15. lokakuuta 2020

Jospa



 

Jospa olisi ollut nauloja. Eräälle tuttavalle selitin, että kovin moni meistä on keskenkasvuisena kilkuttanut vasaralla alasimella rautanauloja suoraksi. Rakentamisen jälkeen nimittäin laudoista nyhdettiin naulat talteen ja oiottiin tulevaa käyttöä varten. Nauloja kun ei tahtonut saada kaupasta ja jos sai, ne olivat mokomat kalliita.

 

Ja tuo oikominen oli lasten työtä, ja voi että sattui makeasti, kun löi vahingossa vasaralla sormeensa.

 

Viime sotien aikana naulat olivat arvossaan. Juoksuhaudat ja poterot oli tuettava, jotteivat ne olisi tulleet ensimmäisestä töyssystä silmille. Veijo Merellä on mainio novelli sodan sekasortoisesta vaiheesta. Tarinan päähenkilö kantaa mukanaan kahta naulalaatikkoa, ja koettuaan kauhuja, juostuaan ja uituaan pääsee kuin pääseekin töpinään. Kukaan ei kuitenkaan ole enää kiinnostunut rautanauloista. Nyt kiinnostaa, pääseekö täältä hengissä pois.

 

Katkera viinapullon omistaja saattoi sanoa tarjottuaan ryypyn kaverille, että niin meni kuin hohtimet kaivoon. Toisin sanoen meni äkkiä ja peruuttamattomasti.

 

Nuorempi väki saattaa hyvinkin olla tietämätön siitä, millaiset ovat hohtimet ja mihin niitä käytetään. Jopa kaivo voi olla etäinen mielikuva. Vettähän tulee seinästä ja menee viemäristä.

 

Ei tästä ole monta vuotta, kun huomasin, että sekä pajupehkossa parkkipaikan kulmalla että vähän etäämmällä, muinaisen ulkorakennuksen takana oli kaivo. Molempien kannet olivat lahonneet sellaiseen kuntoon, että niistä olisi voinut olla vaikka vahinkoa.

 

Muistan noin kolmivuotiaan nuorisorikollisen, joka löi leikkikaveriaan hellankoukulla päähän. Kesällä huomasin tuijottavani sellaista kapinetta samalla kuin mietin, mahtaako tuo Högfors olla käyttökunnossa. Hellankoukku on eri kapina kuin ranstakka eli hiilihanko, jollaista itse Paholainen piirrosten mukaan käytti työkalunaan.

 

Aiheen tähän siunailuun sain kun koulunkäyntinsä jo aloittanut jälkeläiseni, tietäväiseksi ja taitavaiseksi todettu varttuva ihminen, kysyi omalta isältään, että mitä nuo ovat. Vastaus oli että puukkoja. Minulle vähän jäi sellainen tunne, ettei pelkkä sana riittänyt. Olisi pitänyt ehkä jäljitellä aapiskirjaa, jossa isoisä vuoleskelee jotain, kirvesvartta tai kirnunmäntää, ja lapsenlapsi seuraa silmä kovana vieressä.

 

Isoisien kuuluu vuoleskella, mutta kun on tämä korona, eikä käden ulottuvilla taida olla tulitikkua kummempaa kalupuuta.

 

Itse asian tiesin. Ottamatta lukuun kalastajia, eränkävijöitä ja siten oikeita karvarintaisia työmiehiä puukkoa ei tarvita enää eikä käytetä mihinkään. Veitset ja muut keittiötarvikkeet ovat asia erikseen.

 

Minulla on konttoritarvikkeina pari puukkoa. Käytän niitä sotiessani yhä taidokkaampia paketteja ja hurjempia teippejä vastaan. Joskus viiltelen myös kirjekuoria siinä toivossa, että sieltä lepattaisi shekki. Mutta juuri luin, ettei pankissa – joku oli todella onnistunut löytämään pankin konttorin, johon pääsi sisään – tunnettu koko sanaa. Takahuoneesta joku oli huikannut, että sellaisia käytettiin ennen vanhaan maksamiseen. Ja itse muistan hävenneeni, kun naapurin rikkaalla ei ollut shekkejä, vain lompakko täynnä seteleitä. Hänellä oli tapana ostaa esimerkiksi henkilöauto käteisellä. Silloin kerran auto oli Kaiseri tai Puikki, ellei sitten Henry J.

25 kommenttia:

  1. On väitetty että Ameriikan ihmemaassa niitä shekkejä edelleenkin esiintyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä täälläkin, kulkevasta taudista huolimatta

      Poista
  2. Rautanauloja on tosiaan tullut aikanaan oiottua. Mutta eipä enää.

