8. marraskuuta 2016

Aivan muuta


 

Uutisaiheista ei ole pulaa. Niinpä en lisää niitä. Kävin omissa hautajaisissani, kutsuttuna.

Kun lähdin, sovin että muita mahdollisesti kiinnostavat kirjani jäävät parkkiin laitokselle (HIIT). Siellä on nyt järjestelyjä edessä.

Tuskin kukaan kantaa roskiin ainakaan kuvan Britannicaa. Se on viimeinen painettu laitos. Uusia ei tule. Mielestäni se on parempi kuin verkkoversionsa. Suosikkini oli englannin kirjallisuutta koskeva Macropedia hakusana, yli sata sivua tiheää tekstiä.

Entinen oppilaani Vili haluaa viedä Oxfordiin näitä kirjoja ja tuli laatikkojen kanssa. Hänellä on siellä professuuri. Katselin vähän hitaasti, kun hän uunituoreena tutkijana selitti väitöskirjan aihettaan luulotellusta eli virtuaalisesta varallisuudesta. Ihmettely on lakannut kauan sitten. Angry Birdistä en ole varma mutta ainakin Supercell toimii myös niin, että pelin saa ilmaiseksi ja siihen saa sitten osaa lisäpalikoita. Nyt kaikki ovat ainakin kuulleet Pokemonista.

Ei anekauppa tarkemmin ajatellen ollut sen merkillisempi ajatus. Maksamalla rahaa pystyit myyjän vakuuttelun mukaan lyhentämään omaa tai läheisesi kiirastulessa kärsimää aikaa. Ostamalla puhelimellasi taikakalun peliyhtiöltä avataarisi pääsee taivaaseen.

On mentävä uudestaan valokuvaamaan niitä kirjoja, koska mielenkiintoisia ja kadonneiksi luultuja oli aika paljon. On otettava nopeampi objektiivi ja mahdollisesti salamalaite, jotta voi tutkia kirjojen ja etenkin lehtien selät.

Kun ajoin kotiin lumipyryssä, ajattelin tehdä historiatieteen alaan kuuluvan tutkimuksen. Ajatus on peräisin Turun yliopiston keinosta tutkia Suomen murteita. Heillä on koehenkilöinä omia opiskelijoita. Suuri osa näistä ei käsitä puhuvansa murretta. Se on tämä tuttu ilmiö. Naapurini sanoo joskus, ettei missään puhuta niin puhdasta suomea kuin heillä ”Ikaalikhih”. Voi olla että myös ’”Hämeenkyröh” väärentämätön kieli on kunniassa-

Kun näet kuulin ja luin suureksi ilokseni, että Yle ja tekijänoikeusjärjestöt ovat päässeet sopimukseen vanhoista ja todella vanhoista sarjaohjelmista ja muista sellaisista, tuli mieleen, että suomalainen tutkija voisi istuttaa Areenan ääreen hyvin nuoren professorin ja yksitoista tohtorikoulutettavaa ja näyttää heille esimerkiksi Rintamäkeläisiä (josta en itse muista mitään).

Sen jälkeen olisi tilaisuus selvitellä, mitä etevät katsojat ymmärsivät asutustilallisten ja heidän lähipiirinsä ongelmista 1970-luvun Suomessa, ja käsittivätkö he, mitä kommunistit ja vennamolaiset puhuivat ja miksi.

Tasapainoa kuvaan saisi tuomalla tarkkailtavaksi näyttelijän, joka esittäisi esimerkiksi tohtorinnaa vuodelta 1971. Me ehkä katselimme Keski-Euroopan mäkiviikkoa. Ruudussa hypähteli mustavalkoisia miehiä. Recknagel piti ilmalennon aikana käsiään eteen ojennettuina, mutta tuolloin oli jo uudet miehet tornissa. Tohtorinna kysyi ystävällisesti, kuka voitti, ja joku meistä vastasi että Björn Wirkola. ”Pääasia ettei ryssä”, tohtorinna sanoi ja liihotteli keittiöön noutamaan liemikulhoa.

Edellä kuvattu koejärjestely vastaa tämän viikkoista historianfilosofiaani. Ehkä jopa tärkeämpää kuin se, mitä oikeastaan tapahtui, on se, mitä luultiin tapahtuneen.

Maailman kuuluisin esimerkki on monien saksalaisten oppi, ettei Saksa todellisuudessa hävinnyt ensimmäistä maailmansotaa. Sen armeija oli (muka) voittamaton, kun juutalaiset ja marxilaiset survaisivat Berliinistä käsin tikarin sen selkään.

Arvostamani tutkija kertoo eräässä esipuheessaan ryhtyneensä opiskelemaan kunnolla kymmentä kieltä ja vaihtaneensa alaa kuultuaan Baijerissa 1980-luvulla, että juutalaiset aloittivat toisen maailmansodan vastoin hartaiden SS-miesten ja heidän aina nöyrien ja vaatimattomien johtajiensa hartaita toiveita. Baijerilainen oli ollut täysijärkisen kirjoissa vapaalla jalalla kulkeva yliopistomies.

Viipurin menettäneistä eli juhannuksena 1944 sotineista ei ole monta hengissä. Tunnen yhden, mutta tuona pahana päivänä hän oli jo haavoittunut ja saa kiittää hengestään sotasairaalajärjestelmämme tehokkuutta. Yhtään sota- tai kenttäsairaala ei jäänyt jalkoihin, ei edes monta joukkosidontapaikkaa. Omin lupineen toimi myös Magnusson, joka oli siirtänyt hävittäjäkoneet Kannakselta Immolaan ja kauemmas viimeistä edellisenä mahdollisena päivänä ja aivan omin lupinensa.

Eversti Kemppi tuomittiin lopulta päävartioarestiin Viipurin menettämisestä ja se pataljoonankomentaja, Kurt Bäckman tuomittiin lopulta kuritushuoneeseen mutta ampui itsensä sitä ennen.

Suomalaisilla oli Kempin prikaati ja Neuvostoliitolla moninkertainen ylivoima ja panssarit. Suomalaisten pakokauhu on tosiasia. Kaupungissa kaatui 23 suomalaista sotilasta. Osa kadonneista, joita oli muutama sata, lienee juossut kotiin asti.

Suomalaisten komentopaikka oli huonoin mahdollinen, pankin kassaholvi, jonne radiokaan ei kuulunut; puhelinkaapelit olivat poikki. Tilanne oli erinomainen huhuille ja aika mahdoton johtamisen kannalta. Prikaatilla oli hyviä tykkejä, mutta ammukset oli lastattu eri junaan, joka ei ehtinyt perille.

Pysäyttämisestä Viipurin lahden Suomen puolelle on kertonut hienosti Lauri Jäntti, joka oli itse ensimmäisten joukossa ampumassa isoilla tykeillä torjuntaa. Heidän joukkonsa oli päätynyt paikalla hiukan sattumalta. Kuvauksista jää mieleen etenkin monta junanvaunullista käyttämättömiä suomalaisia sotilassaappaita.

Portinhoikan – Ihantalan vaiheessa ammukset loppuivat myös. Rautakorven varikolla sanottiin ettei tipu ilman asianomaisen upseerin kirjallista tilausta. Yksi porukka palasikin ihmettelemään tilannetta, kun varikolla ei kiinnostuttu edes tiedosta, että Viipuri meni ja naapuri on kohta kuulomatkan päässä. Konepistoolilla uhaten varikko saatiin sitten antamaan aarteitaan. – Lukemaani Kempin jutun asiakirjavihkoa ja tuomiota pidän oikeusmurhana. Mutta Viipurin menetystä on sanottu onneksikin, ja jopa suunnitelmaksi-

20 kommenttia:

  1. Somaa, että professori mainitsi Ylen Areenan uutuuksista juuri Rintamäkeläiset. Se minullekin tuli mieleen eikä sitten heti muuta tullutkaan. Asutustilaa ja naapureiden ruotsalaisraivioita lapsena kuokkineena, sittemin maataloushallinnossa apulantamiljardeja, asutustilojen loppuselvityksiä, pakettiasioita, Kekkosen armahduslakia, lehmäntapporahoja, tuotannon vähentämissopimuksia, luopumistukia, metsityspalkkioita, maitokiintiöitä, sika- ja kanalupia sekä laina- ja eläkeasioita, pienyritystukia ym. kotimaisen maatalouspolitiikan tuotteita ikänsä käsitelleenä sanoisin, että ohjelma oli ajassa kiinni ja pehmensi välttämätöntä muutosta.

    VastaaPoista
  2. Väisälän veljeksistä tähtitieteellisempi aloitti erään puheensa:
    "Kolomekkymmentä vuotta minnoun tiällä Turussa asunna ja näin hyvin minnoun tämän turunmurtteen oppinna..."

    VastaaPoista
  3. Rintamäkeläisiä ja muita laiminlyöntejäni isoan paikata. Pinnistykseni kappaleessa "Ennen kuin…" Mutta tuore haava eiliseltä, ja siksi vollotan varastetun Maammekirjan perään:

    Antti Ahlström murehti kun vävyiksi ei tahtonut löytyä suomenkielisiä. Eilen sitten erosi Marco Levi. Hän oli jo italiankielinen. Erosi vastalauseena. Ahlström kuitumateriaalit suodattimet filtterit jms ovat globaali ja alan kärkiharvojen joukossa. Tulevaisuutta on, mutta ei siis suomalaista.

    Kun Euroopan kemiavirasto saatiin Suomeen, hehkutin asiaa että se tuli kun Ahlströmeillä sentään paperikemia-fysiikan osaamista huipputuotteitakin keksiä/kehittää. Enkä masennu nytkään. Pankoot vaan isommilla kirjaimilla Ahlström Capital Savoyn talonsa fasaadiin tai räystäälle ja painetaan päälle. Johan ne uskalsivat ostaa TVH:oonkin. Destia sai tilauksen heti eilen, ratikkalinjoja Tampereelle.

    Juhani Aho laati upean elämäkertomuksen Antti Ahlströmistä tämän lesken, toisesta liitosta, Evan pyynnöstä ja toimeksiannosta. Ensimmäisen avioliiton lapset oltiin ostettu ulos perimästä. Siitä tuli riitaa, mutta vahvempi voitti vai voittiko sopimusvapauden pyhyys -jo tuolloin. Kts.välimiespäätöksiä, ajantasaa Nykistä, älä korkeinta oikeutta. KO. Onko se todella superlatiivi muodossa ? Ei kai, kai se pörssiliiveissä keksittiin työpanososake kuin myös huippuammattilaisen ikioma Ponzi. Osta asunto, esivalta huolehtii arvoa lisää, rahasta se pankkikirjaan, vasenpuoli velkakirjaus kasvaa -vaan ei paina eikä tule kuuna elinpäivänä maksuun. Eikä muuten kuolossakaan, se velkainen asunto on kunniankenttä, raha-arvojen varastoa. Lyhennys varastaisi yhteiskunnalta, köyhille varisisi vähempi. Tämä on kumilanka-lakitiedettä, taloustieteen nykyistä turbo-osastoa. Pätevää. Jees.Jotain hightechiä sentään isoista panostuksista. Varjoakatemiastako kun bruttokansantuote laajoine tilikirjoineen ei asiasta mitään virka ?

    Ennen kuin Walter Ahlström osti Karhulan Kotkan William Ruthin testamenttiperikunnalta eli savottamiesten ja -hevosten säätiöltä (joka säätiö tärväsi parhaan osan inflaatioon), oli käyty kovat oikeussodat vanhan talonpoikaisen, paikallisen ja yhteisjoellisen omantunnon vs. kapitalistinen voittoahne potkuvoima plus valtiollisedistykselliset aivo-itukset ja vastakirjoitetut markkinapykälät, välillä. Saatiin sitten selvät koskilait jotka julistivat lohenpyytäjät lainsuojattomiksi. A III purjehti altapois Langinkoskelta. Asiasta viimeksi hyötyneitä on kai kansliapäällikkö Hannele Pokka. Tuoreimpia uhreja taas uikuilee Talvivaaran Lokan maisemissa. Olivat muuten dokumenttielokuvassa ihan toisia ihmisiä kuin nimikaimansa pellet tv-uutisissa. Se on se leffa ja muu fiktio sellaista. Uskomusjuttua. Data ja Uutinen ovat toista maata, Uuttamaata.

    Panempa soimaan Rovaniemen markkinoilla. Esa Pakarinenhan oli Varkaudesta eli alhlströmiläisittäin Warkaudesta, sieltä Walter oli ostanut viipurilaisen Wahlin sisävesitelakat ja sahat ja ruukin ja hiomon. Rakensi paperitehtaan ja sellukeittimön. Walter kuoli varhain: Firma oli Suomen merkittävin siinä vaiheessa ja tulevaisuus selvä, inflaatio 1916-25 oli pyyhkinyt itsetehdyn velkarahan, obligaatiemissioista, höyhenköykäiseski ja firma oli kansanrintama Tanner-Ryti-Kallio mielisen johdon alla, Maire +Harry Gullischen. Sodan aikana viidennes kansallistettiin SYPin/ Suomen Pankin toimesta. Mutta vielä 1980-luvulla oligarkki Krister A. päästeli että mikä rahapula, soitetaan kadun yli PYPiin ja jaksetaaan maksaa. Vahinko että se Soros päästettiin maahan.
    Vai miten tämän höpötykseni nyt väliaikisesti saisin poikki.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvittele, Jukka, että täällä kommentaattoreissa on lauma vihaisia vaimoja: "Jusulauta, Jukkis! Panet pois sen potun... nyt heti! Lopetat sen ylettömän yksikseen mutisemisen ja menet maata! Kuulitko vai pitääks tulla auttamaan!!"
      Nim. kokemusta repliikkien kirjoittamisessa. (pekka s-to.)

      Poista
    2. Kun tässä nyt vahvasti sivupoluilla ollaan, niin tapahtuiko se mainittujen Gullichsenien vai heidän poikansa häissä, että sulhasen miespuoliset tuttavat kirjoittivat onnittelukortiinsa:
      Kuulehan sinä Gullichsen,
      ken sinut saapi kullikseen
      hän varmasti saa kyllikseen.

      Poista
  4. Mäkihypystä muljahti mieleeni se legendaarinen selotus kun Kukkosen Anssi kuulutti radiosta; täällä Itävaltha-Unkarin mäkiviikko ja sen kolmas kilpailupäivä täälhä Aschbach Uraltissa on jokseenhik alkamasha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas muistan Anssista eritoten hänen hiukan ohkaisen kirjansa "Kaikki minun osaamat possessiivisuffiksit".

      Poista
  5. Oikeusmurhasta tuli mieleeni ikävä tapaus, joka tapahtui jokin aika sitten kaukaisessa ratikkatehdaskuvernementissä. Luin juuri, että tekijöiksi epäiltyjä vastaan nostettiin syytteet taposta ja törkeästä ryöstöstä.

    Ennen ainakin ryöstöä, jonka yhteydessä uhri tapettiin, nimitettiin ryöstömurhaksi. Onko se ehkä jo vanhentunut käsite "murhapolton" tavoin?


    VastaaPoista
  6. Parhaillaan luen aarretta, jonka isävainaani jätti jälkeensä 1979 mutta perintösotkujen takia vasta nyt on minulle päätynyt kun ei kellekään kelvannut: Suomen Sota 1941-1945. Se on moniosainen, painettu 1951 ja Pääesikunnan sotahistoriallisen osaston everstien laatima ja alkaa olla kellastunut. Onpa sujuvasti kirjoittua ja johdonmukaista tekstiä karttoineen! Teksti pohjautuu suoraan sotapäiväkirjoihin ja muihin dokumentteihin jotka ovat autenttisia ilman fiktion häivää. Tämä on kovaa kamaa, viiltävän kovaa. Kirjoittajat ovat jopa ryhtyneet jonkintasoiseen analyysiin eri seikoista mutta varoen. Vielä kun saisi jostain kaksi ensimmäistä osaa joissa on Talvisodan kulku kuvattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotapäiväkirjat eivät ole autenttisia, vaan niitä kirjoitettiin jopa kuukausia jälkeenpäin. Sekä tekstin sujuvuudessa että todenmukaisuudessa on suuria eroja päiväkirjaa pitäneiden kesken. Pasi Tuunaisen "Saamani kuva on masentava" on aika hyvä ohjeistus sotapäiväkirjojen käyttämisestä tutkimuksessa.

      Poista
    2. olen kuvitellut että komppanianpäälliköistä prikaatinkenraaleihin ovat olleet velvolliset kirjaamaan komentonsa tai antamaan tehtävän kirjurilleen, sekä kirjaamaan joukkueiden liikkeet ja vaiheet rintamalla. Isäni oli komppanianpäällikkönä nuorena lutina siellä ja itse olin varusmiehenä kirjurina lähes 40 v sitten. Olen ilmeisesti ollut sitten väärässä. Onko niin että ovat sitten jälkikäteen satuilleet jotakin sopivalta kuullostavaa tai peitelleet virheitään tms? Minulla on edelleen vaikeuksia uskoa sellaista.

      Poista
  7. No joo, tietääkseni Viipurissa jäi vajaa osastollinen haavoittuineita sotilassairaalaan (Naistensairaala) Patterinmäen kupeeseen, heitä hoitaneiden lääkärien ja hoitajien kanssa. Kenestäkään ei kuultu jälkeenpäin mitään, luultavasti kaikki likvitoitiin.

    VastaaPoista
  8. Elisenvaaran pommitus aivan siinä vieressä tapahtui sekin 20. kesäkuuta.

    VastaaPoista
  9. Kesän -44 tapahtumista ja Viipurin menetyksestä melko hyvä "puolifiktiivinen" leffa on Matti Kassilan ohjaama, Ilmari Turjan käsikirjoittama Päämaja vuodelta 1970. Eversti Kemppiä vastannee elokuvassa eversti Markovilla (Kapo Manto). Jussi Jurkka on Airo, Joel Rinne Mannerheim.Esimerkkejä oivista vuorosanoista: "Kenraali, unohdin antaa sokeripalan hevoiselleni. Antakaa se hänelle." (Marski ja ojentaa); "Tapelkaa pojat, saatte tupakkaa." (Airo); "Mitä minä teen sellaisella yleisesikunnan päälliköllä, joka on aina samaa mieltä kuin minä?" (Marski), jne., jne.

    VastaaPoista
  10. Viipurin sotasairaalaa ei evakuoitu kokonaisuudessaan. Lääkäri Salonen, lääkintämies ja seitsemän potilasta ammuttin konepistooleilla. Yksi potials jäi henkiin isokokoisen lääkintämiehen alle. Näin paljastaa Bair Irincheev kirjassaan Kannaksen suurtaistelut kesällä 1944 venäläisin silmin.

    VastaaPoista
  11. Tali-Ihantalasta selviytyi myös nuori upseeri Benedict Zilliacus, Hufvudstadsbladetin tasokas pakinoitsija ja matkakirjailija, kirjailija, Lilla Teaternin revyiden ja muutamien elokuvien käsikirjoittaja. Hänen yksiköstään oli hänen lisäkseen jäänyt henkiin pari muuta, muistaakseni. Sodasta tullessaan Zilliacus oli ollut 24-vuotias. Sotamuistoistaan hän on kertonut esseekirjassaan "Bergets skugga", "Vuoren varjo". "Båten i vassen", "Kertomus kadotetusta saaresta" taisi olla Finlandia-ehdokkaanakin, ja se olikin sydämeen käypä muistelus lapsuuden kesistä Viipurin lahdella suvun kartanossa, jonka tuhkista hän sodan loputtua löysi hopeisen suolasirottimen muistoksi. Sitä kirjaa monet ovat sanoneet rakastaneensa, myös suomenkieliset.

    Zilliacus oli toisena käsikirjoittajana elokuville "Myrskyluodon Maija", "Etulinjan edessä" ja "Tali-Ihantala 1944". Oli asiantuntemusta. Zilliacuksen tekstit olivat jotenkin elegantteja, huumoria pinnan alle piilotettuna. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänen Minun saaristoni Henrik Tikkasen piirroksineen onkin sitten täyttä revittelyä. IH

      Poista
    2. Tali-Ihantalasta selvisi tietenkin suurin osa taistelijoista, vaikka se onkin suurin Pohjoismaissa käyty taistelu: pienellä alueella oli parisataatuhatta sotilasta. Suomalaisia kaatuneita ja kadonneita oli vain pari tuhatta.

      Jänkäjääkäreihin (eli hyökkäyksen pysäyttäneeseen rykmenttiin) kuulunut isäkin selvisi ilman fyysisiä tai sielullisia vammoja. Ehkä ne jälkimmäiset näkyvätkin vasta pojassa...

      Poista
  12. Viipuria ei ollut tarkotustakaan pitää. Asia selviää, kun tutkii karttaa ensin läheltä ja sitten tarpeeksi kaukaa ja vertaa havaintoja puolustukseen varattuihin resursseihin. Syy: kaupunki ei hetken olosuhteissa ollut pidettävissä. Propagandasyistä ja moraalin ylläpitämiseksi oli sitten uhrattava miehiä sekä prikaatin ja päällystön maine. Viipurin uhrauksella oli myös konkreettinen vaikutus ja se tiivisti kummasti puolustusta, kun viimeisetkin ymmärsivät, mitä on pelissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. luulisin ettei siinä enää keretty mitään juonia punomaan, oli meinaan aikamoinen ryssien hyöky tulossa silmille ja omat paukut lopussa. Osa porukoista otti jalat alleen. Suomalaisilla oli voimien puute aika paha jo siinä vaiheessa. Sitä se teetti kun lähdettiin hullun lailla valtakunnanrajan yli haaskaamaan vähäisiä voimia lähes 100-kertaista aggressiivista sotilasvaltaa vastaan, huh!

      Poista