14. helmikuuta 2020

Musiikin pelko



Tässä valitsen helposti ja kuulen oikein hyvin. Voin ottaa kuulokkeetkin. Pöytäni on 3 metriä 10 senttiä ja umpipuuta. Poikani teetti sen. Aivan ilman kikkoja niin iso pöytä ei synny. Seinän puolella on viistotuet. Umpipuuta.

Siirrän mediaserveriin ja menen olohuoneeseen. B & O soi kauniimmin kuin koskaan ja valikoivasti kuin metsä.

Kun tiedän olevani jokusen tunnin yksin ja voivani välillä makailla, annan pelon tulla.

Musiikin pelko on suuri asia. Ihmisiä houkutellaan nauttimaan ja pyydystämään itsestään suuria solmuja. Neuvostoliiton Tshekan yksi perustaja ja Berijan muuan edeltäjä, joka tosin ammuttiin suuressa terrorissa, oli tunneherkkä mielipuoli, kuten sillä alalla usein ollaan. Mielessäni on Gleb Bokiin, joka luki Blavatskyä ja uskoi löytävänsä laamalaisuudesta ikuisen onnen maan Shambalahyan tai (amerikkalaisena versiona) Shangri-lan. Ei löytynyt

Bokii oli itse kehittänyt menetelmän ampua NKVD:n virkatovereitaan kapeassa käytävässä konekiväärillä.

Oudosti historia unohtaa, että Stalineilla ja Hitlereillä on sama ongelma. Kun todellisuus on osoitettu tarua ihmeellisemmäksi, muutetaan todellisuus. Taikausko eli siis noituus kukkii siellä mistä me jälkeen tulevat etsimme järjellisyyttä tai ideologian toteutuksia. Ei niitä ole.

Luin Tuomas Anhavaa ja huomasin, että hän piti tajuttavana mutta ei käsitettävänä Rimbaudin ”oi vuodenajat, oi linnat” runoa, jossa sanotaan myös heti, ettei ole sielua vamma vailla, oikeastaan mitattua.

Rimbaudin runo näyttää olevan Berryn herttuan tuntien kirjan innostama. Kirja on kaikkein kaunein. Katsokaa hakukoneella Les Très Riches Heures du Duc de Berry. Teos ei ole painettu – kirjapainoa ei vielä ollut. Kuvittajat ovat Limbourgin veljekset, ja jokainen kirjan sivu on kuukausi. Kuvissa on vuodenaikoja, linnoja ja sieluja.

Nyt kuuntelin Pendereckiä, koska pidän hänestä. Trenodia on keino päästää pelot valloilleen. Kuorolauluissa on samaa. Vähän myöhemmin kuuntelen jotain lyhyttä ja helposti sulavaa, esimerkiksi Bachin h-molli-messun. Se on vain kolme tuntia.

Eeva-Liisa Manner teki siitäkin runon. Seistessäni siellä hotelli Tammerin portailla ajattelin Manneria, jota en tuntenut ihmisenä lainkaan. Tiesi että hän asui kauan Ojakadulla eli ihan siinä.

”On virta,
kiviä jotka järjestyvät silloiksi,…
Pidätetty aika
rakentaa kaupungin,
jonka sisällä on toinen kaupunki,
siltoja joiden sisällä on toisia siltoja…”
(Tämä matka

7 kommenttia:

  1. Komea maisema taustalla, kyllà tuossa musiikkia kuuntelee. Jotain hankalampaa ajattelua voi tuo kyllà hàirità?

    VastaaPoista
  2. Olen viettänyt kymmeninä talvina yhdestä kolmeen kuukautta Teneriffalla melkein, siis melkein, yksin, ja huomannut merkillisen ilmiön. Kuukauden kuljettua ohitseni yksin olossani paikallisten puhe alkaa kuulostaa kuin puhuisivat he suomea...sana siellä, toinen tuolla mutta ajatusta siitä puheesta ei kiinni saa...olen siellä taas.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista

  3. "Adam Tooze on tällä hetkellä maailman merkittävin kirjoittaja. Hänen tekstejään saa lukeakseen ihan pelkällä rahalla."