    Katselin juuri varastossani useampaankin lankanaulalaatikkoa, huopakattonauloista kuusitumaisiin ja mietin, että pitäisikö nuokin viedä metallinkeräykseen, kun niille ei käyttöä ole.

    Nyt on ruuvit joka lähtöön ja naulapyssynaulat laajamittaisempaan naulaamiseen.

    Reipas vasaranpauke on mennyttä aikaa.

    VastaaPoista
  3. Nytpä kuulosti tarina tutulta - nuo kaikki kapineet löytävät kyllä mökiltä, joka on vanha maalaistalo, ynnä seitsemän kirvestä. Kehuinkin taannoin, että löysin liiterin kätköistä ikivanhan kuorimaraudan, joka edelleen puri puuhun kuin unelma.

    Nuorena poikana olin yhtenä kesänä muutaman viikon irrottamassa nauloja rakennusjätteistä. Se jäi tavaksi. Joka kerta kun pitää naulata jotakin, mietin löytyykö sopivaa kierrätykseen vai pitääkö tuhlata uusi. Useimmiten ei pidä.

    VastaaPoista
  4. Olen saanut sensuuntaisia vaikutelmia eri puolilta maailmaa ettei nouseva nuoriso hallitse mitään kädentaitoja eikä tunne mitään työkaluja. Kaikki tehdään kuulemma kännykällä ja tietokoneella. Ja niitä on täällä Suomessakin, myös naisihmisiä joilla on tällainen harhakuvitelma. Tuloksena on melko kattava uusavuttomuus ja pelko vaikka joutumisesta pimeään kylmään metsään yöllä ilman muuta varustusta kuin puukko ja tulitikkuja. Sinne jäisikin ja keväällä löydettäisiin.

    Mitään moottoreita ei osata korjata (poikkeuksena mopoilijat), elektroniikkaa ei tunneta, ei ymmärretä miten sähkö toimii, ei käsitetä miten radio ja televisio yms toimivat saati että osattaisiin jotain laitteita rakentaa tai peräti suunnitella itselle. Omalle sukupolvelle mainitut asiat olivat pääsääntöisesti tuttuja ja hyvin monet osasivat kaikkia näitä ja paljon muuta sen lisäksi.

    Osaamattomuus ja siitä seuraava avuttomuus ja harrastusten puute johtaa ajantuhlaukseen ja täydelliseen turhautumiseen. Amerikoissa se on johtanut suoraan erilaisten kemiallisten viihdykkeiden tavattoman laajaan käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorisoni kiinnostui jo kouluiässä javaskriptistä koska isoveljensäkin osasi, ja opiskelee nyt tietojenkäsittelyä yliopistolla. Ihan turha on mun sanoa että mees ny pyöräilemään siitä, sillä hän menee.

      Poista
  5. Ei muuta kuin että olen nauttinut suunnattomasti näistä vähän varhemman kansan sanoista ja sanonnoista luettuani Pentti Haanpään kootut teokset. Jäivät aikoinaan tykkänään tuntemattomiksi, mutta sitäpä suurempi on ollut riemu nyt tämän onean ajan keskellä niitä penikuormin kuljettuja ja kerrytettyjä turinoita lukea. Isännät ja isäntien varjot on minusta universumin paras kansantalouden analyysi kautta aikojen.

    VastaaPoista
  6. Vesivaaka=vatupassi=keinoäly=toristaja=kuolleensilmä=insinööri.
    Pajavasara=puberteettileka=lampaanvapahtaja=ryssänmeisseli. Tällä laiteella tehdään venäläinen pystykierre.
    Sorkkarauta=ansiorauta=kioskinavain.
    Ja blogistista tuli mieleen kemppiliima=ampeerikitti=hitsisauma=Kissalanpoikien pikaliima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vain kerran murtautunut sorkkaraudalla omaan mökkiini. Avaimet kun jäivät sisäpuolelle oven paukahtaessa lukkoon. Vääntäen sorkkaraudalla ovea sain lukon kielen avautumaan. Miksi en rikkonut oven ikkunaa, on minulle arvoitus. Nyt on vara-avaimet ulkona piilotettuina ja oveen vaihdettu lukko, joka suljetaan avaimella. Kaikkee sitä touhuaa.

