4. marraskuuta 2016

Paskiaisista




Tuttava vaikutti kolealta, oikeastaan ynseältä. Omahyväisyyttäni mietin, miten olisin tullut loukanneeksi häntä. Sekin kävi mielessä, että hän oli tehnyt oikean arvion; kanssani aika tärväytyy.

Hän sanoi:” Pienimmällä lapsella todettiin paha syöpä.”

Muistan kirjoittaneeni kauan sitten, miten kuuntelin armeijasta palatessa junassa elämäni kauheimman sotamuistelman. Sen kertoi vihaamani vääpeli, joka oli mahdoton rähisemään ja piti meitä varusmiehiä liian lujilla. Hän siis kertoi, se kun oli vuotta 1964, miten hän jäi ensin patterin ja sitten patteriston ainoaksi hengissä selvinneeksi Ihantalassa. Kukaan kavereista ja naapurin pojista ei edes haavoittunut. Kaikki kuolivat, menivät tohjoksi. Seuraavat 20 vuotta hän oli enimmäkseen katsellut hyvin nuorien upseereiden kukkoilua, nostanut huonoa palkkaa ja komennellut tykkimiehiä kanniskelemaan tavaraa metsään ja takaisin.

Vaimo oli kadonnut jossain välissä, eikä lapsia ollut. En osannut oikein sanoa mitään, mutta en todellakaan enää vihannut miestä enkä edes armeijaa.

Joistakin ihmisistä on kirjoitettu monta huonoa tarinaa. Tietääkseni kukaan ei ole yrittänyt kuvata Mannerheimia Pohjanmaalla tammikuussa 1918. Viholliset eivät olleet vielä edes kuulleet hänestä. Omiksi ilmoitetuista pääosa suhtautui häneen täysin tai jokseenkin kielteisesti. Hän siis tapasi oikeita isänmaan ystäviä junassa Seinäjoen asemalla, nimittäin jääkäreitä ja suojeluskuntalaisia.

Nämä näkivät jo tietämänsä. Vaasaan paenneet senaattorit olivat ajaneet tyhmyydellään ja uppiniskaisuudessaan maan asiat sekasortoon ja ottaneet nyt ylipäälliköksi mahdottoman miehen.  Ei se osannut suomeakaan ja näytti ompelukoneagentilta.

Pahaa puhutaan myös Lapuan Liikkeestä ja sen kannattajista. Minulla on siitä lähinnä pahaa sanottavaa, mutta toisaalta tuo liikehdintä johtui jostain ja sen kannattajat toimivat ainakin samassa määrin käsitettävästi kuin ihmiset keskimääri.

Blogistina olen tässä etuoikeutettu. Ajoittaisista vastalauseista huolimatta kirjoitan itsenäisen Suomen sadasta vuodesta jatkuvasti silloin tällöin. En nimittäin pidä yksittäisen ihmisen vaikutelmia epäoleellisena. Olen yksittäinen ihminen. Olen tuntenut henkilökohtaisesti, eräissä tapauksissa läheisesti, ihmisiä jotka olivat mukana vuoden 1918 tapahtumissa, puhumattakaan sitten toisesta maailmansodasta, joka määräsi välittömästi koko lapsuuteni ilmaston ja välillisesti nuoruuden.

Sain siis valtion viran niinkin myöhään kuin 1978 aloitettuani esittelijänä kaksi vuotta aikaisemmin. Kaikki työpaikkani eli Korkeimman oikeuden jäsenet olivat olleet sodassa, osa sotatuomareina, suurin osa taistelutehtävissä.

Katsoin pian yhtäkin esittelijää matrikkelista; hän tuntui vähän oudolta mutta selvästi osasi ammattinsa. Työmme erikoisuus oli esittelijäneuvokset, minun tapauksessani isäni ikäluokkaa. Tuo kulmikas mies, jonka henki haisi usein viinalta, oli ollut komppanian päällikkö. Olin jo ryhtynyt keräämään ja lukemaan rykmenttien historiikkeja. Totesin nopeasti, että tuo komppania oli joutunut hyvin hankaliin paikkoihin ja kärsinyt pahoja menetyksiä.

