21. elokuuta 2017

Hyvä Emma



Piti soittaa, mutta kello ei ole vielä paljon mitään, vaikka on hyvä kello.

Tapaamme illalla, sovituin tavoin, ja te viette täältä kassikaupalla kirjoja antikvariaattinne näyteikkunaan kirjan ystävien yllytykseksi. Kuten päätimme, näyteikkuna jaetaan kahtia. Toinen puoli on Kauhavan kirjakaupan suosikkiteoksia 1940- ja 1950-luvulta. Toinen puoli on muuten vain kirjoja teidän varastostanne sillä perusteella, että haluan osoittaa niitä sormella. Esimerkiksi Friedellin ”Uuden ajan kulttuurihistoria” ja Linkomiehen ”Vaikea aika”, molemmat sytyttävän kirjallisen tyylin takia.

Maalaiskirjakauppamme puoli tulee herättämään pahennusta itätuulen väen keskuudessa. Berijan tarhat, Kremlin kellot, Vieraan kypärän alla. Kävimme tuota kirjakauppaa hoitaneen äitini kanssa listaa läpi. Sivuuttaen aivan selvät tapaukset (Tuntematon sotilas, Sinuhe), niin kyllä nuo kirjat menivät kovasti kaupaksi. Jokin Yrjö Soinin ”Kuin Pietari hiilivalkeilla” ei kuulu myynnillisesti samaan ryhmään, vaikka on hyvin oikeistolainen. Olavi Paavolainen (”Synkkä yksinpuhelu, 1.-2.p.) ei maalla kiinnostanut.

Mannerheimin muistelmia emme pane ikkunaan, vaikka se oli oikein hinnoiteltuna suosittu 50-vuotislahja. Näytteille kuuluisi Ryhmy ja Romppainen, mutta niitä voi olla vaikea löytää tähän hätään.

Ikisuosikkeja sodan ja rauhan aikana oli Hilja Valtonen (”Nuoren opettajattaren varaventtiili” tai muu), Aino Räsäsen ”Helenat” ja Lempi Jääskeläinen (”Weckrothin perhe”).

Hyvin suosittu oli WSOY:n Riksin sarja. Jopa lääkärin rouva osti Agatha Christietä. Eräs Pernaan emäntä oli ollut Amerikoissa ja ällistytti kaikki kysymällä Sein Grein tiettyä kirjaa. Kesti aikansa ymmärtää, että kysymyksessä oli Tsane Kray, siis Villin lännen vaihtoehtoisen todellisuuden kehittäjä (”Purppuralaakson ratsastaja” jne.).

Samoja teemoja kehittelee omien valintojeni puolella S. Kierkegaard. Paras olisi ”Joko tai” tai ”Pelko ja vavistus”. Niistä käy muun ohella ilmi, miksi luemme ja ostamme kirjoja.

Koulukirjojen jälkeen myynniltään merkittävä ryhmä on lastenkirjat. Myynnistä tulee ensimmäiseksi mieleen ”Hanhiemon iloinen lipas”, joka kerralla vanhetti Arvilyn tarinat ja vastaavat, kiitos Kirsi Kunnaksen.

Mielestäni Tove Jansson otti hitaasti kiinni maaseudulla, mutta Peppi Pitkätossu ja sitten muutkin Astrid Lindgrenit oli selvä tapaus. Valitettavasti miehinen pikkupoika ei niitä lukenut.

Kaksi kirjaa, joita emme tavatessamme muistaneet, on pantava välttämättä esille. Topelius, mielellään ”Välskärin kertomuksia” ja Dumas, ”Kolme muskettisoturia” (jota harva kuitenkaan jaksoi lukea loppuun).

Yrjö Kokon ”Sudenhampainen kaulanauha” olisi tärkeä, mutta en tiedä, missä oma kappaleeni on.


