23. syyskuuta 2016

Niukkuus






Eilen kyläilimme ja ilokseni sain nuorisoseuraliikkeen historian, jota on viisi hyvin vankkaa osaa. Tai teossarja tulee siis postin kuljettamana.

Akateemikko Jutikkala -vainaja nimesi eräässä kirjoituksessaan Suomen 1800-luvun lopulta Liikkeiden maaksi.

Artikkelista käy ilmi, että Jutikkala tarkoitti raittius- ja työväenliikettä, nuorisoseuroja ja niin edelleen. Näitä kenenkään käskemättä syntyneitä yhteenliittymiä on todella paljon. Luennoilla mainitsin joskus esimerkin, jolla tavoittelin yllättävyyttä – Pellervo-seura. Matkasaarnaajat kiersivät maata saarnaten, että ennen ei lähde nälkä Suomesta kuin on yksikin ruiskuhilas pellolla.

Ruis siis leikattikin sirpillä kuhilaille, jossa se kuivui ja päätyi puitavaksi riiheen, aluksi käsin, sitten puimakoneella.

Kun maa oli Venäjän suuriruhtinaskunta, halpaa viljaa oli jatkuvasti tarjolla, ja ennen pitkää kuljetusmahdollisuudet, aluksi kanavateitse, sitten rautatietä.

Oli siirryttävä karjatalouteen. Se oli sensaatiomainen ajatus, koska samalla oli luotava meijeriverkosto ja opetettava viljelijäväestö aivan uusille tavoille. Maito ja voi olivat aluksi niin huonolaatuisia ja likaisia, että sitä ostivat vain tanskalaiset, myydäkseen itse tuottamansa hyvät tuotteet Englantiin.

Suomessa alkoi näkyä sveitsiläisiä ja saksalaisia juustomestareita (Oesch) ja suklaan valmistajia (Fazer).

Kävin pari päivää sitten Jalasjärvellä Juustoportin kaupassa ja ihmettelin. Korkealaatuinen herkkuliike keskellä metsää. Hankinta-alue maitolaitureista päätellen laaja.

Kouluaikoinani nuorisoseura oli talo, jossa käytiin talvella tanssimassa. Kesäisin oli käytössä urheiluseuran hallinnoima lava. Oliko seuralla muutakin toimintaa, sitä emme tienneet. Nuorisoseura oli joka tapauksessa jyväjemmareitten ja jauhojulppien toivottoman vanhanaikaista puuhaa. Talot alkoivat ränsistyä samaa vauhtia kuin ennen suojeluskunnan talot.

Sukulaisten kautta tiesin, että heti sodan jälkeen seuranäytelmät. Niiden vuoksi nähtiin vaivaa ja niitä käytiin katsomassa. Olisiko niinkin, että Helsingin ja Tampereen huipputeattereiden avantgardismi olisi ollut reaktio tähän. Nuoren opiskelijana istuin katsomassa Ionescoa ja luin Beckettiä ja olin kovasti prötevää.

Kun luen noita tekstejä nyt, ne tuntuvat edelleen erinomaisilta.

Olisiko niin, että suurten nimien kuolemantapausten vuoksi puheena oleva poliittinen tai poliittissävyinen teatteri olisi puolestaan ollut reaktio ylihienostuneisuuteen?

Haluaisin ymmärtää, miksi meillä ei syntynyt vastaavia liikkeitä elokuvassa. Nyt vuosikymmenien takaa Mikko Niskanen ja surmanluodit ja, mielenkiintoista kyllä, Matti Tapion ”Sodan ja rauhan miehet” (1978) oli käänteentekevä. Yhdellä televisiosarjalla muutettiin yleinen käsitys lähihistoriasta. Tarkoitan moskovalaista versiota viime sodista ja rauhoista. Se käsitys siirtyi syrjään eikä ole tullut takaisin.

Päivän puheenaiheista nuorisoseurat, joista ensimmäinen siis perustettiin Kauhavalle ja joita Pohjanmaa pian pursusi, toi esiin pitkän rivin mitä ajankohtaisimpia asioita.

Jäsenten yleinen kunnollisuus oli jatkuvan kehittämisen kohde. Toisin kuin kouluissa tarkoituksena ei ollut sääntöjen ja tapojen opetteleminen eikä liioin kokoelma keinoja, joita käyttäen kaupungissa voi peittää maalaisuutensa.

Raittiustyö oli itsestään selvä osa, mutta ennen kunnanlääkäreitä ja terveyssisaria hygienia oli jatkuva aihe, sekä huoneissa että navetassa ja tallissa. Pohjanmaa oli koko maan pahinta keuhkotautialuetta. Parantolajärjestelmä oli suursaavutus. Taudin vastustaminen aloitettiin sylkykupeista, joita tuotiin ensin nuorisoseuran taloihin ja sitten rautatieasemille.