Myöhemmin uskalsin kysyä suoraan. Oikeusneuvos Salervo oli haavoittunut selkään Lunkulan maihinnousun taisteluissa. Oikeusneuvos Ådahl oli saanut lonkkaansa osuman piiskatykistä Käkisalmen kirkon maisemassa. Oikeusneuvos Takala oli yksi niistä harvoista, joka onnistuttiin kuljettamaan hengissä Viipurinlahdelta Teikarin saaresta mantereelle ja hoitoon.

Tuollaisia asioita ei kerrota vapaaehtoisesti. Niiden vaikutus asianomaiseen on pysyvä.

Silloisista oikeusneuvoksista ainoa nainen, Saarni-Rytkölä, oli ahdistanut desantin kerrostaloasuntonsa parvekkeelta jo talvisodan aikana ja toiminut jatkosodassa vaativissa tehtävissä sotatoimialueella.

Historia retusoi kuvia. Vuonna 1918 oli kaksi kapinaa, punakapina ja valkokapina.

Tilanne poikkesi pahasti kunnon vallankumouksista, joissa laillinen esivalta eli legitiimi järjestelmä ajetaan nurkkaan ja sen edustajia teloitetaan. Laillinen esivalta oli haihtunut savuna ilmaan, eikä Suomessa ollut koskaan ollutkaan mitään sellaista, mitä meidän aikamme nimittää valtioksi.

Tässä kohdin olen aiheuttanut vaivaa lukijoilleni, jotka ovat käsittäneet minun väittävän, ettei ennen oikein ollut mitään Suomeakaan. Oli toki. Mutta tuo valtiovillitys pääsi vauhtiin vasta 1800-luvulla. Erilaiset aluerykelmät alkoivat järjestäytyä valtioiksi, kummallisimpina Italia ja Saksa. Italiassa köyhä etelä oli yleensä kuulunut samoille kuninkaille kuin Espanja tai Sardinia ja Saksassa oli monta sataa toinen toistaan ihmeellisempää hallintoaluetta tai vapaakaupunkia.

Se oli 1800-luvun suuria käänteitä, että erilaiset kuppikunnat ajattelivat ruveta valtioiksi, Suomi yhtenä, vaikka itsenäisyys oli myöhäinen ajatus. Etenkin venäläiseen viljaan suhtauduttiin myönteisesti.

Eduskunta äänesti ylimmän vallan käyttämisestä, ja eräitä väärin äänestäneitä ammuttiin seuraavana vuonna.

Tehdessään maanpetoksen kutsumalla vieraan valtion (Saksan) sotaväen maahan ja hyväksymällä vieraan valtion (Saksan) kanssa noin vain tehdyn, epäedullisen valtiosopimuksen ”laillisuusmiehet” keksivät syyttää punaisia juuri maanpetoksesta.

Syyte ei perustunut voimassa olleeseen lakiin. Puhe suomalaisen laillisuuden haaksirikosta on iskevää ilmaisua, mutta ei meillä ennen vuotta 1918 oikeastaan ollut sellaista laillisuutta, joka olisi voinut haaksirikkoutua. Tilanne oli sama kuin aina, erilaisia paskiaisia sovittelemassa toisiinsa ahtaita etunäkökohtiaan.

Jutun kuva osoittaa, ettei Mikillä ole ongelmia erektiokulman kanssa. Tämäkin kuva on Nikon-mainos ja vastikkeeton. Ilman salamaa, herkkyys ISO 12 800.

20 kommenttia:

  1. Tuosta Mannerheimistä Pohjanmaalla tuli mieleen Zweigin Ihmiskunnan tähtihetkiä, jotka eivät ole ihan niin itsestäänselvyyksiä. Helene Schjerfbeck myös joissain töissään osasi valita sellaisen hetken, joka psykologisesti kuvaa kokonaisuutta hyvin, vaikkei olekaan kaikkein ilmeisin lähestymistapa. Kurosawa tietysti on mestari sellaisten hetkien valinnassa tai Tarkovski. Kiitos kauniisti rajatusta Modiglianista. Detailjin elävöittäminen toimii, pitää vaan uskaltaa katsoa tuttua rajaten.

