17. toukokuuta 2020

Laskuvirhe



Haluaisin olla se viisas henkilö (Peter Boxall), joka toimitti kirjan ”1001 Books You Must Read Before You Die” uuden painoksen eli sen, jossa on kirjoja muualtakin kuin englantia puhuvasta maailmasta. Tosin antiikki on sivuutettu.

Jonathan Yardleyn ”Second Reading” onkin tässä, tämä blogi. Yardley on kyllä helvetin hyvä. Kirjan idea on ollut poimia kirjoja tyypillisesti 50 tai 150 vuoden takaa, lukea ne uudestaan ja esittää uusi arvio.

Omat teoreettiset oivallukseni saavat vahvistuksen. Huonot kirjat ovat yleensä parempia kuin hyvät. Koska kirjoja ei kirjoiteta maailmasta eikä kokemuksesta, vaan toisista kirjoista, vanhat kirjat ovat usein raikkaampia ja syvällisempiä kuin uutuudet.

Löysin tietokoneeltani varmistaessani, että hallussani on Marc Blochin koko tuotanto, mielenkiintoisen nimen. Sellainen Albert Camus on sivullista käsittelevässä pienoisromaanissaan, jonka nimi l’Etranger tarkoittaa oikeastaan muukalaista tai ulkomaalaista, kerrassaan hyvä. Kunhan ehdin pidemmälle Kansalliskirjaston kokoelmassa komeilevan kovalevyni päivittämisessä, katson lisää. Kuulette hänestä vielä, tästä Camus’ta. Rutostakin hän näyttää kirjoittaneen vertauksiin lankeamatta.

Otavan toimitusjohtaja Vainio, joka nimestään päätellen saattaa olla sukua Vainion kirjakaupalle, voihki digitaalisten kirjojen suppeaa alaa. Miksi kummassa kukaan ei julkaise äänikirjoina tai e-kirjoina antologioita? Kun Otava osti Kariston, tarjolla olisi verraton sarja ”Hyvää yötä. Hetkinen lepoa ennen kuin nukutte”. Siinä ilmestyi suuri määrä helmiä ja etenkin kirjoittajilta, jotka jäivät muuten huomiotta. Samalla joku voisi etsiä roskalaatikosta WSOY:n kaikin puolin epäonnistuneen ”Suomen sana”, joka oli puolisivistyneen Yrjö A. Jäntin suuri ajatus, ja sen huomaa. Se se olisi metka teos sähköisessä muodossa. Mitä vain mistä tahansa eli yllätyksiä luvassa. Sitä vastoin ”Suomen kirjallisuuden antologia” on oikeasti hyvä. Matti Suurpää käytti siihen tiukasti toisten ohjaamana vuosia, ja valikoima on siis ensiluokkainen.

David Kehlmann on nyt teille, lukijani, onnen omiaan. Suomennoksia on Tammen Keltaisessa kirjastossa useita. Eräässä elokuvakäsikirjoitusta rakentava pariskunta tulee hulluksi. Toisessa päähenkilö, sukunimeltään enteellisesti Mahler, havaitsee että Jumalalle on tullut termodynamiikam toisen lain kohdalla laskuvirhe. Hänpä oikaisee tämän entropia-käsitteen virheen ja pääsee sitten liikkumaan historiassa ja tulevaisuudessa esteettömästi.

Mutta Jumala on vihamielinen, kuten muiden ohella Mooses sai havaita. Lisäksi Hän on Deus absconditus, selkänsä kääntävä jumala.

Kiitän kommentoijaa Torgny Lindgrenin tyrkyttämisestä. Itse olin suhtautunut häneen nurjasti, koska mielestäni ruotsalaiset kirjailijat sopivat paremmin pellehyppykilpailuihin kuin kansan karttuisiin käsiin, ja odotan uteliaana, millaisen romaanin Karoliinisen virikemies Anders Tegnell julkaisee todistaakseen, että hän oli oikeassa ja maailma  väärässä.

Lindgrenin tuotannossa novellit (”Berättelser”) ovat hekumallisen hyviä. Kieli kyllä on vaikeaa. Kirjoittaja liikkuu usein kotona korvessa kolmesataa kilometriä Uumajasta luoteeseen, ellei sitten loikkaa kertomaan, mitä Alma Mahler sanoi ”Das Lied von der Erden” saksannoksista (Hans Bethge) eli Li Posta ja Tu Fusta (Li Bao ja Du Fu).

Kehlmannin kuvassa esiintyvä teos on hyvin taitava kuvaus seinähullusta Gaussista ja Alexander von Humboldtista, josta tulette kuulemaan paljon tai liikaa. Luin jo hänestä pari paksua kirjaa. Jo oli mies!


16 kommenttia:

  1. JK: "...että Jumalalle on tullut termodynamiikam toisen lain kohdalla laskuvirhe."

    Mielenkiintoinen tapaus tämä nuori Kehlmann. Täytynee tutustua.

    Aikamme ehkä tunnetuin fyysikko Carlo Rovelli pohdiskelee kirjoissaan ajan arvoitusta ja tulee siihen tulokseen, että aika on vain termodynamiikkaa eli entropian kasvua – eli sitä ei itsessään ole olemassakaan. Johan kaikille yhteisen absoluuttisen ajan pani pois viralta Einstein suhteellisuusteoriassaan sata vuotta sitten, mutta kummasti se aika vain porskuttaa ikään kuin olisi olemassa. Se kun tuntuu siltä.

    Tai onhan se tavallaan olemassa, siis entropian eli epäjärjestyksen kasvuna, mutta jokaiselle omanaan. Kaikille yhteistä aikaa ei ole, vaikka lähekkäin (esim. maapallolla) oleville se siltä vaikuttaakin.

    Eikä tämä ole oletus, vaan se pystytään mittaamaan - suuremmassa painovoimakentässä aika kulkee hitaammin kuin pienemmässä. Aika taitaa loppua ennen kuin tämän oikeasti sisäistää.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entropia on puhtaasti tilastollinen suure ja edellyttää suuria hiukkasmääriä.

      Jos meillä nykyisessä avaruudessa olisi vain kaksi hiukkasta niin ei aika pysähtyisi eikä entropiaa voisi edes määritellä. Kuitenkin havaittaisiin että hiukkaset liikkuvat toisiinsa nähden ja selvästi aika olisi edelleen olemassa.

      Aika on olemassa kaikille ja samanlaisena jos kukaan ei liiku. Kuitenkaan emme luotettavasti pystyisi havainnoimaan muita samanaikaisesti emmekä antamaan aikamerkkiä koska muut saattavat olla kaukana. Tieto kulkisi korkeintaan valon nopeudella.

      Poista
    2. Lee Smolin on tunnetusti päinvastaista mieltä ajan todellisuudesta, vaikkakaan ei sen yhteydestä entropiaan. Hänen mielestään Einstein's unfinished revolution etenee, jos tunnustetaan, että aika on perustavanlaatuinen todellisuus ja tila emergentti.

      Poista
    3. Korostan ensin, että nuo viittaamani ajan käsitykset ovat siis Rovellin (ja Einsteinin).

      HS: "Aika on olemassa kaikille ja samanlaisena jos kukaan ei liiku."

      Tarkoitatko siis, että aika olisi sittenkin Newtonin olettama absoluuttinen aika?

      Mutta mitattava faktahan on, että esim. Himalahan huipulla istuvan viisaan gurun aika kuluu nopeammin kuin laaksossa makaavan laiskimuksen, vaikkei kumpikaan hievahdakaan paikaltaan.

      Tuossa Rovellin ideassa on kuitenkin yritystä, sillä muuten aika on arvoitus. Smolinin käsitykseen en ole tutustunut.





      Poista
    4. "Jari Vuorela"
      Koetin lyhyesti kuvata tilanteen jossa kaikilla aika kuluisi samalla tavalla eli havaitsijat olisivat avaruudessa etäällä toisistaan. Mukana ei olisi liikettä, kiihtyvyyttä eikä painovoimaa. Kaikilla ajankulu olisi aivan samanlaista vaikka etäisyys olisi suuri. Voisi olla mahdollisuus jonkinlaiseen radiosignaaliin jolla kaikki tarkistavat kellonsa. Sen pitäisi kulkea kaikkien kautta yhteen suuntaan ja sitten takaisin lähtöpisteeseen jotta kulkuajat voitaisiin määrittää. Teoriassa sen avulla voitaisiin jotensakin kellot täsmätä mutta universumin mittakaavassa se olisi inhimillisesti mahdotonta edes yhden galaksin mittakaavassa.

