21. helmikuuta 2017

Häly






Kuten usein muulloinkin, pari päivää sitten vähän vedätin.

Ajatus mieleni pohjalla on, että eilen esittelemäni Samsung Gear 3 on kenties täsmälleen sopiva ”turvaranneke” kaltaisilleni tyypeille.

Rutiinit sujuvat vielä, hiukan hidastuneina, ja autoa ajaessa saa olla tarkkana, mutta se johtuu enimmäkseen silmistä. Kärpäsen saan edelleen siepatuksi lennosta kiinni. Tältä vuodelta ei tosin ole havaintoja, mutta viime vuodelta on.

Olen kaupitellut oikeaa turvaranneketta vuosia monille sukulaisille ja tiedän siis, miten raivokasta vastustusta se herättää ja miten villejä pelkoja siihen liittyy.

Asia on kuitenkin niin, etten itsekään kehtaisi pitää sellaista, siis nykyiselläni ja siis toistaiseksi. En pelkää, että laite hälyttäisi kaljuksi ajeltuja ensihoitajia, jotka kuljettaisivat rimpuilevan minut johonkin laitokseen.

Ranneke on asiallinen, ja jos sitä tulee painaneeksi vahingossa, hätä ei ole suuri. Toisesta päästä otetaan yhteyttä.

Minulla pääsyy on tyhmänylpeys. Tuntuu että voisin saman tien ruveta pitämään huivia ja hametta.

Tässä kuitenkin on muutamiakin tuttuja, jotka ovat saaneet erilaisia oikeita vaivoja, ja sitten tietysti myös minua vanhempia tuttavia, jotka juoksevat katollani kuin orava ja pistelevät klammereita paikoilleen. Meillä kävi eilen Halogeenigallerian mies asentamassa puuttuvia huppuja spottivaloihin. Rouvani kanssa allekirjoittamani yt-sopimuksen mukaisesti en ainakaan rouvani nähden kiipeä edes A-tikkaille, paitsi ottamaan kirjan ylähyllystä tai palauttamaan sen paikalleen.

Katonrajassa touhuaminen on oudosti lakannut viehättämästä. Lattianrajassa askartelemisen on ottanut hoitaakseen tyttärenpoikani T. Vuoroa odottaa sopivan telineen eli räkin bongaaminen ja kiintolevyjen irrottaminen ja kiinnittäminen.

Lamppuhomma kesti kymmenen minuuttia. Itse olisi käyttänyt siihen useita työpäiviä – tikkailla, käsillä eräissä tapauksissa erittäin kuuma lamppu, jonka lasia ei pidä koskettaa sormilla, ja sitten ”yksinkertainen” napsautussysteemi, jolla metallisen kehyksen virityksen saa valmiiksi. Saa kuka saa.

Joka tapauksessa pohdiskelin pitkin kesää ja syksyä, asuillessani välillä muutamiakin vuorokausia ja kerran viikon ihan yksin erilaisten muuttolaatikkojen, työkalujen, koneiden, letkujen, johtojen, iputkien, kittiputkiloiden ja mielenkiintoisten pölyjen keskellä, että kyllä pitäisi olla aina puhelin mukana, jos sattuisi telomaan itseään, vaikka nyt rikkomaan polvensa niin ettei pääse jaloilleen. Vaara ei ole mitenkään kuvitteellinen.

Polveni loukkasin työaikana enkä tarvinnut siinä apua. Mutta vahinko oli lähellä. Siitä siis irtosi pala, nivelkupista. Ei tule takaisin.

Mistään vehkeestä ei ole apua, jos lyö itsensä tajuttomaksi tai romahtaa sellaiseen asentoon ettei saa tavaraa taskusta, tai jos vaikka aivoverenvuoto yllättää.

Mutta tuo luiden rikkominen, joka on ollut tänä talvena oikein suosittua, on toinen asia. Saman asian voi ajaa huono-onninen tyssähtäminen lattialle. Mutta entä jos jää kirjaimellisesti kaapin ja seinän väliin eikä saa mistään otetta.

Siksi esittelin myös lukijoille älykellon epähienotunteisena vihjeenä.

Sillä voi soittaa ja siihen voi puhua. 112 on oma sovelluksensa, jonka tietysti otin, mutta tilanteen mukaan voin soitella naapurustoon tai vaikka tilata taksin ja pyytää vaikka hakemaan sisältä, ja kaikki tämä kellolla. Sillä voi siis soittaa, lähettää tekstiviestejä ja sähköposti ja paljon muuta.

Idea on se, että kello on paritettu puhelimen kanssa. Kantama tuntuisi olevan ainakin 10 metriä, talossani 20.

Kelloon puhuminen näyttää naurettavalta ja on hiukan hankalaa, mutta toimii. Sillä ei ole minulle suurta merkitystä, että saapuva sähköpostit ja tekstiviestit surauttavat laitetta. Jokin osa viesteistä ehdottaa pippelinpidennystä, mutta tuli tässä hiljan aivan aito ja kiireisiä toimia vaatinut viesti, jossa luvattiin rahaa eli siis palkkio, jos kirjoitan jotain tai käyn pitämässä erään luennon. Tietokoneella on tietokoneen ilkeys ja taito pistellä roskapostiin tarpeellisiakin viestejä. En liioin ole koskaan päässyt Elisan kanssa yksimielisyyteen siitä, olenko ostanut heiltä postilaatikkoa 1 vai 1000 gigatavua. Aika usein sieltä tulee tietoa, että laatikko on täynnä.

Ennen digitaalisen kokoelmani rakentamista purin Outlookin backupista kaiken – muun muassa paljon 1990-luvun viestejä, ja tallensin ne tiedostoina eri puolille. Suurin osa oli tietenkin aivan joutavaa, tyyppiä tavataankin torstaina kello 12 eikä tiistaina kello 11.

En osaa vielä käyttää moniakaan kellon toimintoja. Pois käytöstä olen ottanut kuntoilijoiden mittarit ja ohjelman, joka käskee liikkumaan välillä.

Nautin tosin syvästi siitä, että kelloni ilmoittaa päiväunen kuorsauksen täsmällisen keston ja lisää, että uni oli 95-prosenttista. Mistä se sen tietää, siitä en ole selvillä. Ehkä sitten äänestä. Eräs suvun pikkupojista suunnitteli osallistumista television roolikilpailuun näyttelemällä, kuinka isoisä kuorsaa. Sama asento kuin Aku Ankalla sohvalla ja sama ääni, krooh-pyyh.

Mutta toistan vihjeeni vakavasti. Koska puhelin kokemuksen mukaan ei kulje aina mukana ja kaikenlaista voi tapahtua, on tämä parempi kuin ei mitään. Ja lisäksi kellotauluja voi vaihtaa päivän tunnelman mukaan. Luulevaisuuskin pahenee. Eilen sujautin kello kylpytakin taskuun, kun menin yksin saunaan. Sauna lienee yhtä vaarallinen paikka kuin kylpyhuone.

Siinäpä vihje niille, jotka ovat ottaneet asiakseen muka huolehtia meistä ja meidän tavoistamme. Kypäräpakko saunaan ja polvisuojukset perjantai-illan oluttuokioihin. Samaan tuotesarjaan voisi liittää äskettäin ”itse” syömään oppineille vauvoille suunnitellut vauvapakkopaidan. Toisin kuin isojen lepositeissä, tässä voisi olla hauskoja piirroskuvia.


14 kommenttia:

  1. Haluan tästä maailmasta ulos. Olimme 4 päivää erittäin upealla kesämökillä kyläilemässä. Upeat maisemat kalliorinteineen, järvineen... Paikalla oli 9 henkilöä.
    Netti ei toiminut, paikan ollessa katveessa.

    En ole koskaan tavannut hermostuneempia ihmisiä. Sama koski itseäni. Koko maailma oli pilalla ilman nettiä. Eräs pariskunta poistui mökiltä tästä syystä. Mutta olipa kokemus josta oman nettityperyytensä helposti havaitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin nettikoukussa joskus 20v. sitten - kaikesta irtoaa ja paranee.

      Poista
    2. Se on aivan totta. Horiop sano entinen renki ku itteään hirtti.

      Poista
  2. Moisella kellolla on Suomessa ja muissakin "kehittyneissä maissa" vuosi vuodelta lisääntyvä käyttäjämäärä. Markkinat ovat liki rajattomat ja kasvavat.

    Esitän samalle kohderyhmälle suuntautuvaa innovaatiota, joka ei ole digi, paitsi ehkä tilatessa.
    Seniorit, ikäihmiset, siis vanhat, ovat usein hyvinkin liikuntarajoitteisia ja sinnittelevät yksin kotonaan. Muistan 1960-luvun taajamien "spoutnikit" eli kortteliohjukset. Nuoret kuskasivat kolmipyöräisellä polkupyörällä ruokaa, elintarvikkeita, lamppuja, astiaharjoja, kaikkea lähikaupasta saatavaa sen aikaisille ikäihmisille. Palvelu oli kiitettävää,
    Mikä kaupparyhmittymä tai lähikauppias pestaa vastaavia nuoria elämänntarvelähettiläitä tuomaan elämää tavalla tai toisella toistaitoisille (ikä)ihmisille, jotka useimmiten asuvat yksin. Taajamissa ja kaupunginosaissa valtaosa ihmisistä on näitä yksiasuvia, vanhenevia.

    Selkeä palveluetu, joka tuo samalla kaupalle hyvää mainosta. Sadat nuoret saavat työpaikkoja kautta Suomen; tuollaisesta palvelusta maksaa mielellään ylimääräistä.

    VastaaPoista
  3. https://en.wikipedia.org/wiki/File:Dt2wrr.jpg

    kuvassa Dick Kemppinen puhuu kelloonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On oikeammin väittämässä vastaan komentelevaiselle kelloselle, uskon. Ellei sitten - sanoisinko kellokkaalle, mutta se saattaisi olla huumoriksi laskettavissa.

      Viestin: Kiitokset. Toki on myös tunnettu seikka joka sisältää helpot käsitteet raitis mies ja rannekello.

      "What we have here is a nominal sense of humour."

      I. H.

      Poista
  4. Koti on vaarallinen paikka, siellä voi sattua kaikenlaista, varsinkin, jos nousee lattiapintaa ylemmäksi ja varsinkin, jos kuuluu vanhempaan väkeen. Kolmelle lukupiirini jäsenelle on sattunut. Yksi putosi omenapuusta, mutta onneksi tuli vain jotain hiushalkeamia kalloon. Seuraavaksi hän putosi katolta, jonne oli mennyt maalaamaan jotain, siis yli seitsemänkymppisenä. Ei vieläkään tullut mainittavia vikoja, mitä nyt maalipurkki putosi päähän ja oli kuulemma vaikeaa puhdistautua niin, että saattoi mennä autoon sairaalassa käyntiä varten. Sitten vaimo kurkotti jotain ylähyllyltä, putosi ja reiteen tuli murtuma. Sekin parani.

    Kolmannelle kävi pahemmin. Oli yksin kotona ja katsoi jo yöpaidassa vielä kymmenen uutisia. Ylös noustessaan horjahti ja löi päänsä sohvapöydän reunaan, makasi sitten pökertyneenä lattialla vähissä vaatteissa yli kymmenen tuntia. Herättyään raahautui selällään eteiseen puhelimen luo, mutta sai vain luurin lattialle. Sitten jatkoi matamista makuuhuoneeseen, jossa kännykkä oli latauksessa, sai sen päälle ja painoi ensimmäistä nimeä. Se sattui ystävälle, jolla oli sama huoltoyhtiö, ja hän sitten soitti sinne, että tulevat avaamaan alaoven ambulanssille. 16 tuntia siihen kaikkeen oli mennyt, mutta hänkin toipui onneksi täysin, ranne vain on vielä vähän voimaton.

    Entäs sitten ne kaikki terävät veitset keittiössä. Olen huomannut, että kannattaa vähän varoa kovia kasviksia, vaikkapa lanttua leikatessa. Voi veitsi lipsahtaa. Ja paras olla unohtamatta hellaa päälle. Olen käynyt vanhan ihmisen asunnossa, jossa haisi savulle ja keittiöstä löytyi pohjaan palaneita kattiloita. Saman tien ruuvasin hellan sulakkeen löysälle, saisi käyttää vain mikroa. Ihan kaikkeen ei voi varautua, mutta hyvä kuitenkin yrittää.
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä sammuttava herrasmiesliesi on aivan tavallinen jo. Kytkin on samatoimintoinen kuin saunan sähkökiukaisiin tulee olla kiinteäksi asennettuna.

      Parempi versio sisältää sammutustoiminnon joka suihkaisee vedet liedelle havaitessaan uhkaavan vaaran. Sillä on jo jonkin verran hintaakin, mutta mikäpä sen edullisempaa kuin tekniikan aiheuttamien riskien hallinta paremman tekniikan keinoin, tycker jag.

      Poista
  5. Ai tää on tät.
    Mites se Waltarin tuotanto pähkinänkuoresssa: kun kakkaa tömähtää tuulettimeen, siitä jaaritellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, hauskasti painotettu kommentti. Loaded dice. No dice. Well, not twice.

      Poista
  6. Kelloon puhuminen. Köh. Enpä kehuisi. Pulloon kehuminen. Setä on taas käyttänyt setien monistuskonetta?,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei aukea varmaan nuorimmille lukijoille. 70-luvulla käytettiin monistuskojetta, jossa oli "vahas"-niminen matriisimateriaali jolla saatiin aikaan violetti kopioteksti. Olennaisena osana oli prosessissa Grafol-niminen "monistusneste", mutta kaikki tiesivät että se oli essentiaalisesti samaa litkua kuin Sinol. Niitä höyryjä kun haisteli puoli päivää, niin oli tillintallin.

      Poista
    2. TERVE!

      Karjalan Yhteiskoulun matemamatiikan, kemiikan ja fysiologian opettaja Severi Kotikoivu kertoi kouluhallituksen ensimmäisestä kyselylomakkeesta, juu.

      Setä veivas menemään hahhahhaa...

      Monisti setä, monistipa hyvinkin.

      Tieto siitä että mitään hätää ei ole eikä tule olemaan oli eräässä vastauksessa: "HÖPÖN PITÄN HÖPÖNÄ ANNA STINA KROPSU"

      Poista