4. tammikuuta 2017

Kuule



Normandian maihinnousun siinä vaiheessa amerikkalainen tulenjohtaja merkitsi tykistön ja rynnäkkökoneiden kohteeksi rantahotellin, joka näytti siltä, että siellä on vihollisen etäispesäkkeitä. Kirjallisuudessa ei kerrota, miten sattui niin, että tulenjohtaja oli perehtynyt hyvin kaunokirjallisuuteen ja erittäin hyvin Proustiin. ”Kadonnutta aikaa etsimässä” sarjan ensimmäinen nide on nimeltään ”Combray”. Tiedettiin, että Proust oli tuota lapsuutensa paikkaa kuvaillessaan ajatellut pientä Illiers’n kaupunkia. Kaupungin nimi muutettiin vuonna 1971 virallisesti muotoon Illiers-Combray.
Tutkijat ovat kirjoittaneet kiivaasti kuvauksen ja todellisuuden eroista, kuten aina. Siellä Prousteilla oli kuitenkin tapana käydä, ja aika oli paljon ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Mutta tulenjohtaja jätti omin päin tuhoamatta pienen hotellin. Siellä se kai on edelleen, varmaan muistolaatta seinässä. Kysymyksessä oli sotilasrikos, käskyn täyttämättä jättäminen Pikku asia jäi kohta suurten varjoon; Pariisi oli panostettu, ja varmasti ilman Ruotsin konsulia ja harvinaisen viisasta saksalaista komendanttia kaikki olisi tuhottu. Konsuli oli Raoul Nordling ja kenraali oli von Choltitz. Hitler pani kuulemma pahakseen, että tässäkin selvä käsky jäi toteutumatta.
Etelässä oltiin tarmottomampia. Rooma julistautui vapaaksi kaupungiksi eli ilmoitettiin, ettei sitä puolusteta. Amerikkalaiset ajoivat ilman vastarintaa kaupunkiin asti ja rupesivat pitämään hauskaa. Sitä ennen heillä oli ollut vähemmän hauskaa Anzion maihinnousussaan ja vuoristotaistelussa. Monte Cassino oli paha. Saksalaiset taistelivat erinomaisesti, amerikkalaiset erittäin tyhmästi.
Pyhiinvaelluksen sijasta ehdottaisin tutustumista Proustin romaaniin. Tein kyllä itse kerran pyhiinvaelluksen Pariisin bulevardille, jonka varrella romaani syntyi aika erikoisissa oloissa. Proust oli oikeasti sen verran sairas mies, ettei hänestä ollut rintamala. Asuessani Pariisissa kuljin joka päivä Carnavalet-museon ohi. Sinne on rakennettu uudelleen Proustin työhuone kuuluisine korkilla päällystettyine seinineen.
Proustin romaanilla on kyllä huono maine. Sitä pidetään yhtä vaikeatajuisena ja pitkästyttävänä kuin Joycen ”Odysseusta”. Sen lukeneita on harvassa.
Nyt kirjoitan mainostaakseni, että tänään alkaa illan suussa Proustin luenta radiossa, ykkösen puolella. Jo esitetyn näytteen perusteella arvioiden Erja Manto on tehnyt tässäkin mestarillista työtä. Koska luenta on kuunneltavissa myös lähetysajan jälkeen, mitä jos hakisitte kellarista litran pari olutta, riisuisitte sukat ja antaisitte tekstin kuljettaa. Olen kuullut huonommistakin tavoista viettää aikaa.
Inkin suomennos jäi epätasaiseksi, mutta ei sitä uudestaankaan tehdä. Annikki Suni kuoli – hän suomensi Proustin viimeisen osan, koska myös Inki oli kuollut käytettyään myös tuhottomasti aikaa työhönsä, vuosikymmeniä. Jos itse putoaisin taas kerran Proustin vangiksi, en ole ihan varma, lukisinko suomennosta, alkuperäistä vai sitä parasta englanninnosta. Itse asiassa myös ruotsinnos on hyvä.
