18. elokuuta 2016

Autoillen




Kaksi tienvarren taloa kolmesta tunnettiin. Sen tuntemattoman kolmannen talon pihasta lykättiin täysikokoista ihmistä lastenvaunuissa maantielle. Käsi retkotti ja pää. Siihen aikaan sairaita ja vammaisia hoidettiin kotona ja kunnalliskotien asiakkaat kuljeskelivat kylillä.

Appiukko muisti Aitolahdella ja Teiskossa aina entisiä, leikkaamiaan potilaita ja ehdotti, että poiketaanpa kylään, kun niin kovasti kutsuivat. Anoppi, sairaanhoitaja, sanoi suu tiukkana viivana, että ei poiketa. Kompan mäessä kakkonen hyppäsi päältä tai tartuttiin löysään hiekkaan. Rover oli hieno auto mutta hyvin raskas. Luultavasti paremmille lääkäreille järjestettiin jostain autoja myös siihen aikaan, kun länsiautoja ei periaatteessa saanut. Packardit oli ajettu puhki sodassa. Valtio otti armeijan käyttöön hevosia ja autoja, ja tietysti ihmisiä. Aikanaan takaisin tulleiden kunto oli mitä sattui.

Isoisä oli kai kauppiaan ja rakentajan toimissaan ajellut oman ja lähipitäjien kaikki pienetkin tiet ja luetteli talojen ja asukkaiden nimiä. Jotkut nimet olivat tosi hienoja, kuten Kultalahti, tai jännittäviä, niin kuin Hautaketo. Kun kysyin jotain lahoavaa latoa, että mikä tuo on, isoisä keksi vastauksia, kuten ”Jukan tulitikkutehdas”.

Orpanani mainitsi, että tulitikkutehdas, siellä Kniivilän kylällä, on taas maalaismaisemaa niin että nurkkakivetkin ovat lahonneet.

Isä puolestaan hallitsi karttakuvan välirauhan ajan ilmavalokuvauksen perusteella ja muisti tienristeysten nimet muuten vain. Koska hänellä oli kärpäspaperimuisti, hän saattoi sanoa, kun risteyksen punainen tanko ja valkoiset kilvet vasta häämöttivät, että Kurejoki 17,8 tai että Rasinperä. Kun olen skannannut itselleni vanhat tiekartat ja karttakirjat, huomaan kauhukseni, että osaan itsekin tänäkin päivänä ulkoa näitä käytöstä jääneiden tai paikallisteiksi alennettujen väylien nimityksiä ja välimatkatietoja.

Toisaalta sitten elämä on ollut tältäkin osin sattumanvaraista. Olen tehnyt mielessäni luetteloa paikoista ja seuduista, joissa en ole käynyt. Lähtisin käymään Kuusjoella tai Kodisjärvellä, jos keksisin, mitä siellä tekisin.

Kauhavalla eksyin omalla kahdeksan vuoden koulutielläni sekä autolla että jalan mutta toisaalta muistin maitolaiturit, joita valitettavasti ei ollut enää olemassa. Pari viikkoa sitten tapasin Säästöpankin talon edessä toisen samanlaisen, joka tunnusti nöyrästi olevansa Kortesjärven Ylikylästä, ja minä sanoin kohteliaasti, että teillä on siellä komea osuusmeijeri ja että siitä vähän matkaa eteenpäin Kukkolan koskella meillä oli tapana pysähtyä ottamaan auton syylariin vettä. Koski, oikeastaan vain virtapaikka, oli mieluisa ja vilpas.

Kleemolan kylällä oli sekin yksi paikka, jossa maantie kulkee yhden pirtin kulman ympäri niin että kiikkustuolissa istuva mumma näki, oliko linja-auton kattotelineellä tavaraa, esimerkiksi päreitä tai tärpättiä.

Linja-auto oli Haldinin bussi, Kokkola – Seinäjoki. Vaasa – Virrat kävi kääntymässä Matkahuollon pihassa.

