28. tammikuuta 2017

Oikeastaan




Oikeastaan teen neljää eri työtä ja sitten näitä verkkokirjoituksia. Isäni on kuollut. Jos hän ei olisi kuollut, hän sanoisi, että kuin entinen renki, joka rupesi levätessään kiviä vääntämään. Hyväkin sanoja. Panin roskiin jokunen päivä sitten hänen laatimansa verovalituksen (perustevalitus) vuodelta 1971. Se oli hyväksytty. En ihmettele. Oli hyvin tehty ja kaikki kupongit liitteinä.

Eilen kävin tapaamassa uutta nelivetoista Teslaa, jossa on autopilotti (kuva). Ei tunnu tyhmältä tavata vanhoja oppilaitaan, jotka ovat menestyneet maailmassa rehellisin keinoin. Oppilas oli edelleen analyyttinen ja sanoi, ettei tuo auto ole läheskään valmis eikä sen hankkimisessa järkeäkään ole, mutta kun hän on tällaisten perään, niin miksikä ei. Sen kivitalon, jonka autokatoksessa kuvassa ollaan, hän oli ostanut jo aikaisemmin.

Sain tärkeän vastauksen. Olen miettinyt, mitä tohtoritason koulutus todella vaikuttaa asianomaisen elämään ja uraan. Oppilaani kertoi. Suunnilleen sitä olin arvellutkin. Firmaa tyhjästä luodessa hyvä tuote on tietenkin se tärkeä, mutta sattuma määrää, löytääkö sellaisen. Sitten tulee vaikea vaihe. Jos tuote todella on hyvä, joku varastaa sen. Suojaaminen on hyvin mutkikas asia. Enimmäkseen tarjolla olevat keinot, kuten patentointi ja tekijänoikeus, ovat täsmälleen vääriä.

Silloin tarvitaan hyvää asiantuntemusta aihepiiristä jonka slanginimi on ”technology transfer” eli teknologiaan kohdistuvien oikeuksien siirtäminen eli hyvin epämääräisesti suomeksi ”lisensointi”.

Kaikkein tärkeintä on muotoilla oma tuote sellaiseksi, että isot ja ilkeät teknologiafirmat eivät viitsi ruveta purkamaan ja jäljentämään sitä, koska ostaminen on yksinkertaisempaa ja tulee halvemmaksi.

Kerroin jo aikaisemmin, että Ilkka Remeksen Ylen Suomi 100 -listalla oleva kirja on tuon huomionosoituksen arvoinen. Edellinen kirja alkaa tilanteesta, jossa Putin on eronnut – erotettu – ja naapurissa pannaan oikeasti isot pyörät pyörimään. Jälleen kyberiskut on kuviteltu kiinnostavasti.

Asia onkin niin päin, että ensin kirjailijat kehittivät kuvitelma-lajityypin, jonka suuret nimet olivat Verne ja Wells. Sitten todellisuus tuli perässä. Historiatieteessä kontrafaktuaalisuus on esillä, mutta vain kohdittain.

Olen paljonkin pyöritellyt mielessäni, miten KGB:n (silloisen NKVD:n) agentti Urho Kekkonen onnistui paremmin vuonna 1938 ja talvisota päättyi oikeudenmukaisesti.

Näitä teemoja – reaalisosialistinen Suomen Neuvostotasavalta on muutama kirjailija käsitellyt, mutta eivät ne ole herättäneet mielenkiintoa. Vaihtoehtoinen menneisyys on yhtä epäsuosittu aihe kuin kuvitelma tulevaisuudesta.

Joku lapsi on jättänyt pöydällemme Tähtien sodan uusimman jakson. Muistan hyvin, kun näin toistaiseksi ainoan jakson vanhasta alkuperäisestä. Ehkä sen nimi oli Jedin paluu. Luulin että kysymys oli naapurimme koirasta, jonka nimi oli Jedi, mutta näin ei ollut.

Olin aivan lumoutunut. Päätin katsella loputkin osat välittömästi. Siitä on nyt 20 vuotta ja päätös on edelleen voimassa.

Jokainen lapsi on ainakin omalla tavallaan nero, kunnes keskustapuolue-sosialidemokraatit tarttuvat häneen ja istuttavat koulun penkille. Siitä alkaa auttamaton tyhmentyminen. Tuloksena on hyvin usein kunnon kansalainen eli sellainen, joka uskoo mitä vain ja on yllytettävissä vaikka minkälaisiin mielettömyyksiin.

Tulevaisuutta tutkiaksemme, mahtaako muilla olla sama tunne, että luvatut kunnallisvaalit nyt keväällä eivät jaksa kiinnostaa edes sen vertaa, että vähän vilkaisisi. Oma reaktioni on outo, koska meillä on lusikka sopassa tai soppaa lusikassa – kunta on ainakin tekevinään asemakaavaa, joka koskisi myös meitä. Erään luonnoksen mukaan kaksisuuntainen katu vedettäisiin olohuoneeni läpi, tai ainakin melkein. Kuntalaisille jaetun kartan mukaan katu olisi samaa tyyppiä kuin ’”Viulunsoittaja katolla” -musikaalin päähenkilön portaat, jotka eivät johtaisi mihinkään. Hänhän haaveili kolmet portaat, yhdet ylöspäin ja toiset alaspäin.

Arvattavasti tekstin kirjoittaja oli selvillä Max Escherin harrastamista piirustuksista, joissa esitetään juuri tuollaisia rappuja ja myös minulle ajatuksena mieluisia puroja, jotka juoksevat ylämäkeen.

Silti ei kiinnosta.

Tuntevatkohan kaikki vitsin, johon Trumpia ja Putinia esteellisyysepäiyjen vuoksi paljon merkittävämpi ja ajankohtaisempi pääministerille Sipilä viittasi: pitäkää tunkkinne.

Otaniemessä olisi sanottu ”haistakaa nyt huilu, koko torvisoittokunta – esikunta ensin ja sitten muut…” ja vielä laulettu päälle ja soitettu kuorma-auton lavalta uudempaa ranskalaista torvimusiikkia.

”Pitäkää tunkkinne” tuo minun mieleeni vitsin Sipilän näköisestä ja kokoisesta miehestä, joka kotona Kempeleellä olisi tarvinnut tunkkia vaihtaakseen autoonsa renkaan, ja sellainen olisi ollut naapurilla, kun taas oma tunkrahvi oli peruuttamattomasti kateissa, ja kun rengas oli ilmaton, uuttakaan ostamaan ei päässyt.

Tunnollisena ja kunnollisena ihmisenä hän mietti asiaa aikansa ja kysyi myös vaimonsa ja anoppinsa mielipidettä. Ehkä naapuri olisi lainannut tunkkia, mutta toisaalta oli mahdollista, että pirullisuuden henki olisi tehnyt tehtävänsä, ja naapuri olisikin kieltäytynyt. Sitäkään vaihtoehtoa ei voinut sulkea pois, että naapuri olisi vielä nauranut paskaisesti päälle.

Mietittyään päänsä pyörälle henkilömme pörhistyi, pisti kengät jalkaansa ja käveli määrätietoisesti ulos ja naapuriin soittamaan ovikelloa. Avattaessa hän paukautti pyyntöjä ja kysymyksiä esittämättä:” Pitäkää tunkkinne”, ja poistui paikalta, omissa silmissään voittajana.

Kyllä jämpti on niin.

14 kommenttia:

  1. Oliskohan blogistilla kokemusperäistä voimattomuuden tunnetta suhteessa nykyiseen suomalaiseen yhdyskuntasuunnitteluun ja sen tasoon. Jos olisi, en ihmettele. Itsekkin olen oppinut apinaksi: en kuule mitään, en näe mitään, en sano mitään, paitsi nyt vielä joskus erehdyn kiroilemaan mielessäni katsellessani ympärilleni.

    VastaaPoista
  2. Kyllä siinä nyrkki heilahti ensin päin näköä ja sen jälkeen karjaisi "pidä tunkkis".

    VastaaPoista
  3. Taipuu "Kempeleessä" äännetään paikallisesti "Kempeleesä".

    VastaaPoista
  4. Monta asiaa mahtui taas tähänkin uutteran blogistin kynästä. Olen täsmälleen samaa mieltä tuotekehityssalaisuuksien säilyttämisestä. Patentointi on pienelle yritykselle se kaikkein huonoin vaihtoehto. Se maksaa paljon ja pienellä yrityksellä ei mitenkään riitä muskelit kilpailijoiden valvontaan eikä oikeuksien puolustamiseen maailman käräjillä. Lisäksi teknologia tulee varsin nopeasti julkiseksi ja kaikki voivat sitä käyttää jos niin haluavat ja niin myös tehdään, valitettavasti. On nimeltä mainitsemattomia maita joissa kopiointi on yleinen käytäntö ja tehdään sitä länsimaissakin, myös meillä.

    On aivan mahdoton ajatus toteuttaa tilanne jossa suuryritys toimittaa teknologiaa ostajalle mustana laatikkona ja sitten alunperin teknologian kehittänyt pienyritys pääsisi kurkistamaan laatikon sisälle ja varmistumaan ettei heidän teknologiaansa vähimmässäkään määrin käytetä luvattomasti, patentteja rikkoen. Eihän se onnistu edes isoille kehittäville yrityksille. Ainoat vaihtoehdot ovat silloin valmistaa tuotteet mustina laatikoina joiden purkaminen on likimain mahdotonta tai sitten koettaa lisensoida teknologia. Jälkimmäinen vaihtoehto on haastava koska joidenkin teollisuusalojen menettelyt ovat kovia, suorastaan härskejä ja pienyritys on se joka tallotaan jalkoihin.

    Olen joitain kertoja ollut neuvottelemassa ison firman kanssa tähän malliin ja aika heikko olo tulee kun ison puolelta on lakimiehestä alkaen iso joukko insinöörejä pöydän toisella puolella ja joko yksin tai kollegan kanssa toisella puolella. Piru että tuleekin orpo olo ja sehän se on tarkoituskin. No olen sitten poistunut paikalta kun olen tämän todennut ja keskustelut aina jäävät siihen. Ei ole selvästikään jatkamisen mahdollisuuksia tasavertaisina millään tasolla. Tässä voisi olla ELY-keskuksille lisää toimikenttää avittaa pieniä yrityksiä suoraan neuvottelujen taustavoimina tai tarjota neutraali pelikenttä palveluineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollain keinoin se vieremäläinen metsäkoneenrakentelijakin kuitenkin on verstaastaan saanut rakennettua aika merkittävän tekijän omalla alallaan... Liekö siinäkään jostain Ely-keskuksen virkamiehestä ollut merkittävää apua.

      Eiköhän jonkunlainen yritystoiminnan yleinen laki ole, että kaikki eivät voi kilpailussa pärjätä.

      Mutta jos opettelee hommansa hyvin, ja varsinkin oppii virheistään, eikä ala liian nuorena juopottelemaan, kyllä osaava työstä elantonsa saa. Eikä sitä Teslaa tai Mersua kannata turhan pian ostamaan mennä.

      Tuomareista, virkamiehistä ja sijoittajista en sano mitään, kun en sitä puolta elämästä niin tunne.

      Poista
    2. Hyvin menestyi myös luokkatoverini teräspaalujen asennuskoneita Kuopiossa valmistava firma, yksi kolmesta johtavasta maailmalla, nyt myyty suurimmaksi osaksi toiselle menestyvälle suomalaisyritykselle. On tietysti hyvä, jos löytää jonkin erikoisalueen, mutta ei se kilpailua vähennä.
      EG

      Poista
  5. Alkuperäisen tunkkisketsin psykologia on monimutkaisempi. Siinä rikotaan aamuyöllä viatonta unta nukkuvan lapsiperheen ikkuna sen sietämättömän turhautumisen vuoksi, kun ei raaskita heitä herättää sellaisen pikkuasian kuin tunkin takia. https://www.youtube.com/watch?v=lS3b1EaTSwk

    VastaaPoista
  6. Tuo professorin kertoma tunkki-versio sopisi paremmin korskeammalle kansalle. Sen version mukaan, jolle itse aikoinaan nauroin, se menee enemmän suomalaisen vetäytyvän ja harkitsevan luonteen mukaisesti näin:

    Mies ajoi yöllä autiolla tiellä ja rengas puhkesi. Vararengas oli, mutta ei tunkkia... Aikansa päiviteltyään ja pällisteltyään hän äkkiä näki kaukana häämöttävän talon. Helpottuneena hän lähti tallustelemaan sitä kohti. Matkalla tuli mieleen, että onkohan siellä kukaan kotona? Ja jos on, niin ne tietysti nukkuu jo. Ja kun kolkutan oveen ja herätän ne, niin ne suuttuvat. Sitten ne mulkut kiroavat ja haukkuvat minut. Lyövät korvalle, uhkaavat poliisilla, ajavat pois ja huutavat saatana hävyttömyyksiä perään...

    Päästyään portille mies otti kiven, viskasi sen oveen ja karjaisi: pitäkää tunkkinne!



    VastaaPoista
  7. Niinpä. Se on kummaa miten se pieni nero, joka loistaa jo pikkuisen jokeltelijankin silmistä, viimeistään murrosiän jälkeen muuttuu kovin rajoittuneeksi ja yksiniitiseksi.

    Olen ajatellut sen tapahtuvan, kun hän elämässään valitsee jotain, niin samalla hän joutuu valitsemaan jotain - usein montakin asiaa - pois. Näin hän etenee elämänvalinnoissaan aina vain ahtaanpaan nurkkaan.

    Vielä kaksivuotias voi esittää että: "On kaksi vaihtoehtoa kalapuikot ja pannukakku." silloin kun isä suoraviivaisesti väittää että nyt olisi ruokana kalapuikkoja.

    Tyhmentymisen lopputulema voisi olla joku Mikael Jungnerin tapainen aikuinen, jonka mielestä suomalaisten suurin ongelma on oma omituinen kieli.

    Noista Escherin piirroksista tuli mieleen, miten Pohjois-Norjassa maantien vartta juokseva joki näytti virtaavan vastamäkeen kun me kolme silloin nuorta miestä ajelimme Fiat kuussatasella teltat ja vaellusvarusteet katolla jokivartta. Tasaisten maiden pojilla ei oikein hahmottunut tunturimaaston korkeusuhteet.

    Ehkä se koulu tosiaan tyhmentää. Silläkin reissulla ainoastaan pelkän kansakoulun käynyt pikku-Fiatin omistaja kykeni keskustelemaan paikallisten norjalaisten kanssa kalastuksesta ynnä muusta, kun me ylioppilaat vaikenimme monella kielellä.

    VastaaPoista
  8. Kontrafaktuaalisesta kirjallisuudesta;

    En aivan erityisen paljoa ole ihastunut Jari Tervon romaaneihin, mutta Myyrän loppuratkaisusta pidin. Siinä oli vallan näppärä ajatuksenkeikaus, miltä viime vuosikymmeninä tapahtuneet voisivat näyttää kun faktat valikoidaan vähän toisin.

    Vanhojen lehtien, erityisesti Suomen Kuvalehden, lukeminen on hyvin valaisevaa. Ei helposti tajuakaan, miten maailmassa itse asiat eivät niinkään muutu, mutta varsinkin Suomen kokoisessa maassa viralliset totuudet muuttuvat.

    Ukkini oli viisas mies, ja mummoni yhtä viisas nainen. Olivat nähneet muutaman keikauksen enemmän totuuden suunnan muuttumista. Siinä viisaus kasvaa, jos tajuaa katsoa.

    VastaaPoista
  9. "Näitä teemoja – reaalisosialistinen Suomen Neuvostotasavalta on muutama kirjailija käsitellyt, mutta eivät ne ole herättäneet mielenkiintoa. Vaihtoehtoinen menneisyys on yhtä epäsuosittu aihe kuin kuvitelma tulevaisuudesta."
    Kiintoisin vaihtoehtoinen menneisyys on ehkä se, että vuonna 1918 jääkärit olisi päästetty Suomeen vasta Saksan vallankumouksen jälkeen, ja sillä välin punaiset olisivat täällä päässeet niskan päälle ja elämä itsenäisessä Suomessa olisi jo alkanut kansanvaltuuskunnan sommitteleman perustuslain pohjalta.

    VastaaPoista
  10. Technology transfer ei tarkoita prlkästään lisensiointia.

    VastaaPoista
  11. Saaristossa köyhän kylän kvartetti on mies, tuoli, viulu ja laulu.
    Jämna pengar!

    VastaaPoista