15. tammikuuta 2018

Öljyn laineilla



Minun oli määrä sanoa, että ruotsalainen Wilderängin toimintajännäri ”Tähtikirkas” (Stjärnklart) vaikuttaa aivan tavattoman hyvältä ja jännittävältä niin että epäilen suomalaisten seuraavan ruotsalaisten mallia ja joutuvan ostoraivon valtaan.

Sanon kirjasta jotain selvempää luettuani sen loppuun. Joka tapauksessa kansallinen alemmuudentuntoni heräsi jos. Miksi aina ruotsalaiset? Onneksi meillä on Remes, jonka parhaita kirjoja tämä uutuus muistuttaakin kovasti. Näppituntumani mukaan Remes on keski-ikäisempi. Tässä pahan kuvioon takertuvat toimijat ovat nuoria ja heidän asenteensa ja tapansa herättävät uteliaisuutta.

Esimerkiksi nämä joilla on halu selviytyä myös kaupunkioloissa mahdollisimman vähillä välineillä mutta niin ettei heitä hevin kaada edes suuronnettomuus. Onko heillä päässä vikaa? Kirjoittajan uskottava vastaus on että ei ole, päinvastoin.

Panin merkille, että television Lappi- ja eräsarja sai jonkin palkinnon. En muista, mikä palkinto se oli. Kultainen kinkkuvoileipä? Sarja ei ole erikoisen hyvä, mutta harkitsin oikeaksi hätkähtää siitä, että luonnossa liikkuminen kasvattaa kannatustaan, ehkä kovastikin.

Tiedän kustannusliikkeen, joka harrastaa umpihankihiihtoa. Ajatus tutuu aluksi omituiselta. Miksi hiihtää johonkin Siinain korpeen, missä ei ole latuja eikä autiotupia? Sama kokemus.  Kun miettii uudestaan, ajatus alkaa tuntua mainiolta, koska koneladun kaluaminen on jollain tavalla sukua kuntosalilla kolistelun kanssa.

Viimeksi päädyimme tässä blogissa öljyyn. Rommelin erämaasota kaatui lopulta polttoainepulaan, joka taas johtui sitä, että englantilaiset nuuskivat tietoonsa tankkilaivojen tiedot Välimereltä ja ampuivat ne sukellusveneestä pohjaan.

Paljon vaikeampi kysymys on Romanian ja Kaukasian Bakun öljy toisessa maailmansodassa. Uusin tutkimus väittää, että Stalin säikähti tosissaan länsiliittoutuneita talvisodan loppuvaiheessa. Isku mereltä Narvikiin ei ollut se iso asia, vaan pelko, että britit ryhtyisivät pommittamaan öljykenttiä Turkista käsin. Suomessakin käytetyn englantilaisen Blenheimin lentomatka yhdellä tankkauksella oli 2 300 km. Ainakin 80 prosenttia Neuvostoliiton öljystä tuli Bakusta.

Väittäisin että ajatus on mielenkiintoinen, vaikka en mene sanomaan mitään sen toteuttamiskelpoisuudesta.

Nimenomaan englantilaisten pommituskohteet olivat outoja ja kovin usein mahdottomia. Jos he lensivät rikkomaan jotain tehdasta, tyypillisesti noin 10 prosenttia pommeista osui kohteeseen. Mutta etenkin amerikkalaisten päiväpommituksista Saksan kolmannen valtakunnan ilmavoimien vastaavat ja lisäksi talousmies A. Speer sanoivat, että öljy- ja bensiinkohteiden tuhoaminen ja ilmeisesti Hampurin satama, joka oli erikoisesti varusteltu öljykuljetuksiin, oli isku suoraan sydämeen.


Eräs havainnollinen esimerkki öljytuotteista ja sodasta voisi olla Ruotsi. Käytännössä kukaan siviili ei saanut bensaa. Häkäpytty on ruotsiksi gengas. Sillä siis ajeltiin  minkä ajeltiin. Ja anekdootti: Englannin ilmasotaan tarvitsemansa lentokonebensiinin saksalaiset ostivat väitteen mukaa välikäsiä käyttäen Shelliltä (Royal Dutch Shell). Ja kaupat tehtiin Sveitsissä…

12 kommenttia:

  1. Lentokonebensiini oli ensiksi ihan tavallista 80-oktaanista moottoribensiiniä (siihen aikaan, vaikkapa 1938). Sitä oli Saksalla varastossa, huolellisesti kerättynä sotaa varten, 56 miljoonaa tynnyriä. Oppia saaneena I maailmansodasta jossa ympärysvallat veivät Bakun öljyn mahdollisuudet ja Saksa joutui bensiini- ja öljypulaan, Saksa kehitti bensiinin tuottamisen parillakin eri prosessilla suoraan hiilestä, jota sillä riitti. Tästä johtuen liittoutuneet valitsivat sitten Combined Bombing Operationsin päämaaleiksi teknologiapuolella hydrauslaitokset ja rautatieristeykset. Vaikka osuminen oli hankalaa ja joskus jopa 20 prosenttia pommeista jäi pamahtamatta, sinnikäs yrittäminen tuotti tulosta ja viimeisenä sodan keväänä Saksan bensiinituotanto oli 88 000 tynnyriä, joka ei riittänyt mihinkään.

