15. kesäkuuta 2020

Kerenski



Arvelen kehystäneeni nyt kymmenkunta holtitonta käsitystä 100-vuotiaan Suomen historiasta. Lasken vain uusimmissakin historiateoksissa elvytetyt.

Suomi on nyt vapaa maa ryssän vallasta…

Vapaussodan saksalainen ja Saksasta maksettu propaganda jäi elämään sadaksi vuodeksi. Jääkärien lisäksi sitä edistivät tarmokkaasti Paasikivi ja Svinhufvud sekä heitä lähellä olevat piirit. 

Kirjoitin tuohon ”vapaussota”, koska neljäs ja viides sukupolvi kieltäytyvät edelleen ajattelemasta, että vuoden 1917 Suomessa vasemmiston ja oikeiston lähellä tasapeliä ollut kamppailu meni vaikeaksi ja siitä rumaksi. ”Vapaussotaan” lähdettiin etenkin Pohjanmaalta tammikuussa 1918, vaikka vastustettavia venäläisiä ei tahtonut löytyä mistään. Vähät varuskunnat olivat laskeneet aseensa tai luovuttaneet niitä punaisille suomalaisille.

Suomi oli joutunut valtapolitiikan uhriksi. Toimijoita olivat Saksan keisarikunta ja Venäjän nopeasti romahtanut keisarikunta ja monta vuotta sen jatkajan asemasta – ilman vastuuta veloista – taistelleet bolshevikit. Ruotsi toimi ovelasti. Suomalaiset porvarit lähetettiin Leninin kamariin pyytämään itsenäisyyttä, mikä lienee hämmästyttänyt toveri Leniniä koko lailla. Ja kohta Ruotsin joukkoja ilmestyi Ahvenanmaalle ja saatiin aikaan kieliriidaksi naamioitu kissanhännänveto. Ja Ruotsi meni vielä Kansainliittoon (YK:n voimaton edeltäjä) häviämään asiansa sillä seurauksella, että maiden suhteet ja Ahvenanmaan asema olivat lievästi sanottuna sotkuiset vielä 1940 ja 1944.  

Venäjän väliaikaisen hallituksen Aleksandr Kerenski julkaisi 1970-luvulla mainiot muistelmat. Selittely kuuluu asiaan, mutta tarina on vavahduttava. Ensinnäkään Venäjällä ei ollut perinteen puuttuessa minkäänlaista hallintoa edes tsaarin aikana. Nikolai II oli oppinut isävainajaltaan, että keisari keskustelee vain Jumalan kanssa, ja sääntö koski myös vapaakirjeoikeutta ja rautateiden aikatauluja. Tällainen C.G.E. Mannerheim viittaa nimissään julkaistussa kirjallisuudessa asiaan usein. Hän oli 50-vuotias upseeri tullessaan Venäjältä ja lienee käynyt ensi kertaa elämässään Pohjanmaalla yrittämässä jopa puhua itselleen tuntematonta suomen kieltä silloin 1918.

Kerenski kirjoittaa, että vallankumousta eli perustuslaillista keisarikuntaa yritettiin turhaan 100 vuotta, ja sitten se syntyi 100 tunnissa. Nikolai ja sukulaismies Mihail eivät tahtoneet heti ymmärtää, että se on loppu nyt. Ei ole enää armeijaa eikä rahaa.

Peittelyn vuoksi Suomessa ei edelleenkään kirjoiteta, että tsaariperheen tappaminen Jekaterinburgissa kesällä 1918 oli rikollinen teko, joukkomurha. Euroopassa ei ollut 1500 vuoteen teloitettu kuin yksi hallitsijapari, Ranskassa 1793 Ludvig XVI ja Marie Antoinette. Venäjällä käskyn antoi Lenin – terroristi – ja allekirjoitti Jakov Sverdlov, joka kuoli sopivasti 1919. Nikolai ja Aleksandra luokittuvat lähinnä mielipuoliksi, mutta se ei ole ampumisen peruste. Sitä paitsi tsaariperheen viisi lasta, kuten kauniit 20 täyttäneet tyttäret, olivat taatusti viattomia. Eikä edes näytösoikeudenkäyntiä järjestetty. Ja hallitsevat sukulaiset muualla Euroopassa eivät olleet tietääkseenkään. Tsaariperhe käytti kotikielenään englantia tai ranskaa, vaikka rouva olikin saksalainen Englannin Viktorian tyttärentytär. 

