27. toukokuuta 2018

Kentällä kaatuneita



Eilinen Liverpoolin ja Real Madridin jalkapallo-ottelu oli todella katsomisen arvoinen. Painoin mieleeni kirjoittaa blogin aiheesta, ovatko miehet ruvenneet nyt yleisemminkin itkemään. Jos näin on käynyt, muutos on mainio. Antikin eepoksissa ja Kalevalassa sankarit ja sotasankarit itkevät vähän välillä, joskus päiväkausia. Itse olen saanut sellaisen opin, että mitään häpeällisepää mies ei voi tehdä. Mies vain puree hammasta ja kiroilee.

Otin esiin jo vanhat tilastoni, joiden poimiminen ja ryhmittely verkon kansallisarkiston erittäin hankalakäyttöisestä tietokannasta
oli minulta hullun työtä. Tein sen noin 15 vuotta sitten ja tein niin kuin näin viisaimmaksi jäljentämällä käsin ne kaikki yli 92000 menehtynyttä, joista kustakin esitetään yli kymmenen tietoa, jopa erikseen syntymäkunta, kotikunta ja asuinkunta ja sitten virheellisesti ja epäjohdonmukaisesti kuolinpaikka, joka on joskus taistelupaikka, joskus sidontapaikka, joskus sotasairaala.

Laadin pari sataa erillistä Excel-tiedostoa ja tein käyriä niin että näen suoraan muun muassa sen, että lokakuusta vuoden loppuun 1941 kaatui joka päivä enemmän suomalaisia nuoria miehiä kuin Kannaksen suurtaistelujen 1944 pahimpinakaan päivinä. 

Kuten näitä kirjoituksia hartaudella seurannut tietää, tuo asia on minulle joko mieletön joukkomurha tai mahdolliselta sotilaalliselta merkitykseltään käsittämätön vaihe. Taistelut jäivät vähiin itsenäisyyspäivänä 1941 Poventsan valtauksen ja vedenpaisumuksen jälkeen. Bolshevikit avasivat Uikujärven eli siis Stalinin kanavan patoportit, ja meikäläiset uivat vaatteet päällä yli 30 asteen pakkasessa.

Niinpä jäin miettimään kentällä kaatuneita. Jatosodan aikana PsD eli panssaridivisioona kärsi pahimmat tappiot, mutta kyllä Ehrnrothin JR 7 tuli kohta perässä.

Suurta sankaruutta osoitti ruotsinkielinen JR 61 (Marttinen) Viipurin Tienhaarassa.

Missään yleisessä lähteessä ei mainita, miten kukaan ei ollut elämässään nähnyt kenenkään juoksevan niin lujaa kuin Bertel (Bebbe) Storskrubb. Hän oli niin hyvä 400 metrin aitojen juoksija, että 1945 hänellä oli maailman kärkiaika nimissään, 52,2. Lisäksi hänellä oli suuri määrä Suomen ja Euroopan ennätyksiä. Hänen ja hänen tuttavansa Bengt Sjöstedtin nimet oli muotoiltu kuin suomenkielisen kansanosan kiusaksi.

Mutta Viipurinlahdella Säkkijärven puolella oli komppania suomalaisia jumissa kahden bunkkerin tulituksessa. Res. ltn. Storskrubbilla oli vanhastaan oma iskujoukko, joka oli taistellut mm. Tekarin saaressa. Kun veneitä ei riittänyt, Storskrubb tuli tuon 3,5 kilometriä konepistooli kaulassa uiden Viipurinlahden yli, ja sitten oli tämä bunkkeriasia.

Luutnantti sai vaatteita ja toiseen käteen telamiinan, toiseen kasapanoksen. Hän juoksi suojautumatta sadan metrin pellon yli sytytetyt räjähteet kädessä ja huitaisi ne molemmat bunkkerin aukosta sisään. Asia oli selvä. Paikalla olleet mainitsivat, että luutnantti juoksi kumiteräsaappaat jalassa, käsiajanoton mukaan 11 tasan. Lienee edelleen maailmanennätys lajiaan.

20 kommenttia:

  1. Kentällä kaatuneiden muistopäivä on 3.9., Vireenin kaaduttua 1972, nousi tolpilleen ja voittoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olympialaisissa Elmo kaatui 100 metrin finaalissa, mutta nousi käpälilleen ja voitti juoksun, vieläpä uudella maailmanennätyksellä.

      Poista
    2. Eivätkö ole mielikuvitusennätykset siitä parantuneet?

      Poista
    3. Joko ovat tai sitten eivät. Ole. Eräissä talviolyppialaisissa kisoissa samainen Elmo 50:n kilometrin suksikilpailussa eräässä nätissä notkelmassa söi ranskalaisen lounaan ja joi pullollisen hyvää punaviiniä (Bourgogne) sen päälle. Ladun vierellä vielä tämän kaiken teki etteivät ns. "kilpakumppanit" häiriintyisi. Siitä huolimatta maaliin hän hiihti ensimmäisenä. Eli voitti.

      Niin, ja se kun Elmo yksin pelasin Neuvostoliiton klpa-klap-klpa jääkiekkomaajoukkuetta vastaan. Ja peli päättyi 16-0. Ja turhahan on tietysti edes mainita, kumpi voitti.

      Poista
  2. "...Itkihän Briseis-neittä Akhilleus,
    sotalaumaa Xerxes voittamatonta,
    suosikkiaan surmaamaansa Alexander itki..."

    VastaaPoista
  3. Lippukunnanjohtajamme oli kuollut auto-onnettomuudessa. Hautajaisiin menimme isäsi maapallo-Taunuksella. Arkunpäähän laskemamme havuseppel, keskellä partiolilja, herätti ihastusta.

    Oli outo kokemus kirkossa kun näin ensi kerran aikuisten miesten itkevän hautajaisissa.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kirjoituksesta. Sotamuistot kannattelevat. Urheilu ja sota - mikä yhdistelmä! Suomen urheilujoukoissa kaikki koulutetaan tiedustelijoiksi. Se on liikenteenlaskentaa ja semmoista, joo joo... Kun tiedustelujoukkue lähetetään eteen, kysymys on yleensä siitä, että kontakti viholliseen on menetetty. Ihmisiä sinne pitää lähettää ihmisiä etsimään, ei se vieläkään koneilla onnistu. Niiden etsijöiden pitää olle kovia poikia juoksemaan karkuun. Sotiemme kaukopartioita hehkutetaan ja syystä; tiedustelujoukkueiden tappiolukuja en vielä ole nähnyt. Varmaan on jossain. Kunnia heille.
    Talvelan haudalle on pantu iso luonnonkivipaasi ja pysyy.
    Joka sanaan tarttuu, se sanaan hukkuu. Esimerkiksi Rantamala matkalla Santahaminaan ja aika lailla sata vuotta sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin kun vielä vähän kiväärinluodeilla avitettiin Railon, Wilkunan ym. seuratessa "kiinnostuneina" reelingillä.

      Poista
    2. Viime sodissa ei ollut varsinaisia suomalaisia "tiedustelujoukkoja" päämajan kaukopartioita lukuunottamatta. Nämä eivät kokeneet hirveän pahoja tapoioita, sillä useimmiten retket onnistuivat. Kaikkein hulluimpiin yrityksiin taidettiin käyttää sotavangeista värvättyjä vakoojia, joiden tappiot olivat hurjia: ehkä puolet joutui NKVD:n kouriin ja noin viidennes taisi käyttää vääriä papereitaan hyödyksi ja aloittaa uuden elämän kotimaassaan.

      Sellaista tiedustelua, johon nykyään koulutetaan miehiä komppaniatolkulla, ei viime sodissa ollut. Divisioonilla oli kevyt osasto, joka toimi nopeana painopisteen luojana ja suoritti väkivaltaista tiedustelua hyökkäyksen kärkenä. Sen sijaan partiotiedusteluun erikoiskoulutettua porukkaa, jota nykyaikaisella prikaatilla tai pataljoonalla on, ei ollut eikä edes voinut olla. Puuttui nimittäin tekninen edellytys: radio. Tykistöradiot painoivat noin sata kiloa ja olivat kelvottomia partioretkiä ajatellen. Ilman radiota puolestaan ei voi ajatella, että pataljoonan kärjen edellä tai sen puolustusalueen etumaastossa olisi yksittäinen partio kartoittamassa vihollisen vahvuutta ja suuntautumista. Se partio ei saisi tietojaan esikuntaan ennen kuin asia olisi jo vanhentunut. Tämän vuoksi lähipartiointiin vihollisen selustassa käytettiin enemmän tai vähemmän ad hoc -kokoonpanoja, joihin koottiin sopivia vapaaehtoisia.

      Poista
    3. Itseäni täydentäen: näköjään asiasta on juuri julkaistu uusi väitöskirja, Marko Palokankaan "Hankitun tiedon varassa", , joka löytyy verkosta.

      Poista
  5. sotasampo/menehtyneet osoittautui minun käytössäni tehokkaammaksi osoitteeksi

    VastaaPoista
  6. Kyllä miehet olivat ennen rautaa mutta nykyään vaahtokumia. Elämäkin on enää "vain elämää". Lieneekö musiikkineuvos Ilkka Lipsanen (s. 1942) ainoa, joka ei vääntänyt samannimisessä tv-ohjelmassa edes tekoitkua.

    VastaaPoista
  7. Vanhat äijät ovat herkempiä itkemään kuin nuoret miehet. Ehkä sitä silloin jo paremmin kehtaa? On siinä kuitenkin myös jotain fyysiseen vanhenemiseen liittyvää. Itsekin huomaan, miten tunteellisuus lisääntyy ikävuosien myötä. Kirjojen, elokuvien ja televisiosarjojen liikuttavissa kohtauksissa saa, perhana, purra huulta, ettei nyt vallan kauheasti vollottaisi.

    Olen bloginpitäjän kanssa samaa mieltä: on mainiota, jos kulttuurimme antaa miesten yhä vapaammin itkeä julkisesti. Ehkä jopa muuallakin kuin urheilussa tappioiden ja epäonnistumisten hetkillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhojen äijien itkuisuus: testosteroni vähenee iän mukana.

      Poista
  8. Voiman, taidon ja taituruuden näytöstä oli lauantain ottelu, ja sitten muutama möhläys, riemusta pettymyksen syvimpään alhoon. Jäämiehet eivät taitaisi ihan niin pintaan päästää tunteitaan. Parasta TV-viihdettä nykyään. EG

    VastaaPoista
  9. Pohojammaalla sanottiin että : se itki oikee sellaasta surenkolloa'

    VastaaPoista
  10. >>Suurta sankaruutta osoitti ruotsinkielinen JR 61 (Marttinen) Viipurin Tienhaarassa.<<

    Elä Kemppinen kehtaa puhua PÖTYÄ!

    Kuten JR 61:n "valtavista tappiostakin näkee (!) niin kyllähän kyseessä oli Suomen ruotsalaisittain SUURTAISTELU... Tienhaaran suurtaistelu ja miten se OIKEASTI MENIKÄÄN?

    Matti Koskimaa: Torjuntavoitto Viipurinlahdella kesällä 1944

    Tappioista kerrotaan näin s. 43:

    JR 61 menetti 24-25.6.1944 kaatuneina 5 ja haavottuneina 97 miestä. Vielä 26.-27.6 JR 61 kärsi huomattavia tappioita vihollisen tykistön ja heittimistön tulessa. Se menetti kaatuneina 4 ja haavoittuneina 103 miestä. Tienhaaran niemen kiivaimman taisteluvaiheen 22.-27.6. aikana JR 61 menetti kaatuneina 46 ja haavoittuneina 350 miestä. Tämän jälkeen taistelut Tiehaaran niemellä laantuivat. JR 61 vaihdettiin taakse elokuun alussa.

    JR61 oli Tienhaarassa yli 1.5 kuukautta ja kaatuneita oli hakuohjelman mukaan 108. Selvästikin nyttemmin itsensä "Suomen pelastajiksi" korottaneilla eli Suomen ruotsalaisilla oli menossa historiansa väkevin suurtaistelu Ruotsin etujen turvaamiseksi Suomessa...

    http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php

    20.6.1944 - 5.8.1944

    */JR 61

    Hakuehdoilla löytyi 108 henkilöä.


    VastaaPoista
  11. 2.Divisioona kantoi raskaan vastuun puolustuksesta 1944

    Joukot taistelivat venäläisten yhdessä kovimmista rynnistyssuunnissa: Siiranmäki, Äyräpää ja Vuosalmi.

    Menehtyneet (taisteluissa) sotilaat 1.6-4.9.44

    JR 7: 818 miestä
    JR 49: 738 miestä
    Er.Pataljoona 12: 28 miestä
    HeimoP 3: 68 miestä
    27.Tyk.K. 17 miestä
    Pion.P 33. 32 miestä
    32.Kss.K. 7 miestä
    KTR 15: 62 miestä
    Rask.Psto 27: 14 miestä
    2.D esik ym. 7 miestä

    Lisäksi erillisen krh-komppania, yhden tykkikomppanian tappiot sekä ilmeisesti useita mm kevyen osaston, HKT, joukko-osastotunnuksella merkittyjä divisioonan sotilaita. Menehtyneitä sotilaita lähemmäs 1900.

    2.Divisioonan rykmenttien JR 7 ja JR 49 tappiot jakaantuivat kesällä 1944:

    Kesäkuu: JR 7 menehtyneitä 278 ja JR 49 320.
    Heinäkuu: JR 7 menehtyneitä 471. JR 49 menehtyneitä 393.

    VastaaPoista
  12. Entä panssaridivisioonaan kuuluneiden jääkäripataljoonien tappiot?

    JP 2: 198
    JP 3: 215
    JP 4: 171
    JP 5: 153
    PS.JP (pst-torjunta): 19
    Rynäkkötykkipataljoona: 17
    Ps.Pr: 9

    Ja ratsuväkiprikaatin:

    URR: 198
    HRR:194
    JP 1: 96
    Rv.Prikaati: 24

    Laatokan Karjalassa suurimmat tappiot:

    JR 2: 422
    JR 44: 391
    (molemmat 5.divisioonan rykmenttejä)

    --------

    Yhtymistä varsinaiset onnenpekat:

    19.Prikaati (Taipale): 125
    JR 10 (Rukajärvi): 108

    JR1:n sotilaita on menehtynyt 476 miestä koko ajanjakson 1.kesäkuuta - 4.syyskuuta välisenä aikana. Heistä merkitty 276 kadonneina ja sotavankeina menehtyneeksi. Kannattaa muistaa että noin 3,100 JR 1:n miestä EI MENEHTYNYT tuona kesänä.

    VastaaPoista
  13. JR61 oli Tienhaarassa yli 1.5 kuukautta ja kaatuneita oli hakuohjelman mukaan 108.

    Selvästikin nyttemmin itsensä "Suomen pelastajiksi" korottaneilla eli Suomen ruotsalaisilla oli menossa historiansa väkevin suurtaistelu Ruotsin etujen turvaamiseksi Suomessa...

    http://kronos.narc.fi/menehtyneet/index.php

    20.6.1944 - 5.8.1944

    */JR 61

    Hakuehdoilla löytyi 108 henkilöä.

    VastaaPoista