2. toukokuuta 2018

Tooze



Noin kaksi henkilöä kiinnostuu tästä tiedosta: on tullut uusi The Cambridge History of Modernism. Vaikuttaa erinomaiselta. Valitettavasti vielä uudempi saman firman History of Postmodernism on järkyttävän kallis, kindle-muodossa reippaasti yli sata dollaria.

Molemmissa kirjoissa on käsitelty rinnan kirjallisuutta, maalaustaidetta, hiukan luonnontiedettä ja politologiaa. Tähän mennessä tuollaisesta on kunnialla suoriutunut vain Peter Watson. 

Mutta Adam Toozelta on tulossa syksyällä kirja tuhotulvasta. Siinä Natsi-Saksan talouden tutkimuksellaan ansaitusti kuuluisaksi tullut brittiprofessori näyttää laatineen vuoden 2008 talous-tsunamin (Lehman Bros. jne) historian arvioin, mitä on vielä edessä. Aavistelen, että Tooze yhdistää nykyisen populismin ja arvattavasti Putinin ja Trumpin tuohon talouskriisiin. Mutta siitä, kun kirja tulee. 

Toozen The Deluge kuvaa ensimmäisen maailmansodan seuraukset sangen toisin kuin on totuttu. En mene hänen nimensä taakse vaan esitän pari omaa kysymystäni. Nimittäin vuoden 1919 Versailles’n rauha oli jo 10 vuoden päässä menneisyydessä, kun Yhdysvaltojen ja sitten Euroopan talouden romahdus käytännössä aiheutti Euroopan – pimeän Mantereen – uudet diktatuurit.

Hitler toisteli Versaillesia ja juutalaisten salaliittoja. Selvät numerot osoittavat kuitenkin, että jättiläistyöttömyys vei taloudellisen pohjan juuri niiltä henkilöiltä, jotka sitten äänestivät häntä.

Historioissa sanotaan keveästi, ettei Nevostoliitossa ollut kriisiä, koska ei olllut kapitalismia. Johtopäätös on outo. Päällekkäin talouskriisin kanssa alkoi pakkokollektivointi (kolhoosit), Solovetskin mallin mukaan kehitettiin vankileirit, joilla oli kohta ainakin 1,3 miljoonaa venäläistä, ja Ukrainan itse aiheutetussa nälänhädässä kuoli 3 miljoonaa. Ja siitä siirryttiin suureen terroriin, jossa tulilinjalla (kirjaimellisesti) olivat ensin omat kommunistikaaderit, sitten armeija (95 prosenttia everstistä ja kenraaleista teloitettiin) ja sitten teollisuusjohtajat niin että uuden metallikombinaatin johtaja voitiin hyvinkin ottaa suoraan sorvin äärestä, kunhan oli alle 30-vuotias.

Stalin päätyi ajattelemaan, että mikä tahansa voittaa kapitalistien maatalouden ja teollisuuden. Viimeistään 1939 hän ehkä käsitti olleensa väärässä, vaikka ei sitä suoraan tunnustanut.

Talouskriisi ja deflaatio pitivät jatkuvasti länttä lamassa. Ainakin Roosevelt ja luultavasti Churchill tiesivät, millä talous saadaan kuntoon. Tarvitaan sota. Etenkin USA:ssa jo aikalaiset juhlivat valtavaa muutosta. Juuri tätä oli tavoiteltu: pääsemistä muun maailman velkojaksi. New Deal loppui siihen paikkaan. Japanikaan ei käsittänyt, että jos amerikkalaiselta upottaa tärkeimmät lentotukialukset ja tuhoaa aika huonot lentokoneet, nämä rakentavat alle vuodessa uudet ja kahdessa vuodessa pudottavat rahtilaivan valmistusajan kymmenesosaan aikaisemmasta.

Vain Ranska ei ymmärtänyt, mitä kello oli lyönyt. Englanti panosti kaivosten lisäksi koneenrakenukseen ja valmisti kohta maailman parhaita lentokoneen moottoreita myös amerikkalaisille ja, kuten pian nähtiin, Messerschmittiä parempia hävittäjäkoneita eli Spitfirejä nopeammin kuin kukaan, ja sitten ylivoimaisen hyviä pommikoneita (Mosquito, Lancaster). Suomessakaan ei yleisesti kysytä, kuka hyötyi vuosien 1991 ja 2007 talouskriiseistä. Ja USA:lle toinen maailmansota oli maailman paras liiketoimi.