Suomessa ja muualla sanotaan edelleen, että mitäs tuolla oli väliä maailmansodan ja Venäjän sisällissodan miljoonien ruumiiden rinnalla. Kerenski kertoo, millainen vaiva hänellä oli pitää hengissä oikeistolaisia poliitikkoja, jotka sotilaat ja kansa halusivat hirttää heti. – Kuuluisa historian väärennys muuten on S. Eisensteinin elokuva ”Lokakuu”.

35 kommenttia:

  1. Yksi monista näkökulmista sotkuiseen hallintoon on myös se, että Aleksanteri I (Suomen Sodan kävijä 1808-1808...) oli viimeinen Tsaari jota oli edes yritetty opettaa hallitsijaksi.

    Kaikki muut hänen jälkeensä olivat perheen toiseksi vanhimpia poikia,joita ei oikein ehditty tai tajuttu kasvattaa rooliinsa tai sitten painotettiin vääriä asioita.

    Nikolai II:n kasvattamista ja ohjaamista ei perinteen mukaisesti tehty "kunnolla" tai "riittävästi".

    Joidenkin Tsaarien kotielämä oli aika sekasortoista, kuten Aleksanteri II:n jolla oli lopulta kaksi perhettä. Tai Aleksanteri III joka mitä ilmeisimmin kuoli viinaan.

    +

    Hallinto oli täynnä epäpätevyyttä, ansiottomia arvonnousuja ja titteleiden kipeyttä.

    Kirjahyllystä löytyy kirja - ehkä Montefioren "Romanovit" - josta selviää että Talvipalatsi oli äärimmäisen turvaton paikka, valvontaa ei käytännössä ollut, epäpätevyys oli äärimmäistä jne.

    +

    Sama heijastui myös talouteen - uudistusten hitaus, "innovatiivisuuden" puute, kotimaisen pääoman puute, velkaantuminen mm. Ranskalle rautatie-rakentamisen takia jne jne.

    Armeija rappeutui, vaikka toki monia uudistuksiakin tapahtui. Yksi omituisuus on, että Tsaarin Wenäjä oli sotilasilmailussa erittäin hyvin ajan tasalla, joissain piireissä jopa muita edellä, löytyi isoja lentokoneita, noin 300 000 henkeä työllistänyt lentokoneteollisuus, oli lentotukialus - ainakin yksi.

    Parasta yritettiin mutta kävi niin kuin aina ennenkin.

    VastaaPoista
  2. Tsaariperheen tappamista ei Suomessa varmaankaan tuomita erityisellä voimalla siksi, että sitä ei jakseta pitää erityisen poikkeuksellisen aika rikoksena. Yhden perheen kohtalo on toki traaginen, mutta Venäjän sisällissodassa tapettiin paljon muitakin syyttömiä. Tsaariperheen teloittamisesta oli sentään se hyöty, että se selkiytti poliittista tilannetta. Muutama mahdollinen kruununtavoittelija vähemmän. Suomalaiset historioitsijat ovat siinä määrin reaalipoliitikkoja, että rikos on paljon pienempi, jos se ei ole samanaikaisesti erehdys.

    Lisäksi vanha propagandistinen asenne pysyy. Miksipä me surisimme Nikolai Valapaton muistoa? Hän koki sen kohtalon, minkä jokainen itsevaltias ansaitsee.

    VastaaPoista
  3. Niin, ja taisit unohtaa Ceausescut. Romaniassa tapettiin jouluna -89 sekä herra että rouva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena ihmettelin ja kyselin, miten Stalinia ja Hitleriä ei saatu hengiltä. Aikuisena käsitin, että Lee Harvey Oswald saattoi pitää itseään tyranninmurhaajana. Itse termi, tyrannocide, on ollut piohdinnan kohteena vuosituhansia. Julius Caesarin tapaus on kuuluisa.

      Poista
    2. Hitlerillä oli erikoinen "varjelus", kun yrittäjiä kuitenkin oli muutama. Yritettiinköhän stalinia koskaan hengiltä? Ainoa tapaus, jonka todenperäisyyttä ei ole todistettu, on stalinin kuolema. Oliko berija tai joku muu lähipiiristä asialla?

      Poista
    3. Tyranninmurha on vaikea kysymys. Selvää lienee, että se on hyve, jos seuraava hallitus on eri puolella kuin murhattu "tyranni". Jos ei ole, se on terroriteko. Matka vapaussankarin ja raivohullun välillä on lyhyt.

