15. marraskuuta 2020

Talot huokuvat


 

 

Sunnuntaiaamut ovat yhtä juhlaa. BBC:n luonto-ohjelmissa on siirrytty vaivihkaa drooneihin eli helikopterikameroihin. Tulos on arvattava: emme tienneet paljon edes silmään erottuvasta eli makroskooppisesta ympäristöstämme. Nyt meille esitetään käytännössä ilmaiseksi ihmeitä, jotka nähtyään ei voi pitää kiinni luuloistaan. Esimerkiksi puiden latvojen seasta kuvattuna metsä hahmottuu aivan uudella tavalla. Puhumatta viidakosta, vuoristosta, vesijätöistä, koleikoista.

 

Pikkuisten hyppiäisten maailmaan tunkeuduttiin jo Attenboroughin johdolla luullakseni käyttäen sotilasteknologian ja lääketieteellisten tutkimuslaitteiden ihmeitä, kuten taipuisien sondien tallentamaa kuvaa. Pelkän mielikuvituksen – joka on etevä tutkimusväline – jää suurin osa biosfääristä eli mikroskooppinen maailma.

 

Toistan mihinkään perustumattoman arvaukseni, että olemme siirtyneet virusten ja mikrobien aiheuttaman joukkotuhon aikakauteen. Syyksi luulen tasapainon järkkymistä: monimuotoisuuden ja ilmaston tasapaino olikin todella herkkä. Musta surma oli luuloni mukaan ensimmäinen merkki pikku jääkaudeksi nimitetystä ilmaston jäähtymisestä. Siihen reagoivat ensimmäisinä kirput ja murmelit.

 

Kun kommentoidaan, että koronan kukistamiseen menee pari vuotta, en vastaa ääneen, että perässä tulee kai paljon pahempaa. Pari tuhatta vuotta? Tasainen muutos on katkennut milloin suureen happikatastrofiin, milloin Jukatanin suureen meteoriittiin, siis siihen, josta tuli hirmuliskojen tuho.

 

Luonto eli biosfäärin ei missään tapauksessa ole oikeudenmukainen, ei tasapuolinen eikä järkevä.

 

Pyhäaamun herkku, ”Talot huokuvat historiaa” (”Det sitter i väggarna”), on täsälleen oman makuni mukaan. Ohjelmaa ei ole tehty kalliisti, ja ammatillinen taso on oikea. Christopher O’Regan ja Erika Åberg ovat yhtä paljon hyvin valittuja näyttelijöitä kuin historian ja restauroinnin ammattilaisia.

 

Ohjelmassa kierretään taloja, tänään Tukholman seudulla olevaa Norr Enbytä, joka on 1600-luvulta ja säilynyt kotiseutumuseona nykyisille viitseliäille omistajille. Vetäjät neuvovat ja tekevät edellä kunnostustöitä, ja tämä ruotsalaisittainkin kovin fiini Christopher kalastaa arkistoista käsillä olevaa rakennusta koskevat asiakirjat, tällä kertaa perukirjasta löytyvää sänkyä myöten.

 

Tuloksena on pitkä kaari ihmiskohtaloita ja siinä sivussa sopivasti annosteltua historiaa ja kulttuurihistoriaa. Meillä Suomessa ollaan vielä siinä vaiheessa, että kokenut asiantuntija, joka juuri koskaan ei osaa esiintyä kameralle eikä puhua käsitettävästi, pannaan pöyhistelemään niin että itse asia jää epäselväksi. Ruotsalaiset ovat käsittäneet, että heidän sarjassaan pääosassa ovat talot, eivät ihmiset.

 

Sopiva vire syntyy ajatuksesta, että tiloilla on oma poetiikkansa eli taikansa, ja tärkeämpiä talot ovat kuin ihmiset.

 

Luullakseni tuota ohjelmaa ei voisi tehdä missään muualla kuin Ruotsissa. Arkistot ovat niin hyvin tallessa ja niin rahoista rähisemättä järjestettyjä, että vanhoistakin asioista löytyvät tiedot, todella todella sata vuotta sitten särkynyttä lypsykiulua myöten. Ja pohjaajat ovat saaneet talojen asukkaat käyttäytymään ja puhuvaan luontevasti, mikä ei ole mikään vähäinen taito. Tack för i dag!

20 kommenttia:

  1. Niin, suomenkin arkistoista löytyy paljon mielenkiintoista. Löytyi myös oman äitini isoisän kalunkirjoitus, joissa oli pannut kattilat ja lusikat myös listattu viinapannuakaan unohtamatta. Netistä tekoselkosteni suunnasta löytyi myös tämä opinnäytetyö. Sukuoikeustilan ja koko kylän historia. Kalunkirjoituksineen. https://www.theseus.fi/handle/10024/59849

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyi olevan Ypäjältä... eli meidän pohjoisen jätkien näkökulmasta vaurailta etelän rintamailta, kun taas selkosia löytyy enemmänkin Kainuun ja Koillismaan suunnalta.



      Poista
    2. Ypäjällä on paljon hevosia. Heille on siellä oma Hevoshotellinsakin. Ypäjä on Kanta-Hämettä. Se sijaitsee lähellä kuuluisaa Forssaa.

      Poista
    3. Ennen kaikkea Ypäjällä on Hevosopisto! Sen yhteydessä oli aikoinaan puolustusvoimain kengityskoulu.

      Forssassa taas on Pumpulitehdas ja sen likat. Kateeksi käy siellä poikuu... ei kun nuoruutensa viettänyttä Mikistä.

      Poista
    4. Valtion hevossiittolaa oli eräs sukulaiseni johtamassa.

      Siellä on hauta, marskin ratsastajapatsaasta sopii katsoa, Käthe. Kirjoitusasu vaihtelee.
      Ylöskirjattuna en tiedä olevan kuinka K. tuli haudatuksi Ypäjän maille mutta tiedän että M. valitsi paikan.
      Älkää minulta kysykö kuinka asia järjestyi.

      Poista
  2. Ohjelma kertoo vapaaehtoisesta orjuudesta.
    Talo on omistaja.
    Ihminen "omistautuu" talolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vieroksuttavaa siinä on? Sehän on myönteinen seikka, edellyttää vain kestävää rakentamista. Viittaan ensimmäiseen rakennussäännöstöön jota meillä alettiin noudattaa, VR:n asemarakennuksia ei saanut rakentaa kuinka vain, mm. hirsien tuli olla vähintään kaksi vuotta kuivaneita. Nämä ovat nyt varsin haluttuja ja omistautumista esiintyy.

      Poista
  3. Niinpä. Minkähänlainen mörkö sieltä biosfääristä vielä nostaakaan päänsä?

    VastaaPoista
  4. Tuosta drooninäkökulmasta palautui mieleen lapsuudestani päinvastaiseen suuntaan katsottu mielikuva. Makaan selälläni perämetsien pelloilta kärrypolkua pitkin tuotavan heinäkuorman päällä ja katselen pilviä ja ohi vaeltavia puiden latvuksia. Vahva perspektiivi, kuinka puut kurottuvat kohti valoa. Huimaava tunne siitä, että melkein voisin pudota äärettömään sinisyyteen, valkoisten hattarapilvien ohi.

    Jotain jälkiä jää kaikesta koetusta. Ja unohtuu. Nykyään en osaisi edes valjastaa hevosta, niin kuin kymmenvuotiaana.

    VastaaPoista
  5. Rahtusen harmittaa kun Sir Davidin ääntä ei kuule Avaran luonnon mukana mutta kaipa teksti kuvan päällä olisi harmillisempi, käännökset kun tuppaavat olemaan hihasta pudistettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Areenasta löytyy lontooksikin.

      Poista
    2. Mainiota ettei kaltaistani nappulateknikkoa jääkään kaihertamaan.

      Firefox:kin ennätti mainostamaan 30 000+ radioasemaa. Voi sanoa runsauden pulaksi, mutta kun on valikoiva niin viihtyy.

      YLE Mondo ketales ei enää lähetä Prairie Home Companionia, Ameriikammaan Kankkulan kaivoa, siihenkin tarvitaan netti. Ohjelman sivut ovat kyllä esimerkilliset.

      Siinäpä ne viihteet kohdaltani ovatkin olleet, radiossa on vieläkin parhaat kuvat. Halpisnokialaisen äänenlaatu FM -vastaanotossa on riittävän hyvä pitämään YLE ykkösen klassisen liuottamassa aivosoluja, ja akunkesto sopiva.

      Poista
    3. TV:stä löytyy kaukokapulalla säädöksiä, että kieliasetusta muuttamalla ilmoille tärähtää Sir David A:n ääni. Mutta täytyy myöntää että oli vähän pettymys kun hyvin vanhan kuuloisen miehen ääni alkoi horjuvampana olla vaikeammin tajuttavaa englantia.

      MMM...

      Poista
  6. Niinpä. Silti, kaikesta tuosta huolimatta, mediamme yleensä ulkoistaa kaikki konkreettiset huomiot ympäristöstä ja luonnosta jonkin omituisen "ympäristöväen" puheiksi, joiden näin viestitetään olevan marginaalisia. Ilmastonmuutos ja biodiversiteetin tuohoutumiskehitys ovat toki olleet tiedossa jo vuosikymmeniä, mutta valtavirta on aina sysännyt ne sivuun, talouspuheen tai minkä tahansa muun varjolla. Eivätkä ne muutokset tapahdu jossain muualla, vaan kaikkialla ja siis myös täällä.

    Toki jotkin paikat maapallolla ovat erityisen tärkeitä olemassaolollemme. Itse sain taannoin suoranaisia väristyksiä, kun kammottava Bolsonaro junaili itsensä Brasilian johtoon. Kyse ei ole vain siitä, miten hän turmelee omaa maataan, vaan siitä, miten hän tuhoaa yhteistä maapalloamme. Toisen kammotuksen eli siis Trumpin kaatuminen luo sentään pientä toivoa.

    VastaaPoista
  7. Pieni jääkausi oli pohjoisen alueellinen ilmiö, ei globaalinen, jollainen nykyinen ilmastonmuutos taas on.

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: telkkkaarista saa Attenboroyhin kielen päälle. Kaukosäätimellä. (Omani yli 5 v. vanha).

    VastaaPoista
  9. Siinä talo-ohjelmassa on miellyttävä, ruotsalaisen ystävällinen ilmapiiri ja puhutaan selkeästi ja sivistyneesti. Tuli nostalginen olo. Lasten pieninä ollessa asuttiin muutama kesä sellaisessa vanhassa 1700-luvun maalaistalossa. Viime kesänä kävin kuvaamassa sitä tupaa, jossa on säilytetty vanhat leveät kattolaudat, paksu pyöreä kurkihirsi ja iso leivinuuni sekä vanha puusohva ja pari kaappia. Kaikki aivan upeassa kunnossa.

    Nämä ruotsinkieliset säilyttävät vanhat talonsa ja tavaransa. Tässäkin kylässä on sellainen 1700-luvun talo, jonka kotiseutuyhdistys kunnosti kokous- ja esitelmäpaikaksi. Kyllä nekin seinät, kattilat ja kalusteet huokuvat tunnelmaa, varsinkin joulun aikaan, kun uunissa palaa tuli, pitkiä paksuja halkoja.

    VastaaPoista