32 kommenttia:

  1. Vai ei kysytä Suomessa? Minä ainakin olen monesti kysynyt omassa mielessäni ja luulen vastauksen löytyvän tarkoituksella (tai talousjärjestelmän sisäänrakennetun) aiheutetun kriisin suunnasta.

    VastaaPoista
  2. Juuri lentotukialuksia USA ei joutunut rakentamaan Pearl Harboriin uudestaan, koska kaikki kolme Tyynen valtameren laivaston kippoa olivat kaijasta poissa.

    Mitä tulee teknologiseen herätykseen Euroopassa, tapahtui se Englannissa missä mestari-oppipoika-periaatteella koulutetut teknikot ja ehkä itseään insinööreiksi sanovat miehet kerääntyivät ihmettelemään alas ammuttujen saksalaiskoneiden teknistä tasoa ja varusteita. Saksassa oli jo pitkän aikaa ollut ammattikoulutusta teollisuuden tarpeisiin. Ja se näkyi. Englanti joutui tilaamaan hienomekaniikkansa pitkälti Amerikasta, mm. mittareita. "Second best tomorrow" iskostui Britannian teknologian iskulauseeksi koko sodan ajaksi.

    VastaaPoista
  3. Maalataanpa leveämmällä pensselillä. Maatalouden globaali kustannus- ja kannattavuuskriisi ennen v. 1940 on huonosti tunnettu ja tutkittu ilmiö (Saksa, Yhdysvallat, varmasti myös Ranska). Tooze toi julki kiehtovia seikkoja kansikuvan teoksessa. Kuten: maataloustyöläisten määrä USA:ssa väheni sodan aikana kuudella miljoonalla - arvatenkin kaikki eivät siirtyneet asevoimiin ja teollisuuteen, vaan maatalous koneellistui voimakkaasti. Mihin Saksan resurssit eivät riittäneet: n. 45 prosenttia maatalouden työvoimasta v. 1944 oli sotavankeja ja siirto- ja pakkotyöläisiä. Siis sangen manuaalinen sektori. Tuottavuusloikka tapahtui sodan jälkeen: 1955 maassa (vain BRD) oli jo n. 460 000 traktoria, ennen sotaa vain 30 000. - Taisi Suomessakin olla vielä n. 1959 enemmän hevosia kuin autoja. - Tästä ja sen vaikuttavuudesta yhteiskuntiin lukisi mielellään kokonaisarvion. Vinkeistä ilahdutaan.

    VastaaPoista
  4. Sen verran olisin kanssasi eri mieltä, että kyllä Japani itse asiassa käsitti USA:n ylivoimaisen tuotantopotentiaalin. Pearl Harborin hyökkäyksen pääsuunnittelija amiraali Yamamoto oli opiskellut Yhdysvalloissa ja arvioi ennen hyökkäystä, että Japani voisi saavuttaa hetkellisen ylivoiman Tyynellämerellä noin kahdeksi vuodeksi. Kuten tunnettua, Yhdysvaltain Tyynenmeren laivaston lentotukialuseskaaderi oli hyökkäyksen aikaan merellä ja vältyyi tuholta, joten aika lyheni noin vuoteen. Yamamoto ei kuvitellut, että olisi voinut voittaa sodan tuhoamalla Yhdysvaltain sotapotentiaalin. Hän uskoi, että USA olisi pakotettavissa neuvottelupöytään, kun se olisi haluton riittäviin uhrauksiin Tyynenmeren alueen valloittamiseksi takaisin.

    Japani oli vuonna 1941 tilanteessa, jossa maan suurvaltaunelman ylläpito oli käymässä taloudellisesti mahdottomaksi länsivaltojen estäessä öljyn saannin. Ratkaisuvaihtoehtoina olivat perääntyminen Mantsuriassa ja Kiinassa tai sota. Japanilaiset valitsivat sodan, ja aika iso osa johtajista oli tietoinen siitä, millaisen riskin he ottivat. Ehkä suurin virhearvio oli aliarvioida amerikkalaisten päättäväisyys. Saman virheen tekivät kaikki muutkin: Hitler aliarvioi brittien tahdonlujuuden ja Stalin aliarvioi meidät.

    Sinänsä tuosta Japanin tilanteesta on vedettävissä paralleeli nykypäivään. Meidän pitää olla Venäjään kohdistuvissa pakotteissa sen verran varovaisia, ettei heille synny houkutusta ratkaista tilannetta maailmansodalla, mutta toisaalta riittävän päättäväisiä, että Venäjä aikanaan romahtaa sisäisesti ja luopuu Ukrainasta miehittämistään alueista ja muista supervaltakuvitelmistaan. Venäjä on Italiaan tai Nigeriaan verrattava keskisuuri valtio, jonka tulee käyttäytyä samoilla pelisäännöillä kuin muidenkin kaltaistensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Venäjä on Italiaan tai Nigeriaan verrattava keskisuuri valtio, jonka tulee käyttäytyä samoilla pelisäännöillä kuin muidenkin kaltaistensa."

      Voisko tuota ajatusta avata hieman pidemmälle, koska se on hyvin kiinnostava.

      Siis valtion koko ja voimavarat suhteessa sen juridiseen ja moraaliseen oikeuteen ja kenties jopa velvollisuuteen puuttua muiden asioihin, aiheuttaa vallankumouksia, ihimillistä hätää ja pakolaisvyöryjä, vaihtaa hallituksia, jne. ... ?

      Kiinnostavaa on myös, minkä arvojärjestelmän ja kenen taloudellisen ja polittisen edun mukaan tämä puuttumien tulee tehdä. Mistä tulee tuo suuremman oikeus yli pienemmän? Mistä eri säännöt eri pelaajille?

      Esimerkkimateriaalistahan meillä ei tässä suhteessa ole pulaa.

      Poista
  5. Nykyaika antanee analogian: Trumpia ja brexitiä äänestivät juuri ne, jotka heistä eniten tulevat kärsimään?

    Neuvostoliitossa ei ehkä ollut kapitalismin kriisiä, muuta kuin tietysti välillisesti, mutta muita kriisejä sitten toki senkin edestä. Diktaattorithan eivät ole ikinä väärässä. Silloin kun he sitä ovat niin että raikaa, on syy tietysti jonkun toisen. Joka saa sitten maksaa "syyllisyydestään" hengellään.

    Toivottavasti maailman johtajat eivät nykyisessä jännittyneessä maailmantilassa selaile historiankirjoja ja keksi sieltä millä talous saadaan kuntoon. Se voisikin sitten olla lopullista menoa. Kävinkin muuten juuri maaliskuussa paikassa, jossa nukkuva lohikäärme herätettiin yli 76 vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen luullut että historiaa opitaan jotta välttäisimme menneet virheet.
      Mutta tosiaan, historian opukset voi olla joillekin - aina kadun uusnatseista lähtien - suuri innoite pahuuteen.

      MM

      Poista
    2. Tietysti meidän pitäisi oppia historiasta. Ja historian avulla myös ymmärtää ne kehityskulut ja syyt, jotka ovat nykytilanteeseen johtaneet.

      Vetää vain välillä mielen kyyniseksi, kun monet käyttävät historiasta vedettyjä leväperäisiä tulkintoja milloin minkäkin asian ajamiseksi. Tosiasioista viis.

      Poista
    3. Ihmiset eivät vielä koskaan ole oppineet historiasta mitään. Ikävä kyllä minulta jää näkemättä mahtaako ihmiskunta joskus kehittyä niin pitkälle, että todella oppisi jotakin. Mikäli ihmiskunta on vielä olemassa viidentuhannen vuoden kuluttua, ehkä se on alkanut oppia.

      Poista
    4. Tai eivät ainakaan paljon mitään, sillä aina kasvaa uusia hölmöjä tekemään samat virheet uudelleen. Ihmiskunnan kohtalo ratkennee hyvinkin jo sadan seuraavan vuoden aikana.

      Poista
  6. Eivätkös ne amerikkalaisten tukialukset olleet merellä poissa Pearl Harborista juuri oikealla hetkellä?
    David Edgerton on kirjoittanut Britannian sotataloudesta kirjan "Britain's War Machine" jonka mukaan hallitus oli koko sodan ajan vakuuttunut että Britannia tulee pitkällä aikavälillä voittamaan sodan. Jo "taistelun Englennista" aikana uusia lentokoneita pystyttiin valmistamaan huomattavasti tappioita enemmän. Englennin sotavoimat olivat huomattavasti Saksaa teknisesti kehittyneemmät, mutta ongelmana oli maavoimien pienuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kirja myös sodan mentaalihistorian ymmärtämiseksi. Vastoinkäymisten vuosina 1940-42 olennainen osa sotaakäyvän Britannian identiteettiä oli imperiumi - käsitteitä Empire ja Commonwealth voinee käyttää synonyymeina. Voitetun sodan jälkeen näkökulma supistui emämaahan Euroopassa.

      Poista
    2. Tuohon tekniseen etevämmyyteen olen toista mieltä. Esimerkkeinä tutkatekniikka: saksalaisilla oli hieno meritutka jo 30-luvulla ja sodassa tutkapari kaukotutka -- lähi- ja korkeustutka. Englantilaisten Lancaster oli lähdössä kaksimoottorinen raskas lepakko, josta tuli hyvä vasta kun joku keksi sijoittaa siihen pari moottoria lisää. Spitfiren miinuspuoli oli sen moottori jossa oli painovoimainen kaasutin -- se piti vetää syöksyyn kääntämällä se ensin katolleen. Messerscmittissä oli polttoaineen ruiskutus (ja vaihdettavat siivet: jos ne täytyi vaihtaa, nostettiin vain kone päältä pois). Sotakentällä saksalaisten aseistus oli tekniikaltaan aivan toista luokkaa 88-millisine monikäyttötykkeineen ja nopeine konetuliaseineen (MG 42:n tunnisti siitä ettei se papattanut vaan ulvahti). Myös saksalainen jv-joukkue oli yhteenhitsautuneempi kuin brittiläinen poikajoukko. Luetteloa voisi jatkaa.

      Poista
    3. En tarkoittanut keksintöjä vaan asevoimien yleistä teknistä tasoa. Propagandafilmeistä ei näe, että Saksan armeija liikkui pääosin hevosvetoisesti sikäli kun ei kävellyt. Brittiarmeija oli pieni mutta oikeasti motorisoitu. Ihan toinen asia osattiinko tätä aluksi käyttää taistelukentillä hyväksi. Britannian panostus oli tosin mennyt suurelta osalta laivastoon.

      Poista
    4. Aivan. Saksalaisen jalkaväen divisioonan vahvuuteen kuului n. 4000 hevosta; Barbarossan alkaessa siis yhteensä yli 600 000. Britit luopuivat hevosista jo 1922. He myös kehittivät asejärjestelmiä sodan kuluessa pidemmälle, myös perinteisiä. Esim. kenttätykistön tulenjohto oli 1944 niin hyvä, että saksalainen tykistö oli mieluiten vaiti, ettei olisi paljastunut asemaansa viholliselle. Tarvittaessa näet koko armeijakunnan tulivoima voitiin keskittää yhteen kohtaan. - Laajempi kuva kokonaisuudesta: Richard Overy: Why the Allied won. Teki aikoinaan ymmärrettäväksi suuret strategiset kysymykset.

      Poista
    5. 'hallitus oli koko sodan ajan vakuuttunut että Britannia tulee pitkällä aikavälillä voittamaan sodan'
      Hallitus oli myös tietoinen siitä, että Iso-Britannia voi voittaa vain pitkän sodan, mutta varaa on vain lyhyeen.

