25. marraskuuta 2020

Kadonneen arkin metsästys





Timo R. Stewartin otsikossa mainittu kirja Valter Juveliuksen elämästä ja toimista on tänään Tieto-Finlandian ehdokkaana.


Vaikka kirja on hyvä ja miellyttävä lukea, se ei voita. Lukija tietää, etten ole ennustaja, ja vaikka ennustaisin, sillä ei olisi vaikutusta valintaan. Joku saattaa muistaa, että olen kerran ollut valitsemassa Tieto-Finlandian voittajaa. Yksimielisesti me kolme päädyimme Heikki Ylikankaan kirjaan ”Tie Tampereelle”.


Harvoin poikkeuksin olen lukenut tässä kilpailussa ehdolle pannut kirjat viime vuosikymmeninä. Samaa en voi sanoa Finlandiasta eli kaunokirjoista. Hyvin useita olen yrittänyt, mutta valitettavasti jättänyt monesti kesken.  Ehkä niin ei pitäisi tehdä. Ehkä syy on yli 50 vuottani myös julkaistavaksi aiottujen käsikirjoitusten lukijana. Alku oli Otavassa 1964. Joku kokeneempi henkilö luki tekstit, jotka herättivät aitoa uteliaisuutta. Minä käsittelin toivottomat. Lisäksi korjasin painokuntoon kymmeniä kirjoja, jotka olivat kyllä kelvottomia mutta kaupallisesti huomioon otettavia esimerkiksi siksi, että aiheena oli metsässä kuljeskeleminen, vesillä melominen tai sotamuistot.


Stewartin kirja miellytti siis minua, koska siinä on oikeastaan kysymys tieteen ja tiedettä lähellä toimivien ihmisten edesottamuksista. Kirjoittaja puhuu todellisuuskäsityksestä tai mahdollisen ja mahdottoman rajasta. Filosofian tohtori Juveliuksen, joka on siis tätä kuuluisaa Juvan sukua eli vallan viisasta väkeä, oli siis kehitellyt heprean kieliseen tekstiin pureutumalla menetelmän.Vanhasta testamentista löytyi salakirjoitusta, jossa steganografian keinoin muuhun tekstiin oli upotettu esimerkiksi eri sanojen alkukirjaimin salattu viesti.


Stewart ei sano riittävän selvästi, että jännittävä kysymys on, oliko Juvelius päästään vialla vai ei. Juveliuksen selvittämä ja maanmittariksikin kouliintuneena metrien tarkkuudella Jerusalemista osoittama Raamatun liiton arkin sijaintipaikka herätti niin suurta mielenkiintoa ja sen verran luottamusta, että nykyrahassa miljoonia maksanut tutkimus- ja kaivausmatka sai rahoituksen Englannista, ja lisäksi onnistuttiin 1910-luvulla ostamaan maata ja hankkimaan Turkilta kaivauslupa. Aikamoisia saavutuksia!


Liiton arkkia, joka raamatunhistorian mukaan oli kannettava laatikko, siis arkku eikä arkki, kultaenkelein koristeltu ja itsekin kullattu, ei sitten löytynyt, mutta varsinaisesti Juveliuksen tarkkaan paikkaan Jerusalemin vanhan kaupungin etelämuurin juuressa ei tavoitettu. Maaperä oli täynnä vanhoja ja ikivanhoja tunneleita, jotka olivat täyttyneet hiekalla ja osittain liettyneet. Sitten valmiiksi arka uskonnollis-poliittinen tilanne räjähti käsiin ja syntyi kansainvälinen skandaali, johon retkikunta - ei Juvelius - valitettavasti antoi itse aihetta. Muutamana yönä kaiveltiin lupa-alueen ulkopuolella al Aqsan kalliomoskeijassa, joka on muslimeille epätavallisen pyhä paikka.


Sitten tuli maailmansota eikä asiaan liene palattu. Toivoakseni syy on se, jonka Stewart sivuuttaa liian kevyesti. Myös 100 vuoden takaisessa ilmapiirissä sekä ajatus tuollaisen Jumalan maanpäällisenä istuimena kunnoitetun palvontaesineen olemassaolosta edellytti aika perinteistä luottamusta Raamatun todenperäisyyteen, ja lisäksi ajattelun holtittomuutta.


