23. helmikuuta 2019

Tutkimustietoa



Tapasin eilenkin viisaita miehiä. Ehkä Graniittilinnan tarjoilijat olivat viisaita naisia, mutta puheet jäivät tällä kertaa pippuripihvin kehumiseen.

Kirjojen tekemisen tuska oli yksi aihe ja mainittiin myös A. Majanderin runsaan viikon takainen juttukokonaisuus Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Otavasta ja kirjojen kaupitsemisesta. Ihmettelin, saako tuollaista kirjoittaa lehteen. Siis että ei sillä hyvä, että kirja on painettu. Jakelu on nykyisin se suuri kysymys, eikä Suomalaisen sisäänostajia ole kielletty laissa.

Vai onko jo käytössä Borgesin keino piilottaa puun lehti: kannattaa piilottaa metsään. Vastaavasti totuus siis on parhaiten piilossa sanomalehden ja sen verkkoversion sivulla?

Kauniin retoriikan mukaan kansakunnan muisti on nähtävillä kirjakaupoissa ja tallella kirjastoissa.

Todellisuudessa niissä on mahtava kokoelma sitä, minkä kansakunta on turmiokseen unohtanut. Siis kirja on kansakunnan unohdus.

Muisti ei ole oikeastaan valikoiva. Muisti on prosessi. Mieli luo yhdistelemällä ja tyhjästä koko ajan uutta. Ei tässä ole mitään ihmeellistä, vaikka toimimme käytännön syistä teeskennellen uskovamme muistia. Ainakin kaikki alan ihmiset tietävät, ettei silminnäkijän todistajankertomus esimerkiksi rikostapauksesta ole luotettava. Oikeuspsykologit – kuten Julia Korkman – ovat jopa erikoistuneet lasten puhuttamiseen juuri todisteiden hankkimiseksi. Se on vaikeaa ja arkaa, erikoisen vaikeaa, jos lapsi on ollut rikoksen uhri tai sellaista epäillään.

Tiedämme varmasti, että muisti tuottaa kuvia ja siis kertomuksia asioista, joita ei ole koskaan tapahtunut. Arkinen todiste on unennäkö. Useimmat ovat kokeneet senkin, miten sitä luulee näkevänsä kadulla jonkun tietyn henkilön, joka onkin sitten toinen.

Kertomakirjallisuus luo joskus keinojaan näyttämättä lukijassa mielikuvan: tämä on totta; tässä olen ollut mukana. Minäkin muistan hyvin päivän, jolloin sika putosi kaivoon. Kyllä se kiljui! Tiedän, etten ole koskaan nähnyt sellaista. Kysymyksessä on John Cheeverin novelli, joka vain on pahuksen hyvä. Ja Cheever teki uskottavia ja unohtumattomia kertomuksia silloinkin kun juoni on järjetön. 

Paljastan saman tien Päätalon salaisuuden.  Cheeverin mieliaihe on kuvata ajelehtivaa herrasväkeä, joka on menestynyt maailmassa ja niin ollen ”completely at a loss” eli menettänyt elämänhallintansa ja jopa todellisuudentajunsa pahasti.

Väinö Linnan Pentinkulma, Pohjantähti-sarjan kylä ja Koskeloiden koti, on läpeensä todellinen. Hirvittävimmätkin asiat näyttäytyvät sellaisina kuin ne olivat. Päätalo on sanalla suunnalla, jonka nero oli Aleksis Kivi. Hänen mökkinsä ihmisensä ja myös sotansa ovat kerroksia. Pohjaimu eli pinnanalainen virta on syvä, yhteinen psykoosi. Mielisairaus näkyy eräissä keskeisissä henkilöissä, joita pidetään tahdonvastaisessa hoidossakin. Todellisuuden tajun notkahtelu näkyy ja kuuluu kaikissa. Ihmiset elävät harhoissaan. Niistä näkyvin on monia, siis muitakin kuin Kalle-kertojaa riivaava vainoamisharhaisuus, joka näyttäytyy esimerkiksi mustasukkaisuutena tai muuten luulotteluna. Todellisuus pettää.

