16. elokuuta 2017

Tuomarinoppi



En siis arvioi varsinkaan lainvoimaa vailla olevien oikeusjuttujen lopputulosta. Nyt en edes tiedä, mikä oli se juttu, jonka takia Helsingin käräjäoikeuden tuomari antoi haastattelun Ylelle. Kun mainittiin puutavara ja annettiin ymmärtää, että ongelmana oli jutun epätavallinen vaikeus, arvaan että ehkä kysymyksessä oli yksi niistä puukartellijutuista, joita nyt käydään.

Ne ovat hyvin vaikeita juttuja. Jopa vanhentumista eli sitä kysymystä, miten vanhoista asioista ja miten pitkältä ajalta saa esittää vaatimuksia, käsiteltiin korkeimmassa oikeudessa asti.

Kartelliasioihin liittyy usein erittäin suuri taloudellinen intressi. Ja tuon kilpailuoikeudellisen alan jutuissa on sekä riita-asioita että sellaisia, joissa voidaan tuomita rangaistuksen tyyppinen seuraamus. Tässä saattoi olla loppujen lopuksi kysymys puun hinnasta koko maassa – siis ”oikeasta hinnasta”, jota ei tietenkään matemaattisesti ole olemassa.

Ei tunnu aiheettomalta keskustella siitä, miksi tuomareiden äänet olivat hajonneet. Joskus on aivan normaalia, että tuomarit äänestävät. Joskus on – sanoisinko – onnetonta, että eriäviä mielipiteitä tulee paljon. Kerran oli murhajuttu, jossa enemmistö eli kolme jäsentä katsoi syytteen toteennäytetyksi ja tuomitse elinkautisen, kun taas kaksi olisi hylännyt syytteen toteennäyttämättömänä ja vapauttanut syytetyn.

Itse olen tuomarina muutaman kerran ”vetänyt pois” eriävän mielipiteeni jäätyäni vähemmistöön. Olin tullut siihen tulokseen, että lopputulos ratkaisee. Useimmiten sitä äänestää. Se on vähintäänkin viesti, että asiasta on vallinnut erilaisia käsityksiä eli se on ollut vaikea ratkaista.

Aivan eri tavoin asennoituvat ne kollegat, jotka eivät käytännössä oikein kallista korvaansa toisten tuomarien käsityksille ja ajattelevat suorastaan, että sellainen vaarantaisi heidän riippumattomuutensa.

Sivullinen, ei edes tuomioistuimen presidentti, ei saa yrittää vaikuttaa kokoonpanoon eli siihen, ketkä tuomarit istuvat tietyssä jutussa.

Mielestäni korkeimmassa oikeudessa mentiin tuossa asiassa välillä lian pitkälle. Tuomarit määrättiin listan mukaan eli arpomalla. Silloin tällöin kävi niin, että juttu oli omituinen ja vaikea ja käytettävissä olisi ollut erityisesti siihen perehtynyt jäsen. Suomen liityttyä EU:iin europpaoikeus oli tietysti monille tuomareille sangen vierasta.

Välimiesoikeuksia on tapana vastustaakin ja samalla voi viitata hämärästi liian suuriin palkkioihin. Ratkaistavaa juttua varten koottu elin, jonka ratkaisu on lopullinen ja pantavissa ulosottoon samalla tavalla kuin tuomioistuimen, on ollut käytössä tuhat vuotta.

Tyypillisesti merioikeus ja muu kuljetusoikeus, tietynlainen kansainväline kauppa ja eräät rakentamista koskevat riidat pyritään viemään välimiesten ratkaistaviksi, ja päätoimiset virkatuomarit ovat siitä hyvillään. Mitä konossementti merkitsee, jos embargon vallitessa sattuu yhteinen haveri? (Esimerkki on fantasiaa.) Ei se ketään miellytä, että jutun ratkaisijat joutuvat alkajaisiksi tutkimaan tietosanakirjoista käsitteiden merkitystä.

Jutut eivät ole vaikeita sillä tavoin, että niiden ratkaiseminen vaatisi poikkeuksellista kyvykkyyttä. Ne vaativat koulutusta ja kokemusta, kuten esimerkiksi puun ostaminen tai selluloosan keittäminen.

Mielestäni tuomareiden ei pitäisi tehdä suurta numeroa erikoisaloistaan. Siihen ei tarvitse mennä, että ammattikunta jakautuisi kuten lääkärit erikoisalojen tuntijoihin. Jutun kuvana on salkku. Sillä tahdotaan sanoa, että samalla tavalla kuin valtioneuvostossa ministerillä on ”salkkunsa” eli asiat jotka kuuluvat hänen hoidettaviinsa. Ja apuna on ”esittelijöitä”, eli asiantuntevia virkamiehiä.


Lopuksi ivaa. Moni murehtii Sipilän hallituksen huonoa lainsäädäntötyötä. Eikö lainsäädännöstä kuitenkin vastaa eduskunta, jolle hallitus tekee esityksiä, siis kuin esittelijä?

