21. helmikuuta 2016

Härpäke lakissa


Luin lehdestä että Otavaan siirtynyt Jari Tervo kirjoittaa romaania Inkerin suomalaisista ja heidän katkerista vaiheistaan.
Ilmoitan tässä vaiheessa, että tulen lukemaan ja arvostelemaan tuon romaanin, jahka se on julkaistu. Kuten lukijoista mahtavamuistisimmat tietävät, isoisäni ja koko tarkoin selvitetty sen puolen sukuni oli Inkerinsuomalaisia ja hallussani on valokuvia, karttoja ja jopa 30-luvulla Siperiasta lähetettyjä kirjeitä. Olen itse tavannut kolmasti karkotetun, myös Vorkutassa ja Kolymassa olleen isäni Katri-tädin ja tiedän, mihin kohtaan radan vartta Risto-äijä tipautettiin kuolleena. Ja Haapaluossan lammessa on useampien Kemppisten jäänteet.
Tervo on julkisen roolinsa takana intelligentti henkilö. Toivon että tämä uhkaus kantautuu hänen korviinsa. Sanon vain hyvin yleisluontoisesti, että julkaistut tiedot Inkerinmaalta 1918-1922 ovat enimmäkseen vääriä. Se oli se aika sellaista. Tietääkseni isoisäni ja Olavi Paavolaisen isä harjoittivat ainakin jossain määrin ihmiskauppaa, vaikka edellinen oli rajavartioston palveluksessa ja jälkimmäinen valtion virkamies. Rajakomendanttina oli Kai Donner ja lähimmän sotaväen osaston komentaja oli Erik Heinrichs. Rajarähinöintiä joihin Kemppisen Jussi osallistui, veti Paavo Talvela. Kukaan mainituista ei tuntenut myöhemmin tarvetta palata tapahtumien yksityiskohtiin.
Tyhmät kysymykset myyvät julkaisua. Verkossa tätä ei ole vielä opittu.
Kirjastot (kysy.fi) pitävät yllä tällaista ”kysy mitä vain” palvelua. Alkuperäinen tarkoitus on saada satunnainen lukija tuntemaan itsensä fiksummaksi kuin onkaan ja tyhmyyksissään ostamaan julkaisun. Pahimmillaan kysymys on, kuten eilen verkosta totesin, tyyppiä ”Aion muuttaa Helsinkiin. Mistä siellä saisi asunnon?” Kysymys on siis nimettömänä esitetty ja vastaajana kaupunginkirjasto.
”Mikä härpäke Aku Ankan lakissa on?” oli toinen kysymys, ja siihen vastattiinkin. Selitin usein kulttuurihistorian luennoillani, miksi Aku Ankalla on merimiespuku, vaikka hän on aikuinen ja asuu sisämaassa.
Vasta tätä kirjoittaessani käsitän kauhukseni, että monien vaivojeni ja luonnevikojeni tausta olikin selvitettävissä. Minulla oli pienenä merimiespuku! Itse asiassa niitä oli kaksikin ja jälkimmäisessä oli pitkät housut! Tämä tarkoittaa että vanhempani ja isovanhempani elivät yli äyräittensä. Nuo vetimet kuuluivat herraspojille ennen sotia. Kun synnyin, en ollut herraspoika ja sota oli käynnissä Lapissa ja Ardenneilla. (Ardennien vastaisku aloitettiin syntymäni päivänä, mutta siitäkös meillä päin olisi välitetty.)
Toisin sanoen tämä ”luulee liikoja itsestään”, suomalais-skandinaavinen kuolemansynti, myös Janten lakina tunnettu, on tuota perua. Merimieslakkia ei kuitenkaan ollut eikä niin ollen härpäkettä liioin.
