Islannin eilinen Brexit
oli selvää populismia. Kuvissa Reykjavik riehuu hurjana.
Olematta todellinen
harrastaja katselin televisiolähetystä ihmeissäni. Selostajat ja kommentoijat
mainitsivatkin, että islantilaiset olivat melkein joka mies taidoiltaan heikompia
kuin britit. Alan termein heistä ei useinkaan ollut oikein vastusta yksi yhtä
vastaan eli pakkasivat menettämään pallon.
Otsikko antaa ymmärtää, että
on kahdenlaista populismia. Toinen, joka on raivonnut Euroopassa kaksisataa
vuotta ja ollut saman ajan itsestään selvä asia Yhdysvalloissa, on vertailevaa
ja mahtailevaa. Me olemme parempi kuin te. Me tiedämme. Me osaamme.
Järjestelmään kuuluu,
että perusteluja näin ihmeellisille väitteille ei esitetä. Todennäköinen syy on
ettei perusteluja ole olemassa. Alakyläläiset ovat parempia kuin ylikyläläiset…?
Toinen populismi on hyvin
lähellä liikkeenjohdon oppeja eli siis sosiologiaa ja sosiaalipsykologiaa.
Joukko, joka on normaalisti osiensa summa, voi olla osiensa tulo. Tosin olen nähnyt
yhteisöjä, joissa on vallassa osien erotus. Toisin sanoen kylässä, laitoksella,
yhtiössä, joukkueessa aika ja voimat käytetään keskinäiseen tappeluun niin
tyynni, ettei aikaan saada mitään muuta.
Mainitsin kielteisessä
mielessä muinaisen Puolan parlamentin, jonka omituiset menettelytavat johtivat
maan tuhoon. Kyllä siitä tuli perinne. Toinen maailmansota alkoi tunnetusti
Hitlerin ja Stalinin yllätykseksi siten, että Saksan hyökättyä Puolaan Englanti
otti ja julisti sodan Saksalle, ja Ranska seurasi perässä. Diktaattorien oli
aluksi vaikea käsittää, että sotilasliitoissa oli maita, jotka
kriisitilanteessa pitivät lupauksensa.
Näistä tapahtumista
opittiin nopeasti. Kun Suomi vetosi Kansainliittoon Neuvostoliiton hyökättyä
(minkä Neuvostoliitto itse siis jyrkästi kiisti), apua ei annettu.
Mutta Puolan Lontoon
lähettiläs Bock vastasi Hänen Majesteettinsa hallituksen tiedusteluun
sotilaallisen avun tarpeesta, ettei sellaista tarvetta ole ilmennyt. Puola
suoriutuisi Saksan sotatoimista kyllä omin neuvoin.
Näinhän ei siis käynyt.
Tässäkin blogissa on
muutaman kerran mainittu, etteivät Baltian maat tehneet vastarintaa
Neuvostoliitolle 1939 – 1940. Puola siis teki, ja tapahtumien kulku on
selostettu kaikissa kunnon kirjoissa. Neuvostoliitto odotteli jonkin aikaa
ennen kuin aloitti sodan ottaakseen haltuunsa Puolan alueita, ehkä sen
kunniaksi, että 20 vuotta oli vakuutettu, miten Neuvostoliitto ei vaadi
metriäkään vierasta maaperää.
Islannin jalkapallo on
ehkä yhtä tärkeä asia kuin Britannian Brexit. On perusteltu aihe epäillä, että
Englannin lehdistö ja muu media kykenee kieputtelemaan mielipiteitä hyvin
tehokkaasti. Kun kysymyksessä on kaupallinen media, sillä ei ehkä edes ole omia
kantoja ainakaan mutkikkaisiin kysymyksiin, koska tavoite on muualla, myynti ja
markkinaosuus. Jo kauan on ollut tavallista, kuten nyt EU-asiassa, että saman
yritysryhmän sisällä jokin tiedotusväline, esimerkiksi The Times on ihan eri
kannalla kuin esimerkiksi iltapäivälehti.
Kansanäänestyksen jälkeen
sanomalehdissä näkyi hajontaa, vaikka Brexitin kannattajilla alkoi olla kiire
selvittää, etteivät he itse asiassa olleetkaan luvanneet, mitä olivat
luvanneet, eivätkä väittäneet, mitä ovat väittäneet. Tämä on kai tavanomaista,
ja samoin se, että The Guardin nimittää Boris Johnsonia ohimennen
sosiopaatiksi, jolla ei ole huolta huomisesta, kansasta eikä toimeentulosta.
Sen sijaan eilinen
jalkapallo-ottelu näyttää vaikuttaneen syvästi. Ehkä niin on hyvä. Olisiko
niin, että molempien yhteismitattomien asioiden takana olisi ilmiö, joka meillä
kaatoi Stubbin? Englanninkielinen sana on ”complacency”, suomeksi ehkä
itsetyytyväisyys tai perusteeton itseluottamus tai jopa ylimielisyys?
Suomessa urheilijoille ja
osalle poliitikoista on opetettu, että täytyy olla nöyrästi nälkä. Niin
sanotuissa haastatteluissa erilaiset sankarit muistavat toistaa, että kisaan on
lähdettävä nöyrästi ja samassa lauseessa korostetaan, että on kuitenkin nälkä,
joka tarkoittaa voitontahtoa. Siis nöyrä nälkä.
Tämä Islannin tapaus on
painettava mieleen.
Tuossa tarkoitetun
nöyryyden sijasta ryhmät ja kansat näyttävät tarvitsevan rehentelyn aihetta.
Kuuntelin hajamielisesti nuoren polven historiantutkijoiden kertomusta, miten
kovasti Suomessa oli fasismia ja natsismia ennen sotia. Kuuntelin
vakuuttumatta. Mielestäni molempia oli vähän ja edelleen on totta, että ensimmäisen
maailmansodan tuloksena syntyneistä valtioista vain Suomi säilytti tietyn
kansanvaltaisuuden seuraavaan sotaan asti.
Yliopistolla luennoilla
tapasin vihjailla, että Tannerin ansio oli suuri. Vaikka Svinhufvud ei
suostunut päästään demareita hallitukseen, demarit olivat kuitenkin
hallituksessa eli yhteistyö sujui hyvin, varallisuutta kertyi ja jopa
äärioikeisto unohti vihata demareita. Riitti kun vihattiin kommunisteja ja
ryssää.
Mutta Suomen vaiheisiin
vaikutti pysyvä rehentelyn aihe, urheilu. Minun sukupolveni oppi asiat siinä
muodossa, että pieni Suomi oli urheilun suurvalta. Siitä ei tehty kovin suurta numeroa,
että rata- ja kenttäurheilu (nykyisin ”yleisurheilu”) ei ollut muualla
erikoisen suosittua eikä näkyvää. Keihäänheittoa ja pitkän matkan juoksua
harrastettiin vain vähän.
Mutta jo 1924 Pariisin
olympialaisissa, joista satuin juuri lukemaan kuvauksen, Suomi oli kirjoittajan
väitteen mukaan saman tason nähtävyys kuin Punainen Mylly. Väitettä sopii
epäillä. Vielä Berliinin olympialaisten 1936 kuuluisassa filmissä suomalaisia
esiintyy niukalti.
Mutta koska me olimme
hyviä ja oikeastaan maailman parhaita, henki oli päällä. Ja tunnetusti sitä
henkeä todella tarvittiin pian. Voitot saatiin rehellisesti, ja niillä mentiin
aina vuoteen 1952, jolloin kävi ilmi, että me osasimme järjestää myös parhaat
olympialaiset. Siis seuraavat jalkapallon EU-kisat, vai mikä niiden nimi nyt
onkaan, Reykjavikiin!
Koskahan islantilaiset keksivät (taas) olevansa myös finanssipelin Euroopan mestareita?
VastaaPoistaSaksan hyökättyä Puolaan 1.9.1939 Neuvostoliitto viivytti omaa hyökkäystään Itä-Puolaan 17.9.1939 asti. Syynä lykkäykseen oli Mongoliassa kesällä 1939 käyty Neuvostoliiton ja Japanin Kwantungin armeijan välinen Halhin-Golin rajasota. Osapuolten 16.9.1939 solmima aselepo poisti Neuvostoliitolta kahden rintaman sodan riskin. Aselepo sinetöitiin vielä Neuvostoliiton ja Japanin välisellä hyökkäämättömyyssopimuksella 13.4.1941, joka piti aina 9.8.1945 asti, jolloin Neuvostoliitto julisti sodan Japanille. Yhdysvallat oli pudottanut toisen atomipomminsa Nagasakiin edellisenä päivänä.
VastaaPoistaVaikka ei ihan suoraan päivän aiheena, hyvä vastaus tähän kysymykseen löytyy tästä.https://www.youtube.com/watch?v=I7zVLfjWzmE. In bad spoken English, tekstitys myös.
PoistaPT
Tämä selvittikin hyvin sitä kiistaa, joka Japanin ja Venäjän välillä on Kuriileista.
PoistaTiedosta kiittää Kunnaksen Ilkka
Kuuntelin samaa radio-ohjelmaa kuin hra K. ja ajattelin kuunnellessani, että kuinka paljon energiaa ja älyllistä kieputtelua sodanjälkeisessä Suomessa onkaan käytetty fasistisen menneisyyden häpeämisen peittelyyn.
VastaaPoistaSuunnattoman paljon vähemmän kuin fasistisen menneisyyden kehittelyyn.
PoistaVaikka Puolan valtionjärjestelmän traditio on ollut epätehokas (erityisesti jos vertaa sitä Saksaan ja Venäjään), sen tulos on ollut kunniallinen yhteiskunta (erityisesti jos vertaa sitä Saksaan ja Venäjään). Pidän puolalaisista. Vaikka he hävisivät nopeasti, muistakaamme, että vastassa oli kaksi maailman tuon hetken "tehokkainta" järjestelmää. Siinä psykopaattien puristuksestä olisi hävinnyt nopeasti moni muukin maa. Tärkein minusta oli, että puolalaisten kunnia säilyi. Sama tapahtui Talvisodalla Suomelle. Sama EI tapahtunut esimerkiksi Ranskalle ja monille muille. Suomi ja Puola on siis samaa kunniallista sukua. Sellaisia on Euroopassa vähän. Mieleeni tulee vielä Britannia, Norja ja Kreikka. Lisäisin tänne vielä Serbian jos ei olisi ollut 1990 -luvun tapahtumia.
VastaaPoistaEnsimmäiset pitkät olympiaelokuvat tehtiin Pariisista 1924, Amsterdamista 1928 ja Berliinistä 1936. (Ikuinen ihmetyksen aihe on, että pitkää elokuvaa ei tehty vuoden 1932 olympialaisista elokuvan pääkaupungissa Los Angelesissa!). Kaikissa Suomi on näyttävästi esillä, ja Paavo Nurmen juoksu vuoden 1924 ja 1928 kisoissa on uljaudessaan hienoa elokuvahistoriaa. Nurmi poseerasi Douglas Fairbanksin kanssa, joka oli suurin toimintaseikkailusankari. Kun Amsterdamin olympiaelokuvasta esiteltiin hiljattain restauroitua materiaalia, Adrian Wood (KOK) pyysi anteeksi, että Suomi on niin keskeisellä sijalla. Mutta se johtui siitä, että Suomi oli silloin kokoaan suurempi.
VastaaPoistaSuomenkin media osaa pyöritellä kansalaisia. Ja tahtoo tehdä sitä varsinkin.
VastaaPoistaBrexit-kiukuttelu on saavuttanut mm. Sanomalan tuoteperheessä massiiviset, ja siksi koomiset, mittasuhteet. Huvittelen päivät laskeskelemalla negatiivista Brexit-uutisointia. En ole ainoa.
Pääsääntö on että kymmenestä jutusta on kahdeksan kielteistä. Kokeilkaapa itse. Tässä sattumanvarainen tyyppiotanta:
"Ei ole äänestäjien vika, jos poliitikot viilaavat heitä vallanhimossaan häpeämättömästi linssiin, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja N.N. SE oli voitto ilman juhlia. Ei poksahtavia samppanjapulloja, ei tuuletuksia, ei kaduilla soivia torvia. Kepeää nousuhumalaa seurasi Britanniassa heti kansanäänestyksen tuloksen selvittyä karmea kankkunen."
Näin siis IS. Meidän oma The SUN, käänteisesti. Tätä toimittajahipsteri-angstia ilmeisesti luvassa vielä viikkoja. Joku journalismin tutkija saisi tästä hyvän aiheen. Tämä Suomen media Brexitiä tuomitsemassa on jo ilmiönä kiinnostava. Tutkimusaihe ihan selvästi. Muistaako kukaan vastaavaa? Tässä on jo selvästi ja läpinäkyvästi politiikan tekemisen makua, siis journalismissa, ja ihan häpeämättömästi.
Venäjä-on-meille-kamala-mörkö- -uutisoinnissa on paljon samaa, se on ollut tietyissä läpysköissä lähes jokapäiväistä, jopa niin että siihen on ehtinyt jo tottua normaalitilana.
En ota kantaa itse aiheisiin, siihen mikä on oikein tai väärin Brexitin tai Venäjän-kysymysten suhteen, otan kantaa vain median toimintatapaan, joka on kyllä selvästi muuttunut. Uutistykistökeskitys maaliin, jossa toimitaan toisin kuin mitä "me" halutaan. Raportoinninomaisuus on häviämässä mielipidejournalismille ja toimittajien omien pelkojen ja spekulaatioiden levittämiselle.
Indoktrinaation meininkiä on ilmassa ja jos se tuntuu meistä kaikista ihan ookoolta, normaalilta, asialliselta ja kyseenalaistamattomalta, niin ollaan me jo aika syvällä kuopassa.
Islannille onnea. Järjesti toisen Brexitin briteille briteiltä nyt mitään kyselemättä. Ottelutulos jää voimaan, eikä edes Lontoon parlamentti voi päättää tuloksesta toisin. Eikä Juncker.
jk
Erikoista tässä Suomen mediamaisemassa on se, että "neutraali ja tasapuolinen" ja puhtaasti verorahoin rahoitettu Ylekin on aivan reimulla politiikanteon aktiivinen osapuoli. Koomiseksi homma menee tosiaan siinä vaiheessa, kun kotimainen mediamme luulee olevansa jo Britanniankin politiikkan osapuoli.
Poista- luokattoman surkeaa journalismia
Brexit menee muuten niin, että eroilmoitusta ei kukaan UK:sta anna, mutta sen sijaan luodaan kauheaa hysteriaa sitä, että heinäsirkat tulevat ja Brittein saaret uppoavat Atlanttiin ilman Brysseliä.
Tämän jälkeen parlamentti toteaa, että "ei me nyt sitten oltukaan sitä mieltä" ja briteille neuvotellaan joitakin uusia lisäetuja ja erioikeuksia muiden harmiksi ja seuraavien EU-riitojen siemeniksi. Kaikki jatkuu muuten ennallaan.
- Ainut kiinnostava asia on, tehdäänkö tämä selvän äänestystuloksen vesitys puhtaasti vain gallup-pohjalla vai pannaanko pystyyn uudet vaalit, joissa brexit asia päästään sitten sotkemaan kaikkiin muihin asioihin ja vanhaan puoluejakoon, joka ei ole sama kuin brexit-jako on.
Asiaan liittyvä Orwell-puhunta menee näin:
"Kunnioitamme ehdottomasti brexit-äänestyksen tulosta. Mutta emme pane brexitiä toimeen, koska emme oikeasti ole olleetkan sitä mieltä. Demokratia on taas ottanut riemuvoiton Britanniassa."