      Poista
  7. Uudemman kansan sanoihin on tänään Kotus eli Kotimaisten kielten keskus ottanut kantaa. Eli ei pidä hyvinvointialue-sanasta hallituksen sotelakipaketissa. Joo, eihän se oikein hyvältä tunnu, kuten ei lausuntokierrosvaiheen nimihirviö sote-maakuntakaan. Mutta siinä se kotus on väärässä, että tilalle voitaisiin kirjoittaa pelkkä maakunta. Maakunta nimittäin tarkoittaa lainsäädännössä kokonaan toisia yksiköitä, joiden alueet ja lukumääräkin ovat erilaisia. Näille olemassa olevilla maakunnille kuuluu mm. maakuntakaavoitus. Maakunta-sanan sovultumattomuus on nyt valitussa sote-mallissa siis pohjimmiltaan väistämätön juridinen reunaehto, ei poliitinen sellainen. Tätä ei Kotus ja media näytä ymmärtäneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäkorrektisti sanoen erottuu "pöpiyden pyörykkä" (Tabu lehdessä 2017 ollut melko samanlainen karttakuvio mielenterveysongelmista), jos piirrät paksun ympyrän Kainuu keskipisteenä Oulua sivuten:
      http://www.terveytemme.fi/sairastavuusindeksi/img/kartta.png

      Eipä tuota oikein voi sanoa hyvinvointipyörykäksi ainakaan!

      MMM...

      Poista
    2. Miten olisi palveluhallintoalue?

      Poista
    3. Surullista ja toisaalta niin odotettavaa, ettei tuota Kotuksen sekä Ylen, Hesarin ynnä muiden ajatusharhaa ole missään korjattu. Kaikkia asioita ajatellaan pelkän politiikan kautta, silloinkin kun se ei ole olennaisinta. Vaikka kepu olisi yksin päättämässä nimiasiasta, ei voitaisi säätää lakeja, joiden tuloksena sama sana eli maakunta tarkoittaisi kahta täysin eri asiaa. Kotus on sinänsä oikeassa siinä, ettei hyvinvointialue ole hyvä termi kuten ei ole sote-maakuntakaan.

      Poista
    4. Tänään sunnuntaina Hesarissa viimeinkin järjen sana tästä Kotuksen ja median hölmöilystä, tosin vain mielipidesivulla, mutta oikealta asiantuntijalta. Toimittajan kolumnissa eri sivulla jatkui höttöinen päivittely.

      Poista
  8. Niin, tuttuja sanoja ja esineitä myös kommenteissa. Mitenköhän löytyy K-raudan hyllyltä enää pärekattonauloja tai liki kannattomia Haltex-nauloja, joilla naputeltiin varovasti huoneen kattoon neliskanttisia kattolevyjä kiinni. Ranstakka liittyy Latovainion lapsuusmuistohini sikälikin että eräs vanhaisäntä löi omaa poikaansa kuolettavasti ohimoon kyseisellä astalolla. Saunan lämmityksestä tuli kränää. Se mitä kommentissa myös todettiin nykylasten laitteiden rakentelemattomuudesta on kyllä suora seuraus asumismuodon muuttumisesta, jotta ja kun ei ole toivottavakaan kolveilla kaksion makkarissa kärytellä. 70-luvulla juottelin kokolattiamatolla ja kun tinapallo tipahti kolvin kärjestä, se sulatti nopeasti tiensä ihan alas pohjajuuttiin. Miesluolat ja autotallit ovat siihen hommaan parahultaisempia.

    VastaaPoista
  9. "Eräälle tuttavalle selitin, että kovin moni meistä on keskenkasvuisena kilkuttanut vasaralla alasimella rautanauloja suoraksi. .."

    Muistin kun tuli puheeksi. Kesämökin rakennustyömaalla.

    jostain syystä tuosta tuli assosiaatio; äitini sanoi kerran saaneensa elämältä kaiken mitä on halunnut (vaikka oli niukkaa).
    Jatkan ketjuttamista - tästä tulee novelli vähintään.

    VastaaPoista
  10. Venenaulat tulivat mieleen, ne litteät. Poikasena olin isän kanssa Joutsan Viheri-järvellä isän serkun mökillä. Naapurissa oli Eino Kaipaisen mökki. Kaipaisen laiturin ohi aina soudettiin maitotaloon. Isä korjasi serkkunsa luvalla vanhaa, ravistunutta keluuvenettä, joka makaili tontilla. Käyttövene oli uudempi. Kävi niin, että Kaipainen antoi vanhoja housujaan revittäväksi ja tervattavaksi, peltipaikkojen alle tiivisteiksi. Jyväkylän Tuomiojärvi ei tiennyt, millaisen kulttuuripaatin se sai laineilleen lipumaan. VR:n iso Ovelta ovelle -koppiauto nouti kirkolle soudetun komistuksen Österbergin konepajan rannasta ja kippasi Jyväskylän pintavedenottamon viereen. Nopeaa ja halpaa. Emme olleet mukana. Airot lukittuina lähti ja airot lukittuna löytyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mukava muistelo.
      Kaipainen oli appiukkoni eno, ja sitä kautta on tullut opituksi yhtä ja toista Einosta. Mikään hyvä aloitus ei aikoinaan osaltani ollut kun appivanhempiini tutustuessamme he kertoivat tästä Suomi-elokuvan vakiokasvosta, enkä tiennyt miehestä mitään. Sittemmin kyllä opin tuntemaan miehen meriitit suoraselkäisenä sankarityyppinä tai vielä useimmin klassisena asiankannattelijana ja ihmissuhdedraamojen onnettomana kolmantena pyöränä.

