1. tammikuuta 2019

Tulevat lumet



Villon kyseli 500 vuotta sitten menneen talven lumien perään. Runo koski menneen ajan kaunottaria ja luettelee heitä kuin muistellen: sangen oppinut Heloise, jopa Jehanne (d'Arc), jonka englantilaiset polttivat…

Runoilijaa, joka itse pakoili ansaittua rangaistusta monista rötöksistään, ei onnekseen huomannut nykyisen ilmastotieteen selviötä. Vesi kiertää. Menneen ja tulevan talven lumet ovat oleellisesti yhtä kiertoa. Mannerjään kilometrien läpi poraten löytää kyllä ilmaa satojen tuhansien vuoden takaa ja saa samalla koostumuksen perusteella hyvin mielenkiintoisia tietoja monista suurista jääkausista.

Suuri klassikko on metsä tai liukuva jäätikkö. Sellainen vaeltaa hitaasti. Emme saa koskaan tietää, millaisen vaikutuksen ”Odysseia” teki kuulijoihin 700-luvulla eaa. ja miten tekstiä luettiin ja ymmärrettiin Ateenan suuruuden aikaan eli Platonin ja Aristoteleen päivinä.

Sen tiedämme varmasti papyroksista, jotka on ajoitettu täsmällisiin ajankohtiin, että Homeros oli esimerkiksi roomalaisille yhtä suuri ja mahtava nimi kuin – itse asiassa – meillekin. Se ei paljon vaikuta, että tekstissä on reikiä ja esimerkiksi eilen suomeksi esittelemäni loppu (telegonia) lienee perustekstiä myöhäisempi ja siis ”epäaito”. Kun se on käytännössä selvää, ettei kukaan yksi ihminen ”kirjoittanut” teosta, vaan sitä esitettiin suullisesti eri puolilla, tässä asiassa puhuu itsensä äkkiä fundamentalistien seuraan. Kirjaimellisesti Raamattuun suhtautuvat kieltäytyvät näkemästä valtavia eroja Vanhan testamentin kirjojissa, henkilöissä ja siis myös Jumalassa tai ”jumalassa”.

Ja onhan meillä omaa kokemusta. Ei Alku-Kalevala ole mitenkään erityisen aito. Tosin lukeudun niihin, joiden mielestä se on erinomainen teos, etenkin verrattuna ”Kalevalaan”, josta on sekä puuroksi että velliksi.

Klassikkoja saisi kääntää jatkuvasti. Juuri siksi ne ovat klassikkoja, etteivät niiden kaikki särmät näy kerralla. Itse käännän kreikasta, koska opin jo nuorena röyhkeäksi kääntämällä englannista, jota osaan vain sen verran, että tiedän, miten vähän. Pystyn luennoimaan vieraalla kielellä mutta en käy amerikkalaisesta maitobaarissa.

Nuorin poikani, joka muuten tarvittaessa käy kaliforniasta istuttuaan siellä koulun penkillä, neuvoi jutun kuvasta näkyvän kirjan. Ei uskoisi. Tuollaisia 500 tai 1000 tai 1001 -oppaita on monilla kielillä, ja useimmat niistä ovat oikein hyviä ja hyödyllisiä.

Mustichin kirja on paljon paljon enemmän. Sitä lukiessaan kavahtaa kerran toisensa jälkeen päivittelemään. Mistä tahansa kurssivaatimuksista näkee, mitä ”täytyisi” lukea, mutta tässä toimii noituus. Kirjoittajat arvaavat jollain ihmeen keinolla, mikä ilahduttaisi juuri minua. Korkean proosan ja heleän runouden maininnat ehkä päivittävät.

Mutta syvään hengitin, kun usein esittämäni anteeksipyynnön takaa löytyi palkittu, panostettu kirja, How Buildings Learn: What Happens After They’re Built (Stewart Brand). Asunnossani seiniä ja ovia on siirretty asuinaikanani 17 kertaa.

Talo siis oppii, että joku on kuollut, joku tullut, joku muuttanut pois ja muun muassa lämpöpumppu on keksitty. Gaston Bachelardin filosofian ihailijana olen tiennyt, että taloilla on mieli. Oma elämäni jakautui lapsuuden talon huoneistiin, kellareihin ja ullakkoihin vielä purkamisensa jälkeen.. Näen unta Kauhavalla; asun Kirkkonummella.

7 kommenttia:

  1. Telegonia? Eilinen arvoitus ei minusta näytä Telegonialtakaan - ainakaan en löydä tuollaista pätkää Martin Westin opuksesta Greek Epic Fragments (Loeb 2003), josta sen pitäisi kyllä löytyä. Telegoniahan oli (huomattavasti) alkuperäistä myöhäisempi jatko-osa Odysseialle, josta on säilynyt vain muutama hassu rivi ja tiivistelmä. Siinä Odysseuksen ja Kirken poika (!) Telegonos tappaa vahingossa isänsä, ja parhaimpien saippuasarjojen hengessä menee äitipuolensa Penelopen kanssa naimisiin. Telemakhos puolestaan nai Kirken.

    VastaaPoista
  2. Alku-Kalevala ei ole aito siinä mielessä, että se olisi yhtenäinen teos, eikä edes siinä mielessä, että sen runot olisivat ihan aitoja kansanrunoja.

    Kyseessä on Lönnrotin kokoama teos, joka sisältää Lönnrotin muokkaamia aitoja kansanrunoja. Se on todellakin loistava teos, eikä se uudempikaan versio huono ole.

    VastaaPoista
  3. Muut kääntäjät puhuvat Odysseiasta nimenomaan varsin ehjänä alkuteoskokonaisuutena, joten Kemppinen on tässä aika omilla linjoillaan, tulkitessaan teoksen reikäiseksi.

    Lienee runoilijan vapautta.

    VastaaPoista
  4. Homeerinen kysymys on ikivanha, eikä siitä parhaidenkaan Homeros-tutkijoiden keskuudessa ole vieläkään yksimielisyyttä. Paras asiantuntija, Oxfordin yliopiston Martin West (k. 2015) oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kirjoittajina täytyy olla yksi kirjoitustaitoinen runonlaulaja Iliaalle (n. 690 eaa.) ja toinen Odysseialle (n. 620 eaa.). Hän käytti näistä henkilöistä (varmojen) nimien puutteessa kirjainmerkkejä P ja Q. Kummankaan tekijän oikea nimi ei mitä luultavimmin ollut Homeros, mutta se käy yhä tieteessäkin erinomaisesti Iliaan ja Odysseian yhteis- tai muuna lyhennys- tai viittausnimenä.

    Olen samaa mieltä Westin kanssa. Se on toki eri asia, että tarinat olivat luonnollisestikin kiertäneet runonlaulajien keskuudessa vuosisatoja kuten Kalevalankin kertomukset ennen Lönnrotia. Jos ajattelemme, että jonkinlainen ateenalainen komitea tms. olisi 500-luvulla eaa. (lähinnä Panathenaiaa varteen) koonnut sieltä täältä palasia yhdistelemällä eepoksen, joutuisimme ojasta allikkoon ja tekijyyskysymyshän jäisi edelleen vastauksetta. Ja miten tämä ”komitea” olisi toiminut? Miten Ilias ja Odysseia olisivat ”kristallisoituneet” olemassa oleviksi niin, että meillä on nyt nämä eepokset?

    Ei West varmastikaan ole jok’ikisessä yksityiskohdassa oikeassa (hän rekonstruoi teosten tekstin sekä muun hyvin laajan aineiston pohjalta esimerkiksi tekijän taustoja kohdittain sangen tarkasti), mutta kyllä hänen teoriansa pääkohtien mielestäni täytyy olla oikein. Teosten kirjoittamisen jälkeen alkoi sitten niiden pitkä ja hyvin mutkikas käsikirjoitustraditio, jonka alusta meiltä puuttuu satoja vuosia. Tämän tradition ansiosta eepokset tietenkin ovat meille säilyneet. Traditio kulki mm. Ateenan ja myöhemmin Aleksandrian kautta. Kriittisen edition laatijan tehtävänä on sitten ottaa tästä kaikesta selkoa niin hyvin kuin hän kykenee ja laatia järkevä kompromissiteksti. Yllä olevan kommentin kirjoittaja Edouard Palu pystyisi halutessaan kertomaan tästä kaikesta liuskakaupalla.

    VastaaPoista
  5. Akanvirtaahan se. Kari, äidinpuolen serkkuni rupesi jenkiksi puoli miehenikää sitten. Nainen vei miehen maailmalle eikä sen tavallisen mukaan että Suomesta Svenskfinlandista haetaan naisia. Kiva kun meikän laiselta meni nurinpäin. Kuuluu mies vaihtuneen ulkonäköä kävelyä kokoakin habitusta myöten amerikkalaiseksi. Pitäisi etsimäni FB tai Linked alustoilta. En osaa ei huvita, eikä jälkimmäiseen MBA urhojen/kaunotarten piiriin olisi pääsyänikään.

    Pertti Salolaisella olisi. Hän isännöi erästä voittoseppele pariskuntaamme Economicus talossa kesä pari sitten. Oli yleisötilaisuus ja siksi meikäkin pujahti penkkiin. Bank of Englandin expääjohtaja Melvin King ja rouvansa os. Melander@rannikkokaupunki.svenskfinland sukuloi kai, ja promovoi miehen muisti- ja kommenttikirjaa ja parannusehdotus saarnaa The End of Alchemy eli kriisiseinää 2008.
    Jännää oli tsiikata kohteliaisuuskoreografiaa.

