7. toukokuuta 2020

Sukupolvi II



Eilen osoitin tekstilläni Karl Mannheimin sukupolvi-käsitteeseen, joka on vuoden 1928 yhteiskuntatiedettä, mutta silti hyvä havainto. ”Avainkokemus” oli hänelle esimerkiksi taisteleminen ensimmäisessä maailmansodassa, luultavasti länsirintamalla. Meillä oli jotain vastaavaa, Paavo Kolin sukupolvi, josta kerran kirjoitin. Mannerheim-risti Kiestingistä, loistava tieteellinen ura, menestys yliopiston rehtorin virassa, paha mielenterveyden järkkyminen ja itsemurha.

Ranskalaista filosofiaa, Slavoj Žižek, mukaan luettuna, ei oikeastaan ymmärrä käsittämättä, että ranskalaisia istui sotavankeina yli miljoona miestä – Braudel kirjoitti väitöskirjaa ja Messiain sävelsi – ja saksan taitoinen Sartre opiskeli Heideggeria. Vihamielisyys esivaltaa tai ainakin auktoriteetteja kohtaan tuli tavaksi, joka hallitsee edelleen. Avainkokemus oli ”käsittämätön tappio”.

Oli siinä salamahäviössä Saksalle 1940 selittämistä, joka ratkaistiin virittämällä keskustelu jostain aivan muusta.

Suomessa tieteen, taiteen ja kirjallisuuden modernismin vastustajat olivat nimenomaan sotasukupolvea. Donner, Haavikko ja kyllä myös Saarikoski olivat niitä, joille sanottiin, että olkaa te hiljaa, kun aikamiehet puhuvat. Tarpeellinen ”luopio” oli Eino S. Repo, joka hävisi paavinvaalin Tuomas Anhavalle. Repo osallistui jo Talvisotaan ja oli Jatkosodassa pätevä rintamaupseeri. Olavi Paavolaisen yritys sukupolven avainkokemuksen ilmaisemiseksi (”Synkkä yksinpuhelu”) löi kirjoittajansa murskaksi ja käytännössä unohtui, kun tuli tuntematon mies Tampereelta ja tyhjensi pajatson.

Jörn Donner oli vihainen, ettei kukaan noteerannut sitä, että hän ensimmäisten joukossa kehui ”Tuntemattoman sotilaan” arvostelussaan. Hiukan epäilen, että Donneria viehätti Linnan yleinen epäkunnioittava asenne, jota hän luuli itselleen luonteenomaiseksi röyhkeydeksi.

Tämä oli johdantoa. Ilahtuneena katselin vanhoista blogeistani mainintoja Plutarkhoksen ”Moralia”-teoksesta, joka on maailman toiseksi paras kirja. Montaignen Esseet on paras, ja Plutarkhoksen oma ”Kuuluisien miesten elämäkertoja” rinnastuu Tacitukseen, jonka korkea tyyli on ikuinen esikuva. Maailman paras novelli muuten on Matteuksen evankeliumi.

Jahka saan Torkin suomennoksen käsiini katson, miten hän on selvinnyt. Kysymys on siis osittain hyvinkin lyhyistä teksteistä – blogista. Ja Plutarkhos siis ei ollut ”antiikin kreikkalainen”, vaan myöhäinen roomalainen, Trajanuksen aikalainen, ja kirjoitti kreikaksi. Eroa Platoniin on melkein puoli vuosituhatta.

Blogin selailu oli mieluisaa. Itse kirjoitan yhä huonommin, mutta kirjoitusten tavaton määrä ja kommenttien monipuolisuus ja korkea taso tekevät tästä kokonaisuudesta kokonaisen sukupolven kollektiivisen muistelman.  Te lukijat olette luultavasti suuria sukupolvia eli 1945-1949 syntyneitä, ja minä hiukan vanhempi, koska aloitin ansiotyön (ja opiskelun) 1964.   