8 kommenttia:

  1. eihän se nyt ihan niin mene, esim. jos ja kun ne pelaavat budjettilakien kanssa.
    Ei siihen pääse väliin.

    VastaaPoista
  2. Murhajutulla, joka KKO:ssa meni äänin 3-2, Kemppinen tarkoittanee Lylyksen juttua. Täysi näyttö puuttui, mutta tuomio tuli kolmella sanalla: "yleisen elämänkokemuksen mukaan". Poliisit kävivät sekuntikellon kanssa koekävelemässä matkan, joka Lylys kertoi kävelleensä apua hälyttämään yms. Täyttä näyttöä ei saatu muuten kuin noilla kolmella sanalla, jotka täydensivät aukon, olivat siltana kuilun yli. Lainoppineet tietävät, miten tuomionsa rakentavat. En ota kantaa siihen, mikä on totuus; asenteeni on agnostinen. Oikeutta on käyty ja ratkaisupakko on toteutunut. Eli yleisen elämänkokemuksen mukaan Lylyksen täytyi olla syyllinen. (Kärjistys, anteeksi juristit.) Sen muistan, kuinka legendaarinen (käytän sanaa sen oikeassa merkityksessä)asianajaja Reiska "Reino" Lunde´n (LOK) tokaisi tuomareita tarkoittaen: "Mikä on noiden pumpulissa kasvaneiden yleinen elämänkokemus? Kysyn vain." Tähän olisi Krp:n silloinen legendaarinen (sic!)apulaispäällikkö Matti Tenhunen (OTL) lisännyt: "Siellähän tuomittu sitten lekottelee Långin silkkityynysillä hunajalettusia syöden ja sellissään varastettua televisiota katsellen, tietenkin ilman tv-lupaa."
    Lylyksen juttuun muuten haettiin tuomion purkuakin - erään ulkopuolisen voimin, mutta tuloksetta. Taisi olla professori Pekka Koskinenkin lausuntoineen pyydetty mukaan. En muista tarkkaan...
    Rönsytin asiaa pääteemasta, mutta tämäkin oli Puukartellikansan tarinoita.
    Itä-Pasila

    VastaaPoista
  3. Tuollaiseen salkkuun mahtuu hyvin viinapullo ja pari makkaravoileipää. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi noissa salkuissa on lukot. Ei kai kukaan tuollaista lukkoa ala tiirikoida vaan mieluummin pöllii koko salkun. Kun salkku on pöllitty, tuontyyppisiä lukkoja varten on olemassa tiirikkasetti, jossa on viisi erilaista päätä ja jollain niistä aukevat kaikki tuontyyppiset lukot ympäri maailman. Lukko on, kuten tunnettua vain omistajan ilmoitus, ettei olis syytä koskea.

    VastaaPoista
  4. Eduskuntahan onlainsäädännössä kumileimasin, jolle hallitus esittelee lobbareiden päätökset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väitteessäsi on vinha perä. Meidän järjestelmässämme eduskunta tosiaan käsittelee lähinnä hallituksen antamia esityksiä. Lakialoitteita ei yleensä käsitellä valiokunnissa, jollei samalla ole esillä samanaiheista hallituksen esitystä. Tällöin lakialoite hylätään.

      Seurauksena on se, että lait valmistellaan ministeriöissä ja eduskunta vain hienosäätää niitä valiokunnissa. Tämä avaa lobbareille mahdollisuuksia vaikuttaa lainsäädäntöön, mutta kyse on ominaisuudesta, ei viasta.

      Hyvässä valmistelussa lakiehdotus lähtee lausuntokierrokselle, jossa intressitahot saavat lausua siitä. Tämä on järkevää, sillä ei ministeriöllä ole hallussaan lopullista viisautta. Lausunnonantajilla on usein hyviä huomioita, joiden avulla laki tulee toimivammaksi. Yleensä ongelmana onkin liian suppea lausuntokierros, kun asia on päätetty liian tarkkaan etukäteen hallituksen sisäpiirissä.

      Näin on maassamme aina ollut. Eduskunta ei ole koskaan säätänyt lakeja suuressa määrin omasta aloitteestaan. Niissä maissa, joissa on tapana säätää lakeja kansanedustuslaitoksrn omin voimin, lobbaus on paljon villeimpää. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lait syntyvät yleensä lakialoitteita, jotka muutama kansanedustaja valmistelee suppean avustajakunnan kanssa. Avustajat ovat yleensä työuransa alussa olevia vastavalmistuneita poliitikonalkuja. Käytännössä työn tekevät ulkopuoliset lobbarit, sillä avustajien ammattitaito ei riitä lainvalmistelutyöhön. Eli meidän systeemille, jossa lobbarien vastapainona on ministeriön ammattitaitoinen henkilökunta, on paljon parempi.

      Poista
  5. Kuka tai ketkä nyt politiikassa mistään vastaisivat?

    Asiat vain tapahtuvat. Ministerit olla möllöttävät ja esiintyvät puhuvina päinä, jotka eivät paljosta puhumisesta huolimatta lopultakaan sano mitään.

