19. marraskuuta 2016

Oikeus pukuun




Tämä asia kuuluu opetusalaani. Silloin tällöin sattuu silmään ”oikeus kansallispukuun”. Näyttäisi siltä, että esimerkiksi lapinpuvusta on käyty keskustelua ja että ainakin jokin ryhmä on aktiivinen asiassa.

Ei ole oikeutta johonkin tiettyyn pukuun. Puhe on hyvästä tavasta, etikettikysymyksistä.

Virka-asuista selvimmät määräykset on poliisin asuista, ja syytä ei tarvitse miettiä. Poliisilain mukaan luvaton poliisiasun käyttäminen on rangaistava teko. Tunnustan etten tiedä asiaa, mutta luulisin että elokuviin ja televisio-ohjelmiin hankitaan poliisilta tarvittavat luvat mutta että teattereilla saattaa olla kertakaikkinen, toistaiseksi voimassa oleva lupa. Näyttelijät tuskin lähtevät teatterista kaupungille rooliasuissaan.

En tähän hätään viitsi etsiä lainkohtaa, joka koskisi sotilasasua luvatta käyttävää siviiliä. ”Valesotilas” syyllistyy luultavasti petokseen.

Armeijalla on yksityiskohtaiset määräykset asusteiden käyttämisestä. Yhden kerran olen joutunut todella paneutumaan kysymykseen ”sekapukeutumisesta’”, joka siihen aikaan oli varuskuntakäskyn vastaista. Kysymys oli mainoskuvasta. Pilkkimies oli osittain sotilas- ja osittain siviilivarusteissa. Siitähän sotku tuli. Juttu ratkaistiin korkeimmassa oikeudessa. Mukana oli tietysti myös kysymys oikeudesta omaan kuvaan, tuossa tapauksessa aika etäältä, kuin osana maisemaa.

Käytäntö on muuttunut. Ehdotan että ihmisestä läheltä otettuun kuvaan pyydetään aina lupa ja ilmoitetaan, aiotaanko sitä käyttää. Tulkintani mukaan tämä ei ole tarpeen erinäisissä tilaisuuksissa, joissa valokuvaaminen ja videointi on etukäteen kaikille selvää, esimerkiksi suuremmissa häissä.

Jotkut ovat sitä mieltä, ettei heidän kasvojaan saisi näkyä missään kuvissa. Sekään ei ole totta. Julkisella paikalla voi joutua valokuvatuksi yhtenä yleisöstä, eikä siihen tarvita lupaa.

Itse pidän kovasti rakennusten kuvaamisesta, jos valo sattuu kohdalleen. Kun otan valokuvan Suurkirkosta, minun ei tarvitse välittää portailla istuvista ihmisistä. Jos kuvaan Helsingin rautatieaseman, kuvaan tulee ohikulkijoita.

Vanha Leica-miesten halu kuvata mielenkiintoisen näköisiä ihmisiä tai erikoisia kohtaamisia ei oikein käy päinsä. Jos näkisin valokuvanäyttelyssä kuvani (harhaileva dementikko Kirkkonummelta), minulla voisi olla sananen sanottavana kuvaajalle.

Mutta tilanteita on monenlaisia ja kysymys on kirjan aihe, ei kirjoituksen. Selvä asia on joka tapauksessa tunnistettava henkilön kuva mainonnassa tai markkinoinnissa – ei saa käyttää ilman nimenomaista suostumusta. Eräs vanha oikeustapaus koski vaalijulistetta. Ei saa käyttää.

Kenellä tahansa on oikeus käyttää lapin pukua tai sen osaa. Missä määrin sellainen on paikallaan, sen sanoin jo. Tietääkseni papin virka-asun luvattomasta käyttämisestä ei ole laintasoista määräystä. Minusta olisi ikävä katsella valepappia tai edes lipereitä sellaisella, jolle ne eivät kuulu. Lisäksi lapinpuku liittyy ainakin eräissä tapauksissa sukuihin. Niinpä sellaisen käyttäminen on kuokkavieraan olemista. Ennen oli sellainen tapa, että kuokkavieraat osoitettiin määrätietoisesti ovelle.

Verkosta luen, että kansallispuvun käytöstä on erittäin täsmälliset määräykset. Se on huvittava tieto. Kuka lienee määräyksiä antanut, kansallispuku on Suomessa hyvin myöhäinen ilmiö. Ensin muutama järjestö ryhtyi asialle ja sen jälkeen pari yhtiötä perusti bisneksen.

Tietenkin kansallispukua saa käyttää aivan kuka haluaa. Eihän laki estä miestä käyttämästä naisen vaatteita, onneksi.

Jonkin paikkakunnan mukaan nimetyn puvun käyttäminen merkitsee usein kytkentää tuolle paikkakunnalle. Voi olla, että kysymyksessä on mummon vanha puku. Vaikka ei olisikaan, ei tässä mitään säännöksiä ole.

Herättääkseni huomiota hankin taannoin lainaksi etelä-pohjalaisen miehen puvun liivin. Helavyö ja puukko oli omasta takaa.

Ratkaisu oli helppo. Verkkosivujen mukaan ”oikea” miehen puku maksaa kevyet 3.200 euroa. Halvemmalla pääsee ostamalla kankaat, jos tietää paikan, missä voi teettää vaatteet. Henkilökohtaiseen tarpeeseeni ja makuni mukaan arvioin hinnan mielettömäksi. Jos tarvitsen juhlapukua, minulla on eri vuosikymmeniltä frakkeja.

Sellaista ihmettä tuskin tapahtuu, että joku Jussi-kuoron leski haluaisi päästä eroon sopivan kokoisista vetimistä. Tarkemmin ajatellen onhan se takkia komea, kun on niin paljon kiiltäviä nappejakin.

Kukaties erilaisilla tanhuryhmillä, joiden esiintymisasuun kansallispuvut kuuluvat, on suhteita. Nuorisoseurojen tarpeista taitaa olla loppuun koluttu.

Lievästi epäilen, että tuo pohjalaisasu on levinnyt näytelmän ja parin elokuvan turvin juuri ennen sotia ja sotien jälkeen. Silmiini ei ole sattunut 1800-luvun häjykauden valokuvaa, jossa kukaan olisi Tauno Palon näköinen (”Härmästä poikia kymmenen”). ”Pohjalaisissa” sankarimiehet saapastelevat Jussi-paidoissa, joihin kukaan ei ole tietääkseni vaatinut yksinoikeutta.

Mutta vaikka kansallispuku ja etenkin muinaispuku ovat kaupallisia konstruktioita, niiden semiotiikka on vahva. Ne kertovat jotain ja tahtovat kertoa jotain.

Miettiessäni lapinpukuja havaitsin, että itse en pukeutuisi edes naamiaisiin mustaan paitaan ja siniseen solmioon. Näitä Lapuan Liikkeen sittemmin kiellettyjä asusteita taitaa olla myynnissä. Syy on vastenmielisyys tunne. Myös heränneiden körttipukuja saa kuulemma jostain. Sellaistakaan en panisi päälleni. Syy on kunnioitus.

Niin – muistatteko vielä stallarityttöjen huivit?


26 kommenttia:

  1. Osaako setä sanoa, koska alkoi aikakausi, joka tunnetaan yleisnärkästymisen kautena? Ehtotan vuoden 1993 syyskuuta ja sen jälkeistä ikuisuutta. Syy on ilmeinen. Ennen rikitalisaatiota asiat, joista nykyisin pitää närkästyä eivät levinneet niin nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Yksinkertaisin kansallispuku on paita housujen päällä. Se on karjalan puku ja niin kauan kun vaellan maailmassa täällä, pidän paitani housujen päällä; sitten kun kuolema minut noutaa niin paitakin housuihin joutaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matti nykäsen suosima McGordon-farkku kunniaan!
      Minne, minne ovatten hävinneet nuo kainaloita lämmittävät pöksyt myyntipyödiltä? Matilla varmaan on ihan oma varasto tät vaatetta.

      Poista
  3. Sitten on vielä ns. perinteinen asu, jossa perinne on kai noin 1800-luvulta. On hovioikeuden päätös, että ei ole syrjintää, jos ei saa kaupungin vuokra-asuntoa koska EI käytä perinteistä asua. 90-luvulla myös entisen vaimonsa ampunut mies vetosi oikeudessa siihen, että tämä oli lakannut käyttämästä perinteistä asua. Ei tosin mennyt läpi. Mies sai elinkautisen, ja pian vapauduttuaan ampui kolme ihmistä mäkkärin autokaistalla.

    VastaaPoista
  4. Tuosta papinpuvun käytöstä tuli hyvänlainen pläjäys menneillä haluviineillä: ilmeisesti liikaa haluviiniä nauttinut roomalaiskatolisen papin kaapuun, krusifiksi ja kaikki, oli havainnut käteisen olevan vähissä ja poikkesi paikallisen rahalaitoksen automaatille. Käteistarpeen tyydytettyään tuli tarve muuhun ja ilman sen suurempia seremonioita, yksin ollen, hilasi paapinkaavun vyötäisilleen, teki tarpeens paperikoriin, hemputti, vapautti kaavun ja ryhtyi etsimään ulospääsymahdollisuutta lasikaapista. Ilman suurempaa menestystä. Kuinkahan olisi "pastorin" käynyt jos ei paikalle ilmestyneet tyttölapset olleet rahan tarpeessa. Pastori hävisi yöhön, Huomaamatta olleensa myös turvallisuuskameran kohteena.

    VastaaPoista
  5. huivit? miten kaunosieluista
    papittaren pikkarit ja irvistelevä mirri, mikä siellä niiden verhoss piili.

    VastaaPoista
  6. Jussi-paita suunniteltiin Artturi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmää varten Kansallisteatteriin vuonna 1914. Ohjaaja oli Jalmari Lahdensuo, kuten myös ensimmäisessä filmatisoinnissa Pohjalaisia (1925), johon paitaa muokattiin edelleen. Sillä välin Urho Somersalmi (joka oli ollut vuoden 1914 Pohjalaisissa häjyn roolissa Karjanmaan Köystinä) oli tehnyt tunnetuksi hienon Korsnäsin paidan Mauritz Stillerin Juhassa (1921).

    VastaaPoista
  7. Olen viime aikoina pannut merkille, että "saamelaiset" ovat toistuvasti pahoittaneet mieltään, kun jotkut "ulkopuoliset" ovat riistäneet heidän identiteettiään pukeutumalla väärin heidän kansallisasusteisiinsa tai niitä jotenkin muistuttaviin. Olen ollut hieman hämmästynyt, sillä nähdäkseni samaan tapaan on jo pitkään "riistetty" pohjalaisia, hämäläisiä, savolaisia tai vaikkapa karjalaisia. He eivät ole tästä identiteettinsä ryöväämisestä suuremmin protestoineet. Istuskelin eräänä aamuna Sompiojärven rannalla. Siihen tuli järveltä kalassa ollut vuotsolainen, alun perin Lokan altaan alle kotinsa menettänyt koltta-heimoon kuuluva. Hän näkemyksenään katsoi viimeaikaisen suuntauksen johtuvan ahneudesta. Hänen ymmärryksensä mukaan jotkut olivat havainneet saamelaisuudessa mahdollisuuden riistää muuta yhteiskuntaa korostamalla omaa erityisasemaansa. Tähän strategiaan liittyy mm oman identiteetin korostaminen kaikissa mahdollisissa tai mahdottomíssa käänteissä ja siihen liitetyissä vaatimuksissa saada erilaisia taloudellisia etuisuuksia muulta yhteiskunnalta. Asianomainen kertoja mainitsi hakeneensa saamelaisstatusta taatakseen kalastus- ja metsästysoikeutensa, mutta tehneensä sen vastahakoisesti sillä se soti hänen perusperiaatteitaan vastaan. Häntä huvitti se, että hänen poikansa oli saman hakemuksen tehnyt ja saamelaiseksi hyväksytty, mutta tytärtä ei.

    VastaaPoista
  8. Ilahduttavaa on nähdä ja kuulla että mitä kauemmin olen pölisemättä tänne, sen laadukkaampia kommentteja täällä julkaistaan! Tosi mukavaa. Elämme hienoja aikoja, kuten Aku Ankan puhuva koira asian ei-ilmaisi.

    Lähteet:

    Donald Duck (koko tuotanto)
    Ransu - puhuva koira (vain ääninäyte)

    VastaaPoista
  9. Kansallispukujen valikoima olisi hyvä pohdinnan aihe. Isän puolen suku on kulttuuri-Suomesta, arvostetulta alueelta, mutta kansallispukua ei ole. Äidin kotiseudulla on, mutta äitini ei sitä pukua olisi valinnut, useasta syystä.
    Mietin toisinaan kansallispuvun hankkimista. Siinä olisi juhlavaate loppuiäksi. Mutta 'väärän kylän vaatetta' en haluaisi pitää, minulle puvulla ja kotiseudulla pitää olla yhteys.

    VastaaPoista
  10. Kerran menin erääseen baariin, sen nimi on Vakiopaine. Se sijaitsee Jyväskylässä. Siellä kuulema lymyilee kaikenlaisia kummia ihmisiä, no niin varmaan, ajattelin, kun kattelin ikkunasta sisälle. (ei se sillon ollut edes auki mutta ikkunasta näki että esimerkiksi kaikki tuolit oli erilaisia. Ja kynttilöistä oli jähmettynyt räkää joka puolelle. Aika ihmeellinen paikka.)

    Kerran, kun sitä Kauppakatua kävelin ystävällisen kankaalaisen Jussin paperiduunarin kanssa, ja sanoin hälle puolihuolimattomasti että "hei, mä mee tohon Vakiobaariin ottaa yhden oluen", hän säikähtäneenä sanoi mulle: "älä mene. et sä siellä pärjää". Ihmettelin.

    Menin kumminkin.

    Ihme nykynuorisoa siellä tosiaan istu. Ihan töttöröötä. Siis ei millään pahalla, mutta kummallista. (Kanarialintujakin lenteli sinne sun tänne. Ja paskovat asiakkaiten kaljatuoppeihin. Mikäs siinä. Linnut, linnut!) Eräältä, olin hyvin kohtelias, nuorelta mieheltä - hällä oli bogart-tyylinen a la casabalancasta vohkittu lierihattu päässä, kajaania silmien alla, tussilla värjätyt viikset, äärimmäisen suloiseksi meikattu suu, skunkintuuhea villapaita päällä... etc etc, tuota noin... kysyin häneltä, kun baari muuten näytti olevan täysi, niin kysyin että "olisiko tässä vapaata paikkaa?" Äärimmäisen, oi miten äärimmäisen närkästynellä äänellä hän vastasi, että "njoohgoooh...". En käsittänyt sitä kielloksi. Vaan istahdin. Koska jalkanikin toivoivat, että välillä istuisin. Join oluttani, minulla oli krapula, se maistui. Tuo outo Olio tuijotti minua vihamielisesti. Itsekin ajattelin että että sen kanssa täytyy jutella. Mutta en tiennyt mistä olisin jutellut... mikä meitä yhdistäisi? En pystynyt keksimään mitään, vaikka mietin. (Enkä usko että sekään. Koska se koko ajan tuijotti vaan mua.) No, sitten aloin kertoo, kun ajattelin että 'vittu, ei tästä muuten mitään tuu', ja näin että sille oli ranteeseen tatuoitu Rauhanmerkki (=tää oravanpillu)... että "tijäks sää

    että sodankäynti on järjetöntä. Ajattelepa ny. Esimerkiksi vuonna 1942 saksalaiset pommitti raivokkaasti Lontoota ja saman aikaan englantilaiset pommittaa Berliiniä. Ihmisiä kuolee, myös lentäjiä. Jos sotia käytäis järkevästi, sovittaisiin että saksalaiset pommitis saksalaisia kaupunkeja ja englantilaiset englantilaisia. Näin säästyisi kerosiinia. Ja muutenkin se olisi suloisempaa. Eihähän ne ihmiset, jotka pommituksissa kuolee, ehdi lukeeko lukeeko siinä made in G.B tai gemacht Germain..." Kundikatto mua vähän aikaa viileesti, sillain coolisti siis, sit sitä alkoi naurattaa, siltä putos maskit poskille ja se tipahti siltä pallilta lattialle. Nauroi niin. Minä ajattelin, että nyt on mun aika lähtee täältä pois.

    Jussi oli oikeassa että ei sen mun paikka oo. Intellektuellit siellä vaan toistensa kanssa juttelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyväskylä, pössyn luvattu kaupunki - siellä ensimmäisenä kansanäänestys että pannaankö järjestyslakiin viihdekäyttö luvalliseksi?

      Poista
    2. Toivottavasti sun kirja tulee joskus, mikis. Ja toivottavasti löydän sen. Sun tekstit ovat niin hienoja ja niin suomalaisia, että kaikkien pitäisi lukea niitä. Suomalainen huumori parhaasta päästä on samaan aikaan koko maailman huumori parhaasta päästä. Se on myös matkimaton.

      Poista
    3. Em mä jaksa mitään kirjoja runkata... ei kun siis rukata. Pölisen tänne ja Iineksen ja Liisun blogeihin, heidän taskulehtiöihinsä. Omaa blogia kun en jaksa sitäkään viäntää. Eikä minulla ole oikeasti mitään sanottavaa. Reagoin vain muiden sanomisiin. Se on kivaa.

      Minusta sinun mielipiteesi, Kuulantyöntäjä, ovat mielenkiintoisia! Ne eroavat juuri sen verran sterotyyppisistä suomalaisaivoituksista, että niitä lukiessa saa usein (ei toki aina!) hienoja ahaa -elämyksiä.

      Poista
    4. No varmasti et aina saa niitä elämyksiä. En itsekään saa aina niitä kommenteistani. Minulla on periaate, aika virolainen sellainen ja suomalaisesta jyrkästi erottuva: Sano ensin ja sitten vasta ajattele.

      Poista
  11. Pukuasioissahan on jo aivan klassinen tarina romanista, jolle olisi sosiaalitukena myönnetty myös vaateraha romanipuvun hankintaan (siis suomalaisen romaninaisen asun hankintaan). Vaaterahaahan sosiaalitukena joudutaan esim. talvivaatteiden hankintaan myöntämään. Romaniasua ei liene kirjattu mihinkään lakiin, mutta sen välttämättömyyden kantajalleen voi ymmärtää. Saattaa olla urbaanilegenda, että sosiaalitukea olisi romaniasun hankintaan myönnetty, mutta voi olla olemattakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/58476-helsinki-myontaa-410-euroa-romanihameen-ostoon

      Että sellainen urpaani lekenda.

      Poista

  12. Sekin on jänskää ja olemisen ankaria ehtoja että Pariisin Kommuunin värikkäiden veripunaisen mm., vaiheen jälkeen nousivat ne D-pankit Bismarckin keisarikuntaan. Uutta ja vanhaa. Tätä uutta jotta aatelisten tappaminen päättyisi vaikkapa tässä sarjassa 1789 1848 ja tämä Kommuuni. Vanhat kronikat ja esi-tieteelliset historioitsijat näitä hapertuvilla sivuilla yhä kertovat, pitävät totuutta esillä eivätkä tiedettään vain sosiaalisena poliisitoimena.

    Että samaa kuin säädynmukainen pukeutuminen, kellä miekka kupeella ja kuka aseriisuttu. Amerikoissa se taas lykkääntyi mokomakin Trump. Näistä oikeuksista ja patenteista, uudemmista kaikkivaltiaallisinta on oikeus tehdä omia rahoja ja etuoikeus toisten yhteiseen, valtiolliseen rahaan. Edelliset ovat finanssien yläkerrat ja jälkimmäiset reaalitalouden alakerta.

    Noi D-pankit tehtiin alempia varten ja näiden lepyttämiseksi tehdasmittaisella tavaratarjonnalla. Pitäisi olla selvää enemmänkin lukeneille.

    Kun homma oli valmis, finanssivaltiaat ajautuivat vietti/vaisto/intuitio taipumuksilla ottamaan yläkerran kuin omakseen, ei enää palvelufunktiota täyttääkseen ja siitä palkituksi tulemiseen tyytyen, vaan äkkiä ihan pöyristyttävään itsensä rikastuttamiseen. Ja sen laajan muun kansan alistamiseen tätä maksamaan.

    Tästähän äänestäjät viimein taas vetivät punaisen viivan henkselit brexit ja trump. Oppineet alkavat tulla perässä.

    Etuajassa oli tietysti taide. Vierasta minulle tämäkin, mutta kävin Jyväskylässä sen Kunnallistalon -ei siis raatihuone, ja sen Taipaleen 1939-40 muistomerkin vieressä, tehdastyöläisten palkkaverostaan halusta maksamassa teatterissa. Siellä raha-sortajien viriättämä ansa purettiin näytelmässä Ansa. Sirkku Peltosta, Iiro Rantalaa ja Heikki Saloa ja ohjaajana Forsman, kas kun ei Kilpinen. Niin oli kuin Ateenasta ennen Persialaissotia, siis Marathonin ja Thermopylain henkeä taas levittämässä hengen haukkoa.

    Jopa niin rohkeita oltiin että mentiin terrorisurmaan hyväksyvässä sävyssä ja lavalla hipsutteli rikkaiston naislääkäri minkä ulkomaanmatkoita kerkesi. Hän markkeerasi paitsi hyväntahtoisen Ansan palveluttamista, myös jänskästi suomalaista surkukorruptiota (niin pientä) leikkausjonon ohituskaistana.

    Homma oli hengennostattaja konsultin/kaatosaarnaajan ja hänestä Minä Oy Ab identiteettiin hurahtaneen Ansan ja tehtaalaisten vetävää showta. Kunnes todellisuus iski, pääomasijoittaja laskeutui enkelinsiivin Jyväskylään ja homma oli ohi, tai siis uudestisyntyi Kiinaan. Ansa heräsi.

    Tuli mieleen Esa Saarisen puukotus, oliko normaali epätasapainoton vaiko vielä pahempaa kuten minä vaikka. Olen kuullut Saarisen loistavan hengennostatuksen Otaniemessä kaksi kertaa läpi, kokokevään pitkä luentosarja, jonkun kerran lyhempiä versioita Yliopiston Juhasalissa. Havahduin mielessäni haraamaan vastaan hänen optimismiin kannustamistaan, asioiden muka tempaamista omiin käsiimme työ- ynnä perhe- jms elämän kukoistuttamiseksi, aina vaan falskimmaksi ja pahasti ohi vallitsevan todellisuuden. Sen trendittäjien Jorma Ollila, Alahuhta kyntö- ja kylvöihanteiden sivu meneväksi. Saarinen jäi kesantomaallle kun kaskipolttajat savusivat jo Amazonilla joella ja verkossa.

    Mutta muutahan ei voine puhua Otaniemessä eikä missään. Jyväskylän teatteri rohkeni ja osaa. Osasi artikuloida niin ikimuistoisen nerollisvaikuttavasti että loppukuoro vain hymisi, ei sanoja panna vastaan, vain kuoron viitoittaja jota totella. Tihutyön tekijän nouti poliisi yhtä hillitysti kuin kuoro hymisi. Jos ken kaihoaa saada iloita -vaikka vaan mustastikin- opiskeluistaan lukemisistaan älystään, niin Ansa tarjoaa.Jukka Sjöstedt.

    VastaaPoista
  13. Ad Omnia: jälleen kerran Alaselta mitä kiinnostavin kommenttitieto.

    Neljän tuulen lakki on kuulemma jäljitetty Murmanskiin, jossa muuan juutalainen räätäli kehitteli sen. Venäläisillä, etenkin papillisilla, on mieltymys mielenkiintoisiin päähineisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullattu lapsen potta päässä elvistely - mistä sitä muut tietää, mitä fiilareita ne noista kledjuista saavat?

      Poista
    2. Voi hyvinkin pitää paikkansa. Ruotsin lappalaisilla ei kyseistä ikimuistoista päähinettä ole käytössä vaan aivan toisentyyppinen hattu. Nämä perinteiset jutut tutkittaessa osoittautuvat yleensä enenmän tai vähemmän keksityiksi. Namibialaisilla on 1800-luvun perinteinen saksalaisasu ja haredi-juutalaisilla puolalaisen aateliston karvareuhka. Suomessa akateeminen juhla-asu on frakki, joka myös on perinteinen nokisuutarin asu Tanskassa.

      Poista
    3. Olen jostakin saanut sellaisen käsityksen että neljäntuulenlakkikin juontuisi puolalaisten hevosmiesten päähineistä. Lienevät liikkuneet pohjoisessakin, samaa valtakuntaa kun oltiin. Toisin kuin Ruotsi. Puolalaisten sotilaiden koppalakeissa näkyy tänäänkin jotain neliön muotoa.

      Poista
    4. https://en.wikipedia.org/wiki/Czapka

      Tuo saattaa hyvinkin olla esikuva nunnukanunnuka-lätsälle.

      Poista
  14. Ylä-Savon kansallispuvussa on vähän körttiläispiirteitä, kuten alueelle sopii, ja yleissävy on vaatimattoman tyylikäs. Hameen tummansinisellä pohjalla on keltaisen ja punaisen sävyttämiä raitoja, liivi ja röijy tummansiniset, liivissä takana laskoskörtti (< skört, Schorte, skirt), röijyssä kaksi. Liiviä kirkastaa kaksi riviä messinkinappeja. Ilman röijyä käytettäessä valkoisen pellavapuseron leveät hihat ja leveä poimutettu kaulus tekevät puvusta juhlavan. Puku on nuori, suunniteltu 1948. Hame on kudottu Kiuruvedellä säilyneen vanhan hamekangastilkun mukaan.

    Sisareni teki minulle lipokkaatkin, häneltä kaikki sujui. EG

    VastaaPoista
  15. Pilkkimiehen tapauksen luulen muistavani: hän oli vapaa-ajallaan kalastanut kapiainen, vieläpä kadettiupseeri, jolla oli päällään sotilaspuvun takki ja karvalakki. Upseerilla on oikeus pukeutua virka-asuun myös vapaa-ajallaan, mutta silloin tietenkin tinkimättömästi määräysten mukaisesti.

    Satuin viime kesänä kävelemään erään koulurakennuksen edestä ja panin merkille kunnon järkkäriä käyttävän valokuvaajan. Hän pysäytti asianaan se että hän tarvitsi lupani siihen että esiinnyn hänen juuri ottamassaan valokuvassa. Tätä ihmetellessäni hän kertoi että se oli hänen toimeksiantajansa eli Helsingin kaupungin lakimiesten vaatimus. Lupa piti tietenkin antaa kirjallisena.

    Stallarityttöjen kukkaishuivit - jos niistä on kyse - muistan hyvin. Niitähän tosin näki naisten hartioilla yleisestikin, sen verran suosittuja naapuriin tehtyjen turistireissujen tuliaisia ne olivat.

    Nythän hiukan samaan tapaan nuoren antifasistin tai punavihreän aktivistin voi tunnistaa palestiinalaishuivista. Tosin asiaa on ruvennut hiukan sekoittamaan se että erilaiset militääri-intoilijat ja armeijoiden ylijäämävaatteisiin mieltyneet voivat myös pitää samantyyppisiä, amerikkalaisten ja muiden Nato- ja yhteisoperaatiojoukkojen käyttämiä shemagh-huiveja.

    VastaaPoista
  16. "Entä kielen ylevät sanat? Kansakunta. Kunnia. Saavutukset. Majesteetti. Rehellisyys. Oikeamielisyys. Sivistys. Maine.
    Larry tuntee nekin - kukapa ei tuntisi? - mutta ei juuri koskaan käytä niitä. Ne ovat valittujen sanoja, niiden jotka ajattelevat asioita pitkällä tähtäimellä. Larry taas elää lyhyellä tähtäimellä, omassa suljetussa, tiiviissä, nurkkakuntaisessa maailmassaan, siinä kodikkuuden ahtaassa laaksossa johon hän syntyi, ja aina hän ajattelee, tietämättä että ajattelee. Hän elää suurten sanojen vieressä mutta ei niiden parissa. Hänen osuutensa totuudesta - mistä totuudesta? - tulee (sitten kun tulee) vaatimattomassa pakkauksessa, narulla sidottuna, hän tietää sen.
    Ja myöhemmin hän kyllä oppii viemään sanansa päätökseen, mutta sitten hän jo luiskahtaa olkapäitä kohauttavalle kakkosvaihteelle ja pysähtyy äkkiä, hiukan kiusaantuneesti kuin sanoakseen: nämä sanat eivät ole todellista minua, ne ovat vain vaatteita joita käytän."
    Carol Shields "Larryn juhlat" (suom. Hanna Tarkka)

    VastaaPoista