      Toisaalta tyranninmurhan traditio on osa länsimaista perinnettä. Junius Brutuksesta Cornelius Cinnan kautta von Stauffenbergiin elää muisto siitä, että joskus tyranni on niin paha, että oikeudenmukaisenkin miehen on noustava vääryyttä vastaan. Oli uskomatonta kuulla, kun ihan järkevä saksalainen tuttavani, katolinen kristillisdemokraatti, totesi joskus kuolemanvakavissaan: "Wo Recht zu Unrecht wird, wird Widerstand der Pflicht." Hän oli sen selvästi koulussa oppinut ja sisäistänyt. Sitä on meidän suomalaisten, joilla positivistinen laintulkinta on verissä, vaikea hyväksyä.

      Poista
  4. Virkistävää historian muistelua. Mielestäni se on kuitenkin niin, että vapaussodan saksalainen propaganda sai Linnan Pohjantähden myötä rinnalleen edistyksellisen köyhälistön vapaustaistelu-propagandan.

    Ja melkeinpä väittäisin, että se elää nykyään vahvempana totuutena.

    Sain muutama vuosi sitten suuresti arvostamaltani Professori K:lta jopa moittivan ärähdyksen, kun kiinnitin huomioni siihen, että sisällissodan silloisesta muistelusta tulee käsitys, että ensin porvarit ja fasistit kiusasivat ja pitivät köyhälistöä nälässä, kunnes sitten keväällä 1918 alkoivat tappaa ja sulloa heitä vankileireille.

    Toki 100-vuotismuistelu meni sitten tasapuolisemmin. Historiikeistä nostaisin esiin Seppo Aallon Finlandia-palkitun Kapina tehtailla – ja miksei myös Anneli Kannon asiaa käsittelevät romaanit, joiden nimissä kyllä ajan asenne näkyy kivasti: Veriruusut kontra Lahtarit.



    VastaaPoista
  5. Aivan mahtavan upea ja kaunis kuva.
    Vapausotana pidettiin ymmärtääkseni myös punaisten eliminointia, estäen Suomen tuolloin piakkoin tapahtuvaa (punaisten voitto) muuttumista Suomen neuvostotasavallaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on semmoinen mielikuva että neuvostohallituksen puuttumattomuus Suomen sisällissotaan johtui varsinkin Brest-Litovskin rauhansopimuksesta ja sitä edeltäneistä neuvotteluista, ja Baltian ja Suomen katsottiin kuuluvan Saksan etupiiriin.

      Poista
    2. Minulla taasen sellainen mielikuva että punaisten voiton jälkeen Suomen punahallitus olisi piakkoin Saksan antautumisen jälkeen siirtynyt/pyytänyt/anonut saada siirtyä Neuvostoliiton kansojen yhteyteen

      Poista
    3. Neuvostoliiton voimavarat eivät kerta kaikkiaan riittäneet mitenkään syventyä vielä Suomen alueen tilanteisiin. Bolshevikeilla oli kädet täynnä verisiä hommia muutenkin ja tsaarilta jäänyt valtakunta oli suunnattoman suuri. Lisäksi venäläisten valkoisten joukkojen vastarinta alkoi tuottaa murheita riittävästi.

      Poista
    4. Eiköhän pyyntö saada yhdistyä Neuvostokansojen perheeseen olisi ollut pelkkä muodollisuus ja nopeasti hoidettu, kuten itsenäisyyden pyytely hieman aiemin.

      Poista
  6. Ulkoasiain hallinnossa elämäntyönsä tehnyt ja lyhyen aikaa ulkoministerinäkin toiminut Paavo Rantanen kirjoitti 2019 ilmestyneessä mainiossa kirjassaan Suomen tiestä itsenäisyyteen 1800 luvun alusta lukien. Rantanen katseli tapahtumia lähinnä siltä pohjalta, että kuka oli vallankahvassa missäkin vaiheessa. Hänen kirjansa pohjalta on helpompi ymmärtää erilaisia suomalaisten ratkaisuja vaikkapa vuosina 1917-1920. Ei ollut ulkopoliittista kokemusta. Ei sitä ollut paljon kertynyt vielä 1930 luvun lopullakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäisin sotilashallinnon kokemuksen täydellisen puuttuimisen. Kesän ja loppuvuoden 1918 hirveyksissä oli myös syvää osaamattomuutta.

      Poista
    2. Juuri on Rantanen menossa, loppusuoralla. On oivallista lukea vanhan diplomaatin mietteitä, vaikka kyllä niissä kuultaa selvä ulkoasianhallinnon virkamiehen ammattikunnallinen itsekorostus. Tämä on kyllä myös ajan henki. RUK:n juuri julkaistussa satavuotisjuhlakirjassa käsitellään laajasti ja perusteellisesti kansalaissodan ajan upseerikursseja: Vimpelin koulua, Vöyrin koulua, päämajan reserviupseerikoulua, sotavänrikkikoulua ym. Yleisasenteena on lempeä ylemmyydentunto.

      Sata vuotta on pitkä aika. Nyt tuolloiset päätöksentekijät ovat kirjoittajien isoisoisiä tai sitten vähintään isoisiä. Etäisyyttä on riittävästi, että voidaan tunnustaa, miten alkeellista Suomen sotilas- ja ulkoasiainhoito oli. Omalta osaltaan ymmärrystä tuo varmaan myös se, että meillä on kokemusta kehitysmaiden hallintojen edistämisprojekteista ja erilaisten joukkojen kouluttamisesta sotilaiksi Afganistanissa, Kurdistanissa ja Somaliassa. Hiljakseen siinä on alettu ymmärtää, miten säälittävän surkeaa porukkaa meidän sisällissotamme osapuolet varmasti ulkopuolisten silmissä olivatkaan.

      Poista
  7. Ad Omnia: Aleksanteri II, siis Nikolain II:n isä, kuoli yllättävän nopeasti edenneeseen munuaistautiin.

    Nikolain perheestä vain verenvuototautinen poika oli ruununperijä, tytöt eivät. Tavoittelijoita oli Romanoveissa kymmenen, ellei enempää. Useimmat pääsivät tai päästettiin tai noudettiin Mustalta mereltä länteen.

    Tytöistä toistan jo sanomani: syyttömiä aatelisneitoja, jollaisia ei varsinaisesti vainottu. "Tarpeettomat ihmiset" siirtyivät länteen. Vaikka valkoiset lähestyivät junalla idästä, lasten ja tätien surmaamisella ei ollut poliittista merkitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika totena kai nykyään pidetään sitä sitkeää ja uskomatonta huhua, että Aleksanteri I:n kuolema oli valekuolema - ja hän jatkoi elämäänsä hurskaana munkkina Siperiassa. Viimeksi luin siitä muistaakseni Risto Volasen kirjasta.

      Poista
  8. Bolshevikkien vallankumoukset olivat verisiä ja valtava määrä ihmisiä tapettiin ilman suurempaa syytä. Stalinin elämäkerta paljastaa miten julmaa aikaa se oli venäläisille ja muille ympäröivien alueiden asukkaille. Nälkä ja taudit niittivät omaa satoaan Venäjällä kuten Saksassakin. Kaikki se julmuus oli pelkästään ihmisten pahuuden aikaansaamaa demonista lähimmäisten raatelua. Lenin ja sitten Stalin jatkoivat samaa rataa kun valta oli hankittu näppeihin. Epäluotettavia väestönosia alettiin siirtää muualle ja lopulta tappaa koska se oli halvin ja nopein ratkaisu. Syyt vainoihin olivat milloin mitäkin, riitti kun oli väärää syntyperää eli talonpoika tai epäilyttävää rotua jne. Stalin ei tuntenut mitään myötätuntoa ihmisiä kohtaan vaan aiheutti nälänhätiä joissa kuoli miljoonia ihmisiä. Vallankumous ei tuonut järjestystä ja oikeudenmukaisuutta Venäjällä vaan hirvittävän sorron, tuhon ja julmuuksien sarjan, taloudellisen ja teollisen sekasorron ja koko valtakunnan lamautumisen useamman kerran. Surmattujen määrä on useita kymmeniä miljoonia pelkästään Venäjällä.

    Jos maamme ei olisi päässyt irtautumaan täpärästi Venäjästä, olisi kansamme saanut kokea kaiken sen ja arvatenkin paljon muutakin. Meistä yksikään ei olisi tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosialistit toistivat Ranskan vallankumouksen käytäntöjä, mm. suurta terroria.

      Niin Mussolini, Hitler, Lenin, Stalin kuin muutama muukin piällysmies pääsi toteuttamaan "suurta unelmaa".

      Uusin versio samasta kehityksestä on kiihtymässä jälleen.

      Lopputulos on sama mutta kuitenkin eri, koska terrorin kierteeseen ajautumassa olevissa maissa on suhteellisen paljon asukkaita.

      Demoninen pesue ei keksi uutta koska vanhatkin konstit toimivat ihan hyvin.

      Poista
    2. Teloitettujen ja näännytettyjen määrä on kyllä kammottava ihan sellaisenaan ilman että huolettomasti pyöräytetään nolla perään.

      Poista
    3. Miljoona on raha-asioissakin niin pieni luku nykyään. Tässä yhteydessä miljardi ei kuulostane uskottavalta.