Kerran menin jostain syystä vieraisille. Isäntänä oli Lauri Törhönen. Ajattelin käydä ehdottomassa, että joku sulkisi puutarhassa soivan radion, mutta se olikin Niilo Tarvajärvi itse. Hän oli radio-ohjelmiensa vuoksi yksi Suomen suurimpia julkkiksia ja lisäksi miellyttävä ihminen. Muistikuvani hän televisio-ohjelmistaan ovat haaleampia. Hänessä oli sitä lapsellisuutta, jota yleisön sankarilta odottaa.
Hän oli taustaltaan ammattiupseeri ja kertoi, miten hän tykistön tulenjohtajana jätti vastoin käskyä tuhoamatta Äänisniemen Kizhin puukirkot, jotka ovat olleet jo kauan maailmanperintölistalla ja lienevät puurakentamisen huippu koko maailmaa ajatellen. Japanista en ole varma, kun en ole käynyt.
Syystä tai toisesta kirkot piti polttaa, vaikka Ääniseltä ja Syväriltä yleensä vetäydyttiin vähin äänin. Tarvajärvi jätti siis upseerina käskyn täyttämättä. En muistanut kysyä, oliko hän käynyt niillä seuduilla myöhemmin rauhan aikana.
Korkeiden rintamaupseerien keskuudessa esiintyneestä kusipäisyydestä on vieläkin kerrottu aika vähän.
Jouduin jossain märin tekemisiin tämän kuuluisuuden kanssa, kun isäni yritti selvitellä sotkua, joka aiheutui joulupukinmaa-hankkeesta. Tiesimme kaikki, että ajatus oli mieletön ja lapsellinen. Kuka lähtisi Lappiin katsomaan joulupukkia, etenkään ulkomailta!
Radio oli eriskummallinen laitos siihen aikaan. Eino S. Repoon asti ylivarovaisuus oli selviö. Radiota kuunneltiin kuin kirkon penkissä. Hupailut ja hauskutus oli erotettu ja otsikoitu selvästi. Joskus kansakulumainen valistus oli vahvasti esillä. Lähetettiin ”kuulokuvia” eri puolilta maata ja maailmaa. Toimittajat olivat muuten erittäin ammattitaitoisia. Nyt arkistosta kuunneltuna tietty kuivakiskoisuus oli ajan tapa. Rintamaradiot olivat tuoneet mukaan myös toisenlaista. Kun Pekka Tiilikainen haastatteli sotamiehistä, uskottavuuden ja koreilemattomuuden tuntu oli vahva.
Ehkä Revon uudistus oli todella moniarvoisuutta, kuten silloin väitettiin. Ensin radioon ja sitten televisioon tuotiin aivan uudenlaisia ohjelmia. Televisiossa Reino Paasilinna herätti kauhistusta haukuskelemalla jopa vakuutusyhtiöitä.
Oma tulkintani on, että vaikka Kekkonen itse toimi takausmiehenä, ajankohta oli väärä ja Repo hiukan turhan ylimielinen. Kun Kekkonen vetäisi tukensa ”radikaalien” takaa, osa näistä jäi tyhjän päälle. Kuulijat eivät silloinkaan halunneet ravistelua. Poliittissävyinen kabaree vaihtui sävelradioksi ja rokki syrjäytti ”tiedostavan poliittisuuden”. Epäilen että vanhoillisiin kuului paljon pitkän linjan työläisiä.
Arkistosta on kuunneltavissa ”Sotilaiden äänet” -kooste 60-luvulta. Se on hyvä ja todenmakuinen ja aika selkeästi vailla propagandaa suuntaan tai toiseen. Television ”Sodan ja rauhan miehet” oli luultavasti nyt 100-vuotiaan Suomen tärkein mediatapahtuma. Asiat olivat enimmäkseen totta ja tarinalle oli dramatisoinnilla löydetty kaikkien käsitettävä muoto.

27 kommenttia:

  1. Urban legend alert! Yleensä Kizhin puukirkoista on kerrottu versiota, että suomalainen lentäjä jätti käskystä pommittamatta niitä. Tästä oli jopa lentäjän oma kertomus. Tosin jo parikymmentä vuotta sitten (Sotilasaikakauslehdessä?) kerrottiin, että kertomukseen sopivaa pommituslentoa ei koskaan lennetty, ja lentäjäkin oli alkanut kertoa siitä vasta vanhuudenhöperönä.

    VastaaPoista
  2. Jukka kirjuutti Tarvasta: "Hän oli taustaltaan ammattiupseeri ja kertoi, miten hän tykistön tulenjohtajana jätti vastoin käskyä tuhoamatta Äänisniemen Kizhin puukirkot, jotka ovat olleet jo kauan maailmanperintölistalla ja lienevät puurakentamisen huippu koko maailmaa ajatellen..."

    Jukka kuule! Vetoan nyt edesmenneeseen tykkimies-naapurinsetään ja hiukan Wikipediaan. Niiden mielestä "silllälailla"-Tarva oli tupsi eli enempi tuliasema-ukkeli; patterin päällikkö ja patteristoupseeri. Ja tykistöporukat olivat niitä, jotka olivat alistetut primääristi 3 Pr.lle eli Siniselle prikaatille, joka tuolloin resusi sanomissasi maisemissa.

    Wikin mukaan Tarva oli myöhemmin pv:n komentajan adjutanttikin, kunnes Tiilikainen pilasi lupaavan uran kutsumalla miehen radioon. Heh.

    VastaaPoista
  3. Aiheeseen melkein liittyy tämä kiista uuden kirjaston nimestä: Oodi ei kelpaakaan ruotsinkielisille!?

    Tämä varmaan hämmästytti valitsijat, koska eihän sana suomeakaan ole, vaan selvästi vierasperäinen ja sikäli lähes kansainvälinen (kuten epäilen eräänä valinnan perusteena olleen).

    Mutta ei hätä ole tämän näköinen! Jos Oodi ei kelpaa, niin otetaan lähes vastaava sana, joka taatusti on ainakin skandinaavinen: Odin!

    (Samalla nappaamme ilmauksen Odinin soturit roskaväeltä meille kirjaston himokäyttäjille.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kun taas heti ajattelin että siinä on kyse niistä Oodeista jotka ovat sympaattisia ulkoavaruuden mielikuvitusolentoja Doctor Who-sarjassa.

      Poista
    2. Ymmärtääkseni Oodi ei ole tarkoitettu meille kirjaston himokäyttäjille. Pahoin pelkään, että siellä on kirjoja vain arkkitehdin huolella harkitsemina sisustuselementteinä.

      Itse kaipaisin mahdollisuutta käydä muun keskusta-asioinnin yhteydessä kirjastossa, jossa valikoima olisi paljon laajempi kuin rakkaassa lähikirjastossani. Taitaa kuitenkin olla niin, että toiveeni voi toteutua ainoastaan, jos keskusta siirtyy Pasilaan.

      Poista
    3. Vieläkin sitä mieltä että kirjat ja tallenteet pois keskustakylpylästä. Maailman suurin saunarakennus eikä mitään nyhveröintiä. Nimeksi Helsinkihikiä. No ravintolan voi laitella, Jälkihikiä.

      Ulkonaisesti se on sopeutettava lähistön rakennuksiin joten sen on oltava valkoinen. Finlandia-talosta saatujen kokemusten mukaan ulkomaisiin materiaaleihin ei ole luottamista. Syrjälleen pystyyn asennettujen valkoisiksi kalkittujen kakkosnelosten tai vaniljajäätelön paremmuudesta tulee 40 vuotta kinaa mediassa. Sillä aikaa voidaan saunoa rauhassa.

      Ilkivallan ehkäisemiseksi kaupungin kaikki koivut on ruiskutettava merkkivärillä. Amanuensseille on annettava tarkat ohjeet kuinka jokainen käyttäjä on tarkastettava vihtaterrorismin varalta ja kuinka toimia vihtapuhetta havaitessaan.

      Poista
    4. Kirjaston nimeksi БИБЛИОТЕКА niin turha suukopu suomenkielisten ja ruotsinkielisten suomalaisten välillä loppuisi. Laagista.

      Poista
  4. Kadonneen ajan lukeminen radiossa on hieno asia, mutta alle 10 minuutin jakso on liian lyhyt. Pitäisi olla vähintään 20 minuuttia tai puoli tuntia. Olen toivonut kirjan kaikkien osien julkaisemista äänikirjana (ruotsiksi minulla onkin ensimmäinen osa), mutta eipä ole vielä toteutunut. Tuote voisi myydäkin jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntele Areenasta useita osia peräkkäin.
      EG

      Poista
  5. "Konsuli oli Raoul Nordling ja kenraali oli von Choltitz."

    Volker Schlöndorffin elokuva "Diplomatie" (2014) on katsomisen arvoinen. Konsulina André Dussollier ja kenraalina Niels Arestrup.

    VastaaPoista
  6. Mikseiköhän tuota " sodan ja rauhan miehiä" ei ole näytetty uusintana ? Pikkupoikana sen näin ja vaikutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekijänoikeuskorvaukset, johon nyt on neuvoteltu muutos. Ilmestyy siis kenties Areenaan. Ainakaan estettä ei ole. - Muuten: FST (ruotsinkielinen osasto, en tiedä aikalaisnimeä) tuotti jo 70-luvun alussa draaman sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä. Se myytiin ainakin Sveitsiin. Tästä ei ole mieli- tai muistikuvia, luin tästä sattumalta aikalaisjulkaisusta. Hyvinkin tarkemman tutkimisen arvoinen.

      Poista
    2. Dih. Mikko Niskanen Stalinina, Risto Mäkelä Molotohvina, Paasikivi Keijo Komppana... se oli kakrunkin mielestä jotenkin poikkeuksellisen hieno teos. Ehkä päätellen eniten siitä, miten rintamamies-isukki sitä jaksoi ja halusi katsoa, toisin kuin montaakáan muuta näkö- tai kuuloradion ns. yhteiskunnallisempaa kontenttia tuolloin.

      Poista
    3. Tätä minäkin olen odottanut. Nyt varsinkin, kun juhlavuonna on Areenaan saatu kaikenlaista paljon kevyempää tavaraa.

      Poista
  7. Joulupukinmaa oli tyypillinen suomalainen matkailuviritelmä. Ei taustatutkimusta, ei markkinointia, ei infrastruktuurin tutkimusta. Naiivi idea ja vielä naiivimpi usko siihen. Matkailu on teollisuutta ja matkailutuotteet teollisia aikaansaannoksia. Tarva oli julmasti edellä aikaansa, mutta jos siitä intomielestä olisi jotain säilynyt, meillä voisi nyt olla oma Disneyland. Mitäpä jo seuraavalla kerralla ei ensin nuijittaisi maan rakoon?

    VastaaPoista
  8. Liekö totta, että amerikkalainen pommitusmaaleja määrittelevä upseeri säästi Heidelbergin siksi, että hän oli opiskellut siellä 1920-luvulla eikä halunnut tuhota vanhaa yliopistoaan?

    Hieno Heidelberg, käyn siellä aina kun liikun seudulla ja tietysti juuri "Kultaisessa Hauessa".

    VastaaPoista
  9. Monte Cassinon monikansallinen taistelu oli ja on puolalaisille tärkeä myös kulttuurin saralla. Siitä kirjoitettiin laulu/runo Punaiset unikot (Czerwone maki na M.C.). Moni muukin on tietämättään kuullut sen. Wajdan Tuhkaa ja timanttia-filmin yökerhokohtauksessa yhtye esittää sen yllättäen, jolloin yleisö hiljentyy ja nousee seisomaan. Oman muistini mukaan laulun sanoja ei ole käännetty Suomessa esitetyssä kopiossa.

    VastaaPoista
  10. Proust jäi aikoinaan kesken, neljä tuli luetuksi, tosin Olof Lagercrantzin avustuksella, hänen kirjansa "Att läsa Proust" auttoi kummasti. Sitten tuli jotain muuta väliin. Kuinkahan monta vuotta se luenta tulee kestämään radiossa? Sinänsä hyvä idea, ja Erja Manton ääni tekee tekstistä ilmavaa.

