10. tammikuuta 2017

Ilahdus




Ylen ”101 kirjaa” ilahduttaa kovasti.

Ajatus on mainio ja toteutus tuntuu olevan hyvä.

Kansalliskirjasto on mukana hankkeessa, joten kaikki jo valitut 100 kirjaa näyttävät olevan kerrankin hienosti skannattuina saatavilla.

Yle-tunnuksella, joka on muutenkin tarpeellinen ja helppo tehdä, kirjoja voi lukea selaimessa. Elisa on tuonut ne sivuilleen ladattaviksi.

Ehdotan googlaamista. Tie sivustoille on lyhyt.

Viekottelen katkolukemiseen. Sellainen kirja, joka ei vaadi suurta keskittymistä, on hyvä välipala. Paljon enemmän kuin terveellistä ruokailua ja sopivaa liikuntaa kannatan mielen verryttelyä.

Se ei onnistu ”rentoutumalla”. Riittävän hyvä teksti tai esimerkiksi musiikki tehoaa. Erno Paasilinnan ”Kauppamiehet isänmaan asialla” voisi olla juuri sellainen. Sen voi jättää auki ja lukea siitä pätkän, kun mieli isoaa kuin peura lähtehelle.

Kirjallisuusihmiset ovat parempia kuin muut ihmiset, omasta mielestään. Kuka on vielä parempi kuin muut paremmat on ikuinen kysymys. Oman paremmuuden korostaminen toteutuu vaivattomimmin kielteisillä kommenteilla toisista saman joukon jäsenistä.

Tieteessä on sama toimintaperiaate. ”Maailmassa on vähän täydellistä, mutta professori N on täydellinen idiootti…”

Tunnen useankin ihmisen, joilta myrkyllisten luonnehdintojen kerääminen pikku antologiaksi onnistui noin vain, suoraan ulkomuistista- Sellainen kirja voisi mennä kaupaksikin…

”En sano, että kirjailija M on täysi pelle. Sirkuspellen on hallittava monia taitoja ja tietoja ja hänellä on oltava lahjakkuutta. Kirjailija M:llä ei ole minkäänlaisia taitoja eikä tietoja ja lahjakkuudesta hän on kemiallisen vapaa…”

Niinpä sanon vilpittömästi ilahtuneeni kovasti myös Ylen toimittajien kirjavalinnoista. Tausta-ajatuksia on selitetty, ja viis siitä. Järkeviä ajatuksia. Suomen sata vuota kaikenlaisina kirjoina.

Valikoima on nimittäin raikas. Sieltä puuttuvat jokseenkin kaikki ”pakkopullat” eli ne kirjat, joita ei-kirjallisuusihmiset ovat oppineet viimeistään koulussa varomaan ja kiertämään.

Sekin on raikkautta, että opettavaisuutta ei ole tai ainakaan se ei lyö silmille. Vaikuttaisi siltä, että yleisölle on haluttu tarjota sopivaa puuhailtavaa kirjojen kanssa aivan ilman korkealentoisia päämääriä. Ja se on hyvä.

Tämän vaikutelman saa siitäkin, että listalla on hulluudessaan hauskoja eli siis viihdyttäviä teoksia, kuten Karimon ”Kumpujen yöstä”. Sehän on vanha hurraa-isänmaallinen teossarja, jossa kirjoittaja on keksinyt isänmaalleen historiaa sellaisin kohdin, joista tietoja ei ole, ja luonut jokseenkin mielettömiä painotuksia. Teos ei edes ole yhdentekevä, koska sen säteilyvaikutus tuntuu edelleen. Karimon kirja on yksi niistä, joiden johdosta jotkut luulevat, että Raamatussa on painovirhe, koska suomalaiset ovat Jumalan valittu kansa, eikä muuan toinen, raamatullisina aikoina siellä Välimeren reunassa majaillut porukka.

Nykyisin ajatus tulee vastaan usein siinä muodossa, että me suomalaiset olemme tavalla tai toisella parempia kuin muut, eivätkä näin ajattevat ota edes harkitakseen sitä, että tiettävästi kaikki muutkin maailman kansat ajattelevat itsestään suunnilleen samaa.

Kun tällainen suosituslista on tehty virkeästi ja ennakkoluulottomasti, niin kuin tässä on tapahtunut, siitä on iloa myös suurkäyttäjille. Ainakin itse löysin heti useita kirjoja, jotka ehkä olen lukenut mutta joka tapauksessa unohtanut, ja nyt jokin Pulkkisen ”Romaanihenkilön kuolema” herättää mielenkiintoa – oliko kirja yhtä merkittävä kuin sen maine.

Sitten on toisia, kuten Haavikon ”Kansakunnan linja”, josta olen kyllä maininnut kustantajalle, että uusiin painoksiin pitäisi lisätä ”errata” eli luettelo virheistä. Palasin juuri tuohon teokseen taannoin, ja vaikka sen suuri ansio on innoittuneisuus ja kyky ajatella uudesti ja ilmaista iskevästi, pelkästään uutta perustutkimusta on tullut näinä vuosikymmeninä sen verran, että olisi kovin hyvä saada oikaisut itse kirjaan liitteeksi. Se ei tekstiä häiritsisi. Tarkoitan nyt sellaisia tähän esimerkin vuoksi keksimiäni ajatuksia kuten kansalaissodassa teloitettujen ja kuolleiden lukumäärä tai Suomen metsäteollisuuden kohdin yllättävät tuotantomäärät eri vuosikymmenillä tai Outokummun kuparin määrä ja merkitys sotien aikana.

Kirjallisuuden yksi hieno piirre on jatkuvasti se, että kirjailija niin usein erehtyy pahanpäiväisesti. Haanpää ei voinut arvata kertoessaan, ku8ina Pate Teikka loikkasi noitaympyrästä Neuvostoliittoon, millainen Suomesta tulleiden loikkareiden kohtalo sitten käytännössä eli todellisuudessa oli. Vähemmän dramaattisista asioista olen varmaan usein toistellut, että Erno Paasilinna oli hienoimpia kirjoittajiamme siitä huolimatta – ellei siksi – että hänen erittelynsä ja tulevaisuuden arvionsa osoittautuivat perusteettomiksi.

Ei kirjailija yhtä vähän kuin kukaan muukaan ole etevä ennustaja. Jos olisin ilkeä kirjallisuuden opettaja panisin lapset kirjoittamaan kotiaineen aiheesta Neuvostoliiton romahdus ja Suomen romaanikirjallisuus. Toisin sanoen sitä vaihtoehtoa, joka oli kerran monen mielessä, ei sitten ollut olemassa.

Yksi syy tällaiseen Suomi 100 katsaukseen on kokemuspiiri. On hyvin helppo luetella tärkeitä asioita ja ilmiöitä, jotka ovat puolelle nyt elävistä täysin vieraita. Juttelin hiljan nuoren upseerin kanssa, joka ei tuntenut Kalashnikovin nimeä ja vastas muisteltuaan keksi nähneensä jossain valokuvassa tai elokuvassa konepistoolin.

Työtä toimittajille. Siihenkin hienoon sotakuvaan, jossa kaksi väsynyttä jääkäriä vilkaisee palavaa punatähtistä panssarivaunua, on liitettävä kuvateksti ”sotilailla on ”panssarinyrkki” (singon edeltäjä).”




12 kommenttia:

  1. Tähän kuuluisaan kuvaan, joka on otettu kesäkuun lopussa 1944 Ihantalan kirkonmäellä, voisi liittää opetukseksi ja muistutukseksi myös tekstin: Edellä kulkeva kersantti Nikulassi kaatui (= kuoli taistelussa) seuraavana päivänä.

    VastaaPoista
  2. Kirjojen tekstin kommentoiminen kirjojen alussa, lopussa tai sivujen marginaalissa on vanha käytäntö. Äänikirjojen luentaan voitaisiin puhua päälle, kuten moskovan radio Mannerheimin sodanaikaisissa radiopuheissa.
    "kirjailija niin usein erehtyy pahainpäiväisesti". Mutta Haanpää ei mielestäni erehtynyt laittaessaan "Noitaympyrän" päähenkilön lähtemään neuvostoliittoon. Kirjaan ei sisältynyt mitään Haanpään omiksi käsitettävää käsitystä Neuvostoliiton olemuksesta.
    Myös esim. Erno Paasilinnan ja Hannu Salaman käsitys tulevaisuuden "sosialistisesta Suomesta" oli hyvin sumea. Eikä ainakaan neovostomallinen. Monia Suomalaisia kirjailijoita ja intektuelleja voidaankin arvostella siitä ,että käänsivät katseensa pois reaalisosialismista, kuten esim. viron ja karjalan todellisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräskin lähes kuusikymppinen eturivin kirjailijamme ällistyi vastikään aivan suunnattomasti kuullessaan ensi kertaa, että oli olemassa sellainenkin kansa kuin inkeriläiset!

      Poista
  3. Listan kirjoista olen lukenut vasta neljäsosan...

    VastaaPoista
  4. Vai ei tuntenut nuori suomalainen upseeri Kalashnikovin rynnäkkökivääriä. Meikäläinen reservin aliupseerina on ampunut kymmenen kovaa patia Tokarevin Tähti-pistoolilla - Moskovan keskustassa tullikomitean sisäampumaradalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RKn koneikko on systeemiä Kalašnikov, eräs tyylipuhtaimmista ja alkuperäiselle uskollisimmista. Toimintavarmuuden tekee alkuperäisen koneiston nerokas idea kiertää poistettavaa lakattua teräshylsyä ennen varsinaista peräytymisliikettä ja runsaasti yläkanttiin mitoitettu poistovoima. Sitä voi myös pitää muuntelulle erityisen soveliaana, sen sovelluksia on todella runsaasti haulikonpatruunakaliiperisista pitkiin kiväärikaliiperisiin.

      TT-33 on aivan suora kopio konstruktiosta jonka on keksinyt ja huippuunsa kehittänyt J. M. Browning joskin eräs lisä on. Se ampuu pullonkaulahylsyistä patruunaa joka takaa sen toimintavarmuuden, läksy on saksalaisilta opittu P 08sta. Se hoksattiin yhdysvalloissakin mutta vasta reippaat viisikymmentä vuotta myöhemmin kun m. 1911 Colt alkoi kiinnostaa ampumaharrastajia tarkkuuspistoolina.

      Molemmilla suunnittelijoilla oli sama tapa lähestyä aihetta, piirustukset tehtiin malleista joita muuteltiin viilaamalla ja kokeilemalla.

      Eihän tällaisen tekniikanalan tietämystä tietenkään voida edellyttää kuin harrastuneelta tvälläriltä tai pääesikunnasta. Mitään salaisuuksia näissä ei ole. On silti melko noloa että upseerismies oli tästä tietämätön.

      Panzerfaust kääntyi meillä rakettitorjunta-aseeksi, sittemmin sai nimen kertasinko. Olennainen toimintaperiaate on sama kuin singossa joka kuitenkin on läpikäynyt pitkän kehityskulun, alunalkaen on kyseessä sama rekyylittömän rakettiaseen periaate mutta toteutuksessa on usean miettimiskierroksen ero. Olen kuullut puhuttavan KES 55n siivilän suunnittelijan laskupäästä, ja laskennon määrästä. Kaasujen virtausopin yhtälöt eivät ole alaani, vähemmälläkin saa päähän mukavasti kivistystä.

      Silti miellän pystykorvan ja sen parannetun version ukko-pekan vastuullisimmiksi itsenäisyystyökaluista, tietenkään ei sovi unohtaa Suomi-konepistoolia, konepistoolien aatelista. Sen suhteen on oltava jo varsin sivistynyt mutta siitä kaikesta ei tähän mahdu edes osa joten on parasta perehtyä aiheeseen parhaan asiantuntijan kirjoituksia lukien, Pertti T. Kekkonen, Gunwriters. Hän oli asiantuntijana ylivertainen, vieläkin juuri se asiantuntija jota kehtaa suositella mikäli haluaa tietää sen aseen teknillisen puolen seikoista kaiken.

      Oma näkemykseni tosin on että se ase oli sotatoimiin turhankin hyvää, korkeaa laatua mutta tälle näkemykselle en ole saanut kannatusta koneistustekniikkaan perehtymättömiltä, enkä keltään sitä tositoimissa käyttäneeltä. Lukuisia kiittäviä lausuntoja olen kuullut mutta ne ovat koskeneet silloisia saatavuuskysymyksiä. Nostalgikot saavat nykyisin omansa turvallisiksi muutettuina, murto-osalla siitä rahasta jonka niiden valmistaminen tulisi maksamaan, jos sen voisi suhteuttaa, eikä voi. Varsin ymmärrettävää, tosin en panisi salin seinälle sontalapiota enkä rautakankea, mutta on hyvä muistaa että työkaluissakin on jaloja piirteitä ja paras on kunniapaikkansa ansainnut.

      Tästä tosin nyt saattavat eräät tutut rajavartiolaitoksen edustajat käydä kiistelemään että kyllä se peltiheikki oli paljon parempi kun se oli niin kevyt, aivan aiheellisesti ja kiistämättä olisivat aivan oikeassa, mutta asiaa ei ole tarkoituksenmukaista yrittääkään ratkaista suuntaan eikä toiseen, viihdyttäviä puheenvuoroja siitä sen sijaan on mukava käyttää.

      Poista
  5. Selaimessa on helppo lukea varsinkin runoja.
    EG

    VastaaPoista
  6. Haanpää kuvasi Pate Teikkaa vain umpikujaan ajautuneean ihmisenä, joka ajautuu ratkaisemaan ongelmansa loikkaamalla Neuvostoliittoon. Ei hän väittänyt, että ratkaisu oli viisas vaikkakin siinä tilanteessa toki ymmärrettävä.

    Haanpäätä pidetään minusta aiheetta hyvin poliitisena kirjailijana. Toki hän kuvasi henkilöitään historiallisyhteiskunnallisten voimien riepottamina ja oli koko ajan ihmisen puolella. Mutta aika niukasti Haanpäältä kyllä löytyy mitään sellaista mistä hänet voisi sijoittaa puoluekartalle. Pikemminkin häntä voisi pitää ihmisarvon johdonmukaisena puolustajana.

    VastaaPoista
  7. Errataa tarttis moni kirja. Outokummusta tuli mieleen, että Markku Kuisma väittää Nesteen historiikissa, että suihkumoottorit tarvitsevat korkeaoktaanista bensiiniä.

    VastaaPoista
  8. Erno Paasilinna sopii kyllä erinomaisen huonosti katkoluettavaksi koska teksti on niin mukaansatempaavaa että sitä tulee ahmittua heti sivukaupalla. Yritin eilen lukea vain muutaman sivun blogistin suosittelemaa teosta, mutta koko kirjahan siinä tuli ahmittua, kännykän ruudulta luettuna. Jumankauta että oli hienoa tekstiä.

    Jotenkin kornia ettei Donner mahdu suomen juhlavuoden kirjailijoihin? Mies on kirjoittanut yli 50v, ja näemmä ihan turhaan..

    VastaaPoista
  9. toisin ajoin erehdyn ja kuulen vahingon kautta germanisches upp-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onpas sulla kummalliset heinäkanin korvat. tairat olla rolli. ei sev väliä. oo vaa.

      Poista