Kai VR itse vastasi posliinikylteistä, joista taisin oppia ensimmäisen lauseeni ruotsia, spotta ej på golfvet – älä sylje lattialle.

Onneksi kysyin kerran vanhalta lääkäriltä, mitä perua oli lapsuudesta muistamani jatkuva räkiminen ja niistäminen – nenäliinoja ei maalaisoloissa juuri käytettin, joten perustaito oli niistää sormiinsa ja pyyhkiä ne housun takamukseen.

Lääkäri sanoi että usein mainittu purutupakka oli pieni tekijä mutta krooninen poskiontelon tulehdus suuri.

Odotan kiinnostuneena historian viittä osaa ja aion lukea ne. Etelä-Pohjanmaan historia, joka minulla on vanhastaan, alkaa vanhentua ja on muutenkin aukkoinen. Ellen nyt ole etsinyt huonosti, niin sensaatiomainen asia kuin kansanmusiikki näyttäisi puuttuvan kokonaan. Sekä kansanlaulu että pelimannimusiikki nousivat jo sata vuotta sitten ja molemmilla oli suuri sosiaalinenkin merkitys.

Ensimmäiseksi katson, miten tarkoin kerhot on lueteltu. Kauhavalla toimi ilmeisestä syystä ensin lennokkikerho – helsinkiläinen järjestö taisi aloittaa vasta myöhemmin rakennussarjojen myymisen. Niistä siirryttiin sitten amerikkalaisiin tuotteisiin, ”koottaviin”, jotka olivat aitoa muovia, Kauppanimiä oli Revell ja Heller. Kävin vasiten katsomsassa. Kyllä niitä myydään edelleen. Muotia ne eivät taida olla.

Lennokkikerhosta tuli nopeasti purjelentokerho. Sekin oli maalaiskunnassa aika vaativat nuorisoseuran harrasta. Lentokoneen malli ja nimi oli Harakka. Puheenjohtaja oli tätini, joka seuoritti sen kaikkein korkeimman taitomerkin.

Erikoinen harraste, eikö vain?




14 kommenttia:

  1. Kiitos taas. Kaksi kommenttia
    1) Sodan ja rauhan miehet pitäisi saada uudelleen saataville joko uusintana tai DVD muodossa.
    2) Oeschin sukua saa tosiaan kiittää juustoistakin. Pienet meijerit tekevä hyvää työtä. Suomessa on ollut markkinointiongelma kuten Englannillakin. Englantilaiset pienet paikallismeijerit tekevät erinomaisia juustoja, joita ei juuri missään muualla näe. Enkä puhu nyt Cheddarista ja Stiltonista, joita kyllä saa, vaan vaikka Cornish Yargista, jonka nokkoskuvioitu pinta on kaunis kuin runo.

    VastaaPoista
  2. "Maito ja voi olivat aluksi niin huonolaatuisia ja likaisia, että sitä ostivat vain tanskalaiset, myydäkseen itse tuottamansa hyvät tuotteet Englantiin."
    Kehitys kehittyy ja edistys edistyy. 50-luvun alussa seurasin pikkupoikana yläsavolaisessa kylässä sekä valojuhlia, kun saatiin sähköt kylään että voikauppaa kotoa käsin eli osuuskaupan myymälässä. Myymälänhoitaja joutui päättämään, minkä talon voita opettaja ja me itse söimme, keiden talojen voit lähetettiin pääliikkeelle kirkonkylään ja keiden Kuopioon. Eikä paketteihin liimattu Parasta ennen-päivämäärää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ainakin Lapissa Valio otti kaksi kertaa kuussa satunnaisina päivinä puhtaus- ja rasvaprosenttinäytteet 1950-60-luvuilla. Äitini sai monta kunniakirjaa kun maito oli aina ensimmäisessä puhtausluokassa. Hinkalonavetta, käsilypsy, padassa juomaveden lämmitys lehmille, maidon jäähdytys kaivossa, lannan poisto lapiolla, kesänavetta: siinä Täplän ja Valkosen hoidon elementtejä. JR.

      Poista
  3. Eppäilen että meijerin hankinta-aluetta ei ole enää vähään aikaan nähnyt maitolaitureista. Laaja se varmasti on. Nykyään.

    VastaaPoista
  4. Nykypohjalaisten menneen maailman ja kultturiperinnön arvostamisesta kertonee omaa karua kieltään komea Lapuan nuorisoseuratalo, jonka alkuperäiset sisätilat vuorattiin huolellisesti "kunnostuksen" yhteydessä lastulevyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isompiakin syntejä on olemassa. Talojen sisäverhoukseen ei ole oikeaa perinteistä tapaa, vaan se on vaihdellut sen mukaan mitä ylimääräistä tavaraa on sattunut olemaan tarjolla. Rannikolta löytyy käytettyjä purjekankaita, sisämaasta joskus savilaastia tai sitten niitä vanhoja sanomalehtiä. Pinkopahvi on myöhäinen, teollinen tuote. Jos 1800-luvulla olisi ollut lastulevyä, olisi käytetty sitäkin.

      Poista
  5. "Sukulaisten kautta tiesin, että heti sodan jälkeen seuranäytelmät. Niiden vuoksi nähtiin vaivaa ja niitä käytiin katsomassa."

    Muistan Kauhavan nuorisoseuran talossa esitetyn Jääkärin morsiamen hyvin. Siinä sankaritenorin osan esitti rehtorimme.

    Tukkijoella esitettiin kesäteatterissa lähellä Visahovia paikassa, jossa joki tekee mutkan ja jokeen viettävä pelto on oiva katsomo. Pietolaa esitti jos oikein muistan Aarne Paalanen. Näytelmää oli esitetty ilmeisesti samassa paikassa jo ennen sotia, koska isäni muisteli olleensa mukana jossakin pojan roolissa.

    VastaaPoista
  6. Kylläpä ne muoviset Revell (amer.), Heller(ransk.), Airfix(brit.) Tamiya(japan.) ja monia muita unohtamatta ihan muotia ovat. Youtube on pullollaan rakennusvideoita, joista käy ilmi, että pelkästään yhteenliimaus ei kunnon rakentajalle riitä. Osia hiotaan ja korjaillaan, maalataan moneen kertaan - tärkeä vaihe on pinnan seasoning-käsittely sään, pakokaasun, maalin kulumisen ja mahdollisten luodinreikien esittämiseksi.

    Muutama vuosi sitten Suomessakin nähdyssä James Mayn "Toy Stories"-ohjelmasarjassa rakennettiin Airfixin Spitfire-pienoismalli muovista oikeaan 1:1 kokoon. Se oli Tuubissakin, mutta näköjään tekijänoikeuskiistojen takia ei ole enää.

    Tässä kaksitoista minuuttia vihapuheaiheisen sotakoneen kokoamista tsekkiläisestä Eduard-rakennussarjasta. Pakkauslaatikon kansikuvasta on jätetty sivuvakaajassa oleva kuvio pois, mutta koneeseen tulevissa siirtokuvissa se on mukana, kuten autenttisesti pitää ollakin.

    Olen useasti käynyt saksalaisessa kaupungissa, jossa Möhnen padon pommituksen tuloksena vesi nousi metrikaupalla Ruhr-joesta. Talojen seinissä on merkit tulvan pinnasta. Paikallisessa tavaratalossa oli hyllyssä Revellin Lancaster Dambustereita pyörivine pommeineen päivineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä tommotis teette? Keräkkä mielummin postimerkkiä. Tai perhosia. Ja onhan sitä muutakin, jumantsukka.

      Poista

  7. Yksi noista liikkeistähän oli säästöpankkiliike. Sen dna:ssa on kaikuja juomalakoista ja rahvaan siveydestä tartuntoja pelkäävistä rouvasyhdistyksistä. Mutta on siellä Julinkin, yksikin apteekkari pitkässä komeassa sarjassa investointi-elinkeino-perustaja-apteekkareita. Nythän ne siirretään pääomasijoittajien -Sipilän/Bernerin kavereiden- ROEnautintaan. Lykkyä vaan tykö tähänkin hallitusohjelman kaaosjohtamisprojektiin.

    Säästöpankit tulivat tärkeyteen liikepankkien apuinstituutioina. Suomen Pankkihan pantiin pois rahanvalmistuksesta ja liikepankit ja liikemiehet sijalle. EU-direktiivi, jota toteutti mm. Rothschild, niin R Frankfurt kuten tänäänkin ! Osuuskassat tulivat sitten vähemmille miehille jos nyt Koskelasta noin voi sanoa, no mantaaleilla joo. Samaa rahaa ja oma puimuri ostettiin. Köyhien Stokka oli peilikuvaa Rikkaiden Hypoteekkiyhdistyksistä puolen vuosisadan takaa.

    Kun olen jo oheen ajautumssa taas, niin alanpa hakea pistettä. Sen sanoisin että säästöpankit nostettiin KOPin ja SYP:in tasalle 1970 eli ennen kuin vaalikausi päättyi Arvo Salosta ja Paavo Aitiosta ja STS Koiviston valtiovarainministeri kaudesta. Ketäpä tämä Suomenne historia kiinnostaisi. Piste.

