4. huhtikuuta 2016

Kusikirjallisuutta

Kuva: Pekka Vuori 2016

Kirjallisuudesta ja blogeista nytkin… Olen ollut riemukseni yhteistyössä Pekka Vuoren kanssa. Jutun kuva on Signora-nimisessä kahvilassa kesken keskustelun syntynyt ja tässä esimerkkinä todellisen tekijämiehen työstä. Ikä ja sairaus kaikkine toimenpiteineen eivät ole mahtaneet mitään. Ja kunhan näette aikananne kuvat kauniimmista kohteista!

Puhuakseni kirjoitetuista papereista kommentteja huolellisesti lukevana arvioin saavuttaneeni kohtuulliset ja pari kohtuutontakin päämäärää elämässäni. Kirjojen ja kirjoittamisen (ja asiakirjojen) keskellä aikani viettäneenä olen pyrkinyt kehittämään kirjallisuuden lajin, jossa asiakokonaisuuden sisältävä teksti on luettavissa, omaksuttavissa ja unohdettavissa kusella käydessä.

Arvio perustuu urologisiin laskelmiini rakon tyhjentymisen kestosta. Eturauhasvaivaisuutta en ole ehkä kyennyt painottamaan oikein.

Koska itse kukin kohdallaan pujahtaa vähän varkain eriöön eli sille erillishallintoalueelle, jossa jokainen on kuningas, vaikka siskonmies roikkuisi ovenrivassa ronksuttamassa muka omaa vuoroaan, voisi olla hyvä pitää älypuhelinta rintataskussa tai esiliinan taskussa. On se niin hyvä laite, ettei se nyrpistele.

Jos kustantajani ryhdistäytyy, mitä hiukan epäilen, seuraava blogikirja ilmestyy syksyllä, ja siihen voisi oikeastaan liittää jo kirjapainossa rautalangan. Niin niteen voisi ripustaa pysyvästi rättipatteriin tai toilettipaperitelineeseen. Kätevintä olisi tietenkin julkaista näitä kirjoituksia yhteistoiminnassa Serlan kanssa. Samalla tulisi edistäneeksi yleistä hygieniaa ja vähentäneeksi vaikeasti siivottavan painopaperin kulutusta.

Vetoan arvostettuun esikuvaan, kun osa lukijoista kumminkin tulkitsee edellä olevan sopimattomaksi ja mauttomaksi. Rabelais selvitti puoli vuosituhatta sitten laajahkosti hirmuisen Gargantuan lapsuudessaan kokeilemia pyllynpyyhkimiskeinoja. Asianajajan salkku osoittautui huonoksi, koska siinä oli ikävästi raapivia koristeita; nykyisten virkaveljien salkut olisivat nekin huonoja, koska ne ovat omistajiensa tavoin sileitä ja liukkaita. Paratiisisaarilla toimivan pankin salkkuja ei kannata edes kokeilla. Se olisi sama kuin yrittäisi käyttää puheena olevaan tarkoitukseen rasvattua porsasta.

Puhe on kirjallisuutta. Kirjailijalla ja lukijalla on sama eettinen ongelma, tunkeutuminen toisen alueelle, elämän rämettäminen.

Taiteellinen taso ei ole ikuisuusarvo. Ainakin minulle kelpaa huonompikin kirjallisuus.

Todella hyvä ja hieno kirjallisuus, esimerkiksi Proust tai Dostojevski, on kuin sirkusteltta, jossa on meneillään putkiremontti. Se siis hallitsee koko elämää ja panee kahlaamaan vaivalloisesti mudassa kokkareita väistellen ja uhkaa ihmisen (lukijan) perustarpeita.

En vaihtaisi salaiseen tiliin Neitsytsaarilla lasilliseen Kirkkonummen kunnan riittävän hyvää vettä, kun on oikeasti jano. Lisäksi vesi on kaunista. Ja sen nostattamat mielikuvat ovat hienoja, vaikka tukahdutan tunturipurot. Tiedän ettei niiden vesi maistu miltään eikä sammuta janoa.

Sirkusteltta-vertauksellani väitän, ettei ole useinkaan järkevää antaa suitsia tuntemattomalle eli luopua elämänsä hallinnasta. Suuri taide on ahnetta ja valloitushimoista. Vietyään kaiken se vaatii lisää.

