12. huhtikuuta 2016

Ian Kershaw




”To Hell and Back. Europe, 1914 – 1949)” on siis se jatkuvasti mainostamani kirja viime vuosisadan historiasta.

Myös Hobsbawm (Äärimmäisyyksien aika. Lyhyt 1900-luku) väistyy nyt. Näitä kevyemmässä sarjassa on useita ottelijoita. Raskaassa sarjassa on suuri määrä hyvinkin perinpohjaisia kirjoja, jotka ovat historiantutkimusta ja siksi väistämättä vaikeita valistuneelle yleisölle. Tutkimuksen lukeminen edellyttää aina perehtyneisyyttä aikaisempaan tutkimukseen, koska historia ei ole koskaan totta. Se on parhaimmillaan vain vakuuttavaa.

Kershaw’n uutta teosta on hyvä täydentää Tony Judtin loisteliaalla ”Postwar” -tutkimuksella. Judt, joka kuoli, kirjoitti aina hyvin. Kannattaa harkita hänen kaikkien kirjojensa hankkimista ja lukemista. Jos siis osaa englantia hyvin.

Lukijani tietävät, ettei minun arvioihini yleensä kannata luottaa etenkään kirjallisuudesta, taiteesta ja historiasta puhuttaesa.

Kustantajat tietävät sen.

Tarjouduin suomentamaan Kershaw’n kirjan (520 sivua) ensin tämän hetken tariffin mukaiseen normaalihintaan ja sitten 6500 eurolla 5 kuukaudessa. Tarjous hylättiin.

Kustantajilla ovat rahat vähissä eikä lukijoita oikein ole. Kustantajien mielestä se on lukijoiden vika. Itse olen tuostakin asiasta eri mieltä.

Koska alkuperäiskustantaja on iso, Penguin – Allan Lane, en saa sieltä oikeutta julkaista tekstiä suomeksi verkossa. Jos saisin, suomentaisin sen ilmaiseksi tämän rinnakkaisblogina. Harmi. Eivät he kirjasta vaatisi ennakkoa enempää kuin pari tonnia. En ole kustantaja. Järkevää kyllä apurahoja ei myönnetä yli-ikäisille.

Lähetän tästä kirjoituksesta linkin myös Touko Siltalalle, niin voin sitten moittia häntäkin jälkeenpäin samaan hengenvetoon. Touko julkaisee liiankin hyviä kirjoja. Kuinkahan siinä käy? Otavassa mainitsin asiasta, koska he julkaisivat Kershaw’n edellisen, tätä paljon huonomman Hitler-kirjan. Vastaus oli ”älä soita meille, me soitamme sinulle”.

Kustantajat ja kirjalliset johtajat ovat aina ylpeilleet sillä, etteivät he lue kirjoja. Jos he kuitenkin joskus toimivat toisin, he sanovat lukemiseksi sellaista, että selailevat 500-sivuista kirjaa minuutin tai puolitoista minuuttia ja ovat sitten kirjasta jotain mieltä.

Se on uutta ja hiukan surullista, että kustannustoimittajat eivät liioin tuottaisi maallemme kunniaa PISA-testissä. Joku voisi ihmetellä, etteivät kustannustoimittajat osaa lukea ja kirjoittaa, koska monet heistä ovat maistereita tai sinne päin.

Näin se vain on, ja syyksi väitetään digitalisoitumista. Se ei ole syy. Syy on ammattitaidon romahdus, ja sen syy puolestaan on alan erittäin huono palkkaus.

Tällainen sättiminen voi johtua otsalohkodementiasta. Hyvin suuri osa lähisukulaisistani ja tuttavistani toimii tai on toiminut kustannusliikkeessä, kuten olen tehnyt itsekin. Muistelmista ja historiikeista huomaa, että mainitsemani tauti ei ole alalla harvinainen. Uudessa väitöksessä mainitaan sen oireina ”persoonallisuuden muutokset, käytösoireet, sosiaalisten käytöstapojen häviäminen, tunteiden katoaminen, impulsiivisuus, toistava käytös, apaattisuus ja toiminnanohjauksen vaikeudet”.