Pyydän anteeksi. Ellei minusta kuulu mitään eikä blogi ilmesty, syy on se, että olen käynyt takapihalla hiukan ampumassa itseni. Tosin pistooli on pankin tallelokerossa…
Mutta kysymyksissä on puolensa. Olen kovasti miettinyt, miksi tosiaan sarjakuvissa poliisiaseman oven pielessä ulkoseinässä on pallon muotoiset valaisimet, yksi kummallakin puolella. Sen olisin tiennyt, mitä tarkoittaa kolme isoa palloa – panttilainakonttori. Ehkä sekin pitäisi selittää. Onko lukija tullut asioineeksi? Helsingin Pantti – ja elämä hymyilee. Firman logossa muuten on ne kolme palloa.
Aion käydä kohta Ruotsissa, aivan kuin Paasikivi, kirjoja ostamassa. Minua madame Kollontay ei odota Saltsjöbadenin hotellissa, jonka rakensivat Wallenbergit enkä usko, että joudun keskustelemaan sodan aloittamisesta tai lopettamista, vaikka asia sinänsä ei ole ajankohtaisuutta vailla.
Silti olen katsellut, mitä voisi viedä kaniin. Verkkosivujen mukaan kultakuorisesta Omegasta saisi ne puuttuvat sata euroa, mutta kun ei minulla ole kultakuorista Omegaa. Yksi Zenith-taskukello olisi, mutta se ei ole kultakuoriainen eikä se ole tiettävästi käynyt neljäänkymmeneen vuoteen. Olisiko russakka takertunut liipotinjouseen?
Tutuin tyhmä kysymys oli Tekniikan Maailmassa muistamani mukaan joitakin vuosikymmeniä jokaisessa lehden numerossa esiintynyt ”Saako mopoa virittää”.
Tämän kirjoituksen kuva viittaa kysymykseen, joka ei ole niin tyhmä. Paljonko on kaikkien tuntema paperikoko A 4 millimetreissä? Entä mm. kirjoissa ja korteissa käytetty B 4. Ja kuinkas kirjekuorista tutut C-koot?
Google ”paperikoot” on se hakusana. Standardi on ISO 216. Entä paperikoot ”letter” ja ”legal” joita monet tulostimet tarjoavat? Kysykää vaikka Donald Trumpilta tai hänen kaksoisveljekseen osoittautuneelta David Cameronilta. Englantia puhuva maailma ei tarvitse ulkomailta muuta kuin ostajia, mielellään hiukan hupsuja, jotka eivät osaa pitää rahoistaan kiinni.
Etsimällä löytää selityksen ja matemaattisen kaavan, josta käy ilmi, miksi nuo millimetrikoot ovat kaltaisiaan. Miksi ei 10 x 15 niin kuin valokuvissa? Vaikka ei tuo valokuvien 3 : 2 ole todellisuudessa itsestään selvä. Vanha kinofilmin koko on 4 : 3 eli 24 x 36 mm.
Siitä olen kyllä samaa mieltä kuin taiteilijat, että neliö on yksitoikkoisen näköinen, eli vanha 6 x 6 ei houkuttele.
Kenenkään kunniallisen ihmisen ei tarvitse tietää, paljonko paperi painaa. Sekin on ammattilasten asia, minkä väristä paperi on. Painopaperista puhuttaessa ”valkoinen” on riittämätön vastaus.
Kysymys (kysy.fi): mitä tehdään, kun suomalaiset auton rekisterinumerot loppuvat. Pianko pitää ottaa käyttöön neljä kirjainta tai numeroa?
Vastaus: autoja ja perävaunuja on rekisterissä noin 4,5 miljoonaa. Yhdistelmiä, joissa on kaksi tai kolme kirjainta ja yksi, kaksi tai kolme numeroa on laskennallisesti hiukan yli 25 miljoonaa.


