13. kesäkuuta 2017

Suurnaisia ja miehiä



Villiksi menee. Lukijat ovat sivistyneitä.

Olli Alho vakuutti todeksi tarinan, että Pentti Saarikoski hoiperteli Turun runoseinaarista 1962 arkkipiispan asunnolle yömyöhään, ja kun tämä tuli pitkässä yönutussaan ja kynttilä katsomassa ihmettelemään, kuka rymyää ovella, Saarikoski raakkui:” Sivistys tuli Suomeen Turun kautta ja Turun kautta se meni Suomesta pois.”

Se saattoi olla se sama reissu, jonka kuluessa psykiatri, kirjallisuuden ystävä ja muutenkin omituinen Armo Hormia toimitti nuoren runoilijan saamaan hoitoa, tiettävästi Kupittaalla sijaitsevaan alan laitokseen.

Kuuluisin miesten takana ja rinnalla mutta harvoin edessä on kuuluisia naisia. Wacklin piti tyttökoulua, joka oli maan ensimmäinen ja korkeatasoinen, ensin Oulussa, sitten Turussa ja lopuksi Helsingissä. Hän oli syntynyt 1790 ja tunsi aikansa merkkihenkilöt. Lopulta hänestä tuli ensimmäinen suomalainen nainen, joka suoritti opettajan tutkinnon yliopistossa, Pariisissa.

Eilen mainitun Aug. Schaumanin ja ikimuistettavan Anders Ramsayn rinnalla Wacklinin muistelma (”Sata muistoa Pohjanmaalta” – Hundrade minnen från Österbotten) julkaistiin 1960-luvulla luultavasti Jäntin päähänpistosta WSOY:n huikean hienossa mutta lyhytikäiseksi jääneessä sarjassa. Antikvariaateista niitä löytää vaivattomasti, ja taitavat tekstit olla kaikki myös Prohect Gutenbergissä.

Omistan nämä lukuisina eri laitoksina ja olen lukenut ja mainostanut niitä vuosikymmeniä. Vuonna 1910 kuollut Anders Gustaf Ramsay oli sietämätön setämies, joka pyydysti kävelykepillä Fabianinkadulla asuessaan viattomia ohikulkijoita kuuntelemaan loputtomia jaarituksia. Kun ihmiset oppivat väistämään, hän kirjoitti muistoistaan kuusiosaisen kirjan ”Från barnaår till silfverhår”, lyhennelmänä suomennettu nimellä ’”Muistoja lapsen ja hopeahapsen. Kirjasta tuli jymymenestys, ja Bonnier tahkosi sillä rahaa kuin tuohta.

Olen varmistanut Markku Kuisalta, että tuon kirjan jakso ”Kun Suomen metsien vihreä kulta herätettiin henkiin” on tuttu jokaiselle taloushistoriaan taipuvalle tutkijalle. Kulttuurihistoriallisesti ja kirjallisesti se on vielä parempi. Ramsay osallistui kiihkeään keinottelutalouteen, jota harjoitettiin Kymijoen perkaamisen jälkeen yötä päivää Helsingin seurahuoneella ja joka tyssäsi kuin seinään Ranskan hävittyään sotansa Saksaa vastaan 1871.

Ramsayn kirjassa toistuu ainakin 19 kertaa samansuuntainen luvun lopetus: ”Näin olin täysin ilman omaa aiheutustani joutunut pahojen ihmisten petkuttamaksi ja menettänyt omaisuutensa, mutta onneksi mamma osti minulle Taalintehtaan…”

Lopuksi mamma sai kylläkseen ja sankari lähetettiin jonkun luultavasti niin ikään miehiin mieltyneen kumppanin kanssa kiertelemään eri puolilla Eurooppaa. Englannissa heidät introdusoitiin hovissa kuningatar Viktorialle, koska Ramsay ei välittänyt tähdentää, että hänellä oli sukuyhteys Skotlannin hyvin merkittävään Ramsay-sukuun 1600-luvulta. Ruotsin armeija keräsi pahimmat hampuusit suurvaltasotiinsa ja jotkut vielä aateloitiin (Ramsayu, Douglas, Hamilton jne.)

