16. tammikuuta 2019

Matkoiltani



Eilen matkustin Helsinkiin Murtokadulle (ruotsisi Genombrotten, venäjäksi Genombrottskaja ulitsa), jonka nimi muutettiin kevytmielisyyden puuskassa Kaisaniemenkaduksi, joka oli arvostettuna possumunkkien myyjänä antanut nimensä, Kaisa Niemi, kokonaiselle puistolle. Samassa puistossa toimii myös Suomen vanhin edelleen toimiva ravintola, joka on paikkana mieltä kiinnittävä. Ja samassa puistossa on oivallinen paikka kävelyttää pieniä lapsenlapsia, koska hekin ymmärtävät heti, että eihän sellaista talvipuutarhaa lumpeineen ja kaikkineen voi olla Helsingissä. Mutta kun on. Ja ainakin osittain samoissa tiloissa tehdään valokuvia, joiden kaltaisista ennen vain haaveiltiin, eli kaiken maailman sontiaiset ja ruohot valokuvataan sarjana niin että syvyysterävyydeltään aina hiukan poikkeavat kuvat toteuttava koneen päällekkäin asettelemina hämmästyttävän todenmukaisuuden korkean ihanteen.

Kun minulla oli oikeustoimiopissa tarkoitettu perusteltu hyvä mieli myötäkäymisten  johdosta, saatoin vain todeta, että on meillä ei-kaupallinen sivistyskortteli eli kirjakauppa ja musiikkikauppa ja antikvariaatti ja niiden sivukonttorina yliopisto. Kadun päässä on Kaisaniemen kansakoulu, jota isäni kävi ennen kuin samalla kadulla pääkonttoria pitäneet NMKY:n herrat retuuttivat hänet korvata kotiin ärjäisemään juovuspäissään pasianssia venäjäksi pelanneelle isoisälle että oppikouluun tämä poika niin kuin olisi jo. 

Vasta mietittyäni Leni Riefenstahlia ja lentäjä Rüdeliä ja viittä muuta tajusin, että Söörnääsin ainoasta erittäin oikeistolaisesta perheestä tullut Kemppinen toimi saksalaisen mallin mukaan yhdistämällä ruumiinketteryyden korkeiden huippujen harrastukseen. Viittaan siis kautta rantain alpinismin natsistiseen puoleen. Vahinko ettei kukaan ole toistaiseksi luonut lastenlaulua ”Hitler-setä asuu Berchtesgadenissa”. Heillä näki olohuoneen ikkunasta Salzburgin suuntaan tuon Wikipediasta kopioimani näyn.

Itse erilaisena ihmisenä haluaisin, että tästä ikkunastani näkyvä kevyen pakkaslumen peittämä ja auringon melkein vaakasuoraan valaisema metsä julistettaisiin maailmanperintökohteeksi. Huoleti kiitelköön muut Alppien seutuja kauniiks’, kirjoitti kai Paavo Cajander.

Ellei meillä ole vuoria, onpa kumminkin Vuorikatu. Se päättyi Hallituskatuun, jonka Fabianinkadun nurkassa sijaitsi entinen Venäläinen tyttökoulu silloin kun itse kiertelin niitä kortteleita päivittäin. Ja oli siinä kaksi elokuvateatteria, joista Aloha toimi pitkään eduskunnan suurena salina, mutta ei silti tai siksi saanut armoa.

Vähintään säpsähdyksen aiheutti taloudellisen himon runtelemalla keisari Aleksanterin kadulla Suomalaisen kirjakaupan uusi, toinen myymälä, jossa näytti olevan oikein kirjoja tarjolla.

Sekin epäily on tietysti oikeutettu, että kirjoittaja harhailee muiden dementikkojen tavoin olemattomissa maisemissa, mutta tietoisella tasolla tähystelin kyllä kulmia, minulla oli työhuone tuossa, osoitteessa Mikonkatu 6 C, useiden vuosien ajan, eikä siitä ole kuin 50 vuotta.