Jos, ja ilmeisesti kun, Brexit ei toteudulaan niin kuinkahan monen kymmenen miljoonaan ihmisen äänestäminen Euroopassa loppuu muissakin vaaleissa?
PoistaSitä tullaan varmasti virallisesti valittamaan, mutta todellisuudessa saattaa olla niin, että Federaatio on asiaan tyytyväinen. Vain tyytyväiset äänestävät.
Totta kai on ihan selvää että usean sadan miljoonan eurooppalaisen kokoinen systeemi ei ole demokratiaa ainakaan lisäämässä. Gallupit riittävät. Mutta paikallinen vaikuttaminen ei ole ajan henkikään.
Media on luomassa tätä uutta valtakuntaa, uljasta federaatiota eturintamassa ja innolla niin kuin Uraliin oltaisiin taas lähdössä.
EU-"ytimessä" mukana oleminen, vaikkakin ajopuuna, taitaa olla Suur-Suomi -ajattelua nykyisellään.
Taitaa olla niin että Englannissakin elämä on osa jalkapalloa. Melkein mitä tahansa muuta kestetään, mutta ei häviötä futiksessa. Kenellekään. Blogisti mietiskeli hiljattain, josko jalkapallolla ja runoudella on mitään yhteistä. On niillä paljonkin. Jukka Pakkanen kertoo:
VastaaPoistahttp://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/07/04/jukka-pakkanen-ja-jalkapallon-runous#media=23364
JK_ "Alakyläläiset ovat parempia kuin ylikyläläiset…?"
VastaaPoistaKyllä vaan, näin on. Ainakin Paulaharjun Härmän aukeilta mukaan, jossa kerrotaan, että häjyille tuli keskinäinen kiista siitä, kumman häjyt ovat hurjempia, Alahärmän vai Ylihärmän. Kiista ratkaistiin kahden miehen tappelulla, jossa Alahärmän Huhtamäen Hullu-Jussi teki iislannit ylähärmäläisten edustajalle, jonka nimenkin olen unohtanut.
Pakinoitsija Nenä aikoinaan ehdotti armeijoiden välisten kiistojen ratkaisemiseksi sitä, että kumpikin porukka valitsisi oman miehensä. Sitten mitattaisiin kummalla heistä on pitempi, ja pitemmän omaava puoli julistettaisiin voittajaksi. - Hitler vs. Stalin?
PoistaNäinhän ennen vanhaan tehtiinkin, kuten Raamattu ja Mookseksen kirjat meille kertovat: filistealaiset asettivat edusmiehekseen Goljatin ja israelilaiset Daavidin.
PoistaKuten Michelangelon Daavid-patsaasta voimme havaita, niin vaikea siitä on enää paremmaksi panna.
Islannin menestys osoittaa, että futis on joukkuelaji. Kuten Kemppinenkin sanoo, heidän pelaajansa eivät ole taidoiltaan kummoisia, mutta joukkueena se on loistava. Islannin joukkuehenki on kadehdittavaa luokkaa. Kun vielä otetaan huomioon, että koko Islannissa on asukkaita noin 380 000 ja pelkästään Lontoossa on väkeä noin 7 600 000, on saavutus mykistävä. Brexit pelikentällä.
VastaaPoistaKannattaa tässä yhteydessä myös muistaa, miten britit potkivat Islantia talouskriisin aikana. Se oli julmaa…
/Y
Jalkapalloa muutaman vuosikymmenen pelikentillä ja muistakin suunnista seuranneena voin vakuuttaa, etteivät islantilaiset niin kauhean huonoja teknisesti ole, itse asiassa aika hyviäkin, sillä syötöt saadaan kiinni, pallo pysyy jalassa ja potkut onnistuvat moitteetta.
PoistaTulee mieleen Armas J. Pullan tarina suomalaisesta karoliinisoturista, joka matkustaa Pariisin hoveihin ja joutuu siellä antamaan näytön miekkailutaidostaan. Vastaan asettuu puuteroitu aatelismies, joka tekee sirolla floretillaan taidokkaita kuvioita ja tanssahtelee etevästi väistellen mörököllimme edessä, joka hetket kekkulointia ällistyneenä katseltuaan ottaa oman pitkän miekkansa ja huitaisee kerran - ja se on siinä.
Nämä etelän pallojönglööritt ovat herkkiä taiteilijoita, mutta islantilaiset näyttivät mistä jalkapallossa on oikeasti kyse. Olkoon tämä myös Suomen tie.
"jopa äärioikeisto unohti vihata demareita. Riitti kun vihattiin kommunisteja ja ryssää"
VastaaPoistaMiksi sitten juuri kokoomuspuolue, ei Svinhufvud, esti kesällä käytyjen vaalien jälkeisessä tilanteessa syksyllä 1936 sosialidemokraattien pääsyn hallitukseen? Lisäksi kokoomuksen puolueohjelmassa oli hyvin pitkään, kenties toiseen maailmansotaan asti, vaatimus SDP:n lakkauttamisesta. Siitä mainittu puolue teki eduskunta-aloitteenkin (tai vast.) 1930-luvun alkuvuosina. - Siinäpä sitä 30-luvun äärioikeistoa kerrakseen.
Se yks Haarla, Lapuanliikkeen rahoittaja, tarjosi "tätä-keskustelua-ei-ole-koskaan-käyty" -tyyppisessä kommunikoinnissa Tannerille diktaattorin paikkaa. Piti maassa ainoana kelvollisena Tanneria siihen hommaan. Lupasi junailevansa tarvittavan vallankaappauksen. Tanner kieltäytyi tarjouksesta ja sanoi kannattavansa demokratiaa sekä kehotti jättämään tällaiset harhakuvitelmat. Jaakko Paavolaisen Tanner-elämäkerran osa 3 sivut 175-6. - Yksi Suomen poliittisen historian suoranaisia ihmeitä on Tannerin vähemmistöhallitus 1926-27. Ei syntynyt mitään Lapuanliikettä sitä vastaan. Taloudessa meni hyvin ja torppareista oli Lex Kallio tehnyt tilallisia. JR
Poista"Miljardööri Richard Branson: Brexit söi kolmanneksen yritysteni arvosta
VastaaPoistaBranson toivoi tiistaina uutta kansanäänestystä brexitistä." HS. Tänään.
Eikö tämä kerro kaiken, siis ihan kaiken oleellisen?
Uusi äänestys. Jotta superrikkaat saavat ne edut, jotka EU-systeemi ja federaatio heille takaa:
ihmisten, kansojen, rahan, pääoman vapaan ja rajoittamattoman kauttakulun paikallisten arvojen tai valtioideoiden ja niiden käyttöliittymän, paikallisen demokratian, sitä häiritsemattä.
jk
Tähän saakka HS on ollut huolissaan siitä, että varallisuuserot kasvavat. Nyt onkin hätä siitä, että ne hieman ja hetkellisesti pienenevät. Rikkaat köyhtyvät, kauheaa.
PoistaPopulistista helppoheikkijournalismia kukkeimmillaan. Aina tilanteen mukaan.
Paljon ei ole juttua siitäkään brexit-hyödystä, että UK:n kilpailukyky nousi räjähdysmäisesti, kun punta devalvoitui. Ei sovi valtamedian "journalistiseen sapluunaan" moinen tai mikään mukaan ei-brexit-vastainen näkökulma. Ei sitten niin millään.
Suomessa perustettiin aikanaan paljon musiikkiopistoja, ja nyt saamme iloita - olla ylpeitä, jos niin halutaan sanoa - monista upeista muusikoistamme ja kapellimestareistamme. Islannissa on perustettu sisähalleja ja koulutettu jalkapallovalmentajia, ja nyt - tulokset alkavat näkyä. Syksyllä oli päätetty jopa, että kaikilla lapsilla viidestä vuodesta ylöspäin täytyy olla lisensoitu valmentaja. Halukkailla, pitänee lisätä, ei kai siihen sentään voida pakottaa. Harrastajia on nyt 20.000, mutta määrä kasvaa varmasti!
VastaaPoistaKyllä islantilaiset musiikkiakin harrastavat, ja kirjallisuutta. Siellä on suhteellisesti eniten maailmassa kirjailijoita. Aina siellä ovat tavalliset ihmisetkin runoilleet. Hienoa sellainen intohimo ja asioihin paneutuminen, mihin se sitten kohdistuukin. Ja yhteishenki, joka nyt on vahvistunut, kuulemma tarpeen talousvaikeuksien riepottelemassa maassa (pankinjohtajia vankilassa?). Ei olisi haitaksi parempi yksimielisyys meilläkään. Suomalainen nöyryys on ihan hienoa, siitähän meitä aina ihmetellään, mutta pieni ripaus lisää tervettä itsetuntoa ei olisi pahitteeksi, eihän sitä sentään pöyhkeillä tarvitse.
Ensimmäisen islantilaisen tapasin Tampereella kaupungin savusaunassa pohjoismaisessa ystäväkuntatapaamisessa. Hän oli uimaopettaja - kouluillahan on omat uimahallit ja niissä geotermiset vedet. Tunteja oli kuulemma tarpeeksi. Hän kertoi, että hänen miehensä oli johtanut Islannin "sotalaivastoa" Englantia vastaan ns. turskasodassa. Se oli kai kalastusalus, johon oli laitettu jonkinlainen tykki. Etkö pelännyt, kysyin. "Nej, jeg vidste ju, at min mand er bedst," hän vastasi. Meni vähän jauhot suuhun. En olisi koskaan voinut sanoa, että... Ei suomalainen vaan sanoisi niin, vaikka olisi aihettakin.
Islantilaiset ovat aika rentoa väkeä. Se näkyi tästä pelistäkin, pelasivat kurinalaisesti ja organisoidusti mutta ei hampaat irvessä. Joukkueen kapteenikin, Gunnarsonko hän oli, jaksoi vielä ihan lopussa hymyillä leveästi, vaikka ei hienolla potkulla maalia tullutkaan. Hyvä yritys kuitenkin, ja leikkiähän urheilun pitäisi olla, vaikka kilpailuissa onkin kyse siitä, kuka on parempi ja paras. Eivät he minusta yksilöinäkään huonoja olleet, päinvastoin, mutta ryhmänä loistavia, varsinkin puolustajat, ja maaleja osasivat tehdä. Maalivahti ei olisi voinut olla parempi - varsinaiselta ammatiltaan elokuvaohjaaja. Varsinaisia korkean luokan ammattilaisia pelaajista oli kai vain yksi. Oli hilpeää katsoa sitä peliä. EG
Natomaa hävisi jalkapallossa natomaalle mutta Venäjä pelasi paljon paremmin kuin USA.
VastaaPoistaOlen nyt seurannut uutisia kaikenlaisia viime päivien aikana ja voin yhtyä herra Kemppisen mielipiteen kanssa, että tämä kansanäänestys oli kyllä todella väärä päätös. Ihan kuin liikenneonnettomuus olisi sattunut kaikille, sekä vastaan, että puolesta äänestäjille. Farage ja Johnson näyttävät koulupojilta jotka jättivät huvikseen kranaatin saunan takkaan.
VastaaPoistaIslanti ja jalkapallo, minkàhànlaisia vuosituloja palloilu tuo sikàlàisille? Olen aivan varma ettà mies joka tienaa kolmekymmentà miljoonaa vuodessa pallon pyòrittelyllà suhtautuu asiaan "hieman" vakavammin kuin islantilainen joka pelaa "huvikseen". Todennàkòisesti sama sopii kaikkeen inhimilliseen toimintaan?
VastaaPoistaNahkakuula, juu. Toivottavasti ei liioiksi nahkapäitä.
VastaaPoista