16. marraskuuta 2017

Tavarat




Ehkä ihmisen ja eläimen erottaa se, ettei eläimillä ole juuri tavaroita. Kerran kuulin koirasta, joka ei voinut hyvin, ellei sillä ollut tennispalloa kummasakin poskessa ja yhtä hampaissa.

Nykyisin esihistoriallisia asutuksia tutkittaessa tunkiot ovat usein kiinnostavampia kuin talot, pois heitetyt romut opettavat enemmän kuin hautalahjat.

Ne tulivat sitten ne laatikostot ja se rulo-kaappi, kun siis on tämä pöytäkin.

Vanhoista laatikoista lähtee paljon sisältöä roskiin. Tässä yhteydessä on jo käynyt ilmi, että maailmasta on melkein kadonnut sellainen arkinen kapine kuin kuulakärkikynän säiliö. Niitä ei näy marketeissa, eikä kirja- ja paperikauppoja oikeastaan enää ole.

Muistan siis ensimmäisen flaijerin, jonka isäni toi Helsingistä. Sukuni historian keskeiset kohdat voisi kirjoittaa kynistä; isällä ja äidillä oli se täytekynäromanssi, jota on kuvattu laajasti useissa painetuissa lähteissä. Äiti hoiti kirjakauppaa ja isä, kesken Talvisodan RUK:n vänrikin arvoon korotettuna, juoksi muka valitsemassa täytekynää ja ratkaisemassa ongelmaa, oikeinko Mont Bland, vai riittäisikö Pelikan. Luulen ettei hänellä olisi todellisuudessa ollut varaa kumpaankaan, mutta näillä välineillä kirjoitetut yli kolme tuhatta kirjettä ovat tallella. Sisältö on valitettavasti hyvin tavanomaista. Oli se sensuurikin. Toisaalta en ole löytänyt näistä pitkien sotavuosien kirjeistä merkintää #metoo. Mielenkiintoista, koska äiti oli silloinkin vetävän näköinen, ja erilaisia edotuksia lienee tehty, koska avioliitto siitä tuli. Itse synnyin säädyllisesti runsaan vuoden kuluttua vihkimisestä.

Kaiken kukkuraksi minulla on tallella se vuoden 1940 Mont Blanc, eikä se taatusti mene roskiin. Saman merkkisiä on muitakin, vaikka olen kyllä käsittänyt, että käytännöllisimmät kohtuuhintaiset täytekynät on tehty jo kauan Japanissa.

Mutta siis marketista saa kourallisen kertakäyttöisiä geelikyniä (Pilot) niin halvalla, ette niihin tartu muistojakaan.

Uuteen laatikkoon ei ole asiaa vähän käytetyillä nitojan nastoilla eikä lähes uuden veroisilla nuppineuloilla.

Eilen keksin mielestäni mainion ajatuksen. Vaikka en ole keräilijä, aikojen kuluessa on kertynyt esimerkiksi puukkoja. Käsitän ettei niitä ole syytä säilyttää toistaitoisten ulottuvilla. Valokuvaan ne, joissa on mielestäni jotain erikoista, ja teen julisteen ja kehystän seinällä. Kansallismuseon puukkonäyttelyn juliste on rempallaan ja alan kirjallisuus on hallussa.

Mutta jotain sellaista, missä silmä lepää…

Tämä on digitaalista aikaa. Olen selvillä siitä, että kaikilla ihmisillä on yliaistillisia kykyjä. On esineitä, joita nyrkkiinsä puristaen voi houkutella esiin ihmeellisiä muistikuvia. On esineitä, joista on hankkiuduttava eroon. On tavaroita, jotka vaativat toimintaa. Ette muuten uskoisi, että Halmeen leipomosta Kauklahdesta kuuluu saavaan oikeita possumunkkeja. Joskus niitä on myös meidän kaupassa. Syytä en tiedä, mutta minulle sellainen  on esimerkki viisaudesta, että muisto on parempi kuin oikea, aito.


13 kommenttia:

  1. Arvoisa professori, liittyy alaanne:

    https://ketovuori.blogspot.fi/2017/11/pinnallisen-mediamaailman-vastavoima.html

    liekö laajempaa merkitystä?

    VastaaPoista
  2. Kokeilin nuorempana täytekynää, mutta sen kärki oli sekä huonosti mustetta toimittava että epätarkka, sellainen pyöristetty, ja pidin tarkasta kynän jäljestä käytettyäni järjettömät niput puotipaperia ja vuoltuani lyikkärin kärkeen aina skarpin piikin. Joten kun tulivat ensimmäiset Rotringit, joista sai 0,2 din-millistä tasakokoista mustaa jälkeä, olin myyty. Kuten myöhemmille fiiberikynillekin, joiden kärki ei levinnyt muutaman käytön jälkeen arvottomaksi tussuksi.

    Joten niin minusta tuli graafikko, lue graafinen suunnittelija. Harmiksi sellainen ei tuskin koskaan enää piirrä käsin vaan ranteella; hyvin sattuessa piirtopöydällä ja sen kynällä, mutta tunne ei ole ollenkaan sama. Suosittelen samalla työkaverini Jarna Jäntin käsin piirrettyä kirjaa Helsingin korttelieläimistä.

