1. toukokuuta 2016

Pähkylä






Kaiketi nyt, näihin aikoihin, useimmat ovat kantaneet nurkan taa tyhjät kiljukanisterinsa, sahtikannunsa ja oluthaarukkansa. Se on miellyttävää, ettei pullojen lyöminen rikki ole enää muotia.

Upseereilla oli sellainenkin tapa, että hallitsijan maljan jälkeen lasit murskattiin, jottei niistä koskaan juotaisi alempiarvoisille. Ei-upseereilla oli laulu, jonka mukaan rannalla rommia ryypättiin ja pullot ne lyötiin rikki.

Liekö tässäkin pula-ajan kaukovaikutuksia? Päätalon kirjoissa juopottelu aloitetaan joskus kehotuksella, että nyt on hankittava naisille hyviä mehupulloja eli siis tyhjennettävä tarjolla olevat.

Pienhistoriaa voisi kirjoittaa ruokalajien lisäksi suosikkijuomia seuraten. Minua nuorempi ikäluokka himoitsi hölmöilevää omenaviiniä. Oma ikäluokkani läikytti algerialaista puanviinia Marimekko-paidan rintamuksille. Se maksoi 2 markkaa 80 penniä pullo.

Oli tarkistettava. ”Lautanen Guatemalan verta” on niin hiton hyvä laulun ja levyn nimi, että sen on oltava Nerudan. Se näyttää olevan Nerudan.

Tulkintani mukaan 60-luvun ja 70-luvun taitteen opiskeleva nuoriso ei ollut juurikaan jyvällä marxismi-leninismistä ja Väli-Amerikan oloista ja Etelä-Amerikan sorrosta ei tiedetty käytännössä mitään, mutta silloin oltiin kovia laulamaan.

Sain ”Guantanameran” Chilessä asuneelta tutulta EP-levynä. Oli se hieno ja sytyttävä. Aika pian kävi ihmi, ettei laulu sanoineen sinänsä liittynyt Che Guevaraan. Kuubaan se liittyi sitäkin enemmän. Mutta se tuli osaksi toista perinnettä, joka ei ole sukua työväenlauluille. Pete Seeger levytti san samalle kiekolle kuin laulun ”We shall overcome”.

Suomen työväenlauluperinnettä on selvitetty. Itse olin mukana kuulemassa, että 60-luvun puolivälissä räjähtämällä suosioon nousseista työväenlauluista suuri osa oli ennen sotia ja jo punakaartissa mukana olleille kommunisteilla ja sosialisteille tuntemattomia.

Wikipedian mukaan työväenlaulujen tutkija Pekka Gronow ei vuonna 1968 tuntenut Warschawjankaa, jolla oli eri puolilla Eurooppaa oma pitkä historiansa. Se näyttää alkujaan liittyneen Puolan 1800-luvun kapinoihin.

Vappu-muistoni liittyvät tietenkin opiskeluaikaani, jolloin keskiolutta ei ollut vielä keksitty. Opiskelevan nuorison suosikki oli siis punaviini olosuhteiden pakosta. Työläiset olivat ainakin vappumarssilla selvin päin. Heidän perinnejuomiaan olivat tiukat viinat, halvimmasta päästä Vaakuna ja Pöytäviina. Selluloosan asemesta perunasta tai viljasta valistetussa Koskenkorvassa oli jo hiukan hienostelun makua.

Koskenkorva-pullo on Suomen taiteen suuria monumentteja. Toivottavasti se nostetaan jalustalle tasavallan satavuotispäivänä. Etiketti on Tapio Wirkkalan suunnittelema – kuten puheena olevan ajan setelitkin – ja se etiketti oli erinomainen. Keskiolutpullosta en ole varma. Muotoilussa tavoiteltiin joka tapauksessa lyhyttä pullon kaulaa samasta syystä kuin vanhoissa pilsneripulloissa, nimittäin että sillä olisi vaikea lyödä. Viinapullohan oli aikakauden suosittu lyömäase ja voi vain kuvitella, millaista jälkeä olisi tullut, jos olutpulloina olisi käytetty sitä Sisä-Euroopassa suosittua keilamallia.

Vapun merkeissä huomauttaisin, etten edelleenkään ole nähnyt kirjallisuuden tutkimusta enkä historiaa, jossa runouden modernismi rinnastettaisiin asiallisesti vuosisadan vaikuttaneimpiin kuuluneisiin Matti Rossin ja Pentti Saaritsan teksteihin ja suomennoksiin. Petri Revon tekstit eivät ole samaa korkeaa luokkaa, eivätkä Aulikki Oksanen ja Marja-Leena Mikkola yleensä tavoittaneet samaa sytyttävyyttä.

Jos runous on jotain, kai se on tiivistä tekstiä ihmisille, näkymiä avaavaa, elämän ja kuoleman kysymyksiä kaihtamatonta. Eli työväenhenkisen laululiikkeen aika oli runouden suurta aikaa, joka muuten vei mennessään runouden modernismin.

Se saattoi olla myös silta takaisin mitallisuuteen ja loppusointuihin ja siis suurmestareihin, joita olivat Helismaa, Puhtila, Vainio, Salmi ja useat muut, kuten Hector.

Saammeko nähdä joskus ymmärtäväistä tekstiä, joissa laulun sanat ymmärrettäisiin runoudeksi?

Kun en itse ole työväenaatteen kannatta, minulla on tietenkin oma kanan kynimättä. Suomalaiset runoantologiat ovat vajaita laulun sanojen puuttumisen vuoksi ja minusta ehkä kaikkein suurin puute on virret.

Kahden puolen vuotta 1900 joukko parhaita suomenkielisiä tekstejä löi itsensä läpi virsinä. Sitä ei ole tapana edes huomata. Syy voi olla se, että osa noita teksteistä on niin epätavallisen huonoja.

Näin päädymme jälleen kerran ajatukseen, että vuosisadan merkittävimpiä runoilijoita olivat Bob Dylan (josta en itse juuri välitä), ja Biitlesit.

Tällainen kirjoitelma suorastaan kutsuu kommentteja. Yhden kommentoijan kanssa olen pitkissä mietteissä.

Onko siinä enää järkeä, että joku kirjoittaa suunnilleen saman määrän kommentteja kuin minä blogitekstiä?

Vaikka osa kommenteista on hyvä (ja osa taas käsitämättömiä), välillä minulle kieltämättä tulee sellainen tunne, että kun tarkoitus on kutsua ihmisiä kylään eli siis kommentoimaan, aina joku muuttaa meille.

En oikein tiedä mitä tehdä, koska kommentoijissa on niin monta, joiden repliikkejä pidän viisaina, hauskoina ja kokonaisuutta kohottavina.

Mutta kun joku rupeaa laittamaan viisi kommenttia päivässä, mieleeni alkaa hermostuttavasti tulla ihminen, joka seisoo puistossa keskustelemassa kuulijoitta itsensä kanssa. Mitä tehdä?

28 kommenttia:

  1. HS, "Pullo-oikaisu", 15.12.2013

    "Useinkaan ei mene niin kuin Strömsössä, kuten meillä Hesarissa on tapana sanoa. Viime sunnuntaina kerroimme suomalaisesta kaljapullosta jutussa, jossa lähes kaikki meni pieleen.

    "Mitenkä onnistuittekaan tietämättömyydellänne häpäisemään itsenne lisäksi niin Tapio Wirkkalan kuin suomalaisen olutkulttuurinkin?" kysyi eräs lukija leikkisästi sähköpostitervehdyksessään. Niinpä.

    Menimme väittämään, että suomalaisen 0,33 litran olutpullon kantamuoto olisi Wirkkalan suunnittelema. Se ei ole.

    Pullon piirsi Väinö Paasonen työnantajansa Karhulan lasin johtajan Bertel Sewónin ohjeiden mukaan vuonna 1953. Väärinkäsitys Wirkkalasta pullon suunnittelijana on laajalle levinnyt. Wirkkala suunnitteli vuonna 1965 vientiolutpullon.

    Jotta häpeä olisi täydellinen, viime sunnuntain kuvassa oli belgialainen olutpullo, jota väitimme suomalaiseksi.

    Pari asiaa jutussa piti kutinsakin. Nykyisen pullon suunnitteli 80-luvulla Hartwallin Veijo Aikio, joka on myös mäyräkoiran "isä". Ja suomalainen olutpullo on todella uhattuna, jos sen suosio laskee nykytahtia."

    VastaaPoista
  2. Näin vapun ja sisällissodaksi kehkeytyneen Espanjan laillista hallitusta vastaan suunnatun sotilaskapinan 80-vuostisjuhlien muistoksi huomauttaisin, että alkujaan Neruda runoili lautasesta Almerían verta.

    VastaaPoista
  3. Häätö päälle vaan! Aina ei vaan ehdi.

    VastaaPoista
  4. Kahden uusimman postauksen kuva- ja otsikkosymboliikka kuuluu kasvitieteen alaan. Ehkä se kuvaa jollain tasolla myös bloggarin syvämietteitä. En voi olla tarttumatta tähän, vapusta huolimatta. Ja pyhän Valpurinhan sanotaan olleen perillä parantavista kasveista.

    Vapunpäivän Hesarissa oli koko aukeaman juttu yliopiston yllättäen - liiketaloudesta lainatuilla perusteilla - irtisanomasta ilmeisen ansioituneesta kasvitieteen professorista. Oli erikoistunut mm. metsäpuiden kestävyyteen lämmönvaihteluissa. Tämähän olisi juuri sitä isänmaalle tärkeää varautumista omaan tulevaisuuteemme. Mutta kun ei - vallalle on maassa päässyt insinööribisnesmiesten kvartaalilogiikka. Katse kauemmas on kielletty. En muuten tunne ao. kasvitiedemiestä, noin niin kuin varmuuden vuoksi.

    VastaaPoista
  5. Niin, olihan sitä Erkin pikakivääriäkin tarjolla silloin ennen. Nyt on taas inessä meillä (minä ja rouva) samppanja-aamiainen; paahtoleipää, muikumätiä (Lidlissä 50 % halpuutetumpaa kuin CM:ssä), sipulia, smetanaa, tilliä jne. Ja YL laulaa kauneinpia serenadeja taustalla. Ei hattumpaaa...
    Ollit, Veikot baarikaappien luo!

    VastaaPoista
  6. Ei muuta kuin kommentoijien liian pitkät jaaritukset kylmästi roskikseen.

    Blogisti voisi ilmoittaa, että kuinka monta lyöntiä välilyönteineen yhden henkilön kommentointi voi päivässä olla. Ylimenevät "lyönnit" ovat sitten roskiskamaa, jolleivät sisällä varmuudella Loton voittonumeroita.

    VastaaPoista
  7. Tähän ajankohtaan hyvin sopiva ja läntisestä naapurimaastamme peräisin oleva tarkka huomio.

    2:a maj.
    Vetenskapen stillastående
    på grund av illamående.

    Aahh, tulee nuoruus mieleen…
    /Y

    VastaaPoista
  8. Kun noustessa
    häipyvät kellojen äänet,
    ja yöhön aukeavat
    läpitunkemattomat tiet.

    Kuun noustessa
    maan peittää meri,
    ja sydän jää yksin
    kuin avaruuden saari.

    Täysikuulla ei kukaan
    syö appelsiineja.
    On syötävä jotain vihreää
    ja jäistä hedelmää.

    Kuun noustessa
    sadoin peilikasvoin
    hopearaha
    nyyhkyttää taskussa.

    Federico García Lorca: "Kuun noustessa", suom. Matti Rossi (Andalusian lauluja). Tällainen sattui olemaan avattuna pöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli pöydällä, koska esitimme hiljan Samira Makhmalbafin hienon elokuvan Kello viisi iltapäivällä, jonka nimi on García Lorcan runosta. On hyvä idea pitää runokirjaa tietokoneen vierellä. Sillä aikaa, kun laite käynnistyy tai joutuu päivitysrumbaan, on hyvä hetki lukea runoja.

      Poista
  9. "laulun sanat ymmärrettäisiin runoudeksi?"

    Kyllä kai Juice Leskistä on luonnehdittu suureksi lyyrikoksi.

    VastaaPoista
  10. Näin laajalti kommentoidun blogin kommenttipalstan voi nähdä kuin eräänlaisena Hesarin mielipideosastona. Kommenttien julkaisemisessa voi ja pitääkin tehdä toimitus- ja perkuutyötä, jotta roti edes osittain säilyisi.

    VastaaPoista
  11. "Mitä tehdä?"

    Raaka moderointi käyttöön.

    Blogi aiheesta hyvät kommentointisääntö. Jos haluat enintään yksi kommentti/päivä/henkilö, jos niin haluat. Itse pidän kyllä mieluiten useammasta napakasta kommentista kuin yhdestä tajunnanvirtavuodatuksesta.

    Tämä hienovarainen tapakin voi auttaa. Sivistynyttä ihmistä kun ei tarvitse kahta kertaa kehottaa poistumaan - eikä tämään jälkeen toista kertaa kylään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä riippuu vähän siitä, miten blogin kommenttipalstan luonteen ymmärtää. Seuraan useita englanninkielisiä blogeja, ja niillä blogin "kommentariaatti" on oma yhteisönsä, joka on olennainen koko blogin hyvinvoinnin kannalta.

      Tällöin itse blogiteksti ymmärretään keskustelunavaukseksi, jonka pohjalta yleisö käy sitten keskustelua. Yhden viestin politiikka estää sellaisen keskustelun, jota vaikkapa minä nyt harrastan. En vastaa vain Jukalle vaan sinulle.

      Se on selvää, että blogin kommenttiosasto on kuin kasvimaa. Sitä pitää kitkeä ja harventaa. Tässä on kuitenkin suuri vastuu. Se, joka kitkee kasveja, päättää, kasvaako penkissä perunaa, mansikkaa, neilikkaa vai ohdaketta.

      On kuitenkin ilo liittyä keskusteluun tauon jälkeen, kun tietää, että tuskinpa olen itse se Jukan manaama ongelmakommentaattori. En ole ollut uskoakseni tarpeeksi äänessä.

      Poista
    2. Kyse on siitä, miten blogisti haluaa kommenttipalstan luonteen ymmärtää. Komentoijien asia on sitten noudattaa talon sääntöjä moderoinnin uhalla.

      Poista
  12. Guatemalan veri taisi olla alunperin Almerian verta. Runo on julkaistu Pentti Saaritsan kääntämänä Pablo Nerudan kirjassa Andien mainingit vuonna 1972 nimellä ALMERIA. Francon julmuuksista Espanjan sisällissodassa on kysymys, mutta 70-luvun alun kulttuuristalinistit sijoittivat tekstin koskemaan USA:n imperialistista sortoa latinalaisessa Amerikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lautanen Guatemalan verta" -version ensiesitys oli Jyväskylän Kesässä vuonna 1969, esittäjinä Katuteatteri (Tuija Ahvonen, Hellevi Härkönen, Leena Uotila, Juha Muje, Pekka Milonoff, Mikko-Ilmari Viherjuuri) ja Saaren Vangit (Kristiina Halkola, Tuula Nyman, Olavi Ahonen, Kari Franck, Tarmo Manni, Esko Salminen, Jukka Sipilä). Suomentaja Pentti Saaritsa.

      Poista
  13. Antiikin Roomassa näytelmätaide rappeutui, kun näytelmiä alettiin kirjoittaa luettaviksi lukusaleissa. Meidän kulttuurissamme sama kävi, kun 1700-luvulla runous irtautui musiikista ja runoja alettiin julkaista ilman musiikkisovitusta kirjoina.

    Aluksi ongelmaa lievensi se, että runokirjan lukeminen ääneen perhepiirissä oli tapa viettää porvarillista koti-iltaa. Tämä varmisti sen, että runon oli oltava ainakin rytmiltään vetävä. Sen sijaan, kun runoja alettiin nauttia yksityisesti, oli tie rappioon auki. Mitattoman runon keinotekoinen ilmiö on laulun rinnalla kuin ruukkukukka hongan juurella.

    Onneksi populaarimusiikki tuli ja palautti sanan ja soinnun ikiaikaisen yhteyden. Valitettavasti tätä ei heti tajuttu. Esimerkkinä voisi verrata kahta suomalaista modernia yhteiskuntaa problematisoivaa runoa: Paavolaisen Terässinfoniaa ja Helismaan "Rovaniemen markkinoita". Toinen näistä on keinotaiteellinen, itsetietoinen modernismin ylistys, jossa yksilöt nostetaan esille vain kirjoittajan yhteiskunnallisen valveutuneisuuden esittelemiseksi. Toinen on eeppinen runoelma, jossa 1940-luvun Lapin Odysseus, monineuvo, taistelee tiensä läpi sivistyneen yhteiskunnan kiusausten vain sortuakseen talouden vankkumattomien lainalaisuuksien edessä: "Ruma rilluma rilluma rei/ ja se pankki mun kultani vei." Toinen näistä vetoaa vain ylisivistyneeseen kaunosieluun, toinen puhuttelee kansan syviä rivejä. Kumpi on suurempaa runoutta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös kansallistaiteilija Tom of Finland osallistui tuotannollaan tähän rovaniemeläisen sanan ja soinnun ikiaikaisen yhteyden palauttamiseen. Muistan näyttelyssä helsinkiläisessä galleriassa nähneeni hänen samaan runomuotoon puetun runoelmansa tukkijätkien seikkailuista Rovaniemen markkinoilla. Jopa poliisitkin liittyivät yhteiseen iloon. Runoelma oli runsaasti kuvitettu hyvin yksityiskohtaisin ja naturalistisin kuvin, joissa ei ollut abstraktista modernismista saati postmodernismista tietoakaan. Kaikkiaan kyseessä oli väkevä ylistyslaulu elämälle ja miehiselle toveruudelle.

