9. lokakuuta 2018

Annalalle henkilöstöpalvelusta

Jousella ampuja

Muinaisen Kiinan Chaon valtakunnan pääkaupungissa, joka oli Hantan, eli
aikoinaan mies nimeltä Chi Ch'ang, joka halusi tulla maailman suurimmaksi
jousella ampujaksi.

Hän kyseli kaikilta ja sai selville, että maan paras opettaja oli muuan Wei Fei,
mestari niin taitava, että hänen sanottiin pystyvän sadan askelen päästä ampumaan
viinellisen nuolia yhteen ainoaan pajunlehteen. Chi Ch'ang matkusti
kaukaiseen maakuntaan, jossa Wei Fei asui, ja pääsi tämän oppilaaksi.
Ensimmäiseksi Wei Fei käski Chi Ch'angin opetella olemaan räpyttelemättä
silmiään. Chi Ch'ang palasi kotiin ja heti päästyään ovesta sisään ryömi vaimonsa
kangaspuiden alle. Hän ryhtyi rävähtämättä tuijottamaan syöstävää,
joka suhahteli edestakaisin aivan hänen silmiensä edessä. Vaimo ällistyi nähdessään
moisessa paikassa miehen, olkoonkin että aviomiehensä, ja sanoi,
ettei tahtonut saada kudotuksi. Mutta hänen oli annettava periksi ja lyötävä
pirtaa hämmennyksestään huolimatta.

Joka päivä Chi Ch'ang meni paikalleen kangaspuiden alle harjoittelemaan
tuijottamista. Kahdessa vuodessa hän edistyi niin ettei räpäyttänyt silmäänsä,
vaikka ripsi olisi tarttunut loimeen. Ryömittyään viimeisen kerran kangaspuiden
alta Chi Ch'ang havaitsi että pitkällinen, ankara harjoitus oli tuottanut
tuloksen. Mikään ei enää saanut häntä räpäyttämään silmäänsä - ei
kosketus luomeen, ei tulesta lentävä kipinä, ei tuulen nostattama tomu. Hän
oli koulinut silmiensä lihakset niin toimimattomiksi, että nukkuessakin silmät
pysyivät auki. Kun hän istui eräänä päivänä tuijottamassa eteensä, pieni
hämähäkki kutoi verkkonsa hänen silmäripsiensä väliin. Silloin hän vihdoin
katsoi olevansa valmis jatkamaan opiskeluaan.

"Osaat olla räpäyttämättä silmiäsi. Se on ensimmäinen askel", sanoi Wei Fei,
kun Chi Ch'ing oli innokkaana esitellyt edistymistään. "Seuraavaksi sinun on
opeteltava katsomaan. Harjoittele katselemalla esineitä, ja jos se päivä tulee,
että rahtu sattuu silmään ja hiukka vaikuttaa valtavalta, tule takaisin luokseni."
Chi Ch'ang palasi jälleen kotiinsa. Nyt hän meni puutarhaan etsimään oikein
pientä hyönteistä. Löydettyään kirvan, jonka hätinään erotti, hän toi sen työhuoneensa
ikkunan pieleen ruohon lehdelle. Sitten hän istui huoneensa vastanurkkaan
ja harjoitteli siellä päivät päästään kirvan katsomista.

Ensi alkuun hän juuri ja juuri erotti sen, mutta kymmenen päivän päästä hänestä
rupesi tuntumaan, että se saattoi olla hivenen isompi. Kolmannen kuukauden
lopulla se oli kuin kasvanut silkkiäismadon kokoiseksi ja hän saattoi
selvästi erottaa hyönteisruumiin yksityiskohdat.

Hyvä jos hyönteistä tuijottava Chi Ch'ang huomasi edes vuodenaikojen vaihtumisen
- että kevään säteilevä valo vaihtui kesän armottomaksi paahteeksi,
ennen pitkää hanhet lensivät syksyn kuulaalla taivaalla ja sitten syksy vuorostaan
väistyi harmaan sohjoisen talven tieltä. Muuta ei tuntunut olevan
olemassa kuin pieni kirva ruohonlehdellä. Ja joka kerta kun kirva kuoli tai
katosi, hän antoi palvelijansa etsiä tilalle toisen samanlaisen. Mutta hänestä
itsestään ne näyttivät joka kerta entistä isommilta.

Kolmeen vuoteen hän ei poistunut huoneestaan muuta kuin käymäseltään.
Sitten hän tajusi eräänä päivänä, että ikkunan pielen kirva oli hevosen kokoinen.
"Valmis!" hän huusi läimäyttäen polveaan ja säntäsi ulos. Nyt hevoset
olivat vuoren korkuisia, siat kuin suuria mäkiä ja kananpojat linnan torneja.
Suunniltaan ilosta hän riensi sisään, otti Pääsky-nimisen jousensa ja ohuen
Shuo P'eng -nuolen. Hän tähtäsi ja ampui kirvaa suoraan siihen, missä sillä
oli sydän, hipaisematta ruohonlehteä, jonka päällä se oli ollut.
Hän lähti oikopäätä ilmoittamaan asiasta Wei Feille. Tällä kertaa opettaja
vastasi: "Oivallista."

Chi Ch'ang oli nyt perehtynyt jousella ampumisen salaisuuksiin viisi vuotta,
ja hänestä tuntui, että kova harjoitus oli todella tuottanut tulosta. Nyt mikään
jousella ammuttava ei tuntunut olevan hänelle saavuttamattomissa. Varmistuakseen
siitä hän otti suorittaakseen sarjan vaativia kokeita ennen kotiin palaamistaan.
Hän päätti ensin toistaa Wei Fein taidonnäytteen ja onnistui ampumaan perä
perää sata nuolta samaan pajunlehteen. Muutamia päiviä myöhemmin hän
uusi kokeen, mutta käytti jousistaan jäykintä ja kannatteli oikean kyynärpäänsä
päällä kuppia, joka oli piripintaan täynnä vettä, eikä pisaraakaan läikähtänyt,
ja kaikki nuolet osuivat samaan lehteen.

Seuraavalla viikolla hän otti sata kevyttä nuolta ja ampui ne mahdollisimman
nopeasti perä perää hyvin kaukana olevaan maaliin. Ensimmäinen nuoli osui
maalin keskelle, toinen ensimmäisen nuolen nokkiin, kolmas upposi toisen
nokkiin, ja niin jatkui kunnes tuossa tuokiossa kaikki sata nuolta olivat vanana
maalista jouseen asti. Ja niin tarkasti hän oli tähdännyt, että kun hän laski
jousensa, nuolivana jäi ilmaan värisemään. Mestari Wei Fei, joka oli seurannut
toimitusta sivusta, taputti käsiään ja sanoi: "Mainiota!"

Kun Chi Ch'ang vihdon palasi kahden kuukauden kuluttua kotiinsa, vaimo
alkoi harmistuneena pitkästä poissaolosta kiukutella hänelle. Chi Ch'ang ajatteli
ojentaa äkäpussia, sieppasi Chi'i Wei -nuolen Korppi-jouselleen, veti jänteen
loppuun asti ja laukaisi vaimonsa silmien editse. Nuoli katkaisi kolme
silmäripseä, mutta sen vauhti oli niin vinha ja tähtäys niin tarkka, että vaimo
ei edes huomannut, vaan jatkoi nalkutustaan silmää räpäyttämättä.

Chi Ch'angilla ei ollut enää opittavaa mestari Wei Feiltä. Hänen kunnianhimonsa
täyttymys tuntui olevan lähellä. Mutta hän tajusi epämiellyttävästi
hätkähtäen, että tiellä oli vielä yksi este, Wei Fei itse. Niin kauan kuin mestari
eli, Chi Ch'ang ei voinut sanoa itseään maailman suurimmaksi jousella ampujaksi.
Hän oli nyt taidossa Wei Fein veroinen mutta tiesi, ettei pystyisi
koskaan ylittämään tätä. Toinen teki elämällä tyhjäksi hänen suuren tavoitteensa.
Kävellessään muutamana päivänä peltovainiolla Chi Ch'ang äkkäsi etäältä
Wei Fein. Epäröimättä hetkeäkään hän kohotti jousensa ja tähtäsi. Vanha
opettaja oli kuitenkin vaistonnut, mitä oli tekeillä ja vetänyt hänkin salaman
nopeasti nuolen jänteeseen. Molemmat laukaisivat samalla hetkellä ja nuolet
osuivat puolimatkassa toisiinsa ja putosivat yhdessä maahan. Chi Ch'ang
ampui heti uuden nuolen, mutta erehtymätön nuoli Wei Fein jousesta pysäytti
sen lennosta. Näin jatkui epätavallinen kaksintaistelu, kunnes mestarin
viini oli tyhjä mutta oppilaalla oli vielä yksi nuoli jäljellä. "Nyt on tilaisuus,
joka ei toistu!" Chi Ch'ang mutisi. Hän tähtäsi oitis viimeisellä nuolellaan.
Tämän nähdessään Wei Fei sieppasi oksan orjantappurapensaasta. Nuolen
suhahtaessa kohti hänen sydäntään hän iski sen kärkeen orjantappuran
okaalla niin että nuoli putosi hänen jalkoihinsa.

Chi Ch'ang tajusi, että hänen katala aikeensa oli rauennut tyhjiin ja tunsi ylevää
katumusta, joka olisi taatusti jäänyt tulematta, jos yksikin nuoli olisi tavoittanut
kohteensa. Wei Fei oli puolestaan niin huojentunut pelastumisestaan
ja siksi mielissään viimeisimmästä taidonnäytteestään, ettei jaksanut
suuttua miehelle, joka oli yrittänyt riistää häneltä hengen. Miehet juoksivat
kyyneleet silmissä toistensa syliin.

Muinaisaikaisten tavat olivat todella merkillisiä! Vastaavaa on mahdotonta
kuvitellakaan meidän päivinämme. Menneisyyden ihmisten mielen rakenne
poikkesi varmasti täysin omastamme. Muuten on mahdoton käsittää, miksi
Keisarillisen Keittiön päällikkö, muuan I Ya, Huanin ruhtinaan vaadittua jotain
ennen kokematonta herkkua, paistoi poikansa ja toivotti ruhtinaalle hyvää
ruokahalua, tai että viisitoistavuotias nuorukainen, josta oli tuleva Shindynastian
ensimmäinen keisari, makasi isänsä kuolinyönä siekailematta tämän
rakkaimman jalkavaimon kolmasti.

Vielä syleillessään äkkipikaista oppilastaan Wei Fei käsitti joutuvansa uudelleen
hengenvaaraan minä päivänä tahansa. Ainoa keino päästä tästä pelosta
oli suunnata Chi Ch'angin mielenkiinto johonkin uuteen kohteeseen. Hän irrottautui
syleilystä ja sanoi:

"Nyt tajuat itsekin, ystäväni, että olen opettanut sinulle kaiken minkä tiedän
jousella ampumisen taidosta. Jos tahdot edetä syvemmälle näihin salaisuuksiin,
lähde länteen, ja nouse Ta Hsingin korkean solan kautta Ho-vuoren huipulle.
Sieltä sinun pitäisi löytämän iäkäs mestari Kan Ying, jonka vertaista
jousella ampujaa ei ole eikä ole milloinkaan ollut. Hänen taitonsa rinnalla
meidän ampumisemme on lapsen avutonta haparointia. Mestari Kan Ying on
koko maailmassa ainoa, jolta voit vielä oppia jotain. Etsi hänet käsiisi, jos hän
on vielä elossa, ja rupea hänelle oppilaaksi."

Chi Ch'ang lähti siitä paikasta kohti länttä. Hänen suorituksensa sanominen
lapsen haparoinniksi kävi hänen kunnialleen ja häntä alkoi pelottaa, että hän
olikin kukaties kaukana suuresta tavoitteestaan. Hänen oli hetkeäkään hukkaamatta
noustava Ho-vuorelle ja päästävä vertailemaan vanhan mestarin
taitoja omiinsa.