    VastaaPoista
  2. Tarkemmin katsoen nelonen, vitonen, seiska ja kasi on hiukan pienempiä kuin muut. Varmaankin koska Mickey:llä on niin bulit pläägät.

    Tästä saankin aiheen kysyä milloin mikis päätti olla mikis, hänhän oli aiemmin m:kis? Ei niin että tungetteleva kysymys kaipaisi mitään tyhjentävää vastausta mutta koska kaikki virtaa ja jäätiköiden sulamisveteen keitetty islantilainen votka käyneen kotisiman kyytipoikana on liikaa yhdelle miehelle arvelen että lähdekritiikki saattaa tuottaa pikkuhuolta.

    Puollan kirjoittamisen ahkeroitsijoita, pieni stressi pitää virkeänä.

    In vino veritas. Totuus onpi vinossa, se kaipaa tukevia joukkoja.

    VastaaPoista
  3. Menneekö nyt sivusta tämä kymysys, mutta kävikö kokonaiselle patteristolle noin ohraisesti todellakin?

    VastaaPoista
  4. Täytyy vielä palata eiliseen blogijuttuun Guggelheim'ista.

    Nimittäin professori Jörn Donner kirjoitti jo v.2011 Suomen Kuvalehteen ja kertoi minkälaisesta huijariporukasta Guggelheim'issa on kysymys:

    http://suomenkuvalehti.fi/jutut/mielipide/puheenvuoro/donner-guggenheim-vikitteli-kuin-auervaara-2011/

    Onko tilanne jotenkin muuttunut paremmaksi vuoden 2011 jälkeen? Kysyn vaan.

    VastaaPoista
  5. Entistä enempi hiano kello. Mum mielestä. (Tosa nääs o.) Käretkin nii vekkulisti menee.

    Tai em mää teistä tiärä. (menkää minne menette.)

    VastaaPoista
  6. Blogisti kirjoittaa, että "Olen tuntenut henkilökohtaisesti, eräissä tapauksissa läheisesti, ihmisiä jotka olivat mukana vuoden 1918 tapahtumissa, puhumattakaan sitten toisesta maailmansodasta, joka määräsi välittömästi koko lapsuuteni ilmaston ja välillisesti nuoruuden."

    Itse olen ihmetellyt sitä katkosta, joka tapahtuu vuonna 1946 ja sen jälkeen syntyneiden kohdalla. He eivät yleisesti ottaen koe tarvetta muistella jatkuvasti menneitä sotia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on pelkkää ihmislapsen typeryyttä: kaikki ennen meidän syntymäämme tapahtunut on kaukaista menneisyyttä, joka ei vaikuta meihin eikä tähän päivään mitenkään.

      Poista
  7. Kaunein silta on Aasinsilta. Ja vielä kauniimpaa on tietysti kaksi Aasinsiltaa. Toista niitä minä kävelen teitä kohti nyt ja kerron - vaihteeksi - teille Eerosta. (Koska hän kummittelee mun ullakollani.)

    Oli kesä. Oli ilta. Oli sellainen kesäilta kuin vain harvoin Suomessa on. Jopa heinäsirkat, nuo Caeliferat, päättivät olla hiljaa. (Eivät soittaneet selloaan.) Jossain kaukana kumminkin haitari soi, oi että soi haikeasti se soi, sen kuuli sfäärien halki... Runkomäellä oli iltamat. Ja me kans sitten sinne mentiin Popedalla: 3 istui edessä ja 5 takana. Lippu sinne maksoi 5;- markkaa, me muut maksettiin, mutta Eero alkoi tinkiä. Se laski omia monimutkaisia laskuja päässään ja ajatteli kai, teoriassa ainakin, kuinka monta alkoholimolekyyliä hän siinä menettää, tai jotain muuta. Niinpä se pisti aurinkolasit nenälleen. Mulle se sanoi: "mää on sokee". "Ai jaa", mää sanoin. Kun ovivahti repi lipun multa ja kysyi sitä Eerolta, mä sanoin sille: "anteeksi, tää ihminen on sokee." "Ai jaa", sanoi ovivahti. Mutta ei se mennyt siitä oven edestä pois. Mutta kun mä sanoin sille "eiks tää sokeekin vois tulla kuuntelee musiikkia. eihän se tanssia osaa, yoy know?", niin päästiin sisälle. Joka tietysti oli ihan murheellista "an sich". Eero kun heti alkoi tanssia. Ja kouria niitä tanssikumppanejaan. Jostain se oli, ilman muuta etukäteen, jemmannut paksun porkkanan ja pani sen shortsiensa sisään, sillä se hinkkas naaraspuolisten naisten etumusta. Ykskin naakka pamautti heti sitä turpiin. Ja siihen tuli se Ovimies kans ihmettelee että eihän tän sokeen pitänyt tanssia. Siihen tuli sitten toinenkin ovimies. Ja kohta kolmas. Kolmistaan ne veivät rimpuilevan Eeron Pukuhuoneeseen. Minä menin perässä. Pukuhuoneessa ne riisu Eerolta aurinkolasit pois päästä ja yks OviMikko heilutti avainnippua sen edessä ja kysyi: "näkyykö...?" Eero sanoi "ei näy". Ja aina välillä kun se heilutti sitä, Eero sanoi "ei näy", ja sit kun se ei sitä heiluttanut, Eero ei sanonut mitään. Katteli vaan ittekseen. Ja nää Ovivahdit totesivat että "taitaa se sittenkin olla sokee". Ja päästiin lähteen sieltä, ilman että meitä olis lyöty lättyyn, semmoiset hyvästit saatiin kumminkin että mitään vahingonkorvauksia ei teiltä vaadita jos ikinä ette tuu tänne takasin. Mutta jos tuutte, niin... Lupasimme, että emme. Ja lähdimme Pobedalla - viisi ihmistä etupenkillä ja kahdeksan takapenkillä - takaisin Vorssaan.

    Tää laulu on ihan pinkkiä puuteria, mun mielestä

    https://www.youtube.com/watch?v=0OSLg3WiYYA

    VastaaPoista
  8. Kellosta mulle tulee mieleen sellainen juttu kun Simo (sukunimi poistettu) lauloi Anneli Saariston (sukunimi liitetty) kanssa duettoja, niin... hyvin lauloivat. Vaikka olivat vasta Oppikoulun 7nllä luokalla, Ypäjältä (voi voi, sekin vieä!) kumpikin. Minä ehdotin heidän repertuaariinsa laulua jossa "mummon kaappikello raksuttaa muuttunutta aikaa"... Anneli olisi hyväksynyt sen mutta Simo sanoi: "miten niin muuttunutta aikaa? eihän se niin filosofinen teksti ole." Ei munkaan mielestä, muistin vaan väärin.

    kaikenlaista meininkiä selkämme takana pelataan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli olikin Jokioisilta, Simo Ypäjältä. Mutta samalla bussilla tulivat Forssan Yhteislyseoon. Koska... en minä kaikkia asioita väärin muista.

      Kerran - sen muistan - olin Jokioisten Matkahuollossa. Odotin bussia joka veisi minut muualle. Enää sitä Matkahuoltoa ei ole, mutta silloin oli, sen lattia oli niin vino että koko ajan piti seistä etukenossa kuin Matti Nykänen. Muuten olisi saattanut kellahtaa kumoon, en tiedä, itse pysyin tolpillani ja join I:s Pilsneriä. Pahaa se oli. Mutta kun ei ollut muutakaan tekemistä. Paitsi katsella ikkunasta ulos, takapihalle. Siellä yks kissa, jolla oli mustia viiruja harmassa poplarissaan, ajoi takaa harakoita. Tai kun tarkemmin katsoi niin näki että ne harakat kiusasivat sitä NaukuMaijaa, eikä toisinpäin. Varislinnut ovat hyvin älykkäitä. Katti niille mitään mahtanut.