    Tämä King on sama mies jonka sapekkaita sanoja ja ylenkatseisesta kädenviittauksesta kohti Cityn pilvenpiirtäjäpusikkoa raportoi meikälle tuoreeltaan Telegraphissa Ambrose Evants-Pritchard. Yhä saa maksumuurin reijästä 1/kk stooria häneltä. Mies osaa kaiken.

    Toinen osaaja olisi John Lanchester London Review of Booksista. Ennen äskeisintä reformia Kaisassa lehti oli 7. kerroksen seinälokerossaan. Ei enää. Enkä jaksa ylenkatseen alta kysellä virkailijoiltakaan. Viivästysmaksut pelaavat.

    Sieltä luin juuri Säisän ravistelevan tietokirjan elinaikani Suomesta. Pahalta kuten todelta, se maistui. Alkuun riemuisa ja happani edistyessään. Lasse Koskelalta olisi takuusti miunmaunmukaan värkätty selvitys Säisästä Kansallisbiografiassa. Kompastuin taas 2 euron Ape-kukkaroon. Pitäkööt sisäsäätiö- ja kulttuuriveromiehet omansa. On tätä tarjolla ilman lapsillekin vaikka kuinka, hengennisua.

    Hakoteillä ja pahasti. Olen. Asiaan. Tänä vuonna 2019 vihdoin kärjistynee finanssialkemian kohtalo. Minkälaiseen kriisin uusfeodaalit riskeerautuvat pelastaakseen näkymättömän valtakuntansa? Trummpia hikeennytetään, Sarah Palin ja pyhät maistelevat teen kera pikkuleipiä. Brexit / Corbyn pystyttävät tikkaitaan Cityn muureilla. Ja vaikka mitä. Suomessa ei enää mykistetä Halla-ahonkaan tervejärkisiä puheita. Nousisiko vielä Tony Halmekin haudasta meine pakuäänestäjineen.

    Etelälän orjavaltiot, se konfederaatio rahoitti sotaansa derivaattaobligaatioilla, ne olivat sidottut muiden maiden kulta/hopea valuuttoihin, frangi ja jos mitä taaleria Saksoista. Pohjoisvallat, voittajat siis, panivat tarjolle sitä greenback paperia. Paperi veti pidemmän korren. Derivaattaraha hävisi. Tuon kerran.

    Nyt vastaava vääräraha on vallassa ja rahamiesten mielet kompromentoitu. Rahanpesijät portsareina jos sisäpiirikelpoisia pitää rahvaan rahaksi milloin vaihtaa. Uskoisin että Peter Westerbacka rakentaa Tallinnatunnelin alta vuosikymmenen. Toivon että Vapaavuori ja Rinne jättäisivät Helsingin mylläämisen vähemmälle vaikka Kevan kuntavirkailijoiden ja Kevan hoitamien valtiovirkailijoiden derivaattasijoitusten kotiutus EKP:n Drghin toimesta poltteleekin käsissä. Ja Konetuntivuokraajat pyörivät jaloissa ja jaoissakin. Eikö Kojamo ja siis Aravan ostaminen pankki-ilma -pallorahalla toistaiseksi riittäisi, varoittaisikin.

    Vaikka olisihan Pisararata lähellä Fuggeria. Fuggerit alkoivat arkailla kun 1500-luvulla arvopaperien eli sopimusten, sopimusjohdannaisten eli rahojen arvot vain kohosivat. He alkoivat pelätä rojahdusta ja sijoittaa maa-aloihin, usein aatelisvaakunoin koristettuihin. Mutta 1600-luvun alussa alkoi jo energinen ole Euroopan ja uuden maailman junailuihin valua Fuggereilta toisiin käsiin. Katso vaikkapa Sverigen palatseja, jos lähdettä senttarilta kysyt. Tätä samaa kuravettä kaadan riemukkaasta opinhalustani kaiken aikaa 2019.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. Tuli tuolta kylàltà vastaan mielenkiintoinen elokuvakàsikirjoitus: Michael Lewisin The Big Short, Inside the doomdays machine. Eli kuinka tehdààn vààràà rahaa ala Jukka Sjòstedt. Oikaisi monia harhakàsityksia raharikkaista tietàjistà. Filminà ei làheskààn samantasoinen, kuten nyt eivàt yleensàkààn. Hyvià alkavan vuoden pàivià, jokunen viikko ja ja kurjet palaavat.

    VastaaPoista
  7. Ihmettelen, miksi kirjoitat eaa.

    VastaaPoista