22. tammikuuta 2020

Kultainen vasikka




Älkää peljätkö. En kirjoita korkean yliopistollisen tason raamatuntutkimuksesta, vaikka aihe minua huvittaakin. Asian tynkä on sarjakuvista liikkeelle lähtenyt keskustelu kuvilla kertomisesta.

Aivan oikein päädyttiin jo hieroglyfeihin. Ketä ne eivät olisi hurmanneet?

Seemiläisten kielten kirjoitusjärjestelmien historiassa ”A” on hieroglyfinä vielä härän pään näköinen, kuten se on edelleen, vaikka me piirrämme sen ylösalaisin, sarvet maahan. B oli talo, C heittokeppi ja D kala. Seemiläisyyden pitäisi tuoda mieleen peräti toinen järjestelmä kuin tämä omamme. Kirjaimemme ovat seemiläisten foinikialaisten perua ja näiden järjestelmää paljon vanhempi oli egyptiläinen ja toisaalta sitten sumerin kieleen käytetty aakkosto.

Tunnen merkillisen miehen, joka on tutkinut täällä Suomessa kieliä ja kirjoituksia kauan. Kerran hän piti oikean suuntaisena käsitystäni, että Kreetan lineaari-a on käsitettävissä hiukan samaan tapaan kuin rallikuskien ”nuotit”.  Uhripapeilla oli muistin tukena jotain, mikä koostui piirroksista, esitysohjeista (”jyrkkä vasen” tms.) ja kaiketi sanoista.

Sama lähde, Harald Haarmann, on tutkinut erityisesti kivikauden vinça-kulttuurin merkkejä ja arvioi, että seitsemän tuhatta vuotta sitten siellä Tonavan mutkassa raapustettiin jo kirjaimia. Saksankielisen Wikipedian mukaan Haraldin tulkinta on kiistelty. Ei ihme. Lähellä on kuuluisa Marija Gimbutas, joka toi esiin ajatuksen äidin puolelta periytyvästä kulttuurista, eikä kaukana ole liioin paljon puhuttu kysymys indoeurooppalaisista kielistä, niiden aa nopeasta leviämisestä ja mahdollisesta yhteydestä ratsastamiseen ja hevosiin.

Joka tapauksessa Stalingradin talvitaisteluja käytiin kurgaaneilla eli hautakummuilla, joista Euroopan historian voi aloittaa. Sanoisin että asiassa on symboliikkaa ja muistuttaisin, että Eurooppa taitaa olla aika myöhäinen keksintö Aasiaan ja Afrikkaan verrattuna.

Mutta härkä oli epäjumala Baalin uhrieläin, ja raamatuntutkijoiden mukaan Vanhassa testamentissa Baalin härästä oli tehty herjausmielessä vasikka, ja vieläpä kultainen. Kielissämme ”kultainen vasikka” on tänäkin päivänä väärä jumala.

Ja näin sarjakuvan historiamme on palautettu A-kirjaimeen ja hieroglyfien alkuvaiheeseen. Ja Raamatusta olemme löytäneet esimerkin sangen varhaisesta trollauksesta ja verkkohäiriköinnistä, jota siis harjoitettiin noin 700 eKr.

Raamatuntutkijat – ja Thomas Mann Joosef-romaaneissaan – tekevät suuren numeron päähänpistosta, että jumalia olisi vain yksi ja hänkin näkymätön ja vielä niin pelottava, ettei hänen nimeäänkään saa sanoa. Tämä luultavasti eteläisen kuningaskunnan eli Juudean piirissä syntynyt ajatus yhdistää juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Muista asioista vallitseekin sitten erimielisyys.

”Kultainen vasikka” on kuitenkin vielä hurjempi oivallus. Esineeseen tai sen kuvaan tai merkkiin, joka viittaa sen nimeen, liittyy elämän ja kuoleman kysymyksiä, ja rikkauden ja puutteen ratkaisuja. Josta päättelen, että taide ja kirjallisuus on taikuutta eli noituutta. Mikä oli todistettava.

13 kommenttia:

  1. Tuo, että nimeä ei lausuta kunnioituksesta, on kyllä osa nykyistä kulttuuriamme. Itse ole kasvanut siihen, ettei vanhempia ja isovanhempia koskaan puhutella nimeltä vaan sukulaisuussuhteella. Ala-asteella opettajat olivat sillä lailla vanhakantaisia, etteivät hekään sallineet muuta puhuttelusanaa kuin "opettaja". Samaan olen kasvattanut lapsenkin. En oikein kykene ymmärtämään isiä ja äitejä, jotka sallivat lastensa puhutella heitä etunimellä, ikään kuin vertaisinaan.