Ja sitten olisi sivistysviihde. Minulta saa sarjakuvia (Tintti), mutta mainitsisin erikseen unohdetun Richard Gordonin (”Lääkärin vihreä oksa”) ja P.G. Wodehousen sekä Guareschin (”Isä Camillo-sarja”), joita kaikkia nosti elokuva / televisio. Meillä oli se elokuvateatteri…

21 kommenttia:

  1. Mikki Hiiri ja natsisukellusvene, aikanaan sensuroutu, on mun suosikki.

    VastaaPoista

  2. Olihan näitä, mm.

    Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu merellä
    James Fenimore Cooper: Viimeinen mohikaani
    Aaro Honka: Juanikkaat virtaheposet
    Kyösti Wilkuna: Tapani Löfvingin seikkailut
    Mark Twain: Tom Sawyerin seikkailut
    Enid Blyton: Viisikko löytää kupillisen spermaa
    Astrid Lindgren: Yksitysietsivä Kalle Blomkvist

    ym.ym.ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muut olen joskus lukenut, mutta valitettavasti juuri tuo Enid Blytonin mestariteos puuttuu lukemieni listalta.

      Sitä paitti Mark Twainilta etenkin Huckleberry Finn on maailmankirjallisuuden kärjen huipun terävintä.

      Poista
    2. Miksi mieleesi tuli Tom Sawyer ennen Huckleberry Finniä? Luin Huck Finnin 18-vuotiaana, ja olin melkein vihainen, kun se ei ennen ollut osunut käteeni.
      EG

      Poista
    3. Peppi Pitkätossu on (oli, siis) eroottinen liksom fan!

      Poista
    4. Tuon listan luin minäkin noin 55 vuotta sitten lukuun ottamatta mainittua Viisikko-kirjaa, jota en muista. :-)

      Poista
    5. Niin ja sitten tietysti Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailut.

      Poista
  3. Minulla olisi tuohon lisää ainakin Musta tulppaani. Se on meillä mökillä, mutta nyt en muista sen kirjailijan nimeä. Muistan hyvin että pikkuveli ei lukenut Peppi Pitkätossua. Mutta hän onkin kohtelias ja hyväntahtoinen ihminen edelleen.

    VastaaPoista
  4. Voi lapsiraukkaa, kun on pitänyt ahdasmielisessä ympäristössä kasvaneena jättää kirjallisuuden klassikoita lukematta, kun ei ole poikana kehdannut! Kyllä Edgar Rice Burroughsin lisäksi Alcottit ja Montgomeryt kuuluivat ehdottomasti luettaviin...

    Löytyi sieltä oman kotikyläni kirjastosta myös niitä reipasta leirielämää ihannoineita saksalaisia poikakirjojakin, joiden yhteyden 30-luvulla kasvaneen nuorison arvoihin tajusin vasta jälkikäteen. Tämä lapsuuteni sijoittui 70-luvulle, mutta saatavilla ollut kirjallisuus ei Suomen syrjäkylillä niin nopeasti uudistunut.

    Suunnilleen ainoa teos, joka jäi siitä parin huoneen kokoisesta kirjastosta lukematta, oli Henry Millerin Kauriin kääntöpiiri. Sen vuoksi, että nutturapäinen ala-asteen alaluokkien opettaja sen blokkasi sylinkokoisesta kirjapinostani, jonka kiikutin pöydälleen. Epäili, ettei ollut minulle sopivaa kirjallisuutta. Ja olin sentään lukenut Tuntemattoman Sotilaan jo seitsenvuotiaana (aika jännä kirja, mutta Lehdon, Hietasen ja Hauhian kuolemat olivat kauheita)!

    Jäi sitten Miller lukematta kokonaan. Myöhemmin kun aihepiiriin tuli tutustuttua käytännössä, eivät vanhan miehen horinat enää niin jaksaneet kiinnostaa. Voisihan sen nyttemmin hankkia, jos jostain antikvariaatista löytäisi. Kuriositeettina, ainoana henkilökohtaisesti minulta sensuroituna kaunokirjallisena teoksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräänä toukokuisena vuoden 1962 aamuna löysin keittiön astiakaapin päältä kirjapinon ja aloin lukea kirjaa ja hämmästyin suuresti. Niin suuresti, että jätin menemästä kouluun ja luin koko kirjan. Kirjat olivat Kravun kääntöpiirejä, jotka isäni oli poliisina joutunut takavarikoimaan. Olin silloin 15-vuotias, eikä muutamat asiat olleet lukukokemuksen jälkeen enää entisellään. Omasta mielestäni eivät missään suhteessa ainakaan huonommin.

      Poista
  5. Mestarin kynästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Eino Leinon -pokaalia pukkaa!

