21. heinäkuuta 2017

Kolmijalkainen kommunisti



Kommentissa jo vihjaistiin, että ihmisrotujen kehittäminen käy käden käänteessä. Kenties Kiinassa on jo kehitetty kolmijalkainen kommunisti, joka on pidempi kuin kukaan koripallomestari ja murskaa yhdellä kädellä vaikka juomatölkin, ainakin ellei pelti ole kovin paksua.

Kerrankin voin rohkein mielin viitata vaikeassa asiassa suomenkieliseen lähteeseen.  Lukekaa Karin Bojsin ”Homo europaeus – eurooppalaisen ihmisen pitkä historia” (ISBN: 9789523123526). Vihje tuli toisesta tämän blogin kommenteista. Hankin kirjan ja luin sen.  Yllytän teitä tekemään saman.

Kirja ei ole täysosuma, mutta osuma se on. Kirjoittaja on Dagens Nyheterin tiedetoimittaja. Hän on ottanut asiakseen selostaa eurooppalaisen ihmisen historian 54 000 vuoden ajalta ja tehdä sen vaivojaan säästämättä ja siten, että teksti on mukavasti korituolilla istuen, mehua siemaillen luettavissa, vailla sen perusteellisempia tietoja biologiasta tai genetiikasta.

Niinpä erotan silloin tällöin yleistyksiä, jotka eivät ole aivan perusteltuja, ja kannanottoja mutkikkaisiin vaillinaisin perustein. En pidä sitä pahana.

Jos tarjolla on tiukka tieteellinen artikkeli esimerkiksi Nature- tai Science –lehdestä tai hyvän toimittajan rupattelevaan sävyyn kirjoittama kirja, suosittelen jälkimäistä. Ongelmia kuitenkin on ja ne ovat pahoja. Esimerkiksi perinnöllisyys tai ilmastonmuutos tuottavat sekä verkkoon että painettuun mediaan paljon aineisstoa, joka suorastaan johtaa harhaan.

Bojs ei ole mikään Svante Pääbo, jonka DNA-kirja muuten on suomennettu. Pääbo on esimerkki alansa huipputiedemiehestä, joka näkee vaivan ja kirjoittaa käsitettävästi. Tulos ei ole valitettavasti noin hyvä aina vastaavissa tapauksissa. Katsokaapa Bertrand Russelin julkaisuluetteloa. Fysiikka ja sen poliittiset kytkennät oli aivan upeaa esiteltävää. Kaikki ei ollut. Harvassa on ihmisiä, jotka aivan poikkeuksellisilla luonnon lahjoilla varustettuna käsittävät rajoitukset ja rajat. Silmäilin erästä Russellin vanhaa tekstiä Kiinasta. Kiinalla ja Japanilla oli tuon ennen sotia kirjoitetun analyysin mukaan kaksi suurta vaaraa, joko jähmettyä oman menneisyytensä vangiksi tai langeta lännen villitysten tolkuttomaan jäljittelyyn.

Mutta minustakin kirjoitettaessa asiaan on sekoitettava osa höpöä samalla tavalla kuin tiiliä  valmistettaessa saven lisäaineena  voi käyttää esimerkiksi olkia. Bojs tarinoi omasta polveutumislinjastaan, mutta se on samalla keino johdattaa lukija vanhastaan riitaisiin kysymyksiin muun muassa kieliperheiden leviämisestä ja maanviljelystä, josta hiojan riideltiin, keksittiinkö se monessa paikassa erikseen vai tuliko se muuttoliikkeiden mukana.

On mainio asia, että ruotsalainen toimittaja viittaa välillä tiedemiesten, esimerkiksi arkeologien, yllättäviin lapsellisuuksiin tyyppiä ”DNA-tutkimuksella ei ole mitään annettavaa arkeologialle”.

Osoittaakseni eläkeläiselle sopivaa nulikkamaisuutta heitän tähän kysymyksen, entä jos saamelaisten ja suomalaisen saamelaisuus ja suomalaisuus onkin ymmärretty ja ajoitettu väärin? Meillä tätä johtopäätöstä hiukan häpeillään, mutta sotakirveskulttuuri (nuorakeraaminen) taitaa olla aivan eri porukan viritelmiä kuin nyt perimässä näkyvien niin sanottujen suomalaisten ja saamelaisten. Bojsin kirjassa on hupaisa tieto. Saamelaisia perimältään sangen lähellä näyttävät olevan Afrikan reunavuoriston berberit.  Porukat lähtivät liikenteeseen nykyisenRanskan ja Espanjanrajamailta, kun jääkausi alkoi helpottaa. Jotkut päätyivt etelään, toiset taas mutkaisia reittejä pohjoiseen. Kun tuli vaikeita vuosituhansia, kaikki kynnelle kykenevät vetäytyivät täältä, ja lopulta sijaan tuli porukoita etenkin idästä.

Entä jos Fimbul-talven tarinoissa on totuutta. Puiden vuosirenkaat näyttävät osoittavan, että kasvukin pysähtyi vuosina 536 – 542, ja sitten tuli rutto (ns. Justinianuksen rutto). Asiasta on itse asiassa paljon aikalaisten merkintöjä eri puolilta, joten syy olisi voinut olla meteoriitti tai tulivuori tai molemmat. Suomen alueella tapahtui rautakaudella outoja asioita, ja tallella on jopa ruumiita, joista ei oikein tiedetä, mitä he joukkoa he edustivat.



19 kommenttia:

  1. Synkronisesti ajatellen: Suomessa on mustalaisia, kuuroja, kapiaisia, merkonomeja ja saamelaisia suunnilleen yhtä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä paljon kuin mitä ?

      Poista
    2. Sanaristikoiden täyttäjiä, päiväpeiton virkkaajia, nokkahuilun soittajia, salaa nenää kaivavia ja hiljaa mielessään kiroilevia.

      Kyllä se vaan on näin.

      Poista
    3. Kemppinen: On mainio asia, että ruotsalainen toimittaja viittaa välillä tiedemiesten, esimerkiksi arkeologien, yllättäviin lapsellisuuksiin tyyppiä ”DNA-tutkimuksella ei ole mitään annettavaa arkeologialle”.

      Eipä sillä paljoa olekaan annettavaa, kun ovat aivan eri tieteitä. Sen sijaan kokonaiskuvaan menneisyydestä sillä on paljonkin annettavaa.

      (Kirj. Kamppinen)

      Poista
  2. Minäkin uskon, että geenimanipulaatio tuottaa meille tuota pikaa sekä kolmimetrisen koripalloilijan että nelikätisen lentopalloilijan ja pianistin.

    Edellisen blogikirjoituksen kommentissa en kuitenkaan puhunut tulevasta, vaan siitä mitä on. Siitä, että poliittinen korrektius edellyttää nykyään Darwinin perusteorian kieltämistä ihmisen osalta. Kymmeniä tuhansia vuosia toisistaan erossa olleet populaatiot pysyvät kaikilta ominaisuuksistaan täsmälleen samanlaisia eikä mitään eriytymistä tai sopeutumaa tapahdu - ei fyysisten eikä henkisten ominaisuuksien osalta. Kreationismia? "Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ...", joka on ja pysyy?

    Mitä sitten jos ihmisrotuja sittenkin olisi Darwin-sedän ajatusten mukaisesti olemassa? No, eipä juuri yhtään mitään.

    Joutuisimme vain myöntämään, että Keniasta lähtöisin olevat jotkut ihmisryhmät ovat keskimäärin pidempiä kuin Australian alkuperäisasukkaat. Ja että kiinalaiset ovat matemaattisesti jonkin verran lahjakkaampia kuin useimmat muut, jne. Ja tämä siis keskimäärin ja tilastollisesti ao. kansanryhmiä koskien. (Tiedän, että kiihtyneeltä ja moraalisesti järkyttyneeltä lukijalta tämä kohta - keskimärin ja tilastollisesti - jää ymmärtämättä).

    Rotua monin kerroin olennaisempi on kulttuuri. Sitä, että juutalaisten piskuinen joukko on aivan ylivoimaisen yliedustettu sekä taiteen että tieteen kärjessä, ei selitä rotu vaan kulttuuri. Nobeleita ropisee siksi, että juutalaisessa kulttuurissa taidetta ja tiedettä arvostetaan, kaikki kasvatus ja koko kulttuurin antama arvopohja kannustaa ja opastaa ponnistuksiin näillä saroilla avoimin mielin.

    Ja tiedämme, että kaikissa kulttuureissa asia ei todellakaan ole noin, vaan pikemminkin juuri päin vastoin. Joten odotankin nyt innolla sitä, että edistyneimmän sivistyneistömme avantgarden terävin kärki julistaa, että "kulttuureita ei ole". Sepä se vasta hauskaa olisi.

    Tai, niin no, tarkemmin ajatellen, perhana, tuohan on jo täällä: arvorelativistinen multikulturalismi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Historia tislautuu huhuista", kiteytti Thomas Carlyle. Tulin yllytetyksi 5 € hintaan poimimaan häneltä liki tuhat sivuisen The French Revolution vuodelta 1837. Melkein hintalaputon divarikori kipaleeni (5€) on World´s Classic sarjaa Oxfordista. Tuskin luen montaakaan jaksoa, vaikka en minusta tiedä.

      Korjasin kirjan mielimurheeksi mitä lukemattomat kirjat aiheuttavat. Rangaistus oli ansaittu. Olin kehuskellut Citizen kirjan toista lukukertaani 800 sivua by Simon Scama. Mies esittää tv-sarjoistaan taas uuden. Nyt henkilömuotokuvia, ihan maalauksia, brittien suuruuksista ja kai kummistakin hemmoista. Oudot jengithän outojen köyhälistökenraalien ja palopuhujiensa kiihottamina ja voimauttaminan seuraavat toisiaan, muutaman kuuukauden evoluutiotahtia tupsahtaa uusia intomieliä ja homma jatkuu. Ja jatkuu se Napoleoneinakin ja sitten adoptiona Bismarckissa. Tai kunnia JObseille ja Gateseille , jatkuu siis Kruppissa ja Siemensissä. Ihan erisnimissä ja nyt jo instituutioissa kuten Suomestakin Haavikko osaisi perustella.

      Kopioin vain näistä pitkistä koristahdistä ja NHL-muskelitarjokkaista että syksyllö 1793 kun huhutisleistä voitolla eli todellisuutena oli viidennet kolonnat ja juudaksetn, niin toimeempantiin koko väen väenotto vanhaan gallialais-germaaniseen makuun. Paraatijoukkojen sijaan riveihin tunki tappelu- ja tappohaluisia kolmijalkoja. Varustelun hoitivat naiset, iäkkäämmät miehet ja kansa kaikkivaltias pelasti itsensä vahnahan aristokratian kynsistä. Viimeiset feodaali"maksut" kumottiin. Myös rajoite laskea sotaan muita kuin pitkiä kaadetiin. Kyllä kaksi pätkää yhtä pitkää vastaa.

      Nythän kävi niin että feodaalien pakkovelvoitteiden alta ei pitkälle päästy, vuokra ja korko tulivat sijalle, ensin kattoineen ja luotto vain yhteishyvän osoittamiin kohteiisn annosteltuna kuten siis Kruppille ja Siemensille, samat suomeksi.
      Pituuskin palasi yläluokan kriteeriksi peruskoulun hapantuessa. Syksyllä 1793 äärimiehet huusivat pre-social puhtauden perään koulutuksessa eli säätysomistuksista ja erotuksista puhtaaseen aikaan. Nyt varsinkin naisittuva pomoluokka ihan irvokkaastikin nostaa hyvännäköisiä naisia luokkaretkiseuraksi. Ne nakkelevat niskojaan jopa kaduilla. Eilenkin kohtasin yhden Vaakunan ovissa ja jäin pitämään ovea tämän päästä vetokääryineen, niin hymy jätetiin jälkivaatimuksella perittäväksi. Se on nyt tässä.Jukka Sjöstedt

      Poista
    2. Matias menee nyt opettelemaan biologiaa eikä pane omia/Hitlerin sanojaan pappa Darwinin suuhun. Sosiaalidarwinismi ei ole darwinismia.

      Niitä niin kauan toisistaan erossa olleita ihmispopulatioita että soputumia/alkavaa lajiutumista olisi havaittavissa ei muuten satu olemaan olemassa. Eivät edes Amerikan intiaanit tai Australian aboriginaalit ole muodostaneet omaa ryhmää tarpeeksi kauan.

      Poista
    3. Hitler-kortin heiluttajalle edellä:

      Enpä juuri voi auttaa, jos on vaikeuksia erottaa Australian alkuperäisasukasta aidosta kenialaisesta pitkänmatkan juoksijasta.

      Kun ulkonäössä on selviä ja helposti tunnistettavia eroja (esim. suomalaisten ns. persejalkaisuus), mikä ihmeen jumalallinen mekanismi on estänyt niitä syntymästä myös muihin ominaisuuksiin. Siis *tilastollisesti ja keskimäärin".

      Mutta kuten yritin sanoa, rodut eivät lopulta ole oleellisia. Kulttuurit ovat. Ja ne ovat hyvin pysyviä ylisukupolvisesti myös. Toki tiedän, että tämä on monille kovin vaikeaa ymmärtää.

      PS. Se lisähuomio nyt tähän vielä, että ei missään ole mitään "suomalaisen rodun ehdottomaan ylivaltaan pyrkivää koko maailmaa uhkaavaa äärioikeistolaista liikettä" - paitsi tiedostavan paremmistomme olkiukkona. Esim. ns. maahanmuuttokritiikki perustuu nelilaskimeen, muiden maiden kokemuksiin ja maalaisjärkeen. (Toki noita ei tiedostava älymystömme parhaimmisto tunnusta eikä halua ymmärtää - ns. strutsistrategia.)

      Poista
    4. Hassu nimi silti; koti as Maa.

      Poista
    5. SS-lehdessä tänään professorin suusta että "Pienikin lapsi erottaa köyhän ja rikkaan". Kulttuurieroja on ja näkyviä. Kun pollaritilastoista näkyi että työläiset seksuaalirikostelee 10-30 kertaa taajemmin kuin korkeammat toimihenkilöt ja A-studiossa ihmeteltiin amislaisten tupakointia ja viinanjuontia vs lukiolaiset niin eikö kotomaan Matiasten kannattaisi keskittyä kotomaan kulttuurieroihin ja -syihin koska ne on suuremmat vaikutuksiltaan kuin ne "kamalat tummat alieenit".

      Poista
    6. SS-lehteen (?!) kirjoittava dosentti edellä:

      Vaikeaa on viestintä. Yritin sanoa, että niin ilmiselvän asian kuin rotujen kieltämien on todella typerää ja toimii itseään vastaan. Tarkoitus on tietenkin kieltää puhe niistä ongelmista, jotka liittyvät esim. islamilaiseen maahanmuuttoon. Kyseessä on orwellilainen kielenhuolto - kielletyt sanat.

      Yritin myös sanoa, että rodut eivät kuitenkaan ole se oleellinen juttu, vaan kulttuurit ovat. Ne myös ovat hyvin pysyviä ja ohjaavat ihmisryhmien toimintaa todella vahvasti, kuten uutista voimme havaita.

      Sanoja ja faktoja kieltämällä ei mitään järkevää ja eteenpäin vievää keskustelua synny. Syntyy vain typerään vastakkainasettelua, vihaa - ja jytkyjä.

      Vanhan viisauden mukaan uskovaisten kanssa ei kannata kinata. Joten olkoon maapallo sitten minun puolestani litteä.

      Poista
    7. Ai että amispoikien takiako ne rekat ovat nykyään Senaatintorilla poikittain?

      Poista
  3. Kommunistilla kolme jalkaa, karkuun juosta kohta alkaa,
    porvarilla viisi kättä, ne ei jää näkemättä. Parissa on raipparemmi, niiden käyttöä ei emmi. Kahdessa muussa iso pyssy, niillä tulee hyssyn hyssy. Viidennellä takapuoltaan raaputtaa ja nenäänsä kaivelee.

    VastaaPoista
  4. Asiasta toiseen: Facebookissa ‎Lauri Tuomela‎ to Tulilla
    Hieno kuva Paratiisikurulta

    VastaaPoista

  5. Tänne jos saisi rakennettua mustasurmaviruksen, niin sen pitäisi levitä somesysteemissä. Onhan tämä Kemppinen uskomattoman tiheästi ja laajasti heti klikkauksen takana mitä lukuisimmissa blogeissa. Eilen siitä oikein hätkähdin kun seurailin jokusia polkuja.

    Aloita vaikka Kari Rydmanin suosituksista niin pysyt kai levellillä. Level muuten eli höylä, oli sen Schaman kirjan kuvienkin mukaan yhtenvertaisuuden eli sen egalite :een ruumiillistuma. Sahalla saisi kyllä pituutta yhtäläisemmäksi.

    Mutta jos nyt kysyisi kuka tahi mikä davos-bilderberg-iif taho oikein määrää euro-alueen instituutioiden nimitykset, niin kysyisi asiaa, eikä hölmöjä miksi tässä nyt leimautuu. Siis kautta koko oppineen ja lukeneen sivistyneistömme ja korkeimpien kastijemme ja molempien rotujen. Ainakaan HBL:ää lukenut ei osaa pitää sitä ruotsalaisella tasolla kirjottavana. Eikä edes hyvänä heimolehtenä, vaan hallintokorttelin paikallislehden käännöksenä. Virossa katseltiin Pasilan tv-tornia jo kun Pohjanmaa oli yhä verhon takana Uumajasta. Kalevi Sorsa toimitti muutoksen, hintana kai suurmuutot Trelleborgeihin.

    Lisää hypoteeseja tirkistellä todellisuutta valeuutisverhojen rakosista. Kari Stadigh manasi kun osuuskuntia ei voi vallata. Ja kuinka onkaan jo sattunut että luottolaitoslakeja ollaan muttamassa itsensä Leena Mörttisen valloittavan olennon johdolla.

    Kysymyksen alaiseksi asetetaan pankkien, lue OKO:n, uudet bisnesmallit "esimerkiksi sairaalayhtiöinä ja autonvuokraajina." Näin HS 23.7.-17 s. A 12. Sairaala on siis Pohjola ja auto on Drive Now.

    OKO ekspansioi Tanskasen vuosina talikoimalla ilmasta rahanlisää vaihtoasuntomarkkinoille, samalla kun uusrakentamista hiivutettiin. Asia lienee joutunut globaalikurin pitäjän (kutka?) hampaisiin ja Karhinen jo olikin lupailevinaan osuuspankin (siis ei pörssipankki kuten pitäisi) kutistamista. Osuuskuntaliikkeestä Suomessa on noussut uusia vääntäjiä (kuita?) uusien bisnesten startata, velkojen perinnän lykkäysvuosi, ja outo aito halpuutus jota Alepan asiakas ei voi olla huomaamatta rahan ruvetessa riittämään. Tätäkö on voittonjako yksisilmäisyydestä vetäytyminen, bonukset osingot arvonkorotukset sivuun, ja asiakasomistaja keskiöön?

    En tahdo millään uskoa kertomaani todeksi. Sitä paitsi sairaalayhtiön tahi ison autovuokrafirman äkkisynnytys on niin ankaraa luottopankkisysteemin ja rahanluomisen äärikäyttöä, mitä vain Cityn ja Wall Streettien on uskottu uskaltavan ja osaavan. Heittäen ohi Stadighin ja Wahlroosin. Hyvä ex-Teollisuuskatu ja hyvä uusi Gebhard katu.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaksi shöösted-juttua yhden blogikirjoituksen kommentteina on liikaa, vaikka ne silloin tällöin hyviä ovatkin.

      Poista
    2. Juu mutta kun nerous on vain niin helppoa.

      Poista
  6. Kaikkein komeinta on, kun tinkimätön tiedemies sattuu olemaan myös loistava kirjoittaja ja kansantajuistaja. Yhdistelmä on harvinainen, joten lähes yhtä hyvä on, jos taitava ja sujuvakynäinen tiedetoimittaja malttaa perehtyä johonkin aiheeseen syvällisesti. Taitavuuteen sisällytän suhteellisuudentajuisen ymmärryksen.

    VastaaPoista
  7. JK: "Bojsin kirjassa on hupaisa tieto. Saamelaisia perimältään sangen lähellä näyttävät olevan Afrikan reunavuoriston berberit. Porukat lähtivät liikenteeseen nykyisenRanskan ja Espanjanrajamailta, kun jääkausi alkoi helpottaa. Jotkut päätyivt etelään, toiset taas mutkaisia reittejä pohjoiseen."

    Tämän saman teorian, jonka mukaan saamelaiset tulivat pohjoiseen Iberian niemimaalta jääkauden loppuaikoina Norjan sulaa rannikkoa myöten, esitti jossakin kirjassaan myös Kalevi Wiik. Hänen teesejään on haukuttu huuhaaksi joka suunnalta, mutta ainakin tämä teoria vaikuttaa minusta hyvin osuvalta.

    Mitä sotakirveskulttuuriin tulee, niin ainahan sen edustajia on pidetty geeneiltään muina kuin suomalaisugrilaisina. Tarton ERM:ssa opas kertoi eilen (viroksi), että sotakirveskansa syrjäytti edellisen väestön kokonaan.

    Sitä en tällä syömisellä usko, vaan pitäydyn edelleen sulautumisteoriassa. Kun tähän asti on paahdettu myös jatkuvuusteoriaa, niin nytkö tuuli on kääntymässä? En niele ihan heti sitäkään.

    VastaaPoista