29. kesäkuuta 2016

Saaga




Islannin vähättely on keskeinen osa Euroopan historiaa. Sekä kuohuttavan jalkapallomenestyksen että talouskriisien rakenne on kuitenkin kirjoitettuna muistiin. Se tehtiin aika tarkkaan tuhat vuotta sitten.

Haeskelen Englannin kaatamisen syytä. Varmasti se johtuu siitä, että Islannissa 21 pankinjohtajaa istuu vankilassa.

”Berserkki” on norjalainen käsite. Berserkki heittää kesken taistelun miekan ja sotakirveen vuonoon ja rupeaa repimään vastaantulijoita kahtia paljain käsin. Siinä voi mennä omiakin. Sana on luultavasti ”karhunnahkatakki”. ”Särkki” säilyi Pohjanmaan murteessa näihin päiviin. Ja moottoripyöräkerholaisilla olisi opittavaa. Itse kaadetun karhun taljasta tehty liivi antaa puheille aivan toisenlaista painoa kuin perinteiset noitamerkit nahkatakissa.

Berserkkinä raivonneet pankkiirit siis pantiin linnaan. Kukaan ei onnistunut siinä, mistä Frans G. Bengtsson kertoo – tappion irvistäessä päin silmiä viikinki nostaa tolkuttoman painavan aarrearkkunsa ja hyppää vuonoon jättäytyen pohjan lähestyessä ja kuoleman tullessa arkun alle.

Niitä on kai siellä vuonoissa vielä ainakin yhtä paljon kuin saksalaisia sotalaivoja Narvikin edustalla, pohjassa.

Islanti oli asumaton, kun norjalaiset alkoivat käydä siellä. Miten he onnistuivat löytämään niin pienen saaren keskeltä niin suurta merta, sitä ei ymmärrä. Mutta löysivät he myös suuren Grönlannin ja kaikkein suurimman Vinlandin eli Amerikan. Perussuomalaisten nuorisojärjestö voisi muuten ruveta väittämään, että todellisuudessa saagojen Vinland, jota muut luulevat Newfoundlandin seuduksi, onkin todellisuudessa vanhastaan suuri ja mahtava Suomi, Finland.

(Viikinkien käynnit Amerikan mantereella on todistettu selvästi. Liikenne hiljeni ilmaston muuttuessa. Myös intiaanit osoittautuivat vaivalloisiksi.)

Aina kun tentissä kysytään suoransanaisen kertomakirjallisuuden historiaa, erityisesti romaanin, oletetaan vastattaan ”Don Quijote”, joka on vertauskuvallinen kertomus erään maailmanvallan rappeutumisesta harhaisuuden voittaessa, ja ehkä vastauksessa saa mainita, että kreikkalaisillakin oli runsaasti romaaneja, myös viihdettä.

Sitä vastoin on asiatonta ja harmillista mainita, että romaanikirjallisuus saavutti korkeimman mahdollisen tason heti syntyessään.

Suomessa on käytettävissä, kiitos Antti Tuurin, selkeästi parempi käännös kuin esimerkiksi Englannista löytyy. Osaan sen verran muinaisskandinaviaa, että väittäisin Tuurin tavoittaneen iskutuksen täsmällisyyden, joka on parhaissa saagoissa sama kuin pitkäveneissä. Myös viimeksi mainittujen kirveen jälkeä ja liitosten mestarillisuutta kelpaa ihailla.

Ne kaksi teosta, jotka kuuluvat maailmankirjallisuuden huipulle, ovat ”Egillin, Kalju-Grimririnpojan saaga” ja etenkin ”Poltetun Njallin saaga”.

Perässä tulevat Grettir, Gunnlaugr ja Orkenylaisten saaga.

Häpeä sille, joka ei näitä hanki ja lue. Kaksi ensin mainittua ilmestyivät 90-luvulla, kolme muuta seuraavalla vuosikymmenellä.

Tuuri ei ole harrastanut runoja. ”Egil Skallagrimsonin” Pojan surma (Sonatorrek) aloittaa eurooppalaisen kertovan runouden, eikä siitä ole kunnon suomennosta. Tynni ei kelpaa. Ruotsiksi löytyy. Suomeksi ei ole tarjolla.