    Asiaan liittyi myös tappio itärintamalla, kun Hitler halusi taas Bakun öljyn ja hajoitti voimansa iskuun sinne, josta viimeistään alkoi suuri alamäki. Samoin kävi lentokoneille jotka oli tuotu lännen ilmapuolustuksesta itärintamalle: pääesikunta havaitsi ilmahyökkäysten laitoksia vastaan vähentyneen ja kuvittelivat asian osavoitoksi, eikä valmistautumiseksi maihinnousuun. Tämä sekä koulutettujen lentäjien saannin vaikeus kaasivat Saksan ilmapuolustuksen hävittäjäpuolen.

    Anekdootti Sveitsin-kauppoihin saattaa liittyä hydrauslaitoksien vaikeuksiin tuottaa tavallisen 78--80 -oktaanisen sijasta sataoktaanista, jolla saatiin 20 % suurempi teho. Sitä toki saatiin muttei kaikista laitoksista, ja maihinnousun jälkeen sekä laitokset että ratapihat (hiiltähän niille piti saada) olivat taas pääkohteita. Ensiksikin Saksan vähemmät hävittäjät olivat hitaampia kuin liittoutuneiden saattohävittäjät (josta johtuivat Saksan ilokaasu- ja ahdinkokeilut koneissaan), niitä oli vähemmän koska tuotantolaitoksia pommitettiin, ja niihin oli vähemmän osaavia lentäjiä koska koulutus tapahtui nyt operaatioissa, ei kouluissa, joka johti sekä opettajien eli vanhimpien lentäjien vähenemiseen että nuoremman polven suuriin tappiolukuihin ensilennoillaan. Huonommalla bensiinillä käyvä suihkumoottori olisi muutanut kuviota nopeuden osalta, mutta sekä koneita, ymmärrystä että lentäjiä puuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi laiminlyönti englantilais-amerikkalaisessa ilmaoffensiivissa: lyijybensiinin tuotantolaitos Saksassa. Tämä oli vieläpä amerikkalaista teknologiaa, joka myytiin juuri ennen sotia, joten se tunnettiin, mutta sitä ei koskaan pommitettu. - Yleisesti toki ilmavoimien (GB; USA)polttoaineoffensiivin tulokset ylittivät tavoitteet.

      Maikopin valtaus 1942 oli saksalaisille lyhytaikainen ja rajoitettu ilo, koska raakaöljy olisi pitänyt kuljettaa jalostamoihin, esimerkiksi laivalla Romaniaan. Japanilaiset onnistuivat paremmin, Hollannin Itä-Intiassa saalina olivat paitsi öljylähteet myös jalostamot toimintakuntoisina (Royal Dutch Shell, arvatenkin). Öljyn saanti lopulta tyrehtyi minimiin v. 1944 mennessä kiitos USA:n sukellusveneiden.

      Poista
  2. "Uusin tutkimus väittää, että Stalin säikähti tosissaan länsiliittoutuneita talvisodan loppuvaiheessa."

    Tämä on sitä meikäläisittäin koeteltua ja hyväksi havaittua "rakenneselitysten" maalailua, jonka uusimpana ja etevimpänä perinteenkantajana näkyy nykyään olevan muuan "intohimoisesta pyrkimyksestään totuuteen" tunnettu rohveetta.

    Eipä tuo Staliini tunnu sotaonnen vaihdellessa paljon muuta kerinneen tekemäänkään kuin "säikähtämään". (Ja lähteeksi käykööt mitkä tahansa olkootpa itsensä Dimitrovin kirjaamat ryyppypuhet, kunhan vain löydöistä on ns. asialle hyötyä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. Ei Stalin todellakaan paljon muuta toisessa maailmansodassa tehnyt. Ei juuri muuta kuin operaatio Barbarossan alussa armeijan pääosan tuhoutumisen. Sen jälkeen mies oppi ja tyytyi siihen rooliin, joka jumalkuninkaalle kuuluu: antoi upseereiden johtaa armeijaa, spesialistien taloutta, pappien hengellistä elämää ja itse istui Kremlissä. Onhan Venäjällä, suurella maalla, resursseja ja lahjakkuutta, jos vain muutamaksi vuodeksi lopetetaan kaikkien lukutaitoisten kyörääminen leiriin ja kaikkien johtamiskykyisten teloittaminen.

      Stalinin tärkein rooli oli olla henkilönpalvonnan kohteena: se jumala, jonka nimissä nuoret upseerit käskivät miehiään verisiin rynnäköihin.

      Venäjän voitto toisessa maailmansodassa oli ennen kaikkea Hitlerin ansiota. Hän mobilisoi kommunisteille kannatusta tehokkaammin kuin kukaan muu. Kun Venäjän kansa oppi kantapään kautta, että natsien tarkoituksena oli tuhota tai orjuuttaa kaikki slaavit, kommunistit olivat ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto, vaikka he eivät sodan alussa nauttineet mitenkään erityistä kansan luottamusta.

      Poista
  3. Vanhemmiten olen minäkin yhä enemmän alkanut arvostaa hiihtoa konelatujen ulkopuolella. Rannikkoseudulla on aivan liikaa joutunut kaluamaan näitä tykkilumella tehtyjä ja sähköllä valaistuja latuja.

    Kyllähän hiihto koneladullakin tietysti liikunnasta käy, mutta jalointa hiihtoa on retkihiihto metsässä korkeintaan suksipelissä tehdyllä ladulla. Tässä iässä ei enää mistään hiihtourotöistä tarvitse haaveillakaan, mutta vähäinenkin metsässä hiihtäminen on sielun lepoa.

    Myös Lapissa hiihtävät sivakoivat enimmäkseen koneladulla, vieläpä valaistulla. Minua ei suuresti houkuttele, vaikka toki se olisi ihan hyvää liikuntaa tällaiselle papparaisellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavoillaan kukin. Kun olen lapsena ihan riittävästi hiihtänyt itse umpimetsään tekemilläni laduilla, koneella tehdyt kunnon ladut sisä-Suomessa, jossa on kunnolla lunta, ovat vanhalle äijälle ihan parasta.

      Poista
  4. Katselin tuota "Tähtikirkasta" kirjakaupassa, jossain määrin kiinnostuneena. En kuitenkaan ostanut, kun en oikein uskonut sen olevan mainittavan laadukas. Kirjasta ja kirjailijasta kun en tiennyt mitään. Ruotsalainenkin vielä.

    Viikonloppuna sitten huomasin Helsingin Sanomista, että se on ollut kirjastojen kysytyin kaunokirja. Ja nyt sitten Kemppinenkin kehuu. Täytynee, taas kerran, muuttaa näkemystään.

    VastaaPoista
  5. Maapallo mehii hiilivetyjä. Stalin halusi varmistaa riippumattomuuden länsiöljystä ja välttää Hitlerin kohtalon ja määräsi tiedemiehet töihin. Tiedemiehille valkeni, että öljyn fossiilinen alkuperäteoria oli fake science ja maapallo on itse asiassa reaktori, joka generoi öljyä kaiken aikaa. Putin painii saman riippumattomuusongelman kanssa, kun länsi haluaisi demokratisoida Venäjän väen väkisin Irakin, Libyan, Syyrian ja nyt Iranin hengessä.

    https://journal-neo.org/2016/03/05/needless-wars-over-oil/

    VastaaPoista

  6. Olen nähnyt listan. Se sijaitsee Hankenin kirjastossa, siinä kellaritilassa. Joskus siellä saattaa vilahtaa joku kaunotar, kuka lie nykarlebyläinen bårgotar. Lumoava. Pappissukua, ehkä professorisukua, joku Donner ? Heistähän vasta luin uusimman kronikkansa. Kerroin täällä. Siellä yksi lääkärisuvun naispuolinen professionaali lausuilihe sukujuhlilla kesähuvilalle kokoontuneille viimeisiä kuulumisia. Riimitelty runo. Kaksikielinen.

    Mitä osattomuutta kultuurisen rikkauden alppimaiseman alla koenkaan. Kaupungilla noita näkee, mutta en aavistanutkaan mikä sisäinen ja sosiaalis-seurallinen elämä vieritseni astelee. Joku viehkosti liki tanssahtelee virkusti joka eleellään. Kultivoituneisuutta ?

    Köyhä olen ja siksi jään. Silti koulupakko aktivointi ja Jouko Turkka (tamperelainen kulttuuuripiiri, Mikis mikä skäktnamn? ) radiossa usutti. Lukekaa vaikka lääketiedettä. Tehkää itsenne jos kerta ahistaa. Mikä estää. Ei niin mikään sanoisin tässä kontekstissa kuunneltuani Esa Saaarisen 8 x neljä tuntia luennot, Otaniemestä tällä kertaa netistä. Herättäjäpäiviltä.

    Olen ollut paikallakin monasti, Esan silmien alla ja kuulolla. Näkymättömissä. Ja voin todistaa, teekkarijengi ja muut kokoontuneet ovat menneet vuosikymmenten mittaan mitättömättömämmiksi. Saarinen on ilmeisen tuskaisena asettanut retoriikkaansa matalammaksi yleisönsä tajun vajotessa. Sen on tehnyt markkina/valmistus/taikauskovapaa yhteiskuntaelämä ja media-agoramme.

    Mitähän noille Kaupunginorkesterin perintökantakirjaisillekaan enää kuuluu ?, räppiä lastenlastenlasten suusta ja businesplania, poikkeamisia Silicon Valeysssa, valtiomme stipendiaatteina, viikkoraportteja jo vuosia heidän jokaviikkoisista maailmanvalloituksista Kauppalehdessään.

    Tässähän tätä jo olikin yhdeksi aamupuhteeksi. Se vain että siellä Hankenin kellarihyllyllä on kokolailla käsissä kulumaton, hauraspaperinen Yhdyspankin på svenska historia. Siinä on lista perustajasuvuista, lyhyt, hyvä jos kolmekymmentä nimeä silloin 1862. Keisarin kenraalikuvernööri antoi heille vastuuvapauden veloista siis ltd, limited liability, Oy. Ei sentään vielä innovoitu Oyj mikä tarkoittaa velvoitetta voiton maksimointiin, shareholder value tai managerit tyrmään. Taas olen hakoteillä. Jälkimmäinen Ahti Hirvonen ylennys on palkkajohtajien vastuuta yhtiökokoukselle, omistajille amerikkalaisille rahastoille, ja edellinen Runebergin korkeimman kaiun virittämiseksi. Oyj intensifioitiin optioilla ja edellinen neuvostitteleillä. Tälläinen Suomen historia.

    SYP pyrähti uskalikkojen johdolla keisarin revittyä kaupungintullit siitä Sininen kuu elokuvateatterin nurkilta Mannerheimintieltä. Kohta se käännettiin suomeksi KOP. Sen omistajaperustajia oli jo tuhansia.

    Siitä alkoi kansanihme, Munchausen tuli lihaksi, haroi hiuksiaan ja kohta kosketkin vaikenivat kuulemaan hiomoiden pauhua. Pikkulinnut siirtyivät etäämmälle uusista haisuista. Pian parin viikon päästä on 100v ensimmäisestä Suomi-yhtiön kansankokouksesta. Se jo kohta delegoitiin lyseolaisille ja viimeisimmän johtoajatuksen logiikalla deletointiin ihan äsken.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Ei luonnossa liikkuakseen Lappiin tarvitse mennä, etelässäkin on laajoja metsiä vaeltamiseen, Fiskarsillakin kuuluu olevan 16.000 hehtaaria tuossa vähän matkan päässä. Miniä suoritti metsästyskortin ja oli "saanut" joltain tuttavaltaan 400 hehtaaria metsästykseen, mitään otuksia ei kuitenkaan vielä ole ilmaantunut... Kimmo Ohtonen sanoo uudessa kirjassaan, että Etelä-Suomessa pienriista on vähentynyt kovin ja että esimerkiksi jäniksiä on enemmälti vasta Pohjois-Savossa. Siitäpä tulikin mieleeni, että ostin pakastetun sorsan, kun sen sanottiin tulevan entisestä kotipitäjästäni. Pitäisi kai ostaa vielä toinen, yhdessä linnussa ei vielä ole kuin laittamisen vaiva.

    Minulle riittää kyllä kaupunkiluontokin ja lähimetsät täynnä mustikoita ja sieniä. Areenasta katson joskus, jos ei ole muuta tekemistä, Ohtosen luontofilmejä "Katoava Pohjola" tai "Ulos luontoon" kaupunkimiljöön liepeiltä tai sitten pariminuuttisia klippejä niiden maisemista ja uhanalaisista eläimistä. EG

    VastaaPoista
  8. Tunnettu sodan käännekohta oli Norden pommitustähtäimen käyttö. Ei vaiskaan: https://www.ted.com/talks/malcolm_gladwell

    Bensiinistä keskusteltaessa on aina hyvä muistaa, että oktaaniluvut saattavat olla erilaisia eri lähteissä vaikka kysymys on samasta kamasta.

    VastaaPoista