27. elokuuta 2018

Tarkkaavaisuudesta



Silminnäkijää on pidetty vahvana todistajana oikeudenkäynneissä. Omiin havaintoihin vedotaan puheissa, eikä niihin tunnu olevan paljon vastaan väittämistä.

Ensin kognitiotiede ja heti perässä kokeelliset neurotieteet, ne joilla on hiukan erilaisia nimiä, ovat langettaneet epäilyn varjon. 

Ehkä liioitellen voisi väittää, että puolet havainnoista perustuu aistimuksiin eli siihen, mitä todella on tapahtunut – kassakaappi putoaa ikkunasta, puu kaatuu myrskyssä – mutta toisen puolen syöttävät omat aivomme. 

Vahvaksi väitetty tietomme näyttää olevan sekamelska. Verkossa on joukko oikein hyviäkin julkaisuja, jotka on ehkä tarkoitettu henkisesti laiskoille lukijoille. Sama asia toisin päin: arvovaltaisimpien tieteellisten aikakauskirjojen artikkelit ovat vähä vähältä muuttuneet todella vaikeatajuisiksi ja tieteellinen jargoni sellaiseksi, että viidakkoveitsi olisi tarpeen. 

Verkkolehti ”Inverse” viittaa tieteellisiin lähteisiin ja kertoo, että ihmisen havainnoinnin ja siis myös ajattelun kohde muuttuu ainakin neljä kertaa sekunnissa.

Se kestävyysajattelusta.

Se oppikurssien kunniaksi.

Muistaakseni villeimmässä partiopoikaiässä ajattelin matematiikan tunnilla, että tuollaisille funktioilla minä en ainakaan tee mitään, ja käytin senkin ajan hyödyllisemmin, ehkä opettelemalla polttamaan tupakkaa.

Tupenrapinat siitä tietenkin tuli. Laskemaan oppii laskemalla. Oppikurssin on joku suunnitellut, ja todennäköisesti järkevästi. Puuttuva palanen voi tulla ikävästi vastaan.

Ihmisen hermoston ja verisuoniston yhteenlaskettu pituus on noin kaksi kertaa maapallon ympäri. Arvio on tietysti summittainen. Ei sitä voi oikein laskea. Mutta kun hermosto on asialla, vaihtoehtoisia reittejä eli kytkentöjä on triljoonia.

Muistista tiedämme ainakin sen, ettei muistikuva ole hillopurkki, jonka voisi tarvitessaan noutaa ja vetää naamaansa. Muistijälki on prosessi. Se muokkautuu, peittyy ja saattaa yllättäen pulahtaa pintaan kuin ongen korkki.

Viisautta parempi on tyhmyys. Useakin sotalentäjä menetti henkensä noustuaan taivaalle bensiinivipu kiinni. Vastalääke tällaiseen eli hetkelliseen eli siis väistämättömään tarkkaavaisuuden pettämiseen on rutiini. Monissa vaarallisissa tehtävissä varusteet tarkastetaan kahden ihmisen toimesta vielä sen jälkeen kun ne on tarkastettu.

Sama koskee kirjoittamista. Kun ajatus tuntuu hyvältä ja virke valmiilta, siinä on vielä jokin virhe. Siinä on mestaruutta, että sen virheen löytää ja korjaa tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa.

12 kommenttia:

  1. Koska varsinkin yksityiskohdat häipyvät mielestä, muistitutkija Julia Shaw on kehittänyt chatbotin, jonne voi kertoa kohtaamastaan väkivallasta, diskriminoinnista, rasismista tms. ja alustalta tulee tarkentavia, yhä yksityiskohtaisempia kysymyksiä, joiden avulla selostuksesta tulee aika luotettava. Sellaisen voi sitten halutessaan lähettää vaikka työnantajalleen tai poliisille tai pitää ihan vain itsellään, mutta on saanut purkaa järkytystään, "joku" on kuunnellut, itseä kohdanneesta epämiellyttävästä tapahtumasta kun ei välttämättä halua kertoa "kenellekään". 60.000 on jo tätä käyttänyt hyväkseen. (ZEIT ONLINE)
    Tekoäly osaa siis lohduttaakin...Olisikohan sellainen kertomus tavallista luotettavampi mahdollisessa oikeudenkäynnissä? EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen tietokanta, jossa on koottu kymmenien tuhansien ihmisten kokemuksia voi olla kohtalaisen arvokas sille, joka niitä tietoja osaa käytää. Ensimmäisenä tulisi mieleen vakuutusyhtiöt, terveyspalvelutoimijat ja turvallisuusala. Lukenevatkohan käyttäjät sopimuksien pienellä painetun tekstin...

      Ihmisten herkkäuskoisuus tällaisten palvelujen käyttäjinä hämmästyttää. Mikään ei voi olla ilmaista, ja jos saat jotain maksamatta siitä suoraan, kyllä sinä maksajaksi joudut jotain toista kautta. Eihän siinä mitään, kun sen tietää.

