22. kesäkuuta 2017

Touko



Touko Siltala täyttää vuosia, kuusikymmentä kuten nuorilla on nykyisin tapana. 

Kirjankustantajalle on tärkeää, että on paljon kavereita ja sitten ei usko heitä. Kaverit ovat sellaisia, jotka antavat neuvoja. Kustantajan ammattinimike viittaa kustannusten hankkimiseen, ja sen heistä monet osaavatkin erittäin hyvin ja elleivät osaisi, kyllä kaverit auttavat.

Olen tuntenut vanhan ajan kustantajia. Tuo termi esiintyy Uuden ajan taloushistoriassa. Joku jolla oli varaa, kustansi kankureille lankoja ja kukaties kangaspuitakin. Aikanaan hän huolehti valmiiden tekstiilien levittämisestä eli myi niitä voitolla.

Ruotsissa termiä käytettiin jopa raudan myynnissä. Kustantaja oli se, jolla oli käyttöpääomaa.

Ällistyttävästi Stefan Zweig kuvailee ”Eilispäivän maailmassa” Itävallan juutalaisten kauppiassukujen toimintatapoja huomauttamalla pitkäaikaisten lainojen eli vieraan pääoman välttämisestä ja ylijäämän sitomisesta mahdollisimman suurelta osin käyttöpääomaan. 

Kauppiaista tuli rikkaita, koska he olivat käsittäneet, että liikevaihto on tärkeämpi asia kuin jonkin vuoden liikevoitto. Rikkaaksi pääsee vain elämällä köyhästi, ja se vaatii kavereiden välttelemistä. Sen sijaan on syytä pitää kiinni sukulaisista. Tuota kautta Keisarikunnan juutalaisista kehittyi kauppiassääty. Sideaine ei ollut yhteiset arvot vaan yhteinen ahdinko.

Ainakin välillä tuntuu siltä, että Siltala on oivaltanut tämän samanaikaisesti kuin WSOY ja Otava lipsahtivat tutkimaan sijoitetun pääoman tuottoa. Lisäksi kustannustoiminnassa on tärkeää, että liikekumppanina on veli ja lähellä firmaa muita sukulaisia.

Moniin muihin yhteistyökuvioihin verrattuna sukulaisissa on kaksi vahvuutta, se ettei heistä pääse eroon, ja se että heillä on valmiiksi realistinen eli siis huono käsitys toisistaan.

Tässä kohdassa oli tekstiin vanhastaan kuuluva kevennys. Sen syy on nykyhetken uusi vääristelmä vanhasta sanonnasta. Elävistä ei saa sanoa mitään hyvää. Ennen ajateltiin, ettei kuolleista pitäisi puhua pahaa, mutta sekin ajatus on rapautumassa.

Miespuolinen humanisti, varsinkin kirjallisuutta opiskellut, saa jotkut katsomaan kahdesti.

Suvussa pitäisi olla muutama väkivaltainen täti, joiden mielipiteille sitten annetaan se paino, jota niissä ei luonnostaan ole. Tätikannan mukaan nuorten miesten pitäisi opiskella jotain ”kunnollista”, kuten lääketiedettä tai lakia.

Jos huutelee hämärään autotalliin, sieltä vastataan, että tosimiehet eivät lue kirjoja eivätkä väsää värssyjä. Kaikenlaista akkamaisuutta on kavahdettava.

Älyttömän yhteiskunnan perinteet lähtivät yllättäen rehottamaan pari kymmentä vuotta sitten. Puhe tapojen yleisestä raaistumisesta, josta saamme joka päivä esimerkkejä, koskevat vain sitä, miltä asiat näyttävät. Valitettavasti tämä ilmiö kertoo myös siitä, miten asiat ovat. Sana raaka on jalostetun vastakohta. Raakarauta ei ole saman veroista kuin jalostettu. Raakaravinto, jota kehutaan kovasti, on kypsentämätöntä. Paistaminen ja keittäminen ovat ihmislajin kehityksessä melkein samanlaisia äkkihyppyjä kuin kieli ja sitten käsitteellinen kieli (niin kuin välimatka ja ilmansuunta).

Tämän hetken trumpilais-putinilaisen populismin todellinen luonne ei ole ajattelutapojen ruokkoamattomuus, vaan niiden epäkypsyys.

Edellä mainitsemani Stefan Zweig, joka oli sotien välisenä aikana luultavasti maailman luetuin kirjailija, vaikka oli perusluonteeltaan esseisti, kuvailee turvallisuuden aikaa, johon hän syntyi 1881, ja toteaa rauhallisesti, että viimeistään vuonna 1939 eurooppalainen ihminen oli hävittänyt tuhannen vuoden kärsimyksin hankitun kehityksen.

Tuossa kielenkäytössä kehitys ei tarkoita ennenkuulumattoman merkillisiä kojeita ja laitteita eikä liioin mielettömän suuria rahamääriä, jollaisia tarvitaan vain järjettömiin kauppa- ja siviilisotiin.

Hän tarkoittaa sitä noin tuhat vuotta kestänyttä kehityskukkua, jonka yleisnimitys on humanismi ja jonka ytimessä on kirjallisuus. Sana ei ole enää käytössä, mutta ennen Hitlerin ja Stalinin liittoa käytettiin nimitystä ”sivistys”. Se ei edes ollut eurooppalainen omituisuus. Tiedämme, että etenkin Intia ja Kiina olivat edellä juuri näissä asioissa. Juuri Kiinassa hulluinkin keisari käsitti, että virkamiehen on suoritettava vaivalloiset tutkinnot runoudessa, koska runous on maalle juuri samalla tavalla välttämätöntä kuin esteetön liikkuminen Keltaisella joella.

Euroopan keskiaika oli suurten romanssien aikaa ja loi ne muodot, joita kuvitteellinen kirjallisuus käyttää. Ruton tullessa turvauduttiin tarinoihin, kuten ”Decamerone” osoittaa. Luonnontieteiden pohja alkoi olla olemassa vuonna 1400, eikä ”kahden kulttuurin” väärinkäsitystä ollut vielä olemassa – siis että henkinen ja aineellinen olisivat kaksi eri asiaa.

Viimeksi kuluneet sata vuotta nimenomaan juutalaiset fyysikot ovat tuoneet puhuvat pilvipatsaat takaisin ja osoittaneet, että hiukkanen ja aalto eli aine ja voima ovat kysymyksiä näkökulmista.

Teollisessa maailmassamme kirjallisesti sivistyneet kustantajat ovat kantaneet soihtua. Kirjallisuuden viholliset ovat olleet nämä tuhat vuotta suunnilleen samoja. Joskus vihollinen on ollut kirkko, joskus kirkottomuus.

Olin kerran vähä aikaa korkeakoululla opettamassa sisällöntuotantoa. Sen opetuksen tarina ei ollut kovin pitkä. Moni ei ottanut uskoakseen, että sisällöllä on väliä. Heti kun on keksitty uudenlainen puhelin, pitäisi keksiä, mitä siihen puhelimeen puhuisi.

On hauska kirjoittaa kaveri syntymäpäivänä mitä ajattelee. Kustantajat ovat tulia. Jos tuuli vie ja sateet tulevat, ajatuksen hehku säilyy kekäleinä.

Eräässä kuuluisassa kirjassa on kaunis kielikuva. Kun tuli ihmisen vuoro tulla luoduksi, häneen puhallettiin henki.

Poliittiset ja taloudelliset apinat jäätyvät puihinsa. Henki auttaa heikkouttamme.



17 kommenttia:

  1. ihmisen kuoria .....

    VastaaPoista
  2. Tuota Stefan Zweigin Eilispäivän maailmaa ei ainakaan Turun horisontista tunnu saavan oikein mistään - ei ainakaan vähänkään siistimpänä kappaleena (mikä on minulle osa lukunautintoa). Voisiko blogistiprofessori agiteerata lukuisia kustantajaherraystäviään, jotta kirjasta vihdoinkin otettaisiin uusintapainos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vaikeus minulla. Silloin kun en vielä ollut tietoinen halustani lukea se, sitä löytyi joka divarin "ota tästä"-laatikosta. Ne ovat varmaan päätyneet jätepaperiksi.

      AW

      Poista
    2. Ensimmäinen painos ilmestyi sodan jälkeen huonolle paperille. Ei se kestä oikein hyvin ja yleensä saatavilla olevat kappaleet ovat luettuja. Kiinni vaan jos jossain kunnossa tulee vastaan.

      Poista
  3. "Sivistys"? Eihän sitä näillä main enää ole. Kuin tilauksesta Ylen tämän päivän nettiuutisissa kerrottiin näytteille pannusta konservoidusta haarniskasta ja sen omistaneesta Flemingistä näin: "Henrik Klaunpoika Fleming eli 1584–1650. Hän taisteli niin Kaarle XII:n kuin Kustaa II Adolfin sotajoukoissa." Entisen keskikoulunkin oppimäärään kuului tietää, ettei kahdestoista Kalle ollut 1650 vielä syntynytkään. Voi tietysti olla, että roomalaiset numerotkin ovat Ylessä hukuksissa, kun mahdollisesti taustalla kummitteli joku pienempinumeroinen Kalle, yhdeksäs kaiketi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Kaarle XII nyt pitäisi tietää peruskoulun ja lukionkin oppimäärällä. Oli se kuningas, joka otti päihinsä Pietari Suurelta Pultavassa, pakeni turkkilaisten hoiviin vuosikausiksi, järjesti siellä kalabaliikin ja otti lopulta luodin päähänsä Norjassa. Omilta tai vierailta. Niin voi käydä, kun aikansa maailmalla resuaa.

      Aina kaalikääryleitä tarjoillessani muistan kyllästyttää lapset kertomalla, että tämän eväksen toivat Kaarle XIIn kokit Mustan meren rannoilta, on sovellus dolmadeista, mutta kun viininlehtiä ei täällä kasva, täyte käärittiin täällä kaalinlehden sisään.

      Niin, ja onhan Kaarle XII myös helsinkiläinen kapakka, mikä kyllä taidetaan oppia vasta kauppakorkeassa.

      Poista
    2. Historia kaikkinensa taitaa nykyään olla lukiossakin peräti vapaaehtoista?

      Poista
  4. Mielestäni suurin ja kiihkein kehityskausi eurooppalaisessa sivistyksessä mukaanlukien pohjois-amerikkalainen, oli 1800-luvun loppuvuosikymmeninä. Silloin tiede ja taide tekivät valtaisia harppauksia joiden mittakaavaan ei sen jälkeen ole ollut paluuta, ottaen huomioon kuinka vähän tekijöitä oli. Suomenkin taiteessa oli silloin kultakausi ja tulokset käsittämättömän hyviä. Ihmiset olivat silloin nopeampia ja älykkäämpiä kuin nykyihminen. Heillä ei ollut sellaisia ajantuhlareita kuin tv ja muut viihdekalusteet yms. Aikaa käytettiin pohdiskeluun, soittamiseen, runouteen, maalaamiseen, keskusteluihin, ainakin kouluja käyneissä piireissä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä! Näin on.

    VastaaPoista
  6. Joskus harvoin sattuu, että naseva sitaatti on luultavasti osittain aito. Kun sen kertoo esimerkiksi kiintoisaa henkilöä haastatellut toimittaja.

    Vaikkapa Gandhin vastaus kysymykseen, mitä mieltä hän on länsimaisesta sivistyksestä: Sehän olisi hyvä idea.

    Tai Zhou Enlain vastaus kysymykseen, mitä mieltä arvoisa pääministeri on Ranskan suuren vallankumouksen historiallisesta merkityksestä: Liian aikaista sanoa.

    Aika moni suuri ajattelija uskoo, että todellisuus on yksi ja sama. En tunne Gandhin tai Zhoun ajatuksia niin tarkkaan, että tietäisin heidän mielipiteensä, mutta itse uskon, että "hiukkanen ja aalto eli aine ja voima ovat kysymyksiä näkökulmista", kuten blogisti fysiikan maailmankuvaa tulkitsee.

    Vanhemmiten olen myös hyväksynyt sen, että näkökulmakin on sitä yhtä ja samaa. Daniel Dennett yrittää sanoa, että ihmisen on ihan yhtä vaikeata tietää, miltä tuntuu olla tämän lukija kuin miltä tuntuu olla lepakko. Vapaus on sitä, että pakko on tehdä valintoja.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  7. Blogistin inhoamaa raakaravintoakin tarvitaan, ja kyllä silläkin yksistään eläisi, hyvin suunniteltuna, mutta tylsäksi sellainen kylmä ravinto kävisi varsinkin talviaikaan. Sydäntaudit ovat kuitenkin vähentyneet, kun suomalaiset ovat oppineet syömään salaatteja, eihän sitä voi kieltää.

    Tuollakin kuvassa vasemmalla rhododendronin alla on erittäin terveellistä rikkaruohoa, vuohenputkea, joka voittaa voikukankin sitkeydessä. Tänne muutettuani vuonna 1980 ajattelin, että kyllä minä teidät vielä nitistän, mutta pakko oli antaa periksi, ja sitten opinkin, että niitä voi syödä. Sehän on hyödyllinen, kasvaa kasvattamatta, tekee koko ajan uusia lehtiä, vaikka sitä kuin kurittaisi. Joka aamu kerään kourallisen sen ja muidenkin kasvien pieniä lehtiä tehosekoittimeen mustikoiden, banaanin, rahkan ym. kanssa huhtikuun alusta lokakuun loppuun, ja varhaisaamiainen on valmis. Kuppi kahvia ja päivä alkaa reippaasti. Talven jälkeen energia lisääntyy roimasti, kyllä sen huomaa.

    Neuvoin tämän "toiselle mummillekin", joka oli masentunut miehensä kuoltua, ja hän hämmästeli, että "minähän en ole enää väsynyt aamulla". Näkee sen noista rokkareistakin, kun siirtyvät hedelmä- ja kasvisjuomalinjalle, niin silmä kirkastuu, - osasyynä tietysti muiden juomien väheneminen. Ei se silti estä pihvejäkään syömästä.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eevoe olla - ee tule mittää.. Ei tässä mitään lampaita olla! Jumppahuiti.

      Salatti katiskaan, pupupa eksyy, nirri pois ja nahat liiterin nurkkaan kuivamaan. Miksikö?

      Siksi että: kohta a), säästyy, ja b), jänis on hyvääh! Mmh.. no jos nyt pikkuisen Dijonin sinappia ja kolme pulloa mansikkaviiniä, kulinaarisissi ei ole koskaan liian ennakkoluuloinen.

      Jaksaa rosmoilla ja rakennella, grrmh. Sitten kun ei enää voikaan sula suussa niin.. tulee se Suurkatiskan ylihoitaja erään kerran ja noutaa sinne missä ei nälkää ole eikä tule. Se on se homma sitten sitä myöten selvä mutta ollaanko sitten sujut, se on toinen seikka.. ja ei. Se ei ole google. Kyllä asia on niin, joku roti oltava.

      Poista
    2. No mitäs sinä Iikka yhtäkkiä näin viksuja juttelet? Ihan tässä allekirjoittanutkin joutuu hölmistymään.

      Tarkoitin, kivat kommentit kummallakin ! Tosinastat.

      Poista
    3. Pupuparka! Hyvää se kyllä on, saisipa vielä joskus. Meidän keittiön ikkunan alla oli kyllä yks päivä pieni pupupoloinen voikukkaa syömässä, sellainen poikanen, kaikessa rauhassa. Missä lienee kotipesä. Kun olisi katiska niin laittaisi. Mutta entäs sitten? Ei homma etenisi.
      EG

      Poista
    4. Juuei. Katiska ei sovi pupujenkasvatukseen. Ei siitä ole edes kalastukseen, todella.

      Ratkaisu: syökööt pirulaiset kukkans', mutta sittenkin; rikkaruoho on rikkaruoho.

      Poista

  8. Kauppalehti lorusi loitsihe ja lasketteli taikasanoja. Helsingistä kaupunkikonsernina puhutaan katteena, poistoina, sijoitettuna pääomana. Mitään tolkkua ei asiasta saa.

    Ja tätä yhä ja yhä. Höpötekstiä sanotaan analyysiksi ja lisätietoa luvataan " www.asukasomistajat.fi". Avasin ja sen takana taitaakin olla vilpitön kaupunkiaktiivi. Sain nenilleni. Kaunista kesää Pihliksessä ja kautta rantain. Vaihda kesälukemisesi kuitenkin vaikka Citizens kirjaan by Simon Schama. Se on järisyttävä raportti Cronicle of French Revolution, ei siis Ranskan vaan ranskalaisten.

    Ihan vaan yksi kohta. Kun Tennishalliin ventattiin loikkareita paremmista ihmisistä, niin isä Jallet tuli ja toi kaksi muuta muassaan, päivä oli 13.6. Papistossa äänet kävivät vastaan 133 - 114. Siitä repeämä aukeni. Rutiköyhä Jallet eli raihnaisten parissa seurakunnassaan ja hänelle kerättiin joukkorahoituksella kyytipiletti ja käyttörahat Pariisiin. Uskallan arvata, että kortteeri oli apporttina potissa.

    Luonnossa maksaminen sanaa vastaan suku- tahi uskonveljien kesken oli luotto. Paperisuikaleelle kirjoitettuna se olikin jo lentävää rahaa Lyypekistä Bryggeen ja Firenzeen. Medicit siitä taisteluleijan rakensivat, tuli akatemiaa ja oopperaa. Hengeniloja.

    Kauppalehdestä tarkistin vielä numerot. En millään ollut uskoa Restellin diilinumeroita. 7 600 hotellihuonetta ja myyntihinta käteisenä 114,5 milj. Laske itse ja järkyty. Ei kahden vrk huonemaksua ! Jostakin muusta on kyse ja se salataan. Meitit poljetaan numerosuohon. Se kalorirätinki. Mutta harva ah niin Valmis enää parkaiseekaan. Pinkopahvinukkeja kun interrail-yliopisto kierroksetkin kimpoavat jälkiä jättämättä.

    Otavasta ja WSOYstä sen verran että pahinta ei ole sijoitetun pääoman tuijottelu, vaan sen palotteleminen omaan, equity eli osingot ja arvonnousut nauttivaan osaan, ja sitten toiseen, luottolaitoskollektiivistamme (pankki) ammennettuun osaan. ROE ja ROI.
    ROEta maksimoidaan vivuttamalla eli pönkittämällä halvalla lainalla. Se on pahan juuri. Halpa raha ja MBA-etukelmiläisjoukkioiden keinottelu. Heille kaadetaan rahaa, se hukuttaa meitin. Sen tuotti deregulaatio. Ero entiseen naamioitui pikkuaskeliksi, mutta perhosensiipiräpäytys-ilmiö siitä kaaostui.

    Matalakorkopolitiikkaa Suomessa oltiin tehty hyväksikin tehtaiden eteen 1935-80. Keskikorkosäätely mureni harmaaseen rahaan 1980-luvun mittaan. Keskikorkosäätely, hä ? Sen toi se toinen Marsalkka, Zhdanov. Tiesivät Pääoman.

    Missä tiedekunnat, niin missä -ja kenellä? Säästöpossukoululaisetkin oltiin vedetty kansalaiskasvuun. Ja miten he ovatkaan tulleet petetyksi.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JS: "7 600 hotellihuonetta ja myyntihinta käteisenä 114,5 milj. Laske itse ja järkyty."

      Laskin: 114 500 000 euroa jaettuna 7600 huoneelle tekee 15 065 euroa per huone. Laskin edelleen: reilu 40 euroa per yö. Isompaa järkytystä en vaan tuloksesta löydä.

      Poista