    VastaaPoista

  6. Nokiahan meni New Yorkin osakepörssiin, ei osakkeellaan kun Suomesta kielletty, mutta osakejohdannaisella. Se antoi osakkeen osingon ja arvonnousun. Lisäksi toisella johdannaisella pidettiin markan ja dollarin suhde riskittömänä.

    Tällaiset junailut kiersivät kivasti säätelyn, kunnes esteet tykkänään kumoutuivat ja laskettiin unohdukseen, itseinänsä kauniit kiertotiet suokannasten halki.

    Nokian finanssivarain hoito oli Zurichissä. 2008 alussa Nokia oli rahapulassa, samoin Enso. Niiden irtorahat oli Citigroupin SIV:eissä ja nyt ne lakkasivat kiertämästä. Piti ottaa lainaa palkkojen ja raaka-ainetoimittajien maksamiseen ! Sama Nokia joka mätti kymmeniä miljardeja omistajilleen ulkomailla ja säätiöille Suomessa, joku kuntakin, Pukkila, sitä omisti.

    Itse Ollila oli Citigroupin talenttikandidaatteja globaaliin, ja olikin luontevaa liikenevän rahan vastaajien pitää rahoja SIV:issä. Sellainen omisti subprime lainoja, jotka pankki oli siirtänyt käsivarren päähän kirjanpidostaan, sopimusmuotoiluilla tämäkin kävi vapaassa Zurichissä ja kautta sopimusvapauden, oliko 11. käsky ? , tunnustavassa maailmassa. Älä sido omaatuntoasi, vai miten sitä sanailtiinkaan ja jo minareeteista kaiutetaan pommien välissä.

    SIV tuotti hyvin subprimelainojen korkoja ja rahat niiden ostamiseen pankin haarakonttorista SIV:iin saatiin Zurichin Nokian ja muiden lainatessa liikeneviään commercial papersilla SIV:ille eli Citygroupille. Ehkä jokunen toimihenkilö oli pikkuosakepääomassa mukanana hiuksenhienolla panoksella -ja ainakin tulosyksikkönsä bonuksen kautta, ne vaihdettuina paikallisiksi frangeiksi mahdollisti vaikkapa ostoksia naapurikaupungin Baselin Kansainvälisilla taidemessuilla. Siellähän uusmiljradöörejäkin voi bongata.

    Tätä voisi jatkaa aina vaan kummallisempana. Aiheen antoi Gillian Tett. FT 11.8. Tett teki kirjan Morganin myötävaikuksella heidän innovoimistaan luottotappiovakuutuksista, CDS:istä. Nämä ovat tuttuja matematiikkapähkinöitä myös Nokian hallittusmiehelle Holmströmille, joka syystä kiukutteli arvopapereiden vesileimojen raaputtamista, puhkihan ne menivätkin.

    Citigroup liki kansallistettiin, kiitos valtiomahdin ei konkurssiin, Charles Prince jätti tanssiparketin (mitä oli aavistellutkin, vaan kun ei hetkeä tiedä milloin soitto lakkaa). Hänelle kellot löivät jo 2007 syksyllä.

    Citigroupin vastapuolen (Nokia) talenttien tilanne oli kiva. He voivat ottaa erillisä vetoja ylä- ja alamäkeen. Maksaa niistä sopivasti globaalin laskukaavan mukaan Citille ja odotella. Nokia maksaa juoksevan kulun siellä Zurichissä ja Citi sen saa. Siis molemmista,vedoista, ts. derivaatoista. Jos joku trendi ilmenee, se tekee tiliä Nokian toimihenkilölle.

    Tällä strategialla investointipankki Citigroup sai tavalliset ekonomit ja insinöörit hurmaantumaan uuteen talouteen. Heille se oli riskitöntä ja kun maitsenani alkuvuosi 2008 koitti ja raha loppui, kalliilla sitä etsittiin, mutta kohtahan keskuspankit joka segmenttiin menivät tarjoamaan ja valtiot takaamaan. Niin, jo bonuksina ja optioina taskutettuja rahoja ei tietenään perätty takaisin.

    US yliopistot Harvard ja Yale ja muut tulivat irrottaneeksi kansalliset vuorineuvospotentiaalit kansainvälisiksi rikastujiksi ja kosmopoliitiseksi yläluokaksi.

    Tiedä sitten mitä tästä ukkotuomarit sanovat, jonkun kaskun murjaisevat ja pitävät ilmaherruuden ? Tosikosti olisin sitä mieltä että talous- sosiaali- ja oikeustieteet -oppikirjoina ja tiedekuntina- eivät tunne todellisuutta. Sitäkin uutterammin ne kiillotavat harhakuvaa. Se on pätevä kuin väärä raha, kun kerran kiertää ja kelpaa. Asianhan syvemmin todellisuuden tajuava kuten nobelisti Holmström kyllä tietää, tietämisen tuska ilmeessäänkin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Blogistille tiedoksi, että puukartelliasian kanssa "uutisella" ei ole mitään tekemistä. Yle höpisee rikosasiassa äänestämisestä ja riita-asiana kästeltältävä puukartelliasia on yhä vireillä.

    VastaaPoista