6. maaliskuuta 2020

Viides kolmatta



Vein äidilleni muun muassa tämän kuvan, koska hän täytti nyt 97 vuotta. Ja oli myös Lailan nimipäivä. Ja kihlapäivä vuodelta 1943.

Tuo kuva on otettu Kauhavalla noin 1958. Kirjoittaja on ensimmäinen vasemmalta. Ensimmäinen oikealta on nukke.

Palvelutalossa luetaan sanomalehteä ääneen halukkaille. Äiti on kuin valtion virkamies ennen töistä tullessaan, lehdet luettu ja valmiiksi levännyt. 

Kuinka monta tuon ikäistä tai vanhempaa vuositilaajaa Hesarilla mahtaa olla? Siis sellaista, jotka lukevat päivittäin lehden läpi, urheilu-uutiset kuitenkin vain silmäillen.

Vaihdoimme siis pari sanaa Erdöganin ja Putinin uusimmista tempauksista, käsittelimme korona-virusta ja haukuin vielä erään Suomen Kuvalehden taannoisen kirjoituksen. Äitikin piti etenkin jutun talouspoliittista analyysia pintapuolisena. 

Lehtien ja uutuuskirjojen selvittely on äidilläni jäänyt tavaksi, koska hän oli ennen kirjakauppias. Molemmat tiedämme, että lehden lukeminen aloitetaan takasivulta. Kuvalehdestä luetaan ensin Helmi ja Heikki ja sitten Jyviä ja akanoita. Muistan kunnanlääkäreitä, kihlakunnantuomareita ja korkeimman oikeuden jäseniä, jotka käänsivät kiireesti Jopi Jalkapuolen tai Kippari-Kallen näkymättömiin jos esimerkiksi Tasavallan Presidentti oli astumassa virkahuoneeseen. Toisaalta eräs menestyvä liikemies (joka taisi olla Yliluoman Ville) oli tarkkana siitä, ettei hänellä ollut työpöydällään muita papereita kuin Aku Ankan uusin numero.

Ajattelin lähtiessäni palvelutalosta kotiin lohikeiton ääreen, että en minä tätä blogia enää kauhean kauan jatka, korkeintaan vielä 21 vuotta. Ei se olisi kuin 5 000 kirjoitusta lisää.

Pierre Bayle on kirjoittajana ihanteeni. Hänen filosofisen sanakirjansa käsillä oleva yhdeksäs painos on 1700-luvulta, mutta ensin se oli ilmestynyt Rotterdamin kaupungissa 1697.

Siitä pitäen Bayle on ollut kaikkien blogistien kantaisä, minkä muiden ohella Voltaire huomasi kärkkäästi ja harras lukija Fredrik Suuri vahvisti todeksi. Hän kehitti tavan siirtyä näennäisen oikullisesti aiheesta toiseen ja sijoittaa todella painokkaat havainnot jokseenkin pitkiin alaviitteisiin.

Kirjoitettuani aivan liian paljon murskaavan johdonmukaisia ja jyrkän loogisesti seikasta seuraavaan eteneviä kirjoituksia, kuten loputtomia oikeudenkäyntikirjelmiä ja kilometrin pituisista virkkeistä koostettuja resiittipäätöksiä kehitin Hesarin kolumnistina – kymmenen vuotta, joka maanantai – ajatuksen kirjoittaa lukijalle, joka on kiskomassa ulsteria niskaansa ja kuuntelee toisella korvalla perheenjäsenten toivotuksia ”moi-do”.

Kaikilla järkevillä ihmisillä on näet kaapit täynnä lehtiä ja eripainoksia, jotka on pantu talteen ilmeisen painokkuutensa vuoksi odottamaan lukemiseen sopivaa hetkeä. Sitä hetkeä ei koskaan tule. Mitä parempi paperi, sitä varmemmin se päätyy koskemattomassa tilassa paperinkeräykseen. Sen sijaan kirjoitus, joka herättää lukijassa epäilyn kirjoittajan mielenterveydestä, tulee luetuksi.

Eli Pierre Bayle, teepä tilaa! Sanakirjan I osa (A – Am) on vain 697 sivua…

4 kommenttia:

  1. Kun filosofia ja Voltaire on mainittu, niin blogistille aihe-ehdotelmaksi Voltairen ja Rousseaun painiottelu. Blogistin omien juttujen puhtaan frekvenssianalyysin mukaan Jean-Jacques vie pistevoitolla, ellei peräti selätä - nykyajassa Rousseaun ristiriitaisuus oikein kukoistaa!

    VastaaPoista
  2. Millainen on hyvä kirja? Niitähän on monenlaisia, riippuu kirjoittajasta - ja lukijasta. Pääasia minusta, että kirjaa lukee mielellään, että se ilahduttaa, elähdyttää, huvittaa, yllättää tai opettaa, kiehtoo aiheensa, henkilöidensä, käsittelytapansa ja/tai kielensä vuoksi. Tai jostain muusta syystä.

    Tällaiseen blogiin sopii kyllä vähän poukkoileva ajatusten virta, sillä tavalla se tavoittaa useampia lukijoita.

    Vanhin lapsi, ihanteellinen osa? Ainakin siinä saa vanhempiensa ja varsinkin ennen vanhaan useiden aikuisten jakamattoman rakkauden, huomion ja kannustuksen, jos hyvin sattuu. Meillä vanhin ehti nauttia siitä osastaan nelivuotiaaksi ja kehittyi huimaa vauhtia, vaikka emme me sitä ymmärtäneet, kun ei kumpikaan ollut ennen juuri nähnytkään pikkulapsia. Sitten tuli kaksoset, jotka veivät paljon aikaa ja voimia. En huomannut minkäänlaisia mustasukkaisuuden oireita vanhimmassa, mutta vasta nyt keski-ikäisenä hän kerran tuli sanoneeksi että oli ajatellut: "Meinaako ne jäädä tänne oikein asumaan?"

    VastaaPoista
  3. Kemppinen on itsekin aikoinaan ollut valtion virkamies. Olikohan homma silloinkin yhtä lokoisaa lehdenlukua?

    VastaaPoista
  4. Hieno kuva. Ihan kateellisena katson miten hienot tennarit (vai miksi niitä silloin kutsuttiin,koristossuiksi?) professorilla on jalassaan! Ja onko vieressä istuvalla ihan farkut!? Jos on, niin ei ingot vaan jamekset?

    Tennareita ja farmarihousuja alkoi kai saada vasta noina aikoina. Mutta menisi ihan täydestä vielä nytkin, samoin kuin söpön pikkutytön asu. Nukke on kai jo vintagea. Ja pienemmillä pojilla on sentään asiallisesti prässihousut, slipoverit, valkoiset kauluspaidat, kravatti, pienimmällä ihan rusetti.

    Kuvan ottajalla on ollut silmää.

    VastaaPoista