    Olen ollut huomaavinani, että sinulla, Jukka, on samantapainen vastenmielisyys omien vanhempiesi nimen kirjoittamiseen. Isäsi nimen saatat mainita asian selvennykseksi, mutta sen jälkeen yleensä välität käyttämästä nimeä.

    On siis oikein soveliasta, ettemme me koskaan lausu Korkeimmankaan, kaikkien Isän, nimeä.

    VastaaPoista
  2. Israelin jumala syntyi kun kaksi erillistä jumalaa, El ja Jahve yhdistettiin yhdeksi jumalaksi. Vanha El -jumala näkyy vielä monessa paikassa, kuten Israelin nimessä, Isra-El.

    Yksijumalaisuus kehittyi asteittain. Ensin oli monolatria, eli ajateltiin että jumalia oli paljon, mutta vain yhtä niistä palvottiin. Sitten ilmeisesti Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana vieraalla maalla, oman kulttuurin ja identiteetin säilyttämiseksi ja eron tekemiseksi ympäröivään kulttuuriin, kehittyi monoteismi, jonka mukaan jumalia onkin vain yksi.

    Tämän verran on jäänyt mieleeni professoritason vanhan testamentin eksegetiikkaa eli tekstien tutkimista lukemastani ja tutuilta dosenteilta kuulemastani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja Teräsmies, alkukielellä Superman, sananmukaisesti Yli-ihminen, on ristimänimeltään Kal-El. Voisiko tuo 'Kal' puolestaan viitata sanaan kaale, "mustalainen". Siis Teräsmies, jonka venäjännetyllä nimellä eräs gruusialainen kansojenjohtaja Suomessakin tunnettiin, on mustalaisjumala Krypton-planeetalta.

      Poista
    2. Kehitys kehittyi, päädyttiin ateismiin, jonka mukaan jumalia on maailmassa nolla kappaletta. Jos tästä päästään alas päin, jumalien lukumäärä on negatiivinen, mikä tarkoittaisi jumalvelkaa? Jos velan lunastamiseksi keksisimme lisää jumalia, ne ("he?") menisivät ulosoton kautta suoraan kankkulan kaivoon.
      ...ei jatku

      Poista
    3. Monolatrian ainakin jotkut eksegeetit katsovat edelleen näkyvän kymmenessä käskyssä: älä pidä muita jumalia. Niiden olemassaolo siis todetaan.

      Poista
    4. Onhan näitä -El -loppuisia nimiä jäljellä paljon. Mieleen tulee esim Mikael, Samuel, Rafael, Emmanuel, ja varmaan paljon muitakin.

      Poista
  3. Tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että Jumalan nimikielto (”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä”) tarkoitti alun perin väärän valan vannomista jossakin oikeustapauksessa. Tällainen vala totuudessa pysyttäytymisestä siis vannottiin Jumalan nimeen. Ehkä tuhat vuotta (tai yli tuhat vuotta) myöhemmin tätä oli alettu varsinkin juutalaisten keskuudessa tulkita niin, ettei Jumalan nimeä saanut ylipäänsä sanoa ääneen, ja tämä tapa on säilynyt juutalaisilla tähän päivään asti. Tästä syystä Jumalan nimen alkuperäinen heprealainen ääntöasu suorastaan unohtui, mutta se on varsin luotettavasti pystytty rekonstruoimaan Jahweksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menisiköhän tuo Jahwe nimilautakunnassa läpi, jos sitä lapselleen nimeksi tarjoaisi?

      Poista
  4. Kultainen aasi kertoo siitä kun aasi muuttuu aasiksi.

    VastaaPoista

  5. Jatk.
    Hesarissa A 8 tänään kerrottiin nimi Järvinen ja etunimikin, selitellen. Olisi tuotu aineita. Mikäpä tuodessa kun purjevene ja Jari Aarnio telkien takana riutumassa. Tai vahvistumasa ja toivotankin pitkää ikää miehelle jolle kertyy jättipotti valtionkorvauksia jahka tuomio+vouti+oikeuskirjallisuus+, plus -aikanaan suortuisivat. Tämän Aarnion papereitten sekasortoista tilaa rupesi kampaamaan Päivi Räsänen ja koko statushutera pyrkysistö. Wanhan ajan oppineisto piti suunsa irvellään vaan ei ääntä päästä.

    Hesari vilauttelee uutta pääkirjoittajaansa harva se viikko. Ei vavistuneisuuttaan ääneen lausu nimeä, huom. E.A. yllä -taas suurenmoisena ja tarmouttajana. Kiitos hänestä ja Kemppisestä ja meistä lopuistakin.

    HS päätoimittajan 2020 tiedän siitä Raimo Sailaksen Lamanvoittaja kirjasta. Siitä valkeni miten suora oli tekstiviestiketju VVM-Ludviginkatu-Sanomala-lehtiluukku-aamukahvipöytäni. Tuli netti, tuli WSJ ilmaisjakelutelineisiin. Kadotin huonoudentuntoni. Löysin tietämättömyyteni.

    Taisteleva työväenvalta+viides kolonna Kulttuuritalolla sievistyi siksi kultaisen käytöksen pöytätavat konsensusliturgiaksi Korpilammen Spa:ksi vissiin K.Sorsasta ja A.Erkosta lähtien.

    Asiasta ilmestyy kirja harva se vuosi. Sen verran jäi HS konkurssipesästä että selittäjiä kelpaa palkata. Itse luin vain Antti Blåfiedin Loistavan. Kun mies A.B. oli Koiviston muistelmissä, niin hänellä lienee jemmassa jos vaikka mitä Markan tuho oopperasta ja muustakin. Jää siis odottamaan ja olisiko tämä nuorsuomalainen nero W.B. vaiko Ville vaan, hänen poikiaan. (Itsekin tunsin jokusen toimittajan sieltä suurHesarista, ikävä kyllä vain taloustoimituksesta, missä osaaminen on pahasta. Ja syystä.)

    Olisiko aika panna piste. Keskuspankkihan siellä ääntelee sormi sojossa 2020 Helsingin valikkokaikuna Frankfurtista. Tai parkuehtelee tukahtumisäänteitä. On siinä selittämistäkin pääkallonpaikalla Lagardelle jos tätä moinen rahaskolastiikka yhä kiinnostaisi eikä vain kiukuttaisi. Naurupalstastahan pääkkäri käy ja muistuksesta pitkästä perinteestä. Kunniallisesta Platon valtiomiestuskasta, pakosta valehdella. Nyt on niin isoista kyse etten voi arvuutella The Rise of Westiä lisää kirnuamalla.

    Lähtisipä E.A. tällekin kolikkomäelle. Päätymättömän taseen, mutta rajallisen ilmakehän, ja kuka sieltä Kultaisen vasikan nostaakaan, alalle. Kriisi alkoi vasta, se "2008 homma hanskaan" Jatk.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Huomautamme kainosti Apis-härästä Egyptin maissa ja siitä, kuinka eräs pyhän härän monista tunnusmerkeistä oli sen otsassa oleva, kahta päällekkäistä ylösalaista v-kirjainta muistuttava merkki. Pidättäydymme vaivoin sanaleikistä aapishärkä.

    Saattaa olla myös, että tämä elukka olisi jäänyt seemiläisten mieleen ns. egyptin vankeudessa.

    VastaaPoista
  7. Eilen istuin teatterissa todistamassa taiteen taikaa. Notre Damen kellonsoittajassa lavasteet, laulu, puhe ja liikunta muodostivat kokonaistaideteoksen, joka kosketti ja ihastutti. Heti alkuun musiikki kuorolauluineen ja upea katedraali katsojan yllä patsaineen ja valotuikkuineen viritti vastaanottavaiseen mielentilaan. Kaikki roolisuoritukset olivat vahvoja, Quasimodo urhea, lempeä, uskomattoman notkea ja laulullisesti miellyttävä, omanlaisensa, Esmeralda suloinen ja samalla vahva, lauloi ja liikkui kauniisti, Frollo ja kertoja hyviä laulajia - otin taas kaiken vastaan ihan kritiikittömästi ja poistuin silmät kosteina. Valearvioija. Kannatti istua bussissa kuusi tuntia.

    Jotunin "Kultaisen vasikankin" muistelen nähneeni aikoinaan samaisessa teatterissa. Sitä Raamatun kohtaa Tove Jansson leikki serkkunsa kanssa pikkutyttönä isovanhempien kesäpaikassa Tukholman saaristossa ja Tove yritti tehdä vasikkaveistoksenkin. Raamatun kertomukset olivat tulleet tutuiksi pappisperheessä Ruotsissa.

    VastaaPoista
  8. Tuosta jäi vielä pois valaistus, jolla oli tärkeä osuus illuusion luomisessa, kuten nykyteatterissa yleensäkin. Pieni teatterisali muuttui sen ansiosta kokonaisuudessaan korkeaksi katedraaliksi lasimaalauksineen, ja katsoja sai istua siellä mukana kuin kirkonpenkissä.

    VastaaPoista