    "Molempien tarkoituksena on lapioida rahaa alle kymmenelle lääketehtaalle ja vastaavasti Kalifornian Piilaaksosta säteilevälle IT-bisnekselle. Pistorin mukaan näitäkin parempi bisnes on olla osakas yhdessä noin kymmenestä Manhattanin asianajotoimistossa, jotka tyhjennettyään veronmaksajien taskut johdannaisilla (mm. ”roskalainat”) ovat nyt rakentaneet järjestelmät, joita käyttäen rahaa tulee kuin rännistä." JK 27.1.2020

    Ystävän päivä on jokapäivä. Kemppisen blogipäivä. Siksi meikäkin taas. Pelkällä rahalla ja normikoulutuksella ei Toozesta eikä Pistorista selvää ota. Pistorin kirjan alkupuolen kulku Lehmanin Dick Fuldin kintereillä voi osin auetakin mieltä kiihdyttäväksi. Tooze parantaa tästä kirjan esittelyssään.(NRB 27.2.2020!)

    Ja Kemppinenhän sen tietää sisältäkin käsin ja tutuista "niistä noin kymmenestä Manhattanin asianajotoimistosta". Aputoimistot Suomessa satapäisin lakihenkilöin, klaanin Borenius ja muita.

    Tietää senkin minkä Tooze ilmoittaa Pistorin teesiä alleviivaten kuinka nämä (ja lontoolaiset myös) ovat panneet virtuaalisiin pituus- ja leveysmuurien matriisinelikkoihin kaiken ihmiskunnan. Erisnimet kuten Suomi Italia Hollanti säilyy mutta kaulalo ja erotuomarit ovat NHL.

    Jyystämällä säädöksistä lastuja, liimailemalla toisiin, hakemalla ennakkotapauksista tukea ja rohkaisua, nappaavat lawerit päämiehilleen isoille investoijille eläkesäätiöille, vakuutusyhtiöille, pankkien eteneville innoinstituutioille, family officeille, joka lajin rahastoille. Ja etenkin hyökkäyskärkinä tilanteita väijyville uhkarahastoille, aina vaan uusia pyyntimaita ansoitettaviksi. Ja joku optio lakimiesrinkiläisillekin palikoiden -Pistor sanoo moduleille- sovittamisesta ja strategian avittamisesta. Kautta maan äären.

    Että ne asianajotoimistot toinen toiseensa kytkeytyvinä elinkeino- ja rahatoimien laajentajina ja keksijöinä ovat palvelua, niin asiakkaan asianajoa. Usein kylläkin yksityistäen valmiiksi tehtyjä valtioiden ja kaupunkien palvelu -sairaalat- tai tuotantolaitoksia -sähkö vesi raide lämpö. Caruna Fortum Mehiläinen. Ajureina ovat MBA työläiset ja kieseissä rahan RoopeAnkat kuten Ilmarinen tai Sampo.

    Tämä viimeisin onkin hyvä Start up Suomen Turusta kun keskinäisestä vakuutuksenottajien yhdistyksestä tehtiin osakeyhtiö. Ja nyt viimeksi se lobbasi kenenkään vetämättä turpiin tai tukkimatta suuta tai edes moittimatta, että osuuskuntamuoto pitäisi lakkauttaa -kun sellaista ei voi vähällä vallata. Vähällä siis? että muuta ei kysyttäisi kuin iso itsevenytetty ja itsetäytetty Rahamassi. Seurakunta on helpompi vallata, osin jo onkin. Alkuun ajamalla Rovasti Pappilastaan veropakolaiseksi kerrostaloon. Ja hengenkin salvaten. Tästä Se lähti. Se vastaisku "Reagan".
    Jatk.

    VastaaPoista

  4. Jatk.
    Ne asianajotoimistot saavat palkkionsa ja lakimiehet bonuksensa. Mutta Pankkiirin takki päälle ja uuteen säädöskiertämään verhottuna, rahaa heruu kuin tyhjästä interbank toimintojen yhdistettyä ne yhdeksi systeemiksi. Se on sitä ilmaista raaka-ainetta, ei kuraa joita sanoja korskeat julkesivat käytää suomeksikin.

