Annalalle henkilöstöpalvelusta

Jousella ampuja

Muinaisen Kiinan Chaon valtakunnan pääkaupungissa, joka oli Hantan, eli

aikoinaan mies nimeltä Chi Ch'ang, joka halusi tulla maailman suurimmaksi

jousella ampujaksi.

Hän kyseli kaikilta ja sai selville, että maan paras opettaja oli muuan Wei Fei,

mestari niin taitava, että hänen sanottiin pystyvän sadan askelen päästä ampumaan

viinellisen nuolia yhteen ainoaan pajunlehteen. Chi Ch'ang matkusti

kaukaiseen maakuntaan, jossa Wei Fei asui, ja pääsi tämän oppilaaksi.

Ensimmäiseksi Wei Fei käski Chi Ch'angin opetella olemaan räpyttelemättä

silmiään. Chi Ch'ang palasi kotiin ja heti päästyään ovesta sisään ryömi vaimonsa

kangaspuiden alle. Hän ryhtyi rävähtämättä tuijottamaan syöstävää,

joka suhahteli edestakaisin aivan hänen silmiensä edessä. Vaimo ällistyi nähdessään

moisessa paikassa miehen, olkoonkin että aviomiehensä, ja sanoi,

ettei tahtonut saada kudotuksi. Mutta hänen oli annettava periksi ja lyötävä

pirtaa hämmennyksestään huolimatta.

Joka päivä Chi Ch'ang meni paikalleen kangaspuiden alle harjoittelemaan

tuijottamista. Kahdessa vuodessa hän edistyi niin ettei räpäyttänyt silmäänsä,

vaikka ripsi olisi tarttunut loimeen. Ryömittyään viimeisen kerran kangaspuiden

alta Chi Ch'ang havaitsi että pitkällinen, ankara harjoitus oli tuottanut

tuloksen. Mikään ei enää saanut häntä räpäyttämään silmäänsä - ei

kosketus luomeen, ei tulesta lentävä kipinä, ei tuulen nostattama tomu. Hän

oli koulinut silmiensä lihakset niin toimimattomiksi, että nukkuessakin silmät

pysyivät auki. Kun hän istui eräänä päivänä tuijottamassa eteensä, pieni

hämähäkki kutoi verkkonsa hänen silmäripsiensä väliin. Silloin hän vihdoin

katsoi olevansa valmis jatkamaan opiskeluaan.

"Osaat olla räpäyttämättä silmiäsi. Se on ensimmäinen askel", sanoi Wei Fei,

kun Chi Ch'ing oli innokkaana esitellyt edistymistään. "Seuraavaksi sinun on

opeteltava katsomaan. Harjoittele katselemalla esineitä, ja jos se päivä tulee,

että rahtu sattuu silmään ja hiukka vaikuttaa valtavalta, tule takaisin luokseni."

Chi Ch'ang palasi jälleen kotiinsa. Nyt hän meni puutarhaan etsimään oikein

pientä hyönteistä. Löydettyään kirvan, jonka hätinään erotti, hän toi sen työhuoneensa

ikkunan pieleen ruohon lehdelle. Sitten hän istui huoneensa vastanurkkaan

ja harjoitteli siellä päivät päästään kirvan katsomista.

Ensi alkuun hän juuri ja juuri erotti sen, mutta kymmenen päivän päästä hänestä

rupesi tuntumaan, että se saattoi olla hivenen isompi. Kolmannen kuukauden

lopulla se oli kuin kasvanut silkkiäismadon kokoiseksi ja hän saattoi

selvästi erottaa hyönteisruumiin yksityiskohdat.