      Poista
    2. Näissä on hyvinkin Sillanpäämäistä tunnelmaa. Jonkin verran kansallisromanttisia vaikka klassinen romantikko oletkin. Tyyliin en uskalla sanoa vähintäkään muuta. No ihan vähän, okei. Paa heittoihin lisää kierrettä! Sillä tavoin kuin saaristolaispapin juttu naurattaa; ensin kesysti kirkossa, sitten jo reippaammin kotimatkalla ja vähän ennen nukahtamista rävähtää levälleen ja täytyy käydä arkusta rommipullo ja ottaa fingerporillinen ja käydä vielä piipullisella rannassa että onko muka veneet hyvin ja taitaa tulla harmaa päivä.
      Kevennä totuudesta ja käytä pointillista kertomistapaa. Yliarvioi lukijoita reippaasti! Pihtaa juttuja, parhaat piiloon ilman tietotekniikkaa. Senkin viinilaatikkoblogisti, hyväksyntä ja seurankipeys ne motivoivat meitä kaikkia, vaikka aste-eroja on, tietysti. Tuotteliaisuus on harjoituksen tulos, miten tullaan hyväksi sepäksi on kuuluisa kysymys ja saa vastauksen: Tao kymmenentuhatta naulaa. Jossain on ankkuriketju joka on vielä takomatta. Liity bändiin.

      Poista
  9. Tämä on nyt viisastelua, mutta kysynpä silti, että mikä on "valtion" ja "maan" ero? Meinaan, että jos ei ole vielä oikein valtiotakaan, niin maanpetos kuitenkin onnistuu?

    Tämä vakavamielisempää pohdiskelua: kun valtioita alkoi syntyä vasta 1800-luvulla, niin miksi olisi kutsuttava niitä ammoisien aikojen valtakuntia – Egyptiä, Assyriaa, Babyloniaa, Kiinaa ja Roomaa, vähäisimmistä puhumattakaan?

    PS. Kuuntelin Turtolaa kirjamessuilla ja yhdessä asiassa hän kehui Mannerheimia: kyvyssä organisoida toimintaa, kuten tapahtui esim. Pohjanmaalla 1918, aika vaikeissa ja epäsuotuisissa oloissa.

    VastaaPoista
  10. Oma Aku-kelloni huollettiin vastikään kellosepällä. Tuplahinta hankintahintaan verrattuna. Mutta näissä ei tingitä, kunhan kädet saa liikkeelle. -timo

    VastaaPoista
  11. Meillä sodan jälkeen syntyneillä ei ole ymmärrystä siitä kuinka sotakokemukset saattoivat traumatisoida ihmisiä lopun elämää. Eteläsuomalaisessa kaupungissa työskenteli 60-luvulla kansalaiskoulunopettaja, jota oppilaat kiusasivat, koska jotenkin aistivat hänen puolustuskyvyttömyytensä. Pahaksi onneksi opettajalla oli vielä vammainen lapsi, jota oppilaat kiusasivat opettajaakin enemmän. Kyseinen opettaja toimi jatkosodassa partionjohtajana, ja johti lukuisia hengenvaarallisia tiedusteluretkiä vihollisen linjojen taakse. Sodan aikana hän oli siis luotetuista luotetuin upseeri ja parikymmentä vuotta myöhemmin ressukka, jolle kaikki nauroivat. Voi vain arvailla minkälaisista kokemuksista hänen sotaretkensä koostui ja mitä kauhuja hän mielessään hautoi lopun elämäänsä.

    VastaaPoista
  12. Tuohon tuttavan kertomaan ei ole yhtään lohduttavaa sanottavaa.

    Kun työkaveri heitti minut ylitöiden jälkeen autollaan kotiin Oulunkylästä Töölöön hän muutti hiukan reittiä ja vaikka en maininnut mitään hän varmaankin vaistosi lievän hämmästykseni ja kertoi ettei enää pidä Stenbäckinkadusta eikä aja sitä. Jatkoi kertomalla että heiltä oli kuollut kolme vaaleaa ja hentoista tytärtä harvinaiseen perinnölliseen sairauteen neljän vuoden kuluessa. Esikoinen oli jo teini-ikäinen sairauden oireiden ilmestyessä ja osoittautui että tuo sairaus oli kaikilla. Miehen mielenterveys oli mielestäni poikkeuksellisen vahva, hän oli edelleen naimisissa ja elossa. Kun mainitsin sen hän sanoi: "Saa nyt nähdä. Joskus..." ja jätti lauseen päättämättä mutta muistan millainen hänen katseensa ja hymynsä oli. Emme puhuneet muuta ennen kuin nousin autosta ja kiitin kyydistä.

    Timolle tervehdys! Hölskyvä soittopeli on yhä ainoalaatuinen ja muistan ettei ylitöistä makseta läheskään tarpeeksi ja myös ettei keksimisen pidättely saa olla tuotekehityksen esteenä.

    "No visible antennas!"

    VastaaPoista
  13. Yhdellà amerikkalaisen dekkarikirjallisuuden sankarilla on myòs Mikki kello, kello joka saa jatkuvasti turpaansa tupaan pyrkineiltà pahantekijòiltà.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pink Floyd the Wall menee suoraan asiaan. Ensin soi leppoisa foxtrot ja siivojan imurinsuulaketta seuraava kamera nousee kurkkimaan protagonistin rannetta... antagonistin, tietysti. No se on mikkiläiskello. Tässä olin jo myyty, loppuleffa on vain paketin sisältöä joka purkautuu, kuluu ja syödään paremman puutteessa. Helvata, oli se silti mukavampaa ampua kolmen päivän kuntsarit ja vähän rentoutua kuin liukastella kallioilla kumisaappaissa. Teknikaali kun olin.

      Poista
  14. Minua jurppii kun kotiseudullani ajoittain suitsutetaan (nykyään useammin kuin ennen) kuin hyvä sankaris mies se heidän kotiseutunsa kuulu "lapualaisensa" oli. Että ihan hepan koitti pelastaa. Mutta mitä teki ihmisille ja mitä aatetta ajoi? Jotkut pienet hirviötkin on profeettoja omalla maallaan. Harjataan valkoseksi.


    VastaaPoista
  15. "patteriston ainoaksi hengissä selvinneeksi Ihantalassa." Kerro nyt hyvä mies lähde näin ainutlaatuiseen tietoon, er.pston numero tai KTR:n numero. Siis kaikki pston 600 miestä viimeistä hevosmiestä myöten kuolivat, kukaan ei edes haavoittunut. Ainoa vaihtoehto on mielestäni Kuopion potkukelkkapatteristo. Siis jokuhan saattaa jopa uskoa tuollaisia satuja.

    VastaaPoista
  16. Joskus hyvää ironiaa ei huomaa kuin vasta toisella lukemalla. Vuoden 1917 kesällä valtalaista tosiaan äänestettiin. Eduskunnan sosiaalidemokraattinen enemmistö äänesti eduskunnan korkeimman vallan haltijaksi. Porvarit äänestivät yksimielisesti vastaan. Kiistan ratkaisi Venäjän väliaikainen hallitus, joka hajotti eduskunnan ja esti sitä kokoontumasta. Porvarit eivät edes yrittäneet tulla paikalle ja alkoivat valmistautua uusiin vaalehin, joissa sosialistinen enemmistö vaihtui porvarilliseen.

    Lopputuloksena oli se, että sosialidemokraateista suuri osa menetti luottamuksen porvareihin. He olivat olleet valmiita käyttämään venäläisiä suomalaisen demokraattisen päätöksenteon kukistamiseen, kun Venäjällä olivat vallassa aateveljet. Valtalain kumoaminen oli pitkä askel kohti sisällissotaa. Jälkikäteen katsottuna on selvää, että porvarien olisi pitänyt tuomita eduskunnan hajottaminen ja ryhtyä sotaan yhdessä sosialistien kanssa maan vapauttamiseksi venäläisistä. Se olisi ollut ainoa moraalisesti kestävä tie.

    Keväällä 1918 ammuttiin siis niitä, jotka olivat olleet oikealla, isänmaallisella asialla edellisen kesän valtalakiepisodissa, mutta sittemmin hairahtuneet punakapinan tielle.

    VastaaPoista