23 kommenttia:

  1. Tätä kirjoitusta lukiessa pitäisi oikeastaan nostaa lakkia, mutta kun sitä ei ole, nousevat hiukset pystyyn kunnioituksesta.

    Tässä kirjoituksessa siirrytään notkeasti asiasta toiseen kasvavalla vauhdilla. Ja kun on koko jutun lukenut, huomaa hengityksensä kiihtyneen luoden kasvavan jännitteen tekstin mukana. Pakko pitää tauko.
    ---

    Mietin, miten tähän juttuun liittyvän asian esittäisin kysymyksen muodossa.
    - Onko kysymyksessä flirttailu lukijan kanssa? Tyhmä kysymys.
    - Onko tarkoitus tuoda esille itseä vai koko sukua? Tyhmä kysymys.
    - Onko kysymys pelotella Jari Tervoa? Jaa, sitä pitää miettiä.
    - Onko kysymys nostaa esille Inkerin suomalaisten kohtalo? Varsin todennäköistä.

    Vaikka en ole inkeriläinen ja tiedän heistä erittäin vähän, tämä kirjoitus monine mutkineen sai kiinnostuksen heidän historiaansa nousemaan potenssiin 10.

    Mutta enpä haluaisi olla Jari Tervo. Onneksi se onkin mahdotonta.
    Ehkä enemmän kuin Tervon kirjaa k.o. asiasta, jään odottamaan Jukka Kemppisen kritiikkiä siitä. Siinä kuulemme ehkä totuuden?

    VastaaPoista
  2. Kun olin vielä lapsi, enkä tietänyt asioista niinkään paljoa kuin nykyään, hämmästelin Justus-sarjakuvan Santtua, jolla oli kruununmallinen sakaralierinen päähine. Myöhemmin olen ymmärtänyt sen US Navyn lakiksi, jota on tyylitelty leikellen. Oli varmaan amerikkalaisen nuorison muotia siinä missä pesukarhun häntä Hot Rodin antennissa. Brittimallista Nelsonin surunauhoin koristettua päähinettä ei tainnut muilla olla kuin Donaldilla (Duck).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaas delfiiniystävällinen valaanpyyntikippo vielä. Dimwittylläkin (Toope) on, Touhollakin on toisinaan. Roope komeilee kotsalla kokkelit lipalla mutta myssy kuin myssy kunhan ei bulisongeista riipu jääpuikot.

      Poista
  3. Virossa asui neuvostoaikana paljon inkeriläisiä. Jopa niin paljon, että olen henkilökohtaisesti tuntenut kolmea. Peruskoulussa oli luokkaopettajani Alhonen, yksi oppilaista oli inkeriläinen tyttö jonka etunumi oli hauskasti Inkeri. Ja sitten isäni tätin tyttären mies oli inkerilainen nimeltä Merilainen. Hänellä olivat lakanavaaleat hiukset ja muutenkin täysin suomalaiset kasvot. Hän oli miliisiupseeri Tartossa. Viimeinen Viron KGB-n osaston johtaja oli 1980 luvulla inkeriläinen Karl Kortelainen. Hän asuu nykyään Moskovassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin heinäkuussa 1989 turistimatkalla Tartossa. Virolaiset ystävämme kertoiva venäläisten suosimassa ravintolassa, jossa miestenhuoneen kynnyksen yli silloin valui virtsa, että mies, joka yksinään nuokkuu tuossa pöydässä, on entinen paikallinen KGB päällikkö. Kertoivat edelleen, että hän oli ollut siinä huhtikuusta alkaen juovuksissa joka päivä. Virolaiset olivat lakanneet pelkäämästä KGB:tä. Oliko tuo murheeseensa juova mies ehkä viimemainittu Karl Kortelainen.
      Pekka Tammi

      Poista
  4. No jos konenäkö titaa piiliin kilpien tiedot niin voisiko lisätietoja olla myös autonkuljettajan puolesta mqhdollisuus lähettää? Vaikkapa tähän tapaan: "Gyll mnää' niinbal huonois' autoist' kärssi sain!"

    Tiekiukuttelu tyylikkäästi. Eikö muka voisi olla?

    VastaaPoista
  5. Tervo saa hyvin nyt blogijulkisuutta normaalin hesarijulkisuuden lisäksi. Myös professori Vihavaisen blogissa ja kommenteissa pohdintaa kirjailijan kyvyistä, motiiveista ja kompetenssista kirjoittaa historiasta ja Inkeri-teemasta. Osa kommenteista on aika myrkyllisiä. Tervo lienee menettänyt viime syksynä monta (mies)lukijaa. Itse vähän suren sitä että meidän kirjailijat ja kirjailijattaret ovat nykyään ryhtyneet historian fiktioijiksi. Työläiskirjailijoita ei meillä enää taida olla. Tämän ajan työläiset eivät taida edustaa taiteilijoidemme arvomaailmaa lainkaan. Ovat pahuus niin väärällä tavalla radikaaleja. Osa persujakin. Tai vielä pahempaa. Keskiluokkaisille kirjailijoille aihepiirejä on kutenkin aina kaksi, oman yhteiskuntaluokkansa parisuhdeähkyt ja sitten nuo historian, mieluiten sota-ajan aiheet, joihin voi sijoittaa mitä vaan. Molemmilla on Anna-lehden kannessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Vihavaisen palstalla Tervoa suomitaan oikein olan takaa.
      Vihavainen onkin houkutellut ympärilleen sellaisen kaartin että suvaitsevaiseksi leimautunut kirjailija ei voi ymmärrystä osakseen odottaakaan.
      Tuleva kirja on siellä tuomittu vaikka puolet siitä on vielä kirjoittamatta!
      Vihavaisen nimestä taitaa puuttua vokaali.

