28. helmikuuta 2017

Apuraha




Sain eilen Suomen Kulttuurirahaston Eminentia-apurahan tieteellistä ja taiteellista elämäntyötä kokoavaan kirjalliseen työskentelyyn. Summa oli suuri, 25 000. Kulttuurirahasto on suuri. Sen varallisuus alkaa lähestyä miljardia. Vuosittainen jako on parikymmentä miljoonaa. Hakijoista tukea saa noin yksi kymmenestä.

Käytäntö on selvä. Eläkkeelle siirtyneen odotetaan riutuvan asiasta numeroa tekemättä ja liikaa kitisemättä. Tällaista tapausta on siis pidettävä erikoisena. Näitä Eminentia-apurahoja ei myönnetä monta.

On epäsolidaarista ja väärin saada rahaa tyhjästä. Asiaa voi kyllä ajatella niinkin, että kysymyksessä on ikään kuin tunnustus eikä ihan tyhjästä.

Se on erikoinen ajatus, sillä elämäntyöstäni tulee mieleen lähinnä vääpelin oksennus aliupseerikerhon miestenhuoneen lattialla. Kerran katselin ja ajattelin, että tuohon on pyrittävä. Muun muassa väriä riitti, ja roiskeita.

Finlandia-talon iso sali oli täynnä. Siinä frakki päällä istuessa tuli mieleen, ja taisi joku sellaista lämpiössä puhuakin, että tätä blogia on kovasti luettu. Kuulostelin, oliko tarkoituksena vihjata, että voisi olla sopiva aika lopettaa.

Ajattelin kuitenkin toisin. Ne 80-luvun kuusi runokirjaa on käyty läpi, valikoitu ja järjestelty, ja kirja ilmestyy muutaman viikon kuluttua nimellä ”Maailman loppu on jokapäiväinen asia”.

Tarkoitus ei ole hankkia aina vain lisää rahaa myymällä niitä. Menekin vaara taitaa olla vähäinen. Mutta on siinä elämäntyötä. Vaiva oli valtava. Runokokoelman saaminen läpi oikean kustantajan ohjelmistoon ei ollut silloinkaan helppoa. Katselin koottuja lehtiarvosteluja. Niistä käy ilmi, että kriitikoilla oli sama tuntuma kuin kustantajilla. Kysymyksessä selvästikin on runous, jolla puolestaan on samantapainen merkitys kuin lauluilla. Se merkitys voi toisin sanoen olla aivan oikea, ainakin tietyssä iässä.

Itse olen näkevinäni, että runous heilahtaa vähän väliä niin umpinaiseksi ja ilmatiiviiksi, että siltä menee merkitys. Juuri silloin sen aito, soliseva lähde eli laulu saattaa usein nousta, kuten Amerikassa 1920-luvulla ja 1970-luvulla tai Ranskassa suuren akateemisuuden jouduttua tekemään tilaa laulelmille sotien jälkeen. Ja Ruotsissa erilaiset arkkipiispat ja professorit tekivät pelottavan oppineita säkeitä, ja sitten tuli 1700-luvun lopulla juoppo Bellman, joka oli kenties koko aikakauden suurin kyky. Sääli ettei hänen teoksiaan ole juurikaan onnistuttu kääntämän millekään kielelle. Ilmiö on vähän sama kuin meillä Suomessa kansanrunossa ja -laulussa. Monista yrityksistä huolimatta niitä ei ole saatu kääntymään.

Eilen oli tilaisuus keskustella myös oikeudellisista, muun muassa valtiosääntöä koskevista asioista kavereiden kanssa, jotka saavat nyt juuri niiden osaamisesta leipänsä. Eritäin mielenkiintoista ja valaisevaa.

Osallistuin keskusteluun muun muassa huomauttamalla, että evoluutiobiologia ja kulttuurihistorian pohjalla kehityskulku näyttää olevan sellainen, että sen jälkeen kun jokin sääntö on vanhentunut ja käynyt tarpeettomasti, siitä säädetään laki ja pannaan kova rangaistusuhka päälle.

Tämä kirjoitus ei yritä olla puolueellinen arvostelu, jossa tultaisiin sellaiseen tulokseen, että on tässä tehty kovastikin elämäntyötä. Haluan vain ilmoittaa tässä lukijoilleni, että minut on nyt merkitty kantakirjaan, vaikka en tietääkseni ole käynyt veto- enkä astutuskokeissa eikä säkäkorkeutta ole mitattu. Samalla ilmoitan luopuvani haaveesta saada todellisen salaneuvoksen arvonimi ja Pyhän Vladimirin ritarikunnan merkki, kolmas luokka. Tämä runo on 80-luvulta.

En karannut, sillä aavistin,

en kiirehtinyt pois.



Nuori joki teki mutkan

ja toisen toisin päin.



Joki vuotaa kasvoista kasvoihin

ja toiseen suuntaan ei.



Sen pohja näkyy jaloissa

kuin menneisyys.



Ei koira jaksa kuolla

eikä lintu synnyttää.



En tahtonut olla täältä poissa

enkä täälläkään.



Joki nousi hitaasti ylhäisyyteen

ja sieltä vuoren taa.



Me olimme elämän uituamme

kaksi veitsenvakavaa.


23 kommenttia:

  1. Kohotamme maljan kaikkien perintökihtisten kera!

    Neitseen helmain kautta Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  2. Onkel Juck!

    Verraton pönötystyyli.

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon! Toivottaa Anita

    VastaaPoista
  4. Onnittelut, rahasta on usein apua!

    VastaaPoista
  5. Onnittelut apurahasta! Olet sen moneen kertaan ansainnut. "Piti hoitaa yks homma, sain kaskytviistuhatta, haa se täytyi tuhlata! Ostin heti kameran. Nikonin, sen paremman, ja siihen pari putkea, teleä ja makroa..." [Röyhkää ("16000") hyvin huonosti mukaillen].

    VastaaPoista
  6. Lämpimät onnittelut! Työmies on palkkansa ansainnut.

    VastaaPoista
  7. Paul Mccartney sanoi joskus että :" jossain vaiheessa sitä vain on lakattava näyttelemästä vaatimatonta".

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea! Vaikka apurahojen jakamista eläkeläiselle voi joku ihmetellä, on saamasi palkinto ansaittu. Jopa poikkeuksellisen ansaittu.

    Tuo vitsisi salaneuvoksen arvosta ja Vladimirin III luokasta on osuva. Sinulla on, jos muistan aiemman blogitekstisi oikein, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki. Jos vertaa Suomen ja keisarillisen Venäjän ritarimerkkijärjestelmiä, niin Valkoinen Ruusu rinnastuu aika nätisti Vladimiriin, Leijona Pyhään Annaan ja Vapaudenristi Yrjönristiin. Vladimirissa oli kuitenkin vain neljä luokkaa. Sen I luokka vastasi suurristiä ja II luokka I luokan komentajaa. III luokka oli käytännössä jo komentajamerkki. IV luokka annettiin 25 vuoden uskollisesta palveluksesta automaattisluonteisesti virkamiehille.

    Käytännössä sinulla oleva SVR I on jo arvokkaampi kuin IV luokan Vladimir, vaikka se ei olekaan kaularisti, ja Tšehovin novellista "Anna kaulassa" käy hyvin ilmi, että IV luokan Vladimir rintapielessä oli III luolan Annaa "kaulassa" arvokkaampi.

    Eli ei voi kuin ihailla rankijärjestelmän tuntemustasi. III luokan Vladimirin saantia vastaisi nyky-Suomessa Valkoisen Ruusun komentajamerkki, jota ei professori eikä hovioikeudenneuvoskaan käytännössä saa. (Pitäisi olla hovioikeudenlaamanni. Akatemiaprofessori saisi Suomen Leijonan komentajamerkin, jos on erityisiä ansioita.)

    Hyvin kauniisti siis tuot esille sen, että olet saavuttanut kaikki ne kunnianosoitukset, joita sinun virka-asemassasi on voinut saada. Olisi mukava, kun itse voisi aikanaan eläkevaarina ilmaista oman tyytyväisyytensä elettyyn elämään samalla tapaa. Sitä ennen pitää minun tehdä vielä yli 30 vuotta töitä, jos terveyttä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina hiton kiva kun saa tietää tarkoin kuinka prenikkatsydeemit kuuluu olla, kiitos E. A:n tietämyksen. Kiitosta myös E. A:lle itselleen, kun viitsii ja jaksaa meille mauriaisille ja naurismaan aitovahdeille piirtää tarkkuuskuvan parhaiden tietokirjatyön tyyliniekkojen mukaan, teksti toimii ja asian oppii.

      Katsantoni mitaleihin on Napoleonin kummastelevan mielipiteenilmaisun kanssa yhtenevä mutta se ei tarkoita että en arvostaisi ja kunnioittaisi muita katsantoja.


      Juhlan vuoksi: vitsi osastolta Ville viisi vee:
      - Ville, mitä on Smoking kills suomeksi?
      - Flakki kilistää.

      Poista
  9. Niinhän se menee. Raha tulee rahan luokse.

    VastaaPoista
  10. Ansioista, onnea. Kunnioitettavaa.
    EG

    VastaaPoista
  11. Oon hemmetin kateellinen...rahasta, prenikoista en. Ja hyräilen Röyhkää minäkin, mutta sillä alkuperäisellä tekstillä.

    Terv. työtön

    VastaaPoista
  12. Jos jokin musiikillinen taidepala olisi tekevä nk. eetvarttia voisi sellaiseksi ehdottaa Marianne Faithful:in esittämänä John Lennonin Workin class hero -säveltaideteosta jonka laulaa yllättäen itsekin silloin tällöin kun oikein siltä nyt tuntuu. On se!

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea! Sille rahalle on hyvää käyttöä. Vaasan Jaakkoo -kirjasi oli erinomainen, virkistävä ja moneen suuntaan ajatuksia herättävä.

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon rahasummasta! Taisi kuitata aika hyvin putkiremontin?

    T: Kateellinen

    VastaaPoista
  15. Luin juuri jostakin, vanhan miehen muisti ei kerro mistä, että Suomen tieteessä apurahat myönnetään niin pitkien hakuprosessien jälkeen, että tutkimussuunnitelmat ovat silloin jo auttamattomasti vanhentuneita.

    Tämä blogistin apuraha on ehkä erilainen. Apurahansaaja on tehnyt työtä kai jo hyvän tovin eli suunnitelma ei ole ehtinyt vanhentua. Tosin vanhentuneeko vanhojen asioiden kaivelu koskaan kovin nopeasti?

    Onnittelut! Ei tällaisesta voi edes olla kateellinen. Kyllähän raha korvaa aina vain osittain tehdyn työn. Ei Suomessa apurahoilla yleensä rikastu, mutta ne mahdollistavat täysipäiväisen työskentelyn täysipäiselle hakijalle.

    VastaaPoista
  16. Arvokkaan näköinen pingviini! Paljon onnea vaan hälle!

    Ps. Ja loppuruno on p-leen hyvä!

    VastaaPoista
  17. Siinä se nyt pönöttää! Apurahakirjaltaja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun se on tykistön mies. San ny sille sitte että liike ja tuli, liike ja tuli...

      Poista
    2. Kaehditko?

      Älä viittis.

      Mä luulen, en tiedä, että Kemppisellä on omat murheet hälläkin, niin kuin meillä kaikilla.

      Mutta kuule, ei anneta sen häiritä meitä, sinua ja minua.

      Poista
    3. Vade retro, umpioija.


      Poista
  18. Onnittelut! Tyttäreni sai muuten suunnilleen saman summan Wihurin säätiöltä luonnontieteellisen väitöskirjan tekoon muutama vuosi sitten.

    VastaaPoista