Hyvä jos hyönteistä tuijottava Chi Ch'ang huomasi edes vuodenaikojen vaihtumisen

- että kevään säteilevä valo vaihtui kesän armottomaksi paahteeksi,

ennen pitkää hanhet lensivät syksyn kuulaalla taivaalla ja sitten syksy vuorostaan

väistyi harmaan sohjoisen talven tieltä. Muuta ei tuntunut olevan

olemassa kuin pieni kirva ruohonlehdellä. Ja joka kerta kun kirva kuoli tai

katosi, hän antoi palvelijansa etsiä tilalle toisen samanlaisen. Mutta hänestä

itsestään ne näyttivät joka kerta entistä isommilta.

Kolmeen vuoteen hän ei poistunut huoneestaan muuta kuin käymäseltään.

Sitten hän tajusi eräänä päivänä, että ikkunan pielen kirva oli hevosen kokoinen.

"Valmis!" hän huusi läimäyttäen polveaan ja säntäsi ulos. Nyt hevoset

olivat vuoren korkuisia, siat kuin suuria mäkiä ja kananpojat linnan torneja.

Suunniltaan ilosta hän riensi sisään, otti Pääsky-nimisen jousensa ja ohuen

Shuo P'eng -nuolen. Hän tähtäsi ja ampui kirvaa suoraan siihen, missä sillä

oli sydän, hipaisematta ruohonlehteä, jonka päällä se oli ollut.

Hän lähti oikopäätä ilmoittamaan asiasta Wei Feille. Tällä kertaa opettaja

vastasi: "Oivallista."

Chi Ch'ang oli nyt perehtynyt jousella ampumisen salaisuuksiin viisi vuotta,

ja hänestä tuntui, että kova harjoitus oli todella tuottanut tulosta. Nyt mikään

jousella ammuttava ei tuntunut olevan hänelle saavuttamattomissa. Varmistuakseen

siitä hän otti suorittaakseen sarjan vaativia kokeita ennen kotiin palaamistaan.

Hän päätti ensin toistaa Wei Fein taidonnäytteen ja onnistui ampumaan perä

perää sata nuolta samaan pajunlehteen. Muutamia päiviä myöhemmin hän

uusi kokeen, mutta käytti jousistaan jäykintä ja kannatteli oikean kyynärpäänsä

päällä kuppia, joka oli piripintaan täynnä vettä, eikä pisaraakaan läikähtänyt,

ja kaikki nuolet osuivat samaan lehteen.

Seuraavalla viikolla hän otti sata kevyttä nuolta ja ampui ne mahdollisimman

nopeasti perä perää hyvin kaukana olevaan maaliin. Ensimmäinen nuoli osui

maalin keskelle, toinen ensimmäisen nuolen nokkiin, kolmas upposi toisen

nokkiin, ja niin jatkui kunnes tuossa tuokiossa kaikki sata nuolta olivat vanana

maalista jouseen asti. Ja niin tarkasti hän oli tähdännyt, että kun hän laski

jousensa, nuolivana jäi ilmaan värisemään. Mestari Wei Fei, joka oli seurannut

toimitusta sivusta, taputti käsiään ja sanoi: "Mainiota!"

Kun Chi Ch'ang vihdon palasi kahden kuukauden kuluttua kotiinsa, vaimo

alkoi harmistuneena pitkästä poissaolosta kiukutella hänelle. Chi Ch'ang ajatteli

ojentaa äkäpussia, sieppasi Chi'i Wei -nuolen Korppi-jouselleen, veti jänteen

loppuun asti ja laukaisi vaimonsa silmien editse. Nuoli katkaisi kolme

silmäripseä, mutta sen vauhti oli niin vinha ja tähtäys niin tarkka, että vaimo

ei edes huomannut, vaan jatkoi nalkutustaan silmää räpäyttämättä.

Chi Ch'angilla ei ollut enää opittavaa mestari Wei Feiltä. Hänen kunnianhimonsa

täyttymys tuntui olevan lähellä. Mutta hän tajusi epämiellyttävästi

hätkähtäen, että tiellä oli vielä yksi este, Wei Fei itse. Niin kauan kuin mestari

eli, Chi Ch'ang ei voinut sanoa itseään maailman suurimmaksi jousella ampujaksi.

