21. syyskuuta 2016

Rahanmenoa






Kuvan koje on B & 0 eli Bang et Olufsen ulkoinen, kannettava kaiutin. Siinä näyttää olevan aika monta elementtiä, koska sen antama ääni on selvää Hifiä.

Ennen kuin ostin, kokeilin Spotifyn kautta paria Bachin urkuteosta, joiden siirtymät jalkioääniin tiesin. Kaikki tuntevat sen Toccatan ja fuugan. Alku on korkeaa lirutusta, mutta sitten bassot alkavat kävellä kuin kohtalo.

Kaupassa ja sitten kotona näky oli humoristinen. Kaiutinsatsi alkaa hypähdellä toistaessaan muhkeasti niitä bassoja.

Olin onneksi tullut ajatelleeksi, että kooltaan vaihtelevissa tiloissa äänilähteet kytkeminen äänijärjestelmään on aina häpeällinen toimitus, koska se ei tahdo millään onnistua. Kannettavissa tietokoneissa, myös Applen PowerBookissa, koneen tuottama ääni on hyvin vaatimaton. Soitto tulee kuin sardiinirasiasta.

Se oli minulle uusï tieto, että koneelta ajettu puhe – ääneen luettu Vaasan Jaakoon pakina – on vähintään yhtä arka äänentoiston laadulle kuin musiikki. Jos puhuja ei ole ammattilainen vaan sellainen kuin esimerkiksi minä, selkeys ja ymmärrettävyys riippuvat suoraan äänen laadusta. Me nielemme tavuja, sopotamme ja maiskutamme; kaikkea ei saa pois jälkikäsittelystä.

Tässä on jotain samaa kuin radiolähetysten ihmisten ässävioissa. Osa niistä johtuu huonosta mikrofonin sijoittelusta. Olen itse usein kuunnellut toisia luonnossa eli studiossa. Ei heillä yleensä mitään ässävikaa ole.

Moni laulaja painaa mikrofonin kiinni ylähuuleen. Hygienia voi olla niin ja näin, mutta ääni saattaa olla hyvä. Itse puhallan ja huokailen puhuessani. Mikrofoni toistaa senkin.

Tätäkin asiaa varten Yle käytti ja käyttää tuulisuojia, sellaisia karvakuontaloita, jotka vetäistään mikrofonin päälle. Studiossa saman asian ajaa iso kiekko, jossa on kuin kärpäsverkkoa. Sen läpi puhutaan.

Luultavasti joidenkin viihdetaitelijoiden irstaaat mikrofonin hivelyt ovat tätä perua. He ovat jo oppineet ottamaan äänestä ulos juuri sen mitä tarvitsevat.

Urakoitsijani on kuoromies. Kävin jo kokeilemassa, miten nyt valmistuva ulkokuisti soi. Arvasin oikein. Eivät ne suotta rakenna soittolavoja noin. Ja metsä ympärillä vastaa tietysti vuodenajan mukaan. Akustiikka muuttuu.

Mitä mieltä naapurit ovat Beon soinnista, siitä saan varmaan ennen pitkää selvän.

Nyt olisi kuitenkin käytännössä mahdollista viedä esimerkiksi iPod ja kovaääninen selässä kantaen tunturinrinteeseen. Luulen että kuuntelisin Einojuhani Rautavaaraa. Hän sävelsi jotenkin niin tunturimaista musiikkia.

Ehkä en kuitenkaan mene. Jokin toinen kulkija saisi aivan yhtä hyvän ajatuksen soittaa aivan eri musiikkia vaikkapa Vellinsärpimäojalla, enkä minä varmaan pitäisi siitä. Paras siis vain läähättää kulkiessaan, rauhassa ja hiljaa.

B&O:n laitteet kannattaa periaatteessa kiertää kaukaa. Kyllä ne kuuluvat samaan erittäin korkeaa luokkaan kuin esimerkiksi Harman-Kardonit, mutta hinnat ovat mielikuvituksellisia. Lisäksi valmistaja on hetkittäin äänestänyt väärää hevosta. Mielestäni he kaupitsivat langallista kotiverkkoa laitteilleen vielä kun tiedettiin aika yleisesti, että langaton toimi hyvin.

Viimeksi eilen katselin hiukan kummissani, mitä kaikkea älyä asuntoihin nyt saa. Sellainenkin viritys näyttää olevan suorastaan halpa, että voi kännykällä sammuttaa valot ja pysäyttää pesukoneet ja varmistaa lieden samaan aikaan kuin esimerkiksi jääkaappi pysyy johdomukaisesti päällä.

Sellaista sensoria en sattunut näkemään, joka ilmoittaisi, onko vetoketju kiinni. Jotakin jää siis omallekin vastuulle.

Koska tämä kirjoitus kääntyi jo markkinaorientoituneeksi, lisään vielä, ettäse kamera, Nikon d750 oli niin täsmälleen oikea hankinta kuin vain osaa olla.

Huomaan käyttäväni koko ajanautomatiikkaa, joka käyttelee filmin herkkyyttä.

Esimerkiksi eilen infossa Vaakunan yläbaarissa ulkona oli häikäisevän kirkasta ja kaunista ja sisällä suorastaan hämärää. Kun olin järjestäjä ja maksaja, en halunnut olla ammattivalokuvaajan näköinen eli siis ottaa kuvia salamalla. Heistä monet pelaavat varman päälle ja käyttävät ainakin epäsuoraa salamavaloa koko ajan.