      Appiukollakin on nyt jo tehtävänsä tehnyt vanha Serlachiuksen keluvene arvokkaasti lahoamassa kesämökkinsä rannassa. Ensin se toimi varsinaisessa tehtävässään, sitten vankan keikkumattomana pikkupoikien kalastuspaattina ja nyt siis kauniisti ja hiljaa maissa rapistumassa. Vankkoja olivat entisajan näyttelijät ja keluveneet.

      Poista
    2. Keluveneet ovat kova juttu, vahvistan osaltani.

      Itselläni oli sellaisessa jopa purjeet. Eihän tuo mikään kilpakone ollut, mutta purjehti hyvin arvokkaasti. Jopa luovi jotenkin, kun alle asennettin jokinmoinen kölievä.

      Poista
  11. Isoisille ja -äideille olisikin työmaata siinä, että näyttäisivät lastenlapsilleen joitain unohtuneita taitoja tai opettaisivat elämässä tarpeellisia asioita. Minä olen havainnut itsessäni sellaisia norsumummon elkeitä ja alkanut lähettää opiskeleville poikientyttärille vinkkejä ja reseptejä, miten saa mahdollisimman halvalla mahdollisimman terveellistä ruokaa. Että pysyisivät hengissä ja terveinä. Lieneekö tarpeen.

    Nuorissa voi olla uusavuttomia - nykyään ei ole pakko opetella mitään erityistaitoja - mutta on myös monella tavalla osaavia ja käytännöllisiä. Yksi tyttö teki puukässyissä todella hyvän ja toimivan pyörillä kulkevan tarjoilupöydän mutta yhtä hyvin häneltä sujuu sukan kutominen. Tai urheilu, tai opiskelu. Tai työ ja perheen lisäys.

    Minä en ole opetellut käyttämään mitään muita työkaluja kuin keittiövälineitä. Aina on ollut ympärillä sen verran miehiä, ettei ole tarvinnut. Ei kaikkien tarvitse osata kaikkea.

    VastaaPoista
  12. Javaskriptistä en ymmärrä mitään, mutta Java-moottoripyöriä ihailin lapsena ja ihailen vieläkin, joskin niitä aniharvoin näkee. Kunnon motoristilla oli aivan erityiset ajovetimet kasvojen edessä olevaa muovitötteröä myöten.

    VastaaPoista
  13. "Rakentamisen jälkeen nimittäin laudoista nyhdettiin naulat talteen ja oiottiin tulevaa käyttöä varten."
    Ei kai "rakentamisen", vaan valamisen jälkeen, revittiin naulat? Olin itsekin nuorna miesnä tätä tekemässä. Ei 50-luvulla mitään vanerimuotteja ollut, vaan laudasta tehtiin ja niistä kyllä naulat otettiin talteen ja rapaiset laudatkin käytettiin sisempään ulkoverhoukseen. Iso osa meistä Kempin kommentaattoreista nämä jutut kyllä on kokenut ja ikänsä muistaa.

    VastaaPoista
  14. Puukkoa käytän tosiaan kotona vain kalakukon aukaisuun, siihen se on parempi kuin minkään keittiöveitsen. Mutta kaikissa käsin tehtävissä hommissa se on paikallaan. Kalastamisessa myös, vaikka pitkä- ja kapeateräisempi kalastuspuukko on varsinaiseen kalan käsittelyyn maastossa parempi.

    VastaaPoista
  15. Sellainen sanonta on olemassa että "suomalainen syntyy puukko kädessä". Mutta vähän kyllä epäilen todenperäisyyttään. (Mitä se äitikin siitä ajattelisi? No, varoisi tietysti, mutta riittäisikö sekään? En usko.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainion sarjakuvan ’Häjyt’ eräässä stripissä isä tuo laitoksella äitinsä vieressä makoilevalle poikavauvalle syntymälahjaksi puukon. Tämä kohottaa jo ihastuneena kättään tarttuakseen välineeseen.

      Poista