      Poista
  6. Oiva ajatusten ja mielitekojen alustus.
    Omat harineeni. Voi, kun jokin kustantaja ymmärtäisi vielä julkaista Haanpään Kootut Teokset (muistaakseni seitsemän kirjaa).
    Haanpään elämä on jo pantu pitkin ja poikin (Salminen viimeiksi),ja ihan turhaan. Mitä hänen perimästään tai ajoittaisesta väkijuomien käytöstään kukaan saa elämäänsä?
    Ota sinä, Touko, tämä sydämenasiaksesi, vaikka omalla kustantamollasi ei olisi Haanpään kanssa mitään tekemistä.
    Muistan kun läksit lievän vastahakoisesti Sipooseen tekemään juttua Lena Teckenbergistä, nuoresta korkeushyppääjästä.
    Odottelimme illalla kauhuissamme - miestä ei näy, ei kuulu, ja lehti pitää panna kiinni.
    Ja illankähmässä kesätoimittaja Siltala tulee toimitukseen aivan toistaitoisena, silmät suurina, kuin jotain elämää suurempaa nähneinä.
    - "Vau, Kristus. miten upea nainen! Mistä tuollaisia..."
    Piti silloinkin palauttaa maan pinnalle.
    Samoin nyt: käytä arvovaltasi: tulkoon valkeus, eli uudestaan Haanpään Kootut.
    Juttu Lena Tecckenbergistä syntyi silloin, vaikka näytti olevan vaikeata, mutta ei mahdotonta. Ei se ole mahdotonta nytkään.
    Juttu oli hyvä.

    VastaaPoista
  7. Emmasta tulee aina ensimmäiseksi mieleen dektarjef.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Emma Emma oi Emma Emma kun lupasit olla mun omani...

      Poista
  8. Huomaan usein ikäistesi "epäpoliittisten" miesten osaavan hyvin kohdistaa kaikenlaisen epäsuotavuuden tuohon "itätuulen väkeen", tässä blogissa sitten kirjakaupan kautta.
    Mietin vain, että tuntemani mukavat 60 -lukulaiset ja jopa 70 -luvun vasemmistolaiset - suuri osa tuntemistani taistolaisistakin - oli lukenut nuo esittelemäsi kirjat, mutta silti valinneet tutkittavakseen juuri tuon pahan ruumiillistuman synnyttäneen(?) poliittisen ajattelun.
    Miltei kaikki kai lyhyen ajan kuluessa oppivat näkemään propagandan läpi, mutta tunsivat, että kriittisen suhtautumisen kieltäminen omien herrojen väärinkäytöksiä kohtaan olisi ylireagointia.
    En usko että he kaikki vain ilkeyttään ja muuta yleistä epäsosiaalisuuttaan ottivat poliittisia kantojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri mmaailmankatsomuksellinen ja asenteellinen vedenjakaja onkin vuonna 1946 syntyneiden paikkeilla. Asia on käytännössä tullut esiin useasti mutta syytä en osaa selittää.

      Poista
    2. Sanotaan (mm. Klinge toistuvasti), että 30-luvun tuoksuun mielistyneet oikeistopuhurin pojat olivat julkaisupolitiikallaan matkaansaattamassa pahaa kriisiä Suomen ja Neuvostoliiton välisille orastaville naapuruussuhteille 1958.

      Itse en aikoinaan 70-luvulla lukiessani esim. Boman-Parvilahden kirjaa "Terekille ja takaisin" osannut isosti haltioitua tuon natsikoppalakin ja muun vast. väen koketeerauksista Berliinin kaduilla ja muualla. Mutta varmaan osalle ihmisistä sellainen edelleenkin tuo mieleen nostalgisen lämpöisiä (ellei nyt sentään uuninhehkuisia) kiksejä.

      Poista
  9. Luin nuorena Berijan tarhat ja Kremlin kellot. Sen jälkeen oli mahdotonta ymmärtää, mitä taistolaisten päässä liikkui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle taas osui käteen Robert Conquestin The Great Terror. Se perustui julkisiin lähteisiin mutta 90-luvun jälkeen uudelleen virinnyt kiijnnostus aiheeseen arkistojen avautuessa ei oikeastaan ole tuonut mitään oleellista uutta.

      Poista
    2. Taistolaisistahan olivat (ovat) monet uskovaisia. Ensin ne uskoivat Kremliin (maailmanvallankumous) kun sitten sovietti meni persiilleen, niin vaihtoivat uskon kohteeksi ortodoksisen kirkon. Näin se käy...

      Poista