Pieni taide on usein mukavaa ja jopa virkistävää kuin lasillinen vettä.

Tyrannisoiva kirjallisuus, siis edelleen esimerkiksi Dostojevskin isot teokset uusina suomennoksina, on projekti, joka pysyy kurissa ajoittamalla sen esimerkiksi kesälomaan ja pitämällä tarkasti huolta, että kirjat jäävät maalle, vaikka jäisivät kesken.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat nautinnokseen antaneet imaista itsensä Waltarin historiallisten romaanien maailmaan odottaessaan vauvaa. Eräs kätilö sanoi kerran, kun tein yksityistä lukemistutkimusta, että ”Sinuhe” on hyvin tavallinen näky myös synnytyssairaaloissa, joissa huomaavaiset isät kanniskelevat sitä ensin tulevan äidin, sitten äidin perässä.

Eräskin mies odotettiin Sinuhen merkeissä, ja hänestä tuli kasvatustieteen tohtori – niissä ammateissa Waltarin henki on enemmän kuin tarpeen.

Korotan siis tässä ääneni huomauttaakseni, että vaikka sievät niteet tuottavat monipuolista mielihyvää, pätkä- ja rituaalilukemisella on puolensa.

Ne nuoret, jotka eivät tilaa sanomalehtiä eivätkä lue niitä muualla kuin verkossa, ovat sen sukupolven lapsia, joka lämmitetyissä huoneissa korviketuotteista päästyä oppi istumaan aamukahvilla sanomalehden ääressä. Helsingin Sanomat jakautui kätevästi eri ”selkiin” niin että äidille riitti omansa. Lapsille ei jäänyt mitään, koska sarjakuvia ei saanut tuoda pöytään syötäessä, eikä kuvakirjoja missään tapauksessa.

Viha ja kauna painettuja lehtiä kohtaan on siis vanhaa perua, eikä sille mahda mitään. Saattepa nähdä, että kahdenkymmenen vuoden kuluttua nuoret aikuiset inhoavat iipädejä ja vastaavia. Se että joku riemuvanhus, kuten minä, oudostelen nuorten yhdessäolotapoja, he kun näyttävät istuvat joukossa tutkien ja näpytellen kukin omaa puhelintaan, on kai vain vierastamista.

Se on maailman meno, että jokainen käyttää terävimmät vuotensa vanhempiensa ja heidän edustamiensa arvojen vastustamiseen huomatakseen vasta kun on liian myöhäistä muuttuneensa itse näitten vanhempien kaltaiseksi ja omaksuneensa suurimmalta osaltaan ne arvot, asenteet, asennot, ilmeet ja eleet, jotka silloin ennen niin hirveästi harmittivat.

Kännykkä aina mukana on propagandaa, jota pyrin levittämään. Ylen sivuilla oli mainio pikku artikkeli, jossa kerrottiin, mikä on Suomen vaarallisin kulkuneuvo tapaturmaiset kuolemantapaukset laskien. Se on villasukka. Paikka ei ole katu eikä kaupunki eikä taksijono, vaan koti.

Minut voi paikantaa puhelimestani, vaikka se on melkein aina äänettömällä. Palkinto, jonka olen antanut itselleni, on odottelussa ihana Kindlen puhelinversio ja ne noin kaksisataa kirjaa, jotka olen ladannut puhelimeenkin. Lasilta lukeminen siis on aivan pelkkä tottumuskysymys. Sen oppii.

18 kommenttia:

  1. Sellainen repliikki, en tiedä sopiiko se tähän hr Kemppisen kirjoitukseen, että uudenaikaiset vehkeet ovat tuhoamassa nuorempien ihmisten muistin. Olen huomannut, että mun pää on täynnä kontrolloimatatonta massaa huvittavia lausekatkeita ja pieniä faktoja, ja KIRJOISTA, ei internetistä. Ja kun mä kuulen tai luen jotain uutta tämä vuosikymmenien roska liikahtaa ja asettu jonkinlaiseen kuvioon suhteessa tähän uuteen tietoon. Opiskelen nuorten kanssa ja olen huomannut, että heillä ei ole näitä kuvioita. Voi olla, että koska he ovat nuoria. Mutta voi olla myös, että internettiläinen aivotoiminta on jotain uutta. Tämä mun roskakaleidoskooppi on kuitenkin vähintään huvittava. Ehkä heidän huvikseen jää enemmän yllätys. Tämä on vanhemman ihmisen ainoa paremmuus nuoriin nähden. Aika tärkeä sellainen kuitenkin minusta.