Nyt täysin käyttökelpoiset kuvani, joissa siis ei ole värikohinaa, on metatietojen mukaan eräin kohdin ISO 5600, ja jälki on hyvä. Peruslukea on siis esim. 100, sitten 400 ja sitten aina kaksinkertainen, eli tuossa on lähes 6 aukkoa ylimääräistä.

Ja automaattitarkennukselle muuten voi olla vaikeuksia pysyä perässä, joten kannattaa käyttää etsintä, ettei sinänsä erittäin hyvä ja riittävästi pyöritettävä LCD-näyttö jää ihmettelemään. Sisätiloissa riittävä laajakulma ja käsin tarkennus parista metristä äärettömään ajaa saman asian, kun on, mistä rajaa.

Nämä ovat niitä erikoisia tapauksia. Avautuu uusi maailma. Jo pari kertaa olen kävellyt pyydystämässä kattojen ja ullakkojen yksityiskohtia, kun telen käyttö ei vaadi sen erikoisempaa taitoa. Näkyviin tulee sellaista kaupunkia, jonka olemassaolosta ei tiennyt.

Kun valokuvien ottaminen on sosiaalinen laji, en oikein usko, että 600-millinen ja jalusta toisi oikein mitään lisää. Se jo näyttää niin teolliselta.

Seuraava kokeilu, jota nyt mietiskelen, on se halpa 35-millinen, jolla voisi palautella mieleen Leica-henkistä toimintaa, tarttua tilanteisiin. *Siinäkin luultavasti riittää, että roiskaisee vähän sinne päin. Lopun teen Fotarin layereillä – en kuitenkaan näitä blogin kuvia, jossa yleisö saa jatkossakin tyytyä siihen, mitä sattuu tulemaan.

Facebook muuten prässää aika nöyrästi isonkin kuvan mittojensa mukaiseksi. Hyvä ominaisuus. (Valokuvavarastoni on nyt 4 teran ulkoisella levyllä, joka ei ole normaalisti kiinni koneessa eikä sähköverkossa. Toshiba.

8 kommenttia:

  1. Mitä tapahtuu, jos kodin kaikki äly menee epäkuntoon? Saako jääkaappia auki ollenkaan? Olemme tekniikan armoilla. Haluan laitteita, joissa on mahdollisimman vähän nappuloita, ja unelmoin niistä, jotka toimivat laittamalla pistokkeen pistorasiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Haluan laitteita, joissa on mahdollisimman vähän nappuloita, "
      Kamalin tuntemani käyttöliittymä on laitteessa joka varmaan tyydyttäisi anonyymiä, nimittäin Porvoon Energian käyttämässä etäluettavassa sähkömittarissa.

      Siinä on vain kaksi nappulaa. Ne ovat täsmälleen saman näköisiä, ilman mitään merkintää. Toinen niisä on "Älä koskaan ikinä paina tästä"-nappula ja toisen avulla tehdään kaikki laitteen toiminnot painamalla sitä useita kertoja tai sitten nojaamalla siihen.

      Toiminto on sekava koodi himerällä pienellä lcd-näytöllä jota, kun laite on tietysti eteisen pimeimmässä nurkassa, täytyy valaista taskulampulla koska sähköä ei ilmeisesti riitä taustavaloon.

      Mitenkähän esim. näkövammaiset selviävät vaikkapa virran katkaisemisesta kesämökiltä, kun vanhaa pääkatkaisinta jossa on selkeä päällä/poissa-asento ei voi enää käyttää.

      Poista
  2. Pekka Poudalla tuntuisi kuitenkin olevan osittaisproteesi. Tai sitten hampaistossa jokin ei istu keskenään.

    Mitä äänitystekniikkaan tulee, saattaisi olla hyvä jos tallennusketjusta löytyisi ns. de-esser. Joidenkin mikrofonityyppien herkkyyttä sihinälle voi sillä kompensoida. Tai sitten vain käyttää säädettävää Low Pass -suodinta ja kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Käsittääkseni radioissa on käytössä de-esser eli ässänsyöjä. Poistaa liiat suhinat ja sihinät. Samanlaisia suodattimia käytetään meidän tietämättämme koko ajan. Mitä sinä näet ei ole sattumaa.

    VastaaPoista
  4. "What many singers still don't understand is that the microphone is their instrument." Frank Sinatra,1965

    VastaaPoista
  5. Venäjän artikulaatioon tottumattomuus teki kerran sen että puhuin venäläisen tyttöystäväni kanssa pitkään omasta mielestäni selvää puhetta, kunnes havaitsin, että oli käyttänyt koko ajan sanaa beremennaja (raskaana) ja minä olin vastannut kuultuaan omasta mielestä sanan vremennaja (väliaikainen). Ehkä Freudilla olisi tässä sanottavaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vremennaja beremennaja..... ;-)


      Jonkun verran käytetty hauska lausahdus.


      TMi, Rautjärvi

      Poista
  6. Kun olin pieni, meillä oli veivigrammari. Luulin etteivät georg Malmstenit ja Grata Pitkäset osaa sanoa ässää ollenkaan.

    VastaaPoista