16. maaliskuuta 2017

Pastilli






Ylpeä pitää olla, vaikka köyhyydestään ja reikäisistä hampaistaan.

Tuo arvoituksellinen aforismi on tuttu pohjalaisessa murremuodossaan. Se siis alkaa ”ylypiä”.

Jos aikakone saataisiin viimeinkin toimimaan, meille matkustajille tulisi kiire pois Wienistä kuuntelemasta, miten Mozart todella soitti ja Haydn hymyili hyväntahtoisesti, koska joka paikassa olisi niin kaamea paskan haju. Pitkävartisia saappaita ja kantotuoleja käytettiin samasta syystä kuin vaunuja. Niin sanotut kadut olivat ainakin sateella keltaista liejua, jonka hajusta tiesi, mitä niissä seisoi. Asiasta kertovat monet matkailijat. Viemäreitä ei ollut keksitty. Eräänä vuonna Lontoossa Thames hyytyi tahnakssi.

Pitkät vuosisadat ihmiset, kuuluisat kaunottaret mukaan luettuna, erottuisivat mustuneista ja puuttuvista hampaistaan. George Washington itse nikkaroituja puisia tekohampaita säilytettäneen museossa.

Varmaan valokuvista löytyisi vahvistusta oman muistini aikakoneelle. Sotien jälkeen olin aivan tavallista, että lasten maitohampaatkin olivat ihan täynnä reikiä ja että tytöille hankittiin rippikoululahjaksi tekohampaat.

Mielestäni muistan, että köyhien perhein lapsiperheet näkyivät tässä asiassa erikoisesti. Siitä ei ehkä ollut tietoa, että hammasmädän eli karieksen takana on bakteeri. Hampaiden reikiintyminen on siis tarttuvat tauti.

Lapsuudessani sokeri oli säännösteltyä eikä makeisia saanut usein. Sokerien vaikutus ei voinut olla suuri. Siitä huolimatta nuorisorikollisuus rehotti. Monikin kävi pihistämässä skoolista sokeripalan tai jopa nyrkillisen Siroa tai Pulmua, jos valvovan henkilökunnan silmä vältti. Itse en ollut varma, joutuuko sellaisesta putkaan. Pelkäsin että joutuu.

Mutta silti taivas repesi ja Aukustin baarista myytiin tietenkin Sisua humalaisille, koska oli hyvin kaukaa viisasta viskata kitusiin muutama Sisu tai Merijalin tervapastilli ennen kuin meni äitinsä eteen tai lähestyi töröhuulin tyttöystävää.

Molemmat mainitut olivat suomalaisia, ja turkulainen Seres ja oululainen Merijal olivat merkittäviä liikeyrityksiä. Epäilisin hiukan, että kuuluisammat Fazer ja Herllas tai Lappeenrannassa toiminut Chymos noudattelivat pietarilaista tai saksalaista makua, muun ohella.

Jos oltiin pahanteossa, ja sellaistakin kieltämättä ilmeni, oli luojan onni, että isoisällä oli yleensä takin taskussa aloitettu rasia Pectus-pastilleja, joten hänen tulonsa kuuli. Betonitöissä, viemärinkaivussa ja puusepän askareissa hän käytti jalkineinaan tohveleita, joille vasta aivan viime aikoina keksittiin antaa tuotenimeksi ”Reino”.

Elokuvaestetiikkani keskeinen osa on äänimaailma. Katsomossa Figarol-pastillit kierivät rasiassa ja Eukalyptus, Euka-Mentha tai ”uskovaisten karamelli” Alku rapisivat pusseissa. Pop-cornista ei ollut kuultukaan, ja sitten kun sitä alkoi saada, hämmennys oli suuri: syödäänkö tällaista? Vaahtokarkki (Marshmallow) nuotiolla paahdettuna, kuten sarjakuvassa ”Tenavat” vaikuttaa ajatuksenakin luotaantyöntävältä. Ei ole tullut maistettua.

Purukumin syömistä näimme kuvissa, kunnes Jenkki (venyy ja paukkuu) tuli markkinoilla suunnilleen samaan aikaan kuin Mattisen farmarihousut.

Monien makeisten perusaineena oli arabikumi, jota saadaan akaasiasta. Kirjallisuudessa väitetään, että esimerkiksi juuri Sisun resepti oli tavattoman salainen. Ponkalan perheen ulkopuolella sitä ei tuntenut kukaan.

Sen moni on huomannutkin, että pohjoismaiden tuolla puolen ollaan niin sivistymättömiä, ettei lakritsia tunneta lainkaan, ja ammoniumkloridi eli salmiakki on sekin erikoisuus.

Näiden mietteiden tausta on selvä. Pidän jäätelöstä, etenkin Jymy-Jäätelöstä, mutta en sitäkään nyt muuten vain ostele. Pastillit ja karamellit ovat täysin unohtuneet eikä suklaa houkuttele. Aina kun täytän 70 vuotta, haluan yhden punssileivoksen, koska se vihreä marsipaani on hyvää.

Tänään oli sellainen olo ikään kuin kaipaisi jotain. Päädyin siihen että jotain makeaa. Muistin nähneeni jossain lääkekaapin perällä suhteellisen uuden rasian Läkerolia ja tiedättekö – se oli hyvää! Jos tämä tunne toistuu, on kokeiltava, miltä maistuisi Gifu. Niin se kirjoitetaan. Isot pojat väittivät, että se luetaan ”sisu”, mutta en minäkään kaikkea usko. Logon on joka tapauksessa suunnitellut kivipainon taitoja Arnold Tilgman 1928.

Ehkä aikakirjat kääntyivät, kun lastenkutsuista alkoi jäädä Mariannea yli eikä täytekakkuun saatu syntymään kuin kolo. Luullakseni vielä 1970-luvulla lapset villiintyivät täysin makeasta. Niinpä sellainen henkilö, jonka nykyinen nimitys on pedofiili, tunnettiin ennen yksinomaan nimityksellä ’”namusetä”. Ja lapsille lykättiin vaikea ongelma. Jos tuntematon setä tarjoaa karkkia, ei saa ottaa.

Tällaista puhetta oli. En ole varma, näinkö koskaan nykyisen Helsingin kaupunginteatterin kallioilla namusetää tai itsensäpaljastajaa, joita siellä kerrottiin vilisevän.

Uskon kyllä että tarinat ovat totta ja varoitukset olivat tarpeellisia. Pitää muistaa kysyä Tarja Haloselta, joka on seudulta syntyisin. Itse muistan vain Toisen linjan pimeän viinan myyjät ja ryöstötarkoituksissa iltaisin liikehtineet.

Sen kuulin kerran ja päättelin natiaisten puheista, että lauantaina, jolloin monilla lapsilla oli karkkipäivä, näitä setiä oli liikkeellä paljon. Helsingin ruotsinkielellä nimitys oli ”fula gubbar”.

Eräs perheenisä joutui poliisin puhuttelemaksi oikaistuaan kallion yli kädessään vielä sellofaaniin kääritty tikkukaramelli. Tuon tarinan takia en vie vieläkään naisväelle kuin ruusuja, ja harvemmin niitäkään.

Hollywoodissa ei Santa Monicassa muuten tuoksuu eukalyptuspastilli. Sinne istutettiin sata vuotta sitten




19 kommenttia:

  1. ... "Monikin kävi pihistämässä skoolista sokeripalan tai jopa nyrkillisen Siroa tai Pulmua, jos valvovan henkilökunnan silmä vältti. Itse en ollut varma, joutuuko sellaisesta putkaan." ...

    Kerran yksi poika kaverinsa houkuttelemana otti isänsä kaupasta yhtä sun toista ja välillä vähän kassasta rahaakin, jolla maksettiin sitten taksikyytejä ja ostoksia kirkonkylällä. Taksikuski kertoi ajeluista opettajalle ja opettaja poliisille, joka teki tutkinnan, josta on pöytäkirjakin. Sitä en tiedä, minkä säädöksen nojalla poliisi kävi pojan kotona antamassa tälle selkäsaunan.

    VastaaPoista
  2. Silloin kun käyn elokuvatettarissa niin joka kerta ihmetyttää se, että miksi täällä haisee virtsa, mutta sitten joku kulkee popcornien kanssa ohitse ja siinähän se hajunlähde on.

    VastaaPoista
  3. Pohjoismaiden lisäksi salmiakkia saa myös Alankomaista. Hollandske Droppen, pahvipurnukkaan pakatut salmiakkilakritsikuviot ovat tuttuja tuliaisina. Tosin tuskin Hollannista asti, vaan Itämeren lautoilta.

    VastaaPoista
  4. Si me tocas, te doy un caramelo. Si me chupas, te doy todo el paquete.

    VastaaPoista
  5. La Giogonda, realistinen hymy jossa hampaantyngät näkyvät on ollut hammastenhoidon kampanjassa mutta vaikka kuinka pinnistelen eivät kaksikieliset ikäloput arkistonhoitajani tahdo millään kyetä kipittämään muistikellareihin suonikohjuisine rimmpakinntuineen, pahoittelen. Kuvahaku on niin noloa. Sitä en tahdo, se saattaa olla kahdeksas kuolemansynti, Hopper ainakin kirosi tomerasti kun Yökahvilan oven puutteesta huomautettiin enkä näe näiden välillä kovin suurta eroa. Minkä muistan, sen muistin, vai oliko se toisinpäin.

    VastaaPoista
  6. "Paksi huuleen ja paanalle", sanottiin Virolahden Sammon puurakenteisella tanssilavalla 1950-luvulla, Virran Ollin saavuttua paikalle ja varsinaisen illanvieton alkaessa. Näin olen kuullut, vaikka itse en nuoruuteni takia sinne olisi päässytkään. Ideahan oli tietenkin peittää kioskin takana otetun tikkuviinan tuoksahdus. Myöhemmin vielä suositummaksi nousi tehokkaana pidetty Mer-Mer, joka maistui kauhialta mutta tepsi kuulemma tehokkaasti tupakin hajuun huokauksessa. Hammasharja ja hammasplankki olivat semmoisia turhia kotkotuksia.

    VastaaPoista
  7. Pian ollaan köyhemmän aikuisväestön osalta samassa jamassa hampaiden kunnon suhteen kuin muutamat kymmenet vuodet taapäin. Mm. karieksen pois korttaaminen ja muu purukaluston kuntotarkastus jo ns. yleisessä hammashuollossa maksaa parisataa euroa per käynti. Mitä maksaneekaan yksityisellä? Jos taas hammas katkeaa, yhden ainoan implantin hinta on yli 2000 €, että milläs maksaa köyhäkurja semmoisen? Virosta saa tosin muutamaa satasta halvemmalla sen hoidon, mutta kuinka kauan? Lisäksi se on kannattavaa vain pääkaupungin seuduilla asusteleville, Kittilästä tuskin kannattaa asialle hankkiutua. Unkarissa ja Romaniassa on hammashuolto myös halvempaa, mutta lähdepä sinnekään lentelemään...

    Toistaiseksi peruskouluikäisten hammashuollon osalta veroeurot on heidän tulevaisuuttaan ajatellen oikein suunnattuja ja homma toimii mallikkaasti eikä kassan kautta siinä vaiheessa tarvitse kulkea.

    VastaaPoista
  8. "Sisu valskaa mutta Paksi pitää",sanoi Salmen Pekka, alan miehiä.

    Reykjavikistä palatessa istui vieressä oululainen maaperätutkija. Hän oli tarkoin selvillä mannerlaattojen saumoista ja tulivuorten toiminnasta. Islannissa oli pidetty alan tutkijoiden kokous ja Oulun mies oli tehnyt siinä sivussa selkoa salmiakkimakeisista muille osanottajille. Toiset olivat hieman kummeksuneet meikäläisiä makumieltymyksiä.

    Etnaa kuulostelee Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  9. Merijalin Tervaleijona peltirasiassa oli paras tuliainen, mitä lapsena kuvitella saatoin. Ensin sai nautiskella pari päivää äärettömän hyvistä karamelleista ja sitten sai kauniin laatikon, joka kestää ikuisuuden. Sinne sopi kätkeä aarteitaan.

    VastaaPoista
  10. Sitä en muista oliko kyseessä pastilli vai keksi, mutta sanonta kuului: "Ota heti Rix Rax p.skat tulee yx kax.

    VastaaPoista
  11. Ainakin osassa körttipiirejä uskovaisten karamelli kulki nimellä "synnitön".

    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  12. Silloin vanhaan hyvään aikaan, kun ei ollut kaupungeissa viemäreitä ja kadut olivat täynnänsä ulosteita...

    Se vanha hyvä aika ei totisesti ollutkaan niin hyvää aikaa.

    VastaaPoista
  13. 1961 Pohjan Prikaatin ruokalassa oli tekohampaisille oma pehmeän leivän pöytä. Me muut heitä kadehdimme, kun itse jouduimme syömään pomminkestävää vanikkaa. Se oli kyllä maukasta varsinkin teessä liotettuna, mutta äärettömän kovaa.

    VastaaPoista
  14. Puristettu ja helposti suussa sulava sokeri oli Pulmu, mutta se toinen sahattu oli muistini mukaan työläämmin hajoavaa Sirkkua ainakin Lapin kaupoissa.

    VastaaPoista
  15. Siitä lakritsin tunnettavuudesta Pohjoismaiden ulkopuolella sain esimerkin, kysyessäni, mitä nuo kummallisen näköiset "risut" tuolla ylhäällä ovat. Myyjän kertoma sana oli outo. Mukana olleista it välineistä selvisi, että "risut" olivat lakritsia. Niitä pureskellaan hampaiden puhdistamiseksi ja jotkut pureskelevat niitä tupakan vieroitusoireiden lievittämiseksi, kertoi myyjä. Paikka oli Cour Saleya, Nizza. Olimme ostaneet torilta Provancen yrttiseosta ja myyjä kehoitti meitä poikkeamaan liikkeen kivijalkamyymälään poikkikujalla. En siis tuntenut lakritsia Pohjoismaiden ulkopuolella.
    PT.

    VastaaPoista
  16. Isäukko vainaa lopetti piiputtelun myöhemmällä iällä luontevasti, korvaushoidoksi hän osteli karkkihyllystä pastilleja. Kysyin menikö pitkään ja hän kertoi että kuukauden - puolitoista kunnes tapa oli muuntunut. "Mutta melkein koko karkkihyllyn pastillit tuli kyllä käytyä läpi." Ja naureskeli itselleen.

    Tätä ei tietenkään voi toistaa koska kukaan ei tiedä missä järjestyksessä hän sen aivan tarkkaan teki.

    Pastillien säilyttäminen lääkekaapissa on osoitus huippuluokan tyylitajusta. Kihlasormuksen säilyttäminen sähkökiukaan kivien keskellä on osoitus liian pitkälle päässeestä painonmenetyksestä.
    Kirjoituspöydän pilkkominen jäteastiaan mahtuviksi paloiksi on osoitus tosiolevaisuudesta ja sen seurauksena perusasioista piittaamattomasta taiteilijuudesta. Sitä ei ymmärrä moni, ainakaan siihen ei perehdytetä missään eikä sen osaamista niinmuodoin voitane edellyttää.

    Mikäli kuitenkin edellytettäisiin tulisi tuo kyseinen jäteastia jättää omiin oloihinsa eikä puuttua siihen. Saa vielä tikun ja taidetulehduksen, ei ole takeita säilyttääkö huumorintajunsa saati sitten selviääkö siitä veronmaksajaksi enää loppuikänään, jos edes selviää hengissä.

    Taide tuottaa ongelmajätettä?

    Navan korkeudella voisi teepaidassa lukea noin sentin kokoisin kirjaimin: Kateustestaaja. Se tekisi tukkapöllyn antamisen pidemmän puoleisille henkilöille helpommaksi, varsinkin jos pöllynantopuolen henkilö on lyhyt.

    VastaaPoista
  17. 60-luvulla käytiin joskus parivuotiaan esikoisen kanssa kahdestaan junalla Tampereelta Helsingissä, ja aina oli joku humalainen tarjoamassa pitkäripsiselle ja kihartuvatukkaiselle pikku pojalle pastillia tai jos sellaista ei ollut niin vaikka markkaa. Kaikenlaisia ongelmia nuorella äidillä, kun ei oikein tiennyt, miten siihen piti suhtautua, suuttuisiko mies, jos ei antaisi ottaa ja toisaalta, ei olisi hyvä totuttaa sellaiseen, että vieraat sedät tarjoavat namuja. Siihen aikaan junissa oli melkein aina joku humalainen. Harvemmin nykyisin.
    EG

    VastaaPoista
  18. On se vaan luojan lykky olla sen verran tuoreempaa pohjoista tavaraa, ettei ole joutunut tuolla keskeisemmässä euroopassa kahlaamaan siinä kaikessa mitä sikäläisillä kaduilla ennen oli. Ja ihan kiva, että meidän tuoreempien hampaatkin hoideltiin niin kodin kuin koulun toimesta, tarvittaessa paikaten, ja kurittomat riviin palauttaen. 😊
    Lapsuudesta tuttuja, nykyisin jo ainakin palvelutaloikäisiä namuja ilokseni vielä löytyy – ja logokin on liki entisensä. Pax oli kaikille tuttu, vaikka aika väkevä onkin. ”Ota pax, ota pax, ota Fazerin paxeja kaks!” taisi tulla mainokseen vasta television aikana. Sokeroidut jellonat (Leijona) raapivat kivasti kieltä ja tiikerinamit sulivat suussa pitkään (ne pyöreät, keltaiset, mustalla reunaviirutellut ananaskarkit). Papukaijapastilleja (Eucalyptus) pitää olla kotona flunssan kourissa juotavaksi, kuumaan veteen sulateltuna. Lukiossa matematiikanlehtorimme komensi tunnilla yskähtävän oppilaan luokseen heti, kesken opetuksen, ja kaivoi käsilaukustaan petkutuspastillin (Pectus) köhäiselle.
    Mutta mihin ja koska katosikaan Tanskan Kuninkaan Rintapastillit, jotka olivat niin vahvasti punastettuja, että pikkutyttönä niillä maalattiin huulet.
    Mattisen farmarihousut? Oliko ne niitä Jameksia, joita ainoastaan landepaukut käyttivät?
    Purkat oli meillä pitkään tinapaperiin käärittyjä levyjä tai paloja. Tuliaisina ulkomaanlennoilta saadut tyynypurkat olivat selvästi parempia. Yksi sellainen sai hyvän pestin nukkekotini kylppärin saippuapalana.
    Tikkarikätinen mies saattoi todellakin uhmata virkavaltaa. Poliisilla oli pälyiltävää muuallakin kuin kaupunginteatterin kallioilla. Sankasti levinneenä populaationa namuja tarjoavat ja sepaluksen tienootaan tuulettavat sedät esiintyivät vielä kasariaikaankin tyttöihmisten bongattavissa Mannerheimintien tälläkin puolen.
    Tohtiiko sitä hyvän kotivalistuksen saanut tyttö ottaa ruusujakaan vastaan herroilta, vai onko nykyisin semmoinenkin laji kuin ruususetä olemassa - ja jos on, niin onkohan sillä samat meiningit mielessä kuin namusedällä?

    VastaaPoista
  19. Aachenissa tuoksuu/haisee hillolle (Zentis), juuri siinä Ludwig Forumin vieressä.

    VastaaPoista