Puskii. Kokonaisen sukupolven tunnelmat ei ole vähäpätöinen aineisto. Joku hupsu voisi väsätä siitä vaikka väitöskirjan. Aineisto on Kansalliskirjastossa, ja jos jotain on päivittämättä, kaiken saa minulta tai jos itse olen estynyt esimerkiksi kuolemantapaukseni vuoksi, vaimoltani tai pojiltani. Laajuutta on 1,2 Gb. Varovasti arvioiden lukijoita on kymmeniä kertoja enemmän kuin kommentoijia, joukossa  sekä kunnon ihmisiä että maan mahtavia.

Kuvassa (Wikipedia) blogi ja solmut. Itse sana on painovirhe. Vuonna 1999 muuan hyväkäs kirjoitti ääntävänsä sanan ”weblog” eli verkon loki we-blog.

Me, blogi. Me, loki.

25 kommenttia:

  1. Arvoisa Blogisti, kiitos tämänkin aamuisen hienon hetken aiheuttamisesta. Pisti kuitenkin silmääni toteamuksenne: Avainkokemus oli ”käsittämätön tappio”, eli ilmeisesti on kyse Marc Blochin kirjasta L'Étrange Défait? Olen vielä, nyt jo ikääntyneenä, suunnitellut ja sisässäni mielistellyt ajatuksella tuon teoksen suomentamisesta. Mikä on Blogistin näkemys asian kannattavuudesta? Silla teos on varmaan tuttu ja nyt kohta tulee kuluneeksi tasaisia vuosia tuosta tappiosta!

    Mielelläni kuulisin näkemyksenne asiasta,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloch - teloitettu 1944 - oli paras. Kirja pitäisi kääntää. (Lucien Febvre ja mutkan kautta Henri Pirenne olivat hänen ja Braudelin tukijoita,, joita ei liioin pitäisi unohtaa.) Blochin nerokkain teos oli Les rois thaumaturges (engl. The Royal Touch).

      Bloch:"Minun sukupolvellani on huono omatunto. Tulimme neljän vuoden sodasta epätoivoisen väsyneinä ja tottuneina henkiseen laiskuuteen..."

      Poista
    2. Arvoisa Blogisti nyt ryhdytään puheista tekoihin. Ei se helppo kirja ole, mutta todella hyödyllinen. Parantavat kuninkaat on todella massiivinen työ, ehkä minulla ei ole enää aikaa moiseen. Anna Sivula on suositellut juuri sen suomentamista.

      Poista
  2. Minulle on kuitenkin Jukka Kemppinen itse se syy miksi tätä luen. Minulle se on suomalaista kulttuuria josta pidän kovasti. Hieno ja ainutlaatuinen kansa joka ei itse tajua sitä.

    VastaaPoista
  3. "Olavi Paavolaisen yritys sukupolven avainkokemuksen ilmaisemiseksi (”Synkkä yksinpuhelu”) löi kirjoittajansa murskaksi ja käytännössä unohtui"

    Todella omituista vähättelyä, jonka motiivi lienee arvattavissa. Kuinka ajankohtainen Paavolainen vielä 2020-luvullakin on! Kirjoja hänestä ilmestyy tavan takaa ja äskettäin koottiin kirjaksi myös P:n itsensä aikoinaan kirjoittamia lyhyempiä tekstejä. Areenassa on kuunneltavissa kymmenosainen sarja Paavolaisesta jne.

    Kuten sodankaan eivät "syty" vaan ne sytytetään, ei Paavolaisen teosta (1946) kokenut "lyödä murskaksi" mikään Paavolaisen oma "yritys": sitä yrittivät - turhaan ja pysyväksi häpeäkseen - aluksi ne tunnetut "Hillit", V. A:t ja Vienot A. Mannisen ja monien muiden myöhempien apuriensa kera. Aika on jo nyt nostanut Paavolaisen pysyvästi tällaisten yläpuolelle, vaikka nykyisenä "uus- ja kioskipatrioottisena" kautena yhäkin näkyy tehtävän vastaavia säälittäviä yrityksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vain motiivi. Se on syvä ihailuni Paavolaista kohtaan. "Nykyaikaa etsimässä" oli nuoruuteni johtotähti ja "Lähtö ja loitsu" toinen. Murheeni on, että "Synkkä yksinpuhelu" on hutiloitu teos näihin ja 30-luvun Saksa-kirjoihin verrattuna. Paavolaisen hienoin teksti on lyhyt kuvaus Neuvostoliitosta 1939 ja paluusta Kreikan kautta Pariisiin.

      Poista
    2. Kemppiselle: Tarkoitin nimeenomaan Yksinpuhelua. Siis sitä, miksi se edelleenkin aika ajoin joutuu hampaisiin. Syynä eivät mielestäni voi olla muotoseikat kuten hutilointi. (Vrt. esim. "Aunus harmaasilmä" kirjallisena esityksenä!) En muista, että parhaat asiantuntijat kuten H. K. Riikonen olisivat moittineet tuosta näkökulmasta. Pidän todennäköisimpänä, että pahennuksen herättää, siis noin yleisellä tasolla, yhä vieläkin kirjan merkittävin "substanssiulottuvuus" - Suomen sotapolitiikan kritiikki.

      Muutoin pahoittelut pikaistuksissa lausutusta arvailusta.

      Poista
  4. Lisään vielä, että on aivan turha saivarrella, että Professori puhuikin "sukupolvikokemuksesta". Se jää pysyväksi arvoitukseksi näihin aikoihin asti jatkuneen tietoisen sumutuksen vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Sukupolvet tuntuvat kohdallani menevän sekaisin. Olen syntynyt 1955, mutta isä oli syntynyt 1910 ja äiti 1925 joten lapsuuden ilmapiiri oli jotain 30-lukulaisen ja suurten ikäluokkien väliltä. Isällä oli sukupolvikokemuksina sekä vuoden 18 tapahtumat lapsen silmin, 30-luvun huonot ajat että jatkosota, ja välitetyt jutut ja traditiot ylsivät 1800-luvun puolelle.
    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajusta poikkeavat eri sukujen polvet. Olen itsekin syntynyt vuonna 1955. Äitini äiti syntyi vuonna 1911, äitini vuonna 1933 ja tyttäreni vuonna 1977.

      Tunnen vuonna 1956 syntyneen kaverin, jonka isoisä oli syntynyt vuonna 1847.

      Poista
    2. Niinpä. Ei pitäisi sekoittaa käsitteitä sukupolvi ja ikäluokka.

      Poista
  6. Surullista ja vastenmielistäkin on palvoa neroja ja muita turoja, jotka ovat kohdelleet huonosti ihmisiä, mitä tuskin olisi tarvinnut tehdä saavutuksiensa vuoksi.

    Tällaiseksi paskiaiseksi on Jörn Donner paljastunut. Ei hyvä ihminen sano lapsesta, että "ei pitäisi olla olemassa".

    Kuinka voidaan puhua moraalista ja neronpalvonnasta samaan aikaan? Ihmisen arvo mitataan mielestäni sillä, miten hän kohtelee toisia. Siinä katsannossa kutistuu moni suuri nimi mitättömyyksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvästi ihailemani John Lennon ,jätti äkkiampumisensa jälkeen vanhemman poikansa Julianin perinnössä lähes tiiron osalle. Viimeisissä haastatteluissaan totesi esikoisen olevan vain yhden lauantai-illan viskipullon seuraus. Ja muutenkin John Lennon oli kovin vaikea ihminen, vaikka teki hienoja lauluja ja oli pirullisen teräväkielinen huumorissaan.

      Poista
    2. John Lennon oli henkisesti hyvin ongelmainen ihminen. Nuorempana ihastelin hänen terävyyttään ja särmikkyyttään. Vanhempana olen tajunnut sen olleen traumojaan kantaneen epävarman, mutta älykkään ihmisen tapa korottaa itsetuntoaan.

      Lennonin biisi Mother on kyllä niin sydämestä tuleva ja sydämeen menevä, että sen kirjoittajaa ja esittäjää moittimaan en enempää ala. Mutta yhteiskunnallisista lauluista Mc Cartneyn Blackbird koskettaa paljon syvemmin kuin Lennonin Imagine. Jos bändikavereita nyt vertaa.

      Poista
  7. Saksassa yksi tapa kertoa aiempaan ja myöhempään sukupolveen kuulumisen merkityksestä on käsite "die Gnade der späten Geburt", myöhäisen syntymän suoma armo. Tuo armon kokivat erityisesti ne, joiden elämä sattui Saksaan Hitlerin jälkeen. Ehkä joku voisi pyrkiä soveltamaan sitä DDR:nkin jälkeiseen Saksaan.
    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  8. Iikka Hallantie (res. ylimatr.)perjantaina, 08 toukokuuta, 2020

    Emmä nyy noin alkais sammuttaam kuiteskaan.

    Eräs paremmam ajan tuttuni Legioonassa vastasi melko tylyyn kysymykseeni mitä kuuluu näin: mähän oon tässä, enks oo?

    Onhan meillä hallitus.

    VastaaPoista
  9. Iikka Hallantie (res. ylimatr.)perjantaina, 08 toukokuuta, 2020

    Toki täälläpääs ollaan samanmielistä Matteuksen värväystehosta. Ei ny sentäs olla aivan pöliä. Mä en edes yritä Paavalia bonjata. Mummielestä siltä puuttu johdatus, vaikka eihän sitä voi mitenkään todistaa sinne / tänne.

    Jännäri, koko bestseller.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva et oot elossa mio

      Poista
    2. Missäs sitten?

      Poista
    3. Iippolan vaarit jyräämaanantaina, 11 toukokuuta, 2020

      Isona voisin sitte olla vaiks toi Puheenjohtaja Antiikin Keräilijöiden Seurojen Unionissa. Enks?

      Poista
  10. Olen yrittänyt monen vuoden aikana todella pätevän mentorin suojissa rakentaa sukupolvikokemusta A.J. Europaeuksesta Totalitaarisen maanpuolustuksen kurssijärjestelmään, joka tarina sittemmin päättyi itsemurhaan.

    Ei tahdo nousta olalle, ei jalalle.

    Siksi olen kovin onnellinen siitä, että lapsuuteni ihanteen perillinen (Kullervo Kemppinen ja "Paratiisikuru") jaksaa kertoa siitä, mitä itse olen miettinyt.

    Kuvaavaa on omalle harrastuneisuudelleni se, että kun korkea oikeusoppinut kutsuu minut perheineni saunaan ja kysyy "Miten olisi saunalenkki" minä kysyn:

    "HK:n Sininen vai jokin muu merkki, voisin tuoda tuliaisiksi".

    Ei tarvitse nähdä vaivaa eikä häpäistä itseään ja juuriaan kun jättää naisten huoleksi nuo sukupolvi I, II ja III kokemukset, häpeät ja niistä kirjoittamisen (Joenpolvi, Ylivaara/Liksom, Heikkinen/Kettu ja muut aliakset).

    Raamatussa sanotaan kait jopa "kolmanteen ja neljänteen polveen"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joenpolvi on kyllä mies, Nokian karjalaisia (sukupolvikokemus sekin), mutta lienee Joenpellosta kyse.

      Poista
  11. "Poliisi tutkii hoitokotikuolemia" Tuntemattoman Hietasen tavoin : en mää mittää syllisii kaipaa vaan konekiväriä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoisäni kertoi ryseliinim kelpaamattomuudesta Maximin voiteluun vaan onhan nyt anti-corrol. Jo.

      Tupakin kastikkeeksi onki nyt jo sopiva se mitä saa aina kun tunnollisesti asioi, se ärrkeleen ryseliini, mutta se on erikseen.

      Harjotellaan.

      Poista