”Suden vihollinen antoi minulla hyvän taido (idrot!) muuttaa murhe kielen tieksi…”

Suomennosten tärkeyden käsittää vertaamalla Jyrki Mäntylän sinänsä hyviin suomennoksiin, joita julkaistiin joitakin vuosikymmeniä sitten (Lohilaaksolaisten saada, Veriveljien saaga, Viinimaan saaga), näihin nykyisiin. Snorria eli teossarjaa ”Norjan kuningassaagat 1 – 3” en suosittele. Tolkun saaminen edellyttäisi aitoa perehtymistä sydänkeskiajan historiaan. Siihen ei taida kannattaa perehtyä nyt, kun niin paljon uusia löytöjä ja tulkintoja on työn alla ja käsitys aikakaudesta muuttuu.

Tosin uusi lähdeteos olisi olemassa, Fredrik Charpentier Ljungqvistin Den långa medeltiden. De nordiska ländernas historia från folkvandringstid till reformation, Dialogos, 2015).

Puhuin kirjasta parillekin suomalaiselle kustantajalle, joiden kanssa olen tekemisissä. Heitä kiinnostavat nykyisin vain kirjat tyyppiä ”Seitsemän tapaa nuolla tikkunekkua”, joten se siitä. Otavan suunnasta ilmoitetaan, että he eivät julkaise ajankohtaisia eivätkä tärkeitä kirjoja edes siinä tapauksessa, että joku maksaa koko painoksen etukäteen. Kirjakauppojen politiikka on selvä. Jos on aihetta epäillä, että julkaistu teos on kirjallisesti ansiokas, sitä otetaan erittäin kovalla välityspalkkiolla myyntiin Suomalaiseen Kirjakauppaan Helsinkiin kaksi kappaletta ja Tapiolaan yksi.

Yhden kirjan tilasin Espoonlahden Suomalaiseen ja toiminta olikin riuska – siis kirjan kappaleen hankkiminen myymälästä toiseen. Jo viikon kuluttua tuli tekstiviesti, että toimitus viivästyy.

Niin – Islannilla on jopa kirjallisuuden Nobel, Laxness. Kaikki – myös kustantajat - ovat olleet hänestä hiukan vaivautuneita, koska hän rupesi katolilaiseksi ja sitten sosialistiksi ja meni sanomaan Nobelin saatuaan näinkin:

Jag frågade mig den kvällen på mitt skånska hotellrum: Vad kan framgång och berömmelse ge en diktare? En viss materiell lycka, det är klart, som en följd av pengar. Men om en isländsk skald glömmer sitt ursprung ur folkdjupet, där sagan bor; om han mister förbindelsen med och pliktkänslan mot det tillbakaträngda livet, som min gamla mormor lärde mig att vörda – då är berömmelse och välstånd ganska likgiltiga."

”…Jos islantilainen runoilija unohtaa tulevansa kansan syvyyksistä, saagan maailmasta, jos hän kadottaa yhteyden ja tunnon syrjään sysätyn elämän velvoituksista, niistä joita vanha isoäitini opetti minut kunnioittamaan – silloin kiitos ja hyvinvointi ovat sangen toisarvoisia.”

9 kommenttia:

  1. 'särk' on viron nykykielessä 'paita', (esim. T-särk on T-paita);

    'puusärk' (puupaita) on sama kuin 'kirst' - 'ruumisarkku'

    liivin kielessä -'serk' -'paita'

    VastaaPoista
  2. Käsitys berserkeistä sekopäisinä, raivokkaina tappokoneina (vrt. nykyenglannin "go berserk") on 1800-luvulta, samalta vuosisadalta, jolloin viikingeille annettiin sarvikypärät (joita viikingeillä ei siis koskaan ollut). Saagoissa (esim. em. Egillin saagassa) on kyllä kuvauksia viikinkiraivosta, mutta he eivät olleet berserkkejä — muinaisnorjan sanaa berserkr ei koskaan käytetä heistä. Berserkit olivat luultavasti kuninkaan valiosotureita.

    Berserkrinn leit aptr yfir ána. 'Berserkki katsoi taakse joen yli.'

    Viikingit etenivät matkallaan saari saarelta, samalla taivaalle tiiraillen (linnut). Shetlanninsaaret > Färsaaret > Islanti > Amerikka.