Sitäkään Stewart ei rummuta riittävästi, että Tutankhamonin haudan ja sen todellisten aarteiden löytyminen Egyptistä 1922 oli todellinen yllätys ja maailman sensaatio. Taustalla oli maallikon, Heinrichin Schliemannin 1870-luvulla löytämät ”Agamemnonin” kultainen kuolinnaamio ja yksi päällekkäisistä Troijan kaupungeista. Maallikko oli todella arvannut oikein, että ”Iliaan” taustalla oli aika paljon todellista.


Koska Stewart viittaa oman aikamme kirjoihin ja höpökirjoihin, olisin kaivannut kommentteja siitä, miten Tutankhamonin hautalöytö löi viihteen etenkin Indiana Jonesissa ja samaista liiton arkkia kikkana käyttävässä tarinassa sankari-arkeologin vakiotyypin. Omasta mielestäni S. Spielbergin suurenmoinen teos on edelleen vähän kaksiteräinen asia muiinaistieteille.


Mutta palkitsemista ajatellen tämä lämpimän kiitoksen ansaitseva kirja on käsittelyltään liian kapea ja olisi lisäksi hyötynyt toimittajan teräaseesta: puolet pois.

 

8 kommenttia:

  1. Heprea on kieli, josta kirjaimia poimimalla ja sopivasti vokalisoimalla löytyy vaikka mitä. Raamatun salaisten viestien löytäminen on edelleen muodissa, ja muutama vuosikymmen sitten todistettiin, että Kansainvälisen sanoista löytyy äärioikeistolaisen Tehiya-puolueen nimi.

    VastaaPoista
  2. Yksi lähisukulainen taisi sotavankilaitoksen päällikkönä olla melkoisen keskeisessä roolissa, kun omaisten pakettien tuominen kiellettiin toukokuun loppupuolella 1918. Seurauksena Paavolaisen mukaan kesäkuun näännyttämiskausi ja kuolleisuuskäyrien hurja nousu keskikesällä. Tupakointikin ilmeisesti kiellettiin yksin tein, koska "konstateerattu myrkyksi".Tilanne helpottui näiltä osin vasta heinäkuusta lähtien, kun mies Sture Lindholmin arvelun mukaan erotettiin.

    Vallan viisasta väkeä.

    VastaaPoista
  3. Kai sen nimenkin voi julkaista. V.O.Juvelius.

    VastaaPoista
  4. Haluan korostaa sitä juuri ajattelun holtittomuus on se generaattori joka tuottaa uusia tieteellisiä löytöjä mutta on laajassa käytössä myös taiteen puolella.

    Mitä pöhkömpi ajatus, sitä parempi. Siitä on hyvä lähteä kehittelemään. Tyhmä on se joka siinä vaiheessa kieltää ankarasti niin tekemästä koska juuri silloin ollaan asioiden äärellä vaikka ne olisivatkin juuri sillä hetkellä valepukuisia.

    VastaaPoista

  5. Sietofinlandian, Vodkapullon ojentaisin Platonille. Hänhän abstrahoi maailman (takaisin) tuonpuoleiseen. Jos nyt vaikka numeroiksi tänäiseen käyttöön(i).

    Enpä rupea rallattamaan vaan totiseen työhön ja ansaintalogiikkaan. Jospa nostaisi EKP:stä lainaa miinus yksi prosentilla. Ja ostaisi osakkeen. Jos osinkosadon päivänä keväällä saisi 5 euroa, niin kuinkas paljon osakkeesta kantsisi maksaa ? Väärin kysytty tyhjätasku. Eihän sinulla ole latin latia. Niin velaksihan sen ostaisit, osakkeen. Menee vaikeaksi, pitää kysyä nevanlinnaa avuksi suomiyhtiöstä. No kumpaakaan ei ole eikä vastausta. Enää.

    Millä se osakeoy osingon maksaa koronaoloissa. Väki kun lomautettu ja tuoteet seisoo varastossa. Ottamalla sekin lainaa sieltä EKPeestä. Kuinkas tämä nyt käytännössä.

    Abstrahoimalla tyhmä. Lue Platonisi. Vai etkö olekaan filosofikuningas. Ajatus ja mieli kiitää läpi ryteikköisten markkinnoiden ja idealisoi korkeamman todellisuuden jossa yhden taseen velka sukkuloidaan toiseen taseeseen arvoksi ! Arvoksi saada ensimmäisen taseen velkavastuulliselta +arvoa. Eli vaihda sitä tuomarin peruukkia tilanteen mukaan, tyhmä.

    Taisi kulkea suomeksi valetukkana vielä K.O. Lindeqvistin tarinoidessa Hämeenlinnan Lyseossa Eino Leinolle ja oliko kaverinsa Sibeliuskin samassa puistossa. Lindeqvist kokoili tärkeimmät saksalaisten ja ranskalaisen loordisukujen omakehukronikoista historioiksi. Ennen lähdekritiikkiä.

    Lakiasiain ja tiliasiain innovointi, insentiivit diginopeus ja seikka jos toinenkin ovat vieneet meitin korkeuksiin. Mutta sieltä Iivaaran huipulta ei löytynytkään enää sitä ison virran lähdettä, vaan miinakenttä. Tiedän opittuani valitsemaan luettavani Koilismaasta. -Tosin sille Ahmaluomalle jo jyrähtelee autotien rakennuspaukkujen ääniä. Pitäisikö jättää tähän.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Vuoden Finlandia-ehdokkaista olen lukenut yhden, jonka on sanottu olevan "sivistysviihdettä", mutta se oli liian pitkä, oli liikaa sitä viihdettä, juonenkäänteitä, vaikka Faust-Mefisto -teema sinänsä oli mielenkiintoinen. Lopun luin vähän liukuen, noloa tunnustaa. Toinen on menossa, saksalaisten naisista palaamassa Norjasta, ja sen jaksanen loppuun, vaikka aihe onkin ikävä mutta käsittely uskottavaa.

    Ennestään tiedän, että Anni Kytömäen käsittelyssä suomen kielen sanat asettuvat kauniisti paikoilleen ja aihekin on mielenkiintoinen, kuoret niin ihmisillä kuin simpukoillakin ja ihmisen suhde luontoon. Siinä taitaa kyllä olla sitä metsässä kuljeskelua ja sodan muisteluakin - mitäs vikaa siinä? Sitä ruotsinkielistä kirjaa odotan, pohjanmaalaisista on aina eksoottista lukea, kummallakin kielellä. Loputkin tulee kai luetuksi ennen pitkää. Välipaloiksi voi sitten pistellä David Foster Wallacen "Päättymätöntä riemua", joka on niin pitkä, että on jaettava osiin.

    VastaaPoista
  7. Ajattelun holtittomuus on vähän huono ilmaus. Puhuisin mieluummin vapaasta assosioinnista. Nimittäin se holtittomuus mieltyy yleiseksi häröilyksi, sekoiluksi ja kännäämiseksi.

    Humalassa tai muissa aineissa olen saanut hyvin vähän sellaisia ajatuksia joissa myöhemmin olisi ollut mitään kehittämisen arvoista, tuntuivat ne sitten miten mainioilta tahansa humalassa. Sen sijaan kävelylenkillä, hiihtäessä tai vaikka onkiessa on syntynyt paljonkin hyviä ideoita.

    VastaaPoista
  8. "Humalassa tai muissa aineissa olen saanut hyvin vähän sellaisia ajatuksia joissa myöhemmin olisi ollut mitään kehittämisen arvoista, tuntuivat ne sitten miten mainioilta tahansa"
    Isäni, taidemaalari, kertoi nuorena kokeilleensa humalassa maalaamista kun toiset alkoholin luovuutta parantavaa vaikutusta niin ylistivät. Loistavasti sujuikin ja mestariteos oli tulossa. Seuraavana päivänä se kyllä poltettiin uunissa.
    AW

    VastaaPoista