      Poista
  7. Ehkä liiketoimi oli sekin hyvä mutta minusta USA olisi ollut aivan yhtä rikas ilman sotaakin. Venäläisessä propagandassa on tämä meemi aina ollut tärkeätä, että sota rikastuttaa USA-ta. No entäs sitten Saksa? Hävisi kaiken ja nyt on jo kauan taas ollut maailman rikkaimpia. Ja itse Venäjä? Niin kuin oli korruptoitunud hirviötalous ennen sotaa, niin on nytkin. Syy on muualla. Maiden rikkaudet tulevat niin kuin ihmisilläkin kasvatuksesta. Vapaiten ja rehellisten ihmisten yhteiskunta versus varkaiden ja/tai militaristien yhteiskunta esimerkiksi. Jos mä katson venäläistä (nuorten) ihmisten muotoilua anno 2018 olen aivan varma että sota tai ei sama taloudellinen p..se mikä sai alkuunsa 1917 jatkuu vielä pitkiä vuosia. Ne, siis Venäjän hallitsijat ratsastavat historialla, menneisyyden tarinoilla. En näe miten ne voisivat luopua niistä. En näe sitäkään miten Venäjä uudistuisi ilman tarinoista luopumista. Putin on vain vahvistanut tarinoiden valtaa ja minun nähdäkseni taloudellisen p..seen valtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikesta venäläisten yleisestä prseilystä huolimatta (tai ehkä juuri siitä johtuen): Niillä oli Vysotsk. Ja Bulgakov.

      Diggaan kovasti myös J. Krossista ja L. Merestä. Aivan eri maata ja näkökulmaa, tietysti, mutta tiesivät samat asiat.

      Poista
    2. Miten Venäjä voisikaan edistyä? Tsaarien aikana oli pieni eliitti ja lukutaidottomia maaorjia. Vallankumouksen jälkeen maasta pakenivat kaikki jotka kykenivät. Mikäli jäljelle jäi ketään omilla aivoillaan ajattelevaa, Stalin tapatti heidät 1930 -luvulla. Jäljelle jäi varkaiden ja roistojen eliitti ja pelokkaat maaorjien jälkeläiset.

      Poista
  8. Kymmenen oikein Suomessa moderni alkoi kun säätyvalta kumottiin. Lisää päivämäärä. Lisävihje kun elinkeinovapaus astui voimaan. Ja tämä kaikki kuulutetaan edistykseksi.

    Asia on vaatetettukin -edistys- elokuvassa Talo meren rannalla, juuri nyt teattereissa nerokaiuissaan. Ja kuvina ellei satu kieltä osaamaan, vaikka Helsingin leffoissa tuntuvat osaavan ja italian ja saksan kun ei tarvihe aarioita liedejä kääntää oheen tai taakse. (Paitsi Kuhmossa, siispä sinne. Kalevalaan ja fillarilla marjaan.) Eikä jollekin meikälle informoida tekstitysasiaa edes erikseen tiedusteltaessa!

    No leffasta onneksi näkee, tästäkin kun ex-60 lukulainen on vetänyt eläkenutuksi Voltaire mallisen pitkän punaviolettisen silkki-sametti pitkäntakin. Komea asu, ja leffa pudottelee vastaavia vinkkejä. Voi olla että ainakin tyhmemmän on pitää silti lukea tota Cambridgeä.

    Olen vasta keskiajassa jolloin kristillinen järjestyssääntö, kanooninen oikeus ihmisten suhteista Pyhän hengen tai sen toisen hengen hajurakona keksittiin.

    Olihan se useampikerroksin vankila nykyistä veikeämpi. Huonoimmat pääsivät kreivin kartanoputkaan, ruhtinaan linnakuoppaan. Kaupungeissa pääsi maallekarkotuksella. Tämä tuli sitten maalaiskunnissakin tavaksi jahka kirkkoherran sijaan saatiin kuntadiakoni. Niinkuin saamen Kittilässä vihdoin 2010-luvulla.

    Moderni tuli kun vähäväkiset tunkivat hangonpiikkejä haarniskan rakosista ja jousipyssyjä taittoivat kuusikosta sen sijaan että olisivat uskaltautuneet Nokian aukealle kuten nuija miehet.

    Ratsukotkin alentuivat keksimään. Kohta hevoset vetivät kanuunoita. Ne toimivat kuin maajussin viikate, tekivät vakoja englantilaisen keskuuteen jousimiesten kuvioiksi. Niin päättyi satavuotinen sota Jean d´Archin voittoon.

    Tykinpamauksesta moderni läksi juoksemaan kierrostaan, Starttiviivalle asetuttiin kerta toisensa jälkeen. Keisarin rahakoneen sijaan tuli SYP ja Kuuusaankosken tehdas. Sen takaajaksi uudistettiin Suomen Pankki. Ja sitä matkien Amerikan Fed. Tällä takuulla mentiin iloiten rikastumisesta syksyyn 1929. Suomelle lama koitui onneksi kun velat irtisanottiin. Konikapina ja velkojen anteeksianto. Raha irtosi kultatynnöristä ja lehtikultana valui peittämään kokomaan.

    Liikoja sotaseteleitä leikattiin mutta tiliraha sen kun lisääntyi. Parhaimmisto kerkesi allekirjoittamaan itselleen kulta-indeksi-obligaatioita, mutta tavalliselle kansalle kelpasi paperinen kunhan vain oli omat pankkivaltuusmiehet kuten tuolloin olivatkin. Sitten tuli se tiede ja otti asiat pätevämpiin käsiin. Nyt vihdoin Olli Rehn. (Ettei vain menisi Ailuksen Helteen ja Merjan tietä.)

    Kova paikka on edessä kahleetoman rahan tosiasian paljastuessa oppineisuuden peitekerrosten alta. Kyllähän se sirottumisteoria pitää kutinsa -että murenia putoilee köyhällekin vaikka kirjoja ostaa. Ja mutustella lämpösessä. Ja ilakoida pedeissä. Kirkkorouva siunaa.
    Mutta taitavat silti välillä kyllästyneet äänestää toisin. Juha Sipiläkin menetti lumonsa.

    Pitäisi peruuttaa äänioikeus perustuslain vastaisena eikä vain juoksuttaa niitä lupavirastojen miehiä valiokunnissa sanelemassa. Kirjoittakoot suoraan lait kuten omista-arvon jo 2006 laiksi panivatkin av Manne Airaksinen, Roschier. Itse kertoi Kauppalehdessä viime viikolla. Tyhmä suomenkansa ei lainmuutosta hoksannut ja onkin mustumassa. Vastapainoksi pomokerros kaunistuu.

    Suomalainen ei ikipäivänä opi jonninjoutavan yltäkylläisuuden asettamiseen perushyvän sijalle. Mökeillepako. Hyvä että se talvisota kerettiin käydä kaskimiesten, tervaveneiden, puukontekijöiden ja koko moniala-osaamattomien toimesta. Jää tota kaihottavaa sentään.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hemmetti! Taas tätä loputonta harhailevaa suoltamista, onneksi ei ole pakko lukea! Onko tällainen enää kommentti vai lieneekö jonkin sortin pakina?

      Poista
    2. Sjöstedt kirjoittaa tosiaan täysin käsittämättömiä. Mutta voiko vanhaa koiraa enää opettaa? Ehkä sekin on joku arvo että pystyy vielä tuottamaan tunnistettavia sanoja ja lauseita, vaikkei niistä ymmärrettävää tekstiä muodostukaan. Ainakin sormet vielä toimivat.

      Poista
    3. Jukka Sjösted on vakiokommenttaattorien kirkkain helmi. Sivistyneen, lukeneen ja asioista perillä olevan miehen tekstiä, joskin välillä tajunnanvirtaisaa, maailmanmakuuasennosta on ilo lukea. Mitä arvoa taasen oli mölön möläyksellä?

      Poista
    4. No, mikä nyt kenellekin on ilo.

      Sanon sen nyt omalta kohdaltani vaikka näin: Kemppistä voisi kysyä alustajaksi melkein mistä aiheesta vain, Sjöstedtiä ei mistään. Ei hänen tekstinsä ole "joskin välillä tajunnanvirtaisaa", vaan kokonaan juuri sitä.

      Vielä viisi-kymmenen vuotta sitten hän kirjoitti hyvin. Nyt teksti harhailee, eikä ajatus pysy koossa.

      Kaikkihan me kyllä ikäännymme.

      Poista
    5. Sjöstedtistä olisi vaikka kirjan kirjoittajaksi, mutta jonkun toisen pitäisi jäsentää ja karsia se. Nyt näkökulmat tönivät toisiaan puurona niin että mikään ei tule kunnolla perustelluksi ja läpiruodituksi.

      Poista
  9. Hassua tuo teollisuuden ym. infran vertailu. Toinen maailmansota oli kuitenkin pitkälti vielä maavoimien sotaa ja kun ukkoja tapetaan, niin reservit kestävät aikansa ja kun reservi on käytetty, niin mistä lisää? Sotakuntoisia miehiä on kansakunnassa vain rajallinen määrä ja eivät ne loputtomiin kestä etulinjassa oloa. Tämä yleensä unohdetaan eli vaikka kalustoa olisi huru mykket, niin kaluston käyttäjiä ei. USA:ssa lentäjän koulutus kesti pari vuotta ja soveltuvien hakijoiden puute hidasti lentoaseen kehitystä. Kommari-Venäjän lentäjiä oli paljon, mutta paljon niitä myös tuhottiin, jos ei lentokentille, niin ensimmäisissä taisteluissa.

    VastaaPoista
  10. Kyllä ei aivan olleet propellivoimalähteet briteillä sakemannien veroisia, polttoaineen ruiskutus esimerkkinä.

    Spitfire oli kyllä lähes Zeron veroinen lennettävä mutta sodanaikana lentäneiden koneiden huippukonstruoinnista parhaan pokaalin olisi saanut Japani. "Forget it, it´s a Frank." sanoivat jenkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun kyseessä ei ole kauneuskilpailu. Sodan loppupuolelle mennessä liittoutuneet olivat käytännössä pyyhkineet akselin ilmavoimat taivaalta, eivätkä omat tappiot kasvaneet sietämättömiksi. Vaikka saksalaiset koneet olisivat olleet miten hyviä tahansa, esim. "Taistelun Englannista" aikana niitä tuhottiin käytännössä koko ajan huomattavasti enemmän kuin brittiläisiä.

      Poista
    2. Mutta suurin ongelma olivat lentäjät. Kun englantilaiset saivat koulutettua motivoitunutta täydennystä Puolasta ja Tsekkoslovakiasta tulleina pakolaisina ja vieläpä alasammutut lentäjät putosivat laskuvarjolla omalle maaperälle, tarkoitti saksalaisten menettämä kone aina myös lentohenkilöstön menetystä. Tämä iski Luftwaffeen niin syvän haavan, ettei sitä voitu enää parsia koko loppu sodan aikana.

      Poista
    3. Tässäpä on taas vinoutumaa, voittajathan kirjoittavat historian. Hyvä silti että mersuja riitti meillekin.

      Poista
  11. Japani upotti 4 USA:n tukialusta -42 aikana vieläpä niin syvään veteen, ettei niitä nostettu, kuten Pearlin alukset. Kun oikoo blogistia, oikokoon edes oikein.

    VastaaPoista
  12. "Vain Ranska ei ymmärtänyt, mitä kello oli lyönyt."

    Kyllä ymmärsi mutta Ranskan teollinen voima oli Englantia ja Saksaa heikompi joten tulokset jäivät laihemmiksi ja vuosi -40 pysäytti kehityksen lähes täysin. Siinä missä Spitfire ja Mersu kehittyivät koko sodan ajan paremmiksi, Arsenal VG33 jäi prototyypiksi, edelliset muistetaan viimeisimmistä versioistaan englannin kielisen populaarikulttuurin johdosta, jälkimmäinen on unohdettu lähes kokonaan.

    Samoin Pantzer III ja IV olivat lapsenkengissään 1940 ja saksalaisten paras tankki oli Skoda eikä sekään ollut ranskalaisia tankkeja parempi (Char Bis L'Eure tuhosi yhdessä taistelussa 10 Pantzer III & IV:tä https://www.chars-francais.net/2015/index.php/14-classement-individuel/char-b/224-337-eure).

    Blogistin kannattaisi lukea pakkoenglannin kielisten lähteiden sijasta muutakin.

    VastaaPoista