      Poista
    2. Neekeri menee oikeuteen valittamaan rikosta, että kohtasi rasismia.
      Tuomari: Mutta tehän todella olette neekeri! Juttu hylätty.

      Poista
  2. Klassinen demonstraatio on tämä tarkkaavaisuuden harhautus: https://www.smithsonianmag.com/science-nature/but-did-you-see-the-gorilla-the-problem-with-inattentional-blindness-17339778/

    VastaaPoista
  3. Tiede, uskonto, kirjallisuus ja niin sanotut korkeamman sivistyksen asiat ovat koulunkäyntiin erehtyneiden juoni päästä paremmille palkoille. Oikeasti ne ovat siis huijausta, jota tyhmempi ei heti huomaa...oikeastihan meidän pitäisi elää metsästellen ja kalastellen ja herkutella muurahaisilla.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai sitä mieltä olet. Saan sitä hyvää palkkaa ihan muusta kuin tieteen, uskonnon ja kirjallisuuden harrastamisesta. Palkkani vastaa sitä, että ellen minä tai joku muu saman vuosien koulutuksen ja kymmenien vuosien ammattitaidon hankkinut tekisi hommiani, melkoinen joukko ihmisiä seisoisi tumput suorina.

      Saatan kyllä syödä niitä muurahaisiakin, jos sellaisia oikein tarjoillaan. Kusiaispesässä olen elämässäni istunut jo tarpeeksi, silloin kun se ei vielä nuorena tuntunut missään.

      Poista
    2. Näinhän asia oikeasti on. Jumalille kiitos ihmisistä, jotka itseään kouluttamalla, vaivojaan säästämättä hankkivat tietämystä käyttäen sitä yleiseksi hyödyksi. He ovat paikkansa ja palkkansa ansainneet. He ylläpitävät yhteiskuntaa. Parantavat sairaita.
      Hetken vain tuntui turhalta. Metsästys, kalastus ja muurahaisten syönti olisi niin helppoa.
      (Blogivaeltaja)

      Poista
  4. Olen aina hieman ihmitellyt niitä lukuisia kanssaihmisiä, jotka kovaan ääneen julistavat miten tarpeettomia ne ja ne kouluaineet ovat elämässä olleet. Itse koen toisin. Kaikki mitä olen oppinut (mitä minulle on opetettu) ja kaikki mitä olen kokenut ovat opettaneet jotain. Tietysti jotkut opit ovat olleet hyödyllisempiä kuin toiset, mutta kaikki ne yhdessä ovat muovanneet minusta sen mikä olen. Kaikesta voi olla kiitollinen.

    Olen jo vuosia sitten tiedostanut miten epävarmoja ihmisen havainnot, ymmärrys ja muisti ovat. Siksi en osaa nähdä oikeudenkäyntiä minään erityisenä totuuden paljastajana, vaan jonkinlaisena pelinä.

    Jos olisin todistajana oikeudessa ja minulta kysyttäisiin, että olenko aivan varma näkemästäni ja kertomastani, niin ainoa rehellinen vastaus valan velvoittamana olisi: miten edes voisin olla? Luultavasti silti vastaisin olevani varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Muistaakseni villeimmässä partiopoikaiässä ajattelin matematiikan tunnilla, että tuollaisille funktioilla minä en ainakaan tee mitään.."
      Minä puolestani tarrauduin nolladerivaattaan. Sillähän pystyy ratkaisemaan kannettoman lieriönmuotoisen peltipurkin pojan läpimitan peltimäärän minimoimiseksi. Haaveilin insinöörin urasta. Ajauduin opiskelemaan humpuukihumanistiksi, yhteiskuntatieteilijäksi. Myöhemmin teknikkotuttavani kertoi suunnittelutyössään turvautuneensa vain kerran nolladerivaattaan: muut reunaehdot sanelevat ratkaisun. Onneksi minusta ei tullut insinööriä: olisin vain sekoillut muiden reunaehtojen kanssa.

      Poista
  5. Tuppaa olemaan niin, että suomalainen on huono todistaja oikeudessa selvässäkin asiassa. Ikäänkuin häpeiltäisiin sitä, että ollaan tavallaan kantelemassa kantajan taikka vastaajan eduksi. Siksi ollaan hyvin vähäpuheisia. Jälkeenpäin sitten sanotaan, että meinasin sanoa sitä ja tätä, mutten viitsinyt.

    VastaaPoista
  6. Tekstinsä jyty, mutt nää kommentit laihaa lurinaa.
    Ennen joskus oli toisteki päin.

    VastaaPoista
  7. Olisin ollut valmis vaikka vannomaan oikeudessa käsi Raamatulla että katsoin (laki)elokuvan Serkkuni Lenny. Valitettavasti vuosien aikana muisti ei ollutkaan 100% luotettava ja elokuva oli Serkkuni Vinny. Oli pieni järkytys huomata tämä. Valemuistia minuun oli ilmeisesti istuttanut tv-sarja Kova laki jossa oli ollut suosittu tutkijaetsivä Lenny.

    MM

    VastaaPoista