Herrat ylittivät Alpit eivätkä erikoisemmin pitäneet Milanossa teatterissa ”Portaat” (La Scala”, jossa annettiin jonkun täysin tuntemattoman Verdin omituinen ooppera ”Rigoletto” suunnilleen ensiesityksenä. Ynnä muuta vastaavaa.

Aug, Schaumanin muistelma ”Kuudelta vuosikymmeneltä” on sekin erittäin merkittävä teos. Kirjoittaja oli politiikan keskiössä ja kokenut valtiopäivämies aatelin ja ritariston edustajana, perusti mm. Hufvudstadsbladetin ja sai sen menestymään kirjapainon (Centraltryckeriet) turvin ja riiteli Snellmanin kanssa vuosikymmeniä.

Schauman oli suomen kielen edistäjä, itse tietenkin ruotsinkielinen, mutta Snellman oli kuten paljon nuorempi Svinhufvud oman aikansa stalinisti eli tunnettu järjettömistä mutta syvästi opportunistisista mielipiteistään. (Svinhufvud puolestaan pani hulinaksi Turun hovioikeuden asessorina niinä vuosina kun hovioikeudenneuvoksia piestiin kadulla ja presidentti Hirvikanta ammuttiin.)

Snellman halusi pyyhkiä koko ruotsin kielen pois Suomesta ja oli hyvin selvillä siitä, että ulkopoliittisesti möhlinyt tsaari Aleksanteri II mieltyi kaikkeen, mikä saattoi tavalla tai toisella häiritä ruotsalaisia. Niinpä kun tarvittiin viisasta senaattoria, Snellman ilmoitti heti tietävänsä juuri sopivan miehen, joka siis oli hän itse.

Perussuomalaisuuden symbolia hänestä ei saa, koska kaikessa luonnevikaisuudessaankin hän oli oikeasti fiksu, vaikka saattoi kyllä olla tarvittaessa vaikka kreationisti, kuten perussuomalaisten nykyinen varapuheenjohtaja.

Snellman, Runeberg ja Topelius olivat opiskelutovereita ja ajoittain kämppäkavereita. Kaikki arvostivat suuresti Z. Cygnaeusta, jolla riitti lainattavaksi puhtaita paitoja – piispan poika kumminkin.

Joukon kieroin oli Lönnrot, joka osasi olla aina juuri sopivalla hetkellä valloittavan vaatimaton ja kansanomainen. Lisäksi lääkärin tutkinto ja piirilääkärinä toimiminen oli paras mahdollinen passi mihin tahansa taloon.

Ihailemani Lönnrot oli niin poikkeuksellisen älykäs, että hän oli aivan varmasti selvillä työnsä ainutlaatuisuudesta. Siitä päättelen, että kuuluisa kansanomaisuus oli huolellisesti harkittua. Eräillä päivällisillä – ehkä juuri niillä, joilla Snellman ja Y.A. Wallin tappelivat ja olivat joutua putkaan, Lönnrotia kuljetettiin kultatuolissa, mutta hän hypähti ketterästi palvovien nuorten käsivarsilta lausahtaen, ettei paska punniten parane.  Lönnrot muuten lainasi kiusankappale A. Kivelle rahaa vielä silloin, kun kaikki muut pitivät häntä menetettynä lupauksena.

Mutta Sara Wacklin oli vaikuttavin ja merkillisin.

Kun nyt 1800-luvun sanoma- ja aikakauslehdet ovat vaivattomasti käytettävissä, jään puolestani odottamaan, että joku kirjoittaisi tosiasioihin perustuvan, ulkokulauksesta puhdistetun 1800-luvun kulttuurihistorian,

Siellä oli muuten joukko jumalattoman hyviä luonnontieteilijöitä myös, kuten Nervander ja matemaatikko L.L. Lindelöf, vähävaraisen suomenkielisen kappalaisen poika jaj lopulta yliopiston rehtori, jonka pojasta tuli kansainvälisesti arvostettu funktioteoreetikko.