    Se, että Oodi ei kuulosta hyvältä ruotsiksi johtuisi siitä, että siitä tulee mieleen, mitä se oli, jotain huumeitako? ja myös Oh dear tms. (U:di) kuulostaa kyllä vähän hassulta. Björn Månsson ehdottaa ruotsinnosta "Odet". Hän olisi kannattanut Libraa, joka ääntyisi suunnilleen samalla tavalla, mutta ei se suomalaisen suuhun sopisi. Alun perin Månsson oli halunnut vain kritisoida Claes Anderssonia, joka "ei ollut hoitanut nimiasiaa hyvin".
    EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kadonnutta aikaa etsimässä on kuin Wagnerin Ring: se vie mukanaan. Mutta toisto on hyväksi, sekä lukunautinnon että uppoamisen vuoksi.. Omassa hyllyssäni on koko sarja, luettuna, luettuna toiseenkin kertaan.

      Poista
  11. Himoa kirjaston käyttöön tahi ei, mutta nimeämisprosessi osoittaa sen, että sekä ehdotusten laatijoilta (kilpailuun osallistujilta) että valitsijaraadin jäseniltä puuttuu mielikuvitusta.

    Lie tämäkin merkki yleisestä taantumuksesta käyttää puhuttua kieltä. Tai savolaisverbaaliuden vähenemisestä pääkaupunkiseudun väestössä. Sekin on hoksaamisen puutetta, jos ei ymmärretä ottaa nimeämisissä paikallista, rikasta slangisanastoa.

    VastaaPoista
  12. Odin on alkujaan germaanis-skandinaavinen rautanyrkki, minkä vuoksi sen sotilaat on vähin äänin poistettu kaduilta myös Suomessa.

    VastaaPoista
  13. Olen kirjoittanut Tarvajärvestä näytelmän, jossa kuvaan häntä hieman Frank Capramaisena hahmona. Ei ole mihinkään toistaiseksi kelvannut.

    VastaaPoista
  14. Nördlingen on ainakin säästynyt pommituksilta joita liittoutuneet tekivät laidasta lukien... Hyvän onnen kaupunki.. Hakkapeliitat -30 vuotisessa sodassa piirittivät, mutta valtaamatta jäi. Hieno keskiaikainen kaupunki...

    VastaaPoista
  15. Tarvajärvihän oli ollut myös Mannerheimin adjutantti. Muistan hänen kuvauksensa ylipäällikköä kuljettaneen junan pysähtymisestä Turun Kupittaan asemalle sodan aikana ehkä ilmapommitusten varalta. Samalla paikalla rakennetaan nyt TYKS:iä (siellähän ovat ne uutisista tutut betonin laatuongelmat!). Sinne pitää meikäläisen kohta mennä taas tutkimuksiin. Historiallinen paikka siis, Mannerheimin vuoksi. Olin opiskeluaikanani tutustumassa ruumiinavauksiin viereisellä patologian laitoksella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parahin Anonyymi: Missä välissä Tarva oli Marskin adjutantti?

      Poista
    2. Katso Wikipedia "Niilo Tarvajärvi": ollut puolustusvoimain komentajan adjutanttina noihin aikoihin.

      Poista
  16. Samaa mieltä Erja Mannosta. Proustin arvoista äänenkäyttöä. Jokaisella sanalla on painoa ja resonanssia.

    Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjaa aloin lukea silloin, kun ensimmäinen osa julkaistiin suomeksi, ja projekti on yhä kesken, mutta suurin osa on luettu. Kirjaa voi alkaa lukea mistä osasta tahansa.

    Helpoin tapa hypätä kelkkaan on lukea Swannin rakkaus, joka on itsenäinen kokonaisuus.

    Jos haluaa yhden osan kautta muodostaa käsityksen kokonaisuudesta, kannattaa lukea viimeinen osa Jälleenlöydetty aika.

    Minullakin oli ilo tuntea Annikki Suni, ja ehdin onnitella häntä Jälleenlöydetyn ajan käännöksestä. Suni oli paitsi ensiluokkainen kääntäjä myös hieno elokuva-asiantuntija Yleisradiossa. Suni oli myös Regina Mörnerin (Linnanheimon) ystävä ja uskottu. Monikielitaitoinen Mörner aloitti uuden uran kääntäjänä lopetettuaan näyttelijäntyönsä 1950-luvun puolivälissä.

    VastaaPoista