26. huhtikuuta 2017

Joukkolahtaus


Valitan etten osannut olla hätkähtämättä Suomen satavuotisrahasta, joka näytettiin yleisölle ja vedettiin pois. Se hyväksyi ja sitten hylkäsi kokoomus, ministeri Orpo.

Hätkähdyksen aiheutti havainto, etten osaa olla mitään mieltä asiasta. Blogin kirjoittajana olen mielestäni joskus kuin journalisti, joskus hiukan kuin kirjailija. Eräissä asioissa olen yleisön osaston kirjoittaja eli esitän mielipiteitä siinä luulossa, että ne saattaisivat herättää mielenkiintoa.

Kansalaissodan teloituskuvia, kuten juhlarahaan tarkoitettu, taitaa olla ja saisi olla myös lukion oppikirjoissa. Kaikkein vakiintunein on ikoninen kuva Varkauden Huruslahden jäältä. Kertomakirjallisuudessa ensimmäinen ja ehkä kaikkein vaikuttavin teloituskohtaus on selkeästi valkoisen F.E. Sillanpään ”Hurskaan kurjuuden” lopussa.

Viimeksi mainittu on yksi kulttuurihistoriamme suuria arvoituksia. Miten kummassa Sillanpään kirja sai ilmestyä helmikuussa 1919. Sekä punahenkiset että valkoiset haukkuivat kirjaa, mutta ei se vaikuttanut haitallisesti kirjailijan uraan eikä kustantajan menestykseen.

Ei kulunut kuin 40 vuotta kun jo ilmestyi seuraava kuvaus, Väinö Linnan laatima. Jälleen rähinä oli aika maltillista, mutta kuvauksen vaikutus oli suuri.

Osoittaakseni olleeni asianajaja ja sitten tuomari näytän taitoani väännellä tosiasioita ja selittää mustan valkoiseksi ja valkoisen punaiseksi.

Juhlaraha tuntuu minustakin olevan väärä paikka teloituskohtauksen kuvaamiselle. Se johtuu siitä, että juhlaraha on vanhentunut ajatus, jonka sietäisi lopettaa.

Termi tarkoittaa jonkun henkilön kunniaksi tai jonkin tapahtuman juhlistamiseksi lyötyä mitalia, joka valtion hankkeena käy myös rahasta. Käytännössä kukaan ei käytä juhlarahoja maksamiseen, vaan ne pannaan piirongin päälle.

Kolikoiden keräily on hyväksytty harrastus ja helpompi käsittää kuin postimerkkeily. Osalla kolikoista on saman tyyppinen arvo kuin muillakin antiikkiesineillä. On kolikkomarkkinat. Tunnen henkilön, joka tietää hyvin, mitä eri puolilla Eurooppaa maksetaan suomalaisista 1800-luvun pennin kolikoista. Turhaan etsitte kätköistänne – ette te niitä löydä. Mutta on kuparilantteja, jollaisista sveitsiläinen numismaattinen liike lyö pöytään esimerkiksi tuhat Sveitsin frangia.

Kansalaissota kaikkineen on hyvä puheenaihe 100-vuotisjuhlan yhteydessä. Parhaassa tapauksessa päästään perkaamaan pahoja asioita.

Vaikka en ole itse maanviljelystaitoinen, haluaisin käyttää alan vertauskuvaa ja sanoa, että itsenäisen Suomen historia pitäisi ”ottaa ylös” eli ojittaa niin että soinen, veden vaivaama maa saataisiin parempaan käyttöön.

Katselin ikkunastani avo-ojaa ja lepikkoa vuosikymmenestä toiseen. Sen edessä vanha mättäinen niitty taas muuttui vähä vähältä oikeastaan lähinnä jatkuvalla ruohon leikkaamisella nurmikoksi. Viime vuoden ison putkiremontin yhteydessä oja pantiin putkeen ja lepikko lähti. Edelleen välillä oikein pysähdyn mielihyvän tuntein katsomaan, että onpa parahultainen piha.

Emme me saa historiassa menneen talven lumia takaisin, mutta jos kirjoittaisin pienen Suomen historian blogin lukijoille ja muille harrastuneille, yrittäisin kytkeä tämän hetken lääketieteen ja psykologian syövyttämän sanaston eräisiin historian ilmiöihin.

Väittäisin että talveen 1918 Suomi oli kiusaamisen yhteiskunta. Kiusaaminen tarkoittaa tässä kuin sanoissa koulukiusaaminen tai työpaikkakiusaaminen.

Ihmisellä ja ihmisryhmillä on henkinen aineenvaihdunta, ja paremmuusjärjestystä yritetään luoda myös jyrkästi hylättävillä keinoilla. Vuoden 1918 asioissa puhuisin köyhien ja rikkaiden ihmisten sijasta niistä joilla oli vaihtoehtoja ja niistä, joilla ei ollut. Maanomistusolot ja elinkeinot olivat tärkeitä konfliktin syitä, mutta vielä tärkeämpää oli se, että vanhassa maailmassamme tilanne oli se, että hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta ehkä neljä viidestä ihmisestä syntyi aineelliseen ja henkiseen ahtauteen.

Tämä tilanne alkoi sitten purkautua maareformilla, koneistamisella, kansakoululla ja lopulta määrätietoisella sosiaalipolitiikalla.

Tuon esitellyn juhlarahan ongelma ja oma perusteluni sen hylkäämiseen on selvä: korkokuva teloittajista ja heidän uhreistaan on totta. Lähes 20 prosenttia punaisista koki ennenaikaisen kuoleman ja Suomesta muodostui vaikenemisen ja henkisen yksinäisyyden yhteiskunta.

Mutta tuo kuvattu kohtaus esittää minulle Venäjän vallankumousta enemmän kuin Suomen. Niinpä jää hiukan epäselväksi, ketkä ampuivat ja ketä. Liian harva tietää, että juhlarahassa teloittajista kolmas vasemmalta on Urho Kekkonen. Tarkoitan: voisi olla. Suomen ylpeilty kansallisuus ja isänmaallisuus kasvoi kiväärin piipusta, ja kivääri oli venäläistä tuotantoa, vaikka valkoisen käsissä.

Jos tehtäisiin juhlaraha Talvisodasta, en ilahtuisi reliefistä, jossa suomalaisjoukot pötkivät jäniksen lailla pakoon tuleen sytyttämästään Suvilahdesta Laatokan rantatietä – vaikka näin tapahtui. Kun sanotaan ”Taipaleenjoki” tai ”Summa”, mieleeni ei tule ensimmäisenä sankaruus, vaan surkeus. Siellä ylitettiin se, mitä ihminen voi kestää.

Olen siis niin nirso, että en juhlisi kaikinpuolisen häpeän aihetta. Mahtaisiko kukaan haluta muistorahaa punaisten tekemistä teloituksista esimerkiksi Jämsässä tai Sääksmäellä tai metalliin stanssattua kuvaa Viipurin ruumisröykkiöistä, joita pakenevat punaiset jättivät jälkeensä?

Propagandistina en liioin olisi virittelemässä keskustelua lieventävistä enkä raskauttavista asianhaaroista. Paljon tärkeämpää on juhlia sitä, että nyt ei ole sisällissotaa ja tutkia kärsivällisesti, ovatko runsaat vastakkaisuudet ja epäkohdat tosiaan mahdottomia sovitella yhteen. Pitäisi olla jätekatoksessa sellainenkin roskalaatikko, johon voisi viedä omat rakkaimmat ennakkoluulonsa, etenkin ne, joita sanomme jostain syystä historiallisiksi totuuksiksi.

33 kommenttia:

  1. Viisas, maltillinen kirjoitus.

    VastaaPoista
  2. "Olen siis niin nirso, että en juhlisi kaikinpuolisen häpeän aihetta. Mahtaisiko kukaan haluta muistorahaa punaisten tekemistä teloituksista esimerkiksi Jämsässä tai Sääksmäellä tai metalliin stanssattua kuvaa Viipurin ruumisröykkiöistä, joita pakenevat punaiset jättivät jälkeensä?"

    Molempain oikeuksien tohtori tekee nyt hyvin ja ottaa huomioon, että kansalaissodan ja sen jälkiselvittelyjen käsittämättömän massiivisen,vailla mitään laillisia perusteita tapahtuneen murha-aallon pani toimeen se osapuoli,joka nimenomaan väitti edustavansa laillista hallitusta ja legitimiteettiä, oikeutta, kristillistä eetosta etc. - Sitä paitsi eivätköhän ne Viipurin todella mahtavat ruumisröykkiöt löytyneetkin P. Annan kruunun vallien välistä: "Ainahan kun suuria töitä tehdään, PIKKU VAHINKOJA sattuu" (kenraalimajuri Wilkman 1918).- Pätisikö tämä myös toiseen osapuoleen?

    VastaaPoista
  3. "selkeästi valkoisen F.E. Sillanpään"

    Ainakin Sillanpään elämäkerran kirjoittaja kokee luoda näin "selkeän" kuvan. Jostain syystä hän piilottaa lähdeviitteistön aluskasvillisuuden suojaan Sillanpään seuraavan,olennaisesti mielenmaisemaa valaisevan käsikirjoituskatkelman (1919?): "Olen usein horjahtanut nai[i]visuuteen, mutta milloinkaan en ole niin vääntävästi todennut semmoisen horjahduksen jälkihappamuutta kuin maaliskuun lopulla v. 1918, jolloin romahti se ihanteellinen ennakkokuva, jonka olin luonut valkoisesta armeijasta."

    VastaaPoista
  4. En edes muista, että "Huruslahden arpajaisista" olisi olemassa autenttista kuvaa. Ehkä on.

    Sen sijaan 70-luvulla opiskelijana katselin Paavolaisen kirjasta pitkään kolmen kuvan sarjaa Länkipohjan taistelun jälkeisistä ns. teloituksesta. Siinä kaatui 13 töllin ja torpan miestä kuka rintaansa, kuka vatsaansa pidellen. Hangelle jäi ruumiskasa ja viereen kierähtänyt lierihattu. Järkytyin. En nähnyt kuvassa mitään "ikonista".

    VastaaPoista
  5. Minäkin hätkähdin, jälkikäteen, rahakohusta. Mutta sinänsä hyvä että muistetaan myös ikävät asiat, ja se, että monet esimerkit osoittavat miten lyhyt matka nykyisen kaltaisesta lullukkaolemisesta on tuollaiseen, usein ei edes montaa viikkoa. Tavallaan raha kävisi muistomitalista ja jotain sellaista siinä lienee ajateltu, ja sellaiseen voisi nykymaailmassa sopia rankkakin aihe.

    Hirtehispuolelta tulee mieleen Pariisin rahamuseossa näkemäni Meksikon sisällissodan aikaiset komeat isot kultarahat, joihssa oli isolla teksti "Kuolema Huertalle!"(Huerta muerte!).

    AW

    VastaaPoista
  6. Yksi oleellinen asia on se, että kuva on luultavimmatusti lavastettu. Toinen on se, että vasemmisto on nyt vähintään yhtä naurettava kuin oikeistokin: Orpo hyväksyi juhlarahan todennäköisesti edes lukematta esitystä ja ainakin ajattelematta mitään ja sitten pillastui ja veti sen takaisin. Vasemmisto pillastui ensin juhlarahasta ja sitten vielä enemmän se perumisesta.

    VastaaPoista
  7. Nähdessäni "teloitusjuhlarahan" kuvan, tunnistin heti sen Inkoon Västankvarnista otetuksi toukokuussa 1918.Kyse oli lehtimies-kirjailija Erik Grotenfeltin ryhmästä, joka toimi läntisellä Uudellamaalla. Olen sattumalta perehtynyt tähän Västankvarnin tapaukseen keskimääräistä syvällisemmin ja osaksi siitä syystä en käsitä rahan suunnittelijan aiheenvalintaa. En kylläkään ymmärrä myöskään miten Välimerellä rantaan huuhtoutuneen lapsen ruumiin silhuettikaan ilmentää maamme satavuotistaivalta. Itsenäistymisemme aikojen tapahtumia on sadan vuoden aikana käsitelty yleensä kovin värittyneiden silmälasien läpi ja niitä nähtävästi edelleenkin halutaan nostaa pintaan samalla tavalla, vaikkapa juhlarahan silhuetissa. Västankvarn ansaitsee kyllä kaikessa karmeudessaan rehellisen selvityksen ja analyysin, sillä teloitukset sisältävät myös paljon muutakin kuin poliittisia perusteita, mutta joita ei selvityksissä ole koskaan esille otettu. Ei sellainen aihe silti kuulu nostettavaksi juhlavuoden näyttämölle. Foorumin pitää olla muualla.

    VastaaPoista
  8. Jospa sellainen jätekatos sopivalla roskalaatikolla nyt löytyy kunhan tämäkin mielten maanalaisissa kerroksissa muhinut purkaus on lävitse keskusteltu. Ehkä olikin keskustelun jatkumiselle hyväkin kömmähdys? Toivoa vain sopii, että keskusteluun on jo kyvykkyyttä myös niillä höyrymielillä, joiden mielestä se sota jäi loppuun saattamatta, eli ruumiskasoja ei tullutkaan tarpeeksi.

    Olisiko sisällissotamme kaikille uhreille kuitenkin tarpeellista rakentaa kaikki säikeet yhteen nivova, sekä punaisia että valkoisia yhteisesti kunnioittava(?), mutta erityisesti tukistava muistomerkki malliin Berliinin Holokaustimuistomerkki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kyllä.

      Niitä tavataan kutsua hautausmaiksi.

      Poista
    2. Apropos; en ole vielä tullut ymmärtämään mitä tarkoittaisi kuolleena syntynyt ajatus.

      Poista
  9. "Kolikolla on kaksi puolta" oli suunnittelijoiden hieno oivallus. Lieneekö sitä missään aikaisemmin yritettykään toteuttaa käytännössä tällaisessa tarkoituksessa?

    Mistä tämä sanonta, joka tunnetaan monella kielellä, mahtaa olla peräisin?

    Ei varmaankaan Raamatusta, vaikka silloinkin kolikolla oli kaksi puolta. Jeesus sanoi veronmaksusta kysyttäessä: "Antakaa keisarille mikä keisarin on ja Jumalalle mikä Jumalan on" (Matteus 12:21). Kolikko saattoi olla se, jossa oli toisella puolella Livia rauhan jumalattarena ja toisella puolella jumalaksi korotettu Tiberius. Kolikon valetut kuvat sinänsä olivat rikos raamatullista kuvankieltoa vastaan. Keisarille sopi siitäkin syystä luovuttaa kolikko. Jumalalle sopi luovuttaa itsensä.

    VastaaPoista
  10. Juhlaraha ei ole enää juhlaraha. Se on Rahapajan bisnes eikä välttämättä ansaitsisi valtiovallan suojelusta. Koko juhlarahakohu on turhaa mainosta hoopolle hankkeelle.
    Ennenvanhaan juhlarahoja julkaistiin harvoin ja ne olivat uutisia. Nykyään juhlarahoja suolletaan kuukausittain jos jonkinlaisin perustein.
    Ehkä meidän on hyvä muistaa, että sisällissodassa ammuttiin ja kidutettiin ihmisiä. Sekin puoli meissä on, sen voisi juuria pois. Kun tietäisi, miten.

    VastaaPoista
  11. http://www.bbc.com/news/world-europe-39705689 Natsijohtajan poikahan haastaa asiaa täällä.

    VastaaPoista
  12. Kiitään viisaasta kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  13. Itsenäisyyden esihistoriaa: teloitustuokiokuva jäällä: Lalli pamauttamassa ulkomaanpelle Henrikiä kirveellä. 2€ kääntöpuolella euron kuva.
    5 sentin kolikko: Nykylalli heittämässä poltopulloa turvapaikanhakijoiden leiriin. Kääntöpuolella Aleppon raunioissa vääntelehtiviä ruuumiita.
    Tonnin seteli.

    VastaaPoista
  14. Hyvää ja järkevää puhetta. Itse pidän kaikkein mielekkäimpänä juhlaraharyhmänä sitä vähiten arvostetuinta: kahden euron erikoisrahoja. Niillä on todellista merkitystä. Rahoja lasketaan normaaliin kiertoon miljoonittain ja yhtäkkiä voi saada kaupasta vaihtorahana vaikkapa kaksieuroisen, joka juhlistaa vaikkapa Hampurin 900-vuotista olemassaoloa. Yleiseurooppalaisen ja koko kansaan ulottuvan levikkinsä vuoksi erikoiskaksieuroiset ovat oiva keino tuoda koko Euroopan tietoon asioita, joita pidetään kansallisesti arvokkaina.

    Sen sijaan tavanomaiset juhlarahat ovat kärsineet hiukan inflaatiota. Ne ovat kohtuuttoman kalliita ja aiheet ovat jossain määrin väkisin väännettyjä. Pohjanoteeraus lienee maakuntasarja, jossa on käyty läpi kustakin maakunnasta jokin käsityö, rakennus ja eläin. Samoin urheiluaiheiset viisieuroiset on lyöty lähinnä keräilijöiden iloksi.

    Juhlarahoja pitäisi lyödä vähemmän ja ne olisi lyödä tarkemmin valituista aiheista. Lisäksi kuva-aiheet olisi valittava niin, että kolikon aiheen voi arvata, vaikkei lukisi sen tekstiä. Esimerkiksi nyt julkaisun kohteena olleiden ja peruutettujen kolikoiden ideaa ei tajua, jollei näe kaikkia kolikoita rinnakkain.

    VastaaPoista
  15. Varsinaisesti virheen on tuossa tietenkin tehnyt juhlarahan hyväksymisestä vastaava toimikunta ja hyväksymiseen nimensä alle kirjoittanut ministeri.

    Taiteilija oli suunnitellut näkemyksensä mukaisen teoksen, jossa on selkeästi käsitettävä ja toimiva perusidea. Jokaiselta ajanjaksolta esitellään kolikon eri puolilla positiivinen saavutus ja ongelmia sisältänyt haaste. Ajatustasolla aivan mainio idea.

    Varsinaisesti taiteilija teki prosessissa vain yhden virheen -joka tosin oli sitäkin suurempi.

    Aamulehden haastattelussa hän alkoi ihmetellä sitä, että että vasemmistolaisetkin olivat kritisoineet teosta, hän olisi odottanut kritiikkiä oikeistolta.

    Virhe, paha virhe.

    Kun taiteilija tekee tilaustyön, on täydellisen mautonta että hän sanallisesti loukkaa tilaajaa, ja alkaa arvioida tilaajan mielipiteitä ja motiiveja. Totta kai hänellä on taiteilijana vapaus esittää tilaajalle sellaista työtä kuin parhaaksi näkee, mutta sitä, joka tekee päätökset, ei tietenkään pidä loukata.

    "- Mutta nasta juttu joka tapauksessa. En voi sanoa kuin vau. Ei minun aiemmista kipois-tani ja kupeistani ole noussut tällaista kohua. Taisin onnistua, Suppanen arvioi Aamulehdelle."

    Taiteilija ei tainnut tajuta, että kaikkea ei kannata lehdistölle sanoa. Tulee vielä sanoneeksi sen, mitä ajattelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jokaiselta ajanjaksolta esitellään kolikon eri puolilla positiivinen saavutus ja ongelmia sisältänyt haaste."

      Teloituskuvan toisella puolella oli kuulemma stadionin torni. Siis taiteilijan ei keksinyt muuta saavutusta kahdelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä?

      Eikö haastetta pitäisi vastata ko. asian positiivinen ratkaisu? Torpparilaki? Punamultahallius? Kansaneläke?

      Poista
    2. Joo varmaan olis ollut kymmeniä mahdollisia muita kuva-aiheita, mutta aiheen valinta on taiteilijan näkemyksestä kiinni. Joku on sitä mieltä, että noin on parempi, toinen on toista mieltä. Artisti tekee mielestään parhaan teoksen, ja tekijyytensä merkiksi signeeraa teoksen. Erilaisia mielipiteitä aina löytyy. Ei kaikkia voi mikään työ koskaan miellyttää, eikä tarvitsekaan.

      Poista
  16. Päivän lehtitiedon mukaan juhlarahasarjaan kuuluisi myös kolikko, joka esittäisi pakolaiskriisissä Välimereen huuhtoutunutta lasta.

    Sehän nyt jos mikään kuuluu 100-vuotiskolikkosarjaan!!!!

    Maamme on syvässä hulluuden tilassa.

    Radiouutinen kertoi vihapuhepoliisien koulutuksesta poliisiammattikorkeakoulussa Tampereella. Aamulehdessä oli hieman aiemmin, että 200 poliisin resurssi allokoidaan vihapuhemetsästykseen!!!

    Jos jotakin vapaussodastamme olisi haluttu kolikkoon panna, niin kenties kuva kaksoislukuolla varustetusta jykevästä aitasta. Kerrotaan, että oli sellainenkin pitäjä, jossa punainen ja valkoinen osapuoli päättivät lukita aseensa kaksoisulukolla varustettuun aittaan.

    VastaaPoista
  17. Nykyaikana kamalinta Suomessa on se että mitään ei ole opittu. Kaikki voisi toistua, veljessodan kauhut, kun jotkut vain ryhtyvät asiaa propagoimaan ja kiihoittamaan ihmisryhmät toisaan vastaan.

    Sen takia meidän tulee ottaa oppia tapahtuneesta; ei tehtyä virhettä ole pakko toistaa.

    VastaaPoista
  18. Orpopoika menetti harkintakykynsä,someryöpyn vuoksi,hän tulee kärsimään päätöksestään viellä pitkään,ehkä loppuuransa ajan.
    Tuo mitallisarja olisi ollut hyvä muistutus maltillisen yhteiskuntakehityksen puolesta,sekä varoitus niille aikamme kiihkoilijoille,kuten Allah-aholle,mihin yllytys pahimmilaan voi johtaa.

    VastaaPoista
  19. Minusta ajan henkeen olisi sopinut paremmin tällainen orpo kissanpentu:
    http://aijaa.com/gBSB7h

    VastaaPoista
  20. Kolikoiden ja postimerkkien aiheiden tulee olla pliisuja.
    Tom of Finland, heh heh, on pliisu markkinoinnin kautta.

    VastaaPoista
  21. No kertoohan episodi ja puheenvuorot ainakin sen että "luokat" ovat edelleen lujassa ihmisten takaraivossa. Kirvelevähän se on kun toisen veljeksen jälkeläiset kokevat kärsineensä suurta vääryyttä ja toisen veljen piipun toisesta päästä katsoneen isien valistusajattelu oli oikeutettua.
    Kyllä aineksia nykykansasta ja sen nuorisosta (alle 50v) löytyy urheutta kiihotukseen kumminkin puolin. Kyllä viha on aina syttynyt veljestenkin välille ja intohimona päästä koittamaan kumpi käskee ja kumpi vikisee.

    Nykyihmiset eivät osaa käsitellä asiaa sen oikeassa historiallisessa perspektiivissä. Elettiin ennen aikaa erilaista. Silloin oli tavat ja kunnioitukset eri mittapuilla kuin nykyisin. Tämän ison luokkaeron kateus seuraus ajoi ihmisiä vastakkain. Ihmisluonto on kunniastaan arka oli sitten varakas patruuna tai rääsyinen torppari. Muutoin olen sillä kannalla että kyllä julkiset piiskaukset olisi palautettava. Joidenkin uhma ei asetu muuten kuin kunnon selkäsaunalla.

    VastaaPoista
  22. Mitähän Rahapajalla ajattelisivat jos viranomaiset + taitelija olisivat tehneet juhlarahan itse rahanpainamisen kunniaksi, aiheena jossa kuvassa naamiomiehet ryöstää raha-autoa Suomen Pankin Turun konttorin takapihalla (Turun raharyöstö v.2007)? Ehkä viimein tajuaisivat? ;)

    VastaaPoista
  23. >Viipurin ruumisröykkiöistä, joita pakenevat punaiset jättivät jälkeensä

    Eikös se kuuluisin ja suurin yksittäin viipurilaisten lahtaus (josta ei koulun historiankirjoissa koskaan puhuta) pantu toimeen valkoisten toimesta? Kolme-neljäsataa venäläisellä aksentilla puhuvaa, aiheutti kansainvälisen kohun. Ketään ei tuomittu mistään.
    Suunnittelivat kuulemma vahvistamattomien väitteiden mukaan myös aitoa perivenäläistyyppistä juutalaispogromia.

    https://tuomioja.org/kirjavinkit/2014/02/teemu-keskisarja-viipuri-1918-siltala-406-s-ei-painopaikkaa-2013/

    VastaaPoista
  24. Västankvarnin teloitukset tapahtuivat Suomen sisällissodan aikana Inkoossa toukokuussa 1918. Valkoinen rankaisuretkikunta Länsi-Uudenmaan pataljoona suoritti paikassa punavankien teloituksia 2. toukokuuta – 26. toukokuuta 1918. Maisteri Tauno Tukkisen teoksen Teloittajien edessä mukaan paikassa ammuttiin yli 60 punakaartilaista sekä ainakin kaksi naista, Hilja Heino ja Tekla Åhl. Teloituksia johti maisteri Erik Grotenfelt, joka oli kuulustellut ja tuominnut vangit kuolemaan. Teloitusta johtanutta pataljoonaa komensi Edward Ward apulaisinaan Ivar Hast ja Ivar Ståhle. Erik Grotenfelt teki itsemurhan vuonna 1919.


    https://fi.m.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4stankvarnin_teloitukset

    Inkoon teloituksista eräs kuva. Valkoisissaan menee Tekla Åhl kohti kuolemaansa. Liki kuusikymmentävuotias keittäjä... punakokki?

    http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main



    VastaaPoista
  25. Tätä sakkia RUOTSIN edustaja, konsuli, valvoi ja he olivat sitoutuneet allekirjoittamalla paperin, etteivät osallistu sotatoimiin tms.

    Petollisesti he siten kostivat ja tuo roistomainen Grotenfelt päälahtarinaan. Niin paljon tuon paholaisen tunto soimasi, että hän päätti maistaao maa lääkettään ampuen kuulan kalloonsa.

    Raukkamainen naisten murhaaja joutikin kuolla!

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Erik_Grotenfelt

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Västankvarnin_teloitukset

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Länsi-Uudenmaan_pataljoona

    "Pataljoonaa komensi Edward Ward ja komppanianpäälliköitä olivat Ivar Ståhle ja Ivar Hast."

    ...ja he olivat siis ruotsalaisia

    Tapetut naiset

    http://www.elore.fi/arkisto/2_00/hei200.html

    "Tapetut naiset kertoo kolmesta sammattilaisesta naisesta, jotka teloitettiin Inkoon Vestankvarnassa toukuussa 1918. (10) Tutkimusten mukaan tyypillinen punakaartilaisnainen oli kansakoulun käynyt, alle 24-vuotias, naimaton tehdastyöläinen, palvelijatar tai ompelija. Usein naiskaartilaiset vielä leikkasivat tukkansa polkkatukaksi ja pukeutuivat asepukuun, johon kuului housut. (Piironen-Honkanen 1995, 33.) Kuolemaan tuomittuja naisia syytettiin mm. agitaattorina toimimisesta ja vakoilusta. Myös läheisen punaisuus katsottiin raskauttavaksi tekijäksi. (Paavolainen 1967, 200–205.) Näitä vasten tarkasteltuina kertomuksen naishahmot vaikuttavat melko tyypillisiltä: 20-vuotias piika Hilja Heino kantoi asetta ja pukeutui housupukuun, 35-vuotias Tekla Åhl toimi punaisten keittäjänä ja oli punaisten johtokuntaan kuuluneen Juho Åhlin vaimo. Pariskunta kuului myös Sammatin työväenyhdistyksen perustajajäseniin.Vakoilusta syytetty 32-vuotias myyjätär Hilda Björk kuului työväenyhdistykseen, mutta hänen punakaartiin kuulumisesta ei ole varmuutta. Naisten sotaan osallistumista käsittelevät kertomukset ovat olleet yleisiä, ja kuten Ulla-Maija Peltonen (1999) on huomauttanut, naiset kuvattiin näissä usein vastakohtina: hyvinä tai pahoina, äiteinä tai huorina.

    Vakoilusta syytetyn Hilja Björkin kohtalo on Tapetut naiset -kertomuksessa keskeinen. Björk oli ehkä helpompi esitellä "viattomana kärsijänä" kuin kaksi muuta, jotka täyttivät tyypillisen punakaartilaisnaisen ehdot Björkiä paremmin. Ensimmäisen esimerkin kertojan näkökulman olen luokitellut valkoiseksi ja jälkimmäisen punaiseksi"

    Tekla Åhl oli siis 34 vuotias Sotasurma-tietokannan mukaan.

    VastaaPoista
  26. Kuvat esittävät teloituksia Inkoossa toukokuussa 1918

    Punaiset vangitsivat Grotenfeldtinä erehdyksessä ruotsalaisen kauppaopiston rehtorin Oskar Rosenqvistin, joka oli lehden aputoimittaja. Jaakko Paavolaisen mukaan Rosenqvist ammuttiin matkalla esikuntaan, ja ruumis heitettiin häikäilemättömästi autosta kadulle. Grotenfelt sai kostaa punaisille sisällissodan lopussa. Hän johti punaisten teloituksia Inkoon Västankvarnissa."

    http://vesta.narc.fi/kuvat/bg.jpg

    http://vesta.narc.fi/kuvat/bg2.jpg

    http://vesta.narc.fi/cgi-bin/db2www/sotasurmaetusivu/main

    Tuo valkea-asuinen nainen lienee Tekla Åhl

    Kansallisesta murhenäytelmästä paikallishistoriaksi – sammattilaisten muistoja vuodesta 1918

    Anne Heimo

    http://www.elore.fi/arkisto/2_00/hei200.html

    Tapetut naiset

    Tapetut naiset kertoo kolmesta sammattilaisesta naisesta, jotka teloitettiin Inkoon Vestankvarnassa toukuussa 1918. Tutkimusten mukaan tyypillinen punakaartilaisnainen oli kansakoulun käynyt, alle 24-vuotias, naimaton tehdastyöläinen, palvelijatar tai ompelija. Usein naiskaartilaiset vielä leikkasivat tukkansa polkkatukaksi ja pukeutuivat asepukuun, johon kuului housut. Kuolemaan tuomittuja naisia syytettiin mm. agitaattorina toimimisesta ja vakoilusta. Myös läheisen punaisuus katsottiin raskauttavaksi tekijäksi. (Paavolainen 1967, 200–205.) Näitä vasten tarkasteltuina kertomuksen naishahmot vaikuttavat melko tyypillisiltä: 20-vuotias piika Hilja Heino kantoi asetta ja pukeutui housupukuun, 35-vuotias Tekla Åhl toimi punaisten keittäjänä ja oli punaisten johtokuntaan kuuluneen Juho Åhlin vaimo. Pariskunta kuului myös Sammatin työväenyhdistyksen perustajajäseniin.Vakoilusta syytetty 32-vuotias myyjätär Hilda Björk kuului työväenyhdistykseen, mutta hänen punakaartiin kuulumisesta ei ole varmuutta. Naisten sotaan osallistumista käsittelevät kertomukset ovat olleet yleisiä, ja kuten Ulla-Maija Peltonen (1999) on huomauttanut, naiset kuvattiin näissä usein vastakohtina: hyvinä tai pahoina, äiteinä tai huorina.

    VastaaPoista
  27. Valkolahtareiden päällystö oli lähes täydellisesti ruotsinkielistä, joten heillä oli sisällissodan jälkeen suoritetussa etnisessä puhdistuksessa,
    n. 23.000 suomalaisen teloittamisessa ehdottoman ratkaiseva osa.

    Ja teloitusten jälkeen lahtareiden itselleen säätämä armahduslaki, joka vapautti heidät kaikista sotarikoksista ja sodan jälkeen suorittamista teloituksista, noudattelee RKP:nkin nykyistä linjaa: lainkäyttö, opetus, talous ja hallinto pitää olla ruosinkielisten käsissä keinoja kaihtamatta.

    VastaaPoista
  28. Juhlarahan kuvituksessa pitäisi olla periaatteessa juhlittavia asioita. Miksi ihmeessä teloituksia pitäisi juhlia? Edes lavastettuja sellaisia?
    Taiteilija selittäköön, jos kerran haluaa tuollaisia juhlarahoja julkaista.

    Orvolla on tosin selitettävää, miten ihmeessä hän aluksi hyväksyi tuollaisen kuvituksen. Toisaalta tämä on täysin linjassa tämän oikeistohallituksen toiminnan kanssa.

    VastaaPoista
  29. Hei,

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Yksi asia joka vähän pisti silmään: "Blogilla on joka päivä ainakin 3000 lukijaa, yli 120 000 kuukaudessa, vuodesta 2005 yli 8 miljoonaa."

    Toi laskuri blogin yläosassa laskee sivujen näyttökerrat, se ei laske yksittäisiä lukijoita/kävijäitä sivustolla.

    VastaaPoista