      Poista
    2. En niinkään hämmästy Tervoa; hän tuntee julkisuudet menetelmät ja sanojensa mukaan on Jari Terve / sinä et ole. Enemmän ihmettelen Helsingin Sanomia (isolla vai hyvin pienellä?). Kirjallisuus on valtalehdeksi kutsutussa aviisissa surkean polopojan asemassa. Koska viimeksi luitte Hesarin kulttuurisivuilta kirjallisuusarvioita sankkanaan? Ei tarvitse ihmetellä enempää, tilauksen voi lopettaa huomisaamun jakajaan.

      Poista
    3. Tein vuosituhannen vaihteen tienoilla Ylen TV1:een dokumentin inkeriläisten "paluumuutosta" ja pakostakin jouduin silloin aiheesta jotakin oppimaan. Presidentti Koivistohan silloin eräässä puheessaan kutsui inkeriläiset paluumuuttajina takaisin Suomeen. Jo ajatus inkeriläisistä kotiinsa palaavina siirtolaisina oli kaukaa haettu, kun tiedetään, että Ruotsin kuningas oli lähes 400 vuotta aikaisemmin houkutellut Savosta (savakot) ja Kannakselta (äyrämöiset) uudisasukkaita Inkerin viljaville maille, josta ortodokseja (inkerikot) oli paennut ruotsinvallan kovakouraista luterilaisuuteen käännyttämistä Tverin alueelle Venäjälle. (Tverin karjalaiset).

      Silloin puhuttiin kunnianvelan maksamisesta inkeriläisille, ja Tervo viittaa samaan asiaan puhuessaan häpeästä, joka olisi langennut Suomen ylle, kun inkeriläispakolaiset palautettiin sodan jälkeen Neuvostoliittoon.

      Kysyin Inkerinliiton silloiselta puheenjohtajalta Vladimir Kokolta, onko suomalaisilla hänen mielestään jokin kunniavelka inkeriläisille. Kokko torjui ajatuksen jyrkästi. Hän kertoi, että välirauhan jälkeen inkeriläiset palasivat, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, riemurinnoin takaisin Inkerinmaalle ja lauloivat junassa kommunistisia ylistyslauluja. Laulut loppuivat, kun Leningradia lähestyttäessä juna ei pysähtynytkään, vaan kiersi kaupungin ja suuntasi kulkunsa kohti Siperiaa.

      Itse asiassa Mauno Koivistokaan ei tarkoittanut kunniavelalla Inkerin evakkojen palauttamista Neuvostoliittoon. Hänen fundeerauksensa kulkivat aivan omia polkujaan, kuten yleensäkin. Kun kysyin asiaa häneltä, niin hän katsoi kunniavelan syntyneen suomalaisten toiminnasta Tarton rauhanneuvotteluissa. Voimansa tunnossa ollut Suomi oli pakottanut Neuvosto-Venäjän hyväksymään sopimukseen pykälän kulttuuriautonomian myöntämisestä inkeriläisille. Pykälän rohkaisemina inkeriläiset uskaltautuivat 20-luvulla näyttämään kansallisia tunnuksia, perustamaan seminaarin ja korostamaan monella tavalla suomalaisluterilaista identiteettiään. Seuraavalla vuosikymmenellä Stalin rankaisi inkeriläisnationalismista käynnistämällä ankarat vainot karkoituksineen. Tästä karhunpalveluksesta syntyi Koiviston mielestä kunniavelka ja peruste tarjota inkeriläisille paluumuuton mahdollisuutta.

      Muutenkin ajatus siitä, että Suomi olisi kohdellut jotenkin erityisen kunniattomasti ja häpeällisesti inkeriläisiä, on kestämätön. Saksan piiritysrengas Leningradin ympärillä kulki juuri tärkeimpien inkeriläiskylien päällä. Sieltä, sodan keskeltä saksalaiset löysivät erikoista kieltä puhuvia ihmisiä. Kun kieli osoittautui suomeksi, tarjosivat he Suomelle mahdollisuutta pelastaa heimoveljensä taistelukentältä, tuhoon jauhautumiselta. Näin sai 60 000 inkeriläistä turvapaikan Suomesta.

      Kun sodan päätyttyä Molotov saneli Suomelle Moskovassa välirauhan ehdot, ei Suomella ollut mitään mahdollisuuksia torjua Neuvostoliiton ehdotonta vaatimusta kaikkien Suomessa olleiden neuvostokansalaisten luovuttamisesta. Suomella oli pelissä koko elämä ja vaihtoehtona olisi ilmeisesti ollut neuvostomiehitys. Mitä häpeällistä tässä oli?

      Poista
  6. Aikoinaan lehdissä, myös sellaisissa mitä ihmiset lukivat, oli lääkäripalsta. Apu-lehdessä, muistaakseni joskus 60-luvulla, nimimerkki "Opiskeleva poika" kysyi palstan lääkäriltä: "Olenko syönyt liikaa lakritsia kun peräaukkoni on aivan musta?" Lääkäri vastasi hänelle: "Kaikkien ihmisten anusaukko on musta. Teinä keskittyisin enemmän oppikirjojen lukemiseen kuin sen katselemiseen."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräs ensimmäisiä 'lääkäripalstoja' oli Eeva-lehdessä. Sitä toimitti useampikin tohtori, tai toimitti ja toimitti mutta ainakin yritti luottaa siihen että asioista voidaan puhua myös huomioonottavaiseen tapaan.
      Eräs heistä oli Jaakko S. Tola. Hän arvosteli myös tv-ohjelmia HSään nimimerkillä Oculus.

      Koska asia oli aivan uusi tuli osaavaa neuvoa tähän tapaan: "Olkaa ystävällisiä ja ottakaa kysyessänne huomioon että vastaus ja kysymys ovat yhteiseen apuun tarkoitetut. Älkää siis kysykö tyypilliseen esimerkin osoittamaan tapaan: "Leipääni oli tullut hometta. Voinko silti syödä sitä? Me vastaamme: Kyllä voitte. Leikatkaa home pois." IH

      Poista
    2. Missä tämä oli? "Kysymyksen luonteen vuoksi sitä ei julkaista tässä mutta nimimerkillä Toiminko oikein on hyvä olla tieto siitä että niiden ei tule mahtua sisään varsinkaan jos se on kivuliasta. Se saattaa tulla ajankohtaiseksi myöhemmin mutta se on harvinaista ja erikoista."
      Kuullostaa hyvin vanhalta sotilasmedisiinari'huumorilta' mutta älköön mikään inhimillinen estäkö meitä tiedonjanomme tyydyttämisessä ja tieteen typerimpiä puolia toteuttaessa. Autuutta kohti sanoi mies kun mereen ajoi.

      Poista
  7. Siis kinarikoko 24 x 36 = 2:3 tai 3:2, ei 4:3, siksi myös 10 x 15 tai esim. A4.

    VastaaPoista
  8. Enpä pitäisi Tervoa intelligenttinä. Odotan kovasti,milloin hän julkisesti talloo lattialle Koraanin. Inkeribuumi on jo ohi. Jäi 90-luvulle. Kustantajalle on sattunut arviointivirhe. En usko,että Sofi Oksasen horrorkirjallisuudella voi enää rahastaa.

    VastaaPoista
  9. Aikakausilehdillä ja offsetmenetelmällä on kirjapainohistoriassa merkittävä rooli työllistäjänä ja kustannusrakenteen paisuttajana. Siviilipainannassa käytettiin standardin mukaisia A-kokoja ja aikakausilehdet olivat lähes poikkeuksetta siitä poikkeavia kokoja sekä leveydeltäänn että korkeudeltaan. Se aiheitti sen että kaikki aiemmin A-sarjaan kokoon tehdyt mainosmateriaali ym. oli asemoitava ja kuvien värierottelut tehtävä uuteen kokoon.

    Pelkän monistuksen, kontaktoinnin, sijaan koko työ oli ”uusi”. Työ- ja materiaalivaltaisessa tekniikassa kulut tuplaantuivat. Tosin vuosikymmeniä kestänyt noususudanne helpotti asiain tilan korjaamisessa. Nostettiin hintoja ja korotettiin budjetteja _ ja kaikki olivat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  10. Aikakausilehdillä ja offsetmenetelmällä on kirjapainohistoriassa merkittävä rooli työllistäjänä ja kustannusrakenteen paisuttajana. Siviilipainannassa käytettiin standardin mukaisia A-kokoja ja aikakausilehdet olivat lähes poikkeuksetta siitä poikkeavia kokoja sekä leveydeltäänn että korkeudeltaan. Se aiheitti sen että kaikki aiemmin A-sarjaan kokoon tehdyt mainosmateriaali ym. oli asemoitava ja kuvien värierottelut tehtävä uuteen kokoon.

    Pelkän monistuksen, kontaktoinnin, sijaan koko työ oli ”uusi”. Työ- ja materiaalivaltaisessa tekniikassa kulut tuplaantuivat. Tosin vuosikymmeniä kestänyt noususudanne helpotti asiain tilan korjaamisessa. Nostettiin hintoja ja korotettiin budjetteja _ ja kaikki olivat tyytyväisiä.

    VastaaPoista
  11. On se sitten vaikeeta, nimittäin ihmisen ymmärtää olevansa vain tilapäinen ongelma maailmankaikkeudessa. Siitäkin huolimatta, onko kaunis citikka LOF-770 ollut joskus itse Kemppisella? Onko Kannaksen kierros-ohjelman tekijä Arvo Tuominen sen Otto Wille Kuusisen ikätoverin Arvo Poika Tuomisen sukua?

    VastaaPoista
  12. "Vanha kinofilmin koko on 4 : 3 eli 24 x 36 mm." Kinofilmin kuvasuhde taitaa olla kuitenkin 3:2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3 x 12 = 36
      2 x 12 = 24,
      siis 3:2 vastaa juuri kuvasuhdetta 36 x 24.

      "Kuvasuhde on 1,50:1 eli 3:2 – kinofilmi (kuva-alan koko 36 mm × 24 mm), digitaaliset järjestelmäkamerat
      Sen sijaan kuvasuhde 1,33:1 eli 4:3 – mykkäelokuva, TV, tietokonekäyttö, digitaalikamerat" (wiki)

      Poista
  13. Kankaan paperitehtaalla oli vanha arkkileikkuri jonka sai viritetyksi leikkaamaan mitä paperikokoa tahansa. Jos tilaaja halusi (ja ymmärrän kyllä hyvin että miksi?) että leikataan Junior Legalia, eli meidän mittakaavassa 203 * 127 millimetriä... niin, mikäs siinä, me leikattiin. Jos taas toinen tilaaja (ilmeisesti hulluksi tulleena?) halusi siitä pitemmästä sivusta 0,1 tuumaa pois... niin, mikäs siinä, mee siirrettiin teriä, harppuunoita, ohjureita, peltejä yms. 2,54 millimetriä kapeammiksi... Ja taas tuli arkkeja räpsistä räpsistä räpsistä niin, perkele, että sivulliset ja satunnaiset ohikulkijat vaan ihmettelivät! Se oli nimittäin ihan hullu kone, se leikkuri, sen lempinimi olikin "Vanha Lehmä". Monta kertaa meinasin hermostua siihen. - No, toivottavasti se nyt, kun Kangasta ei enää ole, on museoitu. Sinne se olisi nimittäin kuulunut jo 50 vuotta sitten. (tai 100 vuotta)

    VastaaPoista
  14. En ole pätevä arvioimaan olisiko edes dumarin duunia tekevälle mutta eläketoimikulkuneuvon virtuaalipuskuritarraksi "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi" ei sovi. Satunnaisesti eläkkeelle ehtivälle sovittelisin "Itse ruorissa, hyvänen aika"
    Autona (olentona) tyytyisin tähän: "Kipinämikon kottero" Mutta: kun kookkaammista ja kykenevistä joskus on oltava huolissaan niin "Sallituissa rajoissa, kadehtikaa vaan" toimisi puolestaan kivasti.
    Kesyautoilu on ihan kivaa, joskus. IH

    VastaaPoista
  15. Se Tervon käyttämä otsikointi noista ihmisistä on komea: Valkoinen roskaväki.
    http://yle.fi/uutiset/jari_tervo_valkoinen_roskavaki/8336058

    Vähän niin kuin on "roskaruokaa" on ihmisiä jotka ovat roskaihmisiä.
    Kyllä tuolla tunnistamisen mandaatilla voi puhua suvaitsevaisuuden puolesta.

    VastaaPoista