13. joulukuuta 2016

Niinistö presidentiksi



Vasemmistoliitonkin pitäisi etsiä jostain joku Niinistö. Olisi hienoa, jos kaikki ehdokkaat olisivat presidentinvaaleissa saman nimisiä, paitsi Vanhanen.
Yritin tehdä mielessäni luetteloa poliitikoista, jotka on nimitetty tuomareiksi, ja tuomareista, joille on uskottu poliittinen tehtävä. Sauli Niinistöä kauempaa ei tarvinnut hakea, vaikka perustapaus olisi tietysti Svinhufvud, kihlakunnantuomari ja hovioikeudenasessori.
Käytettävissäni ei ole Niinistön ansioluetteloa. Julkisten tietojen mukaan hänet nimitettiin hovioikeudenneuvokseksi 1994. Arvaan että hän on ottanut virkaeron jossain vaiheessa. Poliitikkona toimiessaan ja menestyessään hän oli Turun hovioikeuden esittelijä, hovioikeudenviskaali. Arvaan uudestaan, että sekin oli pakastevirka.
Muutaman kerran olen päässyt kysymään hänestä ja Nikulan Paavosta, joka myös oli hovioikeudenneuvos ennen kuin rupesi kansanedustajaksi ja oikeuskansleriksi. Niinistön toimista hovioikeudessa ja asianajotehtävissä ei kuulemma ole mitään pahaa sanottavaa. Nikulan kanssa olin hetken jopa samaan aikaan korkeimman oikeuden esittelijänä. Hän oli siinä tehtävässä erittäin hyvä. Kuulisin mielelläni, miksi hän kiersi neuvokseksi Helsinkiin Kouvolan kautta.
Poliitikkoja on kahta lajia. Toinen laji kasvaa ja kehittyy tehtäviensä mukana. Muistikuvissani Sauli Niinistö ei ollut ykkösketjun kansanedustaja alkuvuosinaan. Voi olla että muistan väärin. Se oli K.J. Ståhlberg, jonka nimen kohdalle lyseon matrikkeliin kirjoitettiin latinaksi ”koulumme ylpeys ja toivo”. Ja taas se oli Risto Ryti, joka sai ensin koulun opettajat ja sitten yliopiston professorit hengästymään tolkuttoman hyvällä osaamisellaan. Huikein murskaavalla lahjakkuudella yhteiskunnassa noussut presidenttimme oli kuitenkin Paasikivi, ajoittain tätinsä rihkamakaupan takahuoneesta käsin Hämeenlinnan koulua käynyt lahjakkuus, joka istutettiin valtiokonttorin johtajaksi vähän yli 30-vuotiaana tohtorina.
Ei muuten nuoresta Tarja Halosestakaan olisi arvannut, että siinä on tuleva tasavallan presidentti. Nuoresta Erkki Tuomiojasta näki, että siinä on tuleva ministeri, vaikka oman puolueen johto taisi olla pitkään ja jyrkästi toista mieltä.
Eräänä päivänä kaupasta osti karkkia tuikean asiallinen taapero, josta näki heti, että siinä on poliisi pienenä. Koetin kurkistaa, olisiko rattaissa työnnettävä nuorempi sisar poliisivauva. Jäin vähän kahden vaiheille.
Kun olin oppinut lukemaan ilman aikojani, karkasin kotoa ja lähdin yksin tein Helsinkiin lukemaan lakia. Äitini kertoo mielellään, että minut tavoitettiin rautatieasemalta isoisän lierihattu päässä. Varmaan toisen luokan junansuorittaja oli soittanut ilmiannon.
Kankaan Päkä oli oppinut ajamaan polkupyörällä reippaasti ennen kouluikää. Kuulemma ilmiötä oli silloin 30-luvulla siunailtu ja ihmetelty, että mikä siitä pojasta tulee. Tuli fiksu mies, ja monitaitoinen, tiedän. Haaviston Jukka oli niin närväpäinen ja musikaalinen, että soitti vaikka hellankoukkua.
Minun epäonnistunutta yritystäni päästä tiedekuntaan ei ole enää muistamassa muita kuin äitini. Kukaan ei koskaan tullut kysymään, mikä siitä pojasta sitten tuli, ei edes Takamaan Ville, joka yleensä oli tilanteen kuin tilanteen tasalla.
Olen sureksinut, ettei minusta ole juomaseuraksi enkä ole päässyt piehtaroimaan julkisesti itsesäälissä. Herraapa poijasta meinattiin – ja herran oli vaatteet yllä…
Pohjalaislauluissa tuo teema on kovin yleinen. Voi voi voi, sano mammani, kun se potkaisi lullun (kehdon) laitaa. Minkähänlainen maailman koijari sustakin tulla taitaa?
Joulukirjahankkeissa sattui silmään amerikkalainen menestyskirja, jossa Appalakkien köyhimmiltä kolkilta oleva kirjoittaja, sittemmin Yalen koulima juristi, kertaa karmeita kasvuvuosiaan ja selvittelee amerikkalaisen valkoisen köyhän kansan katkeroitumista luultavasti antaen myös ymmärtää, että syrjäytyminen periytyy.
Se tuo mieleen kysymyksen, miksi syrjäytyminen on Suomessa kuitenkin kesympää, vaikka ilmiö on todellinen ja huolestuttava.
Se oli toinen kirja, englanninkielinen selvitys siitä, miksi Suomessa pärjätään niin hyvin koulussa.
Ilahduin huomatessani, että kirjoittaja oli oikein matkustanut tänne ja kierrellyt kouluissa viikkokausia. Hänen keskeinen havaintonsa on täällä kaikkien ammattilaisten tiedossa mutta se mainitaan keskustelussa kovin harvoin.
Opettajan työ on arvostettu. Hakijoita on joka vuosi moninkertainen määrä siihen verrattuna, paljonko voidaan ottaa koulutettavaksi.
Opettajien koulutus on kansainvälisestikin arvioiden erittäin hyvä. Sama muuten koskee pienten lasten opetusta.
Muuan romaani (Linnea Alho, Todistaja), toi mieleeni vanhan Rauman seminaarin, jonka tiedän hyvin. Romaani tosin sivuaa sadan vuoden takaisia asioita. Mutta koulutus oli jo silloin hyvä.
Vanhat kansankoulun opettajat tekivät perustyön, ja seminaarien merkitys maakunnille oli erittäin suuri.
Koulutuksesta ollaan sinänsä yhtä mieltä, mutta panostamisesta ei. Huippututkimus on hieno asia, mutta vielä hienompaa on huippuopetus. Professorit ovat pinteessä, kun olisi jaettava aika näiden kahden ja vielä hallinnon kesken.
Peruskoulussa opitaan oppimista. Se on Suomessa vahvuus, ja sen takia otan nykyisen tasavallan presidentin esimerkiksi; vastaako se tarkoin tosiasioista, sitä en siis tiedä. Mutta on hienoa, että ihmiset asettumisen ja lysähtämisen sijasta kykenevät ottamaan jatkuvasti vastaan uusia virikkeitä ja toimimaan pitkäjänteisesti. Tämä presidentti-esimerkki osoittaa, että jopa perustuslaki on pelkkä kehys. Miten kehykset täytetään, se on se kysymys.