    VastaaPoista
  3. Minun sukupolveni ihmisille "flaijeri" on yhtä kuin (yleensä kadulla jaettava) mainoslehtinen, mutta nyt opin että se on joskus ollut kuulakärkikynästä käytetty nimitys. Outoa kuin mikä, sillä englanninkielessä ei kuulakärkikynällä ole ollut sinne päinkään olevaa nimeä tai tuotemerkkiä.

    Wikipediasta löytyi tieto että RAF olisi sota-aikana hankkinut oikeudet Biron veljesten silloin uuteen keksintöön (koska täytekynät eivät toimineet kunnolla korkealla tai niiden säiliöt vuotivat). Jos tämä pitää paikkansa ja vielä sodan jälkeenkin kuulakärkikynä olisi yhdistetty mielikuvissa tai mainonnassa lentäjiin tai lentämiseen, se saattaisi olla selitys.
    Mutta joku tietää varmaan paremmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Flaieri" oli suorastaan ilmavoimien tilaus ja aiheutti sitten valtavan patenttioikeudenkäynnin, koska amerikkalaiset keksivät kiireesti saman uudestaan eivätkä maksaneet mitään.

      Poista
  4. Ad Omnia: Muistaako kukaan, kun Lyndon B. Johnson Suomessa vieraillessaan jakeli yleisölle kuulakärkikyniä - sankarihaudoilla.

    Kuulakärkikynä oli siis kerran "America First", USA:n teknisen ja kaupallisen ylivoiman symboli.

    Ballografista tuli Ruotsin teknisen ja kaupallisen ylivoiman symboli. Firman perustaja oli itävaltalainen. Läpimurto oli valonkestävä eli arkistointikelpoinen muste. Valtio, kunnat ja julkiset aitokset tulivat pääasiakkaiksi.

    Minulla on tallessa Ballograf Epoca, jossa on kaiverrus "Korkein oikeus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun Epocani mekanismi jumittaa. Pitäisi katsoa mistä saa uuden - muistaakseni niissä on "ikuinen takuu".

      Poista
    2. Muistan vanhempieni paheksunnan, kun vielä myöhemmin siitä puhuivat: "minä se meitä oikein piti?"

      Poista
  5. Kaivoin hyllystä esille noin 30 vuotta sitten saamani Ballografin. Ihmeellistä, se teki kylmiltään siistiä jälkeä. Muste ei ollut kuivunut vuosikymmenien kuluessa. Olin sen saanut jostakin nimellä varustettuna.

    VastaaPoista
  6. "että muisto on parempi kuin oikea, aito"
    Hieman tuohon liittyen kommentoisin ihmisten intoa kuvata kännykällä kaikkea esim. rock tms. konserteissa. Esiintyjien seuraamisen sijasta keskitytään kuvaamiseen ja tilaisuudesta jäävä muisto on huonolaatuinen (yleensä)video.
    Mitähän tuohon sitten sanoisi?

    VastaaPoista
  7. Mikä olisi tänään pätevä perusmerkki kuulakärkikynään ja juoksevaan allekirjoituskynään? Olin pitkään Parker-uskollinen, mutta sitten brändi lusaantui. (Vanhat Parkerilla kirjoitetut tekstini ovat säilyneet hyvin, uusimmat pian haalistuneet. Kynät alkoivat vuotaa ja pilasivat vaatteita.) Kallista kynää en halua, koska se katoaa kumminkin.

    VastaaPoista
  8. Lyndon B. Johnson jakeli kuulakärkikyniä kuulemma Oulun yliopistossa. Opiskelin Turun yliopistossa vierailun aikaan ja näin L. B. J:n. Turussa hän ei tiettävästi kyniä jaellut. Anekdootti kertoo, että Turun yo:n rehtori Tauno Nurmela olisi myöhemmin sanonut presidentti Kekkoselle: "Älä enää koskaan lähetä tuommoisia hampuuseja Turun yliopiston vieraaksi". Juttu on varmaan keksitty kuvaamaan L. B. J:n "arvostusta" yliopistoissa.

    P.S. Kaikki luentomuistiinpanoni tein Mont Blanc -täytekynällä, ja hyvä oli jälki.
    Elviira Ä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johnson-anekdootit Suomesta kerrotaan pääpiirtein noin Max Jakobsonin teoksessa Veteen piirretty viiva. Hauskoja juttuja, mutta sittemmin olen epäillyt niitä väritetyiksi. Totta kuitenkin, että Lyndon B. oli käytökseltään niin mutkaton, että siitä on säilynyt useita tarinoita myös amerikkalaisten kertomina. Suomalaisille kohtaaminen oli varmaankin järkytys muistaen vielä tuolloin vallinneen seremoniallisuuden tapakulttuurissa.

      Poista
  9. Haluaisin antaa kaikille tuomareille, virkamiehille ja poliitikoille Avari korkinavaajan. Siihen latautuu merkityksiä, jokaisella pullon aukaisulla, suomalaisen yhteiskunnallisen konkurssipesän mustasta todellisuudesta. Se antaa myös jokaisella aukaisulla vastauksen siihen, miksi vain puolet kansasta on valmiina kiiruhtamaan äänestyskopille siunaamaan edustajiensa lainsäädäntötyön jäljen. Mitä kyniin tulee, kirjoitan riimuni äänestyskopissa Karandashilla siinä toivossa, että vielä koittaisi aika, jolloin kansa edustaa itseään ja periaatteitaan ilman holhoojiensa musertavaa virkakoneistoa.

    VastaaPoista