19. kesäkuuta 2017

Juoksuaika



Eilistä Jukolan viestiä olin odottanut kauan. Katsoin sitä aamuyöstä hetken. Nyt onneksi näytettiin kuvaajan varusteet ja tunnustettiin, että siihen tarvitaan huippu-urheilijan tasoinen henkilö ja hänelle kaveri.

Efekti ylittää minun silmissäni sen, mitä näytelmäelokuvien trikeillä tavoitetaan. Televisio tuottaa tosiaikaista kuvaa metsästä, pensaikoista, kivikoista, kisaa johtava juoksijan olkapään takaa. Katsoja suunnilleen väistelee oksia.

Välillä näytetään kilpailun karttaa, johon on animoitu tärkeimmät kilpailijat ja heidän etenemisensä. Toisin sanoen lämpimässä kodissaan voi seurata ja myös ennakoida reitinvalintoja. Kovassa kilpailussa ei ole alkuunkaan sama, lähteekö rinnettä ylös vai vähä pidempää tasaistas polkua.

Kauhun hetkiä kokee, kun kilpailija arpoo rastia. Näilläkin sijoitukset ovat niin ovelat, että onneton saattaa pyörähtää etsimään rastia vikasuunnasta vielä kun on muutaman metrin päässä.

Teknisesti kilpailijoita siis seurataan GPS:llä.

Kaupunkiviesti eli sprintti on kaikkein hauskin. Kisan saattaa ratkaista, kiertääkö jonkin pyykkitelineen vasemmalta vai oikealta.

Sellaista puhutaan, että suunnistus olisi muotilaji ja että harrastajissa olisi poikkeuksellisen paljon itseään fiksuksi luulevaa väkeä. Voi olla niinkin. Nuoruusvuosieni suunnistusoppaan oli kirjoittanut Väinö Nurmimaa, joka oli Sanoma-yhtiön pomo. Auskultoidessani tutustuin hämmästyttävään Rolf Koskiseen, joka oli hyvin erikoinen henkilö ja muiden taitojen ohella mestariluokan suunnistaja; hänellä oli onneton kohtalo – paha kolari. Ja oli asianajaja Juhani Salmenkylä, henkilönä äärimmäisen pidättyvä, melkein tyly,

Eräs tämän hetken huippusuunnistaja kertoi haastattelussa harjoittelevansa sellaisellakin tavalla, että juoksee pahassa kivikossa tai mättäikössä täyttä vauhtia ja tekee sudokuja siinä juostessaan. Tavallisella ihmisellä olisi vaikeuksia saada metsissä tai maanteillä jalkojensa päällä ollessaan lottokuponkiin rastit ruutuun.

Siitä muuten saisi yleisurheiluun uutta ilmettä. Sadan metrin juoksijat joutuisivat täyttämään kupongin juostessaan, ennen maaliin tuloa.

Isäni näytti joskus ennen, miten lennolla suunnistetaan, nimenomaan pommikoneessa. Koordinaatteja on tietenkin kolme, eli tasokooordinaattien lisäksi korkeus, ja tähystäjän on myös laskeskeltava nopeutta, tuulen vaikutusta ja sortumaa. Luultavasti myös eranto vaikuttaa enemmän kuin arvaisi.

Lentokentän pojat eli ”kentän kersat” sanoivat Juutilaisenkin pitäneen selvänä, että pakkolaskun jälkeen lentäjän ensimmäinen tehtävä on juoda kompassi. Ne olivat spriikompasseja siihen aikaan. Merenkulkupiireistä minulla ei ole samanlaista tietoa, vaikka sillä puolella käytettiin tiettävästi muhkeita laitteita. Urheilun puolella suunta on ollut päinvastainen. Tätä nykyä kilpasuunnistajilla on kompassi sormessa.

Toivottavasti Yle on tehnyt kauppoja. Jukolan viestin lähtö on maagista televisiokuvaa, ja yösuunnistus sitäkin hurjempaa. Samanlaista saa tuskin mistään muualta. Pimeys ei ole pimeää, vaan suomalaista kesäyötä, ja kaikilla on otsalampuissa tehokkaat ledit. Ajoittain satoja, parhaimmillaan tuhansia miehiä ja naisia liikkumassa peitteisessä maastossa määrätietoisesti ja erittäin nopeasti.

Vuoristomaat Norja ja Sveitsi ovat olleet suunnannäyttäjiä. Teknisissä taidoissa Suomi on loistanut myös tykistön ansiosta. Väitetään että viimeistään vuodesta 1941 meillä oli korkean maailmanluokan keinot ampua epäsuoraa tulta. Kartat taas – on minullakin takanani joitakin sota-ajan pikakarttoja, jotka tehtiin suurella kiireellä oikaisemalla ilmakuvat. Yksi karttalehti Syväri takaa on monumentaalinen. Kymmenen kertaa kymmenen kilometrin alueella ei ole muuta kuin suota.