Hän taivalsi Ta Hsingin solan läpi ja lähti nousemaan louhikkoista rinnettä.
Kengät kuluivat pian puhki ja sääriin lyöttyi verta vuotavia haavoja. Vähääkään
lannistumatta hän kiipesi vaarallisia nousuja ja ylitti rotkot huteria puita
pitkin. Kuukauden ponnisteltuaan hän pääsi Ho-vuoren huipulle ja ryntäsi
malttamattomana luolaan, jossa Kan Ying asui. Hän näki vanhan miehen, jolla
oli lauhkeat lampaan silmät. Mies oli toden totta niin pelottavan vanha,
ettei Chi Ch'ang ollut nähnyt ketään vastaavaa. Hänen selkänsä oli köyry, ja
kun hän käveli, valkoiset hiukset laahasivat maata.

Chi Ch'ang julisti kovalla äänellä kuvitellen, että noin vanhan on pakko olla
kuuro: "Tulin ottamaan selvää, olenko todella niin taitava jousella ampuja
kuin luulen." Odottamatta Kan Yingin vastausta hän tarttui poppelijouseensa,
viritti Tsu Chieh -nuolen ja tähtäsi korkealla ylitse lentävään muuttolintujen
parveen. Yhdellä laukauksella taivaalta putosi viisi lintua.

Vanhus hymyili suopeasti ja sanoi: "Mutta hyvä herra, tehän ammutte jousella
ja nuolella! Ettekö ole vielä oppinut ampumaan ampumatta? Tulkaa tänne."
Ärtyneenä siitä, ettei ollut onnistunut tekemään erakkoon vaikutusta Chi
Ch'ang meni tämän perässä parin sadan askeleen päässä luolasta olevan jyrkänteen
reunalle. Kun hän silmäsi alas, hän ajatteli, että tässä oli Chang Tsain
muinoin kuvailema "suuri verho" kolme tuhatta syltä korkea. Kaukana alhaalla
näkyi vuoristojoki kiiltäen luikertelevana rihmana louhikossa. Hänen
silmissään hämärsi ja hänen päätään pyörrytti. Samassa harppasi mestari
Kan Ying kapealle kielekkeelle, joka ulkoni suuren rotkon ylle, käännähti ja
sanoi: "Voitteko nyt näyttää, mihin todella pystytte? Tulkaa tähän, missä minä
nyt seison, ja näyttäkää jousimiehen taitonne."

Chi Ch'ang oli liian ylpeä torjuakseen haasteen ja vaihtoi empimättä paikkaa
vanhuksen kanssa. Mutta kun hän pääsi kielekkeen kivelle, se alkoi vaappua.
Teeskennellen rohkeutta, jota hänessä ei ollut, Chi Ch'ang otti jousen ja yritti
vapisevin sormin panna nuolta jänteelle. Samalla kielekkeestä irtosi kivi, joka
lähti putoamaan tuhansien jalkojen syvyyteen. Chi Ch'ang seurasi sitä katseellaan
ja tunsi menettävänsä tasapainonsa. Hän heittäytyi mahalleen ja tarrasi
sormin lujasti kielekkeen reunoihin. Hänen jalkansa nytkähtelivät ja koko
ruumis oli hiessä.

Vanhus purskahti nauruun, ojensi kätensä ja auttoi Chi Ch'angin kielekkeeltä.
Hän hypähti itse sille ja sanoi: "Sallikaa minun näyttää, mitä jousella ampuminen
todella on."

Vaikka Chi Ch'angin sydän hakkasi ja hänen kasvonsa olivat hallavan harmaat,
häneltä sentään riitti huomiokykyä havaitsemaan, että mestari oli tyhjin
käsin.
"Entä teidän jousenne?" hän kysyi ääni sortuen.
"Jouseni?" sanoin vanhus. "Jouseni?" hän toisti ja nauroi. "Niin kauan kuin
käytetään jousta ja nuolta, ollaan vielä alkutaipaleella. Todellisessa jousella
ampumisessa niitä ei käytetä."

Suoraan heidän yläpuolellaan kaarteli taivaalla yksinäinen haarahaukka.
Erakko katsoi sitä ja Chi Ch'ang seurasi hänen katsettaan. Lintu oli niin korkealla,
että hänenkin tarkoissa silmissään se oli kuin pienenpieni siemen. Kan
Ying asetti näkymättömän nuolen tuntumattomalle jouselle, veti jänteen loppuun
asti ja laukaisi. Chi Ch'amg oli kuulevinaan vihinää. Tuokion kuluttua
haukan siivenlyönnit taukosivat ja se suistui maahan kuin kivi.
Chi Ch'ang tyrmistyi. Hän käsitti nyt nähneensä väläykseltä sen taidon, jonka
mestaruutta hän oli ryhtynyt niin huolettomasti havittelemaan.

Hän jäi vuorelle erakon luo yhdeksäksi vuodeksi. Kukaan ei milloinkaan tu llut
tietämään, mitä harjoituksia hän tuolloin suoritti. Kun hän kymmenentenä
vuonna laskeutui vuorelta ja palasi kotiin, kaikki hämmästyivät hänessä
tapahtunutta muutosta. Entinen määrätietoinen ja kopeakin olemus oli poissa;
tilalla oli vähämielisen puiseva, ilmeetön katsanto. Hänen vanha opettajansa
Wei Fei, joka oli tullut tapaamaan häntä, sano ensi näkemältä: "Näen
että sinusta on nyt tullut mestari. Minun kaltaisistani ei ole enää koskettamaan
sinun jalkojasi."

Hantanin asukkaat ottivat Chi Ch'angin vastaan maan suurimpana jousella
ampujana ja odottivat kärsivällisesti ihmetekoja, joista saataisiin varmasti
kohta näyte. Mutta Chi Ch'ang ei tehnyt mitään täyttääkseen heidän toiveensa.
Hän ei milloinkaan edes kajonnut jouseen ja nuoleen. Matkalle mukaan
ottamansa ison poppelijousen hän oli kai jättänyt vuoristoon. Kun joku kysyi
häneltä syytä, hän vastasi ystävällisellä äänellä: "Toimeliaisuuden ääri on
toimettomuus, puhumisen vaikeneminen, ampumisen pidättäytyminen ampumasta."
Kaupunkilaisista ymmärtäväisimmät käsittivät heti, mitä hän tarkoitti, ja katsoivat
syvän kunnioituksen vallassa jousella ampumisen mestaria, joka ei kajonnut
jouseen. Ampumattomuus kasvatti nyt hänelle mainetta.

Chi Ch'angista liikkui kaikenlaisia huhuja ja tarinoita. Kerrottiin että keskiyöllä
saattoi kuulla jonkun jännittävän jousta hänen talonsa katolla. Joku sanoi,
että se oli jousella ampumisen jumala, joka majaili päivät Chi Ch'angin
sielussa ja liikkui yöt suojelemassa häntä pimeyden hengiltä. Naapurissa
asuva kauppias levitti juttua, jonka mukaan hän olisi itse eräänä yönä nähnyt
Chi Ch'angin ratsastavan talonsa kohdalla pilven longalla, kerrankin jousi
mukanaan, mittelemässä taitojaan taruajan jousella ampujien Hou In ja Yang
Yu-chin kanssa. Kauppiaan kertoman mukaan kolmen jousimiehen laukaisemat
nuolet katosivat taivaalle Orionin ja Siriuksen välimailla ja jättivät
jälkeensä kirkkaan siniset juovat pimeälle taivaalle.

Oli myös muuan varas, joka tunnusti, että kun hän oli ollut kiipeämässä Chi
Ch'angin taloon, tuulispää oli iskenyt ikkunasta häntä otsan niin kovasti että
hän oli pudonnut seinältä. Siitä pitäen kaikki pahoissa aikeissa liikkuvat kiersivät
Chi Ch'angin talon kaukaa ja sanottiin, että linnutkin varoivat lentämästä
hänen kattonsa yli.

Chi Ch'ang kävi vanhaksi samalla kuin hänen maineensa levisi yli koko
maan ja kohosi pilviin. Hän näytti etenevän yhä syvemmälle tilaan, jossa sielu
ja ruumis eivät enää seuraile ulkoisia seikkoja, vaan lepäävät yksinkertaisesti
ja arvokkaasti itsessään. Hänen jäyhiltä kasvoiltaan katosivat ilmeen
häiveetkin; mikään voima ei pystynyt häiritsemään hänen täydellistä tyyneyttään.
Hän puhui enää harvoin ja ennen pitkää kävi vaikeaksi tietää, hengittikö
hän vai ei. Monesti hänen kätensä näyttivät jäykiltä ja elottomilta kuin
kuollut puu. Hän oli niin virittäytynyt maailmankaikkeuden perimmäisiin
lakeihin, etääntynyt niin kauas ilmiömaailman epävarmuudesta ja ristiriitaisuudesta,
ettei hän elämänsä illassa enää erottanut toisistaan sanoja "minun"
ja "sinun", "sama" ja "toinen". Aistivaikutelmien harha ei enää häneen vaikuttanut;
hänelle oli yhdentekevää, vaikka hänen silmänsä olisi ollut korva ja
nenänsä suu.

Neljäkymmentä vuotta vuorilta palaamisestaan Chi Ch'ang jätti rauhallisesti
maailman kuin savu, joka hälvenee. Noiden neljänkymmenen vuoden aikana
hän ei ollut kertaakaan ottanut puheeksi jousella ampumista saati tarttunut
jouseen tai nuoleen.

Tarina kertoo hänen viimeisestä vuodestaan, jolloin hän tuli tapaamaan ystäväänsä
ja näki pöydällä jotain tutunomaista, välineen jonka nimeä ja käyttöä
hän ei kumminkaan saanut mieleensä. Yritettyään turhaan muistella hän
kääntyi ystävänsä puoleen ja sanoi: "Kuulehan, tuo kapine tuossa pöydällä –
miksi sitä sanotaankaan ja mihin sitä käytetään?" Toinen nauroi luullen, että
vieras laski leikkiä. Vanhus toisti kysymyksensä ja ystävä nauroi taas, mutta
nyt epävarmasti. Kun Chi Ch'ang kysyi samaa asiaa vakavasti kolmannen
kerran, ystävän kasvoille kohosi tyrmistys. Hän katsoi Chi Ch'angia kiinteästi
ja varmistuttuaan vielä kerran, että oli kuullut oikein ja että vanhus ei ollut
järjiltään eikä pilaillut, hän änkytti pelon sekaisen kunnioittavasti: "Mestari,
totisesti sinä olet kaikkien aikojen suurin jousella ampuja, kun olet unohtanut
sekä jousen nimen että käytön."

Kerrotaan että tämän jälkeen maalarit viskasivat siveltimensä menemään,
muusikot katkoivat soittimistaan kielet ja puusepät häpesivät näyttäytyä
työkaluineen, ja näin oli hyvän aikaa Hantanin kaupungissa.
(Atshushi Nakajima, suom. Jukka Kemppinen, 1971, 2001, 2016)

13 kommenttia:

  1. Kiitos!

    TMi
    Rautjärvi

    VastaaPoista
  2. Tuohan on Simo Häyhän kehitystarina, verhottuna itämaisiin nimiin.
    Häyhällä oli asetta käyttäessään vähintään Chi Ca´ngin veroinen tarkkuus. Tuskin hänkään pohti vanhalla iällään pystykorvaa tai Lapuan patruunoita. Tilanne oli sama.

    Sitä paitsi. Pari vuotta sitten kohkattiin Häyhän tarinan Hollywood-filmausta. Nyt tekijät ovat viskanneet kameransa menemään, ja kulissien tekijät häpeävät...

    Jukka Tabermann on suomentanut upeasti Fredmannin epistoloita: " Jos vihollises kohtaat sä aseistetun, nuolensa hän taittaa."

    VastaaPoista
  3. Olipas buddhalainen juttu.

    VastaaPoista
  4. Luin tuon nuorena Parnassosta, ellen väärin muista. Niin kuin olisi tutun tavannut. Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Kyllä sen on pakko olla ollut Parnassossa. Meni muistin pinnistelyksi, mutta niiltä ajoilta on jäänyt väkevästi mieleen lehdestä toinenkin käännösnovelli: György Moldovan Lyömätön yksitoistikko (1972). Siis nämä kaksi, ei muita. Mitään hakemistoa en ole avannut. Tarkistin vain tuon toisen Googlella ja samalla selvisi japanilaisenkin kirjoittajan tausta, lähes 50 vuoden jälkeen. Kiitoksia vain.

    VastaaPoista
  6. Jopas. Blogisti on unohtanut bloganneensa tämän jo silloin kun hän vielä uskoi bloggaamisen olevan kirjoittamisesta kiinni.

    Kiitos tämän tarinan voidaan ymmärtää blogikirjoittamisen olevan puutarhanhoitoa vähäarvoisempaa?

    VastaaPoista
  7. Havahduin, että ei kai blogistiikan mestari aio kohota sanattomien blogien kirjoittajaksi, sillä mitä me luimme ennen Kemppistä. (vrt. Flora)

    VastaaPoista
  8. "Sukkulaa (syöstävä) käytetään kankaankudonnassa. Se on kapea ja pitkähkö väline, jonka keskellä on aukko tai syvennys lankaa varten. Sukkulan avulla lanka syöstään loimien väliin."

    "Nuolen tyvipäässä on yleensä nokki eli erillinen, muovinen kappale, jossa on hahlo jousenjännettä varten. Nokki voidaan tehdä myös erillisenä kappaleena sarvesta tai viilata hahlo suoraan varren puuhun vahvistaen se rihmauksella tai voidaan käyttää sarvisäleestä puisen varren loveen liimalla kiinnitettyä vahviketta"

    VastaaPoista
  9. Kiven päivä innosti lukemaan kiinalaisen tarinan. KIITOS PALJON!

    VastaaPoista
  10. Olipa mielenkiintoinen tarina. Mietin vain, mitä siitä pitäisi oppia. Ettei pidä pyrkiä ja pyristellä liian pitkälle, aivan hulluuteen saakka? Tai pyrkiä tilaan, jossa voi "levätä arvokkaasti itsessään"? Paras olla miettimättä liikaa. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta koko tarina oli zeniläisyyden parodiointia. Mikäli tekstin sävy oli sama kuin alkuperäisteoksessa, ei tuota ollut vakavaksi tarkoitettu. Liioittelu meni niin pitkälle, ettei tuota voi vakavana opetuksena ottaa.

      Jotenkin tuli Michel Tournier mieleen tuon tarinan sävystä. En kyllä keksi, miksi.

      Poista
  11. Kiitokset aloittelevalta Kiinan matkaajalta... 16 vuotta sitten ensikerran ja vasta raapaistu pintaa

    VastaaPoista
  12. Tuota kuvaa jäin miettimään. Kantelettaressa lauletaan itseironisesti: "Meill' on koirat plapsimiehe,/ meill' on miehet lapsimiehet,/ ampujat alakätiset,/ pärejouset, puuvasamat."

    Olisiko tuossa kuvassa pärejousi? Olisiko Kantelettaren loitsurunoon kulkeutunut kaukainen mielikuva mongolien luusta, jänteistä ja puunsäleistä liimatuista komposiittijousista, joka sitten olisi kääntynyt peilikuvakseen: ajatukseksi aivan käyttökelvottomasta jousipyssystä?

    No, onnea viikonlopuksi kaikille metsälle lähtijöille: "Mielly metsä miehi'ini, kostu korpi koirihini!"

    VastaaPoista