Sanoisin että maisema on muuttunut ja kotona ajattelin, että tätä esimerkiksi ne viipurilaiset surevat, vapaata matkailua menneisyyteen. Tässä tapauksessa tarkoitan omaa menneisyttäni ja muistamiani yliopiston rehtoreita ja vastaavia, jotka näillä ovilla pyysivät vahtimestaria viheltämään vosikan. Taisi kyllä olla Seurahuone eli siis Kaivokatu, joka on tapaus sinänsä.


10 kommenttia:

  1. Olisiko se "Huoleti kiitelkööt" -runoilija kuitenkin Samuel Gustaf Bergh? Tämä näin muistista vedeltynä. (Kantaatti Oma maa on mielestäni Sibeliuksen hienoimpia pikkuteoksia.)

    VastaaPoista
  2. En tiedä taiteellisuudesta, mutta pinoamisella saadaan dokumennoinissa syvyysterävyyttä nenän päästä horisonttiin https://www.flickr.com/photos/65726513@N00/albums/72157631674270496

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olfaktoristraumaattisuus puuttuisi vaan onpa, on vainkin! Millähän vekotuksilla ja mitkähän miehet, saattaa olla että jokin yhtäläinen on olemassa vielä.

      Kaivattaisiinko ääniä, sound clip:ejä - siis; UH-1:stä on paljon, mutta loitering prop plane on entiiän paikka.

      Melko matamista.

      Poista
    2. Kaija Kettu näytti saaneen diagnoosin tästä PSh... jne kaltaisesta oudosta kirjoitushäiriöstä.
      Olin 1970-luvulla kesätöissä Katajanokalla. Asuin Käpylän pohjoispuolella Antti Korpin tiellä!
      Mitä pahaa tämä Antti Korppi tai Korpi lienee aikanaan tehnyt, että hänelle nimettiin tie niin onnettomasta paikasta?
      Kaisa Niemi on sankarihahmo. Kävin hänen nimensä perusteella ostamassa aikanaan kaikki housut Kaisan kadun varrelta. Ne istuivat loistavasti - Kaisa oli ehtymätön housujen lähde.

      Poista
  3. Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks.
    Kauniimpi, kalliimpi on mulla mun syntymämaa.


    Näin päättyy Samuel Berghin eli Kallion kuuluisa runo Oma maa, jonka alaotsikko tai motto on Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Runomitta on antiikin Kreikasta lähtöisin oleva eleginen distikhon eli daktyylinen heksametri ja pentametri vuorottelevat (myös vaikka »Ateenalaisten laulussa»).

    VastaaPoista
  4. Olen sitä mieltä että meillä on vuoria vaikkei korkeita, enkä nyt puhu Lapuan "vuoresta".

    Kilpisjärven seudulla on useita korkeita tuntureita Suomenkin puolella. Muutaman tunnin kiipeäminen tuottaa henkeäsalpaavan kokemuksen. Tilan ja avaruuden tunne huipulla on melkoinen ja näkymät useilta huipuilta ovat todella kaukaiset. Parhaat vaikutelmat ovat tietenkin Haltin nokalta mutta sinne taapertaminen on kaikkiaan lähes viikon reisu. Silloin varusteet on oltava viimeisen päälle mietittyjä koska olosuhteet ovat vaikeammasta päästä ja jokainen kilo pitää itse kantaa. Mielelläni palaan seuduille aina kun voin.

    VastaaPoista
  5. Kaisa Niemi?

    Tämä lienee hurttia huumoria, sillä puistolle ja kadullehan nimen antoi tietysti Kajsa Wahllund.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaa peitellysti kulttuuriblogiin, ei höpsömmin. Nykyvihjailun taide on tekniikkaperustainen, hakualgoritmien varassa.

      Poista
  6. Onko Sveitsissä alpinisteille vieroitushoitoa?

    VastaaPoista