Lappi oli noin vuoteen 1860 alue, jolla ei ollut rajoja, ja seuraava sata vuotta kuluivat käytännössä ilman kiinteistöjä.

Yhteensattumien takia joko tunnen tai sitten vain tiedän entisajan maanmittareita, joita koulutettiin polyteknillisessä opistossa. Eräässä elämäkerrallisessa muistelmassa tehtävä oli kartoittaa, siis aluksi suorittaa kolmiomittaus, Enontekiöllä. Koko kesä jossain Ropin takana ei vaadi sivistyneisyyttä, vaan jotain muuta.

Itsenäisessä Suomessa muutamat saamelaiset rakensivat poroaidan Käsivarren ympäri. Tehtävän vaikeusastetta lisäsi merkittävästi se, ettei seudulla kasva puuta, Jokainen poroaidan pystytolppa oli tuotava kantamalla jostakin. Itärajalla, joka käytiin Tarton rauhan jälkeen 20-luvulla, ei tietenkään riittänyt poroaita. Myös aikoinaan kukoistaneet ylimääräiset suhteet rajantakaisiin oli saatava hallintaan.

Maanmittareiden ohella yksityiskohtaiset tiedot maa-alueista kertyivät vähä vähältä metsää arvioitaessa. Muiden ohella uittopäälliköt olivat hyvin kiinnostuneita vedenjakaja-alueista. Siellä on pohjoisessa lomittain seutuja, joilla jotkut vedet virtaavat pohjoiseen ja toiset taas etelään. Ainakin Kemi-yhtiö teki asiassa parhaansa. Uitto pohjoiseen ei ollut hyvä ajatus muutaman ison järven ja Paatsjoen koskien takia.

Suomen kartat ovat näyttäneet jo vuosikymmeniä isien työn. Esimerkiksi ”vanhat painetut kartat” –haulla löytyvät varhaiset peruskartat seuraajineen kertovat, miten uskomattoman sinnikkäästi suomen suot ja suometsät ojitettiin, ja uusimmista kartoista näkyvät metsäautotiet, monin paikoin nurmettuvana näyttönä siitä, miten kertakaikkisesti vedenvarainen kuljetettava nostettiin pyörille.

Myös kilpasuunnistuksessa, tässä television nyt näyttämässä, on historiallinen kaiku. Suurimmassa osassa maata älypuhelimen appi, esimerkiksi Karttapaikka, näyttää sijainnin hyvin tarkast                i. Mutta ei näytä kaikkialla, ja akussa saa olla virtaa.





15 kommenttia:

  1. Natomaalaiset juoksee itärajan yli vaikka tietää ettei sais,mutta ajetaanhan punaisiakin päin.

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan.

    Käykö kesy työhypoteesi aistinvaraisesta navigoinnista?

    Maailmassa on kaksi säilynyttä rosvolippua, toinen on Kotkan merimuseossa. Fort Lauderdale:ssa on vastaava museo jossa on se toinen. Omistusoikeudet huomiotta jättäen, selvää on ettei missään muualla ole sellaista arkkipelaagia kuin lounais-saaristomme on.

    Siis aistinvarainen navigointi on. Etäosanotto on kehittynyt. Heiluttakoon koira häntää, toisinpäin on rahtusen arveluttavaa.

    VastaaPoista
  3. Ilmataistelusimulaatiopeli IL-2:n kuva Brewsterin ohjaamosta on aito, ken sen lieneekään napannut. Äänet (kaikille tähtimoottorisille koneille koko pelissä) olivat tosin An-2:n Svetšov:ista, saattaa tosin olla että niitä on päivitetty. Varmaksi en sano, todennäköisimmin aitoja soundeja on kuitenkin melko kenkkua metsästää, tai ainakin työläähköä. Äänidialogien lahjoittajia ei liene liikaa, vielä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IL2 oli kiva peli, harmi ettei se toimi enää nykyisellä koneellani... ja siinä Brewster oli kaikkein hauskin kone, kohtalaisen ketterä. Se venäläinen kaksitaso, olikohan polikarpov, oli kyllä aika pätevä vastus.
      Mersu oli vähän jäykkä kone. Siitä tuli mieleen vanha pyöräni real life 1980-luvun BMW:n K100 kapealla stongalla, joka myöskin kulki kuin juna mihin keula vain osoitti.

      Pitäisköhän etsiä, vieläkö sen IL2:n jostain löytäisi.

      Poista
  4. Arvioin kehityksen etenevän s.e. nykyisen GPS-seurantalaitteen lisäksi kärkijoukkueiden viestinviejille laitetaan mukaan myös kamera. Real-time yhteydellä luonnollisesti. Mutta onhan tämä nykyinen meininkikin kisan seurannan kannalta aivan loistavaa. Ihan scifiä olisi ollut vielä 90-luvun alkupuolella..
    Mutta tämä Jukolan jälkeinen maanantai pitäisi kyllä olla kansallinen vapaapäivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti olevankin ainakin suunnistajille. Iltarasteilla Laaksossa oli todella vähän porukkaa. Ilmeisesti ovat toipumassa Jukolasta.

      Poista
  5. Samaa mieltä nykysuunnistuksen televisionomaisuudesta. Pari vuosikymmentä sitten ei olisi mitenkään voinut ennustaa noita juoksukameroita ja GPS-seurantaa.

    Monen muunkin urheilulajin televisiotekniikka on kehittynyt ällistyttävästi. Merkillinen poikkeus kuitenkin askarruttaa: maantiepyöräilyn suuret ympäriajot.

    Kyse lienee latinalaisesta kulttuurista. Italialainen, ranskalainen tai espanjalainen televisiohenkilöstö kokisi ilmeisesti harrastavansa niin sanottua spoilausta, jos katsojille yritettäisiin näyttää ihan oikea tilanne.

    Kuinka perk... anteeksi pohjoismaisuuteni, rauhoitutaan: kuinka vaikeata se nyt olisi näyttää pitkillä etapeilla, miten tärkeimmät kilpailijat ja ryhmät ohittavat samat väliaikakohdat. Pyöräily kaipaa hiihdon ja yleisurheilun ohjaajaosaamista.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohdat ehkä sen että koska maastohiihdon puolella kierretään samaa lenkkiä (joka ei edes Holmenkollenin viidelläkympillä ole kovin pitkä), lajin televisioinnissa pärjätään erinomaisesti muutamalla väliaikapisteellä jotka on teknisesti helppo järjestää.

      Maantiepyöräilyssä ajetaan lähdöstä maaliin koko ajan uusia teitä lähemmäs kahdensadan kilometrin verran ja pisimmillä etapeilla ja klassikkokilpailuissa reilusti päällekin. Kertaluokkaa hankalampi juttu televisioinnin kannalta. Ja vaikka GPS-tekniikka on pyöräilylähetyksissäkin käytettävissä, lajin luonteesta johtuen (eli jo tuulen ja korkeuserojen vaikutuksen takia) esimerkiksi pelotonin eli pääjoukon ja siitä karkuun päässeiden (tai useimmiten taktisista syistä päästettyjen) ajajien välimatkan ilmoittaminen tarkkana aikaerona voi olla yllättävän vaikeaa.

      "Onboard camera" on myös käytössä eli voidaan saada reaaliaikaista kuvaa ajajan näkövinkkelistä, mutta normaalistihan näkymä on melko tylsä eli pelkkiä edessä ajavien selkiä ja takapuolia. Vain kasan eli kolarin ja siitä seuraavien kaatumisten sarjan tai loppukirivaiheen hurjien pujotteleujen seuraaminen voi muodostaa poikkeuksen.

      Väliaikakähtöinä ajettavien aika-ajo-osuuksien (kas siinäpä yhdyssana!) ohjauksesta vastaaville tekisi kyllä eetvarttia opintomatka vaikkapa Salpausselän kisoihin!

      Poista

  6. YIT:n pörssi nousi pikkasen ja Lemminkäisen rutkat 40 prosenttia. Kumpi voitti ?

    Uusnormaali perustuslaki sanoo että uhri on hyvitettävä. Kun riitaisalta perillisjoukolta kartellien jms. ex-normaalin vaalimisesta tulee mediapesua päin näköä, kelmiyden varjoa suvun ylle, niin raha sentään lohduttaa. Että siis Lemminkäinen ? Eipäs kuitenkaan YIT ehrnrootheineen ja wahlroosineen sanelivat asian ja vieläpä "other peoples´moneylla". Sinun ja minun eli Varman rahoilla.

    YIT on Yleinen Insinööritoimisto ja mitä mainioin rakentajakansalainen. Pietariinkin kiiruhtanut. Ja siellähän jumittaa. Kotimaassa vetää. Sekin pahasta. EKP on "ostanut" Varmasta väkisin ainakin toista miljardia valtion obligaatioita. Ruoholahti mataloituu ja seisova raha lemuaa. Vielä kun Ailus kohun jälkeen piti palauttaa sijoituksia kotiin, niin tuli tämä rakennusbuumi ja sen uhka asuntojen arvoille, tai siis sijoitusasuntoliikemiehille joita asia koskisi.

    Uusnormaali on siis ostaa finanssisysteemin alkemialla entisiä omaisuuseriä uusiin käsiin nouseviin hintoihin ja pistää väli liiveihin. Mikä tässä uutta olisi ? No se että ostaja on entinen omistaja.