Hän oli nyt taidossa Wei Fein veroinen mutta tiesi, ettei pystyisi

koskaan ylittämään tätä. Toinen teki elämällä tyhjäksi hänen suuren tavoitteensa.

Kävellessään muutamana päivänä peltovainiolla Chi Ch'ang äkkäsi etäältä

Wei Fein. Epäröimättä hetkeäkään hän kohotti jousensa ja tähtäsi. Vanha

opettaja oli kuitenkin vaistonnut, mitä oli tekeillä ja vetänyt hänkin salaman

nopeasti nuolen jänteeseen. Molemmat laukaisivat samalla hetkellä ja nuolet

osuivat puolimatkassa toisiinsa ja putosivat yhdessä maahan. Chi Ch'ang

ampui heti uuden nuolen, mutta erehtymätön nuoli Wei Fein jousesta pysäytti

sen lennosta. Näin jatkui epätavallinen kaksintaistelu, kunnes mestarin

viini oli tyhjä mutta oppilaalla oli vielä yksi nuoli jäljellä. "Nyt on tilaisuus,

joka ei toistu!" Chi Ch'ang mutisi. Hän tähtäsi oitis viimeisellä nuolellaan.

Tämän nähdessään Wei Fei sieppasi oksan orjantappurapensaasta. Nuolen

suhahtaessa kohti hänen sydäntään hän iski sen kärkeen orjantappuran

okaalla niin että nuoli putosi hänen jalkoihinsa.

Chi Ch'ang tajusi, että hänen katala aikeensa oli rauennut tyhjiin ja tunsi ylevää

katumusta, joka olisi taatusti jäänyt tulematta, jos yksikin nuoli olisi tavoittanut

kohteensa. Wei Fei oli puolestaan niin huojentunut pelastumisestaan

ja siksi mielissään viimeisimmästä taidonnäytteestään, ettei jaksanut

suuttua miehelle, joka oli yrittänyt riistää häneltä hengen. Miehet juoksivat

kyyneleet silmissä toistensa syliin.

Muinaisaikaisten tavat olivat todella merkillisiä! Vastaavaa on mahdotonta

kuvitellakaan meidän päivinämme. Menneisyyden ihmisten mielen rakenne

poikkesi varmasti täysin omastamme. Muuten on mahdoton käsittää, miksi

Keisarillisen Keittiön päällikkö, muuan I Ya, Huanin ruhtinaan vaadittua jotain

ennen kokematonta herkkua, paistoi poikansa ja toivotti ruhtinaalle hyvää

ruokahalua, tai että viisitoistavuotias nuorukainen, josta oli tuleva Shindynastian

ensimmäinen keisari, makasi isänsä kuolinyönä siekailematta tämän

rakkaimman jalkavaimon kolmasti.

Vielä syleillessään äkkipikaista oppilastaan Wei Fei käsitti joutuvansa uudelleen

hengenvaaraan minä päivänä tahansa. Ainoa keino päästä tästä pelosta

oli suunnata Chi Ch'angin mielenkiinto johonkin uuteen kohteeseen. Hän irrottautui

syleilystä ja sanoi:

"Nyt tajuat itsekin, ystäväni, että olen opettanut sinulle kaiken minkä tiedän

jousella ampumisen taidosta. Jos tahdot edetä syvemmälle näihin salaisuuksiin,

lähde länteen, ja nouse Ta Hsingin korkean solan kautta Ho-vuoren huipulle.

Sieltä sinun pitäisi löytämän iäkäs mestari Kan Ying, jonka vertaista

jousella ampujaa ei ole eikä ole milloinkaan ollut. Hänen taitonsa rinnalla

meidän ampumisemme on lapsen avutonta haparointia. Mestari Kan Ying on

koko maailmassa ainoa, jolta voit vielä oppia jotain. Etsi hänet käsiisi, jos hän

on vielä elossa, ja rupea hänelle oppilaaksi."

Chi Ch'ang lähti siitä paikasta kohti länttä. Hänen suorituksensa sanominen

lapsen haparoinniksi kävi hänen kunnialleen ja häntä alkoi pelottaa, että hän

olikin kukaties kaukana suuresta tavoitteestaan. Hänen oli hetkeäkään hukkaamatta

noustava Ho-vuorelle ja päästävä vertailemaan vanhan mestarin

taitoja omiinsa.

Hän taivalsi Ta Hsingin solan läpi ja lähti nousemaan louhikkoista rinnettä.

Kengät kuluivat pian puhki ja sääriin lyöttyi verta vuotavia haavoja. Vähääkään

lannistumatta hän kiipesi vaarallisia nousuja ja ylitti rotkot huteria puita

pitkin. Kuukauden ponnisteltuaan hän pääsi Ho-vuoren huipulle ja ryntäsi

malttamattomana luolaan, jossa Kan Ying asui. Hän näki vanhan miehen, jolla

oli lauhkeat lampaan silmät. Mies oli toden totta niin pelottavan vanha,

ettei Chi Ch'ang ollut nähnyt ketään vastaavaa. Hänen selkänsä oli köyry, ja

kun hän käveli, valkoiset hiukset laahasivat maata.

Chi Ch'ang julisti kovalla äänellä kuvitellen, että noin vanhan on pakko olla

kuuro: "Tulin ottamaan selvää, olenko todella niin taitava jousella ampuja

kuin luulen." Odottamatta Kan Yingin vastausta hän tarttui poppelijouseensa,

viritti Tsu Chieh -nuolen ja tähtäsi korkealla ylitse lentävään muuttolintujen

parveen. Yhdellä laukauksella taivaalta putosi viisi lintua.

Vanhus hymyili suopeasti ja sanoi: "Mutta hyvä herra, tehän ammutte jousella

ja nuolella! Ettekö ole vielä oppinut ampumaan ampumatta? Tulkaa tänne."

Ärtyneenä siitä, ettei ollut onnistunut tekemään erakkoon vaikutusta Chi

Ch'ang meni tämän perässä parin sadan askeleen päässä luolasta olevan jyrkänteen

reunalle. Kun hän silmäsi alas, hän ajatteli, että tässä oli Chang Tsain

muinoin kuvailema "suuri verho" kolme tuhatta syltä korkea. Kaukana alhaalla

näkyi vuoristojoki kiiltäen luikertelevana rihmana louhikossa. Hänen

silmissään hämärsi ja hänen päätään pyörrytti. Samassa harppasi mestari

Kan Ying kapealle kielekkeelle, joka ulkoni suuren rotkon ylle, käännähti ja

sanoi: "Voitteko nyt näyttää, mihin todella pystytte? Tulkaa tähän, missä minä

nyt seison, ja näyttäkää jousimiehen taitonne."

Chi Ch'ang oli liian ylpeä torjuakseen haasteen ja vaihtoi empimättä paikkaa

vanhuksen kanssa. Mutta kun hän pääsi kielekkeen kivelle, se alkoi vaappua.

Teeskennellen rohkeutta, jota hänessä ei ollut, Chi Ch'ang otti jousen ja yritti

vapisevin sormin panna nuolta jänteelle. Samalla kielekkeestä irtosi kivi, joka

lähti putoamaan tuhansien jalkojen syvyyteen. Chi Ch'ang seurasi sitä katseellaan

ja tunsi menettävänsä tasapainonsa. Hän heittäytyi mahalleen ja tarrasi

sormin lujasti kielekkeen reunoihin. Hänen jalkansa nytkähtelivät ja koko

ruumis oli hiessä.

Vanhus purskahti nauruun, ojensi kätensä ja auttoi Chi Ch'angin kielekkeeltä.

Hän hypähti itse sille ja sanoi: "Sallikaa minun näyttää, mitä jousella ampuminen

todella on."

Vaikka Chi Ch'angin sydän hakkasi ja hänen kasvonsa olivat hallavan harmaat,

häneltä sentään riitti huomiokykyä havaitsemaan, että mestari oli tyhjin

käsin.

"Entä teidän jousenne?" hän kysyi ääni sortuen.

"Jouseni?" sanoin vanhus. "Jouseni?" hän toisti ja nauroi. "Niin kauan kuin

käytetään jousta ja nuolta, ollaan vielä alkutaipaleella. Todellisessa jousella

ampumisessa niitä ei käytetä."

Suoraan heidän yläpuolellaan kaarteli taivaalla yksinäinen haarahaukka.

Erakko katsoi sitä ja Chi Ch'ang seurasi hänen katsettaan. Lintu oli niin korkealla,

että hänenkin tarkoissa silmissään se oli kuin pienenpieni siemen. Kan

Ying asetti näkymättömän nuolen tuntumattomalle jouselle, veti jänteen loppuun

asti ja laukaisi. Chi Ch'amg oli kuulevinaan vihinää. Tuokion kuluttua

haukan siivenlyönnit taukosivat ja se suistui maahan kuin kivi.

Chi Ch'ang tyrmistyi. Hän käsitti nyt nähneensä väläykseltä sen taidon, jonka

mestaruutta hän oli ryhtynyt niin huolettomasti havittelemaan.

Hän jäi vuorelle erakon luo yhdeksäksi vuodeksi. Kukaan ei milloinkaan tu llut

tietämään, mitä harjoituksia hän tuolloin suoritti. Kun hän kymmenentenä

vuonna laskeutui vuorelta ja palasi kotiin, kaikki hämmästyivät hänessä

tapahtunutta muutosta. Entinen määrätietoinen ja kopeakin olemus oli poissa;

tilalla oli vähämielisen puiseva, ilmeetön katsanto. Hänen vanha opettajansa

Wei Fei, joka oli tullut tapaamaan häntä, sano ensi näkemältä: "Näen

että sinusta on nyt tullut mestari. Minun kaltaisistani ei ole enää koskettamaan

sinun jalkojasi."

Hantanin asukkaat ottivat Chi Ch'angin vastaan maan suurimpana jousella

ampujana ja odottivat kärsivällisesti ihmetekoja, joista saataisiin varmasti

kohta näyte. Mutta Chi Ch'ang ei tehnyt mitään täyttääkseen heidän toiveensa.

Hän ei milloinkaan edes kajonnut jouseen ja nuoleen. Matkalle mukaan

ottamansa ison poppelijousen hän oli kai jättänyt vuoristoon. Kun joku kysyi

häneltä syytä, hän vastasi ystävällisellä äänellä: "Toimeliaisuuden ääri on

toimettomuus, puhumisen vaikeneminen, ampumisen pidättäytyminen ampumasta."

Kaupunkilaisista ymmärtäväisimmät käsittivät heti, mitä hän tarkoitti, ja katsoivat

syvän kunnioituksen vallassa jousella ampumisen mestaria, joka ei kajonnut

jouseen. Ampumattomuus kasvatti nyt hänelle mainetta.

Chi Ch'angista liikkui kaikenlaisia huhuja ja tarinoita. Kerrottiin että keskiyöllä

saattoi kuulla jonkun jännittävän jousta hänen talonsa katolla. Joku sanoi,

että se oli jousella ampumisen jumala, joka majaili päivät Chi Ch'angin

sielussa ja liikkui yöt suojelemassa häntä pimeyden hengiltä. Naapurissa

asuva kauppias levitti juttua, jonka mukaan hän olisi itse eräänä yönä nähnyt

Chi Ch'angin ratsastavan talonsa kohdalla pilven longalla, kerrankin jousi

mukanaan, mittelemässä taitojaan taruajan jousella ampujien Hou In ja Yang

Yu-chin kanssa. Kauppiaan kertoman mukaan kolmen jousimiehen laukaisemat

nuolet katosivat taivaalle Orionin ja Siriuksen välimailla ja jättivät

jälkeensä kirkkaan siniset juovat pimeälle taivaalle.

Oli myös muuan varas, joka tunnusti, että kun hän oli ollut kiipeämässä Chi

Ch'angin taloon, tuulispää oli iskenyt ikkunasta häntä otsan niin kovasti että

hän oli pudonnut seinältä. Siitä pitäen kaikki pahoissa aikeissa liikkuvat kiersivät

Chi Ch'angin talon kaukaa ja sanottiin, että linnutkin varoivat lentämästä

hänen kattonsa yli.

Chi Ch'ang kävi vanhaksi samalla kuin hänen maineensa levisi yli koko

maan ja kohosi pilviin. Hän näytti etenevän yhä syvemmälle tilaan, jossa sielu

ja ruumis eivät enää seuraile ulkoisia seikkoja, vaan lepäävät yksinkertaisesti

ja arvokkaasti itsessään. Hänen jäyhiltä kasvoiltaan katosivat ilmeen

häiveetkin; mikään voima ei pystynyt häiritsemään hänen täydellistä tyyneyttään.

Hän puhui enää harvoin ja ennen pitkää kävi vaikeaksi tietää, hengittikö

hän vai ei. Monesti hänen kätensä näyttivät jäykiltä ja elottomilta kuin

kuollut puu. Hän oli niin virittäytynyt maailmankaikkeuden perimmäisiin

lakeihin, etääntynyt niin kauas ilmiömaailman epävarmuudesta ja ristiriitaisuudesta,

ettei hän elämänsä illassa enää erottanut toisistaan sanoja "minun"

ja "sinun", "sama" ja "toinen". Aistivaikutelmien harha ei enää häneen vaikuttanut;

hänelle oli yhdentekevää, vaikka hänen silmänsä olisi ollut korva ja

nenänsä suu.

Neljäkymmentä vuotta vuorilta palaamisestaan Chi Ch'ang jätti rauhallisesti

maailman kuin savu, joka hälvenee. Noiden neljänkymmenen vuoden aikana

hän ei ollut kertaakaan ottanut puheeksi jousella ampumista saati tarttunut

jouseen tai nuoleen.

Tarina kertoo hänen viimeisestä vuodestaan, jolloin hän tuli tapaamaan ystäväänsä

ja näki pöydällä jotain tutunomaista, välineen jonka nimeä ja käyttöä

hän ei kumminkaan saanut mieleensä. Yritettyään turhaan muistella hän

kääntyi ystävänsä puoleen ja sanoi: "Kuulehan, tuo kapine tuossa pöydällä –

miksi sitä sanotaankaan ja mihin sitä käytetään?" Toinen nauroi luullen, että

vieras laski leikkiä. Vanhus toisti kysymyksensä ja ystävä nauroi taas, mutta

nyt epävarmasti. Kun Chi Ch'ang kysyi samaa asiaa vakavasti kolmannen

kerran, ystävän kasvoille kohosi tyrmistys. Hän katsoi Chi Ch'angia kiinteästi

ja varmistuttuaan vielä kerran, että oli kuullut oikein ja että vanhus ei ollut

järjiltään eikä pilaillut, hän änkytti pelon sekaisen kunnioittavasti: "Mestari,

totisesti sinä olet kaikkien aikojen suurin jousella ampuja, kun olet unohtanut

sekä jousen nimen että käytön."

Kerrotaan että tämän jälkeen maalarit viskasivat siveltimensä menemään,

muusikot katkoivat soittimistaan kielet ja puusepät häpesivät näyttäytyä

työkaluineen, ja näin oli hyvän aikaa Hantanin kaupungissa.

(Atshushi Nakajima, suom. Jukka Kemppinen, 1971, 2001, 2016)