    VastaaPoista
  2. "Tsernobylista nousee rukous" on puolivälissä. Hengenahdistusta ja sydämen tykytyksiä seuraavat kyyneleet ja vapina. Kirjoittaja vie mennessään!

    Huhdassa huhkii Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  3. Esittäisin kunnioittavimmin, että tunturipurojen vesissä on makueroja. Silloisen teinin, nykyisen kustannustoimittajattaren kanssa suoritimme empiirisiä kokeita Käsivarren Lapista Norjan mäkiseuduille. Vuori- tai mäkipuron maun havaitsemista vaikeuttaa sama seikka kuin huonon oluen; se kuuluisa huurteinen on syntynyt naamioidessa huonon oluen makua kylmyydellä.

    Oli sinänsä viehättävää matkanteon katkaisemista aina hyvän purosen nähdessään parkkeerata ja rientää konteilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runoilija Du Fu erotti mausta Jangtsen ja Keltaisen joen sekä niiden monien sivujokien veden.

      Poista
  4. "pätkä- ja rituaalilukemisella on puolensa."

    Ongelma on vain siinä, että juuri kun on päässyt alkuun ja viehättynyt henkilöstä, tarina päättyy. Ärsyttää!

    VastaaPoista
  5. "oudostelen nuorten yhdessäolotapoja, he kun näyttävät istuvat joukossa tutkien ja näpytellen kukin omaa puhelintaan, on kai vain vierastamista."

    Ei ole vaan alkavan (kulttuurisen) autismin kummastelua.

    VastaaPoista
  6. "Lasilta lukeminen siis on aivan pelkkä tottumuskysymys. Sen oppii."

    Ehkä elämän laatu on sitä, ettei kaikkea tarvitse oppia, kuuten keskitysleirillä selviämisytä tai kirjan korvaamista koneella.

    VastaaPoista
  7. Onko kyse Vuoren vai Kempin iästä ja terveydestä? (Kemppi ainakin vaikuttaa kuvassa huomattavasti laihemmalta, kuin viimeksi tavatessamme.) Mitä villasukkiin tulee kärsin vieläkin olkapäävammasta jonka sain, kun Joulun aatto-aamuna (-86) yritin livahtaa alakertaan Hesari kainalossa ja villasukat jalassa. Etenin kyynärpään varassa koko portaikon ja karmivan kivun lisäksi vaimoni havaitsi salahankkeeni, saakeli!
    Invalidein terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoren. Minä epähuomiossa laihduin 35 kg mennävuonna,

      Poista
    2. Noh. Jospa hän eräänä päättäväisenä hetkenä käykin vain ostaisemassa Haixit?

      P9 on kerrassaan verrattoman miellyttävää hemmottelua. Ovat toki arvokkaammat nuin kuin kalliit. Taipa tämä Suomelle valmistettava Pro R.

      Eivät maksa edes 35 k€.

      Sattuuhan niitä laihetuksia!

      Pilikkuvirheitäkin voipi käydä, ja muuta mukavata!

      Poista
  8. Jukka, jos tämä on kielletty mainos, älä julkaise. Satamakatu 5:ssä sijaitseva pienehkö kivijalkaputiikki, nykyiseltä nimeltään Signora Delizia, oli alun perin yksi Helsingin vanhimmista tupakkakaupoista. Sieltä myös Tove Jansson kävi pikkutyttönä ostamassa isälleen Työmies-tupakkaa Janssonien asuessa kulman takana Luotsikadulla.

    Erinäisten vaiheiden jälkeen Signora, toimittuaan jonkin aikaa kukkakauppana, koki uuden renessansin italialaisten laatuelintarvikkeiden myymälänä.

    Siitä huolimatta, että tunnen hyvin paikan pitäjät Vincenzon ja Tytin, rohkenen sanoa, että sieltä saa kaupungin parasta capuccinoa. Ehkäpä se maistuu hyvältä myös sen takia, että väriä ja tunnelmaa ei Signora Deliziasta puutu.

    VastaaPoista
  9. Romaani on tallennettua muistia, menneisyyttä. On sama onko se paperilla kirjana tai bitteinä jossain pilvisäiliössä. Ehkäpä kohta osataan tehdä paperisia kirjoja 3D-tulostimella joka kodissa myös vessapaperiksi. En kyllä ymmärrä miksi niin toimittaisiin. Puhelimen pikku tv-luukusta ei minua Dostojevski vilkuile, vaan innokas ja lipevä myyntimies Elisasta tai mistä lienee Amatsoniasta tai huitsin Nevadasta.

    Ps. Paluu tulevaisuuteen, osa 2
    Kun nyt-hetkeä ei ole (JK:n aiempi väite), kuinka voimme olla varmoja siitä, että eilen muistamani oli varmasti samaa kuin nyt muistoissani oleva eilisen eilinen, eli toissapäiväinen? Onko tulevaisuuden haaveeni eilistä perua? Mistä sen voi tietää? Tähän ei voi mikään, missään muodossa oleva kirja vastata. Avaruus ja sen paikat ovat olemassa vain niissä vaikuttavien olioiden suhteina väitti Leibniz. Joku (jokin) on (oli) suhteessa johonkin, kun tämä teksti syntyy (syntyi).

    VastaaPoista
  10. Kenelleköhän kaikille tästäkin nyt menee kopio, on taas omanlaisensa käyttöliittymä ?

    - Mistä sen suuren taiteen muuata tunnistaa, se ei vaaan mahdu kakistelematta kurkusta alas.

    - Miten sitä/ tätä elämää voi hallita. Jumala voi olla olemassa, ja me ollaan hänen viihdykkeenään kosmisessa videopelissä. Koita olla niin pieni kuin suinkin, ehkä saat olla rauhassa.

    - Oon oottanut sopivaa lättähattu päässä-kuvaa, mihin olisin saanut kommentoida : Vaahteramäen Eemeli, ja nyt tuli tämmönen

    - Pitääkö tässä nyt irrottaa puhelimesta patteri jo kuselle mennessäänkin, kuka hemmeti jaksaa stalkata, kun lorottelen 8l rakkoani tyhjäksi?

    VastaaPoista
  11. Tytöksi pukeutuneen Tom Sawyerin sukupuolta testasi muistaakseni Polly-täti heittämällä hänelle lankakerän. Tyttö levittää istuessaan polvensa ja ottaa kerän hameeseensa, poika taas puristaa jalkansa yhteen. Ihmiselo on noiden aikojen jälkeen joutunut soveltamaan refleksikäytänteitään moniin uusiin tilanteisiin. Mitä esimerkiksi tulee rintataskussa pidettäväksi suositeltavaan älypuhelimeen vessassa asioidessa ja suorituksen jälkeen kumarruttaessa katsomaan kansantuotetta (V. Huovinen), käden nopea ojentumis- ja tarttumisrefleksi on paikallaan.

    Halvimpaan Lumia-malliin äly palaa WC-käynnin jälkeen kuoren avaamisen, patterin ja korttien poiston sekä sangen pitkän hiustenkuivaajakäsittelyn tuloksena.

    VastaaPoista
  12. Onko jatkuvalla miesten virtsaamisen liittyvällä sanastolla tarkoitus karkottaa blogista naislukijat? Vai toivotaanko naiskommentoijien alkavan viljellä jotain naisten elämään liityvää vastaavaa sanastoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tuon minä hoidan kusella käydessäni" sanonnan olen oppinut tädiltäni. Miesten anatomiapohjaiset sanonnat ovat ihan toisia, kuten "sinut minä kusen kumoon".

      Poista
  13. Juosten kustu, sanoi von Koskull, Panamapapereista kuultuaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Panamanpapereista tulee ennemminkin mieleen Orivedellä sijaitseva repaleinen järvi nimeltään Juostenpaskattu.

      Poista