18. toukokuuta 2016

Parthenon


Yksi tasapituisten päivittäistekstien kirjoittamisen iloista on palmikoinnin oikeus. Kuten että Parthenon ei ollutkaan vain satunnainen esimerkki siitä, miten väärin ymmärrettiin aikoinaan antiikin veistokset ja temppelit. Välillä julkaistaan muuta, mutta sitten teksti lukijan kummaksi jatkuukin.

Ateenan Parthenonista ei heti löydy oikein hyvää kuvaa, johon olisi laitettu alkuperäisiä värejä. Valoilla tehtyjä värjäyksiä on. Syy on selvä.

Ajatus on tämä: entä jos ymmärrämme värityksen lisäksi myös veistokset väärin?

Samalla tavalla kuin ensimmäinen maailmansota käytiin mustavalkoisena, kuten jokainen valokuvien katsoja voi omin silmin todeta, antikin veistokset olivat valkoisia.

Ellei vahtimestari käy kaulukseen, Yliopiston vanhan puolen kerroksissa on sekä kipsipäitä että valikoima antiikin veistosten kipsijäljennöksiä. Moni on luikkinut luennolle niiden sokeiden silmien ali ja imenyt tietämättään tunteen, että taide oli ja on juhlallista ja hyvin ikävystyttävää.

Mutta Ateenan Parthenon toki oli länsimaisen sivistyksen suursaavutus, jonka todettiin jo 1700-luvulla olevan myös kaiken demokratian ylittämätön tunnus. Menneisyyden juhlallisuuksissa nykyisinkin Akropoliksella olevan temppelin sisällä ollut moskeija ja minareetti oli purettu ja Eurooppa oli siten vapautettu barbaarivallasta. Ennen ottomaanien aikaa Parthenonin sisällä oli ollut kirkko, mutta sen venetsialaiset tulivat epähuomiossa tuhonneeksi 1600-luvulla.

Tätä kaikkea toistivat painokkaasti saksalaiset professorit, ja britit ja amerikkalaiset tulivat perässä. British Museum ja Yhdysvaltain Korkein oikeus ovat rakennuksina täynnä sitaatteja Parthenonista. Helsingissä tuon tyypin mukaisia päätykolmioita näkee siellä täällä, esimerkiksi Säätytalon pylväikön yläpuolella, ja Yliopisto ja Yliopiston kirjasto, nykyisin Kansalliskirjasto, on täynnä roomalaisia eli siis kreikkalaisia pylväitä, jotka näin köyhässä maassa on osittain rakennettu puusta ja sitten maalattu marmorin näköisiksi. Suurkirkko eli tuomiokirkko on kreikkalaisen temppelitaiteen muunnelma, paitsi että se jengi räystäillä – apostolien patsaat – on päähänpisto, joka tekee kokonaisuudesta omituisen oloisen.

Kumma ettei tuomiokapituli ole jo kauan sitten antanut lassota niitä alas. Mutta edustaahan Senaatin torin keskellä tököttävä tsaari Aleksanteri II Idän barbariaa ja osoittaa satunnaiselle kävijälle, miltä ilmansuunnalta rahoitus tähän kaikkeen saatiin, ja kadunnimet.

Parthenonin mittasuhteet mitattiin tarkasti jo kauan sitten, ja niistä tuli keskeinen tyylipiirre. Jopa Suomen maaseudun nykyisin harvinaistuvat ladot ja riihet toistavat räystäskulmassaan uskollisesti klassisen perinteen, ja mummon mökin valkoiseksi maalatut vuorilaudat ovat erään uskottavan selityksen mukaan muistumia kreikkalaisista pylväsriveistä.

Kansa ja kansakunta arvostavat kauneutta vasta kun sille on opetettu, mikä on kaunista. Ja Parthenon on kaunis.

Esimerkiksi Roomaan viime vuosisatoina nousseet mahtirakennukset tuovat mieleen isänmaallisen hartauden sijasta amerikkalaisen sokerikakun. Ja Helsingissä Kiasman rakennus nostatti kiukkua, koska se ei muistuttanut Eduskuntataloa, joka muistuttaa kreikkalaista temppelitaidetta.

Sellainen Joan Breton Connelly julkaisi toissa vuonna kirjan ”The Parthenon Enigma” eli Parthenonin arvoitus. Se on toisenlainen tulkinta Euroopan tai ehkä koko maailman ikonisimmasta rakennukset ja ihmisistä, jotka tekivät sen, eri aikoina, koska temppeleitä on siinä paikassa Ateenassa ollut ainakin kolme. Kreikkalaisilla oli sellainen tapa jo ennen kuin he olivat kunnolla kreikkalaisia, että linnavuorille kuten Akropolikselle rakennettiin muutakin kuin suojavarustuksia. Heillä oli sillä tavalla käytännölliset jumalat, ettei niistä ollut pahemmin harmia arkena eikä juhlina. Siksikin heitä sopi juhlistaa.

Parthenonin uudelleen löytäminen oli osa Kreikka-innostusta, josta syntyi sotakin ja maa itsenäistyi. Sanomalehtien lukijat tietävät, että se itsenäisyys on ollut Kreikassa vaivalloinen asia, kun rahat eivät riitä mutta neuvojia ja moittijoita on. Kreikkalaiset ja egyptiläiset pitävät itseään antiikin kansojen suorina jälkeläisinä. Onhan asia tavallaan näin, mutta esimerkiksi turkkilaisilla on muita käsityksiä ainakin siitä, kuka määrää kaapin paikan ja siis myös temppelin sijainnin.

Olemme tienneet, että tuon temppelin korkokuvasarjat, osittain juuri ne samat Elginin marmorit, joista riidellään edelleen, edustavat jollain tavalla kaikkea sitä, mikä Euroopassa on hyvää ja kaunista. Niissä on tapana nähdä ainakin hyvän hallinnon synty – ehkä jopa demokratia, vaikka sitä ei antiikin Kreikassa tosin ollut. Vapaiden miesten mahdollisuus äänestää joissakin asioissa oli lyhytaikainen keksintö, joka ei saavuttanut asiantuntijapiireissä (filosofit) erikoista kannatusta. Roskaväen valta tuli muotiin uudestaan kaksi tuhatta vuotta myöhemmin Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

En ole vielä perehtynyt asiaan enkä perusteluihin kunnolla, mutta kiirehdin nyt täsmentämään, että tässä blogissa esittämäni väärä kuva oli syötti. Monet tarttuivat siihen. Tarkoitus olikin herättää mielenkiintoa.

Connelly on täysin kunniallinen tutkija, New Yorkin yliopiston professori, klassikkojen ja taidehistorian tuntija ja arkeologi. Ja arkeologia on siis mullistunut uusien kaivausten ja uusien menetelmien myötä. Mielikuvat antiikista ovat ennallaan, vaikka ne ovat osoittautuneet vähintäänkin ongelmallisiksi.

Connellyn ajatus on, että tuon temppelin veistokset ilmentävät hyvin vanhoja myyttejä, jotka ulottuvat pronssikaudelle asti. Se puhuu ”klassisma” vanhempaa kieltä.

Ajatus sisältää väistämättömästi toisen. Nuo ihmiset elivät ja toimivat tavalla, joka on meille myöhemmille syvästi vieras ja osittain lähes käsittämätön. Kirjoittaja osoittaa temppelistä esimerkiksi ihmisuhreille varatun alueen. Silloin, kuten joidenkin mielestä nykyisinkin, oli totta, että jumalat janoavat verta.

10 kommenttia:

  1. Valkoisen marmorin myytti ehti syntyä ilmeisesti jo renessanssin aikana, patsaiden ja temppeleiden alkuperäinen värillisyys tunnettiin kyllä ainakin jo silloin kun arkeologia alkoi ottaa ensiaskeleitaan. Roomalaisen antiikin värit tiedettiin viimeistään jo silloin kun Pompeji tuli muotiin.

    AW

    VastaaPoista
  2. Roomalaiset tunnetaan siitä, että he kielsivät alistamiltaan kansoilta ihmisuhrien käytön, vaikka muutoin suhtautuivat paikallisiin jumaliin hyvin suvaitsevaisesti.

    Tälle on esitetty kaksi selitystä. Toinen on roomalaisten korkea sivistys ja inhimillisyys. Toinen on se, että roomalaiset pitivät ihmisuhreja niin voimakkaana tapana vaikuttaa jumaliin, että se varattiin vain hallitsevan valtion käyttöön.

    Itse uskoisin jälkimmäiseen. Roomalaiset käyttivät virallisia ihmisuhreja vielä historiallisena aikana eikä Livius esitä mitään epäilyä näiden uhrien tehokkuudesta kuvatessaan eräitä legendaarisia tapauksia.

    VastaaPoista
  3. Parthenonia, persialaissotien muistomerkkiä, mietiskellessä: antiikin Kreikan demokratia ei ollut sitä kuin nykyään, semminkään kun enemmistö oli orjia, ja kuitenkin Ateenan ja Attikan poliksen demokratia on nykyisen edeltäjä, ja sillä oli suuria puolestapuhujia kuten Perikles, joka suosi myös taiteilijoita kuten Feidiasta, Parthenonin arkkitehtiä.

    Toinen asia, jonka kehityksessä on suora linja klassisesta Ateenasta meihin, on tasavalta (politeia, res publica). Yhteiskuntaa ei johtanut yksinvaltias kuten Spartaa tai Persian imperiumia. Kulttuuri kukoisti toisin kuin Spartassa. Sodassa kunnostautuivat sekä Sparta että Ateena, vaikka Persian ylivoima oli kymmenkertainen.

    Nämä erot ovat keskeisiä myös Acemoglun ja Robinsonin pohdinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun naisilla ei ollut äänioikeutta koski demokratia enintään neljännestä täysi-ikäisistä.

      Poista
    2. Feidias taisi veistellä kuvia, mutta koulussa opetettiin että arkkitehdit olivat nimeltään Iktinos ja Kallikrates.

      AW

      Poista
    3. Aivan, Feidias oli pääsuunnittelija mutta ei arkkitehti.

      Poista
  4. Plutarkhos kertoo Perikleen elämäkerrassa, että "(julkisten rakennusten) rakentaminen oli hänen hallitusaikansa toimenpiteistä se, jota hänen vastustajansa eniten moittivat ja kansankokouksissa kirpeästi arvostelivat."

    VastaaPoista
  5. Kemppisen jekku oli hauska. Valitettavasti monet edelleen luulevat, että Wikipediasta löytyy se lopullinen totuus. Tästä taas seuraa se, että jos jokin asia ei sieltä löydy, sitä ei ole edes olemassakaan.
    Värit ovat kiehtovia!
    /Y

    VastaaPoista
  6. , miltä ilmansuunnalta rahoitus tähän kaikkeen saatiin,

    Lappfjärdin gästgiveria eli Lapväärttin kestikievaria piti Stefan Ingvesin isoisän isä. Tuollainen on varmaankin upea sosiaalinen perimä kuten Urjalan teuraseläinkauppiaan tuvanpöydän, vieraspöydän jalanvieri Väinö Linnalle. Moisen pedigreen vajetta tässä taas paikkailen ja peittelen kirjakeimailullani.

    Stefan Ingves on Riksbankin pääjohtaja ja kansainvälisen keskuspankkipomoston luottomiehiä uutta regulaatiota prässätessä Baselin sokkeloissa. Välillä pidetään puheita joista alan ulkopuolinen utelias kansandemokraatti ei tahdo saada mitään tolkkua. Se siitä läpinäkyväisyydestä, transparensista.

    2.11.2015 Ingves puhui Espanjassa yhdistyksessä Mercados Financieros, sen juuret vuosisatoja syvät. Kulttuurin tähtisade kimalsi ja viskaan sitä silmillesi kun kohdalle osuit.

    I In many ways, Sweden and Spain were very much alike in the 17th century. Both were fiscal-military states. This means that their economic models were centred on ensuring the strength of their military.
    II Sovereign risk: I mentioned at the start of my lecture that Sweden and Spain used to be fiscal-military states. As a result of high government spending and taxation to support their military conquests, both countries defaulted on their debt.
    IIISee Reinhart and Rogoff (2009). Spain defaulted several times in the 16th to 19th centuries, while Sweden defaulted in 1812.

    Ruotsi siis teki 1812 sen millä Kreikka uhkaili ja uhkaa, jättää velkojat nuolemaan näppejään. Kai syynä oli lainanotto Suomen sotaan ja Bernadotten hovikeikaussauma. Suomihan ponnisteli maksaa mitä kansamme parhaat olivat Ruotsiin velkaa, mutta että siis Ruotsi ei vaivautunut Turkuun päin maksamaan! Kiva kuulla. Suomen historia ei ole niin pimitetty, etteikö sitä europpalaisista yhteyksistä voisi haistaa. Vaihetus- jne laitoshan asialle pantiin.

    Asiaa helpotti Venäjän ja Ruotsin silkkaa paperia sisältävä raha jota ei hopeaan vaihdettu, paitsi pörsseissä mutta ankarasti diskattuun torikurssiin eli mitä sillä tavaraan vekslattuna sai. 1840 kieppeissä molemmat siiryivät hopeakantaan ja rahan painamisen volyymeihin pantiin jarru. Se lasketiin vapaalle Venäjällä Krimin sodan yhteydessä ja Suomihan livahti omaan markkaan samassa yhteydessä. Sen Smk ulkomailta lainaksi otetun ja tallella pidettäväksi tarkoitetun hopea-arkun + kansainvälisiä hopeamääräisiä rahoja ja arvopapereita (saamis- eli velkomussopimuksia -meillä lainassa), tallessa pitäminen tuotti kuolon talven 1867-68. Uusinto esitettiin 1990-luvulla, mutta itsemurhina. Valuuttakeinottelijat ml. omat veivät lainasopimusdollareilla aidot dollarit valuuttavarantoaarteestamme -ja Koivisto Sailas ja lähettiViinanen lainasivat uusia sijalle minkä jaksoivat. Se leikkauksista tuolloin, nyt meidät pelasti jatkoon -yksin- Lauri Lyly.

    Kukako ja kuinka "rahoitti" Tuomiokirkon. Se oli siis Itsevaltiaan mielivaltaisin määrin ja mielivaltaisiin kohteisiin kuten Senaatintorin ja klinikoiden rakentamiseen painamaa rahaa, verotettiin osin takaisin ja taas maksuihin Helsinkiin kivenhakkaajille tiilenlyöjille Uunisaareen, voitoiksi Borgströmeille uudeksi kylvää. Joku Snellman kuulemma puotipuksunaan tietää alan tiede.

    Setelipaperin teki rahaksi varjeluksen alainen alamainen kelpuuttamalla sen palkasta, kun tiesi sillä kauppatorilta kalaa ja ruista kykenevänsä ostamaan. Sen siis rahoitti Suomen kansa ja samalla nosti itsensä hiuksista kuiville ja vihdoin nykyhyvinvointiin. Se lähimmäisyys kesti oppineet kiusaajammekin ja neuvontahäijyt. Viattomia käy niin surku. Juha Siltala tietää että lisän rahan pitää mennä ensiksi palkkatyölle kulutukseen. Nykysysteemissä se menee aina vaan isommin ja suoraan pääomatuloiksi. Ja vain ripottain varisee 99 prosentille. Mutta ehkä eivät sentään vie sotatanterille teuraiksi kuten Pohjolan soturikuningas ja siittämänsä.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  7. Koin lapsena hervottoman hauskaksi ja siis yllättäväksi alakoukuksi Asterix olympialaisissa -albumissa olleen kommentin tästä arkkitehtuurista: Mikä ettei, jos sattuu pitämään pylväistä.

    VastaaPoista