Bingo.

Samaa oireyhtymää näyttää edustavan The New York Review of Books, (C.M. Clark), jota on yleisesti pidetty koko maailma huomioon ottaen johtavana kirjallisuuslehtenä, etenkin kun se julkaisee kaunokirjallisuuden ohella jatkuvasti arviointeja esimerkiksi historiaa ja filosofiaa sisältävistä kirjoista.

Uusimmassa numerossa julkaistussa arvioinnissa todetaan ensin sama, mitä olen itsekin toistellut. Kershaw onnistuu suodattamaan tuhat erillistutkimusta selkeiksi ja suhteellisen lyhyiksi luvuiksi. Esimerkiksi se kertomus, miten Puolan, Tshekkoslovakian ja itäisen saksan kävi Stalinin puristuksessa vuodesta 1945 vuoteen 1949, on sekä kammottava että erittäin vaikea esittää selkeästi ja pahoihin puolueellisuuksiin lankeamatta. Kershaw’n puolen sivun yhteenveto Suomen 40-luvusta välirauhan jälkeen on ensimmäinen näkemäni englanninkielinen teksti, jossa faktat ovat oikein; se on hyvä testi.

Siteeraan suiomentaen:

”Kershaw käsittelee tarinansa synkkää aineistoa ainutlaatuisella taidollaan punomalla teemat toisiinsa analyyttisesti ihailtavan selkeästi. Kirjan polttopiste on enimmäkseen politiikka tai geopolitiikka, mutta maatalous, kristilliset kirkot ja popularikulttuuri (mukaan luettuna Kershaw’n oma lemmikki rugby-liiga) saavat nekin kaikki jatkuvasti huomiota. Kertomusta Euroopan toisesta Kolmikymmenvuotisesta sodasta ei ole milloinkaan kerrottu paremmin, ja keino on tässäkin sama raitis, inhimillinen proosa, johon lukijat rakastuivat hänen edellisessä, palkitussa teoksessaan, kaksiosaisessa Hitler-tutkimuksessa. Toisilla tämän aikakauden Euroopan historioilla on ollut ja varmasti on jatkossakin enemmän kerrottavaa Euroopan sekaantumisesta maapallon muiden osien asioihin, laista, mediasta, sosiaalisesta muutoksesta ja Euroopan valtioiden kasvavasta riippuvuudesta Yhdysvalloista, jonka nousua hegemoniaan vauhdittivat kirjassa kuvatut tapahtumat. Muta Kershaw’n kertomus on valaiseva juuri siksi, että analyysissä polttopiste pidetään pienenä ja näemme siten maanosamme kuin taistelevien voimien graafisena esityksenä, kuin sääkartan myrskyrintamina ja tuulinuolina.

= = =

Sitten nousi etenkin lännessä Saksan uudenlainen politiikka; demokraattinen, moniarvoinen, rauhaan pyrkivä, yhteisymmärrykseen tähtäävä toiminta, joka tavoitteli harmoniaa naapureiden kesken. Ja silti 25 vuotta rautaesiripun kaatumisen jälkeen EU kamppailee edelleen saadakseen otteen Saksan valtion yhdistymisen seurauksista, ei siksi, että Saksa olisi uhka, vaan sen takia, että Saksan taloudellinen paino ja poliittinen voima ovat muuttaneet Euroopan Unionin sisäisen tasapainon. ”Saksan kysymys” oli Euroopan kysymys 1900-luvun pimeinä vuosina, ja sitä se on myös tänä päivänä.”

22 kommenttia:

  1. Yritin myös löytää tuota Akateemisesta useampaan kertaan, ja käännyin lopulta Amazonin puoleen. Huokaus.

    AW

    VastaaPoista
  2. JK: "Tarjouduin suomentamaan Kershaw’n kirjan (520 sivua) ensin tämän hetken tariffin mukaiseen normaalihintaan ja sitten 6500 eurolla 5 kuukaudessa. Tarjous hylättiin."

    Tämä on surullista kyllä täysin totta tämän päivän Suomessa. Tarjous hylättiin, koska tuon sivumäärän romaaneista saa vain puolet tuosta, näin olen kuullut yleensä luotettavasta lähteestä. Onhan se häpeä.

    VastaaPoista
  3. Nykyään valitetaan kaikesta. Itketään sen takia kun ”saavutettuja etuja menetetään”, yhteiskunta ei juokse jokaisen luokse, jota joku suru rasittaa, ei järjestetä työtä ihmiselle, joka mieluummin lekotteleekin verkkokeinussa tai lukee romaania. Tai seurustelee toisten samanlaisen kanssa baarissa tai raflassa, puiston penkkikin kelpaa varsinkin kesällä.

    Ei ollenkaan ajatella, miten vastenmielinen ajatus ”otsasi hiessä on sinun työtäsi tehtävä”, ei välttämättä enää hetkauta tämän ajan kansalaista. Vapaa-aika, se nostetaan kunniaan ja sitä toivotaan, suunnitellaan ja kaivataan.

    Mutta sitäkään ei ajatella, miten paljon ilmaista iloa on kaikille tarjolla. Yksi asia, jota en lakkaa ihmettelemästä on sosiaalinen media. Eilen telkassa joku äijä luki sille madonlukuja, jota en lainkaan ymmärrä. Minusta on aivan ihmeellistä, että ihmiset ovat valmiita antamaan itsestään mitä vaan ja aivan ilmaiseksi! Eikö se ole ihmeellistä ja hienoa!

    Itse kiertelen vapaa-aikana kuin tutkimusmatkailija ihmisestä toiseen. Luen blogeja, kiitän ja kumarran niitä, jotka lähes päivittäin jaksavat jakaa ajatuksiaan ja tietojaan toisille, tässä mielessä ystävämme (?) Kemppinen on valioluokkaa! Ei pyydä sisäänpääsymaksua, ihan vapaasti on pöytä katettuna kaikenlaisella hengenravinnolla, saa itse valita, mitä haluaa ottaa ja omaksua, ilman maksua! Ajatelkaa miten hienoa! (Onko bloggaajan palkka se, että hän saa kommentteja? Joita sitten hymyillen katselee.)

    Eikä Kemppinen ole ainoa. Monta samanlaista itsensä ja ajatustensa jakajaa löytyy sieltä ja täältä.
    Joillakin vain harvemmassa tahdissa. Joka päivä voi löytää uuden, aivan hämmästyttävän bloggaajan, jonka ajatukset saavat veren kuumenemaan tai aivot ajattelemaan. Tunteita myllääviä, hämmentäviä, ajatuksia tuulettavia tai repiviä, kaikkea löytyy.

    Ja jos haluat lohdutusta, mene Facebookiin! Siellä sinusta tykätään, annetaan lohdutushaleja, tarjotaan hyviä ruokia, joita voit kuvasta silmilläsi syödä, pääset kaukomatkoille kuvien muodossa, tarvitsemasta itse kokea sitä rasitusta, jota matkat aina jossain määrin aiheuttaa.

    Elämme loistoaikaa!

    Millloinkahan valtio velkataakkaansa ajatellessaan ja veroja kerätessään huomaa koko tämän suunnattoman antoisan henkistä ravintoa (maukasta tai mautonta, itse saa valita) tarjoavan sosiaalisen median rahallisen arvon, joka on mittaamaton. Ollaan ihan hiljaa, ettei se huomaisi ja mätkäyttäisi täsä ihanuudesta veroa. Olisi kiva jos kirjastolaitoksen rinnalla olisi toinenkin yhteinen ilmainen virkistysmuoto. Nyt ei puhuta auringonpaisteesta eikä kauniista luonnosta. Nyt puhutaan ihmisten teoista toisille ihmisille. Onkohan tämä sittenkään ilmaista? Herää epäily. Kuka tästä autuudesta kerää euroja omaan taskuunsa?

    Kuka se sanoikaan: "Maailma on verolle pantava!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihan uusi ajatus: Nalle Wahlrooshan on tuonut esiin, että vapaa-aika on verovapaata. Siis vapaaaikakin kiireellisesti verolle. Työttömien osalta sitä voisi kutsua raippaveroksi, ellei peräti solmuruoska-.

      Myös ajatus blogien ansaintalogiista kuulosti mielenkiintoiselta (miten olisi vaikka 5 senttiä blogi, 10 senttiä kommentti, herjat 1 euro.

      Poista


    2. Jacob Palmstierna syntyi kartanoaristokratiaan. Äitinsä syntyi rahahienostoon. Marcus "Kekkosen kaveri" Wallenberg, vuorineuvos Saabin Uudenkaupungin tehtaasta, Nokian Micro Mikoista ja Valmetin kaappitietokoneista pyysi serkkunsa SEBiin.

      Hän joutui skandaalin kynsiin, mutta palasi valtion Nordbankin kautta ja vihdoin puheenjohtajana rakensi nykyistä Nordeaa. Mies kuoli 2013 vanhuusiässä. Hän teki muistemat joissa myös Meritan kaverusten reissu myymään Suomesta firmansa. Palmstierna oli äimänä. Mitä politiikkonne sanovat? Oli Lipposen lupa vakuuttelivat Vainio ja Peltola.

      Toisenkin kirjan Palmstierna kirjoitti. Se käsitteli omaisuudenhoitoa oman suurmaatilan Maltesholman osalta. Ilmeisesti Palmstierna kohenteli muidenkin varoja. On hätkähdyttävää nähdä, että Nordean Varallisuudenhoito yksikkö on Euroopassa isoimpien luokassa. Mistä rahat, asiakkailta tietysti. Mistä rahat asiakkaille joilla ostaa Varallisuusyksikön osuuksia? Pankin kansantaloustehtävän sivuuttamisesta.

      Tai kun se oli täytetty. Se poliittinen (Aleksanteri II, ensimmäisenä) ja kansandemokraattinen (Aarne Simonen ja Ele Alenius mm.) työsarka. Laiho kasvoi.

      Mutta instituutio ei kuollut. Se keksi itsensä uudelleen. Pankkilupa eli rahan lisääminen asiakkaiden taskuihin (ennen siis verstaita, kauppoja eli yrittäjiä) kohdistetaan nyt noiden pankkihistorian 150 v. taipaleella perustettujen ja kunnossapidettyjen, teknisesti uudistettujen ja laajennettujen omaisuus/tuotanto -hyvien jälleenmyynteihin uusille omistajille. Ei tehtaiden tahi kauppaliikkeiten tuoreuttamisen vuoksi, vaan jotta Pankkilaitoksella olisi purtavaa.Tämä osoittautui mullistavaksi.

      Jos perijä möi tai perustaja Suomen Teollisuussijoitukselle tai CapManille pankkikonttorissa, niin ostaja osti velalla ja myyjä möi käteisellä, ostajan pankkisiirto talletuksella. Myyjä panee rahat Nordean sijoitusrahastoon ja näin tase ei paisu. Entä velkasaaminen ostajalta, millä hän maksoi varainsiirron ? Tasehan olisi vino nyt. Ei hätiä. Se arvopaperistetaan velkapaketiksi ja myydään laakista tai palasiksi, arvopapereiksi pienittynä -Nordean sijoitusrahastoon.

      Nordea saa lainottamalla ostajaa tehdyn pankkitilirahan myyjältä takaisin, myyjän ostettua sijoitusyhtiö osuuden Nordean sijoitusrahastosta.

      Nordea voi vaihtaa nyt ikioman rahan taseessaan vaikkapa kaavoitettavaan maa alaan. Rakennus/sijoitushankkeeseen monine välikäsineen osallistuvat tutut ja nordealaiset, palkkiometsästäjät ja lopulta Nordean voitosta bonusten saajat ja osinkojen.

      Jos saman rahan siirtely ei riitä vaikka kerääkin arvonnousua esimerkissä rakennushankkeessa ja usein tavoin, voidaan homma tehdä uudelleen ja uudelleen. Käytetään luottolaitoksen alustaa, sen uudenaikaistamista 150 vuotta sitten käsittämään rahan lisäämisen (tehtaiden nostattamiseksi) tänäpäiväisen pankkipiiriläis professionaalien keskinäiseen rahapeliin! Outoa. Koska tällaista siiivottomuutta ei siedetä yksien etuoikeutena (pankkilisenssi), niin pankkiperustanta vapautetaan. Egalite ranskaksi oli jo alunalken yhdenveroinen mahdollisuus, tasattu pelikenttä ja starttiviiva.

      Sopii kilpailla. Mutta ei kysyä kisan laadun perään, moraalin ihmiskunnioituksen vaiko -kuvottamisen. Suomessa on 240 pankkia, jotka tekevät uutta tuoretta rahaa sijoittajapiirien käyttöön (isoin kasvu oli kun säästö- ja osuuskassat eduskunnan puhumatta mitään, tehtiin näiksi liikepankeiksi joskus 1980-luvulla). Ajankohtaa tai edes asiaa hakee suotta teksteistä. Koivisto/Sundqvistin STS Suomen Työväen Säästöpankin kova lobbaaminen liikepankiksi, joka toteutui siten, että kaikki muutettiin. Nimissähän oli jo ollutkin "pankki" mikä termi on ameebainen pitkän historiansa sekoittama.

      Jostakin tällaisesta ensi alkuun tietämällä, ja Kemppisen kaltaisia kuulemalla, jotain meininkiä Suomeen voisi ilmaantua lapsekkaan yrittäjä-tättäämisen sijaan. Muuten olen sitä mieltä että sulkemalla tuntonsa kansalaiskuntoangstiltaan ja piittaamatta sipilöistä stadigheista, voi Suomessa elää hyvin kuten Liisu kertoo.Jukka Sjöstedt

      Poista
    3. Lite till: "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat." Entäs jos on vesipaastolla. Entäs jos ei ole nuottikorvaa eikä muuten yhtään laulata. Entäs jos on (hengästyneenä, hikisenä) sekä syönyt alle minuutin levyn näkkileipää että viheltää tunnistettavasti Porilaisten marssista siivun...

      Entäs jos omistusoikeus leipään on saatu käyttäen laillisia keinoja ja maksuvälineitä muttei asiakastiedoista jääkään nalkkiin vaan: "Eei! Me tultiin Veijon vanhala Taunuksella!".

      Mansikkakakusta mansikat vietäisiin niin, ja ollaan kysymässä vielä monellako mansikalla kakkunne kävisi mutta kunnollisia ja kohtuuhintaisia saappaita saa jälestää kuin ajokoira kettua. Ei se kuulkaa näin voi kuin taantua ja koko torni tulee tuulella muodostamaan lohkareikon, läjän jossa on kaikkien hyvä ja etu jumissa.

      Poista
    4. Olisko ollu Heidi Hautala?

      Poista
    5. Eh bién. Viha pois.

      Poista
  4. "Lukijani tietävät, ettei minun arvioihini yleensä kannata luottaa etenkään kirjallisuudesta, taiteesta ja historiasta puhuttaesa".

    Ainakaan JK:n arvioihin juridiikasta ei kannata luottaa tippaakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä anon kommaan Kemppisen luotettavuudesta sitten? Katsos näin se olisi jos harakka tervatulla laudalla jne. Perustelut esiin ja parane pian. Kaikki me olemme epätäydellisiä ja teemme yhteensä laskien noin satojenkymmenien maiden lakien tuomitsemia virheitä lujin läjin mutta pelkkä haukkuminen ei jää pahemmin mieleen. Pyydän, ole luova, ota oikein selvää ja perehdy aiheeseen Kemppinen ja kuinka maailma tai väh. Kirkkonummen seutu olisi parempi jos Sinä saisit olla asioista vastuussa. Tai selvyys edes tästä että hän kirjoittaa blogijulkaisua, häpeämätön virtuaalikestikievarin isäntä kun on. Sitten kirjoita. Kirjoita niin että kipinät sinkoo ja morkoolit soi. Ettei lukijakunta toivu koskaan. Särmikkään häväistyskirjoituksen oikeen annat muhien viipyillä mielen perällä ja sitten - ah mikä nautinto - annat maaliman ymmärtää että tässä on nyt koko totuus ja olettepa Te moukat typeriä kun ette tämän vertaa näe eteenne.

      Kemppinen julkaisee sen. Usko pois!

      Poista
    2. Orkoolit soi, ainkakin meillä päin.

      Poista
    3. Anteeksipyyntöni terapeuttisesta julkihäiriölausunnosta.

      Poista
  5. "Tarjous hylättiin.

    Kustantajilla ovat rahat vähissä eikä lukijoita oikein ole. Kustantajien mielestä se on lukijoiden vika. "

    Voihan paska, etten paremmin sano! Kershawnin kirjat ovat tähän asti julkaistujen suomennosten perusteella olleet hyviä ja tuosta ajankohdasta on tähän kirjoitettu suomeksi vähän, liekö ns itsesensuuri vaikuttanut. Aikakausi oli merkittävä, koska tuolloin hegemonia siirtyi Euroopasta USA:aan (ja väliaikaisesti NL:ään.

    Valitettavasti historian suomennus on jatkuvasti vähentynyt.

    VastaaPoista
  6. "Saksan taloudellinen paino ja poliittinen voima ovat muuttaneet Euroopan Unionin sisäisen tasapainon. 'Saksan kysymys” oli Euroopan kysymys 1900-luvun pimeinä vuosina, ja sitä se on myös tänä päivänä.'"

    Kauhukuva: UK lähtee EU:sta, Ranska ja Saksa aloittavat nokkapokan Euroopan hegemoniasta ja Venäjä tulee osille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän kun lisää sen skenaarion, että USA vetäytyy Euroopasta, niin kauhukuva terävöityy.

      Poista
  7. Voiko kenties ajatella, että rasismin uhrit ovat olleet ja tulevat aina maailmassa olemaan syyttömiä sijaiskärsijöitä, jotka joutuvat puolustuskyvyttömyyttään erilaisissa yhteisöissään muiden tulilinjalle. Mikäli uhri sitten sattumoisin vielä herättää kenties jonkinnäköistä kateutta - on kohde helposti löydetty. Ja aggressiontuottajalle riittää vihan kohteeksi sijaisuhrikin, kun oikea kohde on kaukana saavuttamattomissa.
    Jonkinlainen tarve tulee vihantuottajalla siis kaikesta huolimatta tyydytetyksi.
    Sanotaanhan mm, että kateus vie tuhkatkin pesästä – tässä tapauksessa pahimmillaan uurnasta tai joukkohaudasta.

    VastaaPoista
  8. Nih. Mähän kerroin just J.M.Simmelin parhaasta (oikeesti ainoasta) kirjasta.

    A Tree Grows in Brooklyn.

    Vents ku mä käyn.

    Pingk.

    Epis seis.

    Frälssarit, nostakkeepa pöksynne ja hilakkaapa hammeenne. Olis työ.

    Iku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko prokrammi, toimeksi.keskiviikkona, 13 huhtikuuta, 2016

      Betty Smith. Bantam books 79. Orig. published by Harper and Brothers.

      Käänntämisen himo olisi, ja kova. Betty Smith, synt. Brooklynissä 1906.

      Poista
  9. Jaan Kross kirjoitti aikoinaan jossain yhteydessä, ettei tunne itseään kotoisaksi venäjänkielisen tekstin äärellä, koska välissä on semanttista "risuaitaa". Kross tiettävästi osasi venättä hyvin.

    Englanninkielisen kirjan lukeminen edellyttää itseltäni kohtuutonta ponnistelua,joka hajottaa huomiota sisällöstä kieleen ja vähentää lukunautintoa. Luulen, että kaltaisiani on monia.

    Mielestäni on hienoa, että prof. Kemppinen jaksaa ponnistella korkeatasoisen historiakirjallisuuden käännättämiseksi suomen kielelle. Hurskaasti voi vain toivoa, että kustantajat herkeäisivät suomenkielisen tietokirjallisuuden kurjistamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuit yhtenä monien puolesta. Englanninkielisen kirjan lukeminen vie kolme kertaa enemmän aikaa kuin suomenkielisen, joten siihen ei ryhdy kuin suuren harkinnan jälkeen kun historia ei ole toimeentulon lähde vaan harrastus.

      Sanottakoon tässäkin yhteydessä kiitos Terra cognita -kustannusyhtiölle, joka on pitänyt meidät "juntit" uusimmassa tiedossa.

      Poista
  10. Luulisi että jos Snyderin black earth käännettiin ja julkaistiin muutamassa kuukaudessa niin samoilla tahoilla olisi kiinnostusta myös Kershawiin...

    VastaaPoista
  11. Uuh... Bingo? Gary Oldman, Luc Bessonin León?

    Autsista kuitennii. Isäni kohdalle osui virhediagnoosi. Klooripromatsiinia v.sta 1976.
    Kului vuosia. Sitten kuoli tyttökaveri yllättäen ja huonosti, ja hänpä suri sen perusteellisesti. Jokin sama meissä on, askeesilla varustautuminen kuuluu juttuun. Lääkkeet jäivät. No, psykoosi siis. Kuitenkin niin outo että... Asia olikin toisin.

    -z-

    Hän kertoi että tomera psykiatri käski katsomaan silmiin. Totesi että ettehän te mikään skitsofreenikko ole. Uteliaana kysyin varoen eikö hoitovirhesyyte olisi massiivinen mutta hän pyyhkäisi sen hiukan äkäisenä syrjään ja sanoi: "Ei niiden kanssa kannata ruveta riitelemään."
    Mietti vähän ja muistiinjäävän ilmeen kera lisäsi: "Mä olen Paavalini lukenu, th-hö!"

    Että oli meinaan paha äijä! Jumal' auttakoon ja meitä henkisen työn tekijöiltä varjelkoon.

    Isäni oli erään laatuluokan ylittämätön mestari.

    Oli siinä ukkelissa aika saatanallinen kestäminen, joskus. Sillä tavoin sitä sitkistyi mutta en usko että varsinaista vahinkoa on sopivaa arvella. Kävi vain niin. Hintaa virheelle - ja sellainen ajatus on kaamea - ei voida millään keinoilla saada määritettyä. Kyse olisi koston vahingollisesta vaikutuksesta ajatuksena, kosto on aina ihmiselle itselleen vahingoksi. Ajateltuna ja eläteltynä suuremmaksi kuin pikaistuksissa ulospuhallettuna kaameaan karjuvaan naurunhohotukseen talvisessa yössä, keskellä totista erämaan tukikohtaa, jääkukkien kirjoessa eteisen ikkunalaseja.

    Voihan syylinkien syylingit. Tästä voisi vaikka kirjoittaakin. Enpä viitsi.

    Modesty Blaise vain kertoi miksi Willie Garvin on niin huoleton, ei piittaamaton. Senkin on joku Kemppinen joskus kaiketi kääntänyt tai ainakin lukenut, arvaan että paremman tekemisen puutteessa.

    Eikö ole ilkeä ajatus sellainen että.. ojentaisin avoimen shekin? Nähdäkseni on, hyvin epämiellyttävä ja tympeä.

    Modesty lausutaan madsesti. Eiks niin?

    Mistä helvetistä kaikki tämä juolahtikin nyt tähän yhteyteen? Tuon otsikossa olevan kirjankannen kuvasta. Hyvä että ne ovat jo käytetyt pois, mikäli olisin kirjoittanut aiheeni kirjaksi olisin vaatinut juuri tuollaisen vaikken osaa sanoakaan miksi. IH

    VastaaPoista