12 kommenttia:

  1. Pitäisi hankkia ainakin tuo Yalen käyneen juristin kirja (Hillbilly Elegy) käsiinsä.

    Virpi Suutarin Hilton! (2013) on muuten tarkkanäköinen kuvaus lysähtämisestä ja syrjäytymisestä 2010-luvun Suomessa. Juuri tuo sana lysähtää toi mielleyhtymän Suutarin dokumenttiin. On vieläpä Areenassa katseltavissa: http://areena.yle.fi/1-2038241.

    VastaaPoista
  2. Blogisti on ollut samalla luokalla kuin Antti Tuuri. Osasitko kuvitella että hänestä tulee maankuulu kirjailija?

    VastaaPoista
  3. Seminaareissa annettiin ilmeisen hyvää opetusta, niissäkin viisivuotisissa, joihin otettiin oppilaita kansakoulupohjalta. Ne olivat viime vuosisadan alkupuolella monen opinhaluisen maaseudun tytön ja pojan pelastus, joilla ei ollut oppikoulua lähimailla. Sellaisen kävi isänikin nuorin veli. Tapaan aina silloin tällöin erästä hänen pojistaan, ja aina ihmettelin hänen huolellista kirjakielen käyttöään, kunnes tajusin: kansakoulun opettajien lapsi. Sellaiset on yleensä hyvin koulittu kotonakin.

    Toisinkin päin voi mennä. Surullisen kuuluisa P. Lindfors oli aikoinaan pari vuotta biologian opettajani (!) lukiossa siellä periferiassa, matkallaan alas päin, ja hän selitti elämänsä siihenastisia vaiheita kolmekymppisenä sillä, että oli kansakoulun opettajien lapsi. Että siis kai liian kova kuri kotona. Me taas käytimme häntä hyväksi ja pyysimme puhumaan teoreettisesta filosofiasta ns. teini-illoissa, kun piti olla tunti ohjelmaa, että pääsi tanssimaan puoleksitoista. Se oli ikään kuin hupaisaa. Pääsihän hänkin sitten kuitenkin jaloilleen. Muistelee niitä aikoja kirjassaankin.

    Opettajankoulutus on tasokasta koko Suomessa nykyäänkin, oppilaitosten välillä ei liene suuria eroja, vaatimukset ovat suurin piirtein samat. Lisäksi on mielestäni tärkeää, että Suomessa opettajan opetusta ei ole tarkoin säädelty, vaan omia kykyjään ja mielikuvitustaan voi käyttää ja kehittää, tietyissä raameissa tietenkin. Kukaan ei hengitä niskaan, kontrollina on oppilaiden tyytyväisyys ja pääsy eteen päin, mahdollisesti valtakunnalliset kokeet ja lukiossa tietenkin YO-tutkinto. Minusta sitä ei ainakaan pidä romuttaa. Tärkeintä on hyvä ilmapiiri, ja siinä opettajan persoonallisuus tulee esiin. Ei oppilas halua oppia, jos ei pidä opettajastaan, niin se vaan on. Yritin juuri selittää välkylle 12-vuotiaalle, että hänen pitää vain yrittää unohtaa matematiikan opettajan ikävät puolet, itsensä vuoksi, ei mennä mukaan valituskuoroon. En tainnut onnistua.

    Siinä tietenkin on eroja, miten itseään kehittää, mitä vaatimuksia itselleen asettaa, kaikissa ammateissa, täyttääkö minimin vai yrittääkö jotain enemmän. Niinistö on kyllä täyttänyt hyvin raamit ja pyrkii niistä uloskin, tämä iso N. Gallupitkin sen näyttävät. Olin kolmisen kymmentä vuotta ruotsin Yo-sensorina, ja siinä kyllä näkyi paitsi oppijoiden myös opettajien taito. Yksilöissä on aina eroja.
    EG

    VastaaPoista
  4. Seminaarit sijoitettiin aikanaan tietoisesti pienille paikkakunnille. Tarkoituksena oli varjella seminaarilaisten moraalia. Esimerkiksi Helsingissä tai Tampereella olisi joutunut rappiolle paljon helpommin.

    Nähdäkseni seminaarien huomiotaherättävä piirre oli se, että ne pysyivät niin vahvasti kristillis-isänmaallisina ja saivat istutettua saman hengen myös oppilaisiinsa. Mieleeni ei tule yhtään nimekästä kansallisesti merkittävää, opettajaseminaarin käynyttä kommunistia.

    Toinen mielenkiintoinen seikka oli se, että seminaarit onnistuivat silti pysymään kansanomaisina. Kansakoulunopettaja oli kyllä ympäristönsä yläpuolella, mutta ei "herra". Tämä oli tietoinen tavoite ja siinä mielestäni myös onnistuttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankaran mietinnän jälkeen muistin Algot Untolan eli Maiju Lassilan etc, joka valmistui opettajaksi Sortavalan seminaarista. Kai häntä loppuaikoina kommunistiksi voisi sanoa siinä missä Kuusistakin, vaikkei itse sitä termiä kai ehtinyt käyttää. Sosialisti ja vallankumouksellinen kuitenkin, toki myös väillä suomettarelainen, ja ammuttiin mereen matkalla Suomenlinnan vankileirille punakapinallisena.

      Poista
    2. Seminaarit seuloivat esiin myös laulajia, ainakin Martti Talvela, Jorma Hynninen ja Jaakko Ryhänen aloittivat kansakoulunopettajina. EG

      Poista
    3. Sellaisen viisivuotisen seminaarin kävi myös säveltäjä Ahti Sonninen, äitini sukua, kansakoulun opettajien lapsi. Monenlaisia kansankynttilöitä. EG

      Poista
  5. Todennäköisyyden perusteella presindentin pitäisi olla joku näistä:

    Korhonen
    Virtanen
    Mäkinen
    Nieminen
    Mäkelä
    Hämäläinen
    Laine
    Heikkinen
    Koskinen
    Järvinen

    (Vrk.fi Yleisimmät sukunimet 12.12.2016)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Määtät jäivät muodostelmasta, hihhi!

      Poista
  6. Niinistö paukutti madonluvut Juhantalolle eduskunnan pöntöstä ja toimitti koplaajan leivättömän pöydän ääreen. Cityssä Juhantalo olisi ollut fiksaaja, talentti, kytkösten mies ja jyvällä aikansa evoluutiovaiheesta. Master of Universe. Mies on palannut kankaanpääläisten ja satakuntalaisten kantamana takaisin, mutta liekö väsy kuten Kääriäinenkin Sipilän hovissa ?

    Niinistö jää minulle somekamaksi kunnes joku hakkeroi näistä koskettimista sähkötuoli teloitukseni. Yksi hänen parhaista oli höpöttää kasakoista ja varkaista ja venäläisistä jonakin tosiasiatoteamuksena. Onneksi KGBtiedustelu tiesi kuinka presidenttiimme tulee suhtautua ja viimeistään Rajajooseppi palautti tolkun.

    Niinistö ajoi Nordellin asioita Salo-rassa. Heillä oli joku kansainvälistymismeininkikin. Ja sehän läksikin lentoon Jorma Niemisen Mobirana? Lento tosin katkesi alkuunsa, puikkoihin vaihdettiin Nokia ja toinen Jorma. Kai paikkakunnalla oli pöhinää enemmänkin. Uotin veljeksien valpas katse näki paikallisen lehden kiinteistöt, ilmoitusmarkkinamonopolin, ja olemattoman tasearvon.

    Sitä paitsi Lounais-Suomen Säätöpankki oli ruvennut lainaamaan jos vain arvasi kysyä. Se kun oli Koiviston Sundqvistin toimesta saanut luotonlaajennus statuksen ja arvonkorotuksilla oli tase täynnä omaa pääomaa, jonka pohjalta saa kirjoittaa talletuksia eikä vain ottaa niitä -liikepankkisyntyisiä- vastaan. Uotien luottopankki oli dereguloitu liikepankkien tasalle ja veljekset pani haisemaan. Tätä oli se pankkikriisi, jonka synty ja vaiheet tulevaisuudessa kuvataan. Ei tämä ole edes tuore hypoteesi Salosta tai Suomesta. Plagiaatti vaan. OECD:stä.

    Sitten Suomi rupesi maksamaan hädissään kenenkään perimättä valuuttavelkojaan. Homma meni niin hyvin että Migit vaihdettiin lennossa Hornetteihin. Vaihtokauppana -vastakauppana!- panttiin valtionyhtiöiden osakkeita maksuksi. Suurlähettiäs oli Richard Muller, siis Suomen Washingtonissa.

    Onneksi Merrill Lynch opetti kuinka pörssiarvot nostetaan verotusta muuttamalla tai siis poistamalla. Rahaa tuli valtiovarainministeri Niinistön vihdoin toteuttaa se lupaus Verotus alenee. Ja parasta että progressio putosi. Suvut ottivat Valtiosta mallia ja rupesivat myymään (yhteisiksi luulemiani) omistuksiaan kansainvälisille omaisuuksien hallintaorganisaatioille.

    Kaukonäköistä, nehän ovat kunkuiksi nousseet post-2008. Jatkosta ei tiedä. Trump sanoi Fedistä "kuivaan tuon raharämeen". Siis palataanko valtiorahan pursutuksesta - onko Euroopassa 80 mrd per kuukausi - takaisin yksityiseen ja pannaan rahan pohjaksi pankkitilirahavalmistus työn ja kapasiteetin myötä, eli nostagisesti jotain tehdas-pankki instituution sorttista. Jyrki Katainen vissiin on jyvällä, oppimiskykyinen ?

    Elintason nostopankki-instituutio tuli raiskatuksi viimeisen neljännesvuosisadan aikana, kun toimilisenssit vapautettiin ay/demokratia säätelystä. Pankit ryhtyivät vanhojen omistusten uudelleen järjestelytoiminnoksi ja syndikaatin omien toimi-ihmisten rikastuttamisstrategiat nousivat johtotähdeksi, ympäristöä eli paikkakuntia kuten Suomea kupaten. Bethlehemeinä Sanghai, Jakarta ja Rio. Nämäkin ovat jo kirjoitetut. Vaihto-oppilaita astelee US puistokampuksilla Nobel Holmströmin jäljissä. Kyllä se siitä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Erkki Tuomioja ja Ilkka-Christian Björklund sattuivat agitoimaan meitä pohjalaisteinejä luokkaretkellä Otaniemen Dipolin seinustakivillä -67 - juuri muita ei silloin sattunut olemaan kuulolla. Ei meistä tainnut kuitenkaan tulla heidän "seuraajiaan". Pohjanmaalla oli silloin vähän eri meininki...

    Sukuni juuret ovat mm. Parkanossa, missä Ekin arvostetun ministeri-isänkin. Ehkä olemme sukuakin?

    VastaaPoista
  8. Sauli tuskin kirjoittaa ansioluetteloonsa `roskapostinjakaja`; jakoi nimittäin ilmaislehtisiä 70-alussa ainakin Turun yo-taloilla, missä koimme opiskeluajan alun parhaat ajat.

    VastaaPoista