      On selvää että jos mukaan tulee liikettä, kiihtyvyyttä ja painovoimaa muuttuvat asiat enemmän kuin monimutkaisiksi. Kosmisessa mittakaavassa radiosignaalien kohdalla tulee runsaasti lisää haasteita koska avaruus ei ole vakuumi vaan siellä on jos mitä romua ja painovoimakenttiä ja varattujen hiukkasten pilviä jotka poikkeuttavat signaaleja ja pidentävät matkoja. No, tästä eteenpäin alkaa jo mennä saivarteluksi, hyvä ettei jo mennytkin.

      Poista
    5. Joo, kyllä meni metsään jo HS:n teoretisoinnin alkutilanteessa. Jos meillä olisi "nykyisessä avaruudessa vain kaksi hiukkasta", kyseessä ei olisi millään tavoin nykyinen avaruus. Saivarteluun ei edes päästy, kun ei niitä saivareitakaan ole.

      Poista
    6. Smolin yrittää kumota vallitsevan kvanttimekaniikan tulkinnan, johon sisältyy entanglement, Einsteinin "spookyksi" nimeämä kaukovaikutus.

      Lee Smolin on realisti, joka katsoo, että maailmankaikkeus olisi, tulisi ja menisi riippumatta siitä, mitä mikäkin sen makroskooppinen osa "havainnoi".

      Smolin lähtee siitä, että jokaisella hiukkasella on oma "näkymänsä" ja ne, joiden näkymä on samanlainen, toimivat samanaikaisesti samoin. Avaruus on seikka, joka johtuu tästä.

      Poista
    7. "Joo, kyllä meni metsään jo HS:n "
      Kukahan se nyt saivartelee? Jos tätä ryhdytään syvemmälle penkomaan joudutaan laajoihin selvityksiin jotka eivät muita kiinnosta.

      Monien tutkijoiden käsityksen mukaan nykyinen avaruus ei suinkaan ole stabiili vaan olisi kasvanut pisteestä räjähdysmäisesti laajenemalla nykyisiin kosmisiin mittoihin. Tätä tarkoitin. Itse en kuulu sen mallin kannattajiin koska siinä on omat heikkoutensa.

      Poista
  2. Minäkin odotan jännittyneenä mitä Tegnellin paikkeilta ilmestyy vai ilmestyykö hiljaisuutta. Mies alkaa pikku hiljaa kärventyä ikävissä liekeissä.

    VastaaPoista
  3. Nappisuositus! Kerrankin saksalainen kirjailija, jonka teoksissa on huumoria! Vaikka puoliksi itävaltalainen Kehlman taitaa olla. Paneutui nuorena Nabokoviin ja Borgesiin ja julkaisi ensimmäisen romaaninsa jo 22-vuotiaana, on sitten saanut kaikki mahdolliset palkinnot, viimeisenä uusimman Tyllin englanninnoksen ehdokkuus Man Booker Prize -listalla 2020. Se kertoo 30-vuotisesta sodasta, mutta mukana on myös fiktiivinen Till Eulenspiegel. Historiapuitteet siis usein.

    "Maailmojen mittaajat" kertoo hauskasti ja satiirisesti noiden kahden miehen heikkouksista ja vahvuuksista ja von Humboldtin seikkailuista vaikka missä, tullaan varmasti kuulemaan, missä. Muistan, että kirjaa piti koko ajan kommentoida jollekin, ja taisinpa antaa sen sitten pojalle ja hänen pojilleen luettavaksi. Ainakin oli tarkoitus.

    VastaaPoista
  4. Kiinnostiko kaiken mittaajia universumin massa?

    https://www.scientificamerican.com/article/how-heavy-is-the-universe-conflicting-answers-hint-at-new-physics/?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=week-in-science&utm_content=link&utm_term=2020-05-15_top-stories&spMailingID=65261882&spUserID=MTA3MTg4MDYxNjA3S0&spJobID=1882303173&spReportId=MTg4MjMwMzE3MwS2

    Miksi muuten thorium 232:n puoliintumisaika on suunnilleen sama kuin universumin ikä?

    VastaaPoista
  5. Torgny Lindgrenin kieleen tuovat vaikeutta länsipohjalaiset murresanat. Lapsuudenkodissa Västerbottenissa puhuttiin "bondskaa" niin papin kuin nimismiehenkin kanssa. Lindgrenillä on omanlaisensa huumori, vallaton mielikuvitus ja usein liioiteltuja tarinoita, skrönor. Taisi hän olla Ruotsin Akatemian jäsenkin.

    Äskettäin kuoli toinen länsipohjalaiskirjailija, P.O. Enqvist, joka nuoruudessaan oli maan parhaita korkeushyppääjiä, saavutti sitten huomattavan aseman lehtimiehenä ja kirjailijana mutta alkoholisoitui pahasti kunnes viimein tervehtyi. Siitä kaikesta kertoo erinomainen muistelmakirja "Ett annat liv", autofiktiota, kuten nykyään sanotaan. Molemmilla oli myös jonkinlainen herännäistausta.

    Enqvist kertoo, että kun hän istui äitinsä kuolinvuoteen ääressä, niin tämä komensi poikaansa vielä viimeisinä sanoinaan: "Törk int händrena på böxerna"! Tai jotain sinne päin. P.O. oli tuonut äidilleen sairaalaan suklaata ja sotkenut kätensä, ei pitänyt pyyhkiä housuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos länsipohjalaisista on kyse, lieneekö EG:n mainitsemien henkilöiden uskonnollinen tausta ollut enemmänkin lestadiolaisuus, vai onko Ruotsin puolellakin ollut herännäisiä, s.o. körttiläistyyppistä pietismiä?

      Kävin viime kesän Tornionjoen kalareissullani (ei tarttunut lohi perhoon eikä uistimeen, harjuksia saatiin syötäväksi vaan ei kotiin tuotavaksi) myös Pajalassa, kun Kolarista ei löytynyt yhtään ruokapaikkaa, josta olisi edes lohikeiton tai poronkäristyksen saanut. Pajala oli pusikoituneeseen ja puoliautioon Suomen puolen maisemaan verrattuna niin kuin Ruotsi yleensäkin Suomeen verrattuna: hyvin hoidettua ja siistiä. - Mitä tämä nyt mihinkään liittyy, niin sen verran siellä käydessäni opin, että mainittu Lars Leevi oli aikanaan Pajalan kirkkoherra. Ja että Mikael Niemi on kirjoittanut sen seudun asujamiston ruotsalaisittain katsottuna peräti alkuvoimaiseksi väeksi.

      Poista
    2. Tuo "herännäistausta" oli väärä sana. Västerbottenissa oli kai enimmäkseen Lars Levi Lestadiuksen seuraajia ja herrnhutilaisia, joista myös Enqvist on kirjoittanut, mutta kirjojen perusteella oli muitakin. "Lewis resa" on aika hyvä kuvaus Ruotsin helluntailaisten perustajasta ja henkisestä johtajasta. P.O.E.:n äiti kuului matalakirkolliseen uusevankeeliseen herätysliikkeeseen, jossa korostettiin maallikkojen osuutta ja lähetystyötä. Vieläkin jäseniä on 15.000, luin jostakin. Lapsena P.O.:n piti muiden tavoin aina lauantaisin tunnustaa syntinsä, ja kilttinä poikana hän joutui aina keksimään itselleen syntejä. Myöhemmin niitä tuli keksimättäkin. Isoäiti oli kuolinvuoteellaan varoittanut viinasta, ettei käy kuten isälle, mutta eipä auttanut.
      Äiti antoi kuitenkin hyvän elämänohjeen: muista aina, että sinä kelpaat.

      Torgny Lindgrenillä oli myös syvän uskonnollinen tausta, josta en tarkemmin tiedä, mutta myöhemmin hän kääntyi katolilaiseksi.

      Poista
  6. Todellakin, "hekumallisen hyviä", Torgny Lindgrenin kertomukset "Berättelserna", jota en
    ennen ollut lukenutkaan. Lisämausteena poukkoilut muun kirjallisuuden puolelle. Punakynää käyttäneelle vain murteen mukaisesti määräinen muoto genetiivin jälkeen ja "dem" subjektina olivat rasittavia! Tekisipä mieli kuulla puhuttavan västerbottniskaa.

    VastaaPoista