Vanha suomalainen kirkonkylä saattaa nykyisin olla neljä suljettua pankkia käytöstä jääneissä rakennuksissa – ne tuntee rumuudesta – ja yksi kahvila, joka on suljettu. Edistysmielisten osuuskauppaliikkeiden kohtalo on yleensä ollut kolkko. Ne tuntee ainakin katosta. Kai Kulutusosuuskuntien Keskusliitto tai itse OTK toimittivat piirustukset. Se olisi hauska tietää, kuka nerokas henkilö keksi eri maakuntiin reippaat, työväenhenkiset nimet. Helsingin Elantoa ei käsitetty yleiskielen sanaksi - ansaita elantonsa tms. Oli Tarmo, Mäki-Matti, Voima ja Varma ja Laaja. En äkkiä löydä enkä muista näistä kuin osan.

Syvätarkkuus puuttuu muistista. Muistan menneisyyden kuvia ja ne voivat olla yksityiskohtaisia. Joissakin tapauksissa onnistun palauttamaan mieleen kauppaliikkeen kyltissä olleen kolminumeroisen puhelinnumeron. Joskus muistan väärin. Joskus muisti unohtaa vaikkapa kokonaisen kansakoulun.

Vahva kaunokirjallisuuden tuki on havainto, että ihmisen mieli rakentaa kertomuksia. Kun tapaa harvakseltaan muinaisihmisiä ehkä hyvinkin pitkin aikojen takaa, voi käydä ilmi, että he muistavat sinut jostain tietystä asiasta tai tapauksista. Kauan sitten olen lakannut väittämästä vastaan. Nuo pikku tapaukset, joita nyt joskus kuulee, ovat joka peräisin kirjoista tai sitten muokkaantuneita sattumuksia, jotka ovat todellisuudessa tapahtuneet esimerkiksi veljelleni.

Taannoin kuulin, että minut oli lähetetty linja-autolle kotiin jälkivaatimuksella. Se oli veljeni ja hänen kaverinsa. Kovia poikia. Olivat saaneet päähänsä polkea pyörällä Laihialle. Lehmäjoella heidät oli laitettu paluubussiin. Fiksu kuljettaja. Olisivatko pojat olleet kymmenvuotiaita.

Kansakouluaatteen historiaan kuuluisi se tieto, että sotien jälkeen vähäisiinkin kuntiin rakennettiin samanaikaisesti kymmentä kyläkoulua, kun kakaroita oli kärrykuormittain.

Rintamamiestaloista on vaikeasti löydettävää kirjallisuutta, vaikka ilmiö oli Suomen rakennustaiteen historiassa yhtä sensaatiomainen massailmiö kuin keskiajan harmaakivikirkot.

Voin muuten vakuuttaa, että näitä nykyisin syystä arvostettuja taloja halveksittiin syvästi silloin aikoinaan, kun niitä rakennettiin pakon edessä paljon. Lähtölaukaus oli välirauha 1940 ja asialla olivat maan johtavat arkkitehdit ja koetalojen tehtiin Viipurin Tammisuolla Auramon betoniaseman paikkeilla.

Haluaisin nähdä tyypittelevän historian suomalaisista rakennuksista. Kirkonkylien varhaisen betonielementtikauden laatikot ja mineriittipinnat olisivat näyttävästi esillä. Ennen sotia valmistuneet osuuskaupat ja suojeluskunnan talot eli valkoinen funkis oli aidosti yllättävä muoti – tasakatot vain eivät oikein pitäneet. Kirkonkylien moskova-tyyppiset kerrostalot olisi ikuistttava.

Mansardikatto tuli Terijoen purettujen ja siirrettyjen huviloiden myötä 20-luvulla, ja rakennuksiin majoittui usein Osuuskassa tai vastaava, ja tietysti rakennustyyppi oli tuttu ruotsalaisvaikutteisista maalaiskartanoista.

12 kommenttia:

  1. Niin,

    Olisiko ollut osuuskaupoissa listat vai talosta-taloonko 30-luvulla kun Suomen Kultuurirahastolle pääomaa kerättiin? Sieltä saatoin tarkistaa Jokioislaisten ja latovainiolaisten naapureiden käsialanäytteitä. Taitaa olla kaikkien suomen kuntien tiedot skannattu tänne. Varallisuudenkin tai rehvakkuuden voi päätellä.

    https://apurahat.skr.fi/perustamiskerays/Kirja?kirja=12&sivu=369&rivi_id=42233#

    Tuosta alkaa Kauhavan kunnan nimikirjoitusnäytteet. -Murphy_

    VastaaPoista
  2. "Mansardikatto tuli Terijoen purettujen ja siirrettyjen huviloiden myötä 20-luvulla, ja rakennuksiin majoittui usein Osuuskassa tai vastaava, ja tietysti rakennustyyppi oli tuttu ruotsalaisvaikutteisista maalaiskartanoista."

    En tiedä, puhunko samasta asiasta, mutta mansardikattohan (< François Mansart, 1598 - 1666) oli hyvin yleinen suomalaisissakin säätyläisrakennuksissa 1700-luvulta aina 1800-luvun loppukymmenille.

    Mansardikaton "toinen tuleminen", sillä kertaa kansanrakennuksiin, osuu sitten 1900-luvun alkuun, mahdollisesti jo sataluvun ensikymmenelle. 1910- ja 1920-luvulla esim. Turun esikaupunkialueiden talot olivat valtaosin mansardikattoisia. Muuan professori, jonka lapsuudenkodissa Tyrväällä oli mansarditaitteinen pärekatto, on äskettäin esittänyt muistelmissaan, että muoti rantautui Suomeen palaavien Amerikan-siirtolaisten mukana. Muodista ainakin osittain on täytynytkin olla kyse, sillä vaikka taitekatolla saatiin lisää tilaa ja valoa vinttihuoneille, on vaikea muutoin selittää, miksi kattotyyppi jokseenkin kokonaan sitten häviää 1930-luvulle mennessä.

    VastaaPoista
  3. Osuuskauppa- ja osuusliikerakennusten edustat ovat tunnelmallisia.
    Vanhan tavaran kaupasta ostin kaksi lasinegatiivia, jotka esittävät Tornionlaakson Osuusliikettä Pellosta. Ei autoja. Kaksi polkupyörää telineissä ja kolmas, jonka tavaratelineellä pari isoa nyyttiä, nojaa rakennuksen sivuseinään. Pystypäinen nainen poistuu juuri liikkeestä kassi kädessä. Toinen käsi heiluu kuin kilpakävelijällä. Toisessa kuvassa kaksi auringonvalossa silmiään siristelevää pikkutyttöä seisoo kadulla kaupan edustalla ja katsoo kameraan. Pienempi tytöistä pitelee käsillään hamettaan, ettei se vaan putoa. Liikerakennuksen yläkerrassa on 11 ikkunaa, joista 5 on auki. Alakerrassa on 3 suurta näyteikkunaa. Kadulta katsottuna rakennuksen oikeassa päässä on ravintolaosa.

    Kuvan ajoitus on epävarma. Osuusliikkeen mainososaston tiedetään tehneen kuvauskierroksia ympäri maata, mutta miksi on kuvattu lasinegatiiville?

    VastaaPoista
  4. Olihan noita "edistyksellisiä" osuuskauppoja siellä lakeuksillakin, ainakin Eteläpohja ja Vaasanseutu,´

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Savon puolessa sellainen kuin 'Uurtaja'.

      Poista
    2. Forssassa oli 'Tammi'. - Kerran kaupan täti soitti kotia äidilleni ja sanoi että "Täällä tämä teidän poika haluaa ostaa olutta. Annanko minä? "Äiti vastasi että "Ei kun tolua minä hänet lähetin ostamaan"

      Poista
    3. Niin, Latovainiossa oli Jänhijoki mukaanluettuna kaksi. Pellervolainen Jokiläänin osuusliike ja Tannerilainen Latovainion Osuuskauppa, myöhemmin Tammi Latovainio

      http://arjenhistoria.fi/actions/imageinfo.php?id=147293&view=lres&prms=s_start%3D49600%26s_class%3D1

      -Murphy_

      Poista
  5. "Terijoen huviloita" on Suomessa paljon. Olen ymmärtänyt että siellä itse asiassa oli laajaa puoliteollista myyntiin tarkoitettujen hirsitalojen valmistusta eikä paikkakunta suinkaan ollut täynnä purettujen huviloiden perustuksia.

    AW

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös Terijoella tehty nimenomaan rankarakenteisia huviloita? Ainakin Santahaminan venäläisten upseerihuviloiden taloudellista arvottomuutta perusteltiin 1920-luvun vaihteessa sillä, että kyse oli "lautamökeistä" eli ilmeisesti rankarakenteisista rakennuksista. Tällä perustelulla viitattiin sekä aikaisempien omistajien huonoon työmoraaliin, kun eivät olleet tehneet hirsitaloa, että oikeutettiin rakennusten halpaa hintaa, kun valtio myi ne siirrettäviksi.

      Itä-Kannaksen metsät oli raiskattu niin perusteellisesti jo 1850-luvulle tultaessa, etten pidä väitettä suurimittaisesta hirsitalojen veistämisestä siirrettäviksi uskottavana. Sen sijaan niitä perustuksia oli paljon. Terijoella ja Valkeasaaressa asui 1910-luvulla tuhansia venäläisiä ja venäläisillä oli alueella satoja huviloita. Osassa asuttiin ynpärivuotisesti samaan tapaan kuin Kulosaaressa tai Kauniaisissa. (Valkoiset tappoivat keväällä 1918 alueen vallatessaan muutamia satoja venäläisiä siviilejä, eikä tämä todellakaan edustanut koko kesäaikaista huvilaväestöä.) Koko alue oli siirtynyt jälkiteolliseen palveluyhteiskuntaan, jossa elanto saatiin pietarilaisen keskiluokan huvila-asumiseen liittyvistä palveluista. Kuka hullu olisi silloin myynyt hirsitaloja sisä-Suomeen? Leivän sai helpommallakin.

      Poista
  6. Olen pahoillani, mutta kysymykseni ei liity juuri tähän blagaukseen. Kysymys kuuluu: mitä tapahtui sille rikosilmoitukselle, jonka teit noin vuosi sitten liittyen rasismiin? Kun tämä maahantulijoiden vyöry oli alkanut ja blogissasi käytiin siitä kiivasta keskustelua.

    VastaaPoista
  7. Funkisosuuskaupoista kun oli puhe:

    http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3950

    Ao. vastikään julkaistusta kirjasta löytyy melko kattavasti tietoa Pohjois- ja Laatokan Karjalan funkiksesta.

    t. Leka-Antti

    VastaaPoista
  8. Eikös Kauhavan osuuskaupan talo ollut Matti Visannin suunnittelema? En tiedä oikein taustoja mutta, kun taas ajelin Kauhavalla niin kuvittelin ainakin, että se talo olisi vieläkin jäljellä Lauttamuksessa. Olisinkohan tunistanut väärin?

    Kauhava näytti ihan eteenpäin menevältä paikkaunnalta. Ei lainkaan murheellisen näköisiä autioituneita taloja, ainakin kun ajaa Hirvijoen tietä ja keskustan läpi Ylihärmään. Vanhojen pohjalaistalojen pihatkin hienosti hoidettuja.

    Sen sijaan valokuvausnäkymä lintutornista Laspuan Alajoelta Jokitien varresta, jota kehuin joskus, näytti puskittuneen pahoin Kauhavan suuntaan. Ylihärmään päin ja Simpsiön suuntaan näkymät olivat edelleen auki.

    VastaaPoista