      Poista
  9. Voisiko Kemppinen + orkhestralla skandeeraava tavanomainen kuoro jolloinkin muistella myös tammikuun 1905 verisunnuntaita Palatsiaukiolla, "Stolypinin solmioita" ym. ym. Jaa mutta tosiaan - unohdin...

    VastaaPoista
  10. Telkkäkö siellä ui Haukivedessä, vai koskelo.

    VastaaPoista
  11. Kiinnostuin Kerenskin muistelmista mutta lyhyt haku ei paljasta suomennettua kirjalähdettä. Myös englanti käy. Kiitämme mahdollisista linkeistä.

    VastaaPoista
  12. Lähde (Amazon)
    The Catastrophe: Kerensky’s Own Story of the Russian Revolution
    by Aleksandr F. Kerensky
    ISBN 0-8383-1422-8

    Löytyy myös verkosta. Ilmestyi ensimmäisen kerran 1927. - Kerenski muuten siis opetti Venäjn historiaa Stanfordissa. Kuvittelisin että yliopiston kuuluisista alan asiakirjoista jokin osa olisi tätä perua.

    VastaaPoista
  13. Sentään yksi epäonninen pelastusyritys. Saksan Ville lähetti Tanskan kautta viestin Britanniaan: sota-alus voi hakea tsaariperheen turvaan, saksalaiset eivät upota sitä. Ehdotus sai viileän vastaanoton, koska britit eivät halunneet ärsyttää Venäjän uusia vallanpitäjiä. Tämä siis 1917, helmikuun vallankumouksen jälkeen. Monarkkien viimeiseksi jäänyt tapaaminen oli siis varmaankin 1913 Berliinissä Wilhelm II:n ainoan tyttären Viktoria Luisen häissä: kunniavieraina Nikolai II ja Britannian George.

    VastaaPoista
  14. Mutta missä järjestyksessä tsaarit hallitsivatkaan autonomisen ajan Suomea. Kirjoitetaan sana "banaani" ja poistetaan ensimmäinen ja viimeinen kirjain niin siinä he ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska muistisääntö. Nyt pitäisi vielä vain yhdistää jotenkin banaani-sana Venäjän keisareihin - ettei joskus sotke sitä vaikka ananakseen...

      Poista
  15. Tyrannien ampumisesta: 16.6.1904 Eugen Schaumann ampui Bobrikovia vatsaan. Leikkauksesta huolimatta B. kuoli 17.6. Schaumann ampui itsensä tapahtumapaikalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne nykyajankin terroristit eri puolilla maailmaa murhaavat "tyranneja" periaatteenaan "vapauden puolesta sortoa vastaan".

      Poista
  16. Löytyyhän teloitettu monarkki ainakin Englannista, nykyisen kruununperijän kaima.

    Nimetön kirjoitti: "Minulla taasen sellainen mielikuva että punaisten voiton jälkeen Suomen punahallitus olisi piakkoin Saksan antautumisen jälkeen siirtynyt/pyytänyt/anonut saada siirtyä Neuvostoliiton kansojen yhteyteen"

    Tällaista arvailua voi kukin harrastaa, mutta kansanvaltuuskunta torjui bolshevikkien aseavulle asettamat neuvot muistaakseni 1.3. allekirjoitetun sopimuksen yhteydessä, koska olivat liian paljon suvereniteettiin puuttuvia. Paljon lievemmät ne olivat kuin mitkä toinen osapuoli Saksalta hyväksyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisodan voiton jälkeen Terijoen eli Kuusisen hallitus olisi ainakin päässyt johtamaan itsenäistä sosialistista Suur-Suomea.

      Tällaista: https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002773323.html

      Poista
    2. Varmaankin tarkoittamani punahallitus olisi astunut asemiinsa joskus vuonna 1921 lukuisten sisäisten puhdistusten jälkeen.

      Poista
    3. Neuvostoliiton aamuhämärissä eivät sikäläiset fasistit kyenneet/joutaneet puuttumaan Suomen kysymykseen, koska sosialisteja oli tapettavaksi asti ihan omastakin takaa. Yrittivät sitten myöhemmin uudestaan. Toinen (ja kolmas) onnenkantamoinen oli Saksa, joka tuli apuun. Kummallakin kerralla kävi vielä niin, että ns. hevonen ammuttiin alta ja yhteispohjoismaisen sosialismin voittokulku jatkui jalkapelissä. Onnistuminen näkyy mm. siitä, että Ameriikassa kapitalistin kätyrit varoittelevat köyhää kansaa suomalaisesta ja norjalaisesta hyvinvointivaltiosta.

      Poista
  17. Neuvostoliitto perustettiin vasta 1922.

    VastaaPoista