10. tammikuuta 2019

Seikkailu



Tutkimusmatkat olivat lehtien ja kirjojen vakioaineistoa. Afrikan sisäosien tuntijat ja sieltä etsityt tuntijat oivat usein liikkeellä sanomalehden kustannuksella ja lehti julkaisi tietoja ”yksinoikeuksin”.

Arvaan että Sven Hedin ei ole nyt edes nimeltä tuttu. Hänen kirjojaan myytiin sotiin asti kuin halpaa makkaraa. Tosin häneltä meni pahasti maine, koska hän oli näkyvästi ja kuuluvasti Hitlerin suosikki ja kannattaja. Sitä vastoin F. Nansen, jonka teoksia suomensi jo Teuvo Pakkala suomennettu oli etenkin humanitaarisen kansainvälisen toiminnan uranuurtaja, ja kansalaisuudettomien ”Nansenin passi” on edelleen kielenkäytössä.

Kuvan kirja kolmannen kovan skandinaavin Amundsenin viimeisestä matkasta on sitten erilainen. Vahinko ettei kirja ole parempi, vaikka se on kiinnostava katsaus suurmiesten ja poliittisten valtojen toiminnasta. Etelänavan valloittaja ja sillä brittien pitkät vihat niskaansa saanut Amundsen oli tiettävästi tyypillinen suurmies: pikavihainen, turhamainen ja erittäin omahyväinen. Hänellä oli myös taito ajautua välirikkoihin vähällä. Yksi entinen ystävä ja matkatoveri oli italainen Nobile, jonka kanssa herrat lensivät ilmapallolla Pohjoisnavalla ja sitten sydämistyivät toisiinsa. 

Britit näkivät jotain kieroa ja epäurheilijamaista siinä, että Amundsen pääsi navalla ja kapteeni Scott kumppaneineen menehtyi. Kilpajuoksu oli niin kova, että muistan tänäkin päivänä myös Suomessa pyörineen elokuvan. Oma sankarini on Shackleton, jonka kantti kesti kääntyä parin päivämatkan päästä navalta paluumatkalle, koska hän laski oikein, että ruoka loppuisi. Kun vetokoiratkin oli syöty, hän käveli jäätynyt suolensisältö housuissa viimeisen viikon…

Nobile lähti 30-luvun alussa uudelleen Pohjoisnavalle ilmalaivalla ja katosi radioineen. Italian valtio eli Mussolini ei pannut etsintöihin vauhtia, koska tutkimusmatkaa oli rummutettu italialaisten ja myös heidän tekniikkansa kaikinpuolisesta etevämmyydestä. Niinpä Huippuvuorilla oli ennen pitkää käynnissä maailman suurin arktinen etsintäoperaatio, jossa oli mukana jopa suomalaisia lentäjiä.

Nobilen ja hänen miehiään löysi sulavalta jäälautalta neuvostoliittolainen jäänmurtaja. Liikkeellä oli myös hiukan omituisella vesitasolla Amundsen, joka lähti Tromssasta ja katosi. Häntä ei koskaan löydetty. Hautajaiset olivat komeat. Italiassa Nobile tuomittiin poropeukaloksi, joka tuottanut häpeää maalleen, ja todella sankarillinen radisti sai hänkin pysyvän alennuksen.

Kirja lienee kirjoitettu siksi, että sodan jälkeen ymmärrettävästi hiipunut mielenkiinto heräsi ainakin Norjassa, kun löydettiin yllättäen viikkoja käytetty leiri, pala norjalaista sanomalehteä ja italialaista ilmapallon kangasta. Etsinnän sekamelskassa itse pallon riekaleitten mukana ehkä hengissä selvinneitä ei viitsitty etsiä. Kirjan kirjoittaja myös herättelee ajatusta, että tuo Huippuvuorten rannan leiri olikin ehkä Amundsenin ja hänen muutaman kumppaninsa viimeinen. Amundsenin luonteeseen kuului, ettei hän liiemmin kertonut muille, mihin oli menossa, eikä liioin perustanut radioyhteyksistä.

Vahinko että sinänsä mainio tosielämän draama ei kirjana vakuuta lopputuloksellaan. Ehkä johtopäätös on oikea, mutta itse en täysin vakuuttunut. Salaperäiseltä leiriltä tuodut tavarat ovat kirjan mukaan löytäjien ansiosta Oxfordissa. Nykyisen rikostutkimuksen keinoin asian luulisi olevan selvitettävissä, mutta ehkä korkeat tahot eivät edelleenkään halua totuutta julki.

Huippuvuorte Svalbard muuten kuulemma on paikka, jossa aseenkanto on pakollista. Jääkarhun käyvät penkomassa roskia. Kivääri on hyvä olla mukana, vaikka oisi vain naapuriin menossa. Mutta kertomuksena siitä, miten käy kun korkeat herra hääräävät kirja on opettavainens


13 kommenttia:

  1. Joo, Shackleton oli sankari. Hänen myöhempi matkansa Endurancen kipparina on hyvin dokumentoitu. Selvisi siitäkin reissusta, kuten koko miehistönsä. Paitsi koirat.

    VastaaPoista
  2. Seurasin vuosi sitten netitse muuan tuttavan monipuolisesti jännittävää vaihto-oppilastalvea Huippuvuorten yliopistossa. Jääkarhulisenssiä varten näkyi harjoitelleen perinteisellä pystykorvalla.

    VastaaPoista
  3. Sven Hedinin "Elämäni tutkimusmatkailijana" tarttui joskus mukaan Vanhan Kirjallisuuden päiviltä Vammalasta. Joskus nuorena poikana olin sen jo lukenut kirjastosta. Silloin arvosti tietenkin kirjan eksotiikkaa ja jännittävyyttä. Vasta myöhemmin kuulin tästä natsitaustastaan.

    VastaaPoista
  4. Monikaan ei taida muistaa Andrén tutkimusretkeä pohjoisnavalle 1800-luvun lopussa, tehtynä vetypallolla. Ruotsalaisille se oli aika traumaattinen tapaus kun miehet katosivat pallonsa kanssa ja heidät löydettiin noin 30 vuotta myöhemmin. Siis heidän leirinsä ja ruumiinsa eräältä napa-alueen yksinäiseltä saarelta. Sieltä löytyi myös päiväkirjat ja muuta mielenkiintoista joka valotti heidän matkaansa mutta lopputilanne jäi epäselväksi. Asiasta on pitkästymiseen asti Ruotsissa kohistu ja kirjoiteltu vuosikymmenien aikana. Joitakin vuosia sitten eräs ruotsalainen lääkäri laati kirjan asiasta, pengottuaan perusteellisesti jäljelle jääneet ja museoidut todistuskappaleet ja tehtyään joukon johtopäätöksiä tapahtumista.

    Andrén retkikunta jossa oli kolme miestä, lähtivät torvisoittokunnan säestyksellä Huippuvuorilta pallonsa kanssa kohti pohjoisnapaa. Pallon vetykaasun vuotoa ei testattu koskaan ennen lentoa ja niinpä siinä kävi että jo seuraavana päivänä pallo menetti korkeuttaan ja oli pakkolaskun aika. Miehet joutuivat se jälkeen reissä raahaamaan hirvittävissä oloissa veden ja jään keskellä kuukausia valtavia kuormia. Mukaan oli varattu kunnon tyylikkäät bulevardikamppeet mutta oli mukana asiallistakin vaatetusta, erilaisia hienoja viinejä ja ruokia jne. Lopulta joutuivat niitä viskelemään jäille kun eivät enää jaksaneet vetää perässään. Matkan aikana lukemattomat jäärailot haittasivat, väliin piti kahlata jäävedessä ja jääkarhut kävivät kimppuun. Lopulta päätyivät eräälle saarelle johon matka äkisti pättyi ilman päiväkirjamerkintöjä. Ainoa järkiinkäyvä selitys on äkillinen jääkarhuhyökkäys joka tappoi nopeasti miehen toisensa jälkeen niille sijoilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskushan oli lehdessä mm. jäämistöstä löytynyt kuva, jossa miehistö seisoo pudonneen pallon ja korin äärellä pohtimassa tilannetta.

      Poista
  5. Huippuvuoret = Svalbard = Spitsbergen. Pääkaupunki Longyearbyn. Olen käynyt isoimmissa norjalaisissa ja venäläisissä paikoissa, ilman asetta. Joillakin virkahenkilöillä sellainen olalla roikkui. Jääkarhun näin vain täytettynä museossa, useita muita elukoita kyllä elävinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan 2000-luvun alkupuolella ei Hgin yliopiston Huippuvuorille järjestämällä kasvitieteen kurssilla "kentälle" ollut mitään asiaa ilman asetta. Myös täydennettiin, että jos jääkarhu lähtee tulemaan kohti, on laukaistava heti; toista tilaisuutta ei ehkä enää tule..

      Toki riitti, että mukana oli vartiossa aina joku ampumataitoinen, kaikkien opiskelijoiden ei sentään tarvinnut kivääriä kanniskella.

      Poista
  6. Onko setä huomannut, että merkittävä määrä tekijänoikeuden alaista tuotantoa lähinnä USA:ssa siirtyi Public Domainiin 1.1.2019? Mm. Chaplinin ja Keatonin tuotantoa. https://lifehacker.com/these-1923-copyrighted-works-enter-the-public-domain-in-1825241296

    VastaaPoista
  7. Nobile sentään selvisi, mutta mites insinööri Andrée? Kaikki häneltä jäänyt on tutkittu rikostutkinnan keinoin, mutta hullua hurskaammaksi ei siinä tapauksessa tultu.

    VastaaPoista
  8. Juutupessa on video jossa jaakarhu palluttaa haskia. Verrattomat over he.

    VastaaPoista
  9. Professori: "Arvaan että Sven Hedin ei ole nyt edes nimeltä tuttu."

    "Ei pie mennä arvailemmaan, mie arvaan ite paremmin."

    VastaaPoista
  10. Naparetkistä on monta mielenkiintoista elokuvaa. Harvemmin nähty on venäläinen Urotyö Jäämerellä (1928), jonka esitti vuonna 1972 Suomessa Mainos-TV.
    https://anttialanenfilmdiary.blogspot.com/2017/10/podvig-vo-ldakh-heroic-deed-among-ice.html

    VastaaPoista
  11. Niin ja lisäksi: Arto Melleri on kirjoittanut runokirjan nimeltä Ilmalaiva Italia. Pitääkin lukea se uudestaan.

    VastaaPoista