12 kommenttia:

  1. Onko sille WSOY:n sarjalle joku nimi (tai lista kirjoista)? Monet klassiset käännösromaanit WSOY:llä ovat ilmestyneet sarjassa, jolla ei ole nimeä, mutta komeat kullan ja punaisen väreissä hohtelevat nahkaselät.

    VastaaPoista
  2. Kokemäen kirjastossa katselin kokoelmista talteen laitettuja vanhoja kirjoja. Ne eivät olleet enää mukana lainattavien luetteloissa. Sain kuitenkin lainaksi Lönnotin matkakertomuksia sisältävän kirjan. Tarinoista jäi vaikutelma, että hän ammatti(runo)metsästäjän otteella etsi mielestään arvokkaimpia keräilykohteita. Jos kertojalla oli vähän ja ennestään tuttua tavaraa tarjolla, hän oitis siirtyi uuteen kohteeseen. Hän tunsi kansansa ja väkensä, osasi liikkua heidän parissaan ja sai heidät kertomaan tarinansa. Hänellä oli oivallinen huumorintaju. Tuohitorvellaan hän usein viihdytti paikalle kokoontunutta rahvasta.

    Fyysisenä suorituksena hänen tekemänsä matkat ja keruutyö on käsittämätön suoritus. Hän kuunteli, kirjoitti muistiin ja kirjoitti puhtaaksi tekstejään. Kaiken tämän hän teki kulkiessaan kontti selässä pitkin Vienan saloja ja vesiä.

    Kaiken muun julkaisutoiminnan ohella hän kokosi ja laittoi painokuntoon suomalais-ruotsalaisen sanakirjan. Jo sen julkaisu tuona ajankohtana olisi ollut kohtalainen elämäntyö. Sanakirjan julkaisun tarkoituksena oli näyttää ruotsinkieliselle sivistyneistölle, miten suomenkieli oli yhtä ilmaisurikas ja monipuolinen väline kaikenlaiseen hengenviljelyyn kuin mikä tahansa muu kieli.

    Täällä on viime päivinä ollut puhetta Suomen kohoamisesta hyvinvointiin sivistyksen ja koulutuksen voimalla. Se, miten Suuriruhtinaskunta arvosti nuorisoaan ja teki uhrauksia tulevaisuuden hyväksi, näkyy nykyäänkin esimerkiksi Savonlinnan kaupunkikuvassa. Nykyinen kaupungintalo, entinen Savonlinnan lyseo on ollut valmistuessaan huikea rakennus pienen puutalokaupungin keskustassa. Se valmistui 1890. 1895 Savonlinnassa oli 1516 asukasta.
    PT.

    VastaaPoista
  3. Saara Wacklin on minulle läheinen historian henkilö. Olin aloittanut oppikouluaikani Tyttönorssissa vuonna 1959, jolloin koulu täytti 90 vuotta. Juhlimiseen liittyi paljon ohjelmaa. Yksi niistä oli pieni näytelmä, joka esitettiin Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä. Näytelmän nimi oli Saara Waclinin koulu. Muutamia oppilaita pestrattiin näyttelemään Saaran koulun oppilaita, minä yksi heistä. Näytelmän ohjasi koulumme entinen oppilas Ansa Ikonen! Minulla oli yksi repliikki: Opettaja, kertokaa Pariisista!
    Anita

    VastaaPoista
  4. Niin...vaihtoivat persut katolisen pj:n ateistiseen pj:n.

    VastaaPoista
  5. Muistan Armo Hormian (Hannu Salaman mielestä Hermo Hormoonin) bileet. Koska taisin siellä joskus olla itsekin. (suhinaa aivoissa) Onneksi en sinä kertana ollut kun ystäväni Nyla oli kietonut jääkarhuntaljan niskaansa... Annetaan Eeron kertoa: "... Armolla oli se jääkarhuntalja siellä olohuoneessa. ja mä olin juuri ja juuri päässyt se talja päälläni eteiseen kun Armo tuli ja löi mua nyrkillä päähän. voi vittu, tähtiä vain näin. siitä karhusta olis saanut torilla ainakin 2 000 markkaa."

    Niinpä kai.

    Kummallinen ihminen tuo Hermo Hormooni oli. Minuakin hän katsoi - vaikken mikään runoilija ollut, muuten vaan nuori poikaihminen - kantapäistä napaan asti. Ja sitten taas navasta kantapäihin.

    Hnnhhyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seppo Nummi oli paljon sympaattisempi. Kerran kun olin Prahassa - ensimmäisen kerran kun olin - tapasin hänet siellä ja hän viiniä kun joimme niin hän ehdotti että "voisimmeko kenties olla sillainkin..." ja iski silmää mulle. Tajusin kyllä heti mistä on kyse vaikka en juuri mitään muuta tajunnatkaan. Ja sanoin hänelle, että "en minä nyt oikein... kun tuo vaimokin odottaa mua hotellissa". Seppo ei lannistunut. Koska minä olin silloin vielä nuori ja valtavan nätti. Olin. Hän näytti lasiani, se oli punaviiniä jota join, ja sanoi "Eihän aina tarvitse juoda punaviiniä. Voihan sitä välillä juoda myös valkoviiniä." Se oli kieltämättä kauniisti sanottu, ja tavallaan piti paikkansakin, siis symboliikka oli ihan kohdallaan, jees, mutta ei me... ei me silti. (Siis "sillain" oltu.)

      Tai en minä hänestä tiedä, mutta en minä.

      Poista
    2. Irtopersu mikis...

      Poista
  6. Hyvä, etä muistit maamme ensimäisen aateloidun matemaatikon. Ruotslainen Mittag-Leffler oli vv 1870 - 72 Heldingforsin(nyk.- Helsinki. Le petit Robert2) yliopistot matematiikan professorina ja antoi aika lailla vauhtia suomalaiselle matematiikalle.

    Pitää muistaa myös tähtititelijä Argelander, joka yhdessä Englein kanssa loi maailman ensimmäisen nykyaisen tyyppisen observatorion. Samanlaisen Sternwarten hän rakensi myöhemmmin, vähän komeampana tosin Bonniin . Sakslaais-suomalainen A. oli aikansa merkittävimpiä tähtitieteilijöitä.

    Sir William Ramsay Tukholmassa kävi pokkaamasa kemian Nobel-palkinnon , huomasi kirjakaupan ikkunasta kaukaisen sukulaisensa muistelmat, kirjoitti tekijälle. Tuli sitten käymään suomeen . Näin vuosisatojen jälkeen nämä kaksi sukuhaaraa kohtasivat.

    MafH

    VastaaPoista
  7. Wacklinin novellikokoelma viimeinen tarina ei oikeastaan ole novelli vaan ajankohdalle katsaus sen hetkiseen suomalaiseen kulttuuriin ja pohjalaisten osuuteen siinä. Wacklin, 60-vuotias vanhapiika, kertoo, ketkä hänen mielestään olivat 1840-luvun puolessa välissä kovia pohjalaisia nimiä: "lehtimies Snellman", "lupaava runoilija" Runeberg, Matias Aleksander Castrén ja Zacharias Topelius. Melkoisen mahtava suoritus. Jokainen nimi on vieläkin tuttu, ja yhtään harhalaukausta ei tullut. Harva meistä kykenisi samaan, jos pitäisi mainita, ketkä oman maakunnan pojat muistetaan 170 vuoden päästä.

    Lönnrotista epäilisin vahvasti, että kansanomaisuus ja vilpittömältä vaikuttaminen eivät olleet vain ovelaa esiintymistä vaan osa hänen aitoa olemustaan. Lönnrot nimittäin käyttäytyi nöyrästi ja vaatimattomasti myös silloin, kun siihen ei olisi ollut julkisuuskuvan kannalta tarvetta. Grot kuvaa, kuinka Lönnrot kulki Kuopiossa pelkissä villasukissa ilman kenkiä, ja viimeisinä vuosinaan Lönnrotilla oli tapana kutsua kotonaan Sammatissa naapuritalojen väkeä kuuntelemaan, laulamaan ja kommentoimaan hänen tekemiään uusia, käännettyjä tai paranneltuja virsiä. Ilmeisesti hän otti kommentit jopa huomioon, koska piti tärkeänä, että virret sopisivat kansan suuhun ja kuvastaisivat sen hartautta. Ei kukaan säätyläinen tehnyt tuollaista pelkästään julkikuvansa takia. Sen sijaan olen samaa mieltä siitä, etä Lönnrot viisaana ja älykkäänä miehenä varmasti tajusi poikkeuksellisuutensa, ja esim. virsien koeyleisöllä testaaminen oli varmasti tietoinen ratkaisu. Jopa ideologinen ratkaisu. Aika moni sivistyneistön edustaja olisi kirjoittanut virsikirjan oman teologiassa mukaiseksi sen kummemmin kansaa kuulematta. Lönnrot paitsi kirjoitti hyvin puhdasoppisen luterilaisia virsiä, pyrki myös varmistamaan niiden käyttökelpoisuuden.

    Kaikille vuoden 1886 virsikirja ei kylläkään kelvannut. Länsi-Suomessa rukoilevaiset olivat vakuuttuneita, että "vanhat kirjat" toivat evankeliumin aidommin esille. Varmaan heille tämä oli tottakin. Vuoden 1701 virsikirja on kirjoitettu kielellä, joka on melkein suoraan vakkasuomalaista murretta. Varmasti se toi satakuntalaiselle uskon lähemmäksi kuin moderni, itäsuomalaisvaikutteisella kirjakielellä kirjoitettu "uusi" virsikirja. Sinänsä on muuten huvittavaa, että "vanhoissa" kirjoissa on runsaasti latinankielisiä rinnakkaistekstejä. Jos joku haluaisi pitää luterilaisen, osin latinankieilisen messun, tämä onnistuisi laillisesti niissä seurakunnissa, joille on annettu lupa pitää vanhan kirjan jumalanpalveluksia.

    VastaaPoista
  8. Lönnrothan oli hyvin köyhistä oloista, lapsuudessa tarjolla saattoi olla pettuleipää ja jäkäläsoppaa ja lapset joutuivat usein kerjuullekin, joten nöyryys ja kotikutoisuus olivat hänelle luontaista, mutta täytyi hänellä olla hyvä itsetunto, kun ei tarvinnut vaatteilla koreilla sittenkään, kun siihen olisi ollut varaa. Lapsuudesta oli ehkä peräisin myös mieltymys kulkea avojaloin, jopa runonkeruumatkoilla tai Kajaanin kaduilla, säkkikangashousut jalassa. Kerrotaan, että kerrankin hän puuhaili avojaloin ja paitahihasillaan kolerasairaalassa, kun kenraalikuvernööri tuli paikalle. Kun ei ollut aikaa pukeutua paremmin, Lönnrot puikahti tyhjään sänkyyn ja veti viltin korviinsa! Luonnonlapsi nautti tilannekomiikasta.

    Ihailijoita Lönnrotilla oli omana aikanaankin, ja työteliäisyyden ja älykkyyden lisäksi siihen vaikutti varmasti myös hänen rakastettava ja hieno luonteensa. Jo koulupoikana ja opiskelijana hän sai tukijoita, kun ei ollut varaa opiskeluihin. Professori Törngrenin perheessä Laukon kartanossa hän oppi sivistyneistön tapoja kotiopettajana ja oli myöhemmin mieluisa vieras. Todellinen luokkaretki.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köyhähän Lönnrotin lapsuus oli, kieltämättä, tai kuka sitä nyt kieltäisikään, mutta eivät sentään ipanoina joutuneet syömään pelkästään päreitä, talkkunaa ja rastaa...? (Niin kuin eräs toinen. Urjalalainen.)

      hitsi, kun Onni meni väärinpäin

      Poista
  9. Ihastuttava anekdootti kolerasairaalasta!

    Paljasjaloin Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista