31. tammikuuta 2021

Huutamatta


 Huutamatta

 

Jätä kuolleet murhaamatta,

älä huuda äläkä huuda,

jos haluat vielä kuunnella,

jos haluat pelastaa heidät.

 

Kuollut murisee kuin varkain, 

niin kovin hiljaa, 

kuin ruoho kasvaa

onnellisena ettei ihminen polje.



Non gridate più

 

Cessate d’uccidere i morti,

Non gridate più, non gridate

Se li volete ancora udire,

Se sperate di non perire,

 

Hanno l’impercettibile susurro,

Non fanno di più rumore

Del crescere dell’ erba,

Lieta dove no passe l’uomo.

                                 (G. Ungaretti)

 

Ylen Areenassa on tunnin dokumentti “Neiti Aika”. Koskelantien Olympiakylän asunto on, kertoo filmin ohjaaja, täynnä aivan sukulaisitta kuolleen edellisen omistajan tavaroita. Ja dokumentti on niistä.

 

Tavallisen ihmisen tavallisia tavaroita. Elämässä joka alkoi 1915 ja päättyi muutama vuosi sitten, kaikki oli kunnollista ja tavallista. Lottavuosina tosin syöpä vei mahdollisuuden lapsiin, ja rakkaaksi kasvanut siskontyttö kuoli hyvin nuorena munuaisvikaan.

 

Minua sykähdytti humanismin korostus: esineet ovat tärkeämpiä kuin ihmiset, jos on joku joka miettii ja eläytyy.

 

Elokuva oli tehty hyvin taitavasti Toki tekijä sai helposti selville jo tuhkatun vainajan taustat ja samoin kauppateknikoksi kuolinilmoituksessa mainitun miehen. Mutta hän ottaa nämä yhdistävät ja erottavat seikat maltilla esiin ja antaa kuvan rakentua. Päähenkilö, sellainen Sirkka-Liisa, piirtyy vailla sankaruutta tai sellaisia piirteitä, joita pitäisi ihailla, yhtenä meistä. Jopa raamatullinen ”maan hiljainen” olisi hiukan alentuva kuvailu.

 

Filmin aiheen voisi kuvata ”hienotunteinen kuvaus siitä, millaista on olla ihminen”.

 

Nimi kai johtuu siitä, että huoneiston seinällä on muistilappu, Neiti Aika, ja puhelinnumero. Siihen soittamalla sai siis ennen tarkan ajan.

 

Tiedän näkemäni todeksi. Yksi sedistäni asui kahden talon päässä saman kadun varrella. Olimme siellä visiitillä 1956, isä ja veljeni ja minä, ja näin ensi kertaa elämässäni puhelimen, jossa oli sellainen pyöritettävä kiekko ja sen reijistä näkyi numeroita. Setäni Pellervo sanoi suosionosoituksena, että saan soittaa vaikka Neiti Ajalle. Minä soitin. Kello oli 14.21 tasan. Pling.

 

Kuvassa on vuosikymmeniä käyttämäni nide parhaasta uuden runouden antologiasta. Yliopiston kirjasto tinki aina jossain vaiheessa sen kovakantisen pois. Ja tämä on kaksikielinen.

 

8 kommenttia:

  1. Lauermankin mukaan psykopaattisuus on ominaista varsinkin psykiatreille ja professoreille. Siksi kai he ovatkin aina tarpeen kun tehdään hirmutekoja, toteutetaan kansanmurhia ja ollaan keskitysleirityössä. Vallanhimo on kuolemansynti, ja ilman sitä ja syyttömien nuijimista ja roskiin heittämistä ei mainittuun asemiin nousta. Halu vahingoittaa toista ja omantunnon puute kuuluvat silloin asiaan. Pahuus toimintatapana on heidän arkeaan.

    VastaaPoista
  2. Paradoksi: mikäli uuden runouden antologia on jo vuosikymmeniä vanha, teoksen runous ei voi olla enää kovin uutta.

    Tiedustelenkin professorilta kohteliaimmin, seuraako hän (myös) aikalaistensa aikaansaamaa poetiikkaa - ja jos, niin keiden runoseppäin takomia säkeitä?

    VastaaPoista

  3. Paavo Haavikon Ensimmäinen runo alkaa Kun posti on avattu, myynti todettu, rahoitus selvä, ja paperit liikkuvat , on vapaus.

    Jos se on mahdollista.

    Aika banaalia. Nuo olivat sivulta 5. Sivulla 55 Kahdeksannessa runossa Haavikko päättää Puhua vastata opettaa kokoelman vuodelta 1972 neljällä säerivillä:

    Ja lopuksi, tämän kirjoittaja vakuuttaa, ettei hän / tähän ryhtyessään jo edeltä tiennyt kaikkea vaan on / jotain saanut lisää.

    Sitä samaa.

    Joo´o, ja kirja kiinni. Olen avannut sen monasti. Snajusin sen kerrasta mitä kummastelen. Muistan bussin ja mitä oli kaupunkimaisemassa kun jäin katselemaan oudoissa fiiliksissä, että noinhan asiat taitavat ollakin, toisin kuin puhuttu, vastattu ja opetettu.
    Jatk.

    Vihjailin Venäjästä tai Kiinasta tai vain jostakin takapirusta pörssirällästelyn takana 27.1. Aprikoin työkalujansa. Lisää tuli esiin -tai ainakin mieleeni kun avasin BloombergBusinessweekiä sen mitä ilmaiseksi saa otsikoita. Lehteä ei saa Suomesta mistään, normaaliaikoina sentään Kaisan US sponsoroimasta nurkasta (talon sievin).

    Asian kuvittelisin voivan kulkea, jos tarkoitus panna am. rahapiirit polvilleen, täten: Ostetaan bitcoinia käytetään sitä GameStop ACL Nokia ja muissa näissä vasta-vasta-kaupoissa. Aihetodistehippuina lehdestä BB se että välittäjä Robinhood kielsi bitcoinin kaupoissa ja bitcoinin äskeinen jyrkkä kallistuminen. Keräsikö kuka sotakirstua?

    Iso stategia voisi jatkua siten että mellakan myllätetessä (kuten tänäänkin 1.2.) kansalaiset säikkyvät ja alkavat vetää säästöjään osakkeista ylipäätään ja hakeutua käteiseen, kurssit rojahtaisivat massojen juostessa pois palavasta teatterista. Klassinen tapaus siis, tuorein digi nyanssein. Se voisi puhjeta ihan kohta.

    Valtiomahdeilla olisi sulku ja osakkeiden ostomahdollisuudet FED ja muuta. Mutta ulosryntäys voisi olla pitelemätön. BlackRock ja vertaisensa nykyaikaiset tallelokerot voivat kieltää lunastukset. Mutta sehän lisäisi höyryä. Tai ei.

    Hermostuneisuus on isoa ja juuri kun optimismin piti herätä Washingtonissa. Vallanvaihtohetkikin olisi näitä "todisteitani" että suattaapi rytistä. Laumat tömistelevät. Ps. harmittaa kun ilmaisin Vesa Puttosen kommentin yhteydessä 27.1. aika karkeasti. Tarkoitin vain "vastoin parempaa tietoansa" puhumista. Panin sentään Platonin seuraansa ja että statuksensa velvoittamana.

    Arabikevään twiittailuista Gaddafi Syyria polttoitsemurhaTunisia se että R. Erik Serlachius kirjassa kerrotaan Habib Bourguiban valtiovierailusta 1963 ja käynnistä Mäntässä. Rouvansa oli estynyt osallistumasta retkeen ja protogollan mukaan oli isäntienkin naisväen jäätävä pois. Sellaisen asetelma. Tällaisistahan Hillary C. ulkoministeri koki somettaa-nykyaikaistaa arabikeväänä. Panisi Valistuneemmaksi kuin Pariisin lyseoiden lehtorit, hiushuivien repijät.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  4. Kiitos vinkistä: ”Neiti Aika”. Tein aikamatkan vuoteen 1967, jolloin asuimme osoitteessa Koskelantie 11. Se oli nuorenparin ensiasunto, yksiö. Nostalgista oli katsella samanlaista keittiötä ja parveketta, tuli haikea olo. Elokuva oli kaunis ja lämminhenkinen .Sirkka-Liisa tuli minullekin melkein tutuksi. Aina jotain jää, unohtuu tai jätetään tarkoituksella
    Edelliseltä asukkaalta oli jäänyt meidän keittiön yläkaappiin upea perhoskokoelma! Toivottavasti vuokranantaja on löytänyt omistajan. Jotain aina ihmisestä jää tarinan aiheeksi, jos vain joku osaa kertoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostamanasi katsoin sen dokumentin, koskettava tarina, vaikka tavallinen. Onnellinen pieni elämä, vaikka päättyikin iksinäisyyteen. Tavallista sekin nykyisin.

      Poista
  5. Kuolleella ei ole yksityisyyden turvaa. Karmea ajatus, että joku tulisi dokumentoimaan elämääni ja pistäisi vielä levikkiin, kun ei multaa suussa voi puolustautua. Vaikka olisi miten tavallinen tai tavaton elämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vanhempani kuolivat vuoden sisällä. Aikalailla tiesin heidän elämänkaarensa mutta kyllähän papereissa ja valokuvissa on uuttakin. Toki kirjesalaisuutta kunnioittaen.

      Aina voi jälkikäteen jossitella että olis pitäny kysyä sitä sun tätä. Mutta sitä harmittelen että digiarkisto avasi lisää vähän liian myöhässä.
      Tai toli niitä voi itselleenkin keräillä.

      Poista