9 kommenttia:

  1. Liekö muilla toistuvia unimaisemia, ympäristöjä, kaupunkeja, jotka ovat unessa toistuvasti erilaisia kuin todellisuudessa?

    Itselleni unen Helsingissä on suuri osa samanlaista kuin todellisessa kaupungissa, mutta jotkut kaupunginosat ovat aivan erilaisia. Ja lapsuuteni maisema, maaseudulla on myös unessa omituisen vääristynyt. Kylätien paikalla kulkee monikaistainen moottoritie, ja takametsämme paikalla alkaa jättimäinen kaivosalueraiskio.

    Jotain se kertonee psyykeestäni, että nuo unikuvat toistuvat uudelleen ja uudelleen. Ei varsinaisesti painajaisina, mutta outouksina.

    VastaaPoista
  2. Maailmassa - Suomessakin - lienee tänäkin päivänä vankiloissa tuhansia ihmisiä, jotka ovat joutuneet sinne väärien silminnäkijöiden muistikuvien vuoksi. Jotakin pitäisi tehdä, ainakin tiedottaa enemmän näistä Innocence project:sta.

    VastaaPoista

  3. Luin tuosta eGutenbergista Santeri Alkion elinkeinopoliittisen+alkuseurakunnallisen tarmoittumisohjelman vuodelta 1914 ja nimi on Uusi aika. Selvää sanaa vaikka alkuun vähän matkaa rykii kuin hakisi vaihdetta päälle. Siellä kerrotaan mihin sen vallesmannin tihutyö (otatti saamis- ja velvoitebondit eli velkakirjat kirstuista, toimitti clearingin -ja saldon kaupunkipankkiin) johti korjausliikkeenä mielenryhdin ja nuorisoseuran opintopiirissä.

    Viimeisiä hengen nostatuksia nuorukaisilla Häijyillä oli ajaa ominluvin valjaisiin pannuilla hevosilla häätaloon ja sitten Wasan linnaan tai Amerikkaan. Kyllä, vanhempi mies suojellen seurasi nuortenmiesten lähtöä retkelleen kyläautonomian eli suvereniteetin eli peruslain rikkojaa, tätä vallesmannin säätyveljien laiksi innovoimaa ja toimeksipano-valtuuttamaa asiantuntijaa vastaan. Raportin nimi, myös eGutenbergissä, on Murtavia voimia ja vuosi 1896.

    Että on sitä kansakunnan muistia kaiveltaviksi kaiken kouludebiilittämisen jäljiltä. Sekin selvisi kun Salpakarin ruustinna tivaa että pane tuo huutelija ojennukseen ja rovasti vastaa että ei ole enää hänen vallassaan. Alkio kertoi huutosakosta jollaisen vallesmanni lätkäisi kun kylänraitilla lauleskeltiin, sanatkin kauniit Alkio kirjoitti muististansa. Ei ollut pitäjän/seurakunnan/kylän asia hoitaa asioitaan, vaan asioidensa tuntija latinisti/juristi oli asetttu.

    Osuuskassa eli yhteiskassa oli Alkion pointti 1914. Se tarvittiin Kettusuon panemiseksi kuntoon ja uusiksi viljelmiksi Amerikan ja tehdaspaikan (puhdetöiden lakkauttajan) vastavedoksi. Kyläkokouksessa sitouduttiin suonraivuuvaivaan, osa tilattomista ostaisi isojako annetun lohkon tilalliselta näin sanoen. "Rahat tulevat rikkailta yhteiskassaan. Käsivarret kaikilta, kassa lainaa alkaville viljelijöille, nämä maksavat kassaan pikkuhiljaa. Kassa lainaa uusiin hankkeisiin eikä toimita rahoja (takaisin) kaupunkipankkiin."

    Alkio opportunisti jo Helsinkikokemuksiltaan, panee sekaan uudisviljelijäksi agronomin ja puhuu luonnontieteestä vaikka juju onkin voimaperäisen miestyön panemisesta pienviljelyksen saattamiseksi kukoistukseen. Luonnon omia tuttuja oikkuja mukaellen. Niistä palstatilkuistahan tiedesovjetti söi. Anarkistinen mustapörssi, sanoi Anna Kontula viime torstaina.

    No hetihän vajaan vuosikymmenen päästä Alkio ja Kallio ja keitä uroita heitä olikaan teettivät lait sellaiset, saatuaan vaaleissa vallesmannit komentoonsa, että Maata kaikille ja se suomeksi.

    Koukkaan vielä Afrikan kautta. Bloomberg Businessweek 5.11.2018 kertoo kuinka omia tinalantteja prässätään muuallakin kuin Cityssä -tai Vallilan OP-Nordean Campuksella. Onko heidän baarinsa wanhakunnon Populus ?

    Pitää poiketa jos vaikka pääsisi hedgefund jujutukseen mukaan. Pankin rahalla ja snadilla omalla osakepääomalla, jolle kokotuotto ohjataan, ihme tapahtuu: pienellä tuottoprosentilla saadaan iso läjä aboluuttista € hynää! Pelimiehille. Ekat osinko-otot saa ennen iltaa. Myymällä helahoidon OK Nonrealle. Tämä kävi bismahdolliseksi kun Suomen Pankkikin aikuistui riippumattomaksi helibor@Basel vaiheissa joskus 1987.

    Ja saa konstikkaamminkin jos myymme hedgefund jujun lainat takaisin synttäjäemon serkuille Campuksella. Tämä CLO eli lainasaamista vakuutena käytettävä uusi lainabondi on muodissa. Samassa "luotto"laitos piirileikkipelissä. Jos musa katkeaa kuten 2008, käydään valtion pussilla.

    Niin siellä Keniassa kyläpiiri tekee samankaltaista kuin Alkion jokivarsikylä.
    Keniassa osuuskunnan jäsen ostaa nälkäänsä ja velkaantuu. Saamallaan bittirahalla hän ostaa kanan ja kananmyyjä samasta piiristä saa cryptorahan tililleen. Taseet kasvaa silmissä ja laiho heilimoi.

    Raha syntyi ihan kuten Suomen Yhdyspankin perustuslaeissa 1862 ja Kansallispankin 1889 joukkorahoitus-startupissa selvästi kerrottiin. Alkio usutti asiaan Kettusuolla.
    Sata vuotta lisää 2018, pannaan toimeksi Keniassa -ihan sama ikivanha aitoidea, -ihme ja kumma- rahansynty blockchain tekniikalla, kännykkä hyppysissä. MBAat senkin kompromentoivat, eivät kahvinviljelijät.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hersyvän piristävä rapsu elikkäs raportti. Lystiä heitä on lukea. Sivistys enenee ja levenee ja tämä-tämä tyylikkyys tai sanoisinko kertojanääni, ennenmuuta sydämellinen ja rohkea katsanto pohjimmiltaan vain keskinkertaisille sopivan rahavallan pikkumaisuuden irtiryöhäämisestä. Ensisammutustoimen ahkerikko?

      Mihin hän sijoittaisi jos älyllinen omaisuus olisi todellinen seikka?
      Ryhtyisikö varainvartijana mesenaatiksi, epäilen ryhtyisi hyvinkin.

      I. H.

      Poista
  4. Kirjailijan ja taiteilijan tehtävänä on tuottaa illuusioita ja tarinoita. Joskus siinä onnistutaan hyvin ja alkavat vaikuttaa enemmän kuin odotettiin.

    Onko luetulla tekstillä suurempi vaikutus kuin valmiiksi pureskellulla eli elokuvalla? Minusta luetulla.

    VastaaPoista
  5. Irvingin Garpissa muistaakseni käännöksessä varoitettiin "Pohjapimusta" - herättää myyttisiä ajatuksia.

    VastaaPoista
  6. Uskon luonnontieteisiin, en siis vaihtoehtotieteisiin, joita esim. uskonnot ovat. Minulla on silti kokemuksia joita en ymmärrä. Teillä en niillä halua rasittaa kuin vain kahdella tapauksella. - 1) Minulle rakas Hilja-täti kuoli erään vuoden eräänä vuorokautena. Odottamatonta se ei ollut koska hän oli ollut hyvin huonovointinen sitä ennen jo kauan. Erään yönä heräsin siihen että minulla oli tukahduttava olo, olin nuori ihminen siihen aikaan mutta se kuin oli sydänkohtaus, en meinannut saada henkeä. Kello oli silloin 04:04. (katsoin kelloa kun kävin vessassa) Muistan kun äiti myöhemmin soitti minulle ja kertoi Hilja-tädin kuolleen, ja kysyin "koska"? Hän vastasi että toissayönä vähän neljän jälkeen. – Hmnhy? Tarkka kuolinaika...? no kai siellä joku seurantalaite oli joka seurasi milloin sydämen syke pysähtyy, esim. klo 04:04?

    Esimerkki 2). Näin kerran unissani että kävelin raunioituneen kaupungin katuja. Tietysti yksin. Mitä kauemmaksi pääsin, sen yksinäisempi oloni oli, koska talot entistä kauhistuttavammassa kunnossa olivat. Ja kadutkin kapenivat mutta eivät silti päättyneet umpikujiin, aina pääsi jostain eteen päin. Mutta miksi?... kun koko ajan näkymät olivat entistä kammottavampia, eikä ihmisiä ollut. - Sanoisin, jos olisin koulutettu esim. psykiatriksi, että "tavallisen tyypillinen painajaisuni". Samaa mieltä minäkin. Enkä enempää ihmetellyt mitään. (Koska "ihmettely mielestäni on hukkaan heitettyä aikaa".) Sitten näin yhden Samuel Beckettin novellista tehdyn lyhytelokuva jossa päähenkilö kävelee raunioituneen kaupungin läpi... jossa kadut eivät johdata häntä mihinkään mutta eivät myös pääty mihinkään, ja elokuvan JOKA (tai ainakin melkein joka) YKSITYISKOHTA, kolhiintuneine bussipysäkkineen ja repsottavine ovineen, ja puunoksassa liehuvine huivineen, joka ikinen YKSITYISKOHTA ja MILJÖÖ oli SAMA kun mun unessa! ... Jos olisin nähnyt uneni Beckettin filmin jälkeen, toistaisin vain itseäni (= hullu krapulainen elokuvaonanisti), mutta kun en ollut lukenut tai mitään nähnyt Beckettiltä? Sitä minä ihmettelen, ja varmasti enemmän kuin te. No, kai tällä jokin selitys on, mutta itse tätä en ymmärrä. Tämän jälkeen luin kaikki Beckettin novellit, myös tämän josta tuo raina on tehty; ei se minua sen kummemmin enää säväyttänyt. Eniten pidin novellikokoelman siitä novellista jossa kyse oli hevosesta, se mitä se ajatteli, se oli mielenkiintoista. Oliko se sitten tässä "Piiritetyn huoneen novelleja”. (Stories and texts for nothing, 1954.) Suom. Anni Sumari. Like, 2000.", kokoelmassa. - En osaa tähän sanoa.

    VastaaPoista
  7. Minulla on noita "näkyjä" ja tuntemuksia ollut varsinkin elämän taitekohdissa, mitä itsesuggestiota ja alitajunnan ilmauksia lienevät olleet. Tässä pari. Äidin kuoleman tunsin minuutilleen. Isä kertoi, että hän istui sängyn vieressä ja "viis ylj kaheksan ei ennee vastannu." Miten kaunis lähtö, kotona elämäntoverin kanssa keskustellen. Sairaana toki.
    Toisesta tapauksesta minulle soitettiin yöllä: ei enää hengitä. Odota vähän, sanoin, joku koputtaa ikkunaan. Menin ulos kännykkä kädessä, oikein kulman taakse. Ei siellä ketään ollut. Ei tuullut, ei ollut puiden oksia lähellä. Tuli outo olo. Molemmissa tapauksissa oli voimakas läheisen ihmisen läsnäolon tuntu. Satuilua? EG

    VastaaPoista
  8. Kävin tänään pääkaupunkiseudun aluekeskuksen suuressa Suomalaisen Kirjakaupan myymälässä yrittämässä ostaa Runeberg-palkinnon voittajateosta (Sömnö). Ei ollut valikoimassa. Arvailen että syy oli se ettei se ole Otavan kustantama. Tosin tuntui siltä ettei myyjäkään ollut koskaan kuullutkaan moisesta palkinnosta.

    VastaaPoista