    Tooze mainitsee parikin kertaa kuinka innovaatiokärjen asianajotoimistot ovat muotuotuneet kaikia vallitsevaksi ja tosiasialliseksi monopoliksi, mitä sanaa hän viljelee. Toinen termi NRB:n artikkelissa (27.2.2010 !) on Academia. Siis koko komea yläkerta. Se uhkaa demokratiaa kun ei paljasta todellisuuden uudeksi muotoutumista hölötyksen takaa. Äänestettäväksi. Tästä julkea, mutta tattista vaan, selväkielinen julistus Yalen Law Schoolin "Law and Political Economy" rykmentiltä. Tooze pani lauseet ulos.

    Erittän hyvä vaiheittainen kuljetus ajassa ja alan instituutioissa on Nicholas Lemannin kirja 2019, siis tätä uutta aaltoa -kuin alkavaa vastausta Toozen vaatimukseen Academialta. Lemann on tosi kiehtova libertalismin haparoivista askeleista pankki- ja luentosaleissa. Kuinka he alkuun eivät päässeet taloustiedekuntien julkaisuihin 50- ja 60-luvuilla. Noina oikeaoppisten 90 % verotuksen demari-ay-junttien vallanajalla. Toista tuli ja vain Jouko Ahonen, Suomi ja Jämsänkoski, näki mitä. Hän vaati lisää liksaa Varman pomoille, sai potkut. Isommat liksat tarkoittaisi terävämpää päätä Helsinkiin, alihankkijat kyllä pitivät ihan itse puolensa pannessaan eläkerahaamme keksimiinsä alternatiiveihin. Palataan.Jukka Sjöstedt

    Ja just mihin? Pitäisi jostakin löytyä käsiini "riippumattoman" so. politiikasta irrotetun modernin (80-luvulta) keskuspankkivarianttin syntyBIS-et. Ja tilinpäätösten umpiperäikset, joka takalauta tosin irtipotkittu. Siis näistä rakkaistani KPMG PwC EY Deloitte. Miehittäjistämme. Panevat sentään kokardit toimistotalojensa otsiin. Miksi? Koska jokaisen pitää laulaa.

    VastaaPoista
  5. Tällä kertaa kun tulin sinne Teneriffalle, juuttui ensimmäisenä päivänä talon hissi ja istuin siinä tunnin korjaajaa odottaen.
    Täällä ei koskaan tiedä, kauanko hissimatka kestää...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  6. Pahasti roikkuu pöytälevyn etureuna. Noin laajakulmaisella objektiivilla kuvatessa tavallinen virhe. Tuskin Kemppisen pöytä oikeasti noin heikkoa tekoa on.

    VastaaPoista
  7. Satakunnan siltaa Tammerin ohi kuljin kahdensantoista vuotta Tuomiokirkon taakse kouluun ja takaisin, vartin verran suuntaansa, vieressä pitkälti tylsää Tampellan seinää, toisen sillan takana komeat tehtaanpiiput talvitaivasta vasten. Niin sen maiseman muistan. Koskipuistossa punaiset kannat. Tammerissa monet hauskat juhlat. Tyttölyseossa mieluisa työpaikka, kolmetoista vuotta pelkkiä tyttöjä, sitten uskaltautuivat lukioon ensimmäiset kolme poikaa. Kollegat mielessä tapahtumina, elämäntarinoina, sairaskertomuksina. Ja koti, pienet lapset, pian varttuneet.

    On minullakin kirjoituspöydän kansi kokopuuta - 50-luvun keittiötasosta irrotettu, puolitoistametrinen mutta painava kuin mikä. Lisäksi on toinen pöytä TV-huoneessa tällekin koneelle ja muille, satavuotias, tammea, käyräjalkainen. Itsekin tässä alkaa olla muinaisjäänne. Muistelmia lukiessa ajattelee, että minähän tiedän nuo ajat ja asiat, olen ne elänyt. Mitä sitä vielä tuleekaan eteen. Lisää tarinoita ja sairaskertomuksia.

    VastaaPoista