    Tai siis ensin se, että Juhani Riikonen ja Christopher Wegelius kehittyivät asteettain tämän uuden säästöpankkiliikkeen alustalta. Se ei ole vastaväite ja pääsy tv-sohvalle että SKOP oli alunalkaen jonkin lajin liikepankki. Vähän ennen sitä loppurysäystä 19.9.91 oli muuten tämä Wahlroos repinyt Tampellan japanilaisten sopimusansoituksista, firman sukuperinteiden kantajiin SYPissä vedoten. Mutta kun meinattiin myös yhdistää SKOP SYPiin , niin Lassila hermostui ja laukaisi syöksyn, jota kyllä pitkään oltiin kiehutettu.

    Elettiin oikeastaan tehdastuottojen ja pankkiraha-ekspansion jälkeistä epookkia, ongittiin lottopotteja tekojärvistä. Isänmaata kehittivät, Mancon ja SP-Sijoitus kansanliik… eikun yrittäjäliike. Tärviöhenkiseksi korkeakoulutettu rosvoyrittelijyys onkin aito Suomi brändi. Keskinäisvelkojen/paperiomaisuuksien korttitaloja nousee uskomatonta vauhtia -ja tällä kertaa taivaaseen saakka.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  8. Vähässäkyrössä oli kolme nuorisoseurantaloa. Kyrölässä näin ensimmäiset pitkät elokuvat, Pekka ja Pätkä -elokuvan ja Tuntemattoman sotilaan. Toukolan ns:sta muistuu mieleen siellä uraansa aloitellut arvostettu Turun kaupunginteatterin näyttelijä Mauri Heikkilä, jonka roolisuoritus Kivikosken kiinnostavassa Yö meren rannalla-elokuvassa oli hyvä. Taisinpa palata Heikkilän kanssa kerran Tervajoen asemalle samassa junaneteisessä seisoskellen, ja veimme hänet vielä vastassa olleen taksikuskini kanssa lasuudenkotiinsa Vähänkyrön Tervajoella.

    VastaaPoista
  9. "Matti Tapion ”Sodan ja rauhan miehet” (1978) oli käänteentekevä. Yhdellä televisiosarjalla muutettiin yleinen käsitys lähihistoriasta. Tarkoitan moskovalaista versiota viime sodista ja rauhoista. Se käsitys siirtyi syrjään eikä ole tullut takaisin." Sodan ja rauhan miehet -televisiosarja alkoi murentaa taistolaisuuden kulttuuri-ilmapiirin valtakautta, joka oli alkanut 21.3.1966 Lapualaisoopperan ensi-illalla. Neuvostoliiton suurlähettiläs ilmaisi paheksumisensa tv-sarjaan Keijo Korhoselle itsenäisyyspäivän kutsuilla. Korhosta ohjaaja Matti Tapio käytti esiintyvänäkin asiantuntijana. Tiedonantaja kohdisti kritiikkinsä Korhoseen ei ohjaaja Tapioon, joka ehti kuolla ennen sarjan ensiesitystä. Vuoden 1984 nuorisofestivaali Moskovassa oli suomalaisittain jo vaisuhko tapahtuma. Nuorisofestivaaleihin osallistuminenhan oli olennainen osa taistolaisuutta. JR

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoinen talo tuolla yllä, seisoo ryhdikkäänä perustallaan, vaikka ikää jo lienee. Vanhaan tapaan ei vuorilaudoitusta. Ovi kutsuvasti auki, tekisipä mieli tutkia taloa sisältäpäinkin, mutta toisaalta se voisi olla vähän pelottavaakin. Liekö asuttu vai ei, ehkäpä museo. Silloin voisi mennä sisäänkin.

    Olen aina ihaillut purjelentoa ja kuvitellut, miten hienoa olisi liidellä vapaasti kuin kotka ja katsella maisemia ylhäältä päin. Mutta että joku - nainen - on toteuttanut haaveensa - chapeau! Sitten tulee kuitenkin mieleen se tapaus varhaisnuoruudesta, kun Lapinlahden Vedon kesäjuhlilla voitin lipun yleisölennätykseen. Järvimaisema saarineen oli upea, mutta se pilotti oli joku taitolentäjä, ja hän kieputti pienkonettaan siihen malliin, että tulin ulos kalpeana ja horjuen. "Voitto" tuntui pikemminkin rangaistukselta. EG

    VastaaPoista
  11. Tikkaiden päällä oikeassa laidassa näkyy plevan vanhan kansan palohaka tallella. Ei taida monestakaan hirsitalosta enää löytyä?

    Ajosta kotiutunut Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista