Kuvan koje on B & 0
eli Bang et Olufsen ulkoinen, kannettava kaiutin. Siinä näyttää olevan aika
monta elementtiä, koska sen antama ääni on selvää Hifiä.
Ennen kuin ostin,
kokeilin Spotifyn kautta paria Bachin urkuteosta, joiden siirtymät jalkioääniin
tiesin. Kaikki tuntevat sen Toccatan ja fuugan. Alku on korkeaa lirutusta,
mutta sitten bassot alkavat kävellä kuin kohtalo.
Kaupassa ja sitten kotona
näky oli humoristinen. Kaiutinsatsi alkaa hypähdellä toistaessaan muhkeasti
niitä bassoja.
Olin onneksi tullut
ajatelleeksi, että kooltaan vaihtelevissa tiloissa äänilähteet kytkeminen
äänijärjestelmään on aina häpeällinen toimitus, koska se ei tahdo millään
onnistua. Kannettavissa tietokoneissa, myös Applen PowerBookissa, koneen
tuottama ääni on hyvin vaatimaton. Soitto tulee kuin sardiinirasiasta.
Se oli minulle uusï
tieto, että koneelta ajettu puhe – ääneen luettu Vaasan Jaakoon pakina – on vähintään
yhtä arka äänentoiston laadulle kuin musiikki. Jos puhuja ei ole ammattilainen
vaan sellainen kuin esimerkiksi minä, selkeys ja ymmärrettävyys riippuvat
suoraan äänen laadusta. Me nielemme tavuja, sopotamme ja maiskutamme; kaikkea
ei saa pois jälkikäsittelystä.
Tässä on jotain samaa
kuin radiolähetysten ihmisten ässävioissa. Osa niistä johtuu huonosta mikrofonin
sijoittelusta. Olen itse usein kuunnellut toisia luonnossa eli studiossa. Ei
heillä yleensä mitään ässävikaa ole.
Moni laulaja painaa mikrofonin
kiinni ylähuuleen. Hygienia voi olla niin ja näin, mutta ääni saattaa olla
hyvä. Itse puhallan ja huokailen puhuessani. Mikrofoni toistaa senkin.
Tätäkin asiaa varten Yle
käytti ja käyttää tuulisuojia, sellaisia karvakuontaloita, jotka vetäistään
mikrofonin päälle. Studiossa saman asian ajaa iso kiekko, jossa on kuin
kärpäsverkkoa. Sen läpi puhutaan.
Luultavasti joidenkin
viihdetaitelijoiden irstaaat mikrofonin hivelyt ovat tätä perua. He ovat jo
oppineet ottamaan äänestä ulos juuri sen mitä tarvitsevat.
Urakoitsijani on
kuoromies. Kävin jo kokeilemassa, miten nyt valmistuva ulkokuisti soi. Arvasin
oikein. Eivät ne suotta rakenna soittolavoja noin. Ja metsä ympärillä vastaa
tietysti vuodenajan mukaan. Akustiikka muuttuu.
Mitä mieltä naapurit ovat
Beon soinnista, siitä saan varmaan ennen pitkää selvän.
Nyt olisi kuitenkin
käytännössä mahdollista viedä esimerkiksi iPod ja kovaääninen selässä kantaen
tunturinrinteeseen. Luulen että kuuntelisin Einojuhani Rautavaaraa. Hän sävelsi
jotenkin niin tunturimaista musiikkia.
Ehkä en kuitenkaan mene.
Jokin toinen kulkija saisi aivan yhtä hyvän ajatuksen soittaa aivan eri
musiikkia vaikkapa Vellinsärpimäojalla, enkä minä varmaan pitäisi siitä. Paras
siis vain läähättää kulkiessaan, rauhassa ja hiljaa.
B&O:n laitteet
kannattaa periaatteessa kiertää kaukaa. Kyllä ne kuuluvat samaan erittäin
korkeaa luokkaan kuin esimerkiksi Harman-Kardonit, mutta hinnat ovat
mielikuvituksellisia. Lisäksi valmistaja on hetkittäin äänestänyt väärää
hevosta. Mielestäni he kaupitsivat langallista kotiverkkoa laitteilleen vielä
kun tiedettiin aika yleisesti, että langaton toimi hyvin.
Viimeksi eilen katselin
hiukan kummissani, mitä kaikkea älyä asuntoihin nyt saa. Sellainenkin viritys
näyttää olevan suorastaan halpa, että voi kännykällä sammuttaa valot ja
pysäyttää pesukoneet ja varmistaa lieden samaan aikaan kuin esimerkiksi
jääkaappi pysyy johdomukaisesti päällä.
Sellaista sensoria en
sattunut näkemään, joka ilmoittaisi, onko vetoketju kiinni. Jotakin jää siis
omallekin vastuulle.
Koska tämä kirjoitus
kääntyi jo markkinaorientoituneeksi, lisään vielä, ettäse kamera, Nikon d750
oli niin täsmälleen oikea hankinta kuin vain osaa olla.
Huomaan käyttäväni koko
ajanautomatiikkaa, joka käyttelee filmin herkkyyttä.
Esimerkiksi eilen infossa
Vaakunan yläbaarissa ulkona oli häikäisevän kirkasta ja kaunista ja sisällä
suorastaan hämärää. Kun olin järjestäjä ja maksaja, en halunnut olla
ammattivalokuvaajan näköinen eli siis ottaa kuvia salamalla. Heistä monet
pelaavat varman päälle ja käyttävät ainakin epäsuoraa salamavaloa koko ajan.
Nyt täysin
käyttökelpoiset kuvani, joissa siis ei ole värikohinaa, on metatietojen mukaan eräin
kohdin ISO 5600, ja jälki on hyvä. Peruslukea on siis esim. 100, sitten 400 ja
sitten aina kaksinkertainen, eli tuossa on lähes 6 aukkoa ylimääräistä.
Ja
automaattitarkennukselle muuten voi olla vaikeuksia pysyä perässä, joten
kannattaa käyttää etsintä, ettei sinänsä erittäin hyvä ja riittävästi
pyöritettävä LCD-näyttö jää ihmettelemään. Sisätiloissa riittävä laajakulma ja
käsin tarkennus parista metristä äärettömään ajaa saman asian, kun on, mistä
rajaa.
Nämä ovat niitä erikoisia
tapauksia. Avautuu uusi maailma. Jo pari kertaa olen kävellyt pyydystämässä
kattojen ja ullakkojen yksityiskohtia, kun telen käyttö ei vaadi sen
erikoisempaa taitoa. Näkyviin tulee sellaista kaupunkia, jonka olemassaolosta
ei tiennyt.
Kun valokuvien ottaminen
on sosiaalinen laji, en oikein usko, että 600-millinen ja jalusta toisi oikein
mitään lisää. Se jo näyttää niin teolliselta.
Seuraava kokeilu, jota
nyt mietiskelen, on se halpa 35-millinen, jolla voisi palautella mieleen
Leica-henkistä toimintaa, tarttua tilanteisiin. *Siinäkin luultavasti riittää,
että roiskaisee vähän sinne päin. Lopun teen Fotarin layereillä – en kuitenkaan
näitä blogin kuvia, jossa yleisö saa jatkossakin tyytyä siihen, mitä sattuu
tulemaan.
Facebook muuten prässää
aika nöyrästi isonkin kuvan mittojensa mukaiseksi. Hyvä ominaisuus.
(Valokuvavarastoni on nyt 4 teran ulkoisella levyllä, joka ei ole normaalisti
kiinni koneessa eikä sähköverkossa. Toshiba.
Mitä tapahtuu, jos kodin kaikki äly menee epäkuntoon? Saako jääkaappia auki ollenkaan? Olemme tekniikan armoilla. Haluan laitteita, joissa on mahdollisimman vähän nappuloita, ja unelmoin niistä, jotka toimivat laittamalla pistokkeen pistorasiaan.
VastaaPoista"Haluan laitteita, joissa on mahdollisimman vähän nappuloita, "
PoistaKamalin tuntemani käyttöliittymä on laitteessa joka varmaan tyydyttäisi anonyymiä, nimittäin Porvoon Energian käyttämässä etäluettavassa sähkömittarissa.
Siinä on vain kaksi nappulaa. Ne ovat täsmälleen saman näköisiä, ilman mitään merkintää. Toinen niisä on "Älä koskaan ikinä paina tästä"-nappula ja toisen avulla tehdään kaikki laitteen toiminnot painamalla sitä useita kertoja tai sitten nojaamalla siihen.
Toiminto on sekava koodi himerällä pienellä lcd-näytöllä jota, kun laite on tietysti eteisen pimeimmässä nurkassa, täytyy valaista taskulampulla koska sähköä ei ilmeisesti riitä taustavaloon.
Mitenkähän esim. näkövammaiset selviävät vaikkapa virran katkaisemisesta kesämökiltä, kun vanhaa pääkatkaisinta jossa on selkeä päällä/poissa-asento ei voi enää käyttää.
Pekka Poudalla tuntuisi kuitenkin olevan osittaisproteesi. Tai sitten hampaistossa jokin ei istu keskenään.
VastaaPoistaMitä äänitystekniikkaan tulee, saattaisi olla hyvä jos tallennusketjusta löytyisi ns. de-esser. Joidenkin mikrofonityyppien herkkyyttä sihinälle voi sillä kompensoida. Tai sitten vain käyttää säädettävää Low Pass -suodinta ja kokeilla.
Käsittääkseni radioissa on käytössä de-esser eli ässänsyöjä. Poistaa liiat suhinat ja sihinät. Samanlaisia suodattimia käytetään meidän tietämättämme koko ajan. Mitä sinä näet ei ole sattumaa.
VastaaPoista"What many singers still don't understand is that the microphone is their instrument." Frank Sinatra,1965
VastaaPoistaVenäjän artikulaatioon tottumattomuus teki kerran sen että puhuin venäläisen tyttöystäväni kanssa pitkään omasta mielestäni selvää puhetta, kunnes havaitsin, että oli käyttänyt koko ajan sanaa beremennaja (raskaana) ja minä olin vastannut kuultuaan omasta mielestä sanan vremennaja (väliaikainen). Ehkä Freudilla olisi tässä sanottavaa
VastaaPoistaVremennaja beremennaja..... ;-)
PoistaJonkun verran käytetty hauska lausahdus.
TMi, Rautjärvi
Kun olin pieni, meillä oli veivigrammari. Luulin etteivät georg Malmstenit ja Grata Pitkäset osaa sanoa ässää ollenkaan.
VastaaPoista