    Siivelle pääsevät pankkien ja finansiyhtiöiden tilimiehet juristit muut talentit eli siis PwC, Roshier ja näitähän riittää Eduskunnan valiokuntapenkkin mitan. Muut nyökkäilevat tämän Good Corporate Goverdancen jumputusrytmiin. Pakkokin on, muuten virastoon kiusaamaan pikkupalkalla kansalaisia tai pahimmillaan kortistoon.

    Tästä keisistä turhantoivon mukaan saanemme kuulla kun New Yorker tai Vanity Fair tekee juurevaa journalismia. Niin paljon ovat jo tehneetkin, että panen alle peruskaavion kuinka Nordea valmistaa uutta rahaa talletusta ja organisoi sen Talenttiseen omapiiriinsä järjestellä maailmaani,-si. Huvittavaa että luet ensimmäistä kertaa etkä usko koska ei ole Wahlroosin suusta eikä Matti Vuoren saatikka Sixten Korkmanin.

    Luulen että Casimir Ehrnrooth saattaisi valaista, mutta hän kuoli. Hän kerkesi perustaa nimeään kantavan professuurin Hankkenille. Sydämestäni toivon että hänen tutkimusohjelmansa jatkuu.

    Nyt se kaaavio.
    Minuutin sisällä diilistä Nordea Pankin taseessa on talletusta (=velkaa) 500 000 myyjän tilillä ja 500 000 velkasaamista (=omaisuutta) ostajalta. Tase tasan.

    Myyjä ostaa 500 000 edestä Nordea Rahaston omistusosuutta. Talletus häipyy. Nordea Pankki myy velkasaaamisen 500 000 Nordea Rahastolle ja saa maksuksi 500 000 (= alkuperäinen rahavolyymin kasvuerä Nordeassa ja kansantaloudessa -ja sama kuin myyjällä tästä asuntokaupasta, oli).

    Nordean tase ei mene tasan. Omaisuutta on 500 000 enemmän kuin velkoja (talletuksia). Omaisuus vaihtoi muotoa velkasaamisesta rahaksi. Myyjän privaatissa taloudessa ei enää ole talletusta mutta on osuus Nordea Rahastosta, 500 000. Ostajalla on asunto ja velkansa. “Yhteiskuntaan” tuli 500 000 lisää rahaa. Mitä tehdä ?

    Raha on otettava pois Nordeasta pääoman palautuksena, omien osakkeitten ostoina, palkkapalkkioina talenttitoimihenkilöille. Ja ennen kaikkea panna uusiin bisneksiin Talenttien ja samanhenkisten kesken. Bisnekset olisivat sortiltaan entisten omaisuuksien arvoa korottavia osakepörssissä, yritysostoissa ja kiinteistö maailmassa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jukka Sjöstedtin kommentit ovat tämän blogin ehdoton suola!

      Poista
    2. Se on aivan totta.

      Poista
    3. Olisiko mitä, jos Sjöstedt pitäisi omaa blogiaan? Tulisi tervettä kilpailua lukijoista. Mies ratsastaa nyt ikään kuin lainahevosella! Kommentoi puolihuolimattomasti valmiiksi kirjoitettua tarinaa...

      Poista
  7. Pari vuotta sitten seurasin netistä karttasovellusta Kirkkojärven marssista, johon poikani osallistui ...reaaliajassa. Itse istuin Norwegianin koneessa Teneriffalta Helsinkiin. Hauskaa!

    VastaaPoista
  8. Viitisen vuotta sitten seurasimme kotona Google Earthin kautta tutkijoiden matkaa eräällä Amazonin latvajoella. Paikannus tapahtui tosin ehkä jonkun parinsadan metrin välein mutta siitä näki kuitenkin miltä puolen vaikka jotain hiekkasärkkää ajettiin.

    Jonain päivänä taas ihmeteltiin miksi sijainti paikantui sademetsän keskellä näkyvälle lammelle tai suolle. Jälkikäteen sillekin löytyi tietysti selitys.

    Nykytekniikan välityksellä voi melkein matkustaa nojatuolissa vaikka jonkun tutkijan mukana missä tahansa eksoottisessa maailmankolkassa.

    VastaaPoista
  9. Yhden pojan perheestä Jukolan viestiin on aina osallistuttu. Tänä vuonna mukana oli vain kolme, yksi tytär sijoittui joukkueineen sijalle 30, hänen sulhasensa sijalle 19 ja miniä 946. Ikä vie veronsa, mutta joukkueita oli sentään 1590. Sijoittuminen ei kuitenkaan liene tärkeintä vaan osallistuminen, tunnelma. Vauvasta lähtien ovat lapset siellä metsässä yöpyneet. Onhan se hienoa, että viestiä pystyy seuraamaan kotisohvaltakin ikään kuin itsekin mukana ollen.
    EG

    VastaaPoista