      Poista
  14. Mitenkään blogin aiheisiin liittyen, muuten kuin kommenttien monilukuisuuteen, saanen kysyä josko joku muistaa Hesarissa 1960-luvulla yleisön osastolla pitkään käydyn keskustelun aiheesta "torakka korvassa".

    Aihe villitsi lukijoita ja sitten kun paljastui, että siitä kirjoittelu oli johdettua toimintaa, toimitus (joka saattoi itseasiassa olla operaation takana) ilmoitti keskustelun aiheesta loppuvan.

    Muistaakseni sekä kvasitieteellisesti että käytännön kokemuksilla pyrittiin selvittämään osaako torakka kävellä taaksepäin korvakäytävästä ulos. Ja jos ei osaa, mitä se tekee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tähän osaa vastata mutta sen tiedän että aikanaan toimituksella oli kyllä tapana nykykielellä "trollata" eli laittaa yleisönosastosivulle täkyjä keskustelunavauksiksi.

      Poista
  15. Olen tämän muuallekkin todistanut, että biitlesin, Lennonin She so heavy on ehkä tiukinta runoutta:

    I want you
    I want you so bad
    I want you
    I want you so bad
    It's driving me mad
    It's driving me mad

    Mitä sitä enempää kirjoittamaan. Kitara ulvoo kuin 2000 luvulla. Moderni, ajaton, klassikko.

    Mutta virvoikejuomat. Oluen verotus tölkeissä on käsittääkseni alennukseen, maksanut itsensä takaisin särkymättömien kantapäiden ja jalkojen muodossa. Mikään ei ole typerämpää kuin rikkoutunut lasi. Mutta älkööt ottako tätä uskonnollisena kommenttina.

    VastaaPoista
  16. Opin kommentoinnista eilen sen, että innostuksen vallassa ei kannata kännykällä tässä iässä yrittää.

    Jäi pois kirjaimia ja sanoihin ylimääräisiä välejä. Onneksi sisältö jää useimmiten ymmärrettäväksi johtuen redundanssista.

    VastaaPoista
  17. Lämmin kannatus, että blogisti käyttää kovemmin omaa valtaansa kommentteihin. Pöljimmät pois! Itse luulin hankkineeni jo porttikiellon tänne, mutta huomasin, että se johtuukin puuttellisesta kyvystäni hyödyntää julkaisemiseen liittyvää ns. ihmisyystestiä, jossa siis reputin.

    VastaaPoista
  18. Isänmaallisissa tilaisuuksissa, joita ensi vuonna riittänee joka saarelmaan, olemme soittajakumppaneiden kanssa päättäneet esittää Hannes Konnon komean Saksaan lähteville jääkäreille sävelletyn marssin "Jää hyvästi, Isänmaa". Myöhemmin sanoitettuna se on nimeltään "Taistojen tiellä". Torvin ja pillein ilman lyriikoita soitettuna kuulija saa valita oman viiteryhmänsä mukaisen sisäisen tulkintansa.

    Hannes oli virolaissyntyinen muusikko, Suomen ensimmäisiä jatsareita ja monen ikivihreän iskusävelmän tekijä. Liekö miten kirstusta kopinaa kuulunut, kun toverit ovat vetäneet "Eespäin, eespäin..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannes Konnon marssi on molempina versioina komea. On tosiaan jännittävää, että sama herra sävelsi iskelmät "Anna arpisten haavojen olla", "Haaveet on haaveita ain" ja "Ruusuja hopeamaljassa" ja kirjoitti suomalaiset sanat jazz-standardiin "Teetä kahdelle".

      Poista
  19. Maltoin tähän asti olla kommentoimatta, mutta menköön nyt. Erinomainen ja terveellinen idea tuo "oluthaarukka".

    Ajatus, että Gronow ei olisi tuntenut Varshavjankaa vuonna 1968, on täysin mahdoton. Jonkinlaista julkisuutta sai keväällä 1966 keskustelu, jossa Mauno Koivisto kertoi Arvo Salolle tehneensä Varshavjankaan uudet sanat.

    Koiviston sanoja en ole kuullut, mutta monet aiemmat kyllä. Jokainen suomalainen sosialidemokraatti, kommunisti, sosiologia ja etnomusikologi tunsi laulun "Riistäjät ruoskaansa..." -sanoilla vuonna 1948, 1958 ja 1968.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  20. Saiko Olli Immonen viimekesäiseen naamakirjatekstiinsä vaikutteita vappuna laulettavasta ”Kansainvälisestä”?

    VastaaPoista