    VastaaPoista
  3. Käydessäni kirjakaupassa, joka väittää olevansa suomalainen, Porvoossa, kysymässä ihka tavallista Ken Follettia, sitä satavuotissaagaa maailmansodista, en löytänyt kuin viimeisen osan. Senkin englanniksi, joka oli tarkoituskin, mutta kaupan tietokoneella oli huono päivänsä eikä se nähnyt edes kirjahyllyyn. Valittaen totesin käyttäväni sitten Amazonia koko sarjan ostamiseen. Balzacia lienee turha mennä kysymäänkin, paitsi sitä Tuntematonta mestariteosta. Se minulla on jo.

    Kirjakauppa on muuntunut samanlaiseksi kuin sesonkivaatteiden kauppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoja myyvä kirjakauppa ja kirjankustantaminen painotuotteena on todellakin turha väliporras tekijän ja lukijan välillä kun kirjoittaa voi suoraan nettiin, ongelmaksi jäänee mainonnan järjestäminen työlle ja tekijälle mutta meidän älykköjen keskenhän myynti ei olekaan itsetarkoitus joten kaikki vaan tuotostelemaa sisäpiirin juttuja...
      (Blogivaeltaja)

      Poista
    2. Kirjakaupat, kirjastot, kirjamessut, kirjatiskit, antikvariaatit, jne., ovat löytöretkeilyn tapahtumapaikkoja. Niissä voi löytää kirjoja - ja asioita - joita ei edes osannut etsiä.

      Poista
  4. Islantilaiset ovat valikoitunutta väkeä kuten juutalaiset, vaikeissa olosuhteissa vain vahvimmat ovat jääneet henkiin. Viikingeille äly, voimat ja rahakirstu olivat arvossaan, myös miekka ja päälliköille maat ja mannut, karja, hevoset ja laivat vallan välineinä. Vaimollakin oli väliä, omaisuutta saattoi lisätä silläkin tavoin, ja joku saattoi sattua saamaan sopuisankin. Se ei kuitenkaan riittänyt parhaimmille, oli osattava myös latinaa, lakia ja runojen rustailua.

    Olisipa hauska tietää, kuinka moni islantilainen kuuluu Snorri Sturlusonin perillisiin. Islantilaiset itse varmaan tietävät, heillä on kännyköissään sovellus, jonka avulla voi tarkistaa, ettei seurustelukumppani ole liian läheistä sukua! EG

    VastaaPoista
  5. Onneksi pääkaupunkiseudulta länteen päin, löytyy kulttuurikaupungista - Sammakon kirjakauppa....

    VastaaPoista

  6. Tykkivenediplomatia jakoi kalastuskiintiöitä Islannin vesillä. City voitti. Valta myöntää kiintiöitä läksi auktoriteeteilta ja siirtyi markkinoille.

    Kalastajakylä hävisi. Kulttuuri katosi. Jalkapallojoukkue voitti. Troolit ja kalaparvien tutkailut ymmärtää huoaten, raha jolla ostaa ja fuusioida kiintiöt on hämyisempää, mutta perustavampaa luomis- ja tuhoamisvimmaa.

    Turha yrittääkään kuvata. Viime peleissä oli pääministeri Gordon Brownin kaivettava terroristilait ennen kuin Lontoon ja Wall Streetin (ja Vallilan !) viikingit pantiin rautoihin. Saari oli yhtä uhkarahastoa. Agentteja ja bonusmiehiä kautta rahaglobaalin. Miksi Islanti ? Monta asiallista syytä. Paras kuitenkin vale että Norjan Öljyrahasto takaisi homman. Häivähdys tultakin oli asiassa takana.

    Nyt Islannissa innovoidaan ei-liikepankkirahaan perustuvaa rahantarjontaa ja aisoissa pitämistä. Tuskin siitä paljoa tulee, mutta älyllis siveellis kognitio eli ihmiskykyjen soveltamismeininkinä homma on hieno, eikä mokien jälkeen ihan helposti joukkovoimalla ulosnaurettavissa.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Aikamoisia berserkkejä islantilaiset olivat Ranskassa. Ranskalainen uimari, vuoden 2012 olympiavoittaja Yannich Agnol kuuluu sanoneen, että jos voittavat vielä ranskalaisetkin (sunnuntaina siis), niin hän ui Islannin ympäri. "Onnea matkaan," oli valmentaja jo toivottanut. Sanasotaakin on hauska käydä. EG

    VastaaPoista