29. maaliskuuta 2018

Poliittinen evankeliumi



Tänään ne lukijat, jotka eivät mahdu tai pääse tuomiokirkkoon kuuntelemaan passiota, tietysti perehtyvät sen tekstiin. Matteuksen evankeliumi 26. luku ja seur. ei riitä,  koska teoksessa on paljon virsien säkeistöjä ja muit laulettuja tekstejä.

Johannes-passio on tekstiltään suoraan sanoen aika heikko esitys. Sen lienee kasannut eräs postinkantaja, ilmeisesti joutoaikoinaan. Tekstin piehtarointi veri-mystiikassa viittaa enemmän makkaratehtaan puolelle kuin kirkkoon.

Matteus-passio on toista ja sisältää myös selvän avaimen kokonaisuuteen. Hyvin karkeasti jaotellen vanha perus-katolisuus perustui ajatukseen, että seurakuntalaisten on syytä pitää suunsa kiinni ja antaa papisto hoitaa messuamisen ja kerätä penningit.

Uskonpuhdistus matkaansaattoi paljon pahaa ja osoittautui etenkin Pohjois-Euroopassa mainioksi maksimoida ruhtinaiden rahalliset voitot ja luoda paikalliset virkamiehet vahtimaan rahvasta.

Toisaalta se nosti esiin jo katolisen mystiikan luoman henkilökohtaisen elämismaailman. Tuo vallankumouksellinen ajatus – jonka tukahduttamisessa suurilla yhteiskunnallisilla vallankumouksilla oli pari sataa vuotta myöhemmin työ ja tuska – oli vapaus.

Kirjoitusten laajalti tunnettu epäselvyys johtui siitä, että kysymyksessä on enemmän kartta kuin kirjoitus. Ihmiselle annetaan välineitä löytää oma tiensä.

Juuri passioissa vahvasti korostettu rakkaus on ydin. Tarinoissa ihmisiä ei rakasteta sen takia, että he olisivat hyviä, rikkaita tai ihailtavia. Evankeliumiteksti korostaa lapsia, naisia ja vanhuksia, jopa eläimiä ja tarkasti katsoen ympäristöä eli maailman ihmeitä. Päähenkilö tapasi hakeutua vuorille, jotka hänen aikanaan kuivassa maassa lienevät olleet hienoja paikkoja. Hän käytti vettä (kaste), kun vanhan perinteen mukaan ihmeidentekijät harrastivat outoja ja epäilyttäviä nesteitä ja keitoksia.

Vuotuisilla rituaaleilla on merkitys. Passioissa se on rakkaus. Jopa sana ”passio” tarkoittaa sekä kärsimystä että rakkautta. Viimeksi mainittu tuli käyttöön myöhään merkityksen ”erittäin voimakas tunne” kautta.

Ei taida olla liioiteltua väittää että yli sata vuotta viha on ollut johtava tunne ja valitettavasti myös aate. Kohteita löytyy. Silti välillä tuntuu, että kurituksen ja alistamisen aatemaailma olisi välillä kuin vaihtumassa.

Kärsimystarina ei sisällä ratkaisua. Yli kolmituntinen tarina päättyy hautaan ja jäähyväisiin. Bach, taiteilija, käsitti että ajatus pilven päällä odottelevista vainajista on taikauskoa. Messianismi eli Kristuksen toinen tuleminen on uskomus sekin, mutta ajatus pikaisesta paluusta on hiipunut jo tuhat vuotta sitten.

Hyvin usein merkittävän taiteilijan ydinelämys on rakkaus, siis antaminen eikä pyytäinen. Hyvin usein merkittäviin vaikeuksiin  joutuneen ihmisen ongelma on rakkaudettomuus. Ja kaikille kuolema on suuri kysymys.


Johtopäätös on vaivaton. Tässä musiikissa ovat mukana tärkeimmät asiat, joita ihmisillä ja eläimillä on. Tyypillisen osuvasti päähenkilön kielikuvallinen nimitys on karitsa.

16 kommenttia:

  1. Muistuu mieleen eräs työllisyyskurssin vetäjä vuonna 1989, Matti Lakari, joka vaapaamuotoisella väliajalla sanoi, että opetelkaa klassista musiikkia, sieltä löytyy kaikki ihmisestä.

    VastaaPoista
  2. Jos oikein tarkasti lukee, niin onhan (Bachin) Johannes- ja Matteuspassioiden lopuissa ihan selvä ero. Mp jää hautaan ja Jp:n lopussa vedetään ylösnousemus ja viimeinen tuomio kehiin. Blogistin Bach-kirjoituksia seuranneena olen odotellut, että milloin hän pääsee kokemuksensa ytimeen. Bergman sanoi sen aika tiiviisti, hän puhui Bachin ilosta. Paljastui, että se oli Bachin itse käyttämä ilmaisu.

    VastaaPoista
  3. Pääsiäisen kunniaksi ehdotan itselleni kahden poliittisen elokuvan hiljaista tutkiskelua katsomisen voimin: Bergmanin Seitsemäs sinetti sekä Kesäyön hymyilyä. Sinetissä ilveilijä kiipeää elämänpuuhun ja sanoo Kuolemalle "eikö näyttelijöille ole eri sääntöjä". Ilveilijöille ei ole eri sääntöjä, sanoo Kuolema ja nävertää puuta poikki. Kesäyön hymyily on ylistyslaulu Bergmanin naissuhteille ja teatterille -- ja kesälle. Kyllä se sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäisin kevennykseksi pari vapaavalintaista Bressonia, vanhemmasta päästä. Olen sen mielikuvan vanki, että "Balthazarin" aasissa on kaiki uskkonto ja ihmisissä kaikki ihminen. Ja "Maalaispapin päiväkirja on muuten pelottava."

      Sääli ettei televisio ole rakentanut perinnettä Pasolinin "Matteuksen evankeliumista". Kyllä näihin hengellisiin teoksiin tarvitaan tekijäksi ateisti ja kommunisti.

      Poista
    2. Toistan nyt itseäni, mutta sanon joskus Tiedonantajan kauppaajalle; kumpi tulee ensi Jeesus vai Stalin?

      Poista
  4. Keskity Sinäkin Jukka oleelliseen eli juridiikkaan ja jätä hengelliset asiat papistolle!

    t: Jesus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Papit ja piispat taas käskevät jättää juridiikan vähemmälle. Lari Haikolan kanssa jo puhuttiin lain kolmannesta käytöstä ja sitten Tuomo Mannermaan kanssa esimerkiksi siitä, että hengellisten asioitten jättäminen papistolle on on syvästi epäkiristillinen ajatus.

      Poista
  5. Kuinka nuoresta olet tuntenut Antti Tuurin? Taidatte olla tismalleen samanikäisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä aloitettiin kansakoulu 1951 ja tunnettiin jo sitä ennen. 50 vuotta oli hiljaisempaa, mutta nyt taas pidetään yhteyttä.

      Poista
  6. Vrt. isokyröläisen Kalervo Mieltyn blogit.

    VastaaPoista
  7. En nyt ehkä näin jyrkästi suhtautuisi Johannes-passion teksteihin. Ehkä enemmän kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka ilmeikkäästi Bach tekstin säveltää. Vaikeahan tässä aihepiirissä on verta ja suolenpätkiä osastoa välttää.
    Hyvä esimerkki on Tenorin pitkä ja vaikea Erwäge-aaria kahden viola d´amoren ja gamban säestyksellä. Tekstissä ruoskaniskujen haavoja Jeesuksen selässä verrataan sateenkaareen, VT:ssa Jumalan sovinnonmerkkiin Noalle. Ei sitä kuunnellessa HK:n tai Atrian tuotteet aivan ensimmäiseksi tule mieleen.
    Bachin esimiehet vetivät ensiesityksen jälkeen kovasti herneen neniinsä juuri passion teologisista painotuksista ja Bach tekikin siihen monia muutoksia. Poisti mm. Erwäge aarian.
    Paljon täytyi Bachin Johannes-passiota itse arvostaa, koska hän sitä esitti vielä aivan viimeisinä vuosinaan ja palautti sen aivan alkueräiseen muotoonsa. Molemmat passiot aivan korvaamattomia lajissaan!

    VastaaPoista
  8. "Älkää istuko siellä missä pilkkaajat istuvat" Näin kirjoitettiin raamatussa jo kauan aikaa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raamatusta siteeraamiselle se ja sama nykypäivänä kun analyyttisempääkin luettavaa löytää. Tosielämässä pilkkaajien ja kaikenlaisten "hurlumhei"-tyyppien joukoissa kuitenkin parhaat jutut kuulee. On sitten kuulijan sivistyksestä tai myötäsyntyisestä asian jos toisenkin ymmärtämisen kyvystä riippuvaista, kuinka hän "jatkojalostaa" kuulemiaan (pilkka)juttuja. Vai ryhtyykö peräti opettamaan oikeaa käytöstä mitä se sitten kenenkin mielestä lieneekään.

      Jos maassa on sanankäytöltään taitava oppositio, niin sen toimivuuteen nimenomaan kuuluu lahjakas, huumorin osaava ja rajat hahmottava pilkka. Sellaisten joukoissa istuisin mieluusti.

      Vallanpitäjiin, eritotenkin tyranneihin mikään muu kuin terävä, asioihin perustuva ja kohteen tyranniutta lohkova pilkka ei edes tehoa.

      Mikä on sitten "oikeaa" pilkkaa ja mikä vain "pilkkaa" (ivaa), niin niiden raja on sen verran häilyvä, ettei ainakan raamatusta vastausta löydy. Voisi olla tarpeen lukea "Freudista Furmanniin", että ajatus olisi kirkas siitä puhuttaessa. Itseään heikompien pilkkaamista en nyt ajattele. Sen suhde lienee useammalle selvä juttu.

      Poista
  9. Tänään on tämä pitkä pitkänperjantaisenpäivän jälkeinen lauantai. Olen tässä päivässä kiinni kuin muna pääsiäisessä. Vapaa kuin taivaanvuohi kanana lattialla. Bääsiäinen on ollut, tulee olemaan ja on aina ollut minulle pyhittäytymistä merkillisen tuskan kautta.
    Kun se ohi on, olen.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  10. Ja elämä on ihmisiä täynnä, enkä minä tunne heistä puoliakaan, en senkään vertaa.
    Kukaan ei tiedä toisistaan.
    Näin elämä menee, minne meneekään, pois kuitenkin.
    Eikä mitään jää.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista

  11. Jotta tulisi kutsutuksi "herraksi" sopi käydä seminaari. Heikki Jartin romaaniksi leimattu ilkikurinen poliittinen evankeliumi, sosiaalihistoria, ymmärtäväisiä varten, on vuodelta 1924. Ja toisen niistä Otavan, jotka maan perivät. Vahinko kun divareista alkavat loppua vanhemmat jokasortin kirjapainojen tositulitukset. Moukaroitiinko vihoviimeiset 1930 lapuanretkellä?

    Näistä vanhoista mainitsisin siksi kun niiden kiihko oikeuden perään pelasti meille materiaalisen nousun elää porukalla ihmismäistä ylentymistä. Kolmas polvi munasi projektin.

    Käsittämättömällä mutaatiolla lisäkoulutus syntymätyhmään päähän tuottaa tosipönttöä jengiä virastot ja firmat täyteen. Vähä kotioloihinsa tyyntyvä mökkiläistö ei tasoa juuri nosta. Kävelin eilen Mäntyniemen jäällä Seurasaresta Soutustadionille. Kahden verkon avantovälit panin merkille. Pitäsiköhän meikäkin ruveta tyhjän verkon kokijaksi. Eikä väsätä tätä keskenkasvuista seminaarityötä. Seminaarit on keritty lakkauttaa ja olen vielä kesken. Tai dropout joista Helen Mirren lohduksekseni kertoo Guardianissa saatavan parhaat tekijät tositoimiin. Varmasti.

    Havaitsin saman viikolla kun piti pyykkikone korjauttaa/vaihtaa ja pari oikeata duunariyrittäjää astui pälyillen mutta kohta työnsäkunnian mittaisina huoneisiini. Pitäisi useammin keksiä pikkuremonttia jotta saisi sivistynyttä seuraa ylilukeneiden statusmittaajien sijaan.

    Nythän pääsenkin siihen genetiikkaan mikä on Jartin piruilevan viisaan kansakouluinnostuksen ydintä 1924 siis. Tilallisen kolmas poika johdattautuu seminaariin ja herraksi vaikka ei tohtorinna ja tuomarinna tason vaimokandidaatteihin ylläkään. Aika ylhäisen näköiseen Helsingin fröökynään kuitenkin.

    Isäntä itse kirkkoraadin mies ja kylänvanhin ja miksi kaikeksi kuin Kittälässä vielä viime viikolla, miehet kelpasivatkaan, vaikka sosiaalimaistereille ja kuntajuristeillehan ne asemat kuuluisivat. Vastuut ulkoistettu aluehallintolääniin, ja rahapuolelta Sampoon jos jotain vastattavaa sattuisi. Menee siinä muun veroäyrin (?) siivellä ja valtioapuhan tuli varmistettuksi EU sopimuksen näkymättömällä musteella.

    Sitä meni usempi putelikko. Luotiin tileihin hentoista heikkokassavirtaa, jonka päälle kuin yläkoskeen rakennetaan Stadighin Wahlroosin vahvaosinkovirta, väliportaana arvonkorotushuimaus-eksegetiikka. Et ymmärrä? Lähetä poika kouluun, Harvardiin vaikka.

    Kirjan isäntä ymmärsi ravuridnaata ja maailman parasta rotua - Suomen hevosesta alkaen- hän pinttymänään kokomielisesti puuhasikin. Ymmärsi kulttuuriset laitkin ja vanhemmat pojat napsivat isojaetun kylän jo isonneita taloja naimakaupoilla. Kivinavettaprojektiin ja tiilitalliin. (Pilttuut salvetuille ja tammoille, oriille ja varsoille isommat karsinat.) Ja saihan porilaista rahaakin, Antin rahaa ja Walterin. Ennen Porin rahan perästä oli ollut samottava eräpolkuja ja naskakineulottava karvareuhkoja, just sitä marsalkan mallia, vaan ei väriä.

    No joo. Kulttuurinen edistys jatkuu. Opettajapariskunnan on pysyttävä virassa kunnes kohdussa oleva poika olisi varatuomari ja vanhemmat äitinsä Helsingissä. Ja "pojumme ajaa siellä suuria juttuja". Niinpä ajaakin, ensin kilpailutetaan ja EU-johdatuksesta annetaan halvimmalle, sitten Frankfurt-kaitselmuksella isoin konstiraha ostaa helahoidon ja hoidot ja nostaa hinnat ja jakaa pääomanpalautusta. Koitti päivä ottaa pitkän projektin aktivoidut palkkanumerot veks taseesta.

    Projetktin kestäessä maksetut startup palkat vihdoin saavat katteensa, siltarahoitustahan se. Luki muuten joskus Hakaniemen torivarsitalon otsakkeesakin. Sillä kohtaa kuin "STS".

    En sitä termiä silloin ymmärtänyt.
    Viime viikolla Kojamo VVO näytti kädestä pitäen. Rahasti hedgefund salamyhkäänsä puolitoistatuhatta